Tutustuin kaverin kautta perheeseen jossa oli puheongelmaa (3-vuotias oli puhunut ja sen jälkeen taantunut puhumattomaksi), käytösongelmaa yms. Perheen äiti ei halunnut lapsia päivähoitoon, "koska siellä puututtaisiin näihin asioihin". Hänkään ei omasta mielestään eism. juonut liikaa, tissutteli joskus muutaman, kerran viikkoon kännit, ei aina edes joka viikko. Ei käyttänyt lapsia myöskään neuvolassa, kun ei halunnut että sielläkään "mistään mitään tietämättömät ihmiset alkaisi neuvomaan". Sääliksi kävi lapsia kyllä, ja äiti ei halunnut hakea apua ilmiselviin ongelmiin, koska halusi suojella itseään "täydellisenä äitinä". Tein ls-ilmoituksen ja sitä kautta vasta esim. nuorin poika pääsi tutkimksiin.
Itse olen joutunut hakemaan apua, ja alkuun kyllä hävetti ja tunsin että olen maailman paskin äiti ja ihminen. Sain siis pahan burn-outin. Mutta kyllä kannatti ja nyt osaan nähdä että se, etten hakisi apua olisi ollut itsekästä ja lapsille väärin. Olisin ehkä samassa jamassa kuin se tuttavaperheeni äiti josta tein ilmoituksen, ja lapseni oireilisivat mahdollisesti samoin.
Minäkin kerroin neuvolassa huumekokeiluista, mutta minulla olikin maanläheinen ja järkevä neuvolatäti. Keskustelimme asiasta ja kerroin rehellisesti railakkaista nuoruusvuosistani, ja siitä että ne päättyivät jo paljon ennen raskautta, niin mitään merkintöjä hän ei tehnyt neuvolakorttiin. Ehkä katsoisin vähän minkälainen neuvolan täti on kuitenkin ennen kuin jostain tuollaisesta kertoisin, jotkut voivat ottaa asian vähän "yli-innokkaasti".