no minä kannoin lapsena kaiken vastuun myös sisaruksistani.
Kyllä se välillä veetuttaa kun miettii mitä on menettänyt. Jokaisella lapsella pitäii olla hyvä lapsuus. Varsinkin kun nyt on oma lapsi ja erittäin hyvä mies (lopultakin sen löysin) Niin tulee mieleen että kuinka onnellinen munkin pitäisi olla.
Olen karannut disney piirettyihin.
Se kait oli pelastus. Ei meillä niitä ollut mutta kaverilla oli. Vieläkin tykkään kirkkaista väreistä ja olen ainainen piirrettyjen ja lasten ohjelmien fani.
Isäni juominen (äitini joi myös, mutta on raitistunut) Aiheutti sen että omat mieheni oli isäni kaltaisia. Vaikka kuinka päätin että en enään renttua ota, niin siinä kävi kuitenkin että narkkari tai alkkis oli.
Kovan työn takana että viimein sain miehen joka arvostaa ja on kunnollinen, työssäkäyvä, ei riippuvuuksi (urheilua lukuunottamatta
)
Paljon jättä syviä haavoja ja tapoja sekä luuloja millaista elämä on. Kuinka köyhää.
Kaikki jotka asui omakotitalossa pidin heitä upporikkaina. Nyt tajuan että ihan tavisperheitä he on.
Joskus syötiin pelkkää perunaa ja ruskeaa kastiketta, roskisruokakin on tuttua (sen olen saanut aikuisena tietää)
Itkien pyysin äitiä eroamaan mutta ei. Ei koskaan. Väkivaltaa olen paljon nähnyt ja pelännyt että toinen tappaa toisen.
jne..