vierailija
Oon 35vuotias mies. Nyt on niin sanotusti takki tyhjä. Oon ollut vajaan vuoden parisuhteessa nykyisen avokkini kanssa ja meillä yhteinen talo. Haluaisin erota muttei mua päästetä pois. En tunne mitään avokkiani kohtaan enkä pysty kuvittelemaan meitä yhdessä millän muotoa. Olen sanonut haluavani erota jo varmaan 400 kertaa. Ollaan molemmat onnistuttu rikottaan toisemme aika pahasti. Minä en ole aina osannut olla täysin rehellinen. (Olen aina halunut pitää jonkin asteista yksityisyyttä yllä) mutta avokki haluaa/vaatii saada tietää kaiken ja niitä myös tarkistaa esim puhelimesta. Avokki taas on riidellessä lyönyt mut henkisesti niin kasaan etten ole välillä kuin osannut itkeä vaatehuoneen lattialla. Avokki osaa olla suustaan niin vittumainen ja ilkeä kuin kukaan vaan voi olla. Iskee aina arimpaan kohtaan, ilkkuu ja nälvii vastapuolen niin raivon partaalle että moni olis jo piessyt. Jos riidan lomassa haluaisin lähteä kotoa pois se estetään. Autolla ei saa lähteä. Jos yrität tullaam seisoon auton viereen varpaat renkaan eteen ja taakse alasti lumihankeen ilman kenkiä ja seisois siinä niin kauan kun jäätyis tajuttomaksi. Jos koitat liikuttaa autoa niin varpaitaan ei ota pois vaikka alkaisivat litistyä. Ja sen jälkeen vittuilee ku koitan ajaa yli. Nykyään en saa lähteä edes kävelylle ulos riidan kesken. Tulee seisomaan oven eteen ja jos koitan. Siirtää alkaa huuto ku satutan. On kerran lyönyt mua turpaan ku koitin väkisin päästä ulos jäähtyyn. En osaa enää tuntea mitään ko ihmistä kohtaan. Silti jos koitan kantaa kamoja autoon ne kannetaan takaisin. Kaikille tutuille pitää näyttää iloista naamaa ja kellekkään ei saa kertoa ongelmista. Naamakirjaan pitää päivittää kaikkia hienoja ja romanttisia päivityksiä joita hänen kaverit kommentoivat kadehtien. Jos alkaa näyttää että hänen keinot ei saa mua pysyyn niin sit alkaa syyttely ku oon niin itsekäs ku nyt on mun lapsikin tuttunut hienosti uusio perheesee ja kuinka paljon lapsi kärsisi jos nyt koti rikottais jne. Kavereita en juuri saa nähdä kun kaikki vapaa-aika pitää viettää kotona. Oon kuski ja teen kahteen viikkoon keskimäärin 7-8 pitempää työpäivää ja saan näin ollen enemmän vapaapäiviä. Se on kuitenkin huono ku päivät on niin pitkiä ja lähes päivittäin kuulee jotain aiheesta ku taas meni pitkään ja vois sitä joskus kotonakin olla. Jos reissulla tulee joku viivästys niin maailma kaatuu siihen. Jos pitää olla yötä pois niin aina kauhea syyllistäminen ku en halua olla hänen kans ku nukun mieluummin autossa. Kotona pitää aina mennä samaan aikaan nukkumaan. En saa esim vapaapäivää edeltävänä iltana jäädä sohvallevpelaan kun hää ei saa nukuttua yksin ja ku tarvin niin paljon unta. Silti yhteisenä vapaana pitää herätä silloin kun hän ku muuten hällä on tylsää. Jos nousen sängystä ennen esim alkaa selkä jumittaa niin kauhea mutina ku en voi hänen seurana olla. Lapseni äiti on yksi suuri riidan aihe. Hän ei saisi millään muotoa "määrätä" avokkini elämää. Jos esin joku muksun meno/tulo aikataulu ehdotus ei oo ollut pojan äidin mieleen mun pitäis väkisin saada aikataulu läpi, tai jos mein aikataulu ei sovi hälle tarvisi munkin kieltää vastaehdotus aika. Jos pojan äiti alkaa jostain mein tekemästä aikataulun tms väkisin muuttamisesta mutista takaisin saan hirveän huudon ku en laita sitä ämmää ruotuun. Kun pojan äiti ei ole antanut alussa avokkini hakea poikaa hoidosta tai halunnut jättää poikaa kahdestaan avokkini kanssa olis mun pitänyt laittaa se ämmä tekemään niin kuin avokkini haluaisi. Jos en laita saan helvetillisen huudon aiheesta eriarvoinen kohtelu. Jos en jaksa reagoida johonkin pojan äidin kiukutteluun mutta sanon avokille takaisin hänen kiukutelles oon taas epätasa arvoinen ihmisiä kohtaan.
Haluaisin vaan olla ihan yksin ja alkaa koota itseäni. Se vaan ei avokille käy. Meidän pitää kuulemma ensin korjata toinen toisemme ennen kun voi ajatella eroa ja ku hän uskoo että ku minä korjaannun ja hän korjaantuu niin parisuhdekin korjaantuu ja jatketaan yhdessä. Ku ei voi vaan rikkoa ja jättää rikkinäisenä siihen ja lähteä pois. Mistä muka löytyy motivaatio korjata ihminen/suhde mitä ei halua ja mistä haluaa pois. Miten mikään korjaantuu ku ei siihen ees usko? Ja aina ku sanon että oon loppu etten jaksa niin vastaus on: niin että rikkoa jaksaa muttei korjata että nyt olis korkea aika muuttaa asennetta ja alkaa ottaan tekemisistään vastuu. Mihin on jääny se että jos ei suhde toimi ja siitä haluaa pois niin senkun lähti. Miksi nyt pitäisi korjata ihminen valmiiksi seuraavaa suhdetta varten? Vaikka siihen rikkinäisyyteen itse olisikin syypää niin voiko mikään vilpittömästi korjaantua jos on suhteessa paha olla ja haluaisi vaan pois. Miten löytää motivaatio korjata jotain mitä ei halua ja mitä kohtaan ei tunne mitään... oon pakotettu elämään avokkini määräämää elämää hänen ehdoillaan. En vaan jaksa enää..... .. .
Haluaisin vaan olla ihan yksin ja alkaa koota itseäni. Se vaan ei avokille käy. Meidän pitää kuulemma ensin korjata toinen toisemme ennen kun voi ajatella eroa ja ku hän uskoo että ku minä korjaannun ja hän korjaantuu niin parisuhdekin korjaantuu ja jatketaan yhdessä. Ku ei voi vaan rikkoa ja jättää rikkinäisenä siihen ja lähteä pois. Mistä muka löytyy motivaatio korjata ihminen/suhde mitä ei halua ja mistä haluaa pois. Miten mikään korjaantuu ku ei siihen ees usko? Ja aina ku sanon että oon loppu etten jaksa niin vastaus on: niin että rikkoa jaksaa muttei korjata että nyt olis korkea aika muuttaa asennetta ja alkaa ottaan tekemisistään vastuu. Mihin on jääny se että jos ei suhde toimi ja siitä haluaa pois niin senkun lähti. Miksi nyt pitäisi korjata ihminen valmiiksi seuraavaa suhdetta varten? Vaikka siihen rikkinäisyyteen itse olisikin syypää niin voiko mikään vilpittömästi korjaantua jos on suhteessa paha olla ja haluaisi vaan pois. Miten löytää motivaatio korjata jotain mitä ei halua ja mitä kohtaan ei tunne mitään... oon pakotettu elämään avokkini määräämää elämää hänen ehdoillaan. En vaan jaksa enää..... .. .
