Haaveena vauva 2024

Täällä oli tuikkimista alavatsalla melko keskellä, kun kaupassa olin. Ihan piti pysähtyä muutaman kerran, kun nipisti. Oletettavasti DPO 8 eli voisi olla kiinnittymistä, mutta en millään jaksa uskoa, että tässä kierrossa tärppäisi, kun jäi vaan pariin kertaan talletus, niin en nyt elättele toiveita. Jäämme kuitenkin seurailemaan tilannetta.

Ainiin ja valkovuoto on ollut tosi runsasta ja koostumus jotenki erilaista, ku yleensä
 
Huomenna DPO 0. Ens kierrosta uusi IVF-yritys, mutta piinaillaan tämä odotusaika nyt kun ovisoireet on vahvat, testi plussaa ja seksiäkin sopivasti. Terolutit torstaista alkaen käyttöön, koska yritetään siirtää kuukautisten alkamispäivä hoidolle optimaaliseen, eli ke-pe päiville.
 
Täällä todennäkösesti dpo 0. Eilen ovistestit oli lähes tasavahvat aamulla, illasta jo haaleempi kuten myös tänää. Tänää ollu kunnon limat ja oviskivut. En vielä päivitä listalle kuitenkaan, seuraan pari pv oliko ovis nyt 🙈 eli suht ajoissa taas ovis, nyt tosiaan kp 11
 
Pakko kysyä, saako siihen testiin missään vaiheessa pysyvää hymy naamaa vai onko se aina vilkkuva?
Saa. Testasin päivä ennen oletettua ovista, niin jäi heti pysyväksi. Muistin vast silloin, että niitä muutama oli jäänyt kaappiin ni halusin testaa, että onko omat tuntemukset testin kaa linjassa.

Vielä pari päivää odottelua… Mulla on ollut oudon kivulias tää loppuvaihe oviksen jälkeen. Sellaista puikkomaista pistoskipua saattaa tulla useastikin. Yleensä oon saanut tässä vielä ennen menkkoja aika kovan pään säryn, melkein jopa migreenimäisen, niin sitä ei ole vielä tullut. Alkoi, kun lopetin imetyksen ja kierto tasottui.
 
Heippa!

Liityn joukkoonne, onpa ihanaa kun löytyi aktiivinen keskustelu 🥰

Meillä yritys menossa, miehellä ennestään kaksi lasta ja mulla ei yhtään omaa. Yritystä takana 9 kk, tällä hetkellä juuri jännäilen alkaako menkat tällä viikolla vai ei. Malttamattomana olen jo testannut pari kertaa mutta negoja ollut, tai jotain haamuakin olin näkevinäni mutta kai sitä taas kuvittelee viivoja joka paikkaan, kun niin toivoo 😊

Mulla raskautumiseen vaikuttaa oletettavasti lyhyt luteaalivaihe. Aiheen tiimoilta olin juuri ehkäisyneuvolassakin ja kun tulee vuosi yritystä täyteen, varaan ajan tutkimuksiin. Ikää mulla 31v ja miehellä 40v.
 
Heippa!

Liityn joukkoonne, onpa ihanaa kun löytyi aktiivinen keskustelu

Meillä yritys menossa, miehellä ennestään kaksi lasta ja mulla ei yhtään omaa. Yritystä takana 9 kk, tällä hetkellä juuri jännäilen alkaako menkat tällä viikolla vai ei. Malttamattomana olen jo testannut pari kertaa mutta negoja ollut, tai jotain haamuakin olin näkevinäni mutta kai sitä taas kuvittelee viivoja joka paikkaan, kun niin toivoo

Mulla raskautumiseen vaikuttaa oletettavasti lyhyt luteaalivaihe. Aiheen tiimoilta olin juuri ehkäisyneuvolassakin ja kun tulee vuosi yritystä täyteen, varaan ajan tutkimuksiin. Ikää mulla 31v ja miehellä 40v.
Tervetuloa mukaan!
Saitko vielä mitään apuja tuohon lyhyeen luteaaliin? Kiinnostaa aihe kovasti, kun itse epäilen samaa syyksi. Mulla ikää 33 v. ja vuosi jo yritetty ja kovasti mietin pitäiskö jo hakeutua tutkimuksiin. Mies ei vaan ole vielä kovin innokas.
 
  • Tykkää
Reactions: marik91
Eikös tohon lyhyeen luteaaliin voi saada jo aiemminkin jotain apukeinoja? 🤔 ei kyllä omaa kokemusta oo, mutta muistan että tutulla oli tätä ja pyysi ehkä jonkun muutaman kk yrityksen jälkeen keltarauhashormonia (?) pidentämään luteaalia. Mullakin tällä hetkellä ehkä toi luteaali vähän lyhyt, kun viimeksi oli vaan 7 päivää 😬 nyt oottelen miten käy kun toisia menkkoja odottelen synnytyksen jälkeen. Vielä ei oo ainakaan alkaneet ja dpo 9 mennään 👍🏻
 
Kiitos! 🥰

Kävinkin tuolla ehkäisyneuvolassa vähän sillä ajatuksella, että josko saisi jo reseptin tuohon keltarauhashormoniin, kun oon kuullut joidenkin saaneen melko herkästikin. Mut tää lääkäri oli ehdoton, et vuosi täytyy olla yritystä takana ja että ensin sit kun vuosi täynnä, tutkitaan molemmat jne.

Mä oon joskus aiemminkin yrittänyt raskautua, kerran onnistunut muutama vuosi sitten heti kuparikierukan poiston jälkeen vaikkei aktiivisesti yritetty, tuolloinkin sikiö todettiin myöhemmin viikon pienemmäksi mitä kuukautisista laskettuna. Meni kesken rv 10.
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@Charppaliini ★ 10/22 ★ 3.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@zatzat ★ 05/23 ★ 1.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 5/23 ★ 1.
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)


★★★★★★★★★★★★★★★

22.8.2023 tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Leonida kp 28/29
@pikkuhaave kp 27/38
@esparsetti kp 27/32
@aida91 kp 26/25-28
@Frija kp 26/28
@ireh kp 26/30
@syksynsävel_ kp 24/27-30
@Cherrymint kp 23/24-27
@Cara-mel kp 22/24-27
@nonnaam kp 19/39
@Tiukuna kp 16/28
@Päivänsäde84 kp 15/25-28
@Karvakorvat kp 12/?
@heidisofia kp 11/28
@heltsuli kp 9/28
@meinaas kp 9/28-34
@Heinis2017 kp 8/26-33
@Dinaas kp 2/27-33

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@aida91 DPO 15
@Leonida DPO 13
@ireh DPO 9
@Samovaari DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ kkm 6/23 ★ 08/23
 
Viimeksi muokattu:
Mä kyllä aina innolla luen kaikkien viestit, mutta oon super huono kommentoimaan mitään. Pitäs varmaan viesti kerrallaan vastata jotain jotta muistas mitä haluaa sanoa 😅

Sunnuntaina oli lähes tasavahva ovistesti. Maanantaina oli vasemmalla selkeet oviskivut ja eggigset. Aattelin, että ehkä se sunnuntai oli sit plussa, näyte oli ehkä laimea. Jatkoin kuitenki testausta ja maanantaina viiva oli haaleempi. Eilen ehkä ihan vähän taas tummenpi ja tänää taas lähes tasavahva. Tänää myös painetta oikeella alavatsassa ja sellanen ovis fiilis oikealla 😶 jännänä seuraan, onko ovis vasta nyt vai mitä ihmettä
 
  • Tykkää
Reactions: Dinaas
Mä kyllä aina innolla luen kaikkien viestit, mutta oon super huono kommentoimaan mitään. Pitäs varmaan viesti kerrallaan vastata jotain jotta muistas mitä haluaa sanoa

Sunnuntaina oli lähes tasavahva ovistesti. Maanantaina oli vasemmalla selkeet oviskivut ja eggigset. Aattelin, että ehkä se sunnuntai oli sit plussa, näyte oli ehkä laimea. Jatkoin kuitenki testausta ja maanantaina viiva oli haaleempi. Eilen ehkä ihan vähän taas tummenpi ja tänää taas lähes tasavahva. Tänää myös painetta oikeella alavatsassa ja sellanen ovis fiilis oikealla jännänä seuraan, onko ovis vasta nyt vai mitä ihmettä
Jos sulla oli 2 ovulaatiota 😄 Jännö juttu kyllä!
Mäkin tykkään aina lukea kaikkien viestejä 🥰 En viitsi miehelle liikaa näistä höpöttää, kun synnytyksen jälkeen olla menty niin että seuraava vauva saa tulla kun tulee, mutta ei kiirettä/paineita asiasta 😁 Mutta sitten kun kierto tasaantuu, täytyy kyllä hänet innostuttaa aktiivisempaan yritykseen 😅
Täällä alkoi yöllä menkat. Oon ihan tyytyväinen nyt tähän, luteaali oli sentään 10 päivää. Viimeks oli vaan 7. Jospa se tästä pitenis ja pääsis takas siihen mitä se oli ennen synnytystä, eli 14 päivää 🙄 kierto itse olikin sitten 40 päivää 😅
 
  • Tykkää
Reactions: Dinaas
Mä kyllä aina innolla luen kaikkien viestit, mutta oon super huono kommentoimaan mitään. Pitäs varmaan viesti kerrallaan vastata jotain jotta muistas mitä haluaa sanoa

Sunnuntaina oli lähes tasavahva ovistesti. Maanantaina oli vasemmalla selkeet oviskivut ja eggigset. Aattelin, että ehkä se sunnuntai oli sit plussa, näyte oli ehkä laimea. Jatkoin kuitenki testausta ja maanantaina viiva oli haaleempi. Eilen ehkä ihan vähän taas tummenpi ja tänää taas lähes tasavahva. Tänää myös painetta oikeella alavatsassa ja sellanen ovis fiilis oikealla jännänä seuraan, onko ovis vasta nyt vai mitä ihmettä
Josko se yritti tulla su mut lopulta tuliki nyt 😄 Joskus muistan itekki ihmetelleeni että miten tuntuu kahteen kertaan, mut tais olla väliä semmonen viikon verran ja muistaakseni kierto venähti pitemmäksi niin päättelin että tapahtuki ovis sillon myöhemmin.
 
En ole hetkeen nyt päivitellyt niiden aikaisten ovulaatioiden jälkeen.
Nyt on kp 28 edelleen samassa kierrossa ja menkkoja ei vielä näy. En ole nyt tehnyt viikkoon uutta testiä, mutta ehkä täytyy taas testailla kun menkkoja ei vielä kuulu. Aiemmat testit siis negatiivisia.
 
Onko kukaan käyttäny sitä ovis sylkitestiä, onko sitä helppo käyttää ja lukee? Mietin sellasen hommaamista liuskatesteihin en oo saanu ku haaleita viivoja vaan tuntuu niin kalliilta ne cb:n näytölliset testit
Mulla käytössä, ja tykkään, kun tosiaan ei oo mitään kertakäyttöistä tuossa. Kyllä se ihan helppo on käyttää, kun oppii. Yhden vauvan olen tuolla saanut, joten luotto on kova 😆
 
  • Tykkää
Reactions: Heinis2017
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@Charppaliini ★ 10/22 ★ 3.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. (yhteinen)
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@zatzat ★ 05/23 ★ 1.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 5/23 ★ 1.
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)


★★★★★★★★★★★★★★★

23.8.2023 keskiviikko

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@pikkuhaave kp 28/38
@esparsetti kp 28/32
@Frija kp 27/28
@ireh kp 27/30
@marik91 kp 26/28-31
@syksynsävel_ kp 25/27-30
@Cherrymint kp 24/24-27
@Cara-mel kp 23/24-27
@nonnaam kp 20/39
@Tiukuna kp 17/28
@Päivänsäde84 kp 16/25-28
@Karvakorvat kp 13/?
@heidisofia kp 12/28
@heltsuli kp 10/28
@meinaas kp 10/28-34
@Heinis2017 kp 9/26-33
@Dinaas kp 3/27-33
@aida91 kp 3/25-28
@Leonida kp 1/29

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@marik91 DPO 13
@ireh DPO 10
@Tiukuna DPO 5/PP0
@Samovaari DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ kkm 6/23 ★ 08/23
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä