Äidin vai isän sukunimi vauvalle?

Mun. Harvinainen sukunimi, ja muutenkin katson että lapsille kuuluu sen henkilön nimi, joka heidät on synnyttänyt Ei olla naimisissa ja tuskin mennäänkään.

Aika heikko perustelu, jos olet koskaan ollut hereillä biologian tunnilla niin tiedät että ei se nainen raskaaksi itsestään tule, ellei satu uskomaan satutarinoihin.

Tietysti jos takertuu tuohon "synnyttänyt" sanaan niin mikäs sittne, tosin sektio ei ole synnytys myöskään vaan kirurginen operaatio, mitenkäs sen kanssa sitten ?

Johan sinä suivaannuit, kopsahtiko omaan nilkkaan? Nämä on mun perustelut, mun lapsilla on mun nimi, ja sillä selevä. Herra on hyvä ja tekee omien lastensa suhteen kuten itse haluaa

 

Mun. Harvinainen sukunimi, ja muutenkin katson että lapsille kuuluu sen henkilön nimi, joka heidät on synnyttänyt Ei olla naimisissa ja tuskin mennäänkään.

"Sen henkilön"? Jos kysymys on että äidin vai isän, niin kumpikohan mahtaa olla se henkilö joka heidät on synnyttänyt?

Adoptoiduilla lapsilla voipi tuottaa pikkusen vaikeuksia toi sun "katsomukses" synnyttäjän nimestä.

Mun lapset ei oo adoptoituja, ja muiden lasten sukunimiasiat taas ei mulle kuulu pätkääkään Tässä käsittääkseni kysyttiin kunkin omista valinnoista.

 

Syksyllä syntyy vauva ja me ei olla naimisissa. Mulla on vanhempikin lapsi, joka on mun sukunimellä. Ehdottomasti syntyvästä vauvastakin tulee samanniminen kuin minä ja esikoinen. Miehellä olisi ollut halutessaan vuositolkulla aikaa mennä naimisiin mun kanssa, jos olisi halunnut oman nimensä ehdottomasti lapselleen. Nyt siis tilanne se, että häät on tiedossa ensi vuodelle, ja siinä vaiheessa vaihtuu kaikkien nimi miehen nimeksi. Siihen asti koko pesue on mun nimillä.

Ihan tietty mun mielipide, mutta musta on kyllä täysin älytöntä ottaa lapselle naisen nimi jos on jo nimenantohetkellä tarkoitus vaihtaa se vuoden päästä toiseksi. Varsinkin jos perustelu on luokkaa "noku toi ei tarpeeks ajoissa suostunu naimisiin". Lapsihan tuosta kärsii eikä mies, kun papereissa on jatkossa aina "entinen" sukunimi ja nykyinen, ja ehkä myöhemmin vielä liiton kautta saatuja nimiä.

Mites se lapsi siitä kärsii, että sukunimi vaihtuu muutaman vuoden ikäisenä? Itselläni vaihtui kun oli 6- vuotias, eikä se ole kyllä millään lailla häirinnyt elämää. Entinen sukunimi ei näy oikeastaan missään papereissa. Ainoat atitaa olla maistraatin helkilötitoselvitys ja raskausaikana tilasivat papereita lapsuudenkotipaikkaunnaltani, niin sieltä oli nimi putkahtanut esiin, mutta nuo kaksi kertaa ovat ainoat kerrat 25 vuoteen. Eri asia ehkä jos on jo koulussa, mutta eipä siihenkään kukaan kiinnitänyt juuri huomiota kun luokkakaverin sukunimi vaihtui.

 

Äidin, koska meitä on vaan 14. En aio nimeäni vaihtaa naimisiinmennessä, mies saa vaihtaa omansa jos haluaa.

 

molemmilla lapsillani on minun sukunimi, koska ei olla naimisissa ja en koskaan antaiskaan kuin omani jos ollaan avoliitossa. naimisissa tietenkin sama kuin muilla. en ikinä olis es miettiny muuta kuin minun sukunimeä.

 

Jos ei ole naimisissa, vauvalle tulee automaattisesti äidin sukunimi...

jonka voi sitten halutessaan muuttaa kun on isyydentunnistus.

 

Sekä mä että mies halutaan ehdottomasti miehen sukunimi vauvalle. Ei mun sukunimi ole mitenkään huono, mutta meistä lapsen kuuluu saada isänsä sukunimi. Ei olla siis edes naimisissa.

 

Mun. Harvinainen sukunimi, ja muutenkin katson että lapsille kuuluu sen henkilön nimi, joka heidät on synnyttänyt Ei olla naimisissa ja tuskin mennäänkään.

Aika heikko perustelu, jos olet koskaan ollut hereillä biologian tunnilla niin tiedät että ei se nainen raskaaksi itsestään tule, ellei satu uskomaan satutarinoihin.

Tietysti jos takertuu tuohon "synnyttänyt" sanaan niin mikäs sittne, tosin sektio ei ole synnytys myöskään vaan kirurginen operaatio, mitenkäs sen kanssa sitten ?

Mun mielestä erinomainen perustelu ja sillä perusteella itsekin annoin lapsille mun sukunimen (äitihän sen saa viimekädessä päättää ). Kyllä se äiti sen lapsen kantaa ja synnyttää, eli tekee kaiken raskaan työn. Miehen osuus hommassa on aika mitätön.

 

Syksyllä syntyy vauva ja me ei olla naimisissa. Mulla on vanhempikin lapsi, joka on mun sukunimellä. Ehdottomasti syntyvästä vauvastakin tulee samanniminen kuin minä ja esikoinen. Miehellä olisi ollut halutessaan vuositolkulla aikaa mennä naimisiin mun kanssa, jos olisi halunnut oman nimensä ehdottomasti lapselleen. Nyt siis tilanne se, että häät on tiedossa ensi vuodelle, ja siinä vaiheessa vaihtuu kaikkien nimi miehen nimeksi. Siihen asti koko pesue on mun nimillä.

Ihan tietty mun mielipide, mutta musta on kyllä täysin älytöntä ottaa lapselle naisen nimi jos on jo nimenantohetkellä tarkoitus vaihtaa se vuoden päästä toiseksi. Varsinkin jos perustelu on luokkaa "noku toi ei tarpeeks ajoissa suostunu naimisiin". Lapsihan tuosta kärsii eikä mies, kun papereissa on jatkossa aina "entinen" sukunimi ja nykyinen, ja ehkä myöhemmin vielä liiton kautta saatuja nimiä.

No sanotaan nyt näin tiivistetysti, että pääpointtina oli se, että minun lapseni ovat keskenään samannimisiä. Kyseessä ei ole mikään "Mikset mennyt mun kanssa naimisiin" -nillitys. Nimet vaihtuu sit kun mennään naimisiin, mutta ei ennen sitä, ihan siksikin, että JOS jotain sattuu, eikä häitä tulekaan, niin sit ei vaihdu nimetkään. Ja tämä sopii miehellekin, kuten kirjoitin, olisihan hän halutessaan voinut mennä naimisiin kanssani jo vuosia sitten, jos tämä olisi hänelle kynnyskysymys.

Eli tarkoituksena ei ole mitenkään "laittaa miestä kärsimään" (miten ihmeessä hän tästä edes kärsisi???), kuten tunnut luulevan. Enkä kyllä usko, että mukulatkaan tästä tulevat millään tavalla kärsimään. Nimet ovat jokaisen historiaa, ja tämä vaihe nimenmuutoksineen kuuluu lasten oman elämän historiaan, enkä näe sitä niin positiivisena kuin negatiivisenakaan asiana, vaan neutraalina. Asiat nyt vain menevät näin ja sillä siisti.

 

meille laitettiin miehen nimelle. kaksi ensimmäistä syntyneet avioliiton ulkopuolella ja tuntuisi nyt hölmölle että lapset käyttäisivät eri sukunimea kuin minä nyt. otin siis miehen sukunimen mennessämme naimisiin.

 

Meillä väännetään tällä hetkellä juurikin tästä aiheesta. Olemme siis avoliitossa ja kun aikanamme naimisiin menemme en aio ottaa mieheni sukunimeä, omani on kauniimpi minusta. No ongelma on nyt se, että lapsi syntyy tammikuussa ja nimeä emme ole saaneet sovittua, ollaan kyllä ajoissa, mutta nopeasti se aika menee. Sen lisäksi, että minun nimeni on minusta, äidistä, kauniimpi, mieheni sukunimellä on merkityksiä joista en niin välittäisi itselläni, saatikka lapsella, kuten typerä ja lapsellinen. Mies haluaa, että olisimme kaikki saman nimisiä, kuten myös minä, mutta mies ei halua sukunimestään luopua ja minä en halua, että lapseni ovat typeriä ja lapsellisia ja ym..

Tästä täytyisi kyetä nyt jotenkin sivistyneesti ja aikuismaisesti keskustelemaan, mutta mies ei pysty, mikä neuvoksi?

 

Me ollaan naimisissa, pidin oman sukunimeni ja lapsillamme on myös minun nimeni. Oli meille itsestään selvyys jo seurustelun alusta asti, että näin tulemme toimimaan.

En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt miksi lapsille pitäisi antaa isänsä nimi. Ja kun on niitäkin tapauksia, että vanhemmat eivät ole enää edes yhdessä lapsen synnyttyä ja silti pitää isän nimi lapselle saada. Lapsi
kuitenkin tulee äidin kanssa asumaan (tietämissäni tapauksissa), niin en kyllä tälläistä käsitä. Hyvässä lykyssä äiti saa vielä muita lapsia muiden miesten kanssa, niin saa sit postilaatikkoon kirjoittaa useita nimiä.

 

Jos ei olla naimisissa, niin ilman muuta äidin sukunimi. Äitihän se yleensä juoksee vauvan ja lapsen kanssa neuvoloissa, lääkärissä, harrastuksissa ja hoitaa lapsiin liittyvät päiväkotiasiat.

Jos taas ollaan naimisissa, niin sitten otetaan perheen yhteinen sukunimi tai sitten se harvinaisempi/hienompi, kuitenkin suomalaiselta kuulostava ellei halua lapsellensa myöhemmin ongelmia esim. työnhaussa.