Äh, anoppi oli neulonut tytöllemme vaaleansinisestä ja valkoisesta villatakin & lapaset ja sukat

  • Viestiketjun aloittaja Nirso
  • Ensimmäinen viesti
Vierras
Muistan kyllä kun esikoisen aikaan oli jotenkin tosi tärkeää ettei tyttöä luulla pojaksi( varsinkin kun se kaljupää oli ihan pojan näköinen). Sittemmin ei tuo ole minua haitannut ja pikkuveöjet on ihan sujuvasti käyttäneet pinkkiä muiden muassa.

Mutta tosiaan etköhän voi miehen mieliksi pukea vauvalle välillä sitä sinistä(tai anna miehen itse pukea vauva). Ja voihan se tosiaan olla että noita joku tuleva vauva vielä mielelään käyttää.
 
"tii-"
Koitappa päästä yli ennakkoluuloistasi ja vanhanaikaisista asenteistasi. Se tyttö voi joskus päättää, että hänen lempivärinsä on sininen, eikä muuhun suostu pukeutumaan.

Lapsi lisäksi kasvaa varmaan nopeasti ulos noista vaatteista, joten et sinä varmaankaan kohtuuttoman montaa kertaa joudu niitä käyttämään. Kannattaa kannustaa sitä miestä pukemaan lasta välillä, niin hänkin saa valita mieleisiään vaatteita välillä, kun ilmeisesti teillä on eri mielipiteet aiheesta.
 
Huoh vaan
[QUOTE="pienen pojan äiti";30324761]Meillä on puettu pojalle ihan mitä värejä vain. Välillä olen saanut kommentteja, että onpas nätti tyttö, kun pojalla on ollut päällään oranssia tai punaista... Eipä näillä erehdyksillä ole mitään väliä, koska yleensä ei kommentoijan kanssa sen läheisempiä olla. Olen vain kiittänyt ja jatkanut matkaa. Ja jos saataisiin seuraavaksi tyttö, olisi tällä veljensä vanhoja autoyökkäreitä ja -bodeja ja mitä väriä nyt sattuu kaapissa olemaan.

Laitat kyläreissulle siniset neuleet. Pysyy välitkin anoppiin hyvinä, kun ei tule turhaa mielenpahoitusta. Kyseessä nyt kuitenkin on vain yksittäinen neule. Kannattaako siitä tehdä isoa numeroa?[/QUOTE]

Meilläkin on puettu pojille kaikkea mitä on satuttu saamaan, ja mä taas olen ihmetellyt, miten meidän pojat on aina tunnistettu pojiksi. Joku nyt tietty sanoo, että meidän vauvat on olleet niin rumia, ettei sukupuolesta ole ollut epäselvyyttä : D

Mutta edelleen, mitä hittoa se haittaisi, jos joku tuntematon bussissa luulisi mun poikaa tytöksi?
 
"mie vaan"
Mitä jos laitat villanutun mekon päälle? Tai asustat muuten tyttömäisesti. Ompele nuttuun joku pieni kukka ja näytä anopille, sano että sinusta tuntuu pahalta jos lasta luullaan pojaksi (vaikka tiedätkin, että se on tyhmää).
 
"xxx"
Onpa hassu keskustelu =)

Mulla on ihania vanhoja vauvakiiltokuvia joissa on tyttövauvoja vaaleansinisissä takeissa ja hatuissa - jollakin on kaulassa punainen huivi, mutta joillakin jopa vihreä.

Meillä mies halusi aluksi, että pojalle ei laiteta punaista. Ostin sitten oranssia ja keltaista. Läpi meni. Sen jälkeen olen aina näyttänyt kun näen jossain pojan päällä punaista ja taitaapa olla punainenkin jatkossa ok.

Jos saan tytön tulee hänellä olemaan tosi paljon sinistä ja vaaleansinistä.

Pinkki on ainut väri jota en mielellään laittaisi kummallekaan. Ällöttää kun kaikki tytöt vuorataan nykyisin vain ja ainoastaan vaaleanpunaiseen ja pinkkiin.
 
pinkkiähky
[QUOTE="xxx";30324828]
Pinkki on ainut väri jota en mielellään laittaisi kummallekaan. Ällöttää kun kaikki tytöt vuorataan nykyisin vain ja ainoastaan vaaleanpunaiseen ja pinkkiin.[/QUOTE]

On muuten ihan oikeesti aika vaikee pukea niitä pääasiassa muihin väreihin, jos niitä tulee (niitä vaatteita, ei tyttöjä) eri sävyissä ovista ja ikkunoista, etenkin jos ei oo rahaa sajottaa isoja summia niihin vaatteisiin, ni huhhhuh.. Mutta on meillä tyttöjä luultu ihan pinkeissäkin kuteissa pojiks, että ei se kai oo niin tarkkaa..
 
n.o
Entäs meidän esikoisella oli vaaleanpunaiset potkarit kun oli vauva :D oli ne saatu joltakulta lahjaksi :D eikä tuo hirveän pilalle ole mennyt vaan on aivan ihana 10 vuotias poika :)
 
---
Voi ei. Mä olisin ollut onnesta soikeena :)

Meidän tytölle anoppi neuloi vaaleanpunaista ja mä niin halusin kaikkea vaaleansinistä koska mielestäni se väri sopi tytöllemme.
 
arvaus
Mä veikkaan että teidän anoppi on kutonut ne vaatteet jo heti kun on kuullut raskausuutisesta eli sukupuoli ei ole ollut tiedossa. Sitten on tuuminut että kai ne vaaleansiniset tytöllekin käy. Mun sisaruksen lapsen kohdalla kävi niin että ne halusi pitää sukupuolen salassa loppuun asti, tuleva mummo neuloi sitten vaaleansinistä ja tyttöhän se tietysti sitten oli.
 
- vieras -
Mun mielestä (vauvojen/pienten lasten) vaatteissa värejä tärkeämpää on malli/tyyli,yksityiskohdat jne. Tytölle en esim halua pukea auto/robottiteemaisia vaatteita vaikka ne olis vaaleanpunaisia. Samoin pojalle en halua laittaa röyhelöitä. En edes sinisenä.
 
Ei anoppi varmaan ilkeyttään tehnyt "väärän" värisiä, ehkä hän ajatteli että pinkkiä tulee muutenkin niin paljon. Ei kai toi niin iso asia ole, että pitäisi pahoittaa lahjan antajan mieli. Hän on kuitenkin nähnyt vaivaa asian eteen. Olisit onnellinen että saat lämpimiä käsin tehtyjä villavaatteita vauvallesi.
 
90 asteen pesuun ja hupsis, neule on kutistunut ihan vaan vahingossa nukenvaatteeksi. :whistle:


Mutta oikeesti hei, ei se vauva mitään sukupuolikriisiä saa jos on puettu vaaleansiniseen. Ja jos saakin niin lasku vaan pokkana myöhemmistä terapiakäynneistä anopille.
 
ccvvb
Mik-si kenenkään tarttis pistää omalle lapselleen joku epämiellyttävä vaate päälle vaan miellyttääkseen muita?
Nyt on kyse väristä, mutta jos joku toisi paidan jossa on joku epämieluisa satuhahmo kuten Jeesus edessä ja takana.
Nii tämäkinhän kuuluisi pistää päälle vaan koska anoppi sen rakkaudella on kutonut lapselle?
 
Nirso
No ompas tullut vastauksia :eek:
Ja anteeksi jos aloituksesta sai sen käsityksen, että olen yöuneni menettänyt asiantakia näin ei ole.

Inhoan vaaleamsinistä (ja melkein kaikkia sinisen sävyjä) eli voi olla, että sekin on se iso syy miksi en oikein ole noihin mieltynyt. Toki on ihanaa kun saa nätisti kudottuja vaatteita. Meiltä löytyy paljon vihreää ja oranssia vaatteista ja tarvikkeista eli ei nyt sitä pinkkiä tarvitse olla mutta miksi juuri vaaleansinistä jota inhoan ja joka saa hiuksettoman tyttömmö näyttämään ihan pojalta.

Lisäksi vielä kun vaihtoehtona on laittaa se mielestäni ihanamman värinen vaate niin miksi ei? Juu ja meiltä löytyy kyllä niitä vaaleanpunaisia ihanuuksiakin ;) Eikö jokainen pue lapsensa siihen mielestään nätimpään vaatteeseen jos on kotona kaksi samanasian ajavaa vaatetta jotka ovat vain eriväriset?
 
Ei ne vaatteet ap pelasta siltä aina että vaatteet on "oikean"väriset. Tota luultiin tytöksi vauvana ja taaperona sinisestä huolimatta. Minusta ei oo vaan jommankumman sukupuolen värejä ja monenlaista on tonkin päällä ollu. Nyt kohta 7v se on alkanu olla mieltä siitä että on ne tyttöjen jutut joita ei enää huoli.
 
No ompas tullut vastauksia :eek:
Ja anteeksi jos aloituksesta sai sen käsityksen, että olen yöuneni menettänyt asiantakia näin ei ole.

Inhoan vaaleamsinistä (ja melkein kaikkia sinisen sävyjä) eli voi olla, että sekin on se iso syy miksi en oikein ole noihin mieltynyt. Toki on ihanaa kun saa nätisti kudottuja vaatteita. Meiltä löytyy paljon vihreää ja oranssia vaatteista ja tarvikkeista eli ei nyt sitä pinkkiä tarvitse olla mutta miksi juuri vaaleansinistä jota inhoan ja joka saa hiuksettoman tyttömmö näyttämään ihan pojalta.

Lisäksi vielä kun vaihtoehtona on laittaa se mielestäni ihanamman värinen vaate niin miksi ei? Juu ja meiltä löytyy kyllä niitä vaaleanpunaisia ihanuuksiakin ;) Eikö jokainen pue lapsensa siihen mielestään nätimpään vaatteeseen jos on kotona kaksi samanasian ajavaa vaatetta jotka ovat vain eriväriset?
Joo...mutta puin kyllä kutojan tullessa tai kylään mennessä ne rakkaudella tehdyt vaatteet päälle pojalle vaikkei ne aina itelle mieleen olleetkaan. Arvostin silti toisen näkemää vaivaa kun viitsi neuloa vaatteita.
 
"viekku"
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;30325625:
Koska lapsellasi on oikeus pitää mummonsa kutomaa vaatetta päällään, vaikka sinä et siitä pitäisi.
Tässä on aika hyvä pointti!
Ap, pistä tytölle vaaleanpunainen pipo päähän ja päällysvaatteiksi se vaaleanpunainen toppahaalari. Raaskaushormonit jyllää vielä pahasti, jos ei tyttölasta voi siniseen pukea. Jotenkin vielä sen ymmärtäis, jos anoppi olisi tehnyt vaaleanpunaisen nutun pojalle. Sininen on kuitenkin tytöillä ns. sallittu väri, vaikka pitäisikin kiinni vanhoista sukukupuolirooleista.

Vielä yksi kysymys ap:lle: jos sinun mielestäsi on kyse pikkuasiasta, mikset vain pidä lapsella kyseisiä vaatteita? Anopille ja miehelle on kuitenkin isommasta asiasta kyse.
 

Yhteistyössä