40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Ottis
Pikkutirri Niinpä niin, elämä vie =). Minä löysin ton ukkokultani, joka ei aina ole niin kullalta tuntunut, vasta kun olin 38 v ja omassa mielessäni jo haudannut ajatukset ylipäätään miehestä, puhumattakaan lapsista ja perheestä. Mieshän tän vauvakuumeen pintaan nosti ja kaikesta huolimatta silloin kun meillä niitä kisuleita oli, oli meillä jonkinlainen perhekin. Mulle varmaankin lapsen myötä alkaisi aivan uudenlainen elämä, sillä just nythän me 'saadaan' mennä minne mielitään ja elää omilla ehdoilla. Vähän nurinkurista, mutt elämää kuitenkin.

Mynteli Hyvänkuuloiset on suunnitelmat sinullakin :heart:. Oviksen myötähän elo muuttuu usein tukkoiseksi kun limakalvot muhevoituu muuallakin kuin tuolla alakerrassa. Toivotaan olon olevan ovista itteään eikä sitä että olisit tulossa sairaaksi. Pupusteluonnea ja plussaa parin viikon päähän =).

ON Greippimehua olen nyt kolmena päivänä juonut ja nyt jo tuntuu ovislimoja vähän pukkaavan, mutt näinhän se mulla useimmiten on, ett kp6 alkaa jo vähän 'hyrrätä'. Viime yönä näin peräti eroottista unta ihan omasta miehestäni :LOL:. Pitäisköhän hänelle siitä vähän vihjata ;)?
 
Mur-mur,
voisitko muuttaa mulle kp 12 tälle päivälle? On jäänyt jossain vaiheessa joku päivitys kohdistamatta...

Täällä ei muuta, kun tikutellaan ovista. Hailakkaa viivaa antaa, odottelenkin vasta huomiselle / lauantaille vahvaa viivaa...

Mietin tässä muuten, että jos nyt ei pitäisi mitään hoppua tässä kierrossa ton tärpin kanssa... Tavallaan niin kuin unohtaisi koko homman, heh, helpommin sanottu kun tehty...

No, katsellaan miten käy...
 
Ottis
mur-mur Sinä oot ihan hurja :LOL:. Harmi kun mun mies ei ole perso suklaalle. Hän pyyteli tovi sitten apua kelkan akun lataamiseen (piti pitää kuomua ylhäällä). Olis pitänyt hoksata sama ja vähän kiristää :saint:. Hitsi ku olen niin höveli auttamaan, etten tuollaisia juttuja hoksaa :ashamed::headwall::LOL:.
 
Ottis
Sarppav Saahan sitä yrittää =), nimittäin unohtaa piinailun oviksen yms. suhteen. Ei onnaa ainakaan mulla kovin hyvin, vaikka yhä olen vähän kahden vaiheilla otankokaan reissuun mukaan o-testejä. Mutt ku se on niin jännää se r-testailu sitten, ett ihan sen vuoksi pitäisi tietää oviksen ajankohta :ashamed:. Pitää vakavasti harkita ns. luomu-kiertoa.
 
Ottis, älä sie MIULTA kysy!!!:D..mie käytän vaan mummo alkkareita;)..no, ei vainenkaan..mutta puuvillaisia(vaikka Slogit)kesällä suosin, muulloin menee ihan sellaiset mitkä vaan jalassa kivat!

Puuterin väriset Slogit ON kyllä todella sexintappaja pöksyt!!:D

Olen Provea alusvaate kerhossa ja säännöllisesti niitä sitten tulee tilailtua, rintsikat myöskin sieltä melkeinpä tilaan.
Tuolta Provealta on parit puuvillaiset/pitsiset pikkupöksyt(tuota..pikku ja pikku,..oliskohan se SUURIN koko mulla:whistle:;)) tulleet ja ne oikein kivat!
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Sas muuta, mur-mur, minäkin saman asian ympärillä nyt itsekseni pähkäilen, ett jätänkö ovistikut kotiin vai en :confused:. Niin ei onnaa, ett otan mukaan ja dippaan jos siltä tuntuu, vaan ne pitää jättää kokonaan kotiin jos aikoo olla dippaamatta. Kuitenkin tavallaan houkuttelis olla välittämättä oviksesta.

Mullekin tulee Provealta pikkuhousuja. Nykyään harvemmin tilaan rintsikoita, mutt kyllä sieltä kivoja pitsipöksyjä tulee. Mulla oikeastaan vaan menkka-aikaan käytössä perussloggeja, mustia :). Vaikkei tuo mies niin piittaakaan mitä pidän päälläni, tykkään ite ajatella, että oon nätti altakin :LOL:.

Hystis Miten meni kosmetologi-keikka? Tuntuuko nyt, ett oli hintansa väärti? Mulla yksi ystävä käy pari kertaa vuodessa tekemässä kasvohoidon ja kohta olis aika taas järkätä treffejä. Musta on tullu ihan kamala törsäämään kaikenmaailman naamarasvoihin, vaikka olen maailman laiskin käyttäjä :(.
 
Iltoja Ladyt!!

Piti pitää teitä jännityksessä :ashamed:... ei vaiskaan, kun vasta seiskalta olin Oulusta kotona... ja ja ja ERINOMAISTEN Uutisten kera!! :heart:

Lääkärin diagnoosi: Normaali kohdunsisäinen raskaus.

Pääperämitta oli 4mm ja vastasi 6+1 ja täten LA 17.10.2011

Voi Siskot, olen niin huojentunut, etä tekisi mieli soitella kaikille tutuille ja kertoa uutinen... heh heh, ellen vallan facebookkiin ilmoitusta laita! :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa arvon naiset!

Tänään ei ollut minun päivä : / Aloin innostuneena etsimään ovulaatiolaskuria. Ällistyin mur-murin ripeää oviksen tuloa ja ihan varma en ole omasta, kun kuukautisia ei ole vielä monet olleet synnytyksen jälkeen... Laskurin löydettyäni sain Höpöstelypäiviksi 3-8 päivät maaliskuuta. Eipä siinä kuin kiehnäämään miehen kylkeen ja kujertamaan tulevasta "koitoksesta" Noh, tämähän tyrmäsi suunnitelmat täysin. :O Jospa nuilla miehilläkin tämä on yhtä vuoristorataa... Harvemmin vaan sen ilmi tuovat... Ja vielä nämä pakkaset ovat saaneet talon putkistotkin sekaisin , joten ilta on mennyt ja menee putkia rassatessa... (olisivatkin minun putkeni kysymyksessä :saint:)

Kovasti putuselle viivan vahvistumista ja Hystikselle Toivoa :heart:

Mitenköhän tämän ketjun ultraajat voivat? Tarrasukkia heille :hug:

Hei ja noi G-stringit :LOL: Ovat mielestäni lähinnä uusi innovatiivinen silmälappu!!!

Ihanaa Rominas!!! =)
 
Viimeksi muokattu:
Heipparallaa! Ultrassa illansuussa käyty ja hip hurraa olihan siellä yksi kaveri kyydissä. Sydän näytti sykkivän ja viikot täsmäsi 7 vk kohtaan. Pää-perämitta 8,7 mm. Laskettua aikaa ei laittanut mutta jossain lokakuun alkupuolella kait ois. Nyt vaan täytyy elää päivä kerrallaan ja pitää mielessä että helppoa ei tule tämän ikäisenä olemaan ja kyllä se keskenmenokin varmasti vaanii joka kulmassa. Mulla on aika raskas maatalousyrittäjän työ joten hommia on paiskittava entiseen tahtiin mutta onneksi kesäkausi on helpompaa kun nelijalaiset on ulkona yötäpäivää. Vielä en ole ottanut neuvolaan yhteyttä enkä ihan vielä aikonutkaan kun kauhean mielelläni en pienen paikkakunnan neuvolaan mene kun sitten kaikki saa tietää ja me haluaisimme pitää asian omana tietonamme vielä pitkän aikaa. Seuraava etappi on uusi ultra 12 vk kohdalla ja saattaa olla että käyn ylimääräisissä ultrissa jatkossakin aina kun haluan tietää että kaikki on ok. Nyt ei voi oikeastaan todeta kuin että toivotaan parasta ja pelätään pahinta!
 
Nioben omin sanoin..SUPER HYPERISTI ONNEA teille molemmille - Niobe&Rominas, Kerrassansa aivan ihunaisia uutisia!!

Nyt vain päivä kerrallansa mentävä ja paljosta paljon enkeleiden suojelusta pienille taimille!!:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Oliivitar miulla se viivanen vasta vahvistumaan päin(kp7 tänään)mutta uskonpa oviksen olevan vasta Kp10-11..oireita miulla tulee aika aikaseen, nyt ei kp4 alkneetkaan ne masutuntemukset niin kovina,(joskus TOSI kovat:x)mutta muuten lämmöt jo nousseet kummasti ylös, kuumottelee, väsyttää ja olo raskas.

Suositteleisin siulle parisen kertaa vuorokaudessa noita O-testien dipailuja.=)
Tuolla pari hyvää laskuria:
Perhesuunnittelun kotisivut
ja..
Ovulaatiolaskuri - Vau.fi

Tiedätkös..miulla&miehellä menee makuukamarin puolella hyvin aina ennen ovista(muutama päivä)..vaan sitten kun pitäis ihan TODELLA niitä simoja saada - mies saattaakin alkaa "pänttäämään".:(
..hänelle en kuitenkaan kertoile niin kuin alkuun oviksen lähestymisestä, ettei tule turhaa stressiä..
Välillä menee pari, kolme kiertoa ihan hyvin ja pupustellaan kivasti..sitten taas tökkii:headwall:..paljon riippuu miehen voinnista, onko väsy..jos on, saan vain haaveilla siimahännistä!!:ashamed:

..jospa se siunhin armaasi tajuaisi kohta, ke-nen putkia olisi pare raissailla??;)..se onhin ihan eri toista-Jiiiihaaaa!!!
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Rominas ja Niobe Enpä suotta koneelle tullut vielä kerran kuulumisianne kurkkimaan, kun noin hyvää kuului :heart:. Aivan ihanaa =). Minäkin olen huojentunut :hug: + :kiss: teille molemmille!

Oliivitar Voi pihkura sitä sun miestäs ku sun ilmoituksen silleen tyrmäsi :(. Mun mies oli vauvayrityksessä alussa mukana innokkaasti ja vain naureskeli mun ovistestailuilleni ja muille, mutt hymy matkan varrella hyytyi haamuiluihin ja turhiin toiveisiin :(. Yhteen aikaan peräti lappuselle merkkasin miehellekin muistiin milloin olisi hyvä pupustella, mutt työltähän se alkoi lopulta tuntua molemmista. Nykyään en pahemmin oviksista ilmoittele, mitä nyt on sitten joskus tullut kiukuspäissään sanottua, kun ei mies ole heti lemmiskelyyn lämmennyt, kun olen asiasta vihjaissut. Viime viikonloppuna tosin sanoin miehelle, että "se onkin jörnimispäivä", kun jotain keskiviikosta puheli, ett kuka onkaan hiihtokeskuksessa silloin esiintymässä. En tiedä painoiko mies asian muistiin vai miten käy. Takapakkeja niin simppojen saannissa kuin vauvahaaveissakin miesten osalta on tullut itse kullekin matkan varrella ja aina niistä on selvitty. Miehillä on onneksi niin paljon lyhyempi muisti kuin meillä naisilla, ett heitä on ehkä helpompi vähän taivutellakin. Toivottavasti saatte pian putkirempan alta pois ja tilanne selkiytyy muutenkin. Voimahali :hug: sulle.

mur-mur Jokos siel on miehelle hyvät tarjoiltu :)?

Kauniita unosia kaikille! t. Ottis
 
Ottis
Oliivitar Komppaan mur-muria tuossa oviksen dippaamisessa. Miltei puoltoista vuotta meni meiltä hukkaan tässä puuhastelussa, kun en ymmärtänyt ovista tikuttaa, vaan luotin laskureihin. Mulla on nyt menossa kp6 ja ovislimoja on jo havaittavissa ja mukavantuntuista kosteutta alakerrassa myös. Mulla saattaa siis nämä ovisoireet alkaa viikkoakin ennen ovista, mutt tämä 6 vrk tästä päivästä oletettuun ovikseen on aika tavallista, ett limoja alkaa jo tulla. Mulla on silleen kurjasti kuitenkin, ett useimmiten itse oviksen aikaan tunnen itseni jo ihan korpuksi ja siksi niitä simppasia olisikin hyvä talletella ajoissa. Tsemppiä oviksen bongailuun ja ennen kaikkea onnekasta hyödyntämistä.

mur-mur masutuntemuksista puheenollen, mulla nippaili tai oikeastaan jomotteli tänäänkin vasemmalla puolella muniksissa. Ekat tuntemukset taisivat olla kp4, niinkuin sinullakin joskus. Taitaapi nyt olla munasolu irtoamassa vasemmalta puolelta.

mutt nyt.. pakko alkaa rauhaantua, ett saa joskus unenpäästäkin kiinni. Taitaa olla vähän matkakuumetta mussa :ashamed:.
 
Ottis..no juuuh ja kyllä oli miehellähin hyväiset tarjoilut ja suu korvissa hänkin pään painoi tyynyyn(oli siis miunhin tarjoomukset kuiteskin sitä Fazerin sinistä parempaa:p)..
Mie sitten taas jääkaapille heti hyökkäsin- miulla ruokahalu kasvaa, mitä usiammin saan piliä, Hih!:D

Ps. Ottis, se matkakuume on mukava kuume=)
 
Viimeksi muokattu:
Voi hyvä tavaton sentään, kun olette nopsia ja ahkeria kirjoittajia täällä :)! En millään pysy kärryillä... :ashamed:, joten jo etukäteen anteeksi jos/kun en kaikkea musita kommentoida, koska yks ainua pää on mulla vaan :O.

Ihan ensin kiitän Rominasta ja Niobea, kun jaoitte upeat uutiset meidän kanssa :heart:. Tarraa, liimaa, teippiä ja kaikenlaisia kiinnittimiä teille kovasti matkaan tästä eteenkin päin :heart:!

Pikkutirri Älä siitä limiksestä huoli. Ihan oikein hyvin siihen voi teidän geenisekoitus kiinnittyä. Ja niinku mur-mur sanoi, jos tarve vaatii, niin sitten pakotat (uhkaat kuristaa tai jotain) sen lääkärin kirjoittamaan sulle liimareseptin. Nii! Ja purkautuminen tekee hyvää sielulle ja ruumiille :) :hug:. Kiva kun teillä viikonloppuna vähemmän korvia, kun treenaatte niitä talletuksia ;)

(Ihan pikkuinen pyyntö minulla olis sulle kultainen pikkutirri….:ashamed:… nimittäin… mulla on jonkinsorttista sanahahmotushäiriötä ja sen vuoksi mulla on vähän vaikeuksia lukea sun kirkjoittamia ihania ja eläväisiä tekstejä, kun ne on yhtä pötköä… Ja mä kun haluaisin hahmottaa kaiken ja koko kokonaisuuden mitä kirjoitat, koska sä kirjoitat niin ihanasti :heart:! Olisko siis mitenkään mahdollista, jos jakaisit sun tekstin kappaleisiin… :ashamed:... ?

Annathan anteeks pikkutirriliini kun tällä lailla puutun sinun tuotoksiin:confused:, mutta mun olis helpompi hahmottaa tekstiä
- nyt tän vajavaisuuteni vuoksi en aina kykene, kun teksti menee silmissä sumuks. Voi, toivottavasti et loukkaannu, ethän rakas pikkutirri :heart:?! :hug:)

Ikä tosiaan on venyvä käsite, niin kuin pikkutirri ja Ottis totesivat. Vuosi venyy kahdeksi, 43 vuotta 44:ksi jne. Tarpeen mukaan : /. Mun veljen kanssa meillä on yks suosikkiaihe: ajan suhteellisuus. Siitä saadaan juttua tuntikausiksi aina vaan, vaikka ollaan asiaa pohdittu jo monta vuotta :D.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä