35+ Lapsettomat

Kiitos kaikille onnitteluista. Aamulla oli jotenkin ihan outo olo, mietin mistä johtuu, ja tajusin ettei ole mitään vaivaa/oireita (ei mitään turvotusta, ei heikkoa oloa, ei ihmeemmin väsytä, rinnat palanneet vanhaan muottiin ja pääkin tuntuu ihmeellisen selväjärkiseltä)... joten lähinnä pelottaa, että tämä olikin sitten tässä. Elättelen toiveita, että tämä ihmeen terve olo johtuu vain siitä, että Lugesteronin aiheuttamat oireet ovat kadonneet. Pakko mennä apteekin kautta tänää kotiin ja testata illalla, jotta saa asiasta selvyyden.

Flunssasta ja siirrosta: olin aivan kamalassa flunssassa & kuumeessa juuri siirron aikaan, mutta meille sanottiin, että ei sillä ole asian kannalta mitään merkitystä, ja kyllähän tuo nyt siis ainakin hetkeksi kiinnittyi. Mietin itse juuri sitä, että jos on joku kamala tulehdustila päällä, niin voisi hyvinkin olla, että elimistö ei ole kovin vastaanottavainen mihinkään ylimääräiseen... mutta sitten taas mietin, että kehitysmaissa alipainoiset ja monista puutostiloista kärsivät naiset tulevat raskaiksi, joten ei nyt yksi flunssa voi olla asiassa se määräävä tekijä.
Itselleni tulee väistämättä välillä aivan älyttömän katkera olo, kun kuulee jonkun selittävän, kuinka "emme ole vielä ajatelleet tehdä lapsia, ehkä parin vuoden päästä sitten" ... ja sitten he oikeasti saavat ne lapset silloin suunniteltuna ajankohtana... ja samaan aikaan itse joutuu panikoimaan vuosikausien turhan yrityksen turhauttamana joka hemmetin aivastuksen ja yskähdyksen merkitystä lasten saamiseen.
 
Miso Onnea! Kyllä se pahoinvointi vielä ehtii alkaa :) Nauti hyvästä olosta ennen sitä :)

Miisamarin tilannetta jännäilen. Ja Libbyn.

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille! (Etenkin tietysti niille, joilla on vapaa viikonloppu :))
 
Heips kaikki

Punktiossa käyty ja kahdeksan munasolua löytyi, hyvä niin. Nyt vain odottelen huomiseen, että hedelmöittyvätkö ja maanantaihin, että pääseekö siirtoon. Punktio meni tosi kivuttomasti eikä nytkään pahasti vihlo, lähinnä väsyttää. Jännittää kyllä munasolujen laatu.
 
Seinäkukkanen, hieno saalis sulla! Ja kiva kun punktiokin meni kivuttomasti. Nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä, että mahdollisimman moni hedelmöittyy ja innostuu jakautumaan! Tuo on kyllä hermojaraastava vaihe hoitoja, kun saa odottaa puhelinsoittoa... Itse olin niin jännittynyt viimeksi, että melkein kiipeilin seinillä :eek:
 
Iltaa!

SS sullahan on monenmoista eläinlasta. Ihanaa, jos on mahdollisuus pitää monenmoista eläintä. Ihan kateeksi käy, mulla ei ole mahdollista kun noita ihan perus malleja.

Seinäkukkanen onnittelut hyvästä saaliista! Ja tosi mukava että punktio oli kivuton. Jännät ajat sulla, täällä pidellään peukkuja :)

Sit omaa: ultrassa käyty, eipä ole paljon se kolmen kuukauden kuuri auttanut. Siellä näkyi kolme isompaa ja kolme pienempää. Nyt toivotaan et ne pienemmätkin ehtii mukaan. Oon silti ihan tyytyväinen tähän ja siihen, ettei siellä ollut mitään kystaa tai muuta ylimäärästä. Mulla alkoi jarrut heti tänään gonalin rinnalla, maanantaina pregnyl ja keskiviikkona punktio. Ai niin, niissä mun fsh ja estrogeeniarvoissa oli tapahtunut parannusta. Ihan hyvillä mielin siis toistaiseksi.

Toivottavasti tästä nyt ei kukaan loukkaannu, mut kun katsoo tota meidän listaa, niin lähes kaikki viime aikoina plussanneet, lukuunottamatta wabisabi, on "ekakertalaisia". Onhan se toki hienoa että plussia tulee, mut tulispa välillä plussa jollekin "pitkänmatkalaiselle". Se antais vähän toivoa meille muille kauan tahkonneille, ainakin mulle. Olisko se sitten Miisamari, joka täräyttäis vihdoin "pitkänmatkalaisen" plussan pöytään? Sorry tosiaan tästä, toivottavasti en nyt tällä ajatuksellani pahoittanut kenenkään mieltä :ashamed:

Hyvää viikonloppua!
 
Hieno saalis Seinäkukkanen, toivotaan että mahdollisimman moni sitten hedelmöittyy. Jännät ajat sulla.

Iines sun tilannehan kuulostaa ihan hyvältä. Onneksi ei ollut kystaa, se oli hyvä se.

Tuskimpa tuosta nyt kukaan loukkaantuu. Se on toki ymmärrettävää, että kun on pitkään yrittänyt ilman tulosta ja sitten toiset onnistuu kerrasta, niin tulee mieleen että miksen minäkin. Mutta elämä vaan nyt on tällaista. Onhan täällä noita luomujakin tullut, joten kaikki on mahdollista. Myöskin se ettei onnistu ollenkaan. Mutta eteenpäin on mentävä ja kokeiltava niin pitkään kun kukanenkin vain jaksaa. Öitä!
 
Soulmama no ei toi mun ajatus ihan noin mennyt, että miks muut plussaa, miksen minä. Vaan lähinnä ajattelin, että onko näitä turhaa tahkota vuosikausia, olisko se mun plussa tullut jo aiemmin, jos on tullakseen. Eihän ne muiden plussat multa ole pois.

Onhan listalla toki luomuja ja ylempänä niitä pitkään yrittäneitäkin, mut viime aikoina on ollut paljon ekalla kierroksella onnistuneita. Olis ihan kiva että joku pitkään yrittänytkin vihdoin plussais, antais vähän toivoa siitä että vaikka takana on jokusia tuloksettomia hoitojakin, siltikin se plussa voi tulla. Äh, en taida osata selittää tätä ajatusta ymmärrettävästi :ashamed: Nyt on kuitenkin jo kiiruhdettava toisaalle :wave:
 
Seinäkukkanen, tosi hyvä punktiotulos! Ihme on, jos ei noilla pääse eteenpäin.

Iines, hyvä määrä rakkuloita ja pääasia, että ei mitään muuta ylimääräistä. Kovalla kasvutsempillä punktioon saakka!
Olen Iines huomioinut ihan saman, että plussalistalle on tullut viime aikoina lähinnä ensikertalaisia. Iloitsen aina jokaisesta plussasta, mutta kaipaisin kovasti onnistumista jollekin konkarille. Tässä tulee helposti sellainen olo, että jos ei parilla ekalla kerralla onnistu niin turha toivo sen jälkeen. Meilläkin kun on jo viiden kierros menossa...

Oletko Miisamari testannut tai onko vuoto alkanut?

Joko Libby hypistelee testejä?

Miten sujuu piiniskaverini Niiskusella? Onko oireita? Minulla sujui keskiviikkoon saakka ihan hyvin, siitä lähtien on ollut maha kipeänä, vähän öklö olo, palelua ja väsymystä. Tätä jatkuu nyt neljättä päivää. Pelkään ihan hermoheikkona, että menkat alkaa. Ravaan vessassa vähän väliä tarkistuskäynnillä ja huokaisen helpotuksesta joka kerta kun selviän "puhtain paperein". ;)
 
Iines, ymmärrän hyvin sun huolen. Itsekin katselin listaa jossakin vaiheessa ihan masennuksen vallassa... Nyt kuluneen vuoden aikana monella on tosiaan tärpännyt ensi yrittämästä (tosin 1. IVF:ää on saattanut edeltää pitkäkin inssirumba, ja sehän ei välttämättä listalta näy), mutta jos katsot koko listaa, niin ainakin 30% plussanneista (ellei enemmänkin) on pidempään yrittäneitä. Se ei ole ollenkaan huono määrä! Ja mulla itselläni tämä plussaan johtanut hoito oli oikeastaan 3. IVF-yritys, mutta listalla lukee 2. IVF, kun ensimmäinen yritys kääntyi inssiksi (kun ei tullut kuin 1 onneton munis). Just tällasilla vähän munivilla tapauksilla (tai niillä, joilla laadukkaita munia tulee vähän) voi joutua tekemään yhden IVF-kierroksen per muna. Eli siitäkin tilasto vähän vääristyy. Muistetaan kuitenkin ne isompiin aineistoihin perustuvat tilastot, joiden mukaan IVF:n onnistumisprosentti kasvaa selvästi aika monenteen hoitoon asti! (oliko se 6. vai mikä!) =)
 
Viimeksi muokattu:
Iines hyvältähän tuo kuullostaa sinun tilanne, toivottavasti nuo pikkuisetkin rakkulat kasvavat vauhdikkaasti. Ja kyllä minäkin olen katsellut tuota listaa ihan samalla silmällä. Ja täytyy sanoa, että aika monilla se onnistuminen tapahtuu tuossa 1-3 IVF: n sisällä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä miten käy ja missä vaiheessa. Lohduttavalta kuullosti nuo Wabisabin laskelmat.

Wabisabi mitenkäs sinun ultran odotus piinailu sujuu? Joko uskallat iloita raskaudesta?

Pottu kuullostavat aika lupaavilta sinun oireet.

Kiitokset peukutuksista! Minun munikset hedelmöitettiin icsillä ja kolme on nyt hedelmöittynyt. Nyt hermoilen sitten maanantaille, että kuinka ne selviävät sinne asti. Tämä on totta kyllä hermoja raastava vaihe.
 
Iines, hyvältä kuulostaa tilanne, olipa onni ettei ollut kystaa tms. Peukut pystyssä...
Eikä todellakaan ole mitään loukkaavaa tuossa mitä sanoit. Mietin itsekin sitä kun plussasin, tosin lähinnä omalta kohdaltani (en ole listasta tajunnut trendejä katsoa sen enempää). Mutta siis tuli tavallaan "syyllisyys" siitä että miksi meillä näin nopeasti kun muilla on niin vaikeeta. Se lienee ihan normaalia ton miettiminen. Mutta totta on että tilastollisesti tsäänssit vaan paranee useampienkin hoitokertojen jälkeen... Se on hyvä, vaikkei toki auta yhtään sillon kun vaan on toivo ja hermot lopussa.
 
Seinäkukkanen jospa ne kolme alkiota ovatkin sissejä ja selviävät kaikki hienosti maanantaille b:)d

pottu hmm.... mitähän oireita nuo ovat?

Iines toivotaan, että ne pienemmät follit kirii kiinni. Ja jos eivät punktiossa ole ihan täydellisen kypsiä, niin lämpökaapissakin vielä saavat aikaa kypsyä..

Tuosta monesko kerta onnistuu... on varmaan niin yksilöllistä ja onnenkauppaa. Raskautuminen on monen tekijän yhteistyötä, ettei tiedetäkään kaikkia tekijöitä. Noin yleisesti voisi ajatella, että meillä hoitolaisilla on jo joku asia pielessä, kun hoidoissa kerta ollaan. Se, saadaanko juuri se puuttuva tekijä korjattua inssillä tai hedelmöityksellä, ei kai kukaan tiedä muuta kuin kokeilemalla. Ja saattaa vaatia useamman kokeilun.

Itse olen yrittänyt oppia hyväksymään sen tosiasian, että nuoresta ulkonäöstäni ja terveistä elämäntavoistani huolimatta munasoluni ovat liian vanhoja. Jos pas ei meillä onnistu, niin mietitään luovutettuja. Tosin sitä ennen haluaisin miehen sperman testattavan tarkemmin, koska hän on ollut kaksi kertaa aiemmin pitkissä liitoissa ja silloin reilu parikymppisten naisten kanssa, eikä ole raskauksia alkanut. Meidän klinikka on tähän asti vain katsonut sperman määrän ja sen että hedelmöittyy hyvin. Noh, tuohon seuraavaan suunnitelmaan on aikaa ja pitää rahaakin säästää tosi paljon.

Tsemppiä kaikille! Ei surra asioita mihin ei voida itse vaikuttaa! :heart:
 
Ootko Miisamari testannut vai mikä tilanne?
Pottu kuulostaa kyllä lupaavalle!
Iines ei se tarvi kuin sen yhden.. toivotaan kovasti. Ymmärrän hyvin näin pitkän matkan kulkijana sinun ajatustasi. Näillä sivuilla on myös sellainen palsta kuin jo kokeneempia hoitolaisia.. Ei kenenkään tarvitse missään nimessä tuntea syyllisyyttä siitä että on onnistunut varhaisessakin vaiheessa vaan riemuita täysin rinnoin. Kunpa tietäisi vaan sen kuinka kauan onnistumiseen on matkaa, onko vielä vuosi vai onnistuuko laisinkaan ja jos voisikin jakaa tämän odotusajan..
(.) PAS ensi perjantaina. Tai suunnitteilla. Oon niin pessimistinen, ettei sulatus onnistu.
 
Vau, täällähän on taas ehtinyt tapahtua viikon aikana vaikka mitä!
Onnea Miso plussasta, huippua!!
Ja Seinäkukkaselle myös onnea punktion tuloksesta ja vielä enemmän onnea siirtoon.

Pottu, siun oireet kuulostaa hyvin lupaavilta, nyt kaikki plussapuhurit, peukutukset, onnen :hug: ja taiat kehiin, jotta testissä näkyy sit ensi viikolla kaksi viivaa!

Minulla on ollut, oikeastaan onneksi, tämä viikko sellaista matalalentoa, etten oikein ole edes ehtinyt oireita kuulostelemaan. Lugeannoskin on tässä kierrossa puolitettu (lääkäri ei perustellut, sanoi vain että 200mg riittää), joten niidenkään aiheuttamia oireita ei juuri ole ollut. Oikeastaan ainoa oire on ollut ihan tajuton väsymys iltaisin. No, se voi johtua kiireisistä päivistä.
Tänään sitten alkoi koskea alavatsaan, ja samalla tipahti mielialakin pari metriä maan alle. En jotenkin yhtään jaksa uskoa, että olisi tärpännyt.
Potun testiä mie nyt jännäilen täällä enempi kuin omaani :)
 
Pottu, noi oireet ei minusta kyllä kuulosta ainakaan pahoilta. Peukkuja sulle! d=)b

Iines Se on jännä miten ihmiset lukee asioita erillä tavalla, kun toinen on kirjoittanut. =)

Mä kävin tänään koiruuden kanssa sienimetsässä, saaliina sankollinen erilaisia sieniä. Isätä on reissussa, joten hemmottelin itseäni tekemällä tatti-pastaa ja join pari lasia rose-viiniä. Nimim. laatuaikaa itsensä kanssa... :p
 
Huomenia!

pottu ihan just noin, tota just hain et jonkun konkarinkin olis jo aika plussata. Alkaa tosiaan tuntua siltä et jos ei hetimiten onnistu, peli on menetetty. Noi sun oireethan kuulostaa hyviltä, toivotaan et ne on sitä ;)

wabisabi kiitos tilastotiedoista, noinhan se menee. Ai se onnistumisprosenttiko kasvaa hoitojen edetessä? Toivottavasti niin.

Seinäkukkanen pidän peukkuja huomiseen siirtoon!

Anja ei kenenkään tosiaan tarvi tuntea syyllisyyttä siitä, jos pääsee helpommalla. Aina parempi mitä helpommalla kukanenkin pääsee.

Sharlin jos kaikki menee hyvin, päästään piinaileen yhdessä. Jos siis mä siirtoon asti pääsen, se olis kanssa perjantaina. Nyt toivotaan täysillä, et sulla sulatus onnistuu ja mulla tulee siirrettävää :)

On noi mielenkiintoisia noi hormonit, pää ihan pehmenee. Jotenkin ei ole ollenkaan oma itsensä, välillä on hermot tosi kireellä, välillä tippa linssissä. Kävin eilen yhtä ihmistä vastassa, joka oli ollut matkoilla. Siellä oli myös joku nuorimies, kukkapuskan kanssa. Lieneekö tyttöystäväänsä vastassa. Mulla tuli ihan tippa siitäkin linssiin.

Ihanaa, tänään illalla menee viimeinen gonal+jarru-yhdistelmä. Huomenna kuudelta aamulla taas jarru. Sit illalla pregnyl. Mua on nyt sit alkanut pelottaa se, että ne karkaa sieltä omia aikojaan. En tiedä onko siihen suurikin riski, kun se lääkäri tosiaan määräs sen jarrun tänään illalla ja heti huomis aamunakin. Tarkoituksella siihen ei jää kun muutama tunti väliä. Miks aina pitää kehittää joku paniikin aihe :headwall:
 
Viimeksi muokattu:
Iines minullakin oli jarrupistos aamulla ja illalla pregnyl. Tosin edellinen jarru oli edellisenä aamuna, mutta ihmettelin myös sitä, että samana päivänä on jarru ja pregnyl. Aikaisemmissa hoidoissa ei ole ollut niin. Hyvin oli ainakin munasolut pysyneet kiinni.
 
Hei kaikki :)

Mä en tunne teitä ja teidän tarinoita, koska kirjoittelen tuolla toisessa ketjussa, mutta ihan ekaks haluan lähettää kaikille aivan megalomaanisesti onnea ja tsemppiä ja valoa ja voimaa ja ennen kaikkea plussia, raskauksia ja vauvoja :):flower:

Mulla on yks kysymys, johon ajattelin saavani paremmin vastausta täältä... Koitin etsiä vastausta tuolta vanhoista ketjuista, mutten löytänyt.

Mä olen 42v, viime kierrossa inssi, josta nega. Nyt on käynnissä ICSI. Perjantain punktion saalis oli kolme solua, joista kaksi hedelmöittyi. Huomenna olis siirto, mikäli ne kaksi alkiota ovat vielä hengissä ja jakaantuneet.

Kysymykseni kuuluu: saanko itse päättää siirretäänkö yksi vai kaksi alkiota? Jotenkin mulle on jäänyt lääkäristä sellainen käsitys, että hän siirtää aina vain yhden. Tällaisen käsityksen sain lääkärin mielipiteestä, kun kerran inssiultran aikaan juttelin hänen kanssaan yleisellä tasolla. Me ollaan miehen kanssa keskusteltu ja ollaan sitä mieltä, että me haluttais ehdottomasti siirtää ne molemmat. Ihan myös siksikin, kun ajattelen pakastuksen ja sulatuksen olevan alkiolle niin rankkaa, ettei kestäisi sitä. Me ollaan hoidossa yksityisellä klinikalla.

Osaisko joku teistä kokeneista kertoa jotain rohkaisevaa.

Ystävällisin terveisin Hysteria
 
Viimeksi muokattu:
Hei Hysteria! En tiedä onko Suomen yksityisklinikoilla eroja, mutta meille ainakin kahdella klinikalla sanottiin, että lääkäri tekee lopullisen päätöksen. Ja yleensä kai jos ei siirtoja ole montaa ollut se on se yksi.
 
Hei Sharlin ja kiitos vastauksestasi :) Tarkoititko siis, että yleensä siirretään YKSI, vai KAKSI alkiota, jos ei siirtoja ole montaa ollut ja ALKIOITA on vain yksi ? Sori ku en ihan ymmärtänyt :ashamed:

Googletin tota mun kysymystä ja löysin sellaisia kokemuksia, että lääkäri tietysti kertoo riskit ja ne ymmärtäen olisi itse saanut päättää. Se on kai sellainen toisaalta, mutta toisaalta -juttu.. :|
 
Viimeksi muokattu:
Seinäkukkanen mulla ei ole koskaan aiemmin ollut jarrua aamulla, vain illalla. Nyt siis kun meni äskön viimeinen (jihuu!) gonal sekä se jarru, niin aamulla taas ennen töihin lähtöä jarru. Siihen jää siis vaan noin 9 tuntia väliä. Sit tosiaan illalla se pregnyl. Moneen kertaan varmistin sen vielä lääkäriltä. Toivottavasti pysyvät kiinni.

Hysteria noinhan se tosiaan menee kuten Sharlin sanoi, lääkäri sen lopullisen päätöksen tekee. Tietysti voi itse sanoa mielipiteensä, mut on eri asia mitä lääkäri päättää. Ja ihan kuten Sharlin sanoi, jos tämä on ensimmäinen hoito ja ensimmäinen siirto, silloin lääkäri yleensä siirtää vain yhden, varsinkin jos alkiot ovat hyvänlaatuisia. Tämä siksi kun ei vielä ole tietoa, kuinka helposti raskautuva nainen on kyseessä. Tietysti riippuu paljon tilanteestakin, kannattaako yhtä alkiota pakastaa. Voit tietysti koittaa perustella lääkärille halusi kahden alkion siirtoon.
 
Sharlin Mulla on vähän hidas sytytys... Luin sen sun lauseen uudestaan ja nyt vasta tajusin :headwall::ashamed: Siis että: Ellei takana ole montaa siirtoa, silloin siirretään yleensä vain yksi. Tajusinko oikein?? Voi että, tunnen itseni kyllä nyt vähän tyhmäks :whistle:
 
Hei Hysteria, minulle siirrettiin ekassa IVF:ssä kaksi alkiota, mutta luulen että siihen vaikutti alkioiden laatu. Minulla ne olivat silloin 7 ja 6 soluiset, vaikka ihanne olisi ollut 8 soluinen (se oli kolmas päivä punktiosta). Lisäksi se seitsemän soluinen oli fragmentoitunut. Silloin lääkäri kysyi mielipidettäni ja sanoi, että kyllä hän ainakin uskaltaisi siirtää kaksi. Tosin minulla myös ikää jo 45v. joten onnistumismahdollisuudet eivät olleet suuret ja negahan siitä tuli. Yksityisellä klinikalla tietysti olen.

Olen muuten nyt samassa vaiheessa kuin sinä. Perjantaina oli punktio ja huomenna toivottavasti olisi siirto. Kolme hedelmöittynyttä alkiota oli eilen. Olen miettinyt tuota samaa kysymystä, että jos siirtoon pääsen niin olisiko mahdollista siirtää kaksi. Olen nyt eri klinikalla hoidossa enkä tiedä lääkärin kantaa tähän. Jännittää kovasti miten alkiot kestävät huomiseen. Onnea kovasti sinulle siirtoon!
 
Iines74 Kyllä ne kiinni pysyvät ja odottavat sua keräykseen :)!

Joo, noin mäkin oon kuullut/lukenut, että ekassa vaan yks. Mutta jos tosiaan olis vaan yks pakastettava, niin kyllä mua hirvittäis. Ja paremmat mahdollisuudet kai olis kahdella. Kaksoisraskauden riskihän siinä tietysti olis, mutta kaks olis parempi kuin mahdollisesti ei yhtään.. :|. Ja oon mä kuullut että laittavat kahtakin, että ei kai se ihan tiukka sääntö ole?

No, täytyy jutella huomenna lääkärille. Ne lupasivat soittaa klinikalta huomenna aamulla ja kertoa niiden alkioiden tilanteesta, että onko siirrettävää. Nyt tuli mieleen vielä sellainenkin pelko, että ei kai ne voi pistää toista alkiota pakkaseen ilman meidän lupaa? Siis että ei kai ne voi tehdä päätöstä kuulematta meitä?
 

Yhteistyössä