<3 <3 <3 <3 <3 TOUKOKUUN TOIVOTUT TOUKOKUUSSA <3 <3 <3< 3 <3

Jaksamista majj, mä tiedän tunteen. Itse olin jo niin loppu, että perjantai illan itkeskelin, kun en ollut saanut keinolla, jos kolmannellakaan mitään tapahtumaan. Tosin sitten en meinannut pysyä mukana, kun alkoi tapahtua. Kätilö totesi, etten olisi yhtään myöhempään voinut tullakaan. Onneksi hän tällä kertaa katsoi ensin tilanteen ja sitten vasta saliin siirryttyä laittoi ne byrokratian vaatimat käyräanturit paikoilleen. Ei hän tosin ehtinyt saada sitä haluttua pätkää yhtenäistä sydän käyrää piirretyksi, kun piti siirtyä sängylle ponnistamaan. Tosiasiassa vauva olisi tullut paljon nopeamminkin, mutta minä jarruttelin siinä ponnistamisessa, kun en ollut ehtinyt ajatuksissa oikein vielä koko synnytykseen mukaan.
Aiemmin on tuo avautuminen kestänyt kuitenkin useita tunteja (paitsi ekasta tytöstä), kolmannen kanssa jopa toista vuorokautta. Nyt tämä neiti halusi määrätä tahdin niin, että äiti oli ihan päästään pyörällä ja jäljessä koko ajan. Me tosiaan päästiin lähtemään jo 6h synnytyksen jälkeen, vaikka hetken näytti, että mulle jää jotain hyytymiä. Kuulema, kun on monta lasta, kohtu voi olla niin laiska supistumaan, että tulee ongelmia. Onneksi syy oli ilmeisesti vaan liian täysi virtsarakko, joka ensin tukki tietä.
Tämä on ollut mulle sopiva vaihtoehto, kun 3v on suurimman osan ajasta isällään ja nukkuu yöt siellä, mä saan nauttia neidin seurasta kodin rauhassa ja siivoilla pahimmat hävitykset, ettei tarvii tulla 3 vrk valvottuaan murkkujen petaamaan kaaokseen.

Nyt pitää taas mennä, neiti kutsuu..
 
Heipat!

Tässähän tulee ihan haikumieli, kun huomaa et palsta on hiljentynyt tosi paljon ja hiljenee varmaan edelleen, kun kaikilla alkaa olla muita juttuja (=omat vauvat kainalossa) ja tekemistä, kuin tää kirjoittelu.

Tää palsta on ollu kyllä tosi tärkeä koko raskausajan ja nyt tuntuukin ihan kummalta kun tavallaan teistä on tullut jollain saralla niin läheisiä, ja nyt sitten elämäntilanteen muutoksen myötä kaikki jotenkin "katoaa" omiin koloihinsa ja itselläkin tietty tulee kirjoiteltua harvemmin. :'(

Vauva kasvaa kovasti ja alkaa (sanon tämän sormet ristissä) tuntua myös siltä että masuvaivatkin helpottaa. Viime yö oli ihan ok ja kun tänään vetäisin viel parin tunnin päikkärit niin avot! =) Vauva on valveilla päivisin pari kolme tuntia ja sitten taas nukutaan ja puolinukuksissa tankataan. Paino on noussut tosi hyvin eli maito varmaan riittää mutta tuo puklailun ja kakan määrä on kyllä ihan omissa mitoissaan. Huolestuttaa erityisesti tuo puklailu...

Kerhon puolelle siis siirryn sitten mäkin jos muutkin vai miten on?

t.eeti +papsukka 1kk 2pv :heart: - ajatella et siitä on jo yli kuukausi!!! :heart:
 
Meidän pikku prinsessa syntyi 2 käynnistelypvän jälkeen 1.6.. :heart:

Synnytys oli nopea 6h40min ja kaikki meni muuten hyvin paitsi että kudokset repesivät kohdusta alas saakka ja tikkejä tuli pariin kerrokseen useita... Väliliha myös pullistui ulos ja nyt varmaankin istuksitaan renkaalla sitten useita kuukausia.. :| Eilen onneksi päästiin kotiutumaan jo..

Cici ja tyty 9pvä
 
Käynnistelyiksihän se meni ja lopulta syntyi meidän ihana vauva. Kotiin päästiin jo seuraavana päivänä, oikein hyvin siis kaikki mennyt. Eli loppuyhteenveto: rv 41 + 6, poika kultainen jolla kokoa oli komeat 54 cm ha 4220g, py 35.5
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa.

Etusivulle syntyneet päivitetty. Onnea kaikille nyyttinsä saaneille :flower:

Tosi vähiin on koneella olot jääneet pikkumies syö edelleen 3 tunnin välein ja lopun aikaa työllistävät noi isommat ja pihatyöt. Sadepäivien ratoksi intouduin leipomaan, kun raparperi jo komiaa.

Tänään eka neuvola pojan mitat 58cm, 4860g, yläkäyrillä mennään :)

Taas on pullot kiehumassa, kun korvikkeella mennään lähes kokonaan kun omaa ei tule vaikka mitä konsteja olen kokeillut.

Jossu & Hemuli 3vk+2pv
 
Ihana poikamme syntyi 8.6. käynnistelyjen jälkeen raskausviikolla 42+2. Synnytys sujui nopeaan, neljä tuntia lapsiveden menoista oli poika jo maailmassa. Pojan pituus oli 50 cm ja paino 3470 g.

Nyt opetellaan vauva-arkea kotona. Väsymys on välillä kova, mutta kai tästä pikkuhiljaa kuntoutuu taas entiselleen.

Meiju+poika 1 vk
 

Yhteistyössä