Vauvan terveys 06.03.2023

Osteopatia auttaa moniin vauvan vaivoihin – Apua voi saada uniongelmista koliikkiin ja refluksista korvatulehduskierteeseen

Osteopatia on hoitomuoto, jota voivat turvallisesti käyttää kaikenikäiset. Jopa vastasyntyneet vauvat voivat saada avun osteopaatilta monenlaisiin ongelmiin.

Teksti
Eeva Pettersson

Osteopatia on manuaalinen, eli käsin tehty hoitomuoto, jossa ihmisen terveyttä hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Jokainen ihminen ja vaiva on yksilöllinen, joten hoito räätälöidään aina asiakkaalle sopivaksi. Osteopaatti käyttää vaivasta ja hoidettavasta alueesta riippuen erilaisia tekniikoita ja lähestymistapoja.

Hoitomuotona osteopatia on turvallinen kaikenikäisille. Hoito sopii hyvin jo vastasyntyneelle.

– Oikeastaan on parempi mitä aikaisemmin vauva pääsee osteopaatin käsittelyyn ja mahdolliset kohtuajan ja synnytyksen aiheuttamat jumit saadaan hoidettua pois, sanoo osteopaatti Susanna Manninen.

Vauvat voivat saada osteopaatin vastaanotolla apua monenlaisiin ongelmiin.

– Yleisemmin hoitoon hakeudutaan vauvan itkuisuuden, vatsavaivojen, refluksin, kehon toispuoleisuuden ja imuoteongelmien kanssa. Näiden lisäksi apua voi saada myös esimerkiksi korvatulehduskierteisiin, uniongelmiin, kehitysviivästymiin, kireään kielijänteeseen ja levottomuuteen, Manninen listaa.

Osteopatia on turvallista, lempeää ja hellävaraista

Osteopaattinen hoito perustuu anatomian ja fysiologian hyvään osaamiseen, minkä perusteella kehoa ohjataan toimimaan oikein. Käyntikerta vauvan kanssa osteopaatilla kestää noin 30–45 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla osteopaatti käy vanhemman kanssa läpi vauvan oireilua ja raskausaikaa, sekä synnytystä. Tämän jälkeen osteopaatti tutkii vauvaa pöydällä ja aloittaa hoidon lempein ottein.

– Hoito etenee aina vauvan ehdoilla. Otteet ovat lempeitä ja hellävaraisia, Manninen kertoo.

Mannisen mukaan 2–6 hoitokertaa riittää, riippuen ongelman laadusta ja tilanteesta.

Osteopaattinen hoito räätälöidään jokaiselle yksilöllisesti.

– Hoitoon on turvallista hakeutua myös jo raskausaikana, hän sanoo.

Sairaana olo ei ole este osteopaattiselle hoidolle, eikä rajoituksia hoidolle noin yleisesti Mannisen mukaan ole. Poikkeuksena ovat tarttuvat taudit, sekä henkeä uhkaavat tilat, kuten aivoinfarkti tai verenvuoto.

– Myös sairaana hoito tukee hyvin kehon toimintaa ja sen tervehtymistä. Mikäli kyseessä on jotakin vakavampaa ja osteopaatilla herää huoli tai epäilys jostakin asiasta, hän ohjaa asiakkaan lääkärin vastaanotolle.

Osteopatia on nimikesuojattu ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran hyväksymä ja valvoma terveydenhuollon hoitoala. Osteopaatin koulutus kestää neljä vuotta joko yksityisessä oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa.

Osteopaatti selvittää syyt oireiden takana ja hoitaa niitä

Osteopatian perusajatus on poistaa esteet kehosta, jotka ovat terveyden tiellä ja auttaa kehoa itse parantamaan itseään.

– Tätä pystyy soveltamaan jokaiseen tilanteeseen ja tämän takia osteopatialla pystytään hoitamaan niin laaja-alaisesti eri ongelmia. Jokaisen oireilun takaa löytyy aina syy ja hoitamalla syytä, alkaa keho tervehtymään ja toimimaan taas niin kuin sen kuuluukin, Manninen kertoo.

Mannisen mukaan esimerkiksi kireä kielijänne vauvoilla liittyy tyypillisesti suun alueen kireyksiin, jotka kuitenkin vaikuttavat lantioon asti. Osteopatia voi tuoda vaivaan helpotusta.

– Vapauttamalla jännitteet, kielen ja suun alueen motoriikka normalisoituu ja vältytään pitkittyneiltä suun alueen ongelmilta, sekä muilta kehon oireiluilta.

Koliikkivauvoilta löytyy Mannisen mukaan lähes aina jotain kehon jumeja, jotka aiheuttavat itkuisuutta ja vatsavaivoja.

– Jos synnytys on pitkä tai todella lyhyt, jää helposti vauvan kehoon jännityksiä. Tyypillistä on synnytyksestä kallonpohjaan jääneet jännitykset, jotka aiheuttavat ärsytystilan sieltä lähtevään hermotukseen suolistoon.

Osteopatia voi auttaa esimerkiksi vauvan uniongelmiin tai koliikkiin.

Uniongelmissa on usein taustalla samat syyt, eli kallonpohjaan on saattanut jäädä synnytyksestä jännitystila päälle ja hermosto jäänyt ylivirittyneeseen tilaan.

– Tämä ilmenee usein juuri öisin, milloin pitäisi pystyä rauhoittumaan, Manninen kertoo.

Lue myös: Onko osteopatiasta apua vauvan uniongelmiin?

Kotiliesi.fi: Mitä osteopaatti tekee? Osteopatia voi auttaa jopa stressiin

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X