Elätkö kotikuri-suhteessa

  • Viestiketjun aloittaja kjkjk
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Luulisin, että tämä kotikuri olisi tosi hyvä juttu minulle. Nykyään kyky saada aikaa asioita oma-aloitteisesti on ihan nolla, töissä menee ok kun työkaverit ovat vahtimassa että paiskin hommia, mutta kotona en jaksa oikeastaan kuin maata ja syödä karkkia tai muuta epäterveellistä. Pölypallot pyörivät nurkissa kuukaudesta toiseen, roskat ovat viemättä iäisyyden ja tuntuu, että elämä menee vapaa-ajan osalta ihan hukkaan.

Toisaalta ei minulla ole sitä miestäkään joka voisi piiskan varressa heilua, kun ei parisuhdetta sillä lailla synny, että makaa kaikki illat yksin kotona tukka rasvassa ja ikivanhat verkkarit jalassa.
 
vierailija
Auts,

kylläpäs se sattui. Ihan vaan kämmenellä läjähteli persuksille. Ensi housujen läpi, sitten paljaalle. Aiheesta tuli ja ei jäänyt kaunoja. Uusinnat tulossa "tarvittaessa". Ihan heti ei kyllä tee mieli sellaista hankkia, ainakaan provosoiden.
Tehokas toimenpide tuntuu olevan.

nimim. istuminen nyt hieman hankalaa
 
Kunnon kurinpalautus paljaalle pyllylle tekee aina hyvää ja puhdistaa ilmaa. Oletko nainen tai mies? Oletko saanut piiskaa perinteisellä koivuvitsalla?
 
Auts vastaa
Kunnon kurinpalautus paljaalle pyllylle tekee aina hyvää ja puhdistaa ilmaa. Oletko nainen tai mies? Oletko saanut piiskaa perinteisellä koivuvitsalla?
Auts vastaa,
Nainen olen. Jo vuosia hölmöillyt pitkässä parisuhteessa. Ihan eka kerta oli kun tuli "miehen kädestä". Menin vielä nauramaan, ettei tuo missään tunnu kun oli vasta lämmittely menossa. Kysyin vielä, että "pitääkö sua opettaa". Tein siis kaikki typerät virheet. Nyt viidettä päivää puutuoli tuntuu ikävältä. Istun kyllä, mutta en pitkään. Eikä tuo mokoma edes suuttunut, kunhan vaan totesi rauhallisesti, että " no nyt tulee ja kunnolla". Ja sitten vielä puhuttelut päälle ja kertausta selkäsaunaa edeltävästä keskustelusta. Varmisti, että olen ymmärtänyt asian.
Taitaa jäädä tämä käytäntö meidän perheeseen, niin vähän uumoilen. No, hyvää se mulle vaan tekee ja koko suhteelle. En valita. Ilma puhdistui kyllä hyvin ja harteiltani putosi iso taakka. Vähän vielä ihmettelen tilannetta. Yllätyksenä tää ei tullut, olin itse sanonut jo kuukausi sitten, että mikset pistä akkaasi kuriin. Sovittiin jo keskusteluhetki aikaisemmaksi, mutta muut kiireet meni edellen. Olin vähän kyllä ollut kuumilla hiilillä odotellessa. Odottavan aikana oli pitkä.
Piiskaa en ole saanut, sen nouto olisikin sitten ihan oma juttunsa. En kyllä uskaltaisi jättää kehoitusta noudattamatta. Seuraavan taidankin ottaa jo aika kuuluaisena vastaan, ilman hölmöjä höpötyksiä.
Huomiseen asti aikaa tehdä pyydetty rästityö, muutoin ei kuulemma "hyvä heilu".

Vähän on hämmentynyt olo, ei nolota, vielä hieman jopa naurattaa. Nauru ei toki ole varmaankaan viisasta. Pieni huumori ei liene haitaksi, vai mitä sanoo kokeneemmat.
 
Piiska oikein käytettynä tekee aina hyvää.Tehokkaimpia tapoja on nöyryytys esim. seisottaminen piiskattu pylly paljaana nurkassa itkua tuhertaen. Pidän myös tärkeänä, että koulutetteva pitää itse huolta piiskoista ja noutaa ne pylly paljaana piiskaajalle. Vielä nöyrä niiaus ja pyyntö saada piiskaa kurittomuudesta. Tähän pääseminen vaatii jonkunverran koulutusta mutta toimii. Terv. Kotikurittaja
 
Ja sä tarvitset myös alistuvan ihmisen. Mulle vaikkapa tuo ei toimisi.
 
vierailija
Ihan yleisenä varoituksena voisi todeta, että nämä kotikuriympyrät vetävät puoleensa magneetin tavoin kaikenlaisia sekopäitä. Vaarallisimpia näistä ovat vallantunteesta huumautuvat ja vallasta riippuvaiset, joilla on empatiavajausta.

Eli jos tilanne on vaikka se, että uusi tuttavuus ehdottaa kotikurisuhdetta niin kannattaa harkita kerta jos toinenkin ja ottaa selvää, mikä kyseinen henkilö on miehiään/naisiaan. Usein intuitio kertoo jo aika paljon (vaikkakaan ei aina jos toinen on taitava ja manipulatiivinen).
 
Auts vastaa
Tää juttu on meillä käytännössä uutta. Ajatustasolla kummankin pitkäaikainen toive. Ja tuntien itseni, ei ollenkaan huono ratkaisu. Parinkymmenen vuoden liitto takana. Ei pitäisi tulla yllätyksiä. Ja jos toden sanon, niin olen tätä kerjännyt.
Aika jännä tulle, kun heti katosi harteilta jokin taakka tai taakan osa. Se syyllisyys kai siiten on niin painanut. Hölmöilyä kun on kertynyt.
Lapsena tosin olen siiihen Koivuniemen Herraan tutustunut. Sen verran, että osaan oikeanlaisen oksan kylllä hakea, ettei tule kahta hakureissua, kuten lapsena. Ja molempia sai maistaa :)
Tuo housutta haku olisi kamalaa, ja muutoinkin hakisin mielummin yksin.
Meillä tässä on vain pelkkä kurinpalautus, keskusteluväli säilyy ja paraneekin vaan. Ja mitään seksiä tähän ei liity.
Hölmöilyjä tässä maksellaan, mielestäni paremmalla tavalla kuin huudoin tai avioeropaperein.
Olen melko vanhanaikainen ja mielestäni sen perheen pään ( mies) on pidettävä vaimo edes jossakin kurissa, vaikka muutoin arjen asioissa olemme ihan tasa-arvoisia.

Joopa joo, tuo työmääräys... Tarttis varmaan kohata aloitaa...
 
Auts vastaa
Ihan vakava juttu tää on, vaikka naurattaakin :) :)
Yllä oleva vierailija on oikeassa, ei selkäsaunalle mitään estettä ole aikusellakaan.
Kummasti puhdisti ilmaa. Kumpikin vähän naurahtelee asialle vieläkin.
Itse olen sellainen, "pitää vähän välillä motivoida -tyyppi", ja tää vois olla sellainen tapa.

Auttoi muuten kummasti syyllisyyden tunteeseen. Olen jo pitkään pyöriskellyt omantunnon tuskissa. Eikä tarvi riidellä. Lisääkin voi tulla, mutta omapahan on valintani. Ehdotin siis aluksi "ratkaisuksi" ja toinen valitsi sitten antaako vai eikö. Alussa asia oli leikkiä, sitten provosoin (tahallani, joo, jääräpää kun olen) ja sainkin oikeasti. Mutta ei liian kovaa.
Ja suhde on todellakin ihan terve ja asiallinen. Ei ole alistamista.

Suomalainen nainen haluaa kunnon miehen, ei sellaista liikapehmoa. Tarvittaessa talossa on oltava ISÄNTÄ, perheen pää. Näin se vaan on.

Kirjoittaa "ikäluokkaa 50 +"
 
Tiia-88
meillä tää kurikuri on ollut käytössä kohta kaiksi vuotta. Ei oo valittamista vaikka peppu onkin säännöllisesti aika arka... alkuun kun mies ehdotti niin toki kuulosti oudolta enkä heti meinannut suostuakaan.
 
Panu Ponteva
Ei voi ymmärtää. Rakkaus, parisuhde jossa molemmat voivat hyvin ei vaan voi sisältää mitään kotikuria. Seksuaalisessa mielessä, jos molemmat saavat nautintoa, ymmärrän (vaikka itselle se on vastenmielinen ajatus), mutta rangaistukset eivät kuulu terveeseen suhteeseen.
On surullista että ihmisten (kuten edellä) pitää, mennä määrittelemään terveen parisuhteen käsitettä, ilman että hyväksyy erilaisia onnellisuuksia. Jos en itse ymmärrä tai en pysty myötäelämään mitä ihmeellisimpiä aikuisten omissa parisuhteissaan löytämiään seksuaakisuuden ilmenemismuotoja, se ei ole minulta pois. Onnellisuus on onnellisuutta, hyvinvointi on hyvää elämää, jos joku löytää sen kivun, tuskan ja itselleen ihanteellisen ja vapaaehtoisen alistumisen kautta, hyvä niin. Parempi ehkä että en osallistu keskusteluihin joita en pysty käsittämään. Mutta, että, jos taas sittenkin haluan ja kaipaan sitä että ymmärtäisin ja pystyisin ymmärtämääm mistä tässä on kyse. Jatka ihmeessä kommentoimista ja lukemista. Me keille tämä aihe on olemassa, tämä ketju saakon jatkua toivottavasti, koska aihetta ei ole mielestäni näin hyvin avattu aikaisemmin missään ja meille keille se on totta, tämä on tärkeää.
 
Auts vastaa
Meillä tyytyväisyys parisuhteeseen sen kun vain lisääntyy. Koskettelu, lämmin katse, lähelle hakeutuminen ja yhdessäolo lisääntyi heti kun saatiin pää auki. Yksi huono tapa putosi kerta heitosta, nimittäin tämä kokeella roikkuminen. Nyt rajoitan sitä rankasti.
No, onhan noita riippoja vielä liiakin kanssa, mutta hiljaa hyvää tulee.
Otin esille tämän hyvän oloni ja tyytyväisyyteni. Puoliso kokee samaa. Edellen pilke silmäkulmassa on kun juttelemme kurinpalautuksesta. Keskusteluihin on tullut lisää suoruutta ja uskallusta. Henkinen lähentyminen on käsin kosketeltavaa.
Toki tämä on leikkiä, mutta totista sellaista. Ja tuntuu sopivan meille.

Uutta selkäsaunaa ei ole vielä tullut, sen verran kai olen tapojani parantanut :)
Luvassa kuitenkin on ihan varmasti, tarvittaessa. Ja vaikka se jännittää, niin luotan puolisoni arvostelukykyyn täysin.

Niin, ja hyvät lukijat, olen sitä mieltä, että hyvää tää vaan mulle tekee. Ja meille molemmille!

Olen miettinyt, että liittyykö tämä mahdollisesti ikään? Elämänkokemusta, näkemystä ja toisen pitkällistä tuntemusta takana. Myös uskallus myöntää omia virheitä ja halu kantaa niistä vastuuta? Ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi heikko pohjimmiltaan. Puolison sopivassa määrin ohjaava toiminta ja elämä on taas helpompaa?
Omassa ikäluokassani on aika monia naisia, joille tämä tuntuisi sopivan omasta mielestään. En tiedä kuinka moni juttukavereista on asian kokenut. Itse en ole kokemuksiani heille kertonut. Yleisellä tasolla kyllä olen myöntänyt ettei tälläinen haitaksi ole.
 
Tremor
Aivan ihanan kuuloista!

Minä olen 45-vuotias akateeminen, fiksu ja kaikin puolin anopin unelmavävy ainesta. Juuri tuollaisesta parisuhteesta olen pitkään haaveillut... Puolison löytäminen näin henkisesti hauskaan ja rikkaan elämään on kyllä haasteellista..
 
Hitsi, että olen varattu.

Sä sopisit varsin hyvin luuttuamaan lattiotani piiskani tahdituksella.
 
vierailija
Aivan ihanan kuuloista!

Minä olen 45-vuotias akateeminen, fiksu ja kaikin puolin anopin unelmavävy ainesta. Juuri tuollaisesta parisuhteesta olen pitkään haaveillut... Puolison löytäminen näin henkisesti hauskaan ja rikkaan elämään on kyllä haasteellista..
Toivottavasti löydät puolisosi. Itse ole edelleen tyytyväinen, kuten puolisokin. Kumpikaan ei murjottele enää turhista, tai ei oikeastaan ollenkaan. Asiat on helppo puhua ja sopia. Moitetta toki on tullut, tarvittaessa. Yhteinen hiili, johon puhaltaa, on löytynyt.
Kuin uusi elämä olisi alkanut.
 
vierailija
Kiinnostaisi tietää kuinka moni täällä olevista elää suhteessa, jossa kotikuri on osa elämäntapaa.

Jokainen aiheesta jotain ymmärtävä tietää, mitä kotikuri elämäntapana tarkoittaa ja ettei lapset liity siihen millään tavalla.

Meillä on käytössä.
Olen aina tiennyt, että tarvitsen elämääni vahvan rinnalla kulkijan.
Hyvistä suhteista huolimatta en vaan.koskaan saanut jotain tyhjiötä täytettyä (tämä asia ei ollut syy eroon).
Olin kauan ajatellut ja pyöriyellyt päässäni, etten ikinä löytäisi miestä, joka pysyyisi tätä tarvetta tyydyttämään.
Kuitenkin niin kävi, että miehen löysin ja alusta asti puhuimme aika avoimesti mitä kukin halutaan. Rohkenin sitten joskus linkittämään hänelle sivun aiheesta "kotikuri" ja kysyin mitä on mieltä. Vastaus oli hyvin positiivinen. WHAT A RELIEF!Kotikuri on käytössä ihan normaalissa arjessa joka päivä.
Mies on perheen pää ja loppu viimein sanoo viimeisen sanan.
En ole tyhmä, sekä olen ihan omilla aivoilla toimiva. Mulla on omat mielipiteeni ja mieheni arvostaa niitä todella.
Saan selkään (tai muita rangaistuksia) vain jos oon "narttumainen" ja käyttäydyn tyhmästi. Mieheni ei siis todellakaan hakkaa nyrkeillä kasvoon.
Vaan saan kädestä, remmistä, harjasta, raipasta, riippuen mitä on tehnyt.
Tämä sopii meille.
So lucky
 
Yhteistyössä