Menu

Inhottaako teitä koskaan lapsenne liiallinen läheisyys?

  • Viestiketjun aloittaja "Julia"
  • Ensimmäinen viesti
Vastaa
"Julia"
Tarkoitan siis sellaista, kun lapsi on paljon ihossa kiinni, roikkuu ja halailee pitkään, pussailee naamaan ja käsiin pitkiä pusuja jne.
Onkohan normaalia kokea tuollaista (välillä) ahdistavaksi? Joskus ahdistaa jopa ällötykseen saakka.

Läheisyyden kammoisuudesta tässä ei ole kyse, sillä meillä on paljon läheisyyttä ja hellyyttä, pidän lasta runsaasti sylissä, halailen häntä jne.
Hän vain on jotenkin todella intensiivinen hellyydenosoitustensa kanssa ja muutenkin minussa tosi kiinni.
Toisaalta noita negatiivisia tunteita häntä tai hänen hellyydenosoituksia kohtaan ei ole aina ollut..ne tulivat suunnilleen samaan aikaan, kun aloin inhota hänen isäänsä ja lapsi näyttää pitkälti isältään, muistuttaa siitä ällöttävästä ihmisperseestä joka päivä.
 
Neljän Äiti
Minkä ikäinen lapsi on?
Minulla on tullut jokaisen lapsen kohdalla sellainen, ns vieroitusvaihe, jolloin alan itsenäistämään lasta. Silloin pitää lapsen oppia olemaan oma itsensä, eikä osa äitiä. Oppia mikä mn sopivaa ja mikä ei.
Ei voi olla esim naamassa kiinni ja kuolaamassa, jos ikää on jo 4v.
Tietysti normaalit halit ja pusut ja sylissä istuminenkin vielä.

Se on kyllä surullista, jos tulee negatiivisiä fiiliksiä lapsen ulkonäön vuoksi..
 
vierasss
Alkuperäinen kirjoittaja Neljän Äiti;30086697:
Minkä ikäinen lapsi on?
Minulla on tullut jokaisen lapsen kohdalla sellainen, ns vieroitusvaihe, jolloin alan itsenäistämään lasta. Silloin pitää lapsen oppia olemaan oma itsensä, eikä osa äitiä. Oppia mikä mn sopivaa ja mikä ei.
Ei voi olla esim naamassa kiinni ja kuolaamassa, jos ikää on jo 4v.
Tietysti normaalit halit ja pusut ja sylissä istuminenkin vielä.

Se on kyllä surullista, jos tulee negatiivisiä fiiliksiä lapsen ulkonäön vuoksi..
Click to expand...
surullista että 4v ei saa enää osoittaa hellyyttä äidilleen :(
 
vvv...
Ehkä tuohon osaltaan perustuu se miksi kautta aikojen naiset ovat kyenneet hylkäämään lapsensa ja lähtemään uuden miehen kanssa. Varmaan ihan vaan jotain biologiaa. Eiköhän se helpota kun pääset ajatuksissaskin eroon tuosta miehestä ja näet lapsesi ihan vain ominasi.
Ja kyllä lapselle voi opettaa mikä hellyyden osoitus on "sallittua"...
 
"Julia"
Ei minuakaan ole ennen inhottanut. Sen jälkeen vasta, kun rupesin inhoamaan lapsen isää ja lapsi on iän myötä tullut vielä enempi isänsä näköiseksi.
Tunnen siis lapsen isää kohtaan niin voimakasta ällötystä ja vihaa, että saatan itkeä spontaanisti sen takia jopa useita kertoja päivässä.

Inhottaa tietysti sekin, että tulee sitten tuollaisia ajatuksia lasta kohtaan. Yritän pitää ne itselläni, ettei lapsi huomaisi ällötystäni.
 
maa aam
Alkuperäinen kirjoittaja Neljän Äiti;30086697:
Minkä ikäinen lapsi on?
Minulla on tullut jokaisen lapsen kohdalla sellainen, ns vieroitusvaihe, jolloin alan itsenäistämään lasta. Silloin pitää lapsen oppia olemaan oma itsensä, eikä osa äitiä. Oppia mikä mn sopivaa ja mikä ei.
Ei voi olla esim naamassa kiinni ja kuolaamassa, jos ikää on jo 4v.
Tietysti normaalit halit ja pusut ja sylissä istuminenkin vielä.

Se on kyllä surullista, jos tulee negatiivisiä fiiliksiä lapsen ulkonäön vuoksi..
Click to expand...
Aika surullista minusta myös, jos 4-vuotiasta pitää jo itsenäistää ja opettaa olemaan vähemmän hellä.

Vastaus ap:n kysymykseen; ei ole inhottanut koskaan. Meillä hellitään ja halitaan paljon, kaikki perheenjäsenet toisiaan. Minä lapsia, mies lapsia, minä ja mies toisiamme ja lapset meitä. Meillä on hirveän kiva perhe, miksi sitä ei voisi näyttää myös halaamalla ja pussaamalla? Tosin olen itsekin saanut lapsuuden perheessäni paljon hellyyttä, joten se tulee minulta hyvin luonnostaan.

On kuitenkin hyvä, että tiedostat tämän puolen itsessäsi. Voisin ajatella, että alitajuisesti heijastat miestäsi/ex-miestäsi kohtaan tuntemiasi tunteita lapseen, koska hän näyttää isältään. Ehkäpä melko luonnollinenkin reaktio, vaikka ei oikein lasta kohtaan olekaan? Sinuna kävisin varmaan puhumassa asiasta ammattilaiselle, jos nämä ällötykset eivät omalla ajatustyöllä loppuisi.
 
FreezeCat
[QUOTE="Julia";30086756]Ei minuakaan ole ennen inhottanut. Sen jälkeen vasta, kun rupesin inhoamaan lapsen isää ja lapsi on iän myötä tullut vielä enempi isänsä näköiseksi.
Tunnen siis lapsen isää kohtaan niin voimakasta ällötystä ja vihaa, että saatan itkeä spontaanisti sen takia jopa useita kertoja päivässä.

Inhottaa tietysti sekin, että tulee sitten tuollaisia ajatuksia lasta kohtaan. Yritän pitää ne itselläni, ettei lapsi huomaisi ällötystäni.[/QUOTE]

Älä hyvä ihminen projisoi lapsen isään tuntemiasi hyvinkin voimakkaita fiiliksiä lapseesi, vaikka hän kuinka isäänsä ulkoisesti muistuttaisikin :hug:. Hän on aivan oma ihana yksilönsä, joka varmasti myös aistii tunteesi - ei lapsi mikään tyhmä ole vaan hyvin herkkä itseasiassa aistimaan aikuisen olotiloja.

Tässä on kaksi aivan erilaista ihmistä nyt kyseessä. Ja jotta et omilla hyvin negatiivisilla tunteillasi säikäyttäisi pientä ihmistä, niin kehottaisin sua kääntymään ammatti- ihmisen puoleen puhumaan näistä tunteistasi, jotta saisit ne ensinnäkin kanavoitua jonnekin aivan muualle kuin teidän kodin seinien sisäpuolelle ja huomaisisit kuinka tärkeä olet lapsellesi ja kuinka pienestäkin - osin tukahdetustakin - asiasta voi kasvaa iso tunnetaakka jos ei sitä käsittele pois päivänjärjestyksestä.
 
"Julia"
Kiitos vastauksista.

Käyn siis jo psykologilla puhumassa lapsen isästä ja kaikesta tapahtuneesta, mutta tätä asiaa en ole (vielä) ottanut esille.
Nuo ällötyksen tunteet lasta kohtaan on tulleet vasta hiljattain, enkä ole oikein uskaltanut niitä itsellenikään myöntää.

Kiva kun sai tänne purkaa ja asiallisia vastauksia, seuraavaan terapiakertaan on kuitenkin vielä aikaa.
 
Neljän Äiti
Näitä kirjoituksia voi toki lukea niin kuin haluaa, jos ei halua ymmärtää sitä pointtia mitä toinen tarkoittaa, sille ei voi kukaan mitään.
Minä opetan nelivuotiasta, toki jo aikaisemminkin pikkuhiljaa, mikä on sopivaa ja toisten huomioon ottamista. Kukin ymmärtää tavallaan mitä tarkoitan.
Mutta ap:llä ilmeisesti ei ole kysymys tästä. ja olen sitä mieltä, että ei todellakaan kannata näyttää lapselle jos läheisyys inhottaa. Terapautille kannattaa puhua näistä asioista.
 
maa aam
[QUOTE="Julia";30086830]Kiitos vastauksista.

Käyn siis jo psykologilla puhumassa lapsen isästä ja kaikesta tapahtuneesta, mutta tätä asiaa en ole (vielä) ottanut esille.
Nuo ällötyksen tunteet lasta kohtaan on tulleet vasta hiljattain, enkä ole oikein uskaltanut niitä itsellenikään myöntää.

Kiva kun sai tänne purkaa ja asiallisia vastauksia, seuraavaan terapiakertaan on kuitenkin vielä aikaa.[/QUOTE]

Hienoa, että oletkin jo hakenut apua aiheen käsittelemiseen! Voimia ja tsemppiä, ja yritä aktiivisesti tehdä ero lapsen ja hänen isänsä välille. He ovat kaksi täysin erillistä ihmistä, vaikka toisiltaan näyttävätkin. Kuten Freezecat sanoikin, lapset aistivat asioita hyvin herkästi eikä lapsesi ansaitse tällaista painolastia.

Puhu ihan rohkeasti vaan sille psykologille. Hän on ammattilainen, ja osaa auttaa sinua käsittelemään tunteitasi. Hänen ei kuulu tuomita, hätkähtää, vaan auttaa ja tukea. Ennen käyntiä yritä itse miettiä vaikka mikä ällötyksen tuo. Tekeekö lapsi jotain samoin kuin isänsä tilanteessa? Onko se joku ilme, ele tms. Jos saat kiinni siitä mikä tunteen aiheuttaa, pystyt ehkä käsittelemään sitä ja pääsemään paremmin yli siitä siinä tilanteessa.

Kaikkea hyvää sinulle.
 
"Julia"
Alkuperäinen kirjoittaja waldemad: Näytä alkuperäinen viesti
Ei. Pitää olla päässä vikaa edes tehdäkseen tällaisia aloituksia.
Click to expand...
Sinun mielestäsi olisi ilmeisesti parempi padota tällaisia tunteita sisäänsä tai osoittaa ne vain lapselle?
Ei viitsi kavereille ja sukulaisillekaan tällaisista avautua. Tai no, yhdelle ystävälle voin puhua tällaisestakin asiasta, mutta hän on ollut nyt useamman päivän reissussa ja tavoittamattomissa.
 
maa aam
Alkuperäinen kirjoittaja Neljän Äiti;30086868:
Näitä kirjoituksia voi toki lukea niin kuin haluaa, jos ei halua ymmärtää sitä pointtia mitä toinen tarkoittaa, sille ei voi kukaan mitään.
Minä opetan nelivuotiasta, toki jo aikaisemminkin pikkuhiljaa, mikä on sopivaa ja toisten huomioon ottamista. Kukin ymmärtää tavallaan mitä tarkoitan.
Click to expand...
Minä en yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään mikä on 4-vuotiaalta epäsopivaa läheisyyttä, kun varmasti nyt molemmat puhumme ihan normaaleista halauksista, sylittelyistä, pussailuista ym.

Miksi lapsen hellyyttä ja läheisyyttä pitää rajoittaa, kun puhutaan lapsen omista vanhemmista?
 
"Julia"
Alkuperäinen kirjoittaja maa aam: Näytä alkuperäinen viesti
Hienoa, että oletkin jo hakenut apua aiheen käsittelemiseen! Voimia ja tsemppiä, ja yritä aktiivisesti tehdä ero lapsen ja hänen isänsä välille. He ovat kaksi täysin erillistä ihmistä, vaikka toisiltaan näyttävätkin. Kuten Freezecat sanoikin, lapset aistivat asioita hyvin herkästi eikä lapsesi ansaitse tällaista painolastia.

Puhu ihan rohkeasti vaan sille psykologille. Hän on ammattilainen, ja osaa auttaa sinua käsittelemään tunteitasi. Hänen ei kuulu tuomita, hätkähtää, vaan auttaa ja tukea. Ennen käyntiä yritä itse miettiä vaikka mikä ällötyksen tuo. Tekeekö lapsi jotain samoin kuin isänsä tilanteessa? Onko se joku ilme, ele tms. Jos saat kiinni siitä mikä tunteen aiheuttaa, pystyt ehkä käsittelemään sitä ja pääsemään paremmin yli siitä siinä tilanteessa.

Kaikkea hyvää sinulle.
Click to expand...
Kiitos. :) Ja tosiaan käsittelen asiaa päässäni ja ammattilaisen kanssa, eli sinänsä "homma hoidossa", vaikka työtä onkin.
 
FreezeCat
[QUOTE="Julia";30086830]Kiitos vastauksista.

Käyn siis jo psykologilla puhumassa lapsen isästä ja kaikesta tapahtuneesta, mutta tätä asiaa en ole (vielä) ottanut esille.
Nuo ällötyksen tunteet lasta kohtaan on tulleet vasta hiljattain, enkä ole oikein uskaltanut niitä itsellenikään myöntää.

Kiva kun sai tänne purkaa ja asiallisia vastauksia, seuraavaan terapiakertaan on kuitenkin vielä aikaa.[/QUOTE]

Hyvä juttu, että käyt asioistasi puhumassa psykologille :)! Ja uskalla vain jatkossakin ottaa rohkeasti ja avoimesti kipeitäkin asioita käsittelyn alle, sillä se helpottaa jo kummasti kun saa sanoitetuksi omat ajatuksensa ja tunteensa ja ammattilaiselta niitä keinoja omien tunteiden käsittelemiseen, etäisyytäkin kaikesta tapahtuneesta sekä myös sitä hyväksyntää tuntea ja olla inhimillinen ihminen. Sillä sitähän tämä on.

Runsaasti myötätuulia sinulle ja voimia - sekä iloa siitä pienestä ihanasta ihmisestä :hug: :)!
 
Alfa Lyrae
Mä tykkään halailla ja pusutella meidän muksuja mutta kyllä välillä ärsyttää jos yhtäkkiä käyvät roikkumaan jaloissa yms. Oon herkästi ahdistuva ja mulla on oikeus omaan tilaan vaikka äiti olenkin. Ja ihan yhtä hyvä äiti olen vaikken aina halua lapsissa kiinni olla. Niin olet ap sinäkin.

Nyt inhottaa se että lapset on jotenkin kiinnostuneet tisseistä ja mitkä vehkeet keltäkin löytyy ja niitten suhteen oon kovastikin ärähtänyt ettei mennä muita ikinä sellasille alueille koskemaan. Mutta silti nuo tulee välillä sörkkimään ja sillon mulla kyllä kärähtää hermo. Jotain lapsuuden traumaa ehkä, vai onko normaalia, en tiedä.
 
  • Tykkää
Reactions: Neljän Äiti
Tepadj
[QUOTE="Julia";30086884]Sinun mielestäsi olisi ilmeisesti parempi padota tällaisia tunteita sisäänsä tai osoittaa ne vain lapselle?[/QUOTE]

Waldemad on sellainen vähän pipipäinen henkilö, jonka kirjoituksia ei pidä ottaa tosissaan.
 
Uusimmat Luetuimmat Kuumimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
+ Aloita uusi keskustelu