Voin kertoa että mä en todella tiennyt MITään vauvoista, en edes sylissä suostunut pitämään jos jollain tuttavalla oli. Vaipanvaihto oli mulle aivan utopiaa, ja alussa käsittelinkin vauvaa kuin lasiesinettä, hyvä kun uskalsin hengittää vauva sylissä...
Synnärillä autetaan hienosti alkuun. Ja kaikkiin kysymyksiin vastataan, mä kysyin asioita jotka on muille itsestäänselvyys, eikä musta tullut automaattisesti heti mitään superäitiä, ja yhtäkkiä olisin osannut käsitellä vauvaa.. Siitä se sitten suttaantuu pikku hiljaa ja parin viikon päästä tuleekin sellainen hetki että tajuaa "hitto, täähän meneekin hyvin!"
Meille tulee nyt vuoden ikäerolla ekaan toinen, ja mä oon silti jo nyt viikolla 9, peloissani että miten me jaksetaan ja osaanko mä ja mitä jos vaavi huutaakin vaan koko ajan.