Väsynyt äiti
Miten ihmeessä minä saan meidän kehitysvammaisen tyttäremme ymmärtämään ja uskomaan mitä saa tehdä ja mitä ei?
Tyttäremme on 4 vuotias, mutta on n. 1,5 v. tasolla älyllisesti. Fyysisesti hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvin vilkas ja ehtii joka paikkaan eikä ole puheella ohjattavissa juuri ollenkaan. Ulkona ollessa karkailee heti kuin vain mahdollista, sisällä tonkii ja tyhjentää kaikki kaapit, vetolaatikot yms. Sekä kiipeilee joka paikkaan. Esim. vetää keittiön tuolin tiskitason viereen ja kiipeää sinne. Vaaratilanteita on syntynyt enemmän kuin uskallan edes muistella. Ja myös joitakin vahinkoja
Nykyään kylään lähteminenkin on todella tuskallista, koska en voi hetkeäkään istahtaa kylässä ollessa aloilleni, vaan ravaan tytön perässä jotta mikään ei särkyisi, eikä hän tyhjentäisi toisten kaappeja.
Ei sanaa on toisteltu tässä perheessä enemmän kuin mitään muuta sanaa. Nyt alkaa äidin sekä isänkin voimavarat olla lopussa, miten siis saan hänet ymmärtämään ja uskomaan, onko olemassa mitään keinoa. Huutaminen ei auta, todellakaan... Vaikka siihen itse väsyneenä sortuu aika usein.
Tämän takia en viitsi mahdottomiin asti kiusata minun äitiänikään, joka mielellään ottaa meidän lapsiamme hoitoon. Ja kokemuksella vapaat ei auta tähän asiaan. Sama rumba alkaa kuitenkin heti kun tyttö tulee kotiin.
Erityisneuvolan yhteisessä neuvottelussa, jossa oli sosiaalityöntekijä läsnä. Niin tämä sossun setä totesi vaan minun väsymykseen että siinähän se menee kun toinenkin on... Pikkusisko 2v9kk. Kertoi kyllä näistä mahdollisista vapaista joihin meillä olisi mahdollisuus, mutta tyyliin että näitä käyttää sellaisten lasten vanhemmat joiden lapset ovat myös fyysisesti vammaisia ja näin ollen vaativat enemmän myös vanhemmilta. Henkinen väsymys ei ilmeisesti hänen mielestään ollut tarpeeksi hyvä peruste.
Siis osaako kukaan antaa meille vinkkiä, mahdollisuuksia, konkreettisia neuvoja... kuinka saamme pienen meille hyvin rakkaan lapsemme uskomaan ja ymmärtämään rajat mitä saa tehdä ja mitä ei? :/
Tyttäremme on 4 vuotias, mutta on n. 1,5 v. tasolla älyllisesti. Fyysisesti hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvin vilkas ja ehtii joka paikkaan eikä ole puheella ohjattavissa juuri ollenkaan. Ulkona ollessa karkailee heti kuin vain mahdollista, sisällä tonkii ja tyhjentää kaikki kaapit, vetolaatikot yms. Sekä kiipeilee joka paikkaan. Esim. vetää keittiön tuolin tiskitason viereen ja kiipeää sinne. Vaaratilanteita on syntynyt enemmän kuin uskallan edes muistella. Ja myös joitakin vahinkoja
Nykyään kylään lähteminenkin on todella tuskallista, koska en voi hetkeäkään istahtaa kylässä ollessa aloilleni, vaan ravaan tytön perässä jotta mikään ei särkyisi, eikä hän tyhjentäisi toisten kaappeja.
Ei sanaa on toisteltu tässä perheessä enemmän kuin mitään muuta sanaa. Nyt alkaa äidin sekä isänkin voimavarat olla lopussa, miten siis saan hänet ymmärtämään ja uskomaan, onko olemassa mitään keinoa. Huutaminen ei auta, todellakaan... Vaikka siihen itse väsyneenä sortuu aika usein.
Tämän takia en viitsi mahdottomiin asti kiusata minun äitiänikään, joka mielellään ottaa meidän lapsiamme hoitoon. Ja kokemuksella vapaat ei auta tähän asiaan. Sama rumba alkaa kuitenkin heti kun tyttö tulee kotiin.
Erityisneuvolan yhteisessä neuvottelussa, jossa oli sosiaalityöntekijä läsnä. Niin tämä sossun setä totesi vaan minun väsymykseen että siinähän se menee kun toinenkin on... Pikkusisko 2v9kk. Kertoi kyllä näistä mahdollisista vapaista joihin meillä olisi mahdollisuus, mutta tyyliin että näitä käyttää sellaisten lasten vanhemmat joiden lapset ovat myös fyysisesti vammaisia ja näin ollen vaativat enemmän myös vanhemmilta. Henkinen väsymys ei ilmeisesti hänen mielestään ollut tarpeeksi hyvä peruste.
Siis osaako kukaan antaa meille vinkkiä, mahdollisuuksia, konkreettisia neuvoja... kuinka saamme pienen meille hyvin rakkaan lapsemme uskomaan ja ymmärtämään rajat mitä saa tehdä ja mitä ei? :/