30 ja risat - ESIKOISTA ODOTTAESSA (vol.6)

Hei täältä mammalomalta -vihdoinkin! Liityn siis teidän joukkoonne, Tehilla ja Tirlittan! Onko jo muitakin äitiyslomalaisia? Multa voi jäädä epähuomiossa välistä. Tirilittan, hyvä, että voit touhuta jotakin. Uskoisin, etä täysi vuodelepo loppuraskauden ajaksi voisi olla tuskaista.. Vaikka mitäpä sitä ei tekisi vauvan hyvinvoinnin eteen, jos tarve olisi.

Täällä päin saa jäädä äitiyslomalle 4-6 viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta ajankohta vaikuttaa sitten maksetun äitiysloman pituuteen synnytyksen jälkeen. Joten päätin yrittää jaksaa loppuun saakka -ja jäin sitten lopulta vasta neljä viikkoa ennen laskettua päivää kotiin. Oli hieman tiukkaa ja tämän ekan viikon kotona olenkin lähinnä nukkunut. Uskomatonta, että pystyn nukkumaan neljän tunnin päiväunet ja silti käydä kymmenen tunnin yöunille normaaliin aikaan! Tätä ei ole mulle sattunutkaan näin aikuisiällä ennen raskautta! :)

Äitiyslomalle jääminen on ollut hieman mullistava juttu mulle, varsinkin kun en enää palaa työhöni. En ole koskaan ajatellut itseäni kovin työorientoituneena ihmisenä, mutta kyllä tämä silti oudolta tuntuu..

Tirlittan, olet ihan oikeassa sen suhteen, etä kestovaippojen käyttöä täälläkin suunnitellaan.. :) Olen niitä hieman ostellut kirppareilta, mutta suunnitelmissa on nyt vikoina viikkoina ostaa hieman lisää. Että saisin sellaisen alkupaketin kasaan. Mutta uutena en raaski monia kappaleita ostaa kun ei tiedä mitkä toimii parhaiten. Joten yksittäisiä kappaleita lähinnä ostelen ja niitä sitten testailen. Ihan alkuun ostamme myös biohajoavia vaippoja ja mekin ajateltiin että niitä käytetään ainakin sitten reissuissa. Lähistöllä on useita ekosupermarketteja ja jonkin verran (joskaan ei paljon) on valinnanvaraa noissa biohajoavissa merkeissä. Varmaan niistä löytyy joku hyvä..

Tervetuloa, Hippitatti ja Mielikki! Munkin mielestä on kiva, että löytyy odottajia eri vaiheissa. Alun epävarmuudet ja kaikki uusi on mulla vielä tuoreessa muistissa -ja välillä vieläkin ihmetelen, että nyt ollaan jo loppusuoralla. Tuntuu, että juuri äsken vielä me miehen kanssa ei uskallettu juuri edes vauvasta puhua, kun pelkäsimme niin pikkualkion menetystä. Ja Hippitatti, tuon väsymyksen muistan vielä kirkkaasti myöskin -varsinkin kun se on nyt hieman palannut! :) Mulla väsymys alkoi helpottamaan siinä viikolla 16, mutta tosiaan on nyt loppua kohden tullut osittain takaisin. Multa katosi ekoiksi kuukausiksi myös makeanhimo kokonaan. Tuoreet hedelmät ja vihannekset oli mun herkkuja ja saatoin syödä pussillisen tomaatteja yhdellä kertaa! Noh, nykyään maistuu taas aivan kaikki (tänäänkin olen syönyt jo kaksi muffinsia.. :)

Sompio, kuulostipa hurjalta tuo allerginen reaktio! Onneksi pääsette nyt tutkimuksiin.. Toivottavasti allergian aiheuttaja löytyy pian! Kiitos rintaliivineuvoista. Mä kuulin myös muutama viikko sitten synnyttäneeltä ystävältäni, että asiantunteva liike liiviasioissa oli hänen mielestään kullanarvoinen. Tosin liivit tässä liikkeessä ovatkin sitten yli viidenkympin hintaluokkaa.. En ole ihan varma onko niin kalliille tarvetta vai pärjäisikö sitä halvemmillakin. Taidan jättää loput rintaliiviostokset synnytyksen jälkeiselle ajalle, käyn vain yhdet halpikset vielä ostamassa H&M:stä ja toivon, että näillä kaksilla peruspuuvillaisilla pääsisi alkuun. Näissä tuntuu olevan ainakin tarpeeksi kasvunvaraa kuppikoossa.

Fanni, toivottavasti supistelut pysyy aisoissa ja saat levollisin mielin jatkaa raskautta!

Meillä alkaa olla tarvikkeet kasassa ja sairaalakassi jo melkein valmiina. :) Vauvan huone, josta en aluksi niin välittänyt, onkin mulle nyt tosi kiva projekti. Se on mielestäni tosi söpö ja purppuranvärisestä seinästä huolimatta sopii mielestäni kummallekin sukupuolelle. Se on se paikka, jossa saan hössöttää sieluni kyllyydestä. :) Olen ommellut niin tyynynpäällisiä, verhoja kuin vaipanvaihtoalustansuojiakin. En ole kovin taitava käsistäni, mutta joitakin pikkujuttuja saan sentään tehtyä. :) Uskaltaisinpa kokeilla kestovaipan ompelua..

Meillä on eniten vaatteita tosiaan koossa 62 ja 68, mutta olen kyllä jonkin verrankin hommannut näitä kokojen 50 ja 56 vaatteita. Ystäväni kuukauden ikäinen vauva käyttää yhä vain koon 56 vaatteita ja hän on kovasti harmitellut, että niitä ihan pieniä, sopivia vaatteita oli lopulta hankittuna liian vähän. Joten ajattelin ottaa vähän riskiä ja huolehtia, että olisi niitä pieniäkin, jos tämä vauva sitten olisi yhtä pikkuinen kuin ystäväni vauva.

Väsymystä lukuunottamatta täällä voidaan muuten kivasti. Harjoitussupistelut ovat alkaneet ja lähes päivittäin tunnen ainakin sen yhden. Se tuntuu kovana kuukautismaisena kipuna, mutta vatsa ei juuri kovetu. Tässä vaiheessa ne eivät enää huoleta, vaan uskon kätilöä, joka vakuutti niiden kuuluvan asiaan. Vauva alkaakin olla jo kohta 'valmis' ja saa tulla jos siltä vain tuntuu! :)

Mitään sen kummempia mittauksia ja testejä täällä ei yhä vaankaan tehdä. Neuvolakäynneillä toinen viikko tarkistetaan vain verenpäine, kuunnellaan vauvan sydänäänet ja kätilö kokeilee käsituntumalla missä asennossa vauva on. Koko raskauden aikana multa on tarkistettu proteiinitkin pissasta vain kerran, kun yllättävä päänsärky vaivasi pari päivää. Nykyään tosin kannan jo mukanani eräänlaista 'neuvolakorttia' hätätilanteen varalle, jossa kerrotaan perustiedot raskaudestani. Kätilö on tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa ja tulee kotiin tarkistamaan tilanteen, jos jokin asia huolettaa. Ja tietty sitten kun synnytys alkaa.

Jaksamista kaikille raskauden eri vaiheissa!

Mona 36 + 5
 
Heippa kaikki! IHANAA, että tällainen otsikko löytyi.. en olekaan ainoa "vanhus".. :D Ikää 32 ja neljä plussaa takana tällä viikolla.. =) Ja täysin uusi kokemus tämä. Toivon, että pikkuinen jaksaa mukana; elokuun alkupuolella lienee laskettu aika. Vähän on vielä epäselvää tuon päivämäärän kanssa. 28.12 eka neuvola. Kääks.. :xmas:
 
Fanni, yritähän ottaa rauhallisesti.

tehilla, hyvä juttu, ettet (tuskin) lähde enää lehmien sekaan :) Keskityt nyt vain mahan kasvattamiseen.

hippitatti, tervetuloa =) :flower:
Oikein hyvää vointia sinulle jatkossakin. Kuulosti ihanalta, ettet ole joutunut kärsimään pahoinvoinnista.

Mona, hyvää mammalomaa! =) Nautihan nyt täysin siemauksin pitkistä rauhallisista päiväunista.
Minua ei ainakaan vielä väsytä noin makeasti. Pienet päiväunet tulee kyllä yleensä lounaan jälkeen otettua.
Kestovaippojen ompelu ei mielestäni ole mitenkään kamalan vaikeaa. Minä tosin teen muutenkin paljon käsitöitä, ja vaikeitakin ompelujuttuja, joten ehkä minun on asian vaikeutta vähän vaikea arvioida. Kestovaippainfon nettisivuilla on selkeitä kuvallisia ompeluohjeita, jos innostut vaippojen ompelua kokeilemaan. Minä olen joitain erilaisia ommellut ja kaksi vaippaa ostanut, mutta ei niitä varastoon tosiaan kovin paljon viitsi tehdä ennen vauvan syntymää, kun käytännössähän sen näkee minkälaiset vaipat ovat hyviä. Olen myös neulonut yhdet villavaippahousut ja toiset vähän erimalliset aloitan varmaan tänä iltana.

Mirde, onnea plussasta ja tervetuloa mukaan =) :flower:
Mukavaa, että löysit meidän pinon!
Alkuraskauden ajatukset ei ehdi raskauskuukausien aikana unohtua, joten helppo on samaistua tunnelmiisi :)

(.) Täällä supistelee edelleen päivittäin ihan reippaasti, ja iltaisin ja öisin välillä aika kipeästikin. Millään ei malttaisi ottaa niin rauhallisesti kuin keho vaatii, mutta toki olen nyt ottanut hyvin varovasti ja välttänyt kaikkea isompaa rasitusta. Saisi pikkuinen pysytellä kyydissä ainakin jouluun saakka.

Voikaa hyvin!

Tirlittan rv32+2
 
Tulen mukaan tähän pinoon minäkin. Odotan esikoisiani, masussa kaksi sikiötä. Ikää on ehtinyt karttua 32 vuotta. Laskettuaika on kesäkuussa. Mulla ei ole mitään kokemuksia aiemmin aihetta koskien - ei raskauksia, ei keskenmenoja - aihe kaikin puolin uusi elämässäni.
 
huoh.. täällä töissä meinaa olla välillä rankkaa... istuminen tekee selän kipeäksi ja sen takia jo oltiinkin saikulla.. nyt mennään päivä kerrallaan.. onko kellään kokemusta panacodin käytöstä odotuksen aikana?

Tehilla: ajan kanssa käydään kilpajuoksua.. toivotaan että kustijuhani ei pidä kiirettä maailmaan tulon kanssa että talo kerkeisi valmistua sitä ennen.. mieheni on kyllä painanut pitkää päivää ja kaverit on onneks havahtuneet tarjoamaan talkoo apuja.. joten sormet ja varpaat ristiin että päästään uuteen kotiin ennen huhtikuun loppua
 
Tervetuloa "sankoin joukoin" mukaan uudet Mielikki, Hippitatti, Mirde ja Saagatar. Jäiköhän joku sanomatta.. Pino pysyy elossa ja hauska muutenkin kun eri vaiheissa olevia odottelijoita. Hippitatilla onkin haasteellinen tilanne, toivottavasti uusi koti ehtii valmistua ennen laskettua aikaa. Olisihan se myös ihanaa päästä aloittelemaan tulokkaan kanssa uudessa kodissa.

Monalle mukavaa lomailua. Aika mukavan huolettomalta tuo odotukseen suhtautuminen siellä neuvolan (vai miksi sitä siellä kutsutaankaan..) perusteella kuulostaa. Hyvä niin. Aika hyvä unenlahjat olet kyllä tähän loppusuoralle saanut. Voi kun tuon saisi varastoon alkukuukausille.. Minulle tutumpaa on kyllä levottomat yöunet ja pikkupäikkärit silloini tällöin. Ihme kyllä näinkään ei liiemmin väsytä.

Sinä taidatkin muuten olla sitten seuraavana tulilinjalla viikkojen mukaan. Ellei Tirlittanin malttamaton supistelija sitten ota varastalähtöä (mitä en toki toivo). Huih, kohta tosiaan alkaa aika monella olla jännät paikat.

Samoin Tehillalle rauhallista lomaa. Voin kuvitella, että noin pitkä sairasloma jakso on tylsää sekin, mutta nyt saat hyvällä omallatunnolla kyllä vaan nautiskella ja lepäillä. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä vuoden parin breikinkin jälkeen.

Tirlittan, supistukset tuossa määrin kuulostaa kyllä aika inhottavilta. Toivottavasti ne eivät ole avaavia tai synnytystä merkkaavia vaan saat treenisupistuksia oikein supermäärän.

Täällä ei mitään maata mullistavaa. Totuttelen tähän ruhtinaallisen pitkään äitiyslomailuun, laskettuun aikaan kun on vielä yli 40 päivää. Maha kasvaa aika hitaasti (sf-mitta oli viikolla 33+1 28 cm ja paino oli viikolla 32+1 1700 g) ja katsotaan, mitä seuraava kontrolliultra kertoo. Riskinähän tässä napasuoniasiassa on se, että kasvu tyrehtyy lopussa ja synnytys käynnistetään. Joten toivon minäkin, että neiti malttaa kasvaa kohtuullisesti ja pysytellä masussa. Supistuksia ei minulla kyllä liiemmin ole. Tai no, edelleenkään en ole varma, mitä se kävellessä alavatsassa tuntuva kipu on. Koti alkaa olla hankintojen osalta kunnossa, vaatteita riittää, mutta puuttuvia ovat vielä hoitoalusta, rasvat, vaipat ja sen sellaiset. Mutta aikaa on. Fyysisesti olo on ihmeellisen hyvä. Mitään ei tuota kävelyvaivaa lukuun ottamatta särje, öisin asento löytyy hyvin ja närästyksetkin on helpottanut. No, ehkä nämä ovat pienen vauvan etuja, oma kroppa ei ole niin kovilla vielä tässä vaiheessa. Vaikka tietysti toivon ensimmäisenä sitä, että vauva kasvaa normaalisti!

Onko teille muuten annettu missään vaiheessa tässä loppusuoralla arviota vauvan koosta? Aika paljon nuo tuntuvat välillä heittävän lopullisesta.

Voikaahan paksusti :LOL: ja alkutaipaleella muuten vaan hyvin ilman pahempi ällötyksiä!
 

Tervetuloa Mirde ja Saagatar!

Tirlittan, kiitti vinkistä! Meninkin Kestovaippainfon sivuille ja tosiaan siellä on ohjeita. Täytyypä rohkaista mieleni ja kokeilla. Olen ostanut yhdet villahousut ja tosi halvalla villaisia ja froteisia imuja kirpparilta (sain 70 sentillä hyvänkokoisen pussukan). Ostin myös käyttämättömät äitiyspakkauksen Imset -ja yksi AIO- ja kaksi taskuvaippaakin löytyi. Nyt sitten äitini on ostellut muutamia lisää kirppareilta sitä mukaa kun on halvalla löytänyt.. Jos sulla sattuu olemaan jokin erityisen hyvä ja helppo kestovaippaohje, niin viitsisitkö linkittää? Tsemppiä supisteluihin, toivottavasti vauva ei ihan vielä päätä tulla ulos!

Vaahtokarkki, nautihan lomastasi sinäkin! Mahtavaa, että pääsit jo nyt lomailemaan. Tämä äitiyslomailu on minun tapauksessani alkanut vaikuttaa hyvinkin hiljentävästi. En muista koska olisin elellyt näin rauhallisesti ja lepäillen. Tuntuu, että pääkoppa tarvitseekin tämän ajan, jotta ajatukset saavat tyhjentyä kaikesta epäoleellisesta ja keskittyä tähän tärkeimpään asiaan. Mä suunnittelen päiviäni verkkaiseen tahtiin, esim. tämän päivän suurin työ oli leivän leipominen. :)

Laskettu aika tosiaan lähenee. Eilinen tapaaminen mammaryhmäläsiten kanssa ja heidän vauvojensa näkeminen sai mut tajuamaan miten lähellä tässä ollaankaan. Tästä synnytysvalmennusryhmästä olen siis vihoviimeinen, joka saa vauvan, joten saan kyllä kuulla roppakaupalla synnytys- ja imetystarinoita. :)

Eilen mulla alkoi varsin voimakas kipu tuolla häpyluun tienoilla -ja muuallakin alapäässä. Tunnen voimakasta painetta tuolla alhaalla (koskien siis koko alapäätä) ja välillä myös voimakkaita vihlaisuja, erityisesti kävellessä. Paine virtsarakkoa kohden tuntuu yhtäkkiä entisestään lisääntyneen ja nyt tunnen vessahädän jo aika kovana kipuna. Outoa, että samaan aikaan mun selkäsäryt tuntuvat kadonneen! Kätilön mukaan vauva laskeutuu ja pää mitä ilmeisemmin kiinnittyy.
Jännittävää! Normaalisti niin aktiivinen vauva on tänään ollut hieman hiljaisempi liikkeissään mikä ilameisesti on myös normaalia (mutta tilannetta on seurattava). Makuuasennossa ollessa mukavinta tuntuu olevan jalat auki makoilu, esim sammakkoasennossa -niin voimakkaana tuo paine tuolla alhaalla tuntuu! :)
 
Heippa kaikille.

Oltiin humahdettu jo ties mille sivulle, joten tuli täältä pinoa nostelemaan. Kun kenestäkään ei ole kuulunut, kaikilla taitaa mennä varmaan tasaisen rauhallisesti? Toivottavasti!

Mona, mullakin oikeastaan se pahin vaiva on ollut nuo repivät kivut alapäässä. Lääkärikin tutki lähinnä kohdunkaulan avautumisen vuoksi, mutta sitä ei ollut. Ilmeisesti lapsi vaan onnistuneesti painaa sopivaa kohtaa ja hermoja. Meikäläinen ainakin taipuu kaksinkerroin sen vihlaisun iskiessä. Ja saan huolestuneen hupaisia katseita, jos näin tapahtuu vaikkapa kaupassa.

Minä olen solahtanut tähän äitiyslomamoodiin oikein tosissaan. Huuhailen verkkarit päällä kotona ja samoissa lökövaatteissa tekisi mieli lähteä myös ihmisten ilmoille.. Toistaiseksi olen yrittänyt vielä katsoa peiliin kun lähden ulosa :LOL: Maha on ottanut kasvuharppauksen ja nyt sitä ei voi sanoa enää pieneksi parhaalla tahdollakaan. Neuvolassa todettiin, että pitkäselkäisyydestä on sen verran hyötyöä, että kohtu ei tule kamalan ylös, joten vältyn ehkä pahimmilta hengitys- ja närästysvaivoilta.

Onko teille veikkailtu lapsen syntymäpainoa? Ai hitsi, kyselinkin jo tätä edellisessä viestissäni..

Niin ja onko teillä mitään omia valmistautumiskeinoja synnytykseen? Täällä on käytössä mammajoogan venytykset ja manteliöljy.. Jos edes jotain repeämistä pystyisi estämään.

Voikaahan hyvin!
 
HELLOU!!!

Täällä on podettu selkä kipuja ihan urakalla ja siihen päälle vaaaaaaaaltava väsymys. Yksinkertaisesti ei ole meinannut voimia riittää edes vaatteiden päälle laittamiseen.:LOL: Onneksi kuitenkin nyt on jo parempi päivä että jaksaa ruveta raapustelemaan foorumillekin.. kaikki taitaa olla joulukiireisiä kun pino on hiljentynyt..

voikaahan paksusti.. täällä ainakin massu ottaa järkyttävää kasvuspurttia :LOL:
 
Meille syntyi lauantaina 12.12. klo: 21.12 maailman suloisin tyttö :heart:

Raskausviikkoja oli kasassa 34+3. Tyttö on terve ja vointi on ollut tasainen, mutta on vielä teholla OYS:ssa ja siirtyy lähipäivinä teholta lastenosastolle joiksikin viikoiksi.
Itse pääsin kotiin eilen illalla (ainakin täksi päiväksi) ja poden kohtutulehdusta.
Välimatkaa on 170 km, joten tulee oltua varmasti tulevina viikkoina enemmän Oulussa kuin kotona. Kirjoittelen tarkempaa synnytystarinaa ja kuulumisia tänään myöhemmin, jos jaksan, tai sitten ensi viikolla jonain päivänä kotona käydessä.

 
HEI KAIKKI!

Täällä ollut hiljaiseloa, siis mulla (niinkuin kyllä täällä palstallakin). Hyvä kai vaan että kaikki rauhallista. Vaikka tuossa joulufiiliskin välillä latistui, kun ei tiennyt saako miehen kotiin jouluksi. Nyt tuo tänään saapuu kotiin ja pysyy 2 viikkoa. Sitten hänellä vielä viikko Romaniassa, jos se SITTEN loppuisi. ;)

Jouluvamisteluitakaan en ole tehnyt, kun jotenkin sitä käy säästöliekillä. Tosin ei mulla suunnitelmissa olekaan mitään ihmeellistä. Nyt kun saan nuo "kotiorjat" (miehen ja hänen joululomalaiset lapsensa) niin laitan ne siivoushommiin. Miesparka ei saa levätä kotonakaan! :D

Jos ei täällä kerkeä, muista, malta käydä kurkkimassa, niin

KAIKILLE RAUHALLISTA JOULUA! :xmas: :xmas: :xmas: :xmas:

Tehilla ja E 30+3
 
Otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja tulin pitkästä aikaa tänne (mulla on nettiin eräänlainen viha-rakkaussuhde, niin kuin olen aiemminkin tainnut mainita) JA MITÄ UUTISIA TÄÄLLÄ ON!!!

Tirlittan tuhannesti onnea tyttölapsen johdosta!!! :heart: :heart: :heart: :flower: :flower: Teidän tyttönne päättikin ottaa sitten varaslähdön. Hienoa kuulla, että tyttö on terve ja kaikki hyvin ennenaikaisuudesta huolimatta. Olitkin kirjoitellut useampaan otteeseen noista supistuksistasi ja siitä, että olit sairaslomallakin niiden takia. Varmaan aikamoinen yllätys tuo vauvan maailmaan tulo oli siitä huolimatta... Kaikkea hyvää teille ja vauvalle! Tule kertomaan tarkemmin sitten kun ehdit/jaksat.

Tervetuloa kaikille uusille! Jätän nyt suosiolla nimet luettelematta, kun unohdan todennäköisesti kuitenkin jonkun...On kuitenkin tosi kiva, että tulee uutta porukkaa kehiin tähän jo legendaariseen pinoon. Aika paljon on tätä kautta porukkaa kulkenut, kun tuota synnyttäneiden listaa katsoo. Mihin me synnyttäneet "tutut" muuten täältä seuraavaksi sujahdetaan? Onko lentoemolla, katilla, bantskulla, ellastiinalla ja kumppaneilla jokin 30 ja risat esikoisen äitien palsta jossain? En ole tullut katsoneeksi, kun olen tätä raskautta elänyt aika lailla päivä kerrallaan.

Olin itse ns. loppuun asti töissä eli jäin tuossa äitiyslomalle sen 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa. Tovin olen siis ehtinyt jo lomailla. Aika paljon "loma" on toistaiseksi mennyt kaikenlaista häärätessä ja vielä hankintojakin tehdessä . Oli meillä jo aika paljon valmiina ennen ä-lomaa, mutta yllättävän paljon tässä on ollut kaikenlaista silti. Ja hiukan sitä tuohon jouluhössötykseenkin lähtee mukaan, vaikka nyt on kerrankin hyvä syy olla kotinurkissa joulu ilman sukuloimisrumbaa, ihanaa. Nyt kyllä aion hieman relata ja siirtyä vaahtokarkin hyväksi havaitsemaan verkkarimoodiin. Olin nimittäin juuri neuvolalääkärillä, jonka mukaan kohdunsuu on pehmeä ja auki noin sentin...HUIII. Itsekin olin ajatellut, että mieluusti vauva saisi kohtukodissaan pysyä alkuvuoden puolelle, mutta saa nähdä. Periaatteessa täällä voi siis olla synnytys edessä koska tahansa - tai sitten vasta lasketun ajan paikkeilla. Lähtökuopissa vauva kuitenkin selkeästi on, koska lääkäri sanoi pään jo tuntuvan, kun hän sormen kanssa kohdunsuun tilannetta koitti. Tämä sai minut tajuamaan, että jos tästä äitiyslomasta ennen vauvan tuloa haluaa saada kaikki irti, kannattaa jättää hösääminen vähemmälle ja siirtyä sohvalle hyvän kirjan tai leffan pariin...ONNEKSI kaikki aivan pakollinen alkaa olla jo hoidettu. Sitten on osasto uunin pesu, siivouskaapin siivous ym....joita teen YHDEN asian päivässä, jos jaksan. Tämä on täten juhlavasti päätetty. :D

Vaahtokarkki kyselit synnytykseen valmistautumisesta. Lähinnä olen lukenut jonkin verran synnytyksestä eri oppaista ja VÄLTELLYT synnytysaiheisia keskustelupalstoja (siksikin olen vältellyt taas koko nettiä, että tiedän olevani niin heikko, että livahdan sivuille, jotka vievät milenrauhani). Toki keskustelupalstoilla on varmasti hyviä ja avartavia vertaistarinoita (tältä palstalta niitä luen mielelläni). Tarkoitan, että täällä voi kuitenkin eksyä myös sellaisiin tarinoihin, jotka saavat vain pelkoa aikaan. Olen siis keskittynyt lähinnä positiivisten mielikuvien muodostamiseen ja murehtimisen minimointiin (taipumusta kun valitettavasti siihen on). Mielestäni olen onnistunut tässä ihan hyvin. Sen sijaan fyysinen valmentautuminen on ollut aika heikkoa...Ostin vartavasten apteekista öljyä siihen välilihanvenytykseen, mutta pakko tunnustaa, että olen ehkä kaksi kertaa sitä jaksanut tehdä, vaikka ohjeen mukaan sitä pitäisi tehdä joka ilta. PITÄISI ja kannattaisi varmaan vielä aktivoitua. Parempi kai myöhään kuin ei... Koko synnytyksessä mua oikeastaan eniten mietityttääkin juuri se, että joudutaankohan tikkaamaan ja paikaamaan. Se kun ei tietenkään ole kovin kivan kuuloista.

Jännät ajat siis edessä. Omanapaista tilitystä täältä tuli taas pitkät pätkät, mutta oli oikein kiva lukea teidän kaikkien kuulumisia pitkästä aikaa! Tämän loppuraskauden osuminen joulunaikaan on saanut minut ainakin niin herkille, että tippa on linssissä kaupungillakin vähän väliä kun kuulen jonkin "lapsukainen pienoinen" -joululaulun. Eikä ole paljon väliä, kuinka hirveä biisi tai tulkinta on kyseessä kun alan jo vetistellä. Voi että, oma vauva on jo melkein valmis tulemaan maailmaan. Voi, miten tätä on odotettu!!!

Jouluisia iloisia - ja herkkiäkin - fiiliksiä kaikille! :xmas:

Merilintu ja linnunpoikanen rv 36+


P.S. Hienoa tehilla, että saat miehen jouluksi kotiin!
 
Hei,
Valtavasti onnea Tirlittan tyttö vauvasta! :heart: :flower: Ihana uutinen. Kunhan ehdit kirjoittelemaan ja jaksat niin kovin mielelläni kuulisin miten vauva syntyi. Olikohan kohtutulehdus syy ennenaikaisiin supistuksiin ja siihen, että vauva syntyi jo noin varhain? Toipumista myös tulehdukseen. Toivottavasti vauva vahvistuu pian ja saatte hänet nopeasti kotiin.

Minulla on ollut ihan kamala työviikko. Olin alkuviikon pois kotoa ja teimme mittauksia ja todella pitkiä päiviä ja jouduin seisomaan melkein koko ajan, joten olin etukäteen todella huolestunut kuinka väsyttävää se olisi. Kaikki meni kuitenkin hyvin, supistuksia ei minulla ole enää ollut sitten keskiraskauden, eikä niitä näköjään tullut rasituksestakaan, onneksi. Tänä viikonloopuna olemme vielä muuttamassa putkiremontin alta pois ja ensiviikon olen vielä töissä, mutta sitten jään lomalle. Lomalta jatkan suoraan äitiyslomalla.

Ihanaa piparintuoksuista joulun odotusta kaikille! Älkää väsyttäkö itseännne jouluvalmisteluilla.

Fanni rv 31+6...? (olen jo mennyt viikkojenkin kanssa ihan sekaisin, enkä jaksa nyt tarkistaa neuvolakortista...)
 
Tirlittan, valtavasti onnea joululahjatytöstä! :heart: Voisiko parempaa joulupakettia tullakaan. Hienoa, että kaikki on ilmeisesti mallillaan pienestä varaslähdöstä huolimatta. Olettekohan päässyt tai pääsemässä tytön kanssa jouluksi kotiin? Ja toivottavasti kohtutulehdus on helpottanut.

Merilintu, minullakin todettiin, tosin siis vasta tänään, sentin avautunut kohdunsuu ja pehmennyt kohdunkaula. Pituutta taisi olla vielä 2,5 cm. Lääkäri kyllä totesi, että ei se vielä välttämättä mitään tarkoita. Hyvä vaan kuulemma ensisynnyttäjällä, että pehmenee ja aukeaa jo etukäteen pikku hiljaa. ;)

Toivottavasti kipuileva Hippitatti ja työssä raatanut Fanni olette osanneet asettua rauhalliseen joulunviettovaiheeseen. Samoin kuin kaikki muutkin.

Täälläkin alkaa olla aika odottavat tunnelmat. Laskettuun aikaan on vielä vajaa kolme viikkoa. Supistuksia ei juurikaan ole eikä vauva ole kovin alas laskeutunut. Viime viikot on menty äidin mahan ja lapsen kasvun mukaan tasaista keskikäyrää. Kolotuksia ei ole liikaa ja selälläänkin olen uhmakkaasti vielä nukkunut :wave: Joten ihmeen hyvin täällä nämä loppumetrin sujuvat, vaikka tietysti vähän joka paikkaa välillä kivistaa ja puristaa ja vauhti on sellaisen laiskasti lyllertävän ankan tasoa..

Ihanaa odotuksen ja osalla jo jännityksen täyteistä joulua kaikille! Voikaa hyvin!

Vaahtokarkki 37+1
 

Hei kaikille!

Tulin nopeasti kertomaan että meille syntyi 19. joulukuuta pieni ja suloinen tyttö! :heart:

Äiti ja isä ovat ihan rakastuneita vauvaansa. Monenlaista mutkaa oli matkassa mutta nyt ollaan kotona ja opetellaan tuntemaan uusi perheenjäsenemme. Hän painoi syntyessään 2970 g, joten pieni keijukainen hän on! Isoäiti piti heti lähettää ostamaan lisää 50 -senttisen vaatteita kun jopa 56 -senttiset ovat kovin suuria. :)

Kirjoittelen synnytyksestä myöhemmin enemmän, nyt pitää lähteä vaipanvaihtoon!

Suuret onnittelut Tirlittanille!!
 
Paljon onnea Mona! :flower: :flower: :flower:

Tulehan sinäkin kertomaan lisää, kunhan ehdit...Alkuvaihe vauvan kanssa on kyllä varmasti niin intensiivistä, että siinä ei paljon palstailemaan ennätä, mutta mielellään lukisin tarkempia kuulumisia niin Tirlittanilta kuin Monaltakin. Toivottavasti muuten Tirlittan sinulla on jo tulehdus helpottanut ja vauvan kunto on hyvä ja hän olisi voimistunut. Olettekohan jo päässeet kotiin? Ajatuksissa olette olleet usein, (vaikka tämä palsta elääkin aikamoista hiljaiseloa).

Millainen olo on muilla joilla synnytys lähenee? Vaahtokarkki, miten menee? Täällä alkaa olla kirjaimellisesti raskas olo, en esimerkiksi saa oikein enää öitä nukuttua..mikä on vähän harmi kun vielä voisi...Muuten fiilikset ovat kuitenkin korkealla ja odotan kovasti pikkuisen näkemistä. Tavallaan sitä toisaalta kokee jo tuntevansa oman pienokaisensa ja on muodostanut hänestä mielikuvia. Toisaalta odotan uteliaana, millainen ihminen sieltä sitten tulee ja "näyttääkö" hän nimensä mukaiselta tyypiltä. Nimiehdotus (tai pari) kun on jo olemassa. Synnytys - ja kaikki siihen liittyvä - jännittää mutta ei edelleenkään onneksi pelota. Se on vääjäämättä edessä ja siitä on suoriuduttava, halusi tai ei, joten pitää vain toivoa, että kaikki menisi niin hyvin kuin mahdollista.

Laskettuun aikaan on puolisentoista viikkoa. Siihen asti lupaan odotella ihan kiltisti. Sen jälkeen annan itselleni luvan jo hiukan levottomaksikin ruveta. :whistle:

Kaikille oikein hyvää Uutta Vuotta!

 
Mona, isot isot onnittelut täältäkin vielä joulupakettiin ehtineestä tyttösestä! :flower:

Komppaan Merilintua, että tulehan sinäkin kertomaan, miten synnytys ja alku on sujunut, kun vaan aikaa ja jaksamista löytyy.

Merilintu, samoissa jännittyneen malttamattomissa tunnelmissa täälläkin ollaan. Heräilen myös öisin kääntämään kylkeä, mutta olen saanut aina uudelleen nukahdettua. Ja otettua sitten päivällä päikkäreitä univajetta paikkaamaan. Samat on mietteet myös nimien suhteen, minkähänlainen tapaus sieltä tulee. Saammeko pistää kaiken uusiksi nimen suhteen. Vähän myös jännittää millainen ruuhka Taysissa sattuu omalle päivälle, siitä on ollut nyt juttua ja fakta on, että täyttä siellä taitaa olla jatkuvasti.. JA meillä ei malteta olla rauhallisesti tuota puoltatoista viikkoa. Mies on kehittänyt SSSS-ohjelman, koska lapsi saa nyt tulla ja on tosiaan sen verran iso, että etuaikaisuuskaan ei haittaa. SSSS on sauna, seksi, siivous ja shoppailu.. TAitaa tulla kovat paikat :LOL:

Hurjan hyvää uutta vuotta kaikille!!
 
Onnittelut ensi alkuun Tirlittan ja Mona! Ihanaa, että olette molemmat saaneet pikkuiset joulukääröt syliinne! Täytyy kyllä sanoa näin vuoden kokemuksella, että kyllä se elämä muuttuu ja paljon lapsen myötä. Useimmat asiat on toki positiivisia, mutta tähän ikuiseen väsymykseen ei totu koskaan...

En ole tosiaan käynyt tässä pinossa ikuisuuksiin lähinnä tolkuttoman kiireen vuoksi, mutta nyt uuden vuoden pyhinä aikaa on, kun ollaan lomailemassa appivanhempien kanssa.

Merilintu, ihanaa lukea sunkin kuulumisia pitkästä pitkästä aikaa. Milloin sulla olikaan LA? Joo, olen kyllä mukana, jos jokin uusi pino perustetaan. Tiedän, että tuolla kerhopuolella on ainakin yksi kerho, jossa "meitä vanhoja yli kolmekymppisiä" on kirjoitellut. Olen kyllä itse ollut senkin suhteen tosi tosi passiivinen. Ehkä pitäisi kunnostautua...

Tässä jotakin kuulumisia sitten meiltä:
Täällä todella todella pitkästä aikaa katsomassa muiden kuulumisia! Omista kuulumisista sen verran, että poikamme täytti sitten joulunpyhinä 1 v. Täällä ollaan kävelty jo pari kuukautta, ja nyt kävely alkaakin jo olla melko sujuvaa. Poika on mitoiltaan edelleen aika pieni eli painoa 8.9 kg ja pituutta 74 cm. Yöt menee superhyvin eli koko yöt läpeensä nukutaan pojan mennessä untenmaille illalla klo 20 jälkeen ja herää aamulla siinä klo 7.30 tienoilla. Syöminen menee vähän niin ja näin, mutta on koko ajan paranemaan päin. Nykyään taitaa jo mennä iso purkillinen 1-vuotiaiden ruokaa + päälle vedet/maidot + sormipaloja. Imetys meillä päättyi pojan aloitteesta 8 kk:n ikäisenä. Vauhtia tosiaan riittää ja kovasti pitää koko ajan keksiä aktiivista tekemistä aktiiviselle pikkumiehelle. Puhuminen on meillä vielä hakusessa, mutta pari sanaa tuli juuri ennen 1 v. päiviä eli sanavarastoon kuuluu sanat pappa (= muumipappa) ja - yllätys, yllätys - kakka! Ai niin, tokaa lähdetään tässä myös yrittämään, muttei ainakaan vielä ole luomutärppi käynyt.

Hyvää uutta vuotta 2010 kaikille tällä palstalla kirjoittaville!
 

Lyhyesti meidän kuulumiset. Saimme vauvan kotiin maanantaina reilun kahden viikon sairaalajakson jälkeen. Tyttö voi hyvin ja kaikki on mennyt hienosti.
Syöminen on vielä pienelle välillä vähän raskasta, mutta siitäkin olemme selvinneet.

Jospa minä sitä synnytyskertomustakin malttaisin lähipäivinä kirjoitella...

Hyvää alkanutta vuotta!
 
Onnea Tirlittan ja Mona!!

Täällä mennään tasaista tylsää tahtia. Tänään 15+1, neuvola maannataina. Olo oikein hyvä, pitäsi alkaa liikumaan, nyt kun vielä oikein hyvin voi. Alessa vähän kuikuillut ihanuuksia pikkuvaatteita, mutta ostamatta jäänyt, ei vaan tohdi.Itselle katselen jotain kivaa hametta, jossa töissä voisi olla, mutta ei ole tärpännyt. Maha alkaa olla jo hieman pyöreä, joku saattaa vielä läskiksi luulla, mutta ehkä se tästä...

Vointeja kaikille!

Kaikku ja nimetön
 
Monalla paljon paljon Onnea :heart: :flower:

Uusi vuosi on vaihtunut ja lasketut ajat lähestyvät. Merilintu, sinullahan se on jo aivan juuri, samoin Vaahtokarkilla ja Tehillalakin se on jo aivan käsillä. Ja toisillakin raskaudet ovat menneet taas reippaasti eteenpäin.

Vaahtokarkki, meilläkin kokeiltiin edellisessä raskaudessa tuota SSSS-kuuria... Ei toiminut, mutta syntyi sitten loputa viisi päivää lasketun ajan jälkeen.

Kati, kiva että kävit kertoilemassa kuulumisia. Niin kuulosti samanlaiselle nuo esikoisen edistysaskeleet kuin meilläkin. Tosin minä vielä haaveilen öiden nukkumisesta heräämättä, mutta aika hyvin ne menevät jo meilläkin. Sen sijaan pieni paniikki on alkanut iskeä miten ihmeessä pärjään vastasyntyneen ja vuoden ikäisen kanssa yhtäaikaa... Se tulee olemaan todella haastavaa. Voi että minä olen ihan rassaantunut meidän esikoistyttären kanssa. Tänään on ollut yhtä vollotusta ja kiukuttelua. Enkä kyllä oikein käsitä miten pärjäämme, kun vauva syntyy reilun kuukauden sisälllä.

Esikoisen odotuksen 'glamourista' kannattaa otta ilo irti. Toinen raskasu tuntuu olevan jo niin rutiinia miehelleni, että tuntuu olevan turha odottaa mitään erityiskohteluita ja valittaa ei saisi ollenkaan... Plaah, Ollaan oltu tosi väsyneitä esikoisen kanssa ja sitä myötä myös riidelty varsin paljon... Eikä asia tule ainakaan helpottumaan toisen lapsen syntymän myötä. Enpä osannut varautua siihen, että tämä voisi olla näinkin rankkaa. Tosin kyllä nyt 11 kk tyttäremme jaksaa myös ihastuttaa ja olla aivan ihana, mutta välillä vain on tosi haasteellista.

Viimeisen viikon aikana raskaus on taas tuntunut enemmän. Toissa päivänä iski kova selkäkipu imuroidessa, mutta onneksi se tuntuisi olevan menossa nyt parempaan suuntaan. Supistuksia ei mitenkään erityisemmin ole esiintynyt, joten vauva varmaan vielä tovin pysyy masussa.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Fanni 34+1
 
Ihana nähdä että tämä ketju voi vielä hyvin ja on hengissä :) itsekin täältä alottelin Kaks Plussa "uraani" esikoista odottaessa :) Ihana vertaistuki ja tosi kiva nähdä että uutta porukkaa on tullut koko ajan lisää. Meilläkin on jo toinen ja kuopus täyttääkin jo pian vuoden. Meillä siis myös se pikkukakkonen tuli nopeesti kuten Fannilla ja lapsille tuli 1v1pv ikäeroa :) on kyllä ollut vauhdikas vuosi :D tai oikeestaan kaksi :D Oikein ihanaa odotusaikaa ja vauva-aikaa kaikille :heart:
 

Yhteistyössä