40+ so what wol.13

Päivitin listan, toivottavasti meni jotenkin oikein. Paitsi Esteri1, mikä KP sulla on? DPO:t ilmoitit, mutta KP tuskin on tuo 45!?

Onnittelut kaikille plussanneille ja hyviä ultrauutisia saaneille! (y)

Omaa napaa: KP 19 ja luultavasti DPO 5 tai sitten ei ole kuin KP 19. :unsure: En nimittäin oikein saanut ovista bongattua viime viikolla. Ma oli hyvin hyvin haalea viiva, ti vähän vahvempi, ke vielä vahvempi, mutta ei ihan yhtä tumma kuin kontrolliviiva. To oli taas hieman haaleampi ja pe vielä sitäkin haaleampi. Joko ovista ei ollut lainkaan tai sitten se LH-huippu tuli myöhemmin keskiviikkona ja ovis ehti tapahtua ennen torstain tikuttelua. Mahassa tuntui pientä nippailua juuri torstaina, joten olisko se ovis kuitenkin osunut siihen. Tai sitten ei. Ei auta kuin odottaa, mutta en mä oikeasti jaksa edes toivoa. :notworthy:

Taidan olla listan vanhin kana ja muutenkin pisimpään jotenkuten aktiivisena tässä ryhmässä roikkunut ja yritystä on tosiaan takana jo 3 vuotta (sisältäen muutaman kuukauden tauon keskenmenosta lannistuneena 2014). Olen kyllä jo tajunnut että jäämme yksilapsiseksi perheeksi ja onneksi on sentään tuo ihana eskoinen tai sanoisinko jo ainokainen. :love: Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, tiedän sen. Silti toivon edelleenkin niin kovasti hänelle sisarusta ja vaikka toisaalta tiedän että todennäköisyys että se onnistuu pienenee koko ajan, toivon edelleen sitä ihmettä. Jaksan hokea itselleni ettei siihen tarvita kuin se yksi hyvä munasolu, joka kohtaa hyvän kaverin, ja jotenkin haluan edelleen elää toivossa että minulta edes se yksi kelvollinen munasolu vielä löytyisi, vaikka reservi varmaankin alkaa olla aika finaalissa, kun ei kolmessa vuodessa ole onnistunut. Onhan tämä hullua, mutta sydän tahtoo mitä tahtoo...
 
Kiitos Esteri1, korjasin KP:si listaan. En tiedä merkkaako aikainen ovis mitään, ei kai välttämättä. Mutta jos munasolu irtoaa ihan liian aikaisin, se ei käsittääkseni ole välttämättä ihan kypsä vielä eli irtoaa yksinkertaisesti liian aikaisin eikä välttämättä ole hedelmöityskelpoinen (jotain tällaista gyne selitti mulle kerran kun kysyin aiheesta). Mutta hei, jos sait ovistestiplussan lauantaina (KP 12), eikö ovis sitten olisi luultavasti ollut vasta sunnuntaina (KP 13) ja tänään olisi vasta DPO 2? Eikä KP 13 olisi edes erityisen aikainen ovis. :)
 
Mä oon täällä taustalla teidän juttuja vähän seuraillut. En tiedä oletteko kuinka kurkkineet tuonne odottajien ketjuun, mutta minä siellä viime keväästä syksyyn oleilin esikoista odottaen. En silloin kuumeiluketjussa ollut ollenkaan, kun en varsinaisesti kuumeillut. Enemmän oli että nyt se kai on sen aika ja tulin heti raskaaksi. Ikää on kesällä tulossa 40v ja ei tässä nyt isompia ikäeroja aiota lapsille odotella, jos vain nappaa nopeasti. Samassa kaaoksessa mennee kaksi ja kun se on tehty, niin sitten siitä pitää selvitä ja toivoa, että ei nyt ihan sitä vaikeinta vauva-arkea tulisi.

Mun poitsu on nyt pikkasen rapiat 4kk. En enää imetä ja kuukautiskierto on käynnistynyt. Kahdet kuukautiset on ollut ja reilun viikon päästä lauantaina alkanee kolmannet.

Mun mielestä ovulaation ajankohta voi olla hyvinkin erilainen ja silti kaikki ihan kunnossa. Tietenkään ei taida olla hyvä, jos se tapahtuu tosi myöhään niin ettei oviksen ja kuukautisten väliin jää tarpeeksi aikaa. Tuolloinhan taitaa olla jokin häiriö hormoneissa. Minulla kierron pituus on 28 ja ovuloin ilmeisesti n. kiertopäivä 12-13. Olen jostakin lueskellut, että jos kierto alkaa lyhenemään niin se kertoisi hormonitoiminnan hiipumisesta ja ei olisi myöskään hyvä merkki.
 
Kiitos korjauksesta dpoissa Jimima :) Kierto mulla on pidentynyt. On siis vuoden vanha leidi täällä kotona ja häntä ennen oli tiukasti 28:n vrk:n kierto. Nyt n. 30 vrk. Ei luulisi olevan noin päin kyse hormonitoiminnan hiipumisesta.
 
Eilen alkoi armoton suklaan mässäys ja arvasin heti mitä tuleman pitää... Aamulla hanat auki ja tänään siis kp1. Jännä että kierto piteni parilla päivällä kun se on yleensä ollut niin jämptisti 28 päivää, hmmmm. Mulla vanhalla kotkalla lensi jo vaikka mitä ajatuksia päässä :ROFLMAO:

Noh, pakko ajatella positiivisesti; nyt mulla on aikaa parantaa ruokailutottumuksia entistä paremmiksi ja petrata foolihappo pitoisuuksia kun en ole mitään vitamiineja syönyt säännöllisesti ennen tätä kiertoa. Pääsen shoppailemaan :D ovistestejä ja parin viikon päästä pvnp :LOL:

Onnittelut plussanneille ja virtuaalihalit niitä tarvitsiville!

Loppuun vielä pika kommentti niistä ovistesteistä. Mun on kyllä pakko liputtaa Clear Bluen digi testien puolesta, ne näyttää just tasan tarkkaan sen mitä pitää eikä tartte itse pähkäillä viivojen vahvuuksien kanssa. Ainoa miinus sen dual hormone testin kanssa on että heikko hermoisella (lue:minulla) meinaa järki lähteä päästä jos hymynaama vilkkuu liian monta päivää ennen kuin pysyvä hymynaama pärähtää ruutuun.

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille kanasille!
 
Huhhei, olipa tänne tullut paljon asiaa. Olin sivulla 449 menossa mutta nyt on kaikki luettu ja olen muka hyvinkin ajan tasalla. :D Onnittelut Meibijeesille hyvistä ultrakuulumisista ja Pirunpellolle asioiden etenemisestä! Tuplaviivojakin taisi olla... Toivotaan viivojen vahvistumista ja 9 kk raskautta!

Oviksesta oli puhetta... Mulla on kierto lähes poikkeuksetta 28 päivää ja ovis kp14. Kerran on ollut ovis kp12 ja kiertokin oli silloin kaksi päivää lyhyempi eli mulla ovis on lähes aina sen 14 vrk ennen menkkojen alkua. Tässä suhteessa siis oikein oppikirjatapaus. Helpottaa pupuilun ajoittamista.

ON. Ovis odotettavissa torstaina ja huomenna pitäisi tulla plussa testiin. Yleensä aktivoidutaan jo vähän aiemmin, mutta nyt näyttää jäävän seksit tosi vähälle ja on jo valmiiksi luovuttanut olo. Pitäisi saada kunnolla kavereita sinne mummoa väijymään, mutta miehellä on työt nyt niin hankalasti, etten tiedä, missä välissä sitä peittoa heilutellaan. Ovislimat on bongattu äsken niin kyllä tänään täytyy ehtiä jossain välissä edes pikaiset vetää (Ihanan romanttista ja spontaania :D ) ja sitten ainakin huomenna ellei ylihuomennakin. Mulla on usein viitisen päivää ennen ovista himot ihan hurjat, mutta nyt on vähän sellainen olo, että vain oviksen takia seksi kiinnostaa. Jännä, miten tämäkin vaihtelee. Itselleni toki helpompi, ettei aina ole sitä kauheaa himotusta. Tulee vähemmän pyykkiä. :D :D
 
Voi miten ihania kuulumisia täällä on ollut, niin ultrista kuin asioiden etenemisestä ja tuplaviivoista. Kaikille ihan tasapuoliset onnittelut :)
Mulle voi korjata iän 40v ja kp 1 tänään

Eli eipä ollutkaan vielä kierto tasoittunut km:n jälkeen. Jospa seuraavassa kierrossa jo sitten pääsis jännittämään :whistle:
 
Hei, täällä taas. Kun en malta olla lukematta teidän kuulumisia...
Luin facesta jonkun jenkkihöpö jutun, jossa pariskunnan nainen oli todettu hedelmättömäksi ja heille oli tulossa adoptiovauva, vastasyntynyt, kunnes lääkärikäynnillä todettiin, että nainen on raskaana.
En löytänyt tätä linkkiä, sen sijaan toisen:
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/stressi_voi_aiheuttaa_lapsettomuutta

Monillahan tärppää silloin, kun jo luovuttanut, lomalla tai jotain muuta elämässä meneillään.

Poppis, sun ovistestit lienee oikeesti vanhoja, koska niistä ei erota kontrolliiviivaakaan, joka kuitenkin saisi olla aina vahva. Testiviiva sen sijaan haalenee ja vahvistuu kierron eriaikoina. Mä sain jonkunlaisen testiviivan aina.

Mutta elotar, oviksen tunsin vain harvassa kierrossa. Siitä ei voine päätellä mitään, kun raskaana kuitenkin olen vaikka ei plussakierrossa tainnut fyysisiä oireita olla.

Hauskaa Helmi, että olet jo täällä! Pitääkin takoa silloin kun rauta on kuumaa!! Mä jahkailin ihan suotta esikoisen kaa, muka luulin, että raskautuu heti ja halusi ainakin vuoden kahden iläeron...

Sellaisin kuulumisin,
Tyydeli ja 27+2
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Tyydeli tiedän juurikin tuollaisen tapauksen. 6 vuotta hedelmöityshoitoja ja ei tulosta ja sitten päättivät, että eivät mieti mikä puuttuu vaan mitä heillä on. Ja naps. Nyt on kaksi lasta. Itselläni kävi vähän sinnepäin. Muista syistä lähinnä sairastuin burn outtiin. Ennätin olla saikulla varmaan alle kuukauden kun raskaustesti pärähti positiivikseksi. Sen kuukauden aikana ei mietitty lapsiprojektia.
 
Joo, onhan ne testit vanhoja. Käytän pois huvikseni, mutta en laita viikoille painoarvoa :)

Mies tulee huomenna, on ollut muutaman päivän reissussa. Näinköhän osuu kotiin sopivaan hetkeen...

Mullakin on kokemusta siitä, että raskautuminen on tapahtunut ilman noteerattua ovista. Parasta varmaan olisi jos pystyisi olemaan kokonaan miettimättä, antaisi mennä vaan. Mutta kuinka moni loppupeleissä kuitenkaan pystyy siihen... :rolleyes:
 
Tyydeli, kiitos lohduttavista sanoista! Ehkä ovulaatio sitten todellakin tapahtuu, mutta ei vain tule mtn oireita.

Huomenna kp 3 ja clomifenin aika. Vielä mää ny tämän kierron katon... Ja ehkä seuraavankin... :D Ovistestitkin tuli jo postissa. Ens viikolla tikuttamaan. Pari kiertoa menikin ilman testejä ihan mutu-tuntumalla.
Jaksaa jaksaa, painaa painaa! Jummikammi, kun jaksaiskin jyystää kierron puolivälissä viikon putkeen, mutta kun ei vanha jaksa :D

Tekemällä tehty meil on molemmat lapset, ei ole justiinsa luovutettu ja sitten naps! Mutta että voi olla vaikeeta! Ei voi käsittää, miten jotkut tulee vahingossa raskaaksi.

Mutta onnea kaikille onnellisille odottajille! Jospa tästä meiän ketjusta pääsis mahdollisimman moni pian poikkeen - plussanneiden puolelle!
 
Iltaa naiset! Onnittelut plussanneille! :) Vuosi on alkanut hienosti!

Täällä odotetusti kp1, joten korkealta en pudonnut.
Jimima, minäkin palstan vanhimmasta päästä ja toinen olisi tervetullut.
Tämä kana on toki vanha, mutta ei meillä kyllä ole yhtään ollut hyvää tuuria viime aikoina työvelvollisuuksien suhteen. Aina tulee jotain ja ajoitukset menee vähän niin ja näin.
Toisaalta nyt on alkanut tuntua, että ihan hyvä näinkin yhden kanssa - tai siis alitajunta työstää sopeutumista tilanteeseen...? :rolleyes:
 
Onnittelut o0o plussasta!!!:love::love::love:

Me käytiin tänään lääkärissä,kummankin värkit tutkittiin ja kait normaaleiksi todettiin :D Ja odottelu jatkuu, jatkotutkimukset Naistenklinikalla, jonne tehtiin lähete. Ja jonot julkisella puolella tunnetusti pitkät :whistle: En tiedä, pitäiskö tässä sitten pikkuhiljaa ruveta mietyimään yksityiselle puolelle kääntymistä. Se vaan tietää rahanmenoa sitten :(
 
  • Tykkää
Reactions: o0o ja Helmi1234
o0o Onnea plussasta! Nämä hyvät uutiset antaa aina toivoa itsellekin.

ON. Eilen onnistuttiin juurikin niin kuin täällä kirjoitin eli todella pikaiset naperon ollessa päiväunilla. Vähän suunniteltiin uusintaa illalle, mutta luonnollisesti tyttö ei sitten millään meinannut nukahtaa yöunille ja niinpä miehen oli pakko laittaa jossain vaiheessa jo nukkumaan, ettei tänään nukahda rattiin. En ole kokenut tytön olevan seksin esteenä noin yleensä, mutta kyllä hän aika hyvin kierukkana toimii silloin, kun olisi pakko päästä vällyjen väliin. Noh, tänään on uusi päivä ja uusi yritys. Aamupäivällä tuli odotettu plussa ovistestiin, joten huomennakin periaatteessa vielä ehtii. Mieluummin molempina. Sitten alkaakin se kahden viikon piina eikä kaapissakaan ole kuin yksi raskaustesti odottamassa. Eihän sillä pärjää mitenkään. Kyllä niitä ainakin viisi pitää olla. Joutuu varmaan tilaamaan... Ja siihen on selvästi mieheltäkin lupa ja hyväksyntä, kun hän aina kyselee, milloin voi alkaa testaamaan... Ihme tyyppi oikeastaan. :D
 
  • Tykkää
Reactions: o0o ja Karoliina74
Kolibrinorsu: Onks siittiöt jo tutkittu? Sehän on miehillä eka mikä tutkitaan ja ei maksa yksityiselläkään maltaita.[/QUOTE
Kolibrinorsu: Onks siittiöt jo tutkittu? Sehän on miehillä eka mikä tutkitaan ja ei maksa yksityiselläkään maltaita.
Ei ole tutkittu..Lääkäri käski kysymään HUSin jononeuvonnasta (?) kauanko joudutaan jonottamaan ekaa aikaa Naistenklinikalle.Aattelin eka soittaa ja selvittää tuon. Jos jono yli 2 kk, mennään ainakin ne simpat tutkituttamaan yksityisellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Helmi1234
Hei kaikki, tämä päivä toi tappotuomion minulle, olen onnellinen teidän kaikkien puolesta joilla on edes toivoa raskautua, iloitsen plussanneiden puolesta, sillä tätä tunnetta ei todellakaan toivo kellekään. Kävin siis Felicitasin lapsettomuus klinikalla tarkistuskäynnillä, olisi pitänyt käydä siellä ensin kun muut lääkärit lupailivat raskautta, spesialisti lääkäri joka oli ihana ja kannustava diagnoosista huolimatta ( liian ohut limis 2,3mm) ei toivoa Alkion kiinnittyä, mutta ihmeitä voi tapahtua, ovulaatio on nyt vasen johto follikkeli 21,3mm. Jos raskautuisin se tapahtuisi nyt. Mies ei halua puhua koko asiasta,vaikka on varmaan pettynyt eikä kykene minua lohduttaa. Minun unelmani ovat kerralla murskatut. Pelkään tämän tuhoavan avioliitonkin. Miten voimme mennä eteenpäin tämän kanssa.
 
Hei kaikki, tämä päivä toi tappotuomion minulle, olen onnellinen teidän kaikkien puolesta joilla on edes toivoa raskautua, iloitsen plussanneiden puolesta, sillä tätä tunnetta ei todellakaan toivo kellekään. Kävin siis Felicitasin lapsettomuus klinikalla tarkistuskäynnillä, olisi pitänyt käydä siellä ensin kun muut lääkärit lupailivat raskautta, spesialisti lääkäri joka oli ihana ja kannustava diagnoosista huolimatta ( liian ohut limis 2,3mm) ei toivoa Alkion kiinnittyä, mutta ihmeitä voi tapahtua, ovulaatio on nyt vasen johto follikkeli 21,3mm. Jos raskautuisin se tapahtuisi nyt. Mies ei halua puhua koko asiasta,vaikka on varmaan pettynyt eikä kykene minua lohduttaa. Minun unelmani ovat kerralla murskatut. Pelkään tämän tuhoavan avioliitonkin. Miten voimme mennä eteenpäin tämän kanssa.
 
Athina, kurja kuulla! Minullakin on ohuehko limakalvo, mutta ei ihan noin ohut. Sanoiko se lääkäri, onko asialle mitään tehtävissä? Mulla oli kp 9 limis 4,5mm, mut lääkäri vakuutteli, että hormonit vahvistaa sitä. Siksipä tiedustelen, annettiinko sinulle mitään hoitosuunnitelmia? Oletko juonut greippimehua tai käyttänyt vehnänalkioöljyä?

o0o onnea! Aika hyvä onni sulla! Kalis, onnittelut sullekin. Oot jo varma tapaus. Niin on selkeät viivat!

Itsellä kp 18, eilen pistetty pregnyl ja nyt vaan toivotaan parasta. Aika pienet on odotukset.... Huomenna vielä luget tueksi.

Missä Maimei menee?
 
  • Tykkää
Reactions: o0o

Yhteistyössä