Siis mua pistää NIIN vihaksi tuollaiset vilpilliset aikuiset.
Siinä pahimmassa tapauksessa asetetaan se lapsi tulilinjalle.
Se henkilökunta meinaan saattaa kysyä siltä lapselta suoraan sitä ikää. Mitäs sitten kun lapsi sanoo oikein, eli sen kolme vuotta.
Sitten äiti tai isä valehtelee vähän lisää, ettei lapsi mukamas muista tms. (en muuten ikinä ole tavannut lasta, joka ei omaa ikäänsä osaisi sanoa).
Olen kerran todistanut, kun yksi isä raahasi K-7 leffaan nelivuotiasta lasta.
Lipuntarkastaja kysyi ikää, ja isä vastasi "nel, ei ku siis viisi".
Lipuntarkastaja kysyi uudestaan, ja isä vastasi jo suht vakuuttavasti viisi.
Sitten tarkastaja kysyi lapselta, ja se kysyvä hämmentynyt katse, jonka tyttö loi isäänsä, oli kyllä sydäntä raastava
Tyttö aloitti sanomaan "nel..." , mutta isä ei piitannut, vaan jatkoi valehteluitaan väittäen, ettei tyttö edes osaa suomea (hyvin puhui).
Mua suututtaa niin paljon tollanen, ettei mitään rajaa. Ja sit nää samat ihmiset, saa ihan samalla tavalla hepulin, jos lapsi sattuis heille valehtelemaan, ARGH!!