Elovauvat 2007 vol2.

viivi1 meidän poitsulla [6,5kk] on kans vähän rytmit viel sekasi..yöllä heräilee muutaman tunnin välein, joskus tunninki välein kitiseen..eikä meinaa rauhoittua sitte millään..maitoa kun antaa pullosta vähän imasta niin sit rauhoittuu mut kohta se taas alkaa uudestaa. päivällä syö jo ihan pottua soseena ja jotain hedelmä sosetta ja hienosti nukkuu päiväunet kyllä. kokeilin parina yönä niin et kun poika heräsi niin nostin hänet viereen ja siinä nukuttiin kyllä aamuun asti heräämättä =) kai se on vaan jotai eroahdistusta sit.

mukavaa päivänjatkoa kaikille B)
jane85
 
Tää nyt tulee ehkä vähän liian aikaisin, mutta mutta...

Kertokaahän te joilla on jo kokemusta esim vanhempien lasten osalta potalla käyttämisestä että miten ja milloin aloititte ja minkälaisella tuloksella. Meillä äitiysvalmennuksessa painotettiin että lasta ei sitten saa missään nimessä viedä potalle liian aikaisin ettei sitten pottailusta tulisi mitään pakkopullaa ja siten sitten ongelmia jatkossa. Lauantaina kävin hakemassa tytölle varastosta taaperokärryn, lasten keinun ja potan (eläinhahmo jonka selässä ns ratsastetaan). Meillä tyttö tekee kakat melkein kellon lyömällä joten tänä aamuna sitten ajattelin kokeilla että miten käy jos herättyä laittaisinkin sen potalle. Tyttö tykkäsi istua potalla ja siinä sitten vähän katseltiin kuvakirjaa yhdessä ja niinhän siinä kävi että pissi ja kakka tuli pottaan. Tyttö oli oikein riemuissaan ja naureskeli vaan, eli millään tavalla pakottamista potalla käynti ei ollut. Tämä oli siis tämmöinen äiti haluaa tietää mitä tapahtuu-testaus. Mutta mites nyt sit jatkossa? Käytänkö tyttöä potalla esim aamuisin kun tiedän että jotain olisi tulossa vai pitäisikö sitä nyt sitten käyttää useammin päivän aikana vai unohdanko koko pottahomman joksikin aikaa? Miten tekisitte? Toivottavasti ette pidä mua ihan tyhmänä. Tarkoitus ei todellakaan ole opettaa lasta näin pienenä kuivaksi ja eihän neiti vielä edes ymmärrä näistä potalla käynti jutuista mitään.

Tämä mamma ei kyllä enää pysy lapsensa perässä. Neiti työntelee taaperokärryä. Ite pitää kyllä olla koko ajan varmistamassa ettei kaadu, mut kiinni tytöstä ei tartte pitää. Huh huh, kovaa hommaa kyllä on koko ajan vahtia ettei kaadu kun ei suostu paikoillaan olemaan hetkeäkään vaan koko ajan nousemassa jotakin vasten seisomaan ja siinä sitten huojuu innoissaan.

Miten tää savon porukan tapaaminen? Meitä olis nyt siis kolme kiinnostunutta. Löytyiskö muita?
 
Lara83
Heippa kaikille! Ja tervetuloa uusille ja suuren suuret onnittelut plussanneille! :flower:

NuuNuu, mä olen myös miettinyt tota potta-asiaa, eli ei mitään hajua milloin sitä aletaan käyttämään... Meilläkin kyllä tietää aika hyvin, milloin sitä tavaraa tulee, mutta typymme oppi vasta äsken istumaan joten ei se kyllä ole vielä ajankohtaista..Mutta mietin vaan, että milloinkas sellainen pitäis käydä ostamassa..? :whistle:

Meillä liikutaan kyllä jo kovaa vauhtia, vaikka tyylinä on edelleen ryömiminen. Konttausasentoon mennään, mutta mihinkään suuntaan ei liikuta siinä ollessa.

Syökö teidän lapset puuroa? Meidän tyttö söi riisivelliä, mutta kun kokeilin puuroa niin muutamana päivänä meni lusikallinen ja sen jälkeen on oksentanut kaaressa ulos, eli se on nyt jätetty ainakin joksikin aikaa pois. Haluaisin vaan antaa aamuisin jotain tuhdimpaa, kun pelkkä maito ei tunnu enää riittävän... Pitäisköhän kokeilla kauraa? Lihaa on syöty nyt kolmisen viikkoa ja se on tytön lempiruokaa (marjojen lisäksi).

Me voitais kanssa tulla näihin joka kuukautisiin tapaamisiin Wayne's:lle. Eikös se ollut joka kuun eka maanantai..?

Mutta nyt täytyy mennä :wave:
 
Lara83: Meillä syödään puuroa aamulla ja illalla. Alkuun aloitin kaurapuurolla mut nykyisin oikeastaan menee vain banaaniriisipuuro josta tyttö tykkää paljon ja sit kaupasta saa kuningatarpuuroa niin sekin on ollut mieluisaa. Kaurapuuro on toistaiseksi ollut tauolla.
 
Anteeksi kun olen teitä TÄYSIN laiminlyönyt mutta ei minun aikani riitä aivan kamalasti koneelle ja arvatkaas MITÄ??????Olen sen pienen ajankin viettänyt VAUVAKUUMEpalsatalla :ashamed: Blaah.Kuume on kova ja siksikin erityisen paljon ONNEA hopeakaislalle!!!!Ja ihana kun teitte todella sen tapaamisen.Olisin halukas kyllä osallistumaan/järjestämään sellaisenNyt oli huono aika kun mieheni on muuttanut toiselle paikkakunnalle töihin ja olen aina viikot "yh".


No siis LUPAAN tulla tänne useammin!HALIT KOKO JENGILLE VAUVOINEEN


:hug:


Kassu ja Klaara ylihuomenna 7kk
 
Pauzi

Pottailusta sen verran, et mun mielipide on et turha mitään potta-juttuja tehdä ennen kuin lapsi siitä mitään ymmärtää. Mut jokaisella tietenkin oma tapansa.

Meillä esikoinen otti potan satunnaiseen käyttöön n. 1v ikäisenä. Rauhassa siihen tutustuttiin ja kokeiltiin, usein poika tuli potalle istumaan kun minä menin vessaan, ja joskus siihen jotain sit tulikin. Hänellä ei ollut mitään selkeää aikaa milloin pissa tai kakka tuli. Päiväkuivaksi oppi n. 1,5-2v ikäisenä, ja sit vähän ennen 3v kokonaan kuivaksi.

Mun mielestä siinä on tärkeää edetä lapsen tahtisesti.
 
Moi kaikki!! Ja onnea plussanneille!! Täällä alkaa kans vauvakuume iskemään... :whistle: Mut ei vielä,ei vielä.
Mulla ei oikeen mitään kummoista asiaa, eikä oikeen oo aikaakaa ny kirjotella. Ajattelin vaan käydä moikkaamassa.. Mä vaan taustailen ahkeraan.. Tai no, en ny kovin ahkeraan. Mut kuiten enmpi taustailen ku kirjottelen. :D Mut terkut kaikille!!

-maypo ja miina perjantaina 6kk :eek: :eek: :eek: :heart:
 
Lara83: Nella syö puuroa kaksi kertaa päivässä. Silloin aloiteltiin 4kk iässä Nestlen banaaniriisipuurojauheella ja siirryttiin pari viikkoa sitten ihan riisihiutaleisiin. Teitkö puuron korvikkeeseen/maitoon vai veteen? Kokeilin veteen ensi kerran, mutta ei oikein kelvannut. Korvikepohjainen puuro oli herkkua. Ja siihen löträän puolipurkkia tai purkillisenkin hedelmäsosetta. Tykkää kovasta puurosta, eli ei voi tehdä löysää, se syljetään suusta. Kumma juttu, samaa kamaahan se on. Meillä suosiossa on omana-aprikoosi ja mango-banaani tuon puuron kanssa. Aluksihan sitä meni ihan hassuja lusikallisia, mutta sitkeästi kun jaksaa yrittää niin uskoisin että maistuisi. Nyt Nella syö n. 1,5-2dl puuroa+soseen joukkoon joka aamu ja ilta. Ei edes oikein yöunille osaa nukahtaa kun vartoo puuroansa joka ilta :LOL: Viljoja en ole antanut ja niitä saakin vasta kuukauden kuluttua, ja silloinkin varovasti.

Oli se joka kuun eka maanantai. Voi olla että mekin tullaan Nellan kanssa. Riippuu vähän kellonajoista, meillä tyttö herää nykyään 8-9 välillä, aika lailla tasan puoli kahdeksan ja siitä pari tuntia niin olisi ne ulkokävelypäikkärit. Että jos sen jälkeen tulisi. Katsotaan.

Ja onnea vielä kaikille plussanneille ja kiva kuulla Kassustakin :wave:

Kirvash ja Nella 5kk 10pvä
 
Ja tapaamisesta oisin kyllä kiinnostunut vaikka en niin ahkerasti olekkan saanut aikaiseksi kirjoitella.

NuuNuulla oli noustu jo seisomaan ja kävellään kärryn kanssa, no meillä liikutaan ryömien kovaa kyytiä ja istumaan yritetään kovasti itse mennä ja karhukävely ja konttausasennossa on heiluttu jo pitkään, mut edistystä ei taphadu.

Nyt täytyy palata perheen pariin.

Metsätähti ja Miiko 6,5kk tänää oli neuvola, niin poika on jo 70,5cm pitkä ja käytössä on pääasiassa 80cm vaatteet jotka on hieman reiluja mut 74cm vaan muutamat enään, mahtuu et sellasta.
 
Täällä elellään normaaliarkea. Vielä ei ole Nikolas lähtenyt liikkeelle, vaikka istuu jo melko hyvin esimsyöttötuolissa. Tykkää kyllä katsella kun muut touhuaa..kait aattelee, että mitäpä tässä itse liikkeelle lähtemään. Onneksi viihtyy nyt lattiallakin "leikkimässä", jotta eiköhän se siitä sitten jonain päivänä.
Meille annttiin joskus vuonna yks ja kaks sellaset ohjeet tuosta pottailusta, että sitten kun huomaa, että lapsella on aamuisin kuiva vaippa, niin on oppinut virtsanpidätyskyvyn ja silloin ois otollinen aika aloittaa pottailut, eli heti herättyä potalle, ennenkuin kerkee vaippaan lorotella. Niillä menin esikoisen kanssa ja muistaakseni meni ihan kivuttomasti ja helposti koko homma, oisko ollut joskus pari vuotiaana vasta. Siten ajattelin toimia nytkin....tosin NuuNuu ei siitä potalla istuskelusta varmaan mitään haittaakaan ole, tuleehan tutuksi ainakin. Ja varmasti tuossa on eroja kanssa että milloin oppii. Kesällä on hyvä olla ilman vaippaa kun ei ole niin noko nuukaa, jos housuun lirahtaa. Meillä varmaan sellanen kesä on sitten vasta ens kesän jälkeinen.
Kassulle heipat! Koitahan jaksaa yh:na =)
:wave:
 
lara83 lauri syö puuroa 1-2 krt päivässä. käytän ihan tavallisia hiutaleita tai kokonaisia ryynejä, silloin soseutan hieman. sekaan laitan marjoja pakkasesta+ripaus sokeria tai kaupan hedelmäsoseita. onko teillä tyttö muuten ns. sihtikurkku, eli yökkää/oksentaa, jos ruoan seassa on sattumia? jos teet puuron tav. hiutaleista, niin soseuta sitä sauvasekoittimella. valmiista puurojauheesta tehty puuro on jo valiiksi hienojakoista. teen puurot veteen, mutta korvikkeeseenkinko voi tehdä!? ihan niinkuin tavalliseen maitoonko, korvike kestää siis keittämisen? eipä tullut mieleen, itse syön puuron aina maitoon tehtynä ja se on 100kertaa parempaa kuin veteen keitetty.

kassu oli kiva kun poikkesit. voimia sinne katraan kanssa ja tulehan kertomaan, miten sen viitosen kanssa käy! toivottavasti tärppää, elokuisten keskuudessa on enempi ja vähempi vauvabakteereja ilmassa.

NuuNuu meillä on pottailut aloitettu jossain kaheksan-yheksän kuukauden iässä, kun istuminen on ollut jo vaivatonta. se on ollut tosiaan vain kokeilua. tosissaan pottailua on harjoiteltu ehkä 1,5v asti. tyttö oppi täysin kuivaksi 2,5v ja poika nyt 3v tarvitsee vielä yövaipan. mun mielestä voit jatkaa istuntoja, kun kerran vatsa toimii säännölliseen, ei kai siitä mitään haittaa ole. onhan niitäkin, jotka pitävät vaavelit ilman vaippaa.

laurin kaksi ylähammasta ovat vihdoin ja viimein puhjenneet. kaksi viikkoa pikkuinen niitä väsäsi. ikenet olivat ihan pinkeenä ja valkoinen kuulsi läpi, mutta nyt on selvasti toinen jo tullut ulos ja toisesta näkyy kulma. viime viikko oli vielä sitä, että kun masu oli tissistä täysi ja uni voitti, niin tissistä purtiin toooooosiiii luja. ai samperi, että äitikin väliin parkaisi. sattui oikeasti. nyt on puremiset taas jääneet. kakkonen oli samanlainen, aina kun alkoi hampaita pukkaamaan jonnekkin, niin se puri tissistä. yhessä vaiheessa jo luulin, että poika meinaa lopettaa tissittelyn kokonaan, kun se puraisi heti, kun tissin sai suuhun. mutta ei sentään, kyllä se vierotus sitten jäi äitin hommaksi =)

eipä kummia turinoita tällä erää. hyviä öitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mirjamic:
teen puurot veteen, mutta korvikkeeseenkinko voi tehdä!? ihan niinkuin tavalliseen maitoonko, korvike kestää siis keittämisen?
En tiedä kestääkö keittämistä... Meillä aina teen mikrossa puurot :ashamed:
Kyllähän se sielläkin kuplii ja kuohuu, varsinkin noiden riisihiutaleiden kanssa kun niitä pitää lämpätä sen verta kauemmin että pehmenee ja turpoaa. Sen Nestlen banaaniriisipuurojauheen kanssa riitti kun lämmitti kädenlämpöiseksi korvikkeen/veden (ja varmaan siis rintamaidonkin jos siihen tekee) ja sekoitti jauheen joukkoon. Ja se oli valmista syötäväksi. Kovin helppo ja nopea.

Toisaalta, miksei kestäisi kunnon kattilakeittämistä? Kärsiiköhän ne vitamiinit siitä?

-K & N
 
Puuroista:
Yksi oikeen hyvä vaihtoehto jauhepuurolle on TUMMAT mannaryynit. Ovat valmiiksi hienoja, ei siis kovin paljon paakkuja. Sekaan voi sekottaa sitten hedelmää soseena tai keittää ne maidon sijaan puolukkaan, liotettuihin luumuihin, aprikoosiin. Mä olen ainakin keittänyt sekä nuo mannat että kaurapuuron Tutteliin...osa vitamiineistä ( vesiliukoset ) tuhoutuu, kuten c-vitamiini, mut jäähän sinne aimoannos muita kuten kalsium ja muut kivennäisaineet, rauta jne. Parempi se kuin vesi, minusta. Maidon juonti on muutenkin vähnetynyt niin tuollain tulee sitten kuitenkin enempi.
Meillä kans alkaa yökkiminen, jos on ruoka liian kökköstä ja käytänkin sauvasekotinta ahkeraan...kohta kait pitäs vähän karkeampaa alkaa tarjoomaan, että ei ihan hienokurkuksi jää. Kaurapuurosta olen käyttänyt noita pikakaurahiutaleita, jotka ovat hienojakoisempia ja kyllä vielä muussannut niitäkin kun kakominen alkaa.....muuten puuro maistuu tosi hyvin. Välillä sitten käytetään noita valmispuurojakin, jotka on hyviä nekin mut vain niin juukelin kalliita. Tutteli Kuningatra on herkkua...ja olen yrittänyt sitä itekin alittaa, samanlaista, mut joo....ei ole ihan samaa herkkua kyllä mamma onnistunut väsäämään. Miten ne saa ne niin makeiksi???? Mäkin käytän ripauksen hedelmäsokeria kyllä omatekemissä soseissa, muuten ne on ihan tosi kirpeitä.
Kunhan tuo poika alkaa kanssa kasvattaa nuita hampaitaan tuonne ylöskin, niin sitten kait voi jo niitä pikkusia pehmeitä paloja alkaa käteen antamaan..mikskä ne sitä täällä Kasplussassa kutsuvat...joku sormiruoka tms.

Ihanaa KEVÄTtiistaita!
 
Eli kuinka moni on jo siirtynyt kaukalosta turvaistuimeen? Meillä poika painaa aika tarkalleen 9kg ja kaukalo alkaa olla hyvin pian liian pieni etenkin pituussuunnassa. Mutta ollaan miehen kanssa ihan pihalla minkälainen olisi hyvä ja TURVALLINEN??? Antakaa vinkkejä joilla jo turvaistuin on hankittuna! =)

Meillä tehdään hampaita alhaalle, kovin on yöt ja etenkin aamuyöt kitinää ja itkua. Onneksi panadol auttaa. :saint: Ja ryömimällä edetään todella kovalla vauhdilla!! Poika on nyt siis 6.5kk ja ryömimisen aloitti toden teolla reilu viikko sitten.

Vielä sellainen kommentti, että olen niiiiiiin kateellinen niille äideille joilla on mahdollisuus olla kotona vauvan kanssa vielä vanhempainloman jälkeenkin. Harmittaa ja paljon!!!! Itse palailen töihin jo ennen kesää... :(
 
Aurinkoinen82: Me ostettiin Britaxin Multitech, kun kaukalo alkoi käydä pieneksi. Ei olla vielä paljon käytetty, mut vaikuttaa ihan hyvältä.

Kassulle voimia "yh"-viikkoihin!!!

Meillä syödään ihan tavallista kaurapuuroa ja joukkoon reilusti hedelmäsosetta. Kyllä mun tietääkseni korvikkeen voi keittää. Meillä on toistaiseksi tehty veteen. Meillä riisipuuro tukki pojan masun kokonaan, joten onneksi kaurapuuro on maistunut.

Kuinka usein imetätte nykyisin? Mä oon imettänyt nyt 4 kertaa päivässä, kun yösyötöt loppuivat. Kerralla maitoa tulee runsaasti.

Meillä puhkesi ylhäälle kulmaan hammas, vaikkei yläetuhampaita vielä olekaan! Hassua.

Meillä on neljä yötä unikoulua takana. Viime yönä poika nukkui putkeen 7h, valvoi tunnin ja nukkui vielä 3,5h. Uskomatonta :eek: =) . Toivottavasti jatkuu yhtä hyvin. Ekana kahtena yönä kannettiin sylissä ja rauhoiteltiin todella paljon, kun poikahan on tottunut nukkumaan vieressä ja vaati tissä tunnin välein. Iso muutos hänelle, joten yritettiin tehdä mahdollisimman lempeästi.
 
Minä kovasti tahtoisin kotiin jäädä, mutta taloustilanne ei anna periksi. Nyt kun mieskin on työttömänä niin ei millään riitä mun kolme hunttia hoitovapaarahaa ja miehen neljä sataa työttömyystukea. Saisihan sitä asumis- yms. tukea, mutta en jaksa alkaa elämään niin pienillä rahoilla kuuta kohti. Kuitenkin kun on hyvä olla hiukan enempi rahaa nyt kun on lapsi. Onhan meillä vakuutukset, mutta jos yksityiselle vie niin ensin sen joutuu itse maksamaan kunnes korvataan myöhemmin niin ei ihan kädestä suuhun- mentaliteetilla voi elää enää. Eli itse olen sopinut palaavani heinäkuussa työn tuoksintaan. Vanhempainrahan maksu loppuu 4.6 ja pidän siihen sitten koko kesäkuun lomaa. Jos vielä Nellalle saisi perhepäivähoitopaikan niin olisi hyvä. Meneehän siinä tutustuttaessa jokunen viikko ennen varsinaista hoidon alkua. Olen myös kateellinen vanhemmille jotka voivat pitää lastaan päiväkodissa osa-aikaisesti. Meidän muksu menee samantien 6.30-15.30 kaikki arkipäivät kun olen töissä. Miehen töihin ei ole luottamista ja siksi haenkin paikkaa Nellalle oman työpaikkani vierestä. Kun ei sitä sitten tiedä mistä me se asunto sitten joskus saadaan niin ei tule Nellalle hoitajan vaihtoa kesken kaiken. Mun työ tulee pysymään.
On ihana ilma ulkona, juuri tultiin kaupasta ja Nella uinuu tyytyväisenä rattaissa. Niin, me otettiin jo ratasosa noista Emmaljungan yhdistelmistä käyttöön. Alkoi jäämään koppa pieneksi ja taistelu mikä syntyi aina tytön herättyä kun ei päässyt pois (jos oltiin liikenteessä) oli jo sellaista että ei ollut kivaa. Nyt tyttö on aika rauhallinen, näkee hyvin ympärilleen eikä kiemurtelekaan niin paljoa. Vaikka pukeminen on hankalaa. Aiemmin vaan muksu vaunuihin, hanskat ja pipo ja se oli siinä. Nyt saa pukea kolme paitaa ja kahdet housut ja haalarin... Voi että SITÄ huutoa. Kyllä teillä toisilla on niin rauhalliset lapset pukutilanteessa että kateeksi käy (esim. lara83n Emma).
Hirmuinen vauvakuume täälläkin päällä, mutta järki sanoo että ei vielä pariin vuoteen.

Tein eilen kunnon kattilallisen lihamuonaa tytölle. Tuli maissia, perunaa, porkkanaa ja naudan palapaistia. Voi että Nella tykkäsi. Hyvä että mamma edes jossain onnistuu :D Toinenkin alahammas jo näkyvissä, itkuisuutta vielä jonkin verran. Ostin Pamol F kipulääkettä Nellalle. On mielestäni järkevämpää liuottaa yksi banaanin makuinen tabletti ruokalusikalliseen korviketta ja se menee helposti alas (tai antaa suuhun sulamaan, kuulemma tekee sen hetkessä), kun alkaa tappelemaan Panadolin liuoksen kanssa, sitä kun saa antaa melkein puolitoista ruiskullista. Turhaa lapsen "kidutusta" kun ei sitä tahdo millään ottaa. Pamol meni alas hienosti. Suosittelen. Hintaa 12 tabletilla oli 3,60e, ja ne käy 9-16kg lapsille. Panadolissa on se 30ml ja siitä tulee meille n. neljä-viisi annosta ja hintaa sillä oli kait 4,80e. Lähestyinkin apteekissa farmaseuttia näillä sanoin: "Löytyykö teiltä mitään kipulääkettä vauvoille mikä ei ole liuoksena tai suppojen muodossa?".

Aurinkoista kevätpäivää myös täältäkin, Kirvash ja Nella 5kk ja 11pvä :wave:
 
Siis puuroista, mun käsityksen mukaan korvike ei kestä keittämistä vaan siistä häviää silloin vitamiineja
Mut mä teen vauvan jauhepuuroa silleen et lämmitän mikrossa vauvan maidon lämpimäksi ja lisään siihen ne jauhot.
Yleensä meillä kyllä syödään ihan tavallista kaurapuuroa veteen keitettynä ja siihen sit lisään korviketta niin paljon et siitä tulee sellaista mukavaa syödä=)Mä en oo kyllä koskaa hienontanut niitä hiutaleita, meillä on molemmat lapset alkaneet syödä ihan hienontamatonta puuroa ja hyvin on uponnut=)

pottailusta me ei olla aloitettu vielä edes esikoisen pottailuita mut ens kuun alussa meinattiin aloittaaihan aktiivisesti potattamaan sitä mut ei missään nimessä silleen et siitä tulee sille mitään pakko pullaa.
Miikoa en vielä meinaa potattaa, jos nyt hoidetaan se pois alta tuolta esikoiselta.

Turvaistuimesta Miiko istuu vielä kaukalossa ja saa siinä istua niin kauan kuin hyvin mahtuu ja sovinnolla siinä istuu=)
Esikoisella on Akta Gracon istuin ja siihen ollaan oltu niin tyytyväisiä et ostetaan tällekkin samanlainen=)

Voi että toi kello juoksee joten moi!Palailen=)!
 
Pottailu: Esikoista aloin käyttää potalla heti kun oppi istumaan kun teki aina kakat lounaan jälkeen. Kokeiltiin silloin myös päiväunien ja muiden ruokailujen jälkeen, mutta silloin harvemmin mitään tuli. Kun poika oppi nousemaan seisomaan potalta, pottailu jäi joksikin aikaa. Kun meni 1 v 2 kk perhepäivähoitoon niin aloitti siellä taas pottailun muiden mallista. Sitten kun viime keväänä jäin taas kotiin pojan ollessa 1 v 11 kk, niin aloiteltiin kuivaksi opettelu toden teolla ja 2 v mennessä oli päiväkuiva. Nyt 2 v 7 kk pojalta on juuri yövaippakin jäämässä pois, kun se on jo monta viikkoa ollut aamuisin kuiva. Miloakin on jo käytetty potalla muutaman kerran ja ihan mielellään istuukin. Hänen mahan toimintansa vaan on niin epäsäännöllistä että mitään tulosta ei ole saatu.

Puuro: Milo syö ihan tavallista kaura/riisipuuroa. Teen usein puuron niin että keitän sen veteen ja sekoitan siihen lopuksi sekaan korviketta, jolloin puuro jäähtyy nopeammin ja maistuu paremmin. Esikoiselle teen samalla lailla tavallisen maidon kanssa. Jos muuten tarvii hiutaleita hienontaa, niin kannattaa tehdä se ennen keittämistä niin ei mene niin herkästi puuro "liisteriksi". Minä hienonsin aluksi kaurahiutaleet pussissa nyrkillä nuijimalla.

Hampaat: Ei hampaita vieläkään. Milon oikea alaetuhammas ei ole vieläkään tullut ikenestä läpi, vaikka jo törröttää selvästi muuta ientä ylempänä. Aika hassun näköinen.

Turvaistuin: Meillä Milo on jo kuukauden istunut turvaistuimessa. Hankittiin Graco Cosmic, joka on tosi tukeva ja saa hyvin kallistettua taakse pienelle.

Milo istuu syöttötuolissa jo todella tukevasti, ei huoju enää yhtään. Lattiallakin pysyy selkä suorassa istumassa jonkin aikaa, sen verran kuitenkin kippaa vielä sivuille ja taakse että täytyy olla turvana vieressä.

PamolF on muuten ihan loistava särkylääke lapsille. Meilläkin Milo kun jo ylittää sen 9 kg niin ollaan tarvittaessa annettu tabletti veteen liotettuna. Esikoiselle samat tabletit on jo toista vuotta menneet sellaisenaan suuhun ja juotavaa perään.

Hoitovapaalla olen töihin ilmoittanut olevani ainakin elokuun 2009 loppuun. Jos ei vielä silloinkaan päästä uutta taloa rakentamaan niin ainakin sitten (jos ei joka tapauksessa) on varaa olla vielä vuosi, kunnes Milo on 3 v siis. Riippuu kaupungin tonttitilanteesta, mutta joka tapauksessa tässä halvemmassa asunnossa asutaan ainakin 2009 syksyyn.

Imetys: Imetän vielä 3-6 kertaa päivässä, eli illalla, yöllä, aamulla ja jokusen kerran päivällä. Päiväruokailujen yhteydessä ollaan siirrytty nokkamukista korvikkeeseen, ja julkisilla paikoilla tuttipullosta syöttämiseen (Milo heiluu nykyään päivällä rinnalla niinpaljon etten viitsi tissejäni koko kansalle esitellä).

77mm ja Milo 6 kk 2 päivää
 
kiitos puurovinkeistä. jos korvikkeesta häviää vain vitamiinit keitettäessä/kuumentaessa, niin kai se on ok. ainakin meille. lauri syö ihan mukavasti ja monipuolisesti, joten tuskin puutoksesta kärsii ja nyt siis saa veteen tehtyä puuroa.voisin vaikka kokeilla laimentamista korvikkeella, niin saisi vähän makua.

imettämisestä lauri saa tissiä päivisin 5-6 kertaa ja yöllä kerran.

kotona oleminen aion yhteishaussa hakea kouluun ja jos pääsen niin se alkaisi elokuussa. sitten hoitaja kotiin. jos taas en pääse, niin sitten jatkan hoitovapaata. olen ollut pois työelämästä, hoitovapaalla, vuoden 2005 alusta asti.

"sormiruokana" meillä on näkkäri ja kurkku. pieni pyöreä on koostumukseltaan aika kiva, kurkun annan puikkona.
 
Riittääköhän tuo 4 kertaa päivässä imetys, kun korviketta ei anneta? Pumpatessa tulee helposti 1,5 dl maitoa per rinta eli ainakin puoli litraa päivässä saa maitoa. Nyt olen imettänyt aamulla, lounaan yhteydessä, iltaruoan yhteydessä ja iltapuuron jälkeen nukkumaan käydessä. Pojalle ei tunnu ruoka tuon useammin maistuvan eli meillä syödään nyt vain 4 kertaa päivässä, kun yöimetys loppui.

Olen hoitovapaalla vuoden loppuun.

Pottailua en ole vielä edes ajatellut. Ehkä ensi syksynä voisi kokeilla. Kakkaa tulee milloin sattuu, eikä siihen enää ehdi "mukaan", jos huomaa, että se on tulossa.

Muoks: Löysin netistä tällaista tietoa: Imetyssuositus Suomessa on vuoden ikään asti. WHO suosittelee imetystä vähintään kaksivuotiaaksi ja sen jälkeenkin, mikäli äiti ja lapsi niin haluavat. Joka tapauksessa (äidin)maidon tulisi olla vauvan pääruokaa koko ensimmäisen vuoden ajan. Yli puolivuotiaan maidonsaantisuositus on 5-6dl/vrk. Tähän lasketaan kaikki vauvan käyttämä maito, myös äidinmaito ja korvike. Riittävän määrän äidinmaitoa yli puolivuotias saa usein 3-4 tehokkaalla imetyskerralla.
 
Muitakin näyttää askarruttavan imetysasiat. Meillä syödään tissiä 3-4krt päivässä: aamupalalla pelkkää rintaa, joskus lounaalla soseen kaveriksi, välipalalla pelkkä imetys tai joskus myös sosetta lisäksi, ja iltaimetys ennen nukkumaan menoa. Päivälliseksi saa sitten sosetta ja juomaksi vettä. Minuakin on mietityttänyt että mahtaako nuo imetyskerrat riittäää. Aamulla ja illalla malttaa syödä rintaa hyvin, mutta päivällä aika vaihtelevalla menestyksellä. Minustakin joskus tuntuu että vaan ulkoiluttelen tissejäni kun neitiä tuntuu kaikki ympärillä oleva kiinnostavan enemmän :) .

Onkos muita savolaisia mammoja minun, NuuNuun ja Edien lisäksi joita tapaaminen kiinnostaisi? Minä asun reilun sadan kilsan päässä Kuopiosta, joten ihan helposti tuo matkan taittuminen ei pienen lapsen kanssa onnistu, mutta jos saataisiin kiva porukka kasaan ja mukavan kokoontumistpaikka järjestettyä, niin olis kiva tavata.

Hoitovapaalla olen ilmoittanut olevani tämän vuoden loppuun saakka ainakin. Sitten jos näyttää että tultaisiin taloudellisesti toimeen niin haluaisin vielä jatkaa tuonne 2009 kevääseen. Katsotaan nyt. Toistaiseksi tämä kotiäitinä olo tuntuu kyllä ihan mun jutulta!

Neuvolassa saatiin tyttösen 6kk mitoiksi 7360g ja 69cm. Hoikka on tyttö, mutta kuitenkin kasvaa tasaisesti omilla käyrillään.
 
Täällä on yks savolainen=) ja tapaaminen kyllä kiinnostaa vaikka en niin kamalan usein ole täällä ehtinyt kirjoittelemaan.Mullakin kilometrejä täältä Kuopioon kyllä tulee mut jos saan esikoisen johonkin niin no proplem (kirjoitetaankohan toi edes noin?) Miiko vaan autoon ja menoks=)

Mä meinasin olla kotona 2010 kevääseen asti jolloin pojat menee hoitoon ja mä alan etsiä töitä ja sit jos vaikka sais jotain niin reilun puolen vuoden töissä olon jälkeen vois sille kolmannelle antaa mahdollisuuden tulla=)
 
Jos meidänkin kuulumisia laitan. Me ollaan koko perhe oltu flunssassa, Ukolla oli ihan kauhee yskä! Nyt jo onneksi vähän helpottanu. Ukko kun ei syöny eikä juonu oikein mitään viiteen päivään, eilen sitten alko taas maistumaan jonkun verran. Ja tissittelyt on täälläkin lopetettu! Yöllä menee kerran, päivälllä toisen kerran, jos hyvä tuuri sattuu.. Korvikekaan ei maistu, vesi kyllä menis. Mutta neuvolasta sanoivat, että juo mitä juo, kyllä sen huomaa, jos alkaa kuivumaan. Eli en stressaa enää sen takia, on ollu niin kauhee viime viikko ja tää alku viikko!! :(

Niin ja onnittelut kaikille raskautuneille! Mekin tänään nähtiin miehen veljen kolmiviikkonen vauva, oli niin pieni! En edes muista, että Ukko on joskus niin pieni ollu.. Kuumetta vois pukata, jos antas tulla, mutta nautin nyt Ukosta kuitenkin hetken ja katellaan joskus myöhemmin.

Ja kun ei aina aivot toimi näköjään, niin hyvä, että kirjotitte, että puuronkin voi tehä korvikkeeseen!! Kun veteen olen sen tehnyt, mutta tuollakin tavalla saisin Ukolle menemään maitoa pikkusen enempi. Täytyypi illalla testata, miten maistuu. Jännä juttu, että joillekin näytti se banaaniriisipuuro maistuvan, meillä se ei mee alas ollenkaan. Se ihan pelkkä riisipuuro höystettynä jollakin soseella maistuu kyllä. Eikä Ukko oikein banaanistakaan välitä.. Mutta viljoja ei olla vielä kokeiltu, oottelen ihan rauhassa niitten kans.

Ja turvaistuimena oottelee britaxin multitech, jos joskus siihen päästäs.. Kun ei paino ollu taas noussu kuin ihan vähän. Eli 5 ja ½ kk neuvola: 7240 g ja 69,9 cm.

Veera ja Ukko
 
Olen aivan rättipoikkiväsynyt.
Kian alkoi oireilemaan flunssaa toissa yönä ja tänä aamuna oli niin tukkoinen että mentiin lekurille. Omalääkäri terveyskeskuksesta sitten kirjoitti lähetteen Lastenklinikalle jossa vietettiin viehättävästi 4½tuntia. Kian sain avaavia lääkkeitä jotka helpottivatkin pojan oloa heti. Testeissä todettiin RS-virus ja sitten päästiin kotiin hoito-ohjeiden ja reseptin kera. Saas nähdä meneekö ohi ihan kotihoidolla vai joudutaanko visiteeraamaan sairaalaa vielä uudemman kerran.

Kun sitten kotiuduin pojan kera sairaalareissulta, kotona odottikin mieluinen yllätys. Mieskulta oli tuonut pojalle aivan ihanan rottinkisen pinnasängyn. Olin pari päivää sitten maininnut että poika tarvitsisi isomman sängyn ja mies sitten oli sellaisen yllätykseksi minulle järjestänyt. :D :heart:
Ihanaa että on noin kultainen rakas. Itsekin olen flunssassa ja olin niin väsynyt kuin olla ja voi tuon reissun jäljiltä. Tuo miehen yllätys kyllä pelasti päivän. :) :heart:
 
Noppis
Heiii, te jotka korviketta syötätte, miten olette tähän lopputulokseen päätyneet?

Kun minulla imetys on sujunut hyvin, ja maitoa on riittänyt, mutta kun vaan tekisi mieli lopettaa imetys. :ashamed: En jaksaisi enää näitä tissejä, jotka tursuuvat ja ovat kovat ja kipeät vähän väliä. Etenkin nyt, kun meillä(kin) imeminen on selkeästi vähentynyt, tissit eivät tunnu hokaavan sitä, vaan ovat aivan pulloillaan, argh. Ja jotenkin mä en löydä sellaista tasaista tapaa imettää nyt kun kiinteitäkin menee paljon, tuntuu että joinain päivinä se ei ime ollenkaan, toisina sit taas nostattaa maitoa ja seuraava päivä onkin sit taas kamala. :x

Mut kun se suositus on 12 kk imetys, niin mun omatunto soimaa mua kun harkitsen imetyksen lopettamista. Sanokaa mitä teen? :ashamed:

Meidän likka on muuten oppinut liikkumaan varsin liukkaasti - pyörimällä. :D Tuntuu itse niin tyytyväiseltä tähän uuteen taitoon, ettei se varmaan edes enää yritä ryömimistä opetella. :LOL:
 

Yhteistyössä