Annatko aivopestä itsesi homomyönteiseen yhteiskuntaan?

  • Viestiketjun aloittaja viimeinen niitti
  • Ensimmäinen viesti
kiitos!
En kiellä keltään heidän ihmisoikeuksiaan, vaikkakaan en kaikesta niin välitä. Toki on huomattu jo usean vuoden ajan, miten homous on melkein muotia. Yhden tummaihoisen lisäksi pitää nyt joka paikassa olla yksi homo. Sama se minulle, en tuomitse ketään mutta on asioita, joista en pidä. Tiettyjen ihmisten tietyntyylinen tapa tuoda itseään esille, puhua ja olla on sellaista, josta en pidä. Eilkä minun tarvitsekaan pitää. En myöskään aio kumartaa ja nyökytellä mihinkään suuntaan minkään merkiksi. En ala erikseen hyväksymään ketään.

Kirkon ei tarvitse siunata tai vihkiä homoja.
Adoptio-oikeudesta en sano muuta, kuin että se ei ole mikään pikkujuttu että lapsella ei ole toista sukupuolta olevaa vanhempaa. Tätä ei saa vähätellä, eikä se ole homovihaa jos asian kyseenalaistaa.

Keskusteluista katoaa järki, ja se on ärsyttävää. Mennään puolelta toiselle, ja aina on joku taho joka ei saa olla oma itsensä. Nykyään se taho on uskovaiset.
Tähän täysi peesi! Hyvin kirjoitettu!
 
[QUOTE="vieras";23518027]Sinulla ei ole taida olla minkäänlaisia kokemuksia ihan aidoista ihmisistä, jotka ovat homoseksuaaleja.[/QUOTE]

Ai on olemassa aitoja homoseksuaaleja, ja heidät voi niputtaa yhteen ryhmään? Moni homo varman tykkää kannastasi :) Millainen on aito homo? Mistä tunnistan homon, ellei hän tuo sitä itse julki?

On minulla kokemusta, kuten ilmeisesti sinullakin. Sinä tykkäät jostain, mistä minä en tykkää. Eikä meidän kummankaan ole pakko tykätä. En koe, että olisin yhtään parempi ihminen jos erikseen korottaisin homouden "ihmisen hyvyyksien joukkoon". Ei homous pelkästään tee kenestäkään hyvää, mukavaa, pidettävää.
 
"vieras"

No aito homo on sellainen, joka ei ole Salatuissa elämissä ym. :D. Tosi usein niillä ihmisillä on todella paljon negatiivista sanottavaa homoseksuaaleista, joilla tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan homoa tuttuna. Lähinnä siis vain näitä telkkarihomoja ja joku vanha pervo setä muistoissa lapsuudesta. Muuten en voi ollenkaan ymmärtää, että voit sanoa noin, ellet sitten ole todella ankea ihminen, jolla muutenkin vaikeaa sietää yleensäkin ihmisiä.
 
[QUOTE="vieras";23518084]No aito homo on sellainen, joka ei ole Salatuissa elämissä ym. :D. Tosi usein niillä ihmisillä on todella paljon negatiivista sanottavaa homoseksuaaleista, joilla tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan homoa tuttuna. Lähinnä siis vain näitä telkkarihomoja ja joku vanha pervo setä muistoissa lapsuudesta. Muuten en voi ollenkaan ymmärtää, että voit sanoa noin, ellet sitten ole todella ankea ihminen, jolla muutenkin vaikeaa sietää yleensäkin ihmisiä.[/QUOTE]

Miten sitten on niin hyväksyttyä sanoa joistain muista ihmisryhmistä, ettei siedä heitä? Vaikka yksikään ryhmä tai seksuaalinen suuntautuminen ei vielä kerro mitään?

En katso Salattuja Elämiä, mutta en silti ole voinut välttyä huomaamasta että homoja on tupsahdellut kuin sieniä sateella sinne, tänne. Ja olkoon niin, voin vaihtaa kanavaa tai olla tutustumatta, jos niin itse tahdon. Työkaveria, sukulaista, naapuria ei ihan noin vain vaihdetakaan, mutta todella: tekeekö homous sen, että ihmisestä on silloin pidettävä tai ei ole Hyvä Ihminen?

Aika kummallista. Synnynnäinen ominaisuus antaa suojan, että sinua ei saa millään tavalla "syrjiä". Ei edes pitää naapuria moikka-asteella koska et niin välitä tutustua. Paitsi jos naapuri on valkoinen, ja hetero ja vielä uskovainen vaikka. Sitten sen horon saa haukkuakin maan rakoon eikä se tunnu missään.
 
Ymmärrän, että suora viha ja syrjintä halutaan kitkeä pois, mutta sitä en ymmärrä että samat ihmiset kanavoivat oman vihansa sitten viattomiinkin ihmisiin. Aina puhutaan ääri-ilmiöistä ja yleistetään se koko kansaan, eikä kukaan voi olla neutraalilla keskitiellä.

Vai miten ihmisten pitäisi tähän suhtautua? Mitä se on se suvaitsemattomuus sitten ihan käytännössä? Mistä tarkalleen tiedetään, mistä asiat johtuvat tai onko kyseessä oikeaa rasismia vai ei? Jos tavallinen Matti Möttönen ei sano juuta eikä jaata homon kohdatessaan, tai sanoo että Sillä silmällä-ohjelma ei ole hänen mieleensä, tai että kahden miehen suuteleminen aiheuttaa hänessä pienen negatiivisen tunteen, niin mitä sitten?
 
"vieras"
Miten sitten on niin hyväksyttyä sanoa joistain muista ihmisryhmistä, ettei siedä heitä? Vaikka yksikään ryhmä tai seksuaalinen suuntautuminen ei vielä kerro mitään?

En katso Salattuja Elämiä, mutta en silti ole voinut välttyä huomaamasta että homoja on tupsahdellut kuin sieniä sateella sinne, tänne. Ja olkoon niin, voin vaihtaa kanavaa tai olla tutustumatta, jos niin itse tahdon. Työkaveria, sukulaista, naapuria ei ihan noin vain vaihdetakaan, mutta todella: tekeekö homous sen, että ihmisestä on silloin pidettävä tai ei ole Hyvä Ihminen?

Aika kummallista. Synnynnäinen ominaisuus antaa suojan, että sinua ei saa millään tavalla "syrjiä". Ei edes pitää naapuria moikka-asteella koska et niin välitä tutustua. Paitsi jos naapuri on valkoinen, ja hetero ja vielä uskovainen vaikka. Sitten sen horon saa haukkuakin maan rakoon eikä se tunnu missään.
Kenestä ryhmästä on muka oikeus sanoa, ettei siedä jonkin yhden ominaisuuden perusteella?

Minä en ole väittänyt, että jokaisesta homosta pitää tykätä, vaan että ei ole syytä olla tykkäämättä pelkän yhden ominaisuuden perusteella ja arvostella jo valmiiksi. Aika yksinkertaista sinulla on aikuiseksi ihmiseksi logiikka.

Toki televisiossa ja elokuvissa nyt on ylitarjontaa homoudesta johtuen siitä, että pitkään kaikki siihen liittyvät on jätetty tekemättä, näyttämättä ja tarinat kertomatta. En ymmärrä silti mitä tekemistä tällä on varsinaisen homouden kanssa ja sen, miten muihin ihmisiin suhtautuu.
 
[QUOTE="vieras";23518203]Kenestä ryhmästä on muka oikeus sanoa, ettei siedä jonkin yhden ominaisuuden perusteella?

Minä en ole väittänyt, että jokaisesta homosta pitää tykätä, vaan että ei ole syytä olla tykkäämättä pelkän yhden ominaisuuden perusteella ja arvostella jo valmiiksi. Aika yksinkertaista sinulla on aikuiseksi ihmiseksi logiikka.

Toki televisiossa ja elokuvissa nyt on ylitarjontaa homoudesta johtuen siitä, että pitkään kaikki siihen liittyvät on jätetty tekemättä, näyttämättä ja tarinat kertomatta. En ymmärrä silti mitä tekemistä tällä on varsinaisen homouden kanssa ja sen, miten muihin ihmisiin suhtautuu.[/QUOTE]

Johan sanoin, tai siis kysyin, että mistä tunnistan homon ellei hän sitä jotenkin tuo esille? En siis voi sanoa mitään kaikista, mutta yleisesti sanon, että en välitä. Miksi välittäisin yhtään sen enempää kuin naapuri heteromiehestäkään? En välitä median stereotypiahomosta, enkä ole tykännyt heistä, jotka ovat sen selkeästi tuoneet esille, kuka missä ja milloinkin. He henkilöinä eivät ole olleet mieleeni, ja sen saan sanoa ääneenkin.

En ole arvostellut valmiiksi, paitsi tätä nykyistä tykätään milloin mistäkin - trendistä olen kyllä jotain mieltä. Keskustelu voisi pysyä kultaisella keskitiellä, puhuttaisiin asiasta. Tuleeko joihinkin lakeihin puuttua ja miten, tuleeko jokin asia muuttaa ja miten. Ymmärrän ap:n pointin, oli se provoa tai ei: pakkotykkääminen on ärsyttävää ja erittäin tekopyhää.

Kuten jo sanoin: en kiellä kenenkään ihmisoikeuksia mutta homous itsessään ei tee kenestäkään vielä hyvää ihmistä, mukavaa ihmistä tai sellaista, että sille pitää automaattisesti "nyökytellä hyväksyvästi koska se nyt on tämän ajan tapa".
 
Osallistu ja vaikuta
Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille
...ja ovat tehneet joka maassa, jossa homoliitto on laillistettu. Tämä on myös tulevaisuutta Suomessa, ellei lain voimaantuloa saada estettyä.

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=40301

"Kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta. Sukupuolineutraali avioliitto riistää adoptiolapselta mahdollisuuden korvaavaan kokemukseen eri sukupuolta olevista vanhemmista, isästä ja äidistä. Lapsen oikeus olla isän ja äidin hoidettavana ei voi toteutua samaa sukupuolta olevien avioliitossa. Samaa sukupuolta olevien parien oikeudet on huomioitu riittävällä tavalla parisuhdelaissa."

Käy allekirjoittamassa kansalaisaloite syyskuuhun 2015 mennessä sivulla:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175

Tarvitset nettipankkitunnukset. Sivusto on virallinen ja turvallinen, salatulla yhteydellä varustettu (HTTPS). Voit myös tulostaa lomakkeen, täyttää sen huolellisesti ja palauttaa postitse.

Lisätietoja osoitteesta: http://www.aitoavioliitto.fi/
 
Yhteistyössä