35+ Lapsettomat

Onnea Soulmama ja Hoppis!
Mukavaa lukea onnistumisistakin, etenkin pieleen menneen hoidon jälkeen olisi hyvä saada vähän pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä.
Minulle tehtiin eilen yhden alkion siirto (PAS), olisin kyllä halunnut kaksikin, mutta kun ensimmäisessä sulatetussa oljessa oli vain yksi alkio, joka selvisi sulatuksesta, niin lääkärin mukaan ei sitten aleta lisää sulattelemaan. Pöh! :)
Meillä siirtopäivä oli neljästoista menkkojen alusta, perjantain tarkastuksessa limakalvo oli pääosin huono, mutta jostain kohdin riittävän paksu, niin sitten lääkärin mukaan siirto kannatti tehdä. Hänen mukaansa lääkityksen jatkaminen ei olisi parantanut tilannetta. Itse vaan mietin, että olisiko auttanut, jos lääkitystä olisi vielä jatkettu.
Mutta ihanaa, että joulu on tulossa!
Oikein Mukavaa Joulua kaikille!
 
Joulutervehdys kaikille! Mulle iski pieni paniikkireaktio tänä aamuna. On nyt parina päivänä tullut sellaista ihan vaaleanpunaista vuotoa vähän. Viimeiset luget käytin viime sunnuntaina. No, tänään on sitten tullu sellaista ruskeata möhnää ihan reilusti, piti laittaa pikkuhoususuoja. Paniikissa ei muuta kuin ajamaan apteekkiin ostamaan testiä. Kyllä se vielä plussaa näytiin. Kait sitä vain on uskottava... Pitää nyt yrittää rentoutua vaan ja olla huolestumatta tyhjää.

Nauttikaa muutkin joulun pyhistä!
 
Hyvää joulua kaikille ihanille sisukkaille naisille!

Iines, laitoin sulle privaviestiä!

Soulmama,älä pelästy, alkuraskauden vuodot on ihan yleisiä monissa raskauksissa. Koska sulla olikaan se eka ultra? Nuo vuodot voi liittyä kiinnittymiseen, niitä on monilla, huoli pois!
 
Soulmama, tulin tänne rauhoittelemaan, että pienet vuodot on todella yleisiä: jopa kolmannes kärsii niistä raskauden aikana! Meinasin itse tulla ihan hulluksi juuri samasta syystä, vaikka kaikki rauhoittelivat parhaansa mukaan. Rusehtava vuoto alkoi mulla raskauden alkuvaiheessa ja jatkui viikolle 12 asti... Kaikki on mennyt kuitenkin hyvin (nyt on viikko 22 menossa ja vatsa alkaa olla jo nolon iso!). Onnea ultraan!!

Ihanaa joulua kaikille teille ihanaisille, ja toivotaan oikein kunnon plussapuhuria tänne vuodelle 2011! =)
 
Minun tarinani:

Täytin kesällä 36v, mieheni on minua 8kk nuorempi. Olemme yrittäneet lasta vuodesta 2004.
Ensin yritimme lasta reilut 2v luomusti ilman tulosta. Sen jälkeen 2 tuloksetonta inseminaatiota.
Masennuin ja pidimme n. vuoden taukoa ja päätimme että vauva saa tulla luomusti jos on tullakseen.

Vuoden 2008 aikana minulla alkoi olla epämääräisiä vuotoja; välillä tiputtelua ja välillä kunnon vuotoa. Vuotojen/ tiputtelujen välissä oli n. 2 viikkoa vuotamattomia jaksoja.
Katsoin tuota touhua n. 4 kk ennenkuin hakeuduin lääkäriin. Ultrassa näkyi vasemmassa munasarjassani iso kasvaimen näköinen möykky, jota alettiin leikkaamaan syöpäkasvaimena.
Tuo kyseinen "kasvain" todettiin leikkauksessa pahaksi endometrioosiksi ja se oli tuhonnut vasemman munasarjani kokonaan joten se poistettiin. Endometrioosi oli tehnyt kiinnikkeitä myös pitkin alalantiota, eikä niitä kaikkia saatu pois.
Samainen "tauti" jyllää oikeassakin munasarjassa, muttei ole vielä päässyt kovin pahaksi.
Lääkäri sai kuulla että olemme yrittäneet lasta ja ehdottikin meille IVF-hoitoja, koska mitään toivoa raskautua luomusti ei ole.

Tuon leikkauksen jälkeen meidät laitettiin IVF-jonoon joka oli tuolloin ½v pitkä. Minulle aloitettiin sellaiset hoidot, ettei kuukautisia tullut välissä ollenkaan ja minulle ilmaantui vaihdevuosioireita kuten yöllinen hikoilu. Tämä hoito aloitettiin sen vuoksi, että saatiin lamaannutettua endometrioosin kasvu oikeassa munasarjassa siksi aikaa kunnes pääsisimme IVF:ään.
Leikkauksen jälkeisessä epikriisissä sanottiin, että sitten kun lapsen yrittäminen loppuu, tehdään kohdun ja toisenkin munasarjan poisto, sekä jotain suolitoimenpiteitä.

Ensimmäisessä IVF hoidossa kesäkuussa 2009 saatiin 4 munasolua, joista kaikki hedelmöittyivät. 2 alkiota meni kuitenkin jostain syystä pilalle ja ne hävitettiin. Myös jäljelle jääneet 2 alkiota olivat huonolaatuisia, hitaasti jakaantuvia ja kun ne molemmat siirrettiin yhtäaikaa, ei kumpikaan kiinnittynyt.

Toisessa IVF:ssä tammikuussa 2010 saatiin myös 4 munasolua, joista 2 hedelmöittyi. Nämä alkiot olivat kuitenkin TOP-luokkaa ja siksi tuoresiirrossa laitettiin vain yksi alkio, joka ei kiinnittynyt. Toinen alkio laitettiin pakkaseen.

Syyskuun alussa minulla ilmaantui kamalia vatsakipuja oikealla puolella alavatsaa ja alettiin leikkaamaan umpparina, syynä kivulle oli kuitenkin puhjennut munasarjakysta. Joka tapauksessa myös umppari poistettiin.

Sunnuntaina 19.12 tämä ainoa pakastealkiomme sulatettiin ja se selviytyi sulatuksesta hienosti. Seuraavana päivänä siis tehtiin PAS ja nyt odotellaan kuinka kävi. Alkiohan ilmeisesti kiinnittyy 3-5 päivän kuluttua siirrosta ja minulla alkoi eilen aamulla alavatsan nipistely, samantyyppistä kuin ennen kuukautisia. Toivon tuo nippailun olevan kiinnittymiskipua, koska ajoitus olisi ainakin oikea. Lugesteroneja menee 2 kapselia aamuin- illoin 4. pvä tammikuuta 2011 saakka, sitten pääsen testailemaan...

Kovasti onnea muillekin alkavan vuoden plussaa toivoville!
 
Sintu74 Woi mitä kaikkea olet joutunut kokemaan. Pidän sulle peukkuja todella, todella paljon, että nyt kaikki menisi hyvin.

Soulmama Sulle kovasti tsemppiä myös.

Itselläni oli yhden pvän menkat, tai mitkä lie. Olo tosin on semmonen että sieltä ne olisi tulossa, taitaa olla kierrot taas kerran hieman sekaisin :mad:
Joulusta olen kyllä päässyt nauttimaan ja ajattelinkin lähteä tekemään lumitöitä jos samalla saisi kulutettua niitä kaikkia herkkuja joita on tullut syötyä =)
 
Wabisabi kiitos rauhoitteluista. =) Vuodot alkaa vähenemään, joten eiköhän tää tästä.

Sintu, sullahan on ollut hurja historia! Toivotaan todella, että teillä tärppää. Tervetuloa pinoon! Milloinkas teillä on testipäivä?

Katrin mulla on kans kierrot ollu sekaisin hoitojen jälkeen. Kyllä ne siitä tasoittuu.

Me kerrottiin uutiset jouluaattona molempien vanhemmille. Minun äiti oli ihan ällikällä lyöty. =) Sanoi, että oli juuri vähän aikaa sitten ajatellut, että noinkohan kävi, ettei minulle tullut koskaan lapsia... Eli oli hyvin iloinen, mikä teki myös minut iloiseksi. :heart:

*MUOKS*
Alkoi sitten ihan verinen vuoto, taidan käydä huomenna klinikalla, että saa mielenrauhan.
 
Viimeksi muokattu:
Soulmama, toivon sydämestäni, että kaikki on hyvin ja olen varma, että niin onkin. Kurjaa, kun tuota alkuraskauden vuotoa tulee, se stressaa niin turhaan. Käy ihmeessä klinikalla, ettet turhaan joudu hermoilemaan! Mulls on ultra pian sun jälkeen eli 5.1.

Sintu, kovasti onnea nyt tähän kertaan! Peukut pystyssä myös täällä.
 
Hei Soulmama!
Mulla sattuu testipäivä samalle päivälle ku teillä on eka ultra. Toivottavasti kyseinen päivä olisi meille molemmille suosiollinen :)

Onko muilla samanlaisia ajatuksia ku mulla, että jos ei pääse kokemaan äitiyttä, on jotenkin epäonnistunut elämässään?
 
Moron kaikki! Soitin aamusta polille ja pääsin verikokeisiin ja ultraan. Kyllä siellä yksi raskauspussukka näkyi ja kuulemma sykettäkin. =) Itse en vain sykettä erottanut, oli vielä niin pieni. Eli kaikki on vielä hyvin. Helpotti kummasti. Viikon päästä seuraava ultra, sitten pitäis näkyä jo vähän enemmän. Kiitos kaikille tsempistä! Tulehan Hoppis sitten kertomaan, mitä teillä ultrassa näkyi!

Sintu kyllähän nuo tuntemukset ovat varmasti tuttuja monelle lapsettomuudesta kärsivälle. Onhan lisääntyminen kuitenkin ihmiselle luontainen asia. Toivotaan, että meistä mahdollisemman moni pääsee äitiydestä nauttimaan.
 
HUH Soulmama. Oletpa elellyt piinaavia hetkiä. Täällä peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki sujuu hyvin ekaan ultraan ja tietenkin sen jälkeenkin!

Heipat myös Sintulle ja tervetuloa mukaan! Tarinasi vetää hiljaiseksi. Ikätovereita ollaan, mutta ihan noin monen mutkan kautta ei ole tarvinnut meidän käydä. Toivottavasti vierailusi palstalla jää lyhyeksi. :)

ON. Täällä luomuna ehkä PP 11-13... Pian lähden sille jo alkusyksystä varatulle reissulle, ja se sotkee pahasti suunnitelmia. Mutta mistäpä sen silloin tiesi... Toisin voisi olla, jos ne kaksi puregon-kiertoa eivät olisi olleet niin epänormaalin lyhyitä. Harmittaa kun nyt alkaa tajuta, että se kakkosyritys oli tuhoon tuomittu... Enkö mä tosiaan ollut sanonut, että ekan yrityksen kierto oli epänormaalin lyhyt, tai eikö ne tajunneet kysyä? Miksi mentiin samalla hoitokaavalla vielä toinenkin kierto? Ja sitten välikiertoa vielä väliin... Grrr. No, ehkä mulle tekee ihan hyvääkin ottaa nyt hoitoihin välimatkaa. Seuraavasta kierrosta ei päästä yrittämään kunnolla edes luomusti, eli tulee ihan totaalinen pakkoloma. :p Talven toisen reissun kyllä peruutan, jospa vaikka päästäisiin toiseen inssiin jo helmikuun alussa.

Siltä varalta etten enää palstaile ennen vuoden vaihdetta toivotan kaikille hyvää ja valoisaa uutta vuotta 2011 - onnen kipunoita, tasaista mieltä ja sisua... ja tietenkin niitä tärppejä ja hyviä junamatkoja! ;) Palajan itse reissusta vasta piitkällä tammikuun puolella. Vaikka tekniikka mahdollistaa netin kyyläämisen kaikkialla maapallolla, ajattelin jättää surfailun minimiin.
 
Hienoa Soulmama että sait varmistuksen, ja toivottavasti jatko sujuu hyvin.
Itse kävin laittamassa apteekissa lääkkeet tilaukseen, tuleekin kunnon lasku niistä.:|
Tänään ollut mahti ihana talvipvä. Kaivoin sukset esiin ja meinasin lähteä kokeilemaan =)
 
Huomenet
Soulmama: sulla on ollut kyllä piinaavat päivät, huh. Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin ja on myös hyvin koko raskauden ajan.
Tervetuloa Sinttu mukaan!

Itse testasin toissa päivänä negan. Pari päivää liian aikaisin, mutta halusin päästä eroon lugeista. Vaikka siis testasinkin pari päivää liian aikaisin niin tiedän itse että ei ole tärppiä tullut. Mulla on esim melkein koko kierron ajan (siis näiden hormooniavusteisten kiertojen aikana) rinnat kipeät ja sitten kipu ja turvotus loppuu 2-3 päivää ennen menkkojen alkua.. Ja jotenkin sen vain tietää koska ei ole raskaana. Nyt myös näin. Joten menkkoja odotellessa tänään tai parin päivän sisällä.
Ekaa ivf:ää saa sit alkaa pohtimaan, en usko että testataan enää inssiä kun en vaan usko että siinä on paljon suuremmat mahdollisuudet onnistua kuin luomullakaan, kun ei sen ihmeempiä vikoja ole löytynyt, paitsi toisen mahdollinen munasarjan pimeys. Tuntuu että inssirahat olisi ehkä parempi käyttää sitten suoraan ivf:ään. Nyt tulee ainakin yksi pakollinen välikierto kun klinikka on kiinni joulun ja uuden vuoden ajan. Ja helmikuussa mulla on peräkkäin 2 päivää töissä sellaisia joista en yksinkertaisesti voi olla pois, joten alustavien laskelmien (siis omien) mukaan helmikuukaan ei kävisi.. eli jos maaliskuussa päästäisiin ivf:ään niin olisin tyytyväinen. Kuulostaa tosin kovin kaukaselta kun haluaisi vaan edetä pian tässä hommassa.. :/

Ai niin, ja päästiin kuitenkin Vaasan keskussairaan IVF jonoon, kun olin saanut 2 paikasta väärää informaatiota että ne eivät ota sinne kun on yksi synnytys takana. Kuulema ovat muuttaneet sääntöjä tänä vuonna, että jos ei ole yhteistä lasta niin pääsee. Joten päästiin suoraan jonoon. Mutta tämä ei kyllä tuonut yhtään ilona aihetta, kun meidän vuoro on sairaalan mukaan mahdollisesti keväällä 2012! eli jono on n. 1½v! miten se voi edes olla mahdollista..?? Joten Tampereen Avassa jatketaan kunnes tili on tyhjä.

Mutta mukavaa uutta vuotta kaikille! Ensi vuonna me loput tullaan plussajunaan mukaan, se on vissi!
 
Lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

pidempi lista löytyy sivulta 177
tiistai 28.12.2010


Hiiripöllö............................ ....4.ivf, testi 28.12
sico 37/39..............................1.icsi 1. pas testi 3.1
Sintu74 36/35.........................2 ivf 1. pas, testi 3.1
Frangipani 35/39...................1 ivf tammikuussa -11
Seinäkukkanen 45................. adoptio-alkion siirto tammikuussa?
StellaR 38/45........................5.ivf?
Vesiheinä 39/43....................3.ivf syksy?
Relish 35/38.........................1.ivf ?
MariAnne-S 40/37.................6.ivf?
Ninnatar 36/32.....................?
Sointu2010 41.....................2.icsi tammikuussa
Arielle75 35.........................4 ivf/icsi?
Carinna 38/34.....................3.icsi:n 1.pas?
Sharlin 35/41.......................2. yritys luov. munasoluilla epäonnistui, jää tauolle
janetski74 35/35...................4.icsi?
Iines-74 36/41......................4.ivf?
Niiskunen 36/29.....................ivf-suunnittelu?
Hope 35/?.............................pas?
Armi74 36/34........................3.iui?
Miisamari 36/36.....................5.icsi, seuraavaksi lahjasolut?
Fiia 69 41/36 ........................1.icsi, PAS alkuvuodesta -11
Solakka Silakka 41/40............2.ivf, siirto luovutettuihin soluihin?
pekku 35...............................2.ivf 1. PAS alkuvuodesta -11
ekavekara- 40+, fel................2.ivf:n 1.pas siirto: ei selvinnyt sulatuksesta, jatko?
Polkka 36/33..........................1.iui, hoidot jatkuu alkuvuodesta-11
toivorikas-72 38/47.................4.icsi, 6. siirto meni kesken
Porina 38/?............................clomit
Laura-70 40.........................1. iui, testi ?
Rosmariini -74 35/36.............iui, testi ?
Minska 38/?............................4. icsi
Rebec ?/?.............................1.ivf, hoidot jatkuu -11
Katrin 38/34...........................4. iui, hoidot jatkuu -11
Chloe70 40/43.......................3.ivf:n 2. pas keväällä -11
Myy75 35/45..........................1.iui, 1. ivf mahdollisesti keväällä -11?





Plussanneet


Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3............(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka, tyttö syntyi 30.5.10....(3.icsi)
tyhmäblondi73.......................... ..... (1.ivf:n 1.pas)
idaliina, poika syntyi 21.7.10 ........... (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena................................. ........ (luomu)
Wäinö................................. ...........(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu, LA 21.10.10.........................(3.icsi :n 2.pas) poika syntyi 29.10
meriharakka............................. ......(2.ivf)
jipsis.................................. .............(luomu)
Villiheinä, LA 20.11.10....................(3.ivf/icsi)
Siiri Sisilisko............................... .....(luomu)
wellamo................................. .......(1.ivf:n 3.pas)
karmilla................................ ........(1.ivf)
PetKat.................................. .......(1.ivf)
Liisa34................................. .........(1. icsi:n 1.pas)
vilkas75................................ .........(1.iui)
wabisabi................................ .......(2.ivf)
Anja73.................................. .......(1.iui)
Miso.................................... .........(1.ivf)
Libby ........................................ ..(1.ivf)
Hysteria................................ .......(1.icsi)
Marinatar............................... .......(4.ivf)
ikäneito70 40.................................(1.iv f/icsi:n 1.pas)
Salina 38/?.....................................lu omuna puregonin kera
Kukka73 37/42................................1.icsi
Sinivatukka 40/37............................3.ivf, tuli ero, uusi mies ja luomuplussa
Soulmama 37/40.............................2. ivf
Hoppis73 37/40...............................2.icsi 2.pas
 
Myy pahoittelut negasta. :( Aika käsittämättömän pitkä jono on kyllä yleiselle puolelle! Eihän tuossa hoitotakuukaan oikeen mene niinkuin pitäisi. Ja varsinkin, kun ikää kuitenkin jo tarpeeksi... Kannattaa yrittää vielä pommittaa, joskos ne vaikka vielä sais aikaistettua.

Tässä ois taas vähän päivitettyä listaa. Joku muu vois alkaa tuota päivittelemään, joskos mä alan pikkuhiljaa siirtymään vähän taka-alalle. :heart:
 
Heippa kanssakulkijat! Palailen parin kuukauden taukoilun jälkeen pinoilemaan. Ihana huomata, että täällähän on plussailtu! Onnea Soulmama ja Hoppis!! :heart: Ja onnea kaikki muutkin viime kuukausina plussanneet, teitähän näyttää olevan vaikka millä mitalla :)

Minä pääsin vihdoin ja viimein jouluviikolla kauan odotettuun laparoskopiaan. Löydökset olivat onneksi vain vähäistä endoa ja joitakin kiinnikkeitä toisessa munasarjassa, ja niistä on nyt siis päästy ainakin toistaiseksi eroon. Seuraava siirto on sitten ivf suunnitelu, tosin pääsen varailemaan aikaa vasta tammikuun puolenvälin paikkeilla, kun meidän klinikka on resurssipulan vuoksi juuri nyt suljettu :(
Tauko on tehnyt erittäin hyvää ajatuksille. Tosin tässä on nyt käynyt niin, että olen alkanut kyseenalaistaa koko hoitojen jatkamisen... kyllä ihmisen ajatusmaailma on sitten kummallinen. Voihan olla, että tämä johtuu nyt vain siitä, että jossakin takaraivossani toivon sitä luomuihmettä nyt, kun tähystystoimenpiteetkin ovat takana päin. Lääkäri kyllä vahvasti ivf:ää suositteli, joten kaipa tässä vaan pitää ottaa järki käteen ja kääntää nokka tuuleen.

Toivotan kaikille onnea ja onnellisuutta uudelle vuodelle kaikilla elämän saroilla :)
 
Moi!

En jaksa nyt kommentoida, mutta Iinekselle halusin tulla :wave:
Täällä ollaan. Yritän kerätä rahaa seuraavaan hoitoon, mutta nyt kun ei tarvitse jonottaa mitään vaan saa itse päättää hoitoajankohdan tuntuu helpommalta hoidon suhteen. Katsellaan ihan rauhassa..

Oikein hyvää ja toivorikasta ensi vuotta kaikille!
 
Hiiripöllö............................ ....4.ivf, testi 28.12
sico 37/39..............................1.icsi 1. pas testi 3.1
Sintu74 36/35......................... 2. iui, 2. ivf 1. pas, testi 3.1
Frangipani 35/39...................1 ivf tammikuussa -11
Seinäkukkanen 45................. adoptio-alkion siirto tammikuussa?
StellaR 38/45........................5.ivf?
Vesiheinä 39/43....................3.ivf syksy?
Relish 35/38.........................1.ivf ?
MariAnne-S 40/37.................6.ivf?
Ninnatar 36/32.....................?
Sointu2010 41.....................2.icsi tammikuussa
Arielle75 35.........................4 ivf/icsi?
Carinna 38/34.....................3.icsi:n 1.pas?
Sharlin 35/41.......................2. yritys luov. munasoluilla epäonnistui, jää tauolle
janetski74 35/35...................4.icsi?
Iines-74 36/41......................4.ivf?
Niiskunen 36/29.....................ivf-suunnittelu?
Hope 35/?.............................pas?
Armi74 36/34........................3.iui?
Miisamari 36/36.....................5.icsi, seuraavaksi lahjasolut?
Fiia 69 41/36 ........................1.icsi, PAS alkuvuodesta -11
Solakka Silakka 41/40............2.ivf, siirto luovutettuihin soluihin?
pekku 35...............................2.ivf 1. PAS alkuvuodesta -11
ekavekara- 40+, fel................2.ivf:n 1.pas siirto: ei selvinnyt sulatuksesta, jatko?
Polkka 36/33..........................1.iui, hoidot jatkuu alkuvuodesta-11
toivorikas-72 38/47.................4.icsi, 6. siirto meni kesken
Porina 38/?............................clomit
Laura-70 40.........................1. iui, testi ?
Rosmariini -74 35/36.............iui, testi ?
Minska 38/?............................4. icsi
Rebec ?/?.............................1.ivf, hoidot jatkuu -11
Katrin 38/34...........................4. iui, hoidot jatkuu -11
Chloe70 40/43.......................3.ivf:n 2. pas keväällä -11
Myy75 35/45..........................1.iui, 1. ivf mahdollisesti keväällä -11?

Lisäsin omiin tietoihini iui-hoidot :)
 
Sintu, ollaan tuohon lyhyeen listaan laitettu vain meneillään oleva hoito. Sivulla 177 on pidempi lista, johon sitten laitettu historiaa. Sitä vaan päivitellään harvemmin, kun on niin pitkä lista. =)

Sharlin toivotaan että kun ei ole paineita jonoista, niin hoidotkin menisi teillä luovareilla sitten hyvin. d:)b
 

Yhteistyössä