Anoppi!!!

|O |O |O |O :snotty:

 

Jotenkin kypsyttää nää alotukset kun pitäisi alkaa kyselemään että no mitä ihmeen pahaa se anoppi nyt teki tms. Miksei voi jo alotusviestissä sitä kertoa? Mutta eipä siinä, jaksuja anopin kanssa.

 

[QUOTE="vieras";26060801]Jotenkin kypsyttää nää alotukset kun pitäisi alkaa kyselemään että no mitä ihmeen pahaa se anoppi nyt teki tms. Miksei voi jo alotusviestissä sitä kertoa? Mutta eipä siinä, jaksuja anopin kanssa.[/QUOTE]

Ei tarvi kysellä. Tää oli ihan vaan tällanen äänentuuletus tarpeeseen. Eipä tuota ihmistä muille avaa, vaikka kuinka selittäisi Eli ihan lepo vaan siellä.

 

Minä olen kahden nykyisen miniäkokelaan, kahden entisen miniäkokelaan plus kahden vävykokelaan anoppi.
Entiset vävykokelaat ja entiset miniäkokelaat lusmuilevat yhä sydämessä.
Kuka koskaan sanoi, että tämä muka olisi helppoa?

 

Ei tarvitse edes selittää, voin silti jakaa ap:n tunteen. On olemassa naoppeja suoraan helvetistä, ihan oikeasti. Välillä kyllä kiroilen omaa äitiänikin, mutta anoppini osaa välillä raivostuttaa todella pahasti.

 

Tunnen sun tuskan, munkin anoppi on vähän... :xmas:

 

:flower::hug:

 

johtuuks se anoppien kaameus vaan siitä, et on muka PAKKO tulla toimeen jonkun ihan vieraan tädin kanssa, joka vielä tulee olemaan sun lastes mummo? ois pitäny valita mies paremmin, ku heti siitäki näki, että äidissä vikaa ja käytöstavat hukassa :|

 

Voin vain jakaa tunteen...mun anoppi on suoraan helvetistä...

 

Minä olen kahden nykyisen miniäkokelaan, kahden entisen miniäkokelaan plus kahden vävykokelaan anoppi.
Entiset vävykokelaat ja entiset miniäkokelaat lusmuilevat yhä sydämessä.
Kuka koskaan sanoi, että tämä muka olisi helppoa?

Osaan kuvitella tilanteen. Mulla on aivan ihana anoppi. Hän on mulle kuin toinen äiti ja samalla ystävä. Ja se henkilö, johon voin luottaa sataprosenttisesti (mieheni lisäksi). Voi kauhistus mikä menetys olisi jos joskus mieheni kanssa erottaisiin, enkä voisi olla enää samalla lailla anopin kanssa tekemisissä. Anoppi on kyllä sanonut, että me pysytään aina ystävinä, olin sitten miehen kanssa tai en, mutta kyllähän uudet kumppanit jne. sekoittaa aina vähän kuvioita. Menettäisin ihan valtavasti anoppini muodossa ja tiedän että hän ajattelee samalla tavalla.

 

Ja ap: tsemppiä. Ihan hirveä tilanne jos ja kun ei tule anoppinsa kanssa toimeen :hug:

 

Mä pidän mun anopista,hän on mulle kuin toinen äiti. Ei me aina kyllä samaa mieltä kaikista asioista olla mutta ei niin pidä ollakkaan.

 

mulla on ihana anoppi josta todella välitän ja pidän

 

Mikäköhän tekee naisesta, äidistä sen hirviö-anopin?

Mulla on anoppiin ihan neutraalit välit, kyllähän ne läheisemmätkin voisi olla. Mutta ei silleen mitään pahaa sanottavaakaan ole.

 

Osaan kuvitella tilanteen. Mulla on aivan ihana anoppi. Hän on mulle kuin toinen äiti ja samalla ystävä. Ja se henkilö, johon voin luottaa sataprosenttisesti (mieheni lisäksi). Voi kauhistus mikä menetys olisi jos joskus mieheni kanssa erottaisiin, enkä voisi olla enää samalla lailla anopin kanssa tekemisissä. Anoppi on kyllä sanonut, että me pysytään aina ystävinä, olin sitten miehen kanssa tai en, mutta kyllähän uudet kumppanit jne. sekoittaa aina vähän kuvioita. Menettäisin ihan valtavasti anoppini muodossa ja tiedän että hän ajattelee samalla tavalla.

Outo asenne..takaovi jätetty avoimeksi..eiks teidän liitto olekaan sun ajatuksis ikuinen?

Mun on ja must sellainen asenne pitäis ollakin kaikil jotka avioon on ryhtyny

 

Mun anoppi on mulle aika yhdentekevä. Siis mulle. Mun lapsille se ei ole. Se on niille ihana mummi.
Mä en aina tekis asioita niin kuin hän, monesti tekis mieli sanoa asioista mutta sitten mä mietin että miksi.. Mun lapset tykkää siitä eikä se ole paha ihminen.

Se on jo aika vanha, eikä me olla yhtään samanlaisia. Se on ollut sellainen kouluttamaton työläinen, vailla kunnianhimoa, tyytynyt vähään, ollut (edelleen) vähän miehensä tossun alla.. ennakkoluuloja, epäilyjä ja ei suurempaa yleissivistystä, ei avarakatseisuutta...ei kirjojen kautta taikka matkustelun...
Mulla ei tuon naisen kanssa ole yhteistä, en voisi kuvitella että hänen kanssaan istuisin kahvilassa muuten vaan kahvilla. Aina liittyy lapset tapaamisiin. Mutta hän saa hoitaa mun lapsia, hän saa olla niille sellainen kuin on.

 

Outo asenne..takaovi jätetty avoimeksi..eiks teidän liitto olekaan sun ajatuksis ikuinen?

Mun on ja must sellainen asenne pitäis ollakin kaikil jotka avioon on ryhtyny

No olipas oudosti kommentoitu... Minä ainakaan en edes ajatuksissani pidä yhtään mitään asiaa ikuisena. Jotenkin, hmmm, naiivi ajattelumalli mielestäni tuollainen.

Ap: jaksamisia! Oma anoppi on mukava, mutta niin valitettavan sairas, että minulla tuskin enää vuosikausia anoppia on Lähipiiristä sitten löytyy ihan toisen ääripään anoppeja.

 

Minä ja anoppi molemmat ollaan aika tuulellakäyviä persoonia, kovia hermostumaan ja loukkaantumaan helposti ja näin sitä välillä otettiinkin yhteen.

Anoppini kuitenkin kuoli pian toisen lapsemme synnyttyä, ja kaipaus on nyt kova. Minullakin. :'(

 

Mikäköhän tekee naisesta, äidistä sen hirviö-anopin?

Mulla on anoppiin ihan neutraalit välit, kyllähän ne läheisemmätkin voisi olla. Mutta ei silleen mitään pahaa sanottavaakaan ole.

Tarve hallita muita ihmisiä. Tarve olla hierarkiassa se ylin matriarkka.

 

Outo asenne..takaovi jätetty avoimeksi..eiks teidän liitto olekaan sun ajatuksis ikuinen?

Mun on ja must sellainen asenne pitäis ollakin kaikil jotka avioon on ryhtyny

Ei ole muuta kuin ihanneajatuksissa ikuinen. Mä olen jo aikoja sitten päättänyt, että jos suhde kuolee, niin siitä saa lähteä. En ole siis pakon sanelemana mieheni kanssa päivääkään. Ainoastaan ne päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet, jotka aidosti haluan hänen kanssaan viettää.

Meidän suhde voi loppua vaikkapa viikon tai sitten viidenkymmenen vuoden päästä. Mikä tahansa on mahdollista kun päivä kerrallaan elelee.

Naimisiin menin siksi, että perheellä olisi samat sukunimet. Ja myös siksi, että avioliitossa turvataan paremmin toisen selusta jos vaikka jotain tapahtuu. Muuten en pidä avioliittoa sen suurempana sitoutumisena kuin muutakaan. Lapset on se suurin sitoutumisen muoto minulle ja myös syy, miksi jaksan ja haluan jatkaa suhdetta myös silloin kun ei ole niin kivaa toisen kanssa.

 

Mun pitää tähän korjata, anoppini ei ole ilkeä eikä mitään muutakaan tuollaista, on vaan niin saakelin tyrkky ja joka-asiaan puuttumassa, et mulla ei kestä hermot! Kun asiasta hälle mainitsee, niin ok. Mut hetken päästä ollaan taas samassa pisteessä. Hankkis harrastuksen |O

Kiitos tsempeistä, noi just on parasta tuon laatuseen vtutukseen =)

 

Mun anoppi on mulle aika yhdentekevä. Siis mulle. Mun lapsille se ei ole. Se on niille ihana mummi.
Mä en aina tekis asioita niin kuin hän, monesti tekis mieli sanoa asioista mutta sitten mä mietin että miksi.. Mun lapset tykkää siitä eikä se ole paha ihminen.

Se on jo aika vanha, eikä me olla yhtään samanlaisia. Se on ollut sellainen kouluttamaton työläinen, vailla kunnianhimoa, tyytynyt vähään, ollut (edelleen) vähän miehensä tossun alla.. ennakkoluuloja, epäilyjä ja ei suurempaa yleissivistystä, ei avarakatseisuutta...ei kirjojen kautta taikka matkustelun...
Mulla ei tuon naisen kanssa ole yhteistä, en voisi kuvitella että hänen kanssaan istuisin kahvilassa muuten vaan kahvilla. Aina liittyy lapset tapaamisiin. Mutta hän saa hoitaa mun lapsia, hän saa olla niille sellainen kuin on.

No mutta ole onnellinen, että anoppisi on vain erilainen ihminen kuin sinä. Ei erilaisuus tee anopista hirviötä vaan se on rikkaus. Hirviö tulee anopista, joka ei pysty hyväksymään, että joku on erilainen kuin hän ja vaatii poikansa perheen noudattamaan hänen komentoansa.

 

Tarve hallita muita ihmisiä. Tarve olla hierarkiassa se ylin matriarkka.

Niinpä, mutta sitä en ymmärrä että nainen jonka oma anoppi on ollut hirviö on myös itse sitä samaa vaikka ehkä joskus ajatellutkin etten ikinä ole samanlainen?

Mä ainakin haluan olla ihana anoppi (mutta mitäs sitten teen jos saankin hirviö miniät ja vävyt)
Ja mummunakin samanlainen kun mun vanhemmat on..

 

Niinpä, mutta sitä en ymmärrä että nainen jonka oma anoppi on ollut hirviö on myös itse sitä samaa vaikka ehkä joskus ajatellutkin etten ikinä ole samanlainen?

Mä ainakin haluan olla ihana anoppi (mutta mitäs sitten teen jos saankin hirviö miniät ja vävyt)
Ja mummunakin samanlainen kun mun vanhemmat on..

Mä jotenkin uskon, että jos ei pistä vastaan ja nöyristelee vaan sitä päällepäsmäriä, se aiheuttaisi jonkinlaisen katkeran vastareaktion tulevaisuudessa. Ottaa samanverran takaisin.

Itse aion kanssa olla kiva anoppi, sellainen kunnioittava ja kuunteleva.

Suurin osa muuten miniöistä ja vävyistä yrittää miellyttää appivanhempiaan ja olla mukavia, kunnes mitta tulee täyteen ja ei enää jaksa. Harvemmin miniät ja vävyt hyppii appivanhempien nenille kertoen miten heidän tulee elää ja jos appivanhemmat ymmärtää rajat niin helppohan siinä on tulla toimeen vaikkei ystäviä tulisikaan.

 

anoppi on parempi kuin hyvä, välillä tosin ärsyttää se hössötys ja siihen kun yhtyy vielä appi niin voi jessus. mutta hyvää vain tahtovat, anoppi vain sellanen hössötys höperö luonteinen, kyllä sen kanssa oon oppinut elämään. kaikesta ei samaa mieltä olla mutta ei me kyllä olla miehenkää kanssa. mielenkiintosta sitten joskus vanhemmiten huomata että millainen anoppi sitä ite on miniän mielestä