ELOVAUVAT 2007 VOL 3.

Saatiin vihdoin se syöttötuoli. On Nella rassu ihan pää pyörällä eikä osaa istua siinä vaikka on pehmustekin. No, hiljaa hyvä tulee.
Kuolaa on tajuttomasti, jos on taas lisää hampaita tulossa. Ei paljoa tee mieli työntää sormea suuhun ja kokeilla kun tyttö niin napakasti puraisee.
Maissinaksuja Nella syö innoissaan ja kumma kyllä, vesikin maistuu niiden jälkeen. Vettä ei muuten tyttö kelpuuta laisinkaan.

Meno on kova, konttausta, ryömimistä ja kaiken maailman reunoihin tarttumista ja vetää siitä itsensä polvilleen. Tuskin menee kauaa kun nousee jo seisomaan. Halua ainakin löytyy.

Eipä tässä muuta, Kirvash ja Nella 7kk + 1 vk
 
Iloista maanantai-iltaa muille elomammoille ja vauvoille! Kaisa konttailee, ryömii ja tekee koko ajan jotain lattialla, jotta saa olla tarkkana. Sähköjohdot ja kaikki muu vaarallinen kiinnostaa liikaakin. Olen toki suojannut pistorasioita, mutta pitäisi kait lisää suojia hankkia. Löysin kirppikseltä tänään ilokseni kaksi hyödyllistä asiaa; polkupyörään lastenistuimen ja sellaisen kävelykehikon, jossa hienoja vimpaimia edessä. Kesää odotellaan kovasti, joskin pelottaa jo mitä kaikkea Kaisa saa poimittua suuhunsa nurmikolta. Ja jos kävelee, meillä syvä oja menee tontin sivuitse. Ja susia pyörii viereises metsäs. Olkaa iloisia kaupunkilaiset, ettei niistä tarvitse hermoilla! No, minä kait liikaakin ajattelen kaiken maailman vaaroja, mitä pikkuinen voi kohdata. Moniko muuten vielä imettää? Mukava toki olisi jo saada Kaisa korvikkeelle, kun ei ole voinut allergialääkettä ottaa imettämisen vuoksi. Mutta kun ei korvike kelpaa. Vesi maittaa ja itse tehty sapuska. 8 kk:n purkkiruoka on Kaisasta pahaa. Hoikas kunnos tyttö on, mutta liikunta syynä. Syö tosi hyvin ja useasti rinnalla maitoa lutkuttamassa. Neuvolan käyrillä saisi heittää vesilintua.
 
kiva idea aloittaa uusi ketju =) Meille kuuluu hyvää, tyttö ryömii ja menee konttausasentoon ja siinä keikuttelee itteänsä mutta ei vielä konttaa, oman nimensä tunnistaa =)
Kesää kovasti odotellaan , että tulisi lämpimät ilmat, mutta onhan nytkin jo ihanan keväistä.
 
heippa :wave: :wave:

muutama tuttu nimimerkki täältä löytyi, joten ajattelin tulla kertomaan että saimme ihanan prinsessan viime viikon keskiviikkona 10 päivää ennen laskettua.
tällä "sirolla" tytöllä oli mittaa 3665g ja 52cm :D
isi aivan haltioissaan ja isoveljet ottaneet pikkuisen hyvin vastaan ja äiti on aivan lääpällään ;) :heart:

olette välillä olleet mielessä tai lähinnä se hetki minkä ehdin silloin elokuisissa viettämään rv 13 saakka.
kaikille oikein paljon onnea jo vähän isommista vauvoista. :wave:

t. pulttis ja tyttö pian 6vrk :heart:
 
:flower: :hug: Onnea koko perheelle Pulttibois!

Täällä hösätään muuttoa...ihanaa pääsät nauttimaan omasta pihasta näin kesää vasten.
Meilläkään ei vielä kontata ja Nikolas menee tuon kävelytuolin kanssa kuin formulakuski. On kyllä tullut mieleen, että pitäskö tuolista luopua, kun tuntuu että pääsee sillä jokapaikkaan, niin konttausharkat ei kiinnosta...Istuu oikeen tömäkästi kyllä jo, mutta en uskalla antaa ihan yksin istua ( istun ite aina siinä takana, kun saattaa kaatua "suorin selin" yhtäkkiä.


Ja hirvistys! --mä olen tänään sitten keski-ikänen.....40v. Huh.

Ihanaa kevätpäivää jokanaiselle!
 
Pitkästä aikaa minäkin kirjuutan jotain,lukenut kyllä oon teidän muiden juttuja.Tankki meillä myös susivaara,mutta otettiin toiseksi koiraksi ns.lapsenvahti joka ei jää toiseksi.Vaikka peuroja on lähimetsissä niin että susille kyllä riistaa riittää.Me myös muutettiin isompaan taloon pääsiäisen aikaan..vanha olikin"vain"160m2.Uusi on miehen sukutila naapurissa.On lapsilla sitten tilaa sisällä ja pihalla.Oma vanhan talon viehätys ja tekemistä eläkeikään asti..Täällä myös imetetään...öisinkin muutaman kerran..helppoa kun ei tarvi pullojen kanssa peleta mutta yöt tosi katkonaisia!sen puolesta voisin lopettaa.Ossian ei vielä liiku,vasta reilun 6kk ikäisenä kääntyi ja nyt juuri ja juuri vähän pyörii ja pakittaa.Kaikki aikanaan..kasvaa kyllä kohisten,ruoka maistuu ja on tyytyväinen.Toisaalta kiva kun viihtyy paljon sylissä,on vauva sitten pidempään =) Tarkoitus oli että kolme lasta riittää.Aurinkoista päivän alkua kaikille! ;)
 
Onnittelut Pulttibois ja Pilkettä :flower: Täällä lapset sairastaa,Jasmi jätti ilm. tutin pois kun niin kipeä ettei voi syödä saati nukkua,on ollut nyt vrk:n ilman,saa nähdä annanko takaisinkaan enää,vaik monta asiaa helpottaakin,meillä kans kävelytuoli kova juttu nyt tuli kiire palaan myöh.
 
Meilläkään ei vielä liikuta eteen eikä taaksepäinkään... Hiukan jo äiti täällä panikoi, etteikö tyttö koskaan ala ryömiä taikka kontata. Tukea vasten kyllä seisotaan (lelulaatikko) ja eilen nousi lelulaatikkoa vasten omilla voimilla seisomaan... Ei ihan nyt mene nuo opittavat taidot järjestyksessä... Syöminen meillä edelleen huonoa ja välillä päiviä kun menee 2-3 tl ruokaa ja maitoa muutamat hörpyt... Paino kuitenkin nousee htaasti mutta varmasti. 8kk mitat oli 7600g ja 67 cm, eli ihan tasapaksu tyttö pituuteen nähden...
 
Pulttikselle paljon onnea pikku prinsessan syntymän johdosta!!! :flower:

Täällä seisomoiharjoitukset jatkuvat. Nyt Minea on oppinut tulemaan alas aika hyvin ihan itse. Uskaltaa jo vähän antaa nousta ihan yksinään, ettei itse ole koko ajan takana seisomassa. Hauskin leikki taitaa tällä hetkellä olla lehti korin tyhjennys ja lehtien silppuaminen. Sitä vasten tyttö saattaa seistä pitkäänkin ja heitellä lehtiä lattialle. Ei ole paljoa enään jäljellä äitin trendeistä tai h&m kuvastoista... :LOL:

Kauhea kun tuntuu,että eihän nää meidän elovauvat enään ees oo mitään vauvoja, vaan isoja tyttöjä ja poikia jo.

Aurinkoista kevät päivää kaikille!!!!!

Jonna ja Minea 8kk ja 2pv
 
Onnittelut PulttiBois:lle vauvelista :flower: sekä Pilkettä synttärien johdosta :flower: Vauvakuume itellä ja elän toivossa jotta kohta saatais alulle pikkukakkonen. Kun on tuota ikääkin jo hieman. Alice in Wonderland, minkä rotuinen koira teillä on lapsenvahtina. Meillä koira lopetettiin ennen Kaisan syntymää, kun halvaantui. Koko ajan tarkoitus ottaa uusi karvakorva, mutta kun sen pennun kanssa ei vielä ehdi. Jostain syystä ei tuota vapaa-aikaa ole. Mutta kaipa tässä joskus ehtii. Kaisa tykkää siitä kävelykehikosta, minkä löysin kirppikseltä. Tosin ulottuu paremmin vetämään pöytäliinoja yms. Maljakko tuli kolisten alas. Silppuaa kans lehtiä ja suuttuu, kun ottaa pois. Puree, jos yrittää onkia palaa suusta. Kaisa oppi juuri istumaan itsekseen lattialla. Seisomaan ei yritä, konttaus tuntuu riittävän vielä ja kun seisaalla tuettuna, varpaillaan, ei saa kantapäätä lattiaan. Ehkä se muuttuu vielä. Mutta nyt tyttö heräsi, pitää mennä. Iloista keskiviikkoa!
 
Huomentapäivää.
Mies on toista päivää kuumeessa ja tänään Nella oksensi oikein reippaasti. Yritin tuossa juottaakin tytölle korviketta mutta ei oikein maistunut. Tarkkaillaan.
Mulla olisi ollut työpaikan saunailta tänään missä oltaisiin käyty porukan kanssa läpi seuraavan puolen vuoden organisaatiomuutoksia tms., mutta luonnollista on etten sinne nyt sitten pääse kun kerran muu perhe on sänkyjen omana. Vähän silti harmittaa :/

Nella ei suostu enää olemaan mahallaan tai selällään. Koko ajan pitää kontata tai olla konttausasenossa. Yrittää siitä sitten leikkiä leuluillaan ja hermostuu kun ei saa kunnon otetta. Hauskaa katsottavaa. Vähän yrittää nojata taaksepäin (istumaan) mutta ei se vielä suju. Motoriikkaa siis taitaa tuossa harjoitella, ja tasapainoa.

Kävin eilen kampaajalla ja on kyllä ihanan nuorekas olo ja itsetunto taas kohdillaan. Ällöt liian pitkät mammahiukset lähti ja tilalle tuli trendikkäät puolipitkät. Alkoi jo olemaan inhottavaa kun neiti on koko ajan mun hiuksissa kiinni. Illalla sitten vielä värjäsin hiukset tummanpunaisiksi. Nyt on kiva.

Ei Nella ole mun mielestä ollut enää aikoihin vauva, enemmänkin jo taapero ja muistuttaa ihan lastakin. Johtuu varmaan siitä kun osaa niin paljon juttuja, on aktiivinen ja puhelias. Ei siis enää avuton rääpäle. Vannoin ettei mulle koskaan tule ikävä ns. vauva-aikaa (eihän se nyt iällisesti ole edes vielä ohi), mutta niin vaan mietin usein miten suloinen Nella oli ihan pienenä. Eikä edes tule muisteltua kaikkea sitä huutoa ja unettomia öitä, vaan just sitä kun tytön pystyi laittamaan sohvalle päikkäreille ja vaipan vaihtamaan hoitoalustalla. Sitä kun Nella oppi tarttumaan leluihin ja nauroi ensi kerran :snotty:

PulttiBois: Tuhannesti onnea pienestä prinsessasta! :flower:

Sahei
: Tsemppiä sinne suuntaan, ei ole kyllä kiva kun jatkuvasti jotain sairautta tytöllä :hug:

Pilkettä
: Hyvää syntymäpäivää! *ojentaa kukkia sinullekin* :flower:

Aurinkoista keskiviikkoa toivottelee Kirvash ja Nella 7kk 1vk
 
Heippa!

Ihanaa PulttiBois, onnittelut! :heart:

Onpa huojentavaa kuulla että meidän pikkuinen ei ole ainoa joka ei vielä konttaa. Iisa täytti viime viikolla 8kk, ja vasta harjoittelee konttausasentoon nousemista. Massullaan pyörii navan ympäri ja peruuttaa, jos on tarpeeksi liukas pinta. Tukea vasten seista torottaa kuitenkin jo ihan hyvin, ja istuminen ilman tukea onnistuu myös - tosin itse ei kyllä vielä osaa nousta istumaan tai puuta vasten. Yritän olla stressaamatta tuosta liikkumisasiasta, ja nauttia näistä hetkistä kun tyttöä ei tarvitse vielä vahtia aivan suuna päänä :).

Tänään oli lääkärineuvola. Iisa kasvaa täsmällisen tasaisesti omilla käyrillään, eli hoikka ja pitkä tyttö on edelleen: 8015g, 73.3cm ja pipo 45.2cm :heart: .

Onkos muiden elovauveleilla ollut yllättäviä ruokahalumuutoksia näin 8kk iän tietämillä? Meidän neiti on alkanut viime aikoina saamaan oikein topakoita itkun puuskia kun hänelle ruokaa tarjoan. Aiemmin Iisa on syönyt mukisematta soseita ja puuroja laidasta laitaan, mutta nyt silloin tällöin kiukuttaa ja kunnolla. Usein kiukku kuitenkin loppuu kun saan hänet houkuteltua ottamaan ensimmäisen lusikallisen. Pitäisikö minun olla huolissani, vai kuuluuko tällaiset "itsenäistymisyritykset" normaaliin kehitysvaiheeseen?
 
Meillä on jo kuukauden verran (alkoi 7kk täytettyään) ollut todella suuria vaikeuksia syömisen kanssa. Tyttö huutaa naama punaisena kun yrittää syöttää (paitsi jos on hedelmäsosetta). Vielä pari viikkoa sitten oksensi jos yritti ruokaa antaa. Nykyisinkin siis vaikeaa ja monesti sylkee ruoat päälle. Kiva niitä porkkanoita saada pois omista vaatteista |O
 
TANKKI:Meillä on amerikan bulldog joka on syntynyt myös viime elokuussa ;o) lapsirakas ja rauhallinen vaikka jossain yhteyksissä "hirviönä" pidetään kun sekoitetaan pittbull-rotuun.Amerikan bulldog rakastaa lasten kanssa peuhaamista,vetämistä pulkassa ym.koska on todella vahva rotu.Vaatii voimansa tähden hyvän koulutuksen.Suojelee perhettään tositilanteessa.Tulipa koira-asiaa..VAUVA-asiaa:Meillä viimeyönä aloitettiin tassuttelu jos päästäisiin tiheistä yöheräämisistä ja syötöistä..Puolitoista tuntia meni huutaen välillä hiljaa ja taas kovaa..Kyllä monta kertaa meinasin luovuttaa,ottaa kainaloon ja imettää.Saa nähdä(kuulla)miten ensi yö...Päivät onneksi menee hyvin,säännölliset päiväunet ja ruokailut.Huomenaamulla 8kk neuvolalääkäri.Siitä sitten lisää
 
Tervehdys kaikille. Oon aika säännölliseen lukenut teidän kuulumisia, mutta jotenkin sitä ei vaan yleensä tuu kirjoitettua.

Kovin taitavia ovat teidän kaikki elokuiset! Meillä taitaa olla täällä ennätyshidas liikkuja. Meillä ei vielä peruutella, kontata, ryömitä, nousta seisomaan tai istumaan eikä ees varata painoa kunnolla jaloille. Vähän ehti tätäkin äitiä tämä kehitys, tai sen puute, huolestuttaa. Tänään kuitenkin neuvolalääkäri vakuutteli, ettei vielä ole mitään syytä huoleen. Kai häntä on uskominen. Ja onhan se helppoa, kun ei vielä tarvitse kokoajan juosta toisen perässä.

Typyn mitat oli 70cm ja 7700g. Ja vauvalta se vielä tuntuu, vaikka toki jo isolta vauvalta :heart:

Meillä syödään lähinnä kotitekoista ruokaa ja melkein kaikki yleensä kelpaa. Nyt typy on kuitenkin ruvennut työntämään ruokaa kielellä pihalle. En tiedä johtuuko iästä, nuhasta vai sairastetusta mahataudista, mutta syöminen on muutenkin selkeästi aikaisempaa takkuisempaa. Ja yöllä herätään useammin tissille. Sitten kun neiti voi paremmin pitää ruveta karsimaan noita yösyömisiä.

Asustellaan myös pääkaupunkiseudulla ja voitais tulla treffeille, mikäli sellainen järjestyy.

Hauskaa kevättä kaikille!
 
Pitkästä aikaa minäkin joudan tänne kirjoittamaan. Olen kyllä käynyt aika-ajoin lukemassa teidän kirjoituksia mutta en ole malttanut kirjoittaa. Aika tohinaa on kahden pienen kanssa. Päivät menee hurjaa kyytiä! Tällä viikolla mies on lomalla, joten se helpottaa minun arkea.

Vilma peruuttaa, pyörii ympäri lattialla ja on nyt ruennut nousemaan konttausasentoon. Tunnistaa oman nimensä. Kieltojakin ollaan jo harjoiteltu. Ensi viikolla on kahdeksan kuukautisneuvola. Taitaa olla lääkärineuvola. Ruokavalioon olen nyt ottanut bataatin, persikan, mustikan ja kanan. Seuraavana olisi vuorossa jälleen riisin kokeilu. Nyt ei ole ongelmia ollut. Kaikki on käynyt mitä olen kokeillut. Nutrisoijan jätin kokonaan pois ja olen imettänyt. Ajattelin että jos pitää pienen tauon, jos inho unohtuisi. Maitoallergiakin voi siedättyä mitä pidempään imettää. Toivottavasti häviäisi kokonaan. Kesällä olisi kuitenkin ajatuksena imetyksestä luopua.

Isossa perheessä ei tapahtumia puutu. Perjantaina tyttö tipahti riehumisen lopputuloksena pääedellä lattian ja siitä niskoilleen. Onni oli ettei mitään sattunut. Säikähdin tosi paljon! Tämä keskimmäinen on muutenkin se jolle aina sattuu ja tapahtuu. Pää edellä on aina menossa. Kypärä olisi hyvä suojavarustus!

Nyt täytyy lähteä etsimään tytölle vaatteita niskaan.

Hyvää kevättä kaikille!

 
Hei! En ole ehtinyt kirjotella kun touhuamme muuttoa!! Vappuna on uusi osoite. Me ei uuteen asuntoon saada heti nettiä, niin olen jonkin aikaa pimennossa, mut tulen kyllä tänne sitten takaisin. :)

Meille kuuluu hyvää, paitsi että Veeti ripuloi ja oksenti eilen... :'( Sitä on kuulemma liikkeellä. Onneksi olin jo ostanut apteekista sitä ripulijuomaa, joka estää kuivumista. Saa nähdä tuleeko se nyt meihin sitte, kiva kannella laatikoita toiseen kerrokseen kun paska valuu lahkeesta. Ei olis huonompaan hetkeen voinut tuo sairastuminen tulla. Yö meni onneksi ihan normaalisti, jospa se meni nuin nopeasti ohi.

Ai niin, Veetin 8kk mitat melkein tasan 70cm ja 8kg. Osaa istua ite mut ei osaa mennä itse istualteen. Kontalleen nousee koko ajan mut ei oo vielä hoksannu konttaamista. Veeti osaa vilkuttaa ja näyttää kieltä ja sit yhen "lusikkatempun" joka meitä aina naurattaa... :D
Nyt näkemiin ja kuulemiin! :wave:
 
Pulttibois: Onnittelut!

Meillä Veeti oppi konttaamaan ja sai sitten vielä ylös hampaan. Nyt suussa komeilee 3 hammasta. Kovasti taputtaa, vilkuttaa ja hymyilee. Vierastaa oikeastaan kaikkia, paitsi mua ja isäänsä. Että tällaista meille.

Niiskuneiti83 ja Veeti (huomenna 9kk)
 
Pulltibois: Onnea oikeen paljon!! Kiva kun kävit kertoo ihanan uutisen! Kaikkea hyvää teille!!! :flower:

Heippa vaan kaikille! Mä oon kans ollu hetken pimennossa...On jotenki ollu hurjan kiirettä.
Neidillä viime vkolla neuvola. Ikää tulee siis 29pvä 8kk, eli tuolloin neuvola pvänä oli n.7kk ja 3vkoa. Painoa 7,4kg (kuukaudessa tullut kilo painoa!HUH! :) ) Pituus; 65,2cm. :heart: Hienosti kasvua tullut... Eiköhän kohta saada näytää... takapuolta, käyrille ja kasvukontrolleille. :D
Miinaan tuli perjantain YHTÄKKIÄ flunssa. Ekaa kertaa siis neiti sairaana ja tää on kamalaa! :eek: Saadaan olla tosi onnellisia, et on tosiaan vasta eka kerta. Niin tosiaa, kaikki kävi kun sormia napsauttamalla. Yhtäkkiä neiti meni tukkoon, räkäseks ja alko yskii. Sit alko kuume nousee. Eilen kuume 39.5. Tyttö halus olla vaan mun sylissä ja nukkua. Mut muuten tosi reipas sairastaja, ei yhtään itkunen. Välillä jaksanu jopa leikkiä ja nauraakin.:) Tänää käytettii päivytyksessä niin kurkunpään tulehdus on. Siihen saatiin lääkkeet. Nyt kuume jo laskenut ja pikku-akka nukkuu tyytyväisena ulkona. TOivottavasti tää tästä lähtee paranee...

Nyt mä meen soffalle vähä lepäilee, ku on tullu nukuttua vähä huonosti. Aurinkoista sunnuntaita!!

Maypo ja Miina kohta 8kk
 
Heippa vaan kaikille! Mä oon ihan pihalla näistä jutuista, mut elovauva löytyy... ;) Eemeli täyttää 1.5. 9kk. Isoveljiä löytyy kaksi, vanhin pian 8v. ja keskimmäinen 6v. Äitiysloma on lopuillaan ja olen jäämässä hoitovapaalle.

Eemeli oppi viikko sitten konttaamaan (ei ryöminyt lainkaan) ja eilen nousi ekan kerran tukea vasten seisomaan. Hampaita löytyy suusta 8 ja tällä hetkellä on päällä karmee räkätauti :snotty:

Mutta nyt saunaan... Mukavaa iltaa kaikille =)

kirku
 
:ashamed: tää on nii tätä.... jos ehtii lukemaan tällä kirjotettua, siihen ei ehi vastata.
Kuiten... Ihana lukea teistä muista elokuisista :) Kun tää kaveripiii on supistunu siitä entisestään.....
Työt alkais ens kuun loppupuolella :( no ehkä kuiten hyvä niinkin....
Vanhempi osaa junkuttaa ja kiukuta...... mikäs kumman ikä meineillään... eskariin elokuussa....
Tää nuorukainen vauhtimimmi :LOL: jokapaikassa yhtäaikaa: kävelytuolilla taikka sitte konttaamalla taikka sitte isosiskon avustamana, heillä on ihan oma tyyli :heart:
Talvilomalla olitiin tän kuun alussa: opittiin istumaan sillon ja sitte kotiin tullessa seuraavana päivänä jo noustiin sohvaa vasten ylös.... tuollon n. 7kk
Nyt onki sitte vaihe/aika jollon luotetaan, että "kyllä mä pystyssä pysyn" :whistle: vai pysynkö....joten päästänpäs irti ja katon tulevaa.....
Tänään pitkittyneen nuhan takia käytiin tohtorisedän luona.... kaikki kuulemaam ok, korvat,keuhkot... Nyt vaan kuulemma semmonen aika, että nuha pitkittyy....
Ja huom... ei ainuttakaan hampia suussa :=) ja hymy valtava
Itellä alko sitte kans allerginen nuha vuoden tauon jälkeen.... |O
No... meille tämmöstä =)
 
Meinaa olla laiskaa tuo kirjotteleminen, pahoitteluni siitä! :ashamed: Juho voi ja jaksaa hyvin. Ei vielä konttaa, menee kyllä asentoon ja hytkyy mut maisema ei vaihdu. Liikkuu peruuttamalla mahallaan. Ei istu eikä nouse tukea vasten mutta kurottelee jo ylöspäin.. Hampaita on 3.5 :) eli ylhäällä toinen hammas on ihan vähää vaille läpi, ja kovasti kuolataan!

Vieläkö teidän vauvat matkaa kaukalossa? Juho mahtuu ihan hyvin vielä mut kohta puolin pitäs kunnon tuoli ostaa. Ois varmaan kivempi autoilla kun ei tarvi niin kasassa olla.. Oisko vinkkejä tai hyviä kokemuksia jotain merkistä/mallista?

Me ei olla oikeen ulos päästy ihastelemaan vaikka kelit on mitä upeimmat. Juholla on ilmeisesti aika herkät silmät kun heti rupeaa valumaan kyyneleet kun ilma on niin kirkas! Isille annettiin hommaksi etsiä aurinkolasit tänään.. Nyt kutsu käy..

Te ja Juho 7.5kk
 

Yhteistyössä