Tiesitkö, että siittiö voi elää naisen sisällä jopa viikon? Hedelmöittämiskyky riippuu kuitenkin miehen sperman laadusta
Siittiön matka munasolun luo on pitkä ja hankala – vain laadukkaat yksilöt pääsevät perille.
Munasolu hedelmöittyy, kun siittiö pääsee emättimen ja munanjohtimien kautta munasolun luo. Matka ei kuitenkaan ole helppo: siittiöt uivat käytännössä vastavirtaan, ja suuri osa siittiöistä kuolee jo emättimessä.
Emättimen pH on siemennesteelle liian hapanta, joten jos siittiöt eivät ui tarpeeksi nopeasti, ne kuolevat jo matkan alkumetreillä. Siittiöiden määrän täytyykin olla suuri, jotta riittävän paljon siittiöitä pääsee lähellekään lopullista kohdettaan.
– Miehen siemennesteessä on miljoonia siittiöitä. Käytännössä yhdessä siemensyöksyssä vapautuu normaalisti yli 15–20 miljoonaa siittiötä yhtä millilitraa kohden, kertoo Felicitas Mehiläisen vastaava biologi Anni Haltia.
Matka munasolun luo kestää vähintään tunnin. Siksi siittiöiden määrän lisäksi laadulla ja etenkin uintinopeudella on väliä.
– Jotta munasolu voi hedelmöittyä, siittiöiden täytyy olla hyvin liikkuvia ja nopeita liikkeissään. Huonossa tapauksessa siittiöitä voi olla siemennesteessä paljonkin, mutta ne liikkuvat vain vähän paikoillaan eivätkä etene, tai ne ovat kokonaan kuolleita tai jostain muusta syystä täysin liikkumattomia, Haltia kertoo.
Siittiö elää jopa viikon
Kun siittiö on päässyt munasolun luo, se voi säilyä useammankin päivän hedelmöittymiskykyisenä. Siksi munasolu voi hedelmöittyä, vaikka yhdyntä olisikin tapahtunut muutamia päiviä ennen ovulaatiota.
– Siittiöt voivat pysyä naisen elimistössä elossa jopa viikon, ja tutkimusten mukaan ne pysyvät hedelmöittämiskykyisinä korkeintaan muutaman vuorokauden ajan, Haltia kertoo.
Lue myös: Hedelmöittyminen – voiko alkion kiinnittymisen tuntea?
Hän huomauttaa, että siittiöiden laatu vaihtelee väestön keskuudessa kuitenkin paljonkin.
– Yleensä hedelmöittämiskyky säilyy parin päivän ajan, mutta toki, jos siemenneste on laadultaan huippuluokkaa, mukaan voi mahtua myös yksilöitä jotka säilyvät pidempään hedelmöittämiskykyisinä, Haltia huomauttaa.
Toisinaan puhutaan, että ”tyttö-” ja ”poikasiittiöt” käyttäytyisivät toisistaan poikkeavalla tavalla eliniän ja nopeuden suhteen. Haltian mukaan väitteelle ei ole kuitenkaan tieteellisiä perusteita.
– Käytännössä tutkimukset eivät anna osviittaa siitä, että ”tyttö-” tai ”poikasiittiöt” olisivat esimerkiksi toistaan parempia tai nopeampia uimareita, hän sanoo.
Siittiöt tarvitsevat sopivan lämpötilan
Mikä sitten tekee siemennesteestä laadukkaan ja siittiöistä riittävän pitkäikäisiä ja tarpeeksi nopeita uimareita? Haltian mukaan siemennesteen laatuun vaikuttavat lukuisat eri tekijät.
– Ensinnäkin pidättäytymisajalla on väliä. Siemenneste on parhaimman laatuista silloin, kun edellisestä siemensyöksystä on kulunut vain 1–3 vuorokautta. Jos edellisestä ejakulaatiosta on kulunut yli viikko, joukossa on useimmiten paljon suurempi osuus kuolleita siittiöitä. Jos siemensyöksy taas on tapahtunut edellisen kerran alle vuorokauden sisään, siittiöitä ei ole ehtinyt vielä muodostua riittävästi, Haltia kertoo.
Siittiö tarvitsee sopivan lämpötilan säilyäkseen hengissä. Liian kireät alusvaatteet voivat nostaa lämpötilan liian korkeaksi, jos kivekset ovat jatkuvasti ihoa vasten.
– Kehon normaali ruumiinlämpö on siittiöille liian korkea. Ne viihtyvät pari astetta viileämmässä, joten sille, että kivekset roikkuvat hieman irrallaan kehosta, on syynsä, Haltia sanoo.
Lisäksi elintavoilla on väliä. Tupakointi, alkoholinkäyttö tai muu päihteidenkäyttö voi vaikuttaa suoraan siemennesteen laatuun. Samoin ylipaino tai stressi voivat saada kehossa aikaan hormonaalisia muutoksia, jotka vähentävät siittiöiden tuotantoa.
– Myös tietyt sairaudet voivat laskea siemennesteen laatua. Jos taustalla on syöpähoitoja tai voimakkaita iskuja kiveksiin, laatu on voinut kärsiä. Mutta ihan tavallinen korkea kuumekin tai esimerkiksi hiljattain sairastettu korona voi vaikuttaa. Siittiöt kehittyvät miehen kehossa parin–kolmen kuukauden ajan. Jos tänä aikana sairastaa korkean kuumeen, se vaikuttaa kyllä siemennesteen laatuun, Haltia sanoo.
Miehen iällä on väliä
Haltia työskentelee lapsettomuushoitojen parissa Felicitas Mehiläisessä. Hän huomauttaa, että vastaanotolle hakeutuu ajoittain myös miehiä, joiden siittiöiden laatu on heikentynyt anabolisten stereoididen käytön myötä.
– Stereoideilla voi olla hyvinkin pitkäaikaisia vaikutuksia siemennesteen laatuun. Monelle tulee yllätyksenä, että siemennesteen laatu voi olla heikentynyt vielä vuosia myöhemmin, Haltia sanoo.
Haltia painottaa, että vaikka naisen hedelmällisyys laskee miehiä aiemmassa elämänvaiheessa, myös miehen iällä on hedelmällisyyden kannalta merkitystä.
– Miesten siemennesteen laatu on ollut tutkimusten mukaan viime vuosikymmeninä heikkenemään päin. Vielä ei tiedetä tarkkaan, johtuuko syy elintavoista, teollistumisesta, ympäristömyrkyistä tai jostain muista osatekijöistä. Miesten iällä on kuitenkin huomattu olevan väliä. Vaikka mies voi olla hedelmällinen vielä yli 60-vuotiaana, riski siittiöiden erilaisiin dna-vaurioihin ja siittiöiden laadun laskuun kasvaa jo 40 ikävuoden jälkeen, Haltia huomauttaa.
Lue myös: Isänkin elintavoilla on väliä – isän stressi voi vaikuttaa sikiön aivoihin
Seura.fi: Spermanluovuttajien seula on tiukka: 11 700 ehdokkaasta vain alle neljä prosenttia hyväksyttiin
Jaa oma kokemuksesi