Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Nyt on mun aika kirjoitella. Oon seurannut sivusta tätä keskustelua jo 4kk:n ajan. Välillä itkien ja välillä nauraen.

Olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta jo puolitoista vuotta. Ikäkö painoo jo päälle? Olen 28 vuotias. Päätin vuoden yrittämisen jälkeen kääntyä lääkärin vastaanotolle. Minulla todetti pco eli monirakkulaiset munasarjat? Jos jokin voi niistä kertoo tarkemmin niin olen kiitollinen.

Kuukautiset ovat säännölliset 32-35pv. Ovulaatio tulee joskus ja jouluna eli ei joka kerta tapahdu. Minulle määrättiin clomifen kuuri ensin 1tabletti viidennestä kiertopäivästä yhdeksänteen kiertopäivään mutta ei tapahtunut mitään muutosta eli isoja follikkeleja ei tullut (hedelmöittyviä munasoluja). Sitten minulle viime kierrosta lähtien määrättiin sama mutta 2 tabl viitenä päivänä.

Nyt tänään testaan ovulaation, eilen se ei vielä ollut. Kp 19/32-35 nyt menossa. Toivotaan että ovulaatio näkyisi tänään. Peittoja ollaan joka toinen päivä heiluteltu Intoa riittää vaikka aina kun täti tulee kylään niin itku pärähtää.

Välillä epätoivo riipii niin pahasti päälle että tästä keskutelujutusta on ollut ainoa apu kun saa lukea muiden juttuja. Ehkä meillä vielä joskus tärppää ja saamme elämällemme uuden tarkoituksen. Viime kuussa testailin raskautta joka päivä viikko ovulaatiosta. Mutta täti kuitenkin saapui. Mutta nyt on uusi yrityskerta menossa.

Tsemiä kaikille muillekkin! Ja onnea ihan hirmuisesti plussanneille!
Älä menetä toivoa. Ei ole pco todellakaan lapsettomuustuomio. Mulla se todettiin viime keväänä, kun menkkoja ei vaan kuulunut pillerien lopettamisen jälkeen. Saatiin primolutilla käyntiin ja sen jälkeen kierto oli +40 päivää, kunnes tasoittui tuonne 35 päivään. Samalla tein myös pienen elämänmuutoksen ja aloitin vhh-ruokavalion pco:sta väitelleen gynen suosituksesta. Paino putosi 6-7kg (oli siis lievää ylipainoa ennen tuota), kierto tasoittui ja aloin ovuloimaan. Syyskuussa pamahdin paksuksi, kun meillä oli eka "virallinen" yrityskierto kierron tasoittuminen jälkeen. Toki sitä ennen oltiin jo "saa tulla jos on tullakseen" mentaliteetilla vuosi, kun pillerit lopetin. Mutta ei voinut tärpätä aiemmin noiden menkkahäiriöiden vuoksi. Plussakierrossa apuna myös greippimehu ja vitamiinit. Jos haluat aiheesta lisää vertaistukea ja vinkkejä, pistä vaikka yv :)
 
Koska tässä ketjussa taitaa olla kokeneimmat testitieteilijät niin kysympä täältä. Eli aloin tikuttaa ovista kp 14, joka päivä oli haalea viiva.sunnuntaina eli kp 16 tuli sitten vahvempi viiva mutta vielä hiukan vaaleampi kuin kontrolliviiva. Sitten loppui ovistestit ja sain vasta tänään lissää. Tänään testatessa ovistestiin ei tullut enää minkäänlaista viivaa. Eli jos oletettu ovis ollut eilen,voiko viivat haalentua niin äkkiä ettei enää ole mitään näkyvissä? Ovisoireet kyllä ollu voimakkaat;limaa,seksin himoa,pahoinvointia ja vatsan nippailua sekä tänään jomotusta alavatsassa. Täytynee pelata varman päälle jos ovis vasta tuloillaan, mutta mietityttää tuo että 48h hävinny koko viiva. Olikohan riittävän epäselvä selostus. :D
Ja aiemmat testit oli eri kuin tän päiväset,jos sillä on jotain merkitystä. Sofi merkkisiä oli ekat nyt en muista mitä nuo uudet.
 
Kiitos Pepiita!

Tuli heti jo parempi mieli. Minäkin voisin alkaa muutaman kilon tiputukseen jos se auttaisi. Nyt vaan sitten täytyy vähän katsoa mitä söisi

Mulla on jotain babyplan foolihappo juttuja mutta en ole vielä syönyt niitä. Ainoastaan d-vitamiineja. Vaikuttaako greippimehu hedelmöitykseen? Vai onko tää joku kirves tyynyn alle juttu

Haluun nähä lisää muitten viivoja ja haamuja niin saan itellenikin piristystä!
 
funny87 miun isopaha pcos ei reagoinut clomeihin - isoillakaan annoksilla - mitenkään. Mutta ensimmäisestä letrotsoli-kuurista sain elämäni ensimmäisen ovistestiplussan. Miun lääkäri totesikin (on siis vaihtunut välillä), että letrotsoli tuntuu (en tiedä, onko sitten ihan silkkaa lääkärin mutua) tepsivän klomifeenia paremmin pco-tyyppisiin munasarjoihin. Eikä se kerry elimistöön, joten mitään välikiertoja ei tartte sen takia pitää.

Ainiin, ja laskeskelen täällä, että ois dpo7 ja arvon, että miten aikasin sitä uskaltas testata :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Piupula ja empuska
Heips. Onnea plussanneille. Minä olen sivusta seuraaja, entinen superhimotestaaja :D.. Noista kikoista mitä avuksi voisi ottaa, greippimehu, punaviini yms. Itse koitin kun oli 9kk yritystä, (yksi km ja tm siihen mahtunut) kp1 alkaen mamavitamiini, möllerin tupla x3 kapselia, foolihappolisä ja minidisperin, eli 50mg disperiniä joka aamu. Siitä tärppäs, poika nyt 7kk. En tiedä oliko noilla osuutta, mutta itse ajattelisin että olisi ehkä ollut. Ovis oli tuolloin superkova, kivut, limat jne. Sain megaplussan parina päivänä ovistikkuun ja pc r-testillä selvät plussahaamut kolmena päivänä putkeen, siis oviksen aikaan. Piti iha sillo koittaa :D

Plussatuulia kaikille.

Empuskallle nyt iha valtavasti puhallan onnea, kunpa tämä olisi nyt SE kierto!!
 
Paljon Onnea plussanneille!! :) ja tsemppiä uuteen kiertoon joutuneille.

Meillä nyt menossa yk4 ja pe-ma oli joka päivä kovenevaa jomotusta ja vihlontaa alavatsassa, välillä hieman helpotti mutta varsinkin su ja ma olivat hankalimmat päivät, jatkuvaa jomotusta alavatsassa ja selässä. Tänään jo parempi päivä, edelleen tuntuu että alavatsassa on jotakin. Muissa kierroissa ei oo ollu mitään vastaavaa.

Ovulaatio ollut about viime keskiviikkona tai to eli 27.1 tai 28.1.

Onko teillä ollut joskus vastaavaa?

Lisäksi rinnat olleet jo kaksi viikkpa kipeät, viimeisen viikon erittäin kipeät, varsinkin sivuilta.
 
Näin viime yönä unta, että plussasin. Aamulla toivoa täynnä testasin... ja negatiivinen. Voi pettymys!! Tänään siis kp 25/28(-30) ja dpo 12. Epätoivo valtaa mielen... :( Ei millään enää jaksais näitä pettymyksiä kuukaudesta toiseen.
Toivottavasti muilla on parempi aamu ja plussaa pukkais! <3
 
Mulla ovis on nyt näkynyt 4kk:tena peräkkäin. Mutta ei oo tärpänny silti

Onko se siis ihmeellistä että jos on pco että ovis tulis?

Mulla oli ovis eilen nyt sit jännäämään taas
Seisoin päälteni eilen sängynpäätyä vasten session jälkeen joskos se auttaisi.

Nyt lähen metsästään taas testejä valmiiks. Testaan ekan kerran dpo10-11
 
  • Tykkää
Reactions: Piupula
Hei piti kyselemäni siitä vehnänalkioöljystä? Onko kukaan käyttänyt ja mistä ootte hommanneet? Onko se kapseleina vaiko miten? Ja eikö sen nyt siis pitäs auttaa just kierron loppupuolta, avittaa luteaalivaiheen pidentämisessä?

Uuteen kiertoon siis tipahdin ja rytinällä. Ei tarttee miettiä, merkkasiko PC:n viivanpaikka jotain. Vaikka ois merkannutkin, tästä teurastuksesta ei kyllä selvinnyt mikään. Jos nyt en ihan väärässä ole (vahvin veikkaus oviksen ajankohdasta), luteaalivaihe jäi tässä kierrossa 7-8 (hyvällä lykyllä päivän pari pidempi) päivään. Ei kyllä ollut normaalikierto millään lailla muutenkaan, joten toivoa sopii, että joulukuun km lakkaisi häiritsemästä ja kierto normalisoituisi muutenkin...

Mut ajattelin silti tuota vehnänalkioöljyä testata ens kiertoon. Lisätietoja siitä vastaanottaisin varsin mielelläni. Kokemuksia? :)
 
Mähän kokeilin viime kierrossa tota vehnänalkioöljyä ja nyt rupesin miettimään, että mullahan oli sillon kaikkien aikojen pidin kierto ikinä eli 35 päivää. Kun normi on n. 29-32.

Raskaaksi en tullut, mutta sehän on muutenkin hyvää tavaraa nautittavaksi sisäisesti vaikka käyttäis ihan muutenkin vaan :)
 
Hei piti kyselemäni siitä vehnänalkioöljystä? Onko kukaan käyttänyt ja mistä ootte hommanneet? Onko se kapseleina vaiko miten? Ja eikö sen nyt siis pitäs auttaa just kierron loppupuolta, avittaa luteaalivaiheen pidentämisessä?

Uuteen kiertoon siis tipahdin ja rytinällä. Ei tarttee miettiä, merkkasiko PC:n viivanpaikka jotain. Vaikka ois merkannutkin, tästä teurastuksesta ei kyllä selvinnyt mikään. Jos nyt en ihan väärässä ole (vahvin veikkaus oviksen ajankohdasta), luteaalivaihe jäi tässä kierrossa 7-8 (hyvällä lykyllä päivän pari pidempi) päivään. Ei kyllä ollut normaalikierto millään lailla muutenkaan, joten toivoa sopii, että joulukuun km lakkaisi häiritsemästä ja kierto normalisoituisi muutenkin...

Mut ajattelin silti tuota vehnänalkioöljyä testata ens kiertoon. Lisätietoja siitä vastaanottaisin varsin mielelläni. Kokemuksia? :)
Niin ja ihan prismasta ostin öljynä :)
 
Mulla ovis on nyt näkynyt 4kk:tena peräkkäin. Mutta ei oo tärpänny silti

Onko se siis ihmeellistä että jos on pco että ovis tulis?

Mulla oli ovis eilen nyt sit jännäämään taas
Seisoin päälteni eilen sängynpäätyä vasten session jälkeen joskos se auttaisi.

Nyt lähen metsästään taas testejä valmiiks. Testaan ekan kerran dpo10-11
Ei se ihmeellistä ole, mutta siihen usein liittyy ovishäiriöitä. Tai siis mulla pitkät kierrot johtui siitä, etten ovuloinut ollenkaan ja tyhjennysvuoto tuli sitten kuin tuli. Ovulaatiotesteissä myös erikseen sanotaan, että niitä ei kannata välttämättä käyttää, jos on pco, koska ne voi näyttää väärin. En nyt enää muista mihin hormooniin se liittyi, mutta joku hormoni mikä on koholla pco:n takia voi aiheuttaa ovisplussan testiin. Mä sain esimerkiksi viime kesänä ovisplussan aikaiseksi useamman kerran kuussa, kun testasin clearbluen hymynaamatestillä. Mutta opettelin sitten kehostani tunnistamaan aidon oviksen tuntemusten perusteella, kun kierto tasaantui :)
 
Tosta vehnänalkioöljystä.. Pari kiertoa sitä kokeilin viime keväänä/alkukesästä (muistaakseni) ja mulla meni iho siitä aivan jäätävään kuntoon. Finnejä pukkas sit joka tuutista, eikä tärpänny. Enää en sitä kuraa kokeile, oli niin kamalan makustakin :ROFLMAO:
Tänään on ilmeisesti dpo 6, eilen ja tänään on sattunu vasemmalle puolelle ikävästi. Sieltä tunsin ovulaationkin. Veikkaan ite keltarauhasta? Oon myös ihan sikaväsyny (toki tää flunssakin sen voi aiheuttaa, tuli heti oviksen jälkeen) ja sit oon ihan älyttömän itkuherkkä. En tajua! Raskauteen en todellakaan usko kun tosiaan neljä pv ennen heilutettiin peittoja sekä seuraavana päivänä oviksesta. Nää oireet vaan ärsyttää.
 
Paljon plussa tuulia kaikille! Ja viivojen vahvistumisia! (y)
Mä taidan nyt uskoa ja lopettaa tikkujen kastelun tähän! (Taaai no ehkä viikonloppuna vielä digi :ROFLMAO:)
http://aijaa.com/aH4vsp
Puspus <3 Onnea hirmuisesti.

Täällä kp15 ja flunssa iskee TAAS päällensä -.- silti hirmuinen siivousvimma! ;D Talletuksia tehty, eilen ei vain tosin ehditty mitenkään :/ no tänään sitten, joskos ovis olisi jo ollut tai sitten tulossa. Womanlogin mukaan se olisi tänään.
Tänään kerkesin jo aamupäivällä saada sellaisen megalomaanisen orgasmin, sen jälkeen pöksyt on ollut märkänä koko päivän. Anteeksi, eihän täällä kukaan harrasta seksiä kuitenkaan ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Theran

Yhteistyössä