~~ Elokuun Ihmeet Tammikuussa ~~

Dana- Voihan se olla, että riippuu papista hyväksyykö, mutta ainakin itse olen ollut ristiäisissä jossa kummi ei kuulu kirkkoon. Oli ristiäisissä mukana, mutta ei siunaamassa lasta. Olisi siihenkin päässyt mukaan, mutta ei itse halunnut. Ja siis todellakin tarkoitin sitä, että itse olen siskoni kanssa veljemme lapsen kummi. Yhdessä, saman lapsen, eikä ole ollut ongelmaa. :) Ymmärrän tietysti jos joku ei halua, mutta itse voisin kyllä pyytää.

Onnea varhaisultrassa käyneille! Täällä pitäis vielä viikko jaksaa odottaa.

Äsken iski taas ihan yhtäkkiä aivan törkeä tissikipu. Ja aina se iskee näin pahana vaan vasempaan. Oikein polttelee.
 
Ultrassa käyty:
minähän tuonne naamakirjan puolelle kirjottelinkin jo aijemmin että on outo olo..kaksosia mietin,silti pelko ettei kaikki ok..

tänään yksityisellä ultrassa löytyi vain yksi syke ja 12,57mm pitkä öttiäinen ja kaksi ruskuiaspussia..eli aavistus kävi toteen..mutta ihanaa että edes yksi oli ja vastasi täydin viikkoja :heart:

Kuumeileva ja Eloveena
 
Onnea kaikille hyviä uutisia saaneille! :)

Täällä vielä odotellaan ensimmäistä neuvolaa. Ei jotenkin vielä oikein meinaa uskoa, että mahassa jotain olisi, vaikka oireita on vaikka millä mitalla ollut ja pahenee vain koko ajan. :D Mieskin neuvolaa odottaa kovasti, ei kuulemma oikein osaa sisäistää asiaa ennen kuin se on varma. :D
 
Ihania uutisia monelle! :heart:

Täällä arvon edelleen että tilaanko aikaa vu:aan. Vielä en ainakaan ole.. ja sit ku päätän, on tietty liian myöhäistä :D

Oloja: Kyllähän tämä raskaus alkaa tuntua todelliselta, päivä päivältä enemmän. Tänään oltiin pojan kanssa ruokakaupassa, niin piti maitohyllyn kohdalla sanoa nassikalle, että nyt reippaasti kassaa kohti, äiskällä on tosi huono olo (4v, joka ei siis tosiaankaan vielä tiedä että hälle tulee pikkusisko- tai veli). Tuskastutti, oksetti ja olin ihan varma että laatoitan Lidlin hienot lattiat :LOL: No, onneksi selvisin oksentamatta kaupasta ulos. Kotipihalla sitten yökin aikani, onneksi ei naapureita ollut näkemässä. Sama toistui kun tein ruokaa, ruskea kastike sai mut taas yökkimään. Ja nytkin on ällöolo. Huomenna pitää mennä plussaamisen jälkeen eka kertaa töihin, voi kamala ku mä pelkään että ne kaikki ravintolan hajut / tuoksut saa mut voimaan pahoin ja jään kiinni välittömästi henkilökunnalleni.. :x

Mutta, nyt saunaan. Nukkumatti taas kolkuttelee, vaikka just heräsin päiväunilta ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Tulen vain pikaisesti kertomaan, että varhaisultrassa näky ihan inasen yli sentin kokoinen kaveri jonka sydän sykki :heart: Muutaman päivän heittoa oli eli mittauksen mukaan olisi nyt 7+1, mutta ultraaja sanoi, että epäilee vähän isommaksi oli vaan vähän jemmassa.. Nyt on kyllä hyvä fiilis, mutta luultavasti parin viikon päästä taas hermoilen ja stressaan kun viime raskaus meni niihin aikoihin kesken ja selvisi vasta pari viikkoa myöhemmin :/

Olot on ollu melko huonot.. Edelleen oksettaa ja mahassa velloo ympäri vuorokauden ja nyt tarvii oksentaakin useamman kerran päivässä.. Maha tyhjänä oksettaa ja jos erehtyy syömään mahan täyteen niin sitten vasta oksettaakin, helppoo on :D Töissä vähän ahdistaa kun en millään haluis viä kertoo, mutta kai ne kohta arvaa kun ramppaan vähän väliä vessassa yökkimässä.. Koitan kyllä tehdä sen salassa.. Huominen jännittää! Me mennään maistraatissa naimisiin ja sen jälkeen pitäis mennä perheiden kanssa syömään. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan miten saan pidettyä itteni pari tuntia kasassa!? Toivottavasti kukaan ei syö mitään voimakkaasti tuoksuvaa :D Onneks kunnon juhlat on vasta muutaman kuukauden päästä, jospa olo ois sillon jo parempi!
 
Lisäys kummikeskusteluun: Yksi poikani kummeista ei kuulu ev.lut. kirkkoon, mutta kaksi muuta kuuluvat. Riitti siis, että joku kummeista kuuluu. Kannattaa jutella papin kanssa asiat, niin ei tule yllätyksiä.

Pahoinvointi: Jostain syystä mullakin on nykyään huonoin olo syömisen jälkeen tai n. 1/2 tuntia syömisen jälkeen. Sen sijaan nälkää kestän paremmin kuin pari viikkoa sitten. Oksentanut en ole enää sitten sen rv6+3 kerran mutta se ällötys :x.

Ja aivan upeita ultrakuulumisia tänään! :heart: Ollapa itselläkin kaikki hyvin parin viikon päästä...
 
Onnea Nemppis jo etukäteen! :)

Me ollaan mietitty, että maitraatissa mentäisiin naimisiin, mutta ei oikein tiedetä miten vanhemmille kertoisi, kun varsinkin minun vanhempani odottavat isoja kirkkohäitä, niin kuin kaikilla suvussa on ollut. Avomiehen vanhemmilla nyt tuskin mitään sitä vastaan on, äitinsä kanssa ollaan asiasta puhuttukin. Toinen ongelma on se, että äitini ja tätini ovat todennäköisesti sitä mieltä että naimisiinmeno tulisi liian aikaisin (olemme olleet hieman reilu 1,5 vuotta yhdessä ja kihloissa yli vuoden). Eiväthän he toki raskaudestakaan vielä tiedä, enkä ole ajatellut vielä vähään aikaan kertoakaan. Me kuitenkin olemme sitä mieltä, että haluaisimme naimisiin ennen lapsen syntymää. Kun vain tietäisi, miten sen tekisi ilman että saisi kuunnella kenenkään valituksia.
 
Ite oon kyllä ihan pihalla kaikesta, kun tämä tieto koko raskaudesta tuli mulle vasta toissapäivänä ja laskelmien mukaan ollaan jo 8. viikolla. Eikä se nyt ihan suunniteltu ollut. Ja osa on jo ultrassa käyny ja kaikkea... Ensi viiikon neuvolaa aika jännityksellä oottaen.

Tulee itselle niin epävarma olo, että onko siellä sitten kuitenkaan ketään. Voiko raskaustesti näyttää tässä vaiheessa vielä plussaa (tein tänään aamulla vielä uuden) vaikka olisikin tuhkamuna?

Ristiriitaiset tuntemukset ylipäätään, vaikka ajankohta ei sinänsä ole huono, mutta oltaisiin me voitu avokin kanssa vielä vuosi tai pari oottaa. Ehkäpä tähän ajatukseen tottuu pikkuhiljaa.

Onnea silti kaikille jotka ovat hyviä uutisia tänään saaneet! :)
 
Onpas tänään ollut paljon ultria, onnea kaikille ihanista uutisista!

Ja onnea myös Nemppikselle jo etukäteen! (Ja tsemppiä kasassa pysymiseen :)) Meillä on myös samanlaiset suunnitelmat sitten joskus tulevaisuudessa.

Nimiäisistä, mä en myöskään kuulu kirkkoon eikä aiota kastaa lasta, vaikka mies kuuluukin. Nimiäisiäkään ei tosin varmaankaan olla järjestämässä, koska meillä on ollut nimet sekä tytölle että pojalle jo kauan valmiina (ellei nyt sitten käy niin, ettei vauva näytä yhtään nimeltään :p), eikä oltu ajateltu nimeä sen suuremmin salailla. Jonkinlaiset 0v-synttärijuhlat järkätään kuitenkin, täytyyhän vauvaa juhlia :) Ja varmaan kummitkin lapselle pyydetään, vaikkei se toki samalla tavalla virallista ole kuin kastekummit.

sinnamon 8+6
 
Naimisiin menosta: Pakko tulla aiheesta jotain kommenttia laittamaan. Me ollaan miehen kanssa ajateltu mennä maistraatissa naimisiin viimeistään 2014 kesällä. Siihen lisäksi jotkut pienet juhlat _pienellä_ porukalla. :)

Liikunnasta: Tänään mä tein sen! Otin itseäni niskasta kiinni ja kävin juoksemassa 45min koirien kanssa. Helpotukseksi huomasin ettei kunto oo juurikaan laskenu sitten armeija-aikojen. Väsymyskin helpotti kun jaksoi ulkoilla.

Zanizipp ja masuasukki 9+4
 
Essence pahoittelut :hug:

Victoria tupla onnea! :flower:
(Itsekin salaa toivon tuplia)

Nemppikselle etukäteen onnea :flower:

nyt unohtu puolet et mistä oli keskusteltu :/

Koti ja auto nää 80 neliötä vielä riittää mut autoa oltais kovasti vaihtamassa, toi nissan almera on muuten ihan käypä mut takakontti on ihme insinööri ratkasu niin sinne ei saa vaunuja kokonaan, eli tarvii laittaa kahteen osaan... kakkosautona meil pösö 206. Joku farmari olis meidän tarpeisiin ihan passeli :)

Tuplavaunut olis täälläkin kait sit hakusessa, oon kattellu sellasia Britax B-dualeja, kun naapurissa on selllaset niin näyttää aika passeleilta (heilläkin 1½v ikäeroa lapsilla) Et isompi istuu ylhäällä ja vauva oli alhaalla.

Kummeja ei meinata oikeen keksiä, varmaan kahta maksimissaan kolmea pyydetään. Jos päätetään pyytää mun veljeä niin en hänen avopuolisoaan pyydä "viralliseks" kummiks. Meil kävi esikoisen kans sillai et oli ristiäiset helmikuussa ja kummitäti meni siit vähän ajan päästä naimisiin niin ei silti pyydetty tätä miestä kummiksi "periaatteesta" olivat olleet niin vähän aikaa (1v) yhdessä niin siksi.

Omat olot on kadonneet. tissit on vähän arat tai sit vaan kuvittelen. Väsyttää kyllä ihan kauheesti mut muutamat yöt onkin menny enemmä ja vähemmä huonoilla unilla ja öisillä vessakäynneillä.

Kista Ja Sisko 9+2
 
Unihiekkaa silmissä, mutta pakko vielä naputella hieman, kun talo vihdoin hiljeni (paitsi koirien osalta, ne kun tallustelee ympäriinsä kun mies on töissä.. vahtipuuhia kai) :)

Naimisiin menosta: meillä on yhteisiä vuosia takana miehen kanssa jo yli 6,5 v ja kihloissa siitä ajasta..öö.. huhtikuussa 6v. Eli oltiin vajaa vuosi oltu yhdessä kun mentiin kihloihin. Häitä on pitänyt tanssia jo useampaan kertaan, mutta aina jäänyt. Viime vuodelle jo oltiin varailemassa paikkaa ym., mutta sitten ei vaan saatu aikaiseksi toteuttaa hääsuunnitelmia, joten ne jäi. Puhuttiin sitten tuossa syksyllä, että joko ens kesänä tai jos sitä ennen olen raskaana, niin voitaisiin pitää ristiäiset ja häät samalla. Ei isoja häitä, vain lähimmät ystävät ja sukulaiset. Eli, tällä suunnitelmalla meillä on ristiäiset + häät joskus loka-marraskuussa, jos kaikki menee kuten toivotaan :) Ja hitto, minä kun halusin kesähäät.. ;)

Liikunnasta: minäki oon nyt lihonu jo tosiaan tässä lomailun ohessa pari kolme kiloa ja sekös jo alkoi ahdistaa. Töissä kun on, ei tosiaan tartte huolehtia painostaan, kun yleensä hyvä jos syömään ehtii.. ja kun työn mukana tulee liikettä vaikka kuinka. Sen lisäksi päivittäin pitää liikuttaa koirat, mutta usein mies hoitaa sen. No, nyt tämä painoahdistus alkoi, joten tuskin tästä loppua tulee. Eli pitänee alkaa liikkua entistä enemmän, ettei paino karkaa ihan lapasesta (toisaalta, vaikka tulis 10 kg lisää, ei haittais koska mä oon hieman alipainoinen). Nyt talvella ajatus hiihtää, kävelylenkkejä tehdä normaaliin tapaan - jonkin verran remmilenkkejä, mutta myös sitä metsätarpomista ihan kyllästymiseen saakka sekä kokeilla lumikenkäilyä, mikäli masukki ei ajatuksesta tykkää huonoa. Potkukelkka pitää ostaa kans, pääsee potkuttelemaan niin saa kankutki vähä liikettä :LOL: Kesällä sitten fillarointia jos kroppa kestää vielä. Uinti ei oo mun lempparilaji, mutta vesijumpista tykkään, pitänee suunnitella sitäkin tässä vielä.. tekis hyvää selälle ja nivelille, kun mulla on jos jonkinmoista häikkää niiden kanssa.

Kuumeileva: kyllä se äidinvaisto vaan on usein oikeassa. Hyvä että yksi syke kuitenkin löytyi :heart:
 
Onpas hienoa lukea, että kaikilla meni ultrat hyvin :) Itseä jännittää jo kovasti oma tuleva ultra.. Sinne tuntuu olevan vielä niiiin pitkä aika.

Liikkumisesta.. Mä harrastan jalkapalloa ja talvisin pelataan futsalia. Päätin, että palloilut saa nyt jäädä. On kuitenkin sen verran tapahtumarikas laji, että en halua ottaa mitään riskejä! Harjoituksissa voisin ehkä vielä käydä, mut en halua et muut joutuu varomaan mua siellä niin parempi jättää nekin väliin. Mun on varmaan pakko kertoa joukkuekavereille kohta tästä raskaudesta, kun ne arvaa muuten ite. Mä kun oon ollu se joka käy joka harkoissa ja peleissä ja ne tietää tästä että ollaan hoidoissa oltu niin ei tarvi kauheen kauaa miettiä että tajuaa missä mennään, jos en mene harkkoihin :)

Mä sain tänään ajatuksen, että alan pitämään raskauspäiväkirjaa . Ihan vaan ruutuvihkoon kirjottelen omia mietteitä aina kun siltä tuntuu. Joka viikko kun poksahtaa lisää niin aion ottaa valokuvan masusta ja sitten kun vauva vihdoin on syntynyt niin ajattelin tilata ifolorilta sellaisen itse tehdyn kirjan jossa on joka viikolta kuva ja sieltä päiväkirjasta voin sitten poimia jotain tekstejä kuvan alle :)
Voipi olla et on tyhmä idea sitten vähän ajan päästä kun asiaa miettii kunnolla, mut nyt on sellanen olo et haluisin tehdä sen. Jäis sitten sellanen kiva muisto tästä ensimmäisestä ja niin ihmeellisestä raskaudesta :) Myös vauvan ensimmäisestä vuodesta olis kiva tehdä sellanen kirja. Joka kuukausi yksi kuva ja siihen jotain tekstiä mitä vauva on silloin tehnyt/oppinut :)

Mua on itteä "kaduttanut" kauan että en alkanut itselleni tekemään sellasta "elämänkirjaa" jonne kerään kaikkia pieniä muistoja matkan varrelta (esim. eka leffalippu, huvipuistoranneke, syntymäpäiväkortteja, eka festariranneke ym.. mitä ikinäkään keksii). Niin ajattelin sellaista ehkä sille vauvalle alkaa sitten tekemään. En nyt ihan jokaista juttua säästäis, mutta joka vuodelta aina muutama muisto.. Katsotaan miten tämän asian kanssa käy :)
 
  • Tykkää
Reactions: Guess.vol.2
Täällä olikin moni saanut hyviä uutisia ultrasta, ihanaa! :)

Me mentiin miehen kanssa naimisiin kesällä 2010, kun esikoinen oli 1,5v. Kirkkohäät pidettiin ja oli kyllä sellaiset häät mitkä halusin.

Omat olot: Mulla on alkanu pahoinvointi hieman lisääntyä. Yökkäyttää aina vähän väliä, mut onneksi se melkein aina jää siihen ettei tule ulos asti. Palelua mulla on edelleen ja tissitkin ehkä alkaa hitusen kipeytyä. Väsyttää ja heikottaa. Päikkäreitäkään ei oikein saa nukuttua päivällä, siitä pitää huolen 4v ja 1v 2kk pojat. :D

Dopplereita kannattaa katsella myös käytettynä huuto.netistä!

Mulla on tullut himo hedelmiin. Nytkin popsin hedelmäsalaattia. :p Namiiii. Mitäs himoja muilla?
 
Viimeksi muokattu:
Mä tilasin raskauskeiju.fi:stä,sillo ei ollu huutikses halvalla vaa tyylii uuden hintaa pyysivät ja kirppareilt en löytäny.Nyt ku se on olemassa ni tossa meijänki lähikirppiksel oli 7 eurolla myynnis.Olis ollu sillo vaa.Tän raskauden jälkeen voin kaiketi laittaa omani kiertoon,nyyh
 
Huhhuh, takaisin työpaikalla ja on tämän oksetuksen kanssa kyllä melkoista täällä istua. Olin sentään fiksu ja kävin matkalla kaupasta ostamassa suolakeksejä, niitä popsin pahimpaan ällöön. Ei siitä taida olla viikkoakaan kun hihkuin, että oksetus on vähentynyt. Ei olisi kannattanut ruveta ääneen sanomaan vielä, tuli vaan entistä pahempana takaisin :D

Tänään poksahtaa mulla uusi viikko ja on jotenkin ihan uskomatonta, että 11. raskausviikko alkaa! Pitäisi saada mentyä huomenaamulla antamaan verta ja sitten parin viikon päästä ultraan. Saa nähdä kuinka paljon labrassa on heti seitsemältä mummoja jonossa..

Niiu & Manteli 10+0 *poks*
 
Minäkin haluaisin naimisiin, mutta valitettavasti mies ei välttämättä koskaan, joten ans kattoo sen suhteen. Yhdessä kuitenkin 6v tuli juuri täyteen ja siitä 5,5v asuttu saman katon alla. Tällä hetkellä (kun yhteistä tai isompaa omaisuutta ei ole) suurin syy naimisiin menolle olisi yhteinen sukunimi (en pidä omastani ihmisten typerän huumorin takia) mutta olen päättänyt että lapsi tulee mun sukunimelle ellei saada kaikille samaa - eli miehen sukunimeä! Myös naimisiin menemisen olen laittanut "ehdoksi" lapsen kastamiselle. Itse en kuulu kirkkoon, joten kaste ei ole oman arvomaailmani juttuja, ja taas miehelle naimisiinmenon vastustaminen tuntuu olevan hänellekin vain joku periaatekysymys/vastoin hänen ajatusmaailmaansa, joten näkisin tämän kompromisseina kummankin osalta.

Oma äitini antoi meille lapsilleen mahdollisuuden päättää uskon asioista itse ja vain 1/6 on liittynyt kirkkoon. Valitettavasti kyse on tuosta sisaresta jonka kanssa en oikein tule toimeen, joten kummivaihtoehto menikin siinä :D

Luultavasti haluaisin kummiksi yhden miehen ja nykyään myös mun hyvän kaverin ja muista en osaa sanoa. Ehkä miehen kummipojan vanhemmat tjsp. Mutta tosiaan luulen että syksyllä vasta saadaan asiaan selkeyttä. ;)

Dobleria en hanki ellei nyt sattuisi tulemaan esm kirpparilla vastaan tosi edullisesti.

8. Viikko lähti käyntiin, tänään olis 7+1! Ja huomenna se neuvola! Niin se vain tämä aika hurahtaa.
 
Kummi-asiaa aloin pohtimaan myös toiselta kantilta;
mua ja mun ex kihlattua pyydettiin kummeiksi. Yritin kieltäytyä, koska mulla oli omasta suhteesta sen verran paha maku suussa, etten uskonut sen kestävän kovinkaan pitkään enää, enkä halunnut että meitä pyydetään pariskuntana kummeiksi.
En kuitenkaan tohtinut sanoa tälle meidän ystäväpariskunnalle suoraan tuosta että olen eroa tosissani miettinyt...
Ristiäiset oli, ja kuukaus kaks eteenpäin pistin lusikat jakoon.

Ja joo, vaikutti kyllä mun väleihin ensinnäkin kummilapsen vanhempiin ja tottakai sitä myöten myös kummilapseen.
Ex sattui olemaan kuitenkin kummilapsen isän paraskaveri, ja exä alkoi sitten mua mustamaalaamaan siellä perheessä ja "lahjomaan" kummilasta jotta saa korostettua omaa erinomaisuuttaan paremmin.
Eron jälkeen taisin käydä kummilastani moikkaamaassa noin 2-3kertaa vuodessa silloin kun lapsen isä ei ollut paikalla (eikä ollut pelkoa exään törmäämisestä).
Nyt kun kummilapseni vanhemmat ovat eronneet, niin olen käynyt kerran kuukaudessa kahdessa :)

Mutta ihan jo tästä henkilökohtaisesta kokemuksesta en tule liputtamaan ainakaan meidän lapsen kohdalla pariskuntakummeista :)


doppleria oon miettinyt nyt entistä enemmän, mutta en kyllä vielä raaskis :)
ja bola-korun haluan ehdottomasti :heart:


Zanzipp onnittelut lenkistä!
Mä ajattelin tänään yrittää ihan oikeasti käydä siel potkunyrkkeiluyssä. Ainakin tän kerran katsomassa miltä se tuntuu.
Jotenkin nyt kun on ultra takana ja tietää varmaksi ettei ole tuulimuna tai kohdun ulkoinen, niin uskallan treeneissäkin sanoa suoraan että oon raskaana ja siks en satalasissa välttämättä pysty tekemäään.

Tuplista, itselleni oli suuri ilo että tuolla sykki sydän oikeassa paikassa, enkä tuntenut yhtään pahaa mieltä siitä, että ultran jälkeen mies tuuletti sitä että siellä oli vain yksi, eikä esim kahta tai kolmea :LOL:
En epäile etteikö tuplien kanssa olisi hyvin pärjätty, mutta tässä vaiheessa kieltämättä mielummin yksi (kerrallaan) :)
 
Nelli79 Thaimaan häämatkan ajaksi esikoinen menee siis mun vanhemmille, äitini pitää talviloman samaan aikaan. Ei ole pisimmillään ollu kun 2 yötä hoidossa, nyt olis sit 9 yön hoitokeikka. Ikävä tulee varmasti, mutta tiedän että pärjää, on mummolassa kuin kotonaan.

Me mentiin naimisiin viime kesänä, esikoinen oli sillon 10 kk. Yhdessä ollaan oltu kohta 5 vuotta. Varasin ekan neuvolan tänään, se olis 17.1.

Laura ja pieni 6+3
 

Yhteistyössä