Saako vauvaa pestä järvivedellä? Näin vauvan kanssa mökkeily sujuu mukavasti ja turvallisesti
Mökki on monelle suomalaiselle rakas paikka, jonne on kesällä päästävä. Asiantuntijoiden vinkeillä mökkeily vauvan kanssa menee mukavasti.
Jo pienen vauvan kanssa voi lähteä mökille hyvillä mielin, vaikka mökillä ei olisi nykyajan mukavuuksia eikä sinne tulisi juoksevaa vettä. Vauvan pesut hoituvat järvivedellä, jos vesi on puhdasta.
– Jos järven äärellä ei ole saastelähteitä, jotka heikentäisivät veden laatua, on luonnontilaisessa järvivedessä pääsääntöisesti turvallista uida ja sitä voi käyttää myös lasten pesuvetenä, erikoissuunnittelija Outi Zacheus THL:lta kertoo.
Veden puhtauden voi päätellä aistinvaraisesti.
– Suomessa vedet voivat olla puhtaita, vaikka ne olisivat sameita tai ruskeita. Humus aiheuttaa vesiin ruskeaa väriä ja savimaat sameutta, limnologi Sari Mitikka Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Epämiellyttävän näköiseen tai pahalta haisevaan veteen ei kannata mennä uimaan tai käyttää sellaista vettä pesuvetenä. Esimerkiksi silloin, kun vedessä on sinilevää, siinä ei voi uida eikä sitä voi käyttää vauvan pesemiseen edes keitettynä. Sinileväinen vesi voi aiheuttaa mm. allergisia oireita, flunssan kaltaisia oireita ja vatsaoireita.
Sinileväinen vesi voi jopa sisältää myrkkyjä, joten pieniä lapsia ei tule päästää uimaan tai kahlaamaan sinileväiseen rantaveteen tai leikkimään rantaviivassa, jos siihen on kertynyt sinilevämassaa. Näin tunnistat sinilevän.
Huolehdi siitä, ettei vauva hörpi järvivettä
Järvivesi voi aiheuttaa vauvalle terveysriskin myös silloin, jos veteen on päätynyt jätevesiä ja niiden mukana suolistoperäisiä taudinaiheuttajia, kuten norovirusta. Myös eläinten ulosteet voivat olla joidenkin suolistoperäisten taudinaiheuttajien lähteenä. Sateet voivat huuhtoa eläinten jätökset uimaveteen.
– Järvivesi ei siten ole koskaan juotavaksi kelpaavaa eli vauvan uittamisessa kannattaa pitää huolta siitä, ettei hän pääse hörppimään vettä uimisen aikana, Outi Zacheus sanoo.
Kirkasta järvivettä voi käyttää ruoanvalmistuksessa, kuten kasvisten keittämisessä, kunhan se kiehuu.
– Sameaa, ruskeaa tai sinileväistä vettä ei saa käyttää ruoanvalmistukseen, Sari Mintikka sanoo.
Mutta millaisia muita asioita mökkeilyssä vauvan kanssa pitäisi ottaa huomioon? Pyysimme vinkkejä vloggaaja Anniina Jalkaselta, joka asuu maalla miehensä ja kahden tyttärensä, 4-vuotiaan Julian ja huhtikuussa syntyneen Livian kanssa.
– Itse olen kokenut esimerkiksi ulkoilun helpommaksi maalla kuin kaupungissa, Anniina kertoo.
– Mutta vaikka mökillä puuhastelu on mukavaa, niin vauvan hoito vie aikaa ja energiaa. Kaikkea ei tarvitse jaksaa yhdessä viikonlopussa tehdä.
1. Kantovälineestä on mökillä hyötyä
Mökkimaastossa kulkiessa vauvaa on kätevä kantaa kantorepussa tai -liinassa.
– Kantoliinassa vauva on lähellä, mutta äiti saa kädet vapaaksi. Liikkuminen hankalassa maastossa on myös huomattavasti helpompaa ilman rattaita, Anniina sanoo.
Jos vauva on tottunut nukahtamaan päiväunille liikkeeseen, mutta mökkipoluilla vaunujen työntely ei onnistu, kantoväline pelastaa myös päikkärit.
2. Kosteuspyyhe on kätevä, jos mökillä ei ole juoksevaa vettä
Vauvan peppupesut voivat aiheuttaa haastetta, jos mökillä on käytössä vain kantovesi, joka pitää lämmittää padassa.
– Kertakäyttöiset vauvan puhdistuspyyhkeet ovat näppäriä, jos vettä ei ole saatavilla vaipanvaihdon yhteydessä.
Kokoon taitettava hoitoalusta voi lisäksi olla hyvä hankinta, jos vauvan kanssa tulee mökkeiltyä ja reissattua paljon. Alusta on kevyt ja pienikokoinen, joten se ei vie kassissa paljon tilaa.
3. Suojaa hyttysiltä verkolla ja vaatetuksella
Paras keino suojata vauva hyttysiltä on vaatetus ja hyttysverkko.
– Mikäli vauva nukkuu päiväunia rattaissa, muista hyttysverkko! Ilma vaihtuu rattaissa hyvin, mutta pikkuötökät pysyvät ulkopuolella.
Verkon voi virittää myös vauvan sängyn päälle.
Hyttyskarkotteita ei pidä laittaa alle 3-vuotiaalle, koska ne voivat ärsyttää lapsen herkkää ihoa. Lue lisää vauvan suojaamisesta hyttysiltä.
4. Mökille vauvan kanssa: älä stressaa liikaa
Kesäaika vauvan kanssa on mukavaa, ja mökille lähtöä ei kannata jännittää.
– Mökillä voi yleensä elää paremmin vauvan rytmin mukaan: jos yöllä tulee paljon heräiltyä, niin päikkärit vaikkapa riippukeinussa piristää koko perhettä, Anniina Jalkanen sanoo.
Suuremmat mökkiprojektit kannattaa ehkä jättää vauvavuodelta pois tai ainakin edetä niiden kanssa rauhassa.
Muista myös nämä Kaksplussan toimituksen niksit:
5. Pidä huoli, ettei aurinko pääse polttamaan vauvaa
Ensisijainen tapa suojata vauvaa auringolta on varjo ja vaatetus. Alle kuusi kuukautta vanhoille vauvoille ei tule käyttää aurinkovoiteita. Yli puolivuotiaan vauvan ihoa voi suojata pienille lapsille sopivalla aurinkovoiteilla, joita on saatavilla apteekista.
Lue lisää: Fysikaalinen, kemiallinen vai luonnonkosmetiikka – ohjeet pienen lapsen aurinkovoiteisiin
Suojaa aurinkovoiteella yli puolivuotiaan lapsen ihoalueet, joita ei saa vaatetuksella peitettyä. Esimerkiksi kämmenet, nenä, korvat ja kaula voivat olla vaarassa palaa auringossa.
6. Tarpeeksi vaatetta päivällä ja yöllä
Mökkiolosuhteissa vauva saattaa tarvita hieman enemmän vaatetusta kuin kotona. Mökin lattiat voivat olla viileät ja nurkissa voi käydä veto.
Vanhassa mökissä myös yöllä voi tulla vilu, joten viileinä öinä voi olla tarpeen laittaa vauvalle kaksi yöpukua päällekäin tai käyttää unipussia.
7. Jos vauva käyttää tuttipulloa, pese pullo juomavedellä
Jos mökillä ei ole käytössä vesijohtovettä tai mikroa, maidon lämmittäminen ja tuttipullojen pesu vaatii hieman enemmän vaivaa kuin kotona. Lämmittämiseen voi käyttää vesihaudetta, ja myynnissä on myös tuttipullon lämmittimiä. Pese ja steriloi tuttipullot juomavedellä.
8. Ota mukaan itkuhälytin, niin vältät itkun kuulostelun
Itkuhälytin saattaa olla kätevä varuste mökillä. Jos aikuiset haluavat istuskella ilta-auringossa tai saunoa rantasaunassa vauvan nukkuessa mökissä, korvia ei tarvitse höristellä, kun itkuhälytin valvoo vauvan unta.
9. Höllää ruokailussa: Valmisruoat voivat olla mökillä käteviä
Vaikka kotona tekisit kaikki vauvanruoat itse alusta loppuun, mökkiolosuhteissa valmiille ruoille voi olla paikkansa. Etenkin, jos mökillä ruoanlaitto- ja tiskausolosuhteet eivät ole yhtä toimivia kuin kotona.
Lue myös: Näin suojaat lapsesi punkeilta, borrelioosilta ja puutiaisaivokuumeelta
Kommentit (1)
Tästä on jo melko paljon aikaa. Telttailimme kolmen lapsen kanssa Turun saaristossa. Nuorimmainen oli yhdeksän kuukauden ikäinen. Peppu pestiin merivedellä eikä lämmitetty. Ruoka valmistettiin kosanpullon päällä. Vauvalle oli mukana pilttipurkkeja. Ne eivät oikein maistuneet. Sama ruoka kuin muillekin maistui paremmin. Metsässä sienestettiin ja marjastettiin ja vauva kulki mukana rinkassa. Hyttyset eivät haitanneet, kun vaatetuksena oli pitempihihaista ja -lahkeista. Uni maittoi ulkoilmassa ja kivaa oli.