35+ Lapsettomat

Frangipani, mahtava juttu, kun uskalsit piikittää itse! Minulla on ihan kaikki piikkikammo kadonnut näiden piikittelyjen seurauksena. Isommatkaan piikit eivät enää pahemmin tunnu :)

Anja, ihana kun pääsit inssiin! Kyllä se tosiaan helpottaa henkisesti, kun saa lopettaa jahkailun ja aloittaa yrittämisen! Nyt vaan paljon peukutuksia plussan puolesta!

Ekavekara, en ole vielä paneutunut pitkän viljelyn etuihin - meille tehtiin lyhyt ilman mitään kyselyjä. Olisi mielenkiitoista nähdä vähän tilastotietoa eri viljelyjen onnistumisprosenteista. Prosenteista huolimatta kyllä lyhyt hoito tuntuu minustakin henkisesti helpommalta, ja sekin on helpottavaa, ettei tarvitse heti rynnätä uuteen piikitys- ja punktioputkeen, jos nega tulee. Onpas jännää, että sulla on ollut menkkaoireita... Jospa ne olisivat punktion jälkimaininkeja? Mulla on ollut pientä vihlontaa oikean munasarjan kohdalla, kuten yleensä oviksen aikaan. Luultavasti on vain kroppa sekaisin hoitorumban jäljiltä. Olen muuten visusti päättänyt olla testaamatta ennen H-hetkeä - mutta päätös saattaa hyvinkin unohtua, jos joku piinailijoista testaa plussan ennen kuin tuo H-hetki koittaa :D

Sharlin, ihana kun pääsit siirtoon! =) Toivotaan, että hoito onnistuu nyt heti - ellei, niin jospa se yksi alkio olisi sitkeä ja selviäisi sulatuksesta! Miten muuten menee tuo luovutettujen solujen hinnoittelu - joudutteko maksamaan saman summan jokaisesta erästä, jonka luovuttaja (sama taikka eri) luovuttaa?

Iines, toivottavasti tuo sinun tilanteesi selviää pian. Kurjaa, kun saat kärsiä tuollaista oireistoa :( Akupunktiosta sen verran, että sitä on vaikka minkälaista koulukuntaa - siis Kiinassakin. Olen kokeillut muutamaa erilaista, ja melko samalta ne tuntuvat. Tuo kiinalainen nainen jolla Anjakin kävi oli kyllä unohtumattomin kokemukseni tähän asti - ei niinkään itse akupunktion takia (neulat hän tuntui sujauttavan varsin ammattimaisesti sisään ja vielä samoihin paikkoihinkin kuin muualla), vaan kaiken muun johdosta. Hän on kiinalainen lääkäri, joten hoito ei rajoittunut pelkkään akupunktioon, vaan siellä sai yleisdiagnoosin, hieronnan, neuvot ja lääkkeet lisäksi...
 
Iines muistatko onko sinua punkki koskaan pistänyt? Lymen borrelioosi on kans salakavala ja ei aina jää edes kiinni näissä suomalaisissa verikokeissa.. Kyllähän ihmisillä väsymys vaihtelee, mut jos aina vaan on väsynyt vaikka on valoisaa ja kesäkin.. tsemppiä!

wabisabi kyllä joka kerta maksetaan, Kelan korvausta sai hinnasta n. 400 euroa.

ekavekara oon wabisabin kanssa samoilla linjoilla, että voi johtua punktiosta, mullakin oli joskus sen jälkeen kaikennäköistä muljahtelua ja nippailua. Toivotaan kuitenkin, että ne olisi nyt hyviä merkkejä ja siellä yksi yrittää kovasti porautua jo.. :)

Niin mullehan tämä on kaikki uutta, kun en ole koskaan siirtoon aiemmin päässyt, että siinäkin mielessä ihan mahtavaa. Ostin apteekista Predictorin testin, jonka pitäis näyttää jo 4pv aiemmin, mut katsotaan nyt milloin testaan sitten..
 
Sharlin, upeeta tosiaan että siirtoon menossa! Varoitus testeistä: mä olen saanut Predictorilla kaksi kertaa väärän haamuplussan. Se aika jonka se ohje antaa tulosten lukemiseen on ilmeisesti liian pitkä, eli testi ehtii tummentua testiviivan kohdalta. Ajattelin vain varoittaa, pettymyksen tuska oli niin hirveä etten soisi vihamiehellekään. Teki mieli syöksyä valmistajafirman pääkonttoriin heittelemään tuoleja ikkunoista (mutta se ei taida olla Suomessa, heh).
Koska muuten hoitojen jälkeen ylipäänsä saa testata niin ettei piikkien hcg tee positiivista? Olen saanut tästä tosi sekavia tietoja ja nyt jännittää että koska sit uskaltais...
 
Sharlin unohdin aivan onnitella sinua kyytiläisestä! Nyt vaan ihanaa piinaa seuraavat viikot, toivotaan että pikkuinen tarraa lujasti kiinni b:heart:d

ON täällä pitäisi valmistua huomiseen punktioon, ainakin henkisesti. Mutta mieli on huolia täynnä. En tajua mistä tämän kehittelin, mutta yhtäkkiä eilen illalla havahduin siihen, että otinko aamulla viimeisen Synarela-suihkeen vai en? En yksinkertaisesti muista. Kaikki muut aamut ja illat melkein kellontarkkuudella suihkautin, mutta eilisaamusta en muista mitä tein. Pää on kai niin sumussa näistä hormooneista. Pistin eilen illalla kuitenkin Pregnylin klo 21.00 mutta en alkanut enää suihkimaan, koska jos siitä olisi tullut ylimääräinen suihkaus ja haittaa? Nyt olen sitten ihan hermona joka nippailusta että lähteekö mulla munasolut ennen aikojaan liikkeelle? Eikö jarru enää pidä? Perjantai-iltana olen siis viimeisen Synarelan varmuudella suihkauttanut. Voi miksi aloin edes tämmöistä miettimään? :eek: :eek:
 
Voi sua, Solakka Silakka - olen melko varma, että otit sen suihkeen: lääkkeet kun muistaa puoliautomaattisesti hoitojen aikana, ja hormonit tosiaan sekottaa pään... Huoletta vaan huomiseen punktioon =) Ja paljon onnea matkaan!
 
Kiitos Anja varoituksesta, mutta kun on luovuttajan hoito, mulla ei ollut pregnyl piikkiä..

Solakka Silakka älä huoli! Kaikki menee varmasti hyvin, vaikka olisitkin unohtanut. Jännittetään yhdessä vaan punktion tulosta, toivotaan mahd. hyvää tulosta..
 
Kiitos kaikille, jotka otitte kantaa tilanteeseeni! Se helpotti enemmän kuin uskottekaan. Minullekin ehdotus lahjamunasaolun käytöstä tuli yllätyksenä etenkin, kun olen ymmärtänyt, että yleensä tehdään ainakin 3 ivf:ää, ennen kuin tuollaista aletaan ehdottelemaan. Minulle on yritetty tehdä siis 1 ivf/ics Puregonilla, mutta silloin kasvoi vain yksi munasolu, eikä sitä lähdetty punktoimaan. Nyt lääkkeenä on menopur, ja 1. ultran jälkeen tulokset näyttivät siis heikoilta. Te siis ehdottaisitte lääkärille (tai siis kyllähän sen pitäisi ehdottaa minulle :)), että jatketaan ivf/ics-kokeilua jollakin toisella lääkkeellä/lääkeyhdistelmällä? Tuo lahjamunasoluehdotus tuli tosiaan tässä vaiheessa vähän kuin isku vasten kasvoja, useamman yrityksen jälkeen se on sen sijaan ihan ymmärrettävää. Minä olen myös pohtinut hoitojen (ainakin lahjamunasolu, jos siihen tarvitsee mennä) tekemistä Virossa, se on siellä niin paljon edullisempaa. Adoptio järjestöjen kautta on minulle itsellisenä naisena lähes mahdotonta, joten olen myös harkinnut omatoimista adoptioita, mutta siihen liittyy vielä paljon selvitettäviä asioita.
 
Anja minähän testailin intona inssin jälkeen pp10 alkaen... mutta pp14 vasta tuli eka plussa. pp10 ihan puhdas nega, eli ei kannata sitten niistä "varaslähtötestailujen" negoista vielä masentua. Toivottavasti plussa tulee d =) b
 
wabisabi ok. Pitää vielä miettiä sitä akupunktiota. Mistähän senkin tietää millaiselle akupunktion antajalle menee, ettei olisi ihan hörhö?

Sharlin ei mua kyllä ole ikinä punkki puraissut, tietääkseni. Joo kyllähän se väsymys vaihtelee ihmisillä, mut ei kai ole normaalia että kesällä ja lomallakin aina vaan väsytti. Siksi just ajattelin alkaa sitä selvittää, kun ei se väsymys lomallakaan helpottanut, vaikka sai nukkua niin paljon kun mieli teki. Siltikään ei ollut pirteä herätessä, oli sitten nukkunut miten paljon vaan.
Tosiaan, sullahan ei ollutkaan ennestään yhtään siirtoa takana. Millä mielin olette, sinä ja miehesi? Jännitystä tietysti ilmassa ja odotusta, että se pari viikkoa kuluisi nopeasti :)

Anja ainoa on kai pregnyl, joka voi näkyä r-testissä joitakin päiviä. On siitä olemassa joku virallinenkin ohje, kuinka nopeasti poistuu elimistöstä, enkä nyt muista sitä. Riippuu tietysti myös siitä, paljonko pistit. Mut kyllä pp11 se on jo poistunut. Onpa joku alkanut testata jo pp7, eikä ole enää näkynyt. Mut eipä niin aikaisin taida vielä näkyä, vaikka olis tärpännytkin, ainakaan inssissä.
Ihan kuten vilkas sanoo, liian aikaisin testattu ei vielä ole varma tulos.

SS kyllä sä varmaan olet ottanut sen suihkeen, uskotaan näin. Tsempit huomiseen punktioon, toivottavasti tulee oikein laadukas saalis.

kt ei tosiaan kannata vielä luovuttaa! Olikohan täällä joku muukin vähän vastaavassa tilanteessa ollut, että lääkäriä vaihtamalla solujakin alettiin saada? En nyt muista yhtään kuka, vai muistanko ihan omiani :ashamed:
 
Listamme päivitetty 15.8.2010

Plussanneet:

Tikru70 38/36. Endometrioosi taustaa. Yritys aloitettu elokuussa 2004. Yksi inssi ja kolme IVF-hoitokierrosta. Ensimmäinen plussa viimeisestä hoidosta. Tyttö syntyi 22.8.09.

maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005, 5. hoito (ICSI) 4/09, josta plussa. Poika syntyi 17.12.09

Vaahtokarkki 36/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta, 3xICSI, 1 PAS, josta +, kesken viikolla 8+2. 3. ICSI huhtikuussa 09 (punktio 20.4.) josta plussa. Tyttö syntyi 13.1.10

sarina13: 39/31. Tuubat tukossa.1.IVF:n tuoresiirto +, kesken rv5. Yksi alkio pakkaseen. Selvisi sulatuksesta ja PAS kesäkuussa, josta plussa. Tyttö syntyi 17.2.2010

talvikauris: 35, 1. IVF/ICSI kesäkuussa, siirto 4.7. josta plussa. Poika syntyi 24.3.2010

tiki-71: 38/40, lapsitoive 2005, IUI 2008, 1.IVF ja 2x PAS 2008, 2.IVF 05/09 ja 3. IVF syksy 09. Punktio 31.8 ja siirto 2.9., josta plussa (tuplat) LA 24.5.10

Vilhelmiina72: hoidoissa 12/06 asti, kuusi ivf-icsi hoitoa takana omilla soluilla. Häikkää miehen siittiöissä, hyytymistekijöissä ja vasta-aineissa. Taustalla 5 negaa ja yksi km 6 rv. Hoito luovutetuilla munasoluilla elokuussa 09, josta plussa. Ultra 23.9., tuplat

Auringonkukka: 42/41, yritystä 6/2005, endo + miehellä huonot simpat, 2xICSI, 1 PAS, 2. ICSIn tuoresiirrosta identtiset kaksoset, keskenmenon syy fetofetaalitransfuusio viikolla 16+4 11/08. 3. ICSI alkaa 11.8., punktio 7.9., siirto 9.9., josta plussa. Tyttö syntyi 30.5.10

tyhmäblondi73: 36/27, pas 13.10. (siirretty 2), testi 27.10. plussa

idaliina: 40/48, yritystä (tjot) yli 10 v, simpat huonolaatuista ja laiskaa, 1. ICSI josta plussa, kehitys pysähtyi ja kohtu tyhjennettiin kaavinalla rv 9. Pakkanen tyhjä. 2. ICSI lokakuussa, punktio 20.10., kahden alkion siirto 23.10., josta plussa. Poika syntyi 21.7.

Möhkö -72 37/32. Uusioperhe, Möhköllä lapsi ennestään. Yritystä 2006 lähtien, ongelma on siittiöissä. IVF / ICSI punktio 23.10, siirto 26.10., josta plussa (siirretty kaksi)

mileena 35/36, yritystä n. 2 v, pco-tyyppiset munasarjat, munasolun kypsymis- ja irtoamishäiriöitä, hoitona clomit 5 kiertoa, 1 IUI, toinen inssi peruuntui kystan takia -> leikkaus jossa poistettiin kystan lisäksi munajohdin ja -sarjat oikealta. 1.IVF tulossa. Yllätysplussa 11/09.

Wäinö: 35 v, yritystä takana reilu vuosi. Siittiöissä vähän vikaa. Luomuplussa inssiä odotellessa.

Mullu: 41/41, yritystä (tjot) alkuvuodesta 2000, tutkimuksiin 2005. Miehellä vähänlaisesti ja hitaasti liikkuvia siittiöitä, minulla epäillään oikean munatorven tukkoisuutta ja lievää PCO:ta. Yrityksessä ja hoidoissa välillä taukoa sairastelujen takia. 3xIUI 2006, kaikista negaa. 1. IVF/ICSI 1/2007 keskeytyi sairastumisen takia, uusi yritys 11/2007, negaa. 2. IVF/ICSI 2/2008 plussa, mutta km ja kaavinta 9+1. 3. ICSI 6/2009 negaa. PAS 8.9.09., josta nega. 2.PAS plussa (LA 21.10.2010)

meriharakka 36/37, yritystä n. 4v, syy selittämätön, 2xIUI negat, 1. IVF 12/09 nega, 2. IVF plussa

Villiheinä 3.ivf/icsi plussa. LA 20.11.2010

wellamo 38/41, yritystä 2 v, 3xIUI, 1.IVF tuoresiirto ja 1.PAS negat, 2.PAS nega, 3.pas plussa

karmilla 35/40, takana kolme clomikiertoa. 1.IVF 04/2010, josta plussa

PetKat 38/31, 1. IVF plussa

Liisa34 35/35, miehellä vähän normaaleja siittiöitä, 1.IUI nega, 1.ICSI 05/2010 tuoresiirto nega, 1.PAS 06/10 plussa. Siirretty yksi, ultrassa kuitenkin näkyi kaksi.

vilkas75 35, 1. IUI 06/10, josta plussa. Ultrassa näkyi tuplat.



Hoidossa olevat/hoitoa odottavat:

Anja73 35, käyntiaika julkiselle 11/10, jonossa ivf:n. Odotellessa syksyllä yksityisellä 1-3 IUI:ta. 1.IUI elokuussa.

Armi74 36/34, yritystä reilu vuosi. Pco-tyyppiset munasarjat. 1. IUI 08/10.

Aurinko-65 45/44, miehellä huonot simpat, 3xIUI v.2002-2005 kaikki tuloksettomia, 1IVF:n tuoresiirrosta synt. poika v.2007,PAS v.2008 siirrettiin 2 top-alkiota nega, 1.ICSI v.2009 nega, 2.ICSI 01/2010 raskaus päättyi km. vkolla 7, 3.ICSI 05/2010, siirtoon ei päästy. Hoidot lopetettu.

Carinna 38/34, lapsettomuuden syynä endometrioosi sekä vialliset munanjohtimet. Takana 1 IVF ja 1 ICSI. 2.ICSI 05/2010 nega, 1. PAS elokuussa

Chloe70: 39/42, yritystä alkaen 2002, ICSI+PAS+ERO 2004-2005, uudelleen yritystä uuden miehen kanssa alkaen 2007, miehen siittiöissä jonkun verran häikkää, 3/2009 1. IUI = nega, huhtikuussa 2. IUI = plussa, km 28.6. vk 9+4, 3. IUI 8/09, josta nega. 4. IUI 9/09. = nega, 1.IVF 10/09 tuoresiirto nega. 1.IVF:n 1.PAS nega, 2.PAS tammi-helmikuu 2010. 2.IVF huhtikuu 2010 nega. Pakkanen tyhjä, iui 06/2010 nega, clomit+oi 07/2010 nega, 3.IVF syyskuu 2010

ekavekara 40+, 1. IVF 05/10 nega, 2. IVF 08/10

Frangipani 35/39, yritystä vuodesta 2005. 1. IUI 06/10 nega. 2. IUI 8/10

Hoppis73 37/40, 1. IUI epäonnistui vähäisen siittiömäärän vuoksi, 2. IUI tehtiin vaikka siittiömäärä vähäinen, josta nega. 1. IVF 5/10 nega, 2. IVF 09/10

Iines-74: 35/40, yritystä takana kohta 6 v, hoidossa 8/08 lähtien, lapsettomuuden syy selittämätön. Takana 2 inssiä, 1. IVF tuoresiirto nega, 1. IVF:n 1.PAS nega, loput 3 eivät kestäneet sulatusta. 2. IVF 04/2010 nega, pakkaseen ei mitään. 3. IVF 09/10.

ikäneito70 40, miehen siittiöissä häikkää. 1. IVF 06/10 nega. 1. IVF:n 1 PAS elo-syyskuu

janetski74 35/35, 2.ICSI 05/2010, siirtoon ei päästy. 3.ICSI elokuussa.

kt73 37, takana 4xIUI luovutetuilla siittiöillä, 1. IVF aluillaan.

Laura-70 40, yritystä 7 vuotta. Yksi raskaus, joka oli ku, munajohdin poistettiin. Hoidot alkamassa.

MariAnne-S 40/37, yritystä lähes 3 vuotta. 3x IVF nega, 4. IVF plussa, mutta KU. 5 IVF 06/10 nega

marinatar 36/36, takana 3 ivf tuoresiirtoa ja yksi pas, joista nega. 4. IVF elokuussa 2010

Marjaana71: 37/34 (33), yritystä takana 2 vuotta, tutkimuksiin keväällä 2009, lievä PCO, mies ok. Hoitona Clomit pari kiertoa. Yllätysplussa varsinaisia hoitoja odotellessa, josta km. Clomit vielä viiteen kiertoon.

Miisamari 36/36, ongelmana huonot siittiöt, 1. IVF (4/09), 2. ICSI (8/09), 3. ICSI 11/09 nega, 4. ICSI 04/2010 nega, 1.PAS 06/10 (siirtoon ei päästy, alkio ei kestänyt sulatusta), 5. ICSI elo-syyskuu

Niiskunen 36/28, yritystä 01/09 alkaen. Mies ok, aukiolotutkimus ja laparoskopia tulossa syksyllä. Nyt clomit, pregnylit ja luget.

Ninnatar 36/32, luomuplussa hoitoon pääsyä odotellessa, joka kuitenkin ku. Tutkimukset alkaa syyskuussa.

pottu70: 40/42 v, kaksi inssiä 2009 (negat). 1. IVF 09/09, ei siirtoa (yksi epäkypsä solu), 2. IVF 11/09, siirtoon ei päästy. 3. ICSI 02/10, siirrettiin kaksi (kaikki), nega, 4.ICSI 05/10 nega, 5. ICSI elokuu 2010

Relish 35/38, 1.IVF?

Rosmariini -74:35/36, yritystä alkuvuodesta -08, tutkimuksiin keväällä -09, miehellä oligoastenoteratozoospermia, hypospermia eli huonolaatuiset simpat, 3 X IUI Väestöliitossa luonnolliseen kiertoon, kaikki negaa, nyt hoidossa Naistenklinikalla, ovulaation induktio Puregonilla ja Pregnylillä ja inseminaatio 12.1.2010, IVF/ICSI syyskuussa 2010

Seinäkukkanen 45, 1.IVF nega, 2.IVF 05/10 nega, 3. IVF 08/10

Sharlin 35/42, yritystä takana n. 3,5v. 2xIUI, 1.IVF, 1.ICSI. IVF:ssä ja ICSI:ssä ei päästy siirtoon, huonolaatuiset munasolut. Jonottaa luovutettuja munasoluja. Hoito omilla, ICSI touko-kesäkuu 2010, siirtoon ei päästy. Siirto luovutetuilla munasoluilla 8/10.

Sinivatukka 40/37v / yritystä 2004 / Miehellä huippulaatuiset simpat ja itselläkin kaiken pitäisi olla ok / km 2004, 2005 /hoidot 2006 7 IUI 3 tuulimunaa / eka IVF vko 41, nega, 1olki pakkaseen/pas 2.12.nega. 2. IVF vk.13, nega. 2 PAS 25.9.09 = nega pakkanen tyhjä ja ikää liikaa julkiselle. 3. IVF helmikuu 2010, 3.IVF:n 1.pas?

Sointu2010 41, clomit, 1. ICSI ?

Solakka Silakka 41/40, 3xIUI negaa, 1. IVF 02/10 plussa, joka kesken heti alkuviikoilla. 2. IVF vko 33

Soulmama: 36/39, yritystä -03 alkaen, IVF -04 nega, ero, luomuyritystä kahden eri miehen kanssa, ei tärppiä. 1.IUI 06/10 nega, 2. IUI syyskuu 2010

StellaR 38/45, yritystä takana n. 2 v., 4xIUI (kaikista nega), 2xIVF-hoito hyvälaatuisilla alkioilla (siirrot epäonnistuivat), 1xIVF onnistuneella siirrolla (nega) ja 1xIVF, jossa ei päästy siirtoon huonojen munasolujen takia. Mahdollisesti 5.IVF kesällä/syksyllä.

toivorikas-72 37/46, yritystä 4/2008. Pco-tyyppiset munasarjat, miehellä huonot simpat. Tehty 3xICSI, pakkasessa 4 alkiota, pas:it nega, 4.ICSI syksy 2010

Vesiheinä 39/43, yritystä n. 10v, 1.IVF plussa, josta km vk 9, 2 PASsia joista negat, 2. IVF tuoresiirto nega, PAS tammi-helmikuu 2010, sijaisvanhemmuus 05/2010. 3 IVF aikaisintaan syksyllä

wabisabi 41/40, takana 1 IUI, josta nega. 1. IVF 05/10, siirtoon ei päästy.
2. IVF 8/10.

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09............(3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09...........(5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10....(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1 ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3.10........(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)...............(3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat).......................(1. siirto luovutetuilla)
Auringonkukka, tyttö syntyi 30.5.10 ..(3.icsi)
tyhmäblondi73................................(1.ivf:n 1.pas)
idaliina, poika syntyi 21.7. ...............(2.icsi)
Möhkö-72......................................(1.ivf/icsi)
mileena.........................................(luomu)
Wäinö...........................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu, LA 21.10. .............................(3. icsi:n 2.pas)
meriharakka....................................(2. ivf)
Villiheinä, LA 20.11. .........................(3.ivf/icsi)
wellamo.........................................(1. ivf:n 3.pas)
karmilla..........................................(1. ivf)
PetKat...........................................(1. ivf)
Liisa34...........................................(1.icsi:n 1.pas)
vilkas75..........................................(1.iui)

 
Anja, inssi meni kaikin puolin siis hyvin (viime viikon tiistaina), vielä pitää viikko kärvistellä odotellessa -- jos jaksaa siihen asti odottaa... Miten tää aika voi mennä NÄIN hitaasti??? Yrittää olla meiningillä "pessimisti ei pety", mutta kun viimeinkin oikeesti tehtiin jotain, ja kaikki pitäis olla kunnossa, niin väkisinkin sitä haluaa uskoa...

 
ON eilinen päivä oli kyllä kauhea, olin niin täynnä huolta, varsinkin kun alamahassa ei ollut enää sellaista jomotusta ja oikea puoli tyystin eloton. No, tänä aamuna heräsin ajoissa huonosti nukutun yön jälkeen. Puntio oli klo 9.00 ja ihan hienosti se meni =) Ei sattunut. Saatiin 12 follia (mies oli mukana ja pyysin laskemaan kaikki pallukat mitä imuletkuun meni) ja tunnin päästä kuulimme, että kaikissa oli solu sisällä!! Siis eilinen huoli olikin turhaa ja lääkärin mukaan kuulemma puolet punktioon tulevista naisista murehtii samaa, että onko munikset enää jäljellä. Vissiin pregnyl muuttaa tuntemuksia erilaiseksi ;)

Huomenna aamulla kuulen, moniko hedelmöittyi.. mutta sehän ei meidän tapauksessa vielä kerro juuri mitään, vaan vasta keskiviikkoaamuna, jolloin vimeksikin pudottiin alas, kun kuultiin alkioiden laatu. Tälläkertaa soluja on puolet enemmän, viimeksi tuli kuudesta solusta yksi siirretävä, uskon että vähintään se saadaan :heart:
 
Moi kaikille!

Mä en edes yritä päästä kärryille kaikesta, mitä täällä on tapahtunut. Mulla on punktio perjantaina 20.8., siirto joskus ensi viikolla. Ei olla vielä päätetty tehdäänkö nyt pitkää viljelyä vai ei, riippuu alkioiden tasosta. Mä pyysin, että ainakin joku(nen) alkio pakastettaisiin maanantaina, ettei taas käy niin, ettei jää mitään pakkaseen. Olen pistellyt nyt Puregonia annoksella 150 IU ja näillä näkymin tän päivän ultran perusteella on 10-12 munasolua on tulossa, jonka pitäisi olla optimimäärä KA:n mukaan. Ei siis liikaa, ettei laatu kärsi. Annostus oli viimeksi 250 IU:ta & pitkä kaava. Nyt on menty lyhyellä kaavalla ja niukemmilla hormoneilla.

Voin kertoa, että tässä kolmannessa IVF:ssä on aivan omanlaisensa jännitys, viimeinen hoito. Ainakin julkisella siis. Viime yönä en saanut nukuttua kuin kaksi tuntia, jännittää niin. Alavatsakin on ollut aika kipeä, pelkään hysteerisesti taas hyperiä, vaikka hormoniannos on nyt paljon pienempi.

Muitakin kuulumisia on. Yritettiin miehen kanssa päästä sijaisvanhemmiksi haluaville tarkoitettuun Pride-valmennukseen, joka ei vielä sido mihinkään. Mutta eivät huolineet meitä, koska hoidot on kesken!!! Onko kukaan törmännyt vastaavaan? Mä muistelen, että Mustaruusu esim. kirjoitteli täällä joskus ja he sai sijaislapsen, vaikka hoidot oli kesken. Me olisi lähinnä haluttu käydä se koulutus jo tässä vaiheessa ja prosessoida sitäkin mahdollisuutta ryhtymättä VIELÄ mihinkään konkreettiseen, mutta emme kelvanneet!

Solakka Silakka, onnittelut täältäkin! Tuo on varmasti hyvä määrä, ei liikaa, ettei laatu kärsi. Tehdäänkö teille pitkä viljely, jos useat soluista on hedelmöittyneet ja jakautuneet alkioiksi?

Iines, kiitos kun olet huhuillut mua. Täällähän minä, kamalan laiska nykyään kirjoitteleen. Oot sä saanut jo niitä kilppariasioita eteenpäin? Sillä suosittelemallani lääkärillä voisi olla joku näkemys siitä, mikä sun oireiden takana on. Varaa ihmeessä aika hänelle! Mulla ei ikävä kyllä väsymys ole helpottanut juurikaan, vaikka aloitin kilpirauhaslääkityksen. HT epäili sen johtuvan näistä hoidoista ja siitä johtuvasta alakulosta. En tiedä, nukkuisin päikkärit joka päivä, jos antaisin itselleni luvan. Mä todella toivon, että syy sun oireiluun selviää pian, sillä voihan se liittyä tähän lapsettomuuteenkin tavalla tai toisella..

Anja, 5000 IU Pregnyliä voi näkyä testissä vielä 10 päivää piikin jälkeen, lukee valmistajan nettisivuilla. Mutta käytännössä monilla kai viikon jälkeen lakkaa näkymästä, näin muistan lääkärin mulle sanoneen. Mä kun olen aina testaillut hirveän aikaisin, niin tästäkin on kokemusta. Se ainoa kerta, kun raskauduin, mulla näkyi haamuplussa joskus 8 päivää Pregnyl-pistoksesta. Ja se johtui siis siitä piikistä. Sitten päivinä 9 ja 10 ei näkynyt mitään ja olin jo varma, että hoito ei tärpännyt. Noh, sitten päivänä 11 sain ensimmäisen raskaushaamuplussan, joka vahvistui päivä päivältä. Voi kun sen saisi vielä kokea!!! Peukutan sulle plussaa!

Wabisabi, pitkissä viljelyissä keskimääräinen onnistumisprosentti on jotain 40-41% luokkaa, lyhyissä n. 30 % Ikävä kyllä me ei kummassakaan pitkässä viljelyssä kuuluttu tohon plussaporukkaan. Ovumian sivuilta löytyy taulukoita.

Sharlin, onnea hyvin menneestä siirrosta. Nyt vaan pitkää pinnaa piinailun jatkamiseen! Samoin ekavekaralle ja Wabisabille!

Vilkas, tulethan kertomaan ultranäkymistä!

Ihania uutisia Liisa, oikein paljon onnea tuplanäkymistä!

Vielä siitä taannoisesta Menopur vai Puregon -keskustelusta. Nykyinen lääkäri sanoi, että koska mulla on pco-tyyppiset munasarjat ja runsaasti rakkuloita, on lh:ta yllin kyllin omasta takaa ja siksi Menopur ei käy. Mene ja tiedä! Ihmettelen kun yksityisen lääkäri oli eri mieltä. Onko muut pco-tapaukset saaneet Menopuria kuitenkin? Sitä me kai sitten vielä kokeillaan jos yksityiselle siirrytään.

Vilkutuksia kaikille muillekin!


:wave:
 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

pidempi lista löytyy sivulta 131

Torstai 19.8.2010

Armi74 36/34.......................1.iui.................10.8., testi 24.8.
wabisabi 41/40, Graviditas......2.ivf.........siirto 12.8., testi 26.8.
ekavekara- 40+, fel...............2.ivf.........siirto 13.8., testi 25.8.
Anja73 35............................1.iui.................13.8., testi 27.8.
Sharlin 35/42...............siirto luov. munasoluilla 13.8., testi 27.8.
Solakka Silakka 41/40............2.ivf..........siirto 18.9., testi 3.9.
Frangipani 35/39...................2.iui..................19.8., testi 2.9.
Chloe70 40/43.......................3.ivf......punktio 20.8., siirto
Libby 36/36..........................1.ivf...................vk 34
Carinna 38/34.......................3.icsi:n 1.pas......elokuu
Seinäkukkanen 45..................3.ivf..................elokuu
pottu70 39/41......................5.ivf..................elokuu
marinatar 36/36....................4.ivf..................elokuu
kt73 37...............................1.ivf..................elokuu
Hoppis73 37/40.....................2.ivf..................vko 38
ikäneito70 40......................1.ivf/icsi:n 1.pas...elo/syyskuu
Miisamari 36/36....................5.icsi.................elo/syyskuu
janetski74 35/35...................3.icsi.................syyskuu
Rosmariini -74 35/36..............1.ivf/icsi.............syyskuu
Iines-74 36/41......................3.ivf.................syyskuu
Soulmama 36/39, In-Tiim........2.iui..................syyskuu
toivorikas-72 38/47...............4.icsi.................lokakuu
StellaR 38/45.......................5.ivf..................syksy
Vesiheinä 39/43....................3.ivf..................syksy?
Sinivatukka 40/37.....3.ivf:n 1.pas ?
Relish 35/38...............1.ivf ?
MariAnne-S 40/37.................6.ivf?
Laura-70 40.........................hoidot alkamassa
Ninnatar 36/32.....................?
Sointu2010 41.....................2.icsi?
pekku 35............................2.ivf?

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3............(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka, tyttö syntyi 30.5.10....(3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (1.ivf:n 1.pas)
idaliina, poika syntyi 21.7.10 ........... (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu, LA 21.10.10.........................(3.icsi:n 2.pas)
meriharakka...................................(2.ivf)
jipsis...............................................(luomu)
Villiheinä, LA 20.11.10....................(3.ivf/icsi)
Siiri Sisilisko....................................(luomu)
wellamo........................................(1.ivf:n 3.pas)
karmilla........................................(1.ivf)
PetKat.........................................(1.ivf)
Liisa34..........................................(1. icsi:n 1.pas)
vilkas75.........................................(1.iui)

[/quote]

 

Yhteistyössä