Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oon itse päätynyt samoihin teorioihin. 😁 Nyt tosin viimeisimpänä mietin että ehkä he ovat porukalla alkaneet suunnitella jotain mukavaa yhteistä ajanvietettä Ruisrockin jälkeisille päiville jos ja kun Joksut jää Suomeen vähäksi aikaa. Ehkä ovat varanneet mökin tai tehneet muita suunnitelmia ja mukana on Häärijän lisäksi myös Henri kun hän oli maaliskuussakin bäkkärillä.
Minä niin toivon että joku kerta järjestyy heille yhteinen mökkimatka! 😍

Jotenkin tuntuu että tämä aurinkoinen ja kesäinen keli on saanut minut aivan fiiliksiin, ja Ruissikin tuntuu olevan tosi paljon lähempänä, kun tuntuu että on jo sama vuodenaika. Olen ollut jo monta päivää aivan kummallisen täpinöissäni, palsta-asioihin liittyen ja ihan oman elämänkin asioihin. Ja siis hassuahan tässä on se että en edes oikeastaan pidä kesästä 😅 Muiden innostus vaan tarttuu, ja kyllä näyttää kesä minullekin kelpaavan ainakin pieninä annoksina, vaikka talvi-ihmisiä olenkin henkeen ja vereen.
 
vierailija
Kökkö-liisa täällä vielä huutelee Tommi-Liisaa! Inspiraatio iski ja puoliso nukahti eli jos olet vielä linjoilla niin tässä tilaamasi kuva:

Harmikseni en löytänyt sitä bubble butt -kuvaa.

Anteeksi muille ohiksesta!
Ei luoja sentään, en edes ole Tommi-Liisa, mutta onhan tämä nyt aivan kertakaikkisen upea! 😂😍
 
vierailija
Kökkö-liisa täällä vielä huutelee Tommi-Liisaa! Inspiraatio iski ja puoliso nukahti eli jos olet vielä linjoilla niin tässä tilaamasi kuva:

Harmikseni en löytänyt sitä bubble butt -kuvaa.

Anteeksi muille ohiksesta!
Oih, Tommi-Liisa ilahtuu tästä varmasti ikihyviksi, ja onhan tästä iloa tällaiselle perus-Liisallekin. Taidetta koteihin!

(Ja nythän on joulu taas)
 
vierailija
Oon itse päätynyt samoihin teorioihin. Nyt tosin viimeisimpänä mietin että ehkä he ovat porukalla alkaneet suunnitella jotain mukavaa yhteistä ajanvietettä Ruisrockin jälkeisille päiville jos ja kun Joksut jää Suomeen vähäksi aikaa. Ehkä ovat varanneet mökin tai tehneet muita suunnitelmia ja mukana on Häärijän lisäksi myös Henri kun hän oli maaliskuussakin bäkkärillä.
Itsekin uskon, tai vähintään toivon, Henrin liittyvän johonkin yhteiseen pläniin. Eniten toivon sen olevan Slovenian-matka, mutta tämäkin käy!
 
vierailija
Itsekin uskon, tai vähintään toivon, Henrin liittyvän johonkin yhteiseen pläniin. Eniten toivon sen olevan Slovenian-matka, mutta tämäkin käy!
Olenko ymmärtänyt oikein, että tämä Henri on K n jengistä nyt ollut muita enemmän joksujen kanssa tekemisissä ja esim. bäkkärillä. Jos näin on, niin mistähän se johtuu. Hän on siis yksi niistä pasipaidoista?
 
vierailija
Tämä, että Bojan on yksi näistä Pasi-paitaisista, on minusta edelleen jotenkin hupaisa ja samalla merkittävä juttu. Miettiiköhän nämä muut pasit enää sitä, että heihin kuuluu yksi sloveeniprinssi.

Varmaan vaan hänellä synkannut erityisen hyvin heidän kanssaan. Toki ei varmaan mitään läheisiä kavereita ole, jos Instassakin Bojan nyt vasta seurannut.

Henri ei siis ilmeisesti tee mitään musiikkia itse?
 
vierailija
Oon itse päätynyt samoihin teorioihin. Nyt tosin viimeisimpänä mietin että ehkä he ovat porukalla alkaneet suunnitella jotain mukavaa yhteistä ajanvietettä Ruisrockin jälkeisille päiville jos ja kun Joksut jää Suomeen vähäksi aikaa. Ehkä ovat varanneet mökin tai tehneet muita suunnitelmia ja mukana on Häärijän lisäksi myös Henri kun hän oli maaliskuussakin bäkkärillä.
Tuo ois kyllä kiva! Mä manifestoin että Joksut tulis jo sillon perjantaina suomeen ja menisivät kattoon Kn Allas Sea Poolin keikan kun heistä ainoostaan B on nähnyt Kn keikan paitsi senkin bäkkäriltä :D Sit Ruissin jälkeen tosiaan vielä voisivat jäädä muutamaksi päiväksi mökille tai jotain muuta kivaa
 
vierailija
Tämä, että Bojan on yksi näistä Pasi-paitaisista, on minusta edelleen jotenkin hupaisa ja samalla merkittävä juttu. Miettiiköhän nämä muut pasit enää sitä, että heihin kuuluu yksi sloveeniprinssi.

Pasi-paita on yksi shipin tärkeitä juttuja ainakin mulle. Bojan sai sen finaalin jälkeen - missä, ketä muita siellä oli. Oliko jäähyväislahja viimeisen ja yhdessä vietetyn yön jälkeen?
 
vierailija
Help, help LadySLO 😄!
Have you seen the latest message from JO's? There was a picture of a list of new songs. After the last song it apparently read "hiturina". What does it mean? I don't even know what language it is 😅.
 
vierailija
Minulla on jo nyt ihan kauheat fomot tuosta Allas Sea Poolin keikasta ja nautaetkoista 😅 Logistisista syistä itselle täysin mahdoton, kun on se Ruissi heti siinä sitten. Rakastan kotipaikkaani, mutta muutaman kerran olen tämän saagan aikana toivonut että pikkuisen lähempänä parhaita keikka-apajia asuisin. Mutta olen sitten hengessä mukana! 😁
 
Yhteistyössä