Haluan erota miehestäni

mutta miten?

Olen voinut huonosti tässä avioliitossa jo vuosia. TIEDÄN, että mieskin voi huonosti mutta hän ei sitä juurikaan tuo ilmi keskusteluissamme. Hän sanoo, että on tyytyväinen ja rakastaa, mutta riidellessä valittaa seksin ja läheisyyden vähyyttä, sekä sitä että olen niin etäinen.

Mutta kun en kykene muuhun. Minua ei kiinnosta oma mieheni. Ei hänen kanssaan oleminen, ei hänen asiansa, ei mielipiteensä. Olemme olleet yhdessä 19v ja uskokaa pois, osaan päättää lauseet jotka hän aloittaa ....

Mies tietää mun olotilasta. Välillä yritän aukaista asiaa, olen puhunut erosta. Mies menee lukkoon, lupaa "parantaa tapansa" (ei tarvitsisi, ei ole mitään parannettavaa ja jos jonkun pitäisi muuttua se on minun tunteeni) ja hetken ajan yrittää jotenkin enemmän mutta minusta hän on kuin verkossa räpistelevä kala.

Mä en tiedä miten asiassa edetä. Kai mun vaan pitäis hankkia itselleni asunto (tässä vaiheessa olen niin väsynyt tähän, että olen valmis luopumaan omaisuudestanikin ja jättämään kaiken miehelle) ja lähteä.

Pelottaa ympäristön painostus. Miehen hyvinkin vanhakantainen perhe hänen tukenaan, yhteiset ystävät jne. Miten muka selviäisin kuitenkaan pienillä tuloillani?

Entäs lapset? Teini-ikäiset jotka alkaisivat oireilla, vai alkaisivatko sittenkään? Kun äiti ja isä on toisilleen kuin työkollegat eivätkä käyttäydy kuin mies ja vaimo, eikö en lapsetkin vaistoa?

Mä en tiedä mitä teen. Olen niin väsynytkin. Onko mulla vaan joku neljänkympin kriisi? Vai pitääkö mun nyt vaan kaivaa jostain munat esille, lopettaa tää ja alkaa elämään?

 

Sama vika. Naimisissa pitkälti yli 20v, ei muita naisia koskaan ollut elämässä. Veikkaan kriisiytymistä, etenkin siksi, kun vaihtoehtoja olisi EHKÄ saatavilla ja sitä rakastumisen/intohimon tunnetta alkaisi kaivata taas elämäänsä.

 

Voisin väittää, että jos tulisi sota ja elämä ei olisi enään tylsää vaan pelottavaa, rakastuisit mieheesi taas. Sulla on jännityksen kaipuu, koet elämäsi tylsäksi ja pidät miestäsi esteenä onnellisuuden puutteelle. Kos vaihdat miestä, törmäät samaan ongelmaan uudestaan ja se tulee aikaisemmin. Elät vanhuuden yksin, kun miehelläsi on joku joka ei kaipaa jatkuvaa uutta ja jännitystä.

Mutta sinun elämäsi. Sanon vaan, että sitä jännitystä elämään saa muustakin kuin irtosuhteista ja uusista miehistä.

 

Voi, olen tutkaillut samaa olotilaa itsessäni. Tosin olen vasta 27 ja yhdessä ollaan oltu vasta 8 vuotta. No, ehkä kolmenkympin kriisi?

Välillä tuntuu että miehessä kaikki vain ärsyttää. Ärsyttää sen jutut, mitä se tekee, miten se tekee, mitä se ei tee. Ihan kaikki. Ja vaikka se ei tekisi mitään ärsyttävää tai sanoisi, keksin jotain mistä ärsyyntyä. Sama toimii ainakin toisinaan myös toisinpäin, tiedän että mieskään ei monesti yhtään jaksaisi katella minun naamaa.

Toisaalta on tässä suhteessa vielä jotain hyvääkin, jos joskus sille antaa aikaa. Aika on kortilla kahden pikkulapsen kanssa. Ehkä me siis vaan ei olla hoidettu suhdettamme tarpeeksi, olis helpompaa ottaa uusi kun jännitys tulisi sitä myötä itsellään. Hetkellisesti tosin vain.

No, onko teillä ap miehen kanssa koskaan yhteistä aikaa? Jos kaipaat jännitystä, niin voisitko ajatella että koittaisit löytää sitä joltain muulta elämänalueelta myös kuin parisuhteesta + tekisit miehesi kanssa jotain uutta ja jännittävää? Onko teillä koskaan irtiottoja arjesta ylipäätään?

 

Se, ettei puoliso kiinnosta sinua, on vika sinun omassa päässäsi, ja vain sinä itse voit korjata sen, ei kukaan muu. Vaihtamalla ei tilanne parane. Menkää parisuhdekurssille ja hakekaa apua, vain tyhmä luovuttaa selvittämättä kaikkia vaihtoehtoja.

Et sinä voi vain väittää faktoiksi asioita, ettet muka pystyisi muuhun, tai ettei mies vain kiinnosta sinua. Pystyt ihan varmasti, ja kyllä kiinnostaa, jos niin haluat. Et ole niin avuton ja saamaton kuin kuvittelet olevasi.

Tsemppiä!

 

Kiitos vastaajille.
Useassa kommentissa tuli esille "jännityksen kaipuu" tai "toiset miehet".
En näe itsessäni mitään tuollaista. En haaveile rakkaudesta, intohimosta tai toisista miehistä. En sen vuoksi ole eroamassa. Olen eroamassa koska en tunne mitään miestäni kohtaan, ja minun mielestäni on väärin kumpaakin kohtaan roikkua tällaisessa liitossa.

Ei, meillä ei ole ollut yhteistä aikaa pitkäön aikaan. Kumpikaan ei ehdota enää. Minä ehdotin ennen useammin mutta aina oli joku este. Yleisemmin raha. Lomamatkoilla emme ole käyneet. Kun raha oli esteenä, ehdotin ihan vaan kahdestaan olemista. Kyllästyin pian siihen, että minä olin se joka aina ehdotti, ideoi ja toteutti. Kun olin vienyt lapset hoitoon, siivonnut kämpän sellaiseksi että siellä ylipäätään viihtyi ns. aikuisten kesken, tehnyt jotain ruokaa jne. ja mies vaan tulee "valmiiseen" niin yhtäkkiä ei paljoa huvitakaan.

Miehellä ei tunnu olevan mieliku ävitusta mihinkään. Leffat joita haluaa katsoa, katsoo mieluummin yksin vaikka älyluurillaan yksin sängyssä kuin edes ehdottaa yhdessä katsomista. En vaan jaksa eikä minua kiinnosta.

Kaikki tuntuu vaan niin turhalle, tällainen puoliksi eläminen.

 

Miten luulet elämäsi muuttuvan paremmaksi yksin asuessasi? Tai jonkun toisen miehen kanssa? Pitkissä suhteissä intohimo katoaa ajan myötä ja suhde muuttuu enemmän elämänkumppanuudeksi. Samassa tilanteessa olet jonkun toisenkin kanssa muutaman vuoden päästä. Tai voit joutua ojasta allikkoon ja oletkin nalkissa jonkun sairaalloisen mustasukkaisen narsistin kanssa. Yleensä hyvää, rauhallista ja turvallista elämää osaa arvosta vasta kun sen menettää.

Jos kaipaat uutta vireyttä elämään, niin hanki joku uusi mielenkiintoinen harrastus. Liity vaikka johonkin tanssiseuraan tai ihan mihin tahansa, missä on paljon muitakin ihmisiä ja sosiaalisia kontakteja.

Jos taas kaipaat miehen ja naisen välistä säpinää, niin tee muutama seikkailu salaa. Ennen pitkää huomaat, etteivät ne muutkaan miehet yhtään sen erityisempiä ole kuin omakaan miehesi ja leppoisa kotielämä alkaa tuntuakin yllättäen houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

 

Voisin väittää, että jos tulisi sota ja elämä ei olisi enään tylsää vaan pelottavaa, rakastuisit mieheesi taas. Sulla on jännityksen kaipuu, koet elämäsi tylsäksi ja pidät miestäsi esteenä onnellisuuden puutteelle. Kos vaihdat miestä, törmäät samaan ongelmaan uudestaan ja se tulee aikaisemmin. Elät vanhuuden yksin, kun miehelläsi on joku joka ei kaipaa jatkuvaa uutta ja jännitystä.

Mutta sinun elämäsi. Sanon vaan, että sitä jännitystä elämään saa muustakin kuin irtosuhteista ja uusista miehistä.

Varmaan jos tulisi sota tms, ap ja miehensä puhaltaisivat yhteen hiileen selviytyäkseen ja etenkin auttaakseen lapsia selviytymään. Ei se silti mitään rakastumista ole.

Mutta vaikka syy olisikin ap:n vaihtelunhalussa, niin mitä sitten? Ei hänen olonsa siitä parane, että hän pakottautuu kärvistelemään tylsässä suhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään. Jos vaihtoehtona on tylsä elämä ja tylsä vanhuus yhdessä tai mahdollisuus aidon kumppanuuden löytämiseen vaikka sitten sillä riskillä että ei ole takeita toteutuuko se, niin ei tuo jälkimmäinenkään huonolta kuulosta. Nimittäin ei se pystyyn kuollut suhdekaan hyvä vaihtoehto ole. Melkein voisi olla kivempi vaikka sinkkunakin.

 

Nostaa kytkintä ja lähtee. Ei se ole sen vaikeampaa ellei siitä tee sellaista. Eikä tähän nyt kannata vastata millään narsisti-kortilla, aloittajalla taitaa olla ihan normaali terve mies, joten lähteminen on vain omasta saamattomuudesta kiinni. "mistä pitäisi aloittaa?" on vähän outo kysymys olettaen että ap on aikuinen nainen.

Jos olet päätöksestäsi varma niin ei muuta kuin toimintaa, turha se on märehtiä ja huokailla, jos asioita on tarkoitus muuttaa. Jos et ole varma päätöksestäsi ja tuo jahkailu johtuu siitä, niin ota miehesi kanssa asiat puheeksi, miettikää yhdessä voiko liittoa vielä pelastaa jne.

 

Miten luulet elämäsi muuttuvan paremmaksi yksin asuessasi? Tai jonkun toisen miehen kanssa? Pitkissä suhteissä intohimo katoaa ajan myötä ja suhde muuttuu enemmän elämänkumppanuudeksi. Samassa tilanteessa olet jonkun toisenkin kanssa muutaman vuoden päästä. Tai voit joutua ojasta allikkoon ja oletkin nalkissa jonkun sairaalloisen mustasukkaisen narsistin kanssa. Yleensä hyvää, rauhallista ja turvallista elämää osaa arvosta vasta kun sen menettää.

Juu, no totta että uutuudenviehätys katoaa. Mutta elämänkumppanuus ei minusta tarkoita samaa kuin tylsyys ja se, ettei tunne mitään toista kohtaan. Minusta elämänkumppanuus on varsin positiivinen ja ihana asia. Mutta ei tuosta ap:n kirjoituksesta tule sellainen mieleen. Elämänkumppanuus tarkoittaa syvää rakkautta, kumppanuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Elämänkumppanin kanssa voidaan hyvin, ei huonosti kuten ap. Hyvä, rauhallinen ja turvallinen elämä ei tarkoita samaa kuin tylsyys ja rakkaudettomuus/intohimottomuus.

Voi toki olla, ettei itselle sopivaa uutta kumppania löydy. Mutta voihan olla, että sellainen löytykin - joku sellainen, jonka kanssa tuntuu hyvältä olla vielä alkuhuuman jälkeenkin.

Jos kaipaat uutta vireyttä elämään, niin hanki joku uusi mielenkiintoinen harrastus. Liity vaikka johonkin tanssiseuraan tai ihan mihin tahansa, missä on paljon muitakin ihmisiä ja sosiaalisia kontakteja.

Jos taas kaipaat miehen ja naisen välistä säpinää, niin tee muutama seikkailu salaa. Ennen pitkää huomaat, etteivät ne muutkaan miehet yhtään sen erityisempiä ole kuin omakaan miehesi ja leppoisa kotielämä alkaa tuntuakin yllättäen houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

Tai sitten voi käydä niin, että huomaakin sen kotielämän todellakin olevan tylsää Mutta sinänsä olen samaa mieltä, että kannattaa etsiä erilaista sisältöä elämään. Avoin suhde on toki yksi vaihtoehto, mutta ei minusta ole mikään pakko sinnitellä suhteessa, jos kokee suhteen jo päättyneen. Joten jos tuntee, että haluaa lopettaa, niin se on ihan ok. Ei kaikkien suhteiden tarvitse kestää ikuisesti.

 

Kiitos vastaajille.
Useassa kommentissa tuli esille "jännityksen kaipuu" tai "toiset miehet".
En näe itsessäni mitään tuollaista. En haaveile rakkaudesta, intohimosta tai toisista miehistä. En sen vuoksi ole eroamassa. Olen eroamassa koska en tunne mitään miestäni kohtaan, ja minun mielestäni on väärin kumpaakin kohtaan roikkua tällaisessa liitossa.

Ei, meillä ei ole ollut yhteistä aikaa pitkäön aikaan. Kumpikaan ei ehdota enää. Minä ehdotin ennen useammin mutta aina oli joku este. Yleisemmin raha. Lomamatkoilla emme ole käyneet. Kun raha oli esteenä, ehdotin ihan vaan kahdestaan olemista. Kyllästyin pian siihen, että minä olin se joka aina ehdotti, ideoi ja toteutti. Kun olin vienyt lapset hoitoon, siivonnut kämpän sellaiseksi että siellä ylipäätään viihtyi ns. aikuisten kesken, tehnyt jotain ruokaa jne. ja mies vaan tulee "valmiiseen" niin yhtäkkiä ei paljoa huvitakaan.

Miehellä ei tunnu olevan mieliku ävitusta mihinkään. Leffat joita haluaa katsoa, katsoo mieluummin yksin vaikka älyluurillaan yksin sängyssä kuin edes ehdottaa yhdessä katsomista. En vaan jaksa eikä minua kiinnosta.

Kaikki tuntuu vaan niin turhalle, tällainen puoliksi eläminen.

Ymmärrän kyllä, että mietit eroa. Sinuna ottaisin asian puheeksi miehen kanssa. Ihan ystävällisesti tyyliin "tuntuu ettei meillä ole enää mitään yhteistä ja koko suhde tuntuu päättyneen". Älä heti paukauta, että haluat eron, vaan ehdota vaikka väliaikaista asumuseroa ensin, että voitte miettiä, haluatteko jatkaa.

 

Varmaan jos tulisi sota tms, ap ja miehensä puhaltaisivat yhteen hiileen selviytyäkseen ja etenkin auttaakseen lapsia selviytymään. Ei se silti mitään rakastumista ole.

Mutta vaikka syy olisikin ap:n vaihtelunhalussa, niin mitä sitten? Ei hänen olonsa siitä parane, että hän pakottautuu kärvistelemään tylsässä suhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään. Jos vaihtoehtona on tylsä elämä ja tylsä vanhuus yhdessä tai mahdollisuus aidon kumppanuuden löytämiseen vaikka sitten sillä riskillä että ei ole takeita toteutuuko se, niin ei tuo jälkimmäinenkään huonolta kuulosta. Nimittäin ei se pystyyn kuollut suhdekaan hyvä vaihtoehto ole. Melkein voisi olla kivempi vaikka sinkkunakin.

tässäpä se mieluummin "riski" kuin valheessa itselleen eläminen. tietty paras olis jos kävisi kaikki asiat rohkeesti yhdessä läpitte sitten tietää mikä on totuus. ellei laita päätään pensaaseen. mä kerron esimerkin eilen törmäsin naiseen romaniasta puhutaa vaan englantii mut ku se avas suunsa se on täsmälleen ku meitsi. kuinka se pauhaa maailman jutuista ja innoissaan hessuhopo jutuist puhuu. just täsmälleen vaan. nooh eihän sitä tiiä mitä tapahtuu. mut uskallus voi muuttaa koko elämän do it u only live once. dont spent it on lie!.

 

Minulla sama, mutta toisinpäin. Muija on vuosien saatossa "runsastunut" lähes puolella. Eli kauniisti sanottuna sain enemmän mitä tilasin. Seksi hänen kanssaan on hirvittävää lätinää ja litinää. Oksettaa ajatuskin seksistä hänen kanssaan
10vuoden yhteiselon jälkeen olen tullut tulokseen että äänestän jaloillani. Miksi minä
uhraisin aikaani ihmiseen joka ei huolehdi itsestään. Päivät pitkät istuu sohvalla ja syö, muksut on hoidossa josta haen heidät työni jälkeen. Kotona laitan lapsille ja tälle vapaamatkustajalle ruoan.
Olen keskustellut hänen kanssaan siitä että mikä mättää mutta ainoa vastaus on, häntä nyt vain ei huvita mikään? Hänen mielestään hän on osuutensa tehnyt kun teki lapset?
Ainoa asia mikä huolettaa on lapset. Tod.näk he jäävät hänelle ja siinä ei hyvät heilu.
Aion yrittää heidän huoltajuutta mutta luultavasti, koska olen mies, en onnistu.
Oman mielenterveyteni kannalta paras ratkaisu on lähteä.
Sellaista se on joskus täällä aidan toisellakin puolella, ei kaikki miehet ole välttämättä sikoja, joita pitää rangaista.

 

Samanlaisia paskoja kaikki parisuhteesta lähtijät ovat, riippumatta sukupuolesta, kun sitä pitää itsekseen vatvoa eikä selvitetä asioita puolison kanssa. Oma kiinnostus on omien korvien välissä, ja korvien omistajan pitää itse korjata kiinnostusongelmansa. Sitä se on se vastuun ottaminen. Jos itse ei osaa tai edes halua korjata omia ongelmiaan, päätyy vain ajelehtimaan elämässään ajopuun tavoin ilman suuntaa tai päämäärää, suhteesta toiseen. Ajopuille totean vain, että tervemenoa, toivottavasti en joudu ikinä teidän kaltaistenne luuserien kanssa tekemisiin.

 

Samanlaisia paskoja kaikki parisuhteesta lähtijät ovat, riippumatta sukupuolesta, kun sitä pitää itsekseen vatvoa eikä selvitetä asioita puolison kanssa. Oma kiinnostus on omien korvien välissä, ja korvien omistajan pitää itse korjata kiinnostusongelmansa. Sitä se on se vastuun ottaminen. Jos itse ei osaa tai edes halua korjata omia ongelmiaan, päätyy vain ajelehtimaan elämässään ajopuun tavoin ilman suuntaa tai päämäärää, suhteesta toiseen. Ajopuille totean vain, että tervemenoa, toivottavasti en joudu ikinä teidän kaltaistenne luuserien kanssa tekemisiin.

Mikä kiinnostusongelma? Onko muka jokin velvollisuus tai pakko kiinnostua juuri jostain tietystä ihmisestä vain siksi, että on joskus aloittanut hänen kanssaan suhteen? Kuulostaa kyllä ankealta. En itse haluaisi, että kukaan olisi minun kanssani vain siksi, että kokee sen velvollisuudekseen.

 

Kiitos vastaajille.
Useassa kommentissa tuli esille "jännityksen kaipuu" tai "toiset miehet".
En näe itsessäni mitään tuollaista. En haaveile rakkaudesta, intohimosta tai toisista miehistä. En sen vuoksi ole eroamassa. Olen eroamassa koska en tunne mitään miestäni kohtaan, ja minun mielestäni on väärin kumpaakin kohtaan roikkua tällaisessa liitossa.

Ei, meillä ei ole ollut yhteistä aikaa pitkäön aikaan. Kumpikaan ei ehdota enää. Minä ehdotin ennen useammin mutta aina oli joku este. Yleisemmin raha. Lomamatkoilla emme ole käyneet. Kun raha oli esteenä, ehdotin ihan vaan kahdestaan olemista. Kyllästyin pian siihen, että minä olin se joka aina ehdotti, ideoi ja toteutti. Kun olin vienyt lapset hoitoon, siivonnut kämpän sellaiseksi että siellä ylipäätään viihtyi ns. aikuisten kesken, tehnyt jotain ruokaa jne. ja mies vaan tulee "valmiiseen" niin yhtäkkiä ei paljoa huvitakaan.

Miehellä ei tunnu olevan mieliku ävitusta mihinkään. Leffat joita haluaa katsoa, katsoo mieluummin yksin vaikka älyluurillaan yksin sängyssä kuin edes ehdottaa yhdessä katsomista. En vaan jaksa eikä minua kiinnosta.

Kaikki tuntuu vaan niin turhalle, tällainen puoliksi eläminen.

Sanot, että koet tekeväsi väärin, koska et tunne mitään, vaikkakin sinua häiritsee se, ettei mies vietä aikaa kanssasi. Pohjimmiltaan haluat eron, koska koet, ettei mies huomaa. Mitä hyödyt erosta, jos et kuitenkaan halua ketään? Miehesi saattaa aistia sen, mitä ajattelet ja häntä ahdistaa seurasi. Hän on nähnyt sinun jo luovuttaneen ja odottavan liikaa. Tasaarvo on ihanne, muttei se ole ainoa mahdollisuus. Tavoite on olla onnellinen. Joskus suhde voi olla laimea, mutta silti onnellinen. Joskus voi elää toisen kanssa, mutta erillään. Kun otat sen asenteen, että elät itsellesi ja teet niitä asioita, mistä itse nautit, saattaa se toinen jopa haluta tulla lähemmäs.

Parisuhde, avioliitto, tarkoitus elää yhdessä, ei tarkoita sitä, että joka päivä tai edes kuukausi tarvitsisi olla mitään yhteystä tekemistä. Samassa huoneessa oleskelukin voi olla yhteystä, aamukahvi voi olla yhteistä. Ei kaikkien tarvitse tykätä samoista leffoista. Ehkä tekin löydätte jonkun yhteisen mistä molemmat pidätte, jos sitä kaipaat. Mulle riittää se, että puoliso on siinä, tukee ja turvaa ja elää rinnalla, ei minun ehdoilla.

 

Sanot, että koet tekeväsi väärin, koska et tunne mitään, vaikkakin sinua häiritsee se, ettei mies vietä aikaa kanssasi. Pohjimmiltaan haluat eron, koska koet, ettei mies huomaa. Mitä hyödyt erosta, jos et kuitenkaan halua ketään? Miehesi saattaa aistia sen, mitä ajattelet ja häntä ahdistaa seurasi. Hän on nähnyt sinun jo luovuttaneen ja odottavan liikaa. Tasaarvo on ihanne, muttei se ole ainoa mahdollisuus. Tavoite on olla onnellinen. Joskus suhde voi olla laimea, mutta silti onnellinen. Joskus voi elää toisen kanssa, mutta erillään. Kun otat sen asenteen, että elät itsellesi ja teet niitä asioita, mistä itse nautit, saattaa se toinen jopa haluta tulla lähemmäs.

Parisuhde, avioliitto, tarkoitus elää yhdessä, ei tarkoita sitä, että joka päivä tai edes kuukausi tarvitsisi olla mitään yhteystä tekemistä. Samassa huoneessa oleskelukin voi olla yhteystä, aamukahvi voi olla yhteistä. Ei kaikkien tarvitse tykätä samoista leffoista. Ehkä tekin löydätte jonkun yhteisen mistä molemmat pidätte, jos sitä kaipaat. Mulle riittää se, että puoliso on siinä, tukee ja turvaa ja elää rinnalla, ei minun ehdoilla.

Mitä tarkoitat, että tasa-arvo ei ole ainoa mahdollisuus? Jos pariskunnasta toinen ei vaikka osallistu kotitöihin, niin miksi sen toisen pitäisi vain hyväksyä asia ja ajatella, että onhan sitä mahdollista elää niinkin. Kaikki mahdollisuudet ja kaikki vaihtoehdot eivät ole hyviä. Jos tietää, ettei ole onnellinen epätasa-arvoisessa suhteessa, niin silloinhan sellaiseen ei kannata jäädä.

 

Minä olin samanlaisessa tilanteessa ja otin ja erosin. Täytyy sanoa että vaikka koville otti, oli silti elämäni paras päätös. Nyt olen todella onnellinen yksin. Onneksi uskalsin lähteä!

 

Ap täällä ....
Kiitos viesteistänne!
Itse en todellakaan koe, että olisi velvollisuuteni kehittää jostain kiinnostusta miestäni kohtaan. Miten sellainen edes kehitetään? Olen aikoinaan ollut hänestä kiinnostunut - enää en. Miten tuollaista voi pakottaa!? Ei mitenkään. Jos ei vaan kiinnosta niin ei kiinnosta.

Onko teidän mielestä normaalia, että erillään vietetyn viikonlopun jälkeen tänään taas tavatessamme, kumpikaan ei vaivaudu/kykene/ole kiinnostunut sen vertaa, että kysyisi toiselta "mitä kuuluu, mitä teit?". Minä voin rehellisesti sanoa että minua eo kiinnosta mitä mies teki viikonloppuna. Tiedän missä oli ja kenen kanssa, mutta toisaalta, nuokin asiat ovat minulle ihan sama. Miestä ei kiinnosta (?? en tiedä, hän ei avaudu) mitä minä tein viikonloppuna, mitä minulle kuuluu. Minä en koe tarvetta kertoa.

Olemme siis hiljaa.

Ja näin kaikki jatkuu.

Tai että miehen sukulaisia putkahtaa paikalle illalla, mies ei sanallakaan sanonut että ovat tulossa (tiesi kyllä). Keittelen kahvit, esitän iloisesti yllättynyttä.

Ihan tällainen normaali kanssakäyminenkin on vaikeaa. Kun ei vaan kiinnosta!!!!!!

 

Minulla sama, mutta toisinpäin. Muija on vuosien saatossa "runsastunut" lähes puolella. Eli kauniisti sanottuna sain enemmän mitä tilasin. Seksi hänen kanssaan on hirvittävää lätinää ja litinää. Oksettaa ajatuskin seksistä hänen kanssaan
10vuoden yhteiselon jälkeen olen tullut tulokseen että äänestän jaloillani. Miksi minä
uhraisin aikaani ihmiseen joka ei huolehdi itsestään. Päivät pitkät istuu sohvalla ja syö, muksut on hoidossa josta haen heidät työni jälkeen. Kotona laitan lapsille ja tälle vapaamatkustajalle ruoan.
Olen keskustellut hänen kanssaan siitä että mikä mättää mutta ainoa vastaus on, häntä nyt vain ei huvita mikään? Hänen mielestään hän on osuutensa tehnyt kun teki lapset?
Ainoa asia mikä huolettaa on lapset. Tod.näk he jäävät hänelle ja siinä ei hyvät heilu.
Aion yrittää heidän huoltajuutta mutta luultavasti, koska olen mies, en onnistu.
Oman mielenterveyteni kannalta paras ratkaisu on lähteä.
Sellaista se on joskus täällä aidan toisellakin puolella, ei kaikki miehet ole välttämättä sikoja, joita pitää rangaista.

Osanottoni olen m ja lähes sama tilanne. Päätin että äiti saa YH jos erostaan, en menetettyjä sieluja ala korjaamaan.

 

Ap täällä ....
Kiitos viesteistänne!
Itse en todellakaan koe, että olisi velvollisuuteni kehittää jostain kiinnostusta miestäni kohtaan. Miten sellainen edes kehitetään? Olen aikoinaan ollut hänestä kiinnostunut - enää en. Miten tuollaista voi pakottaa!? Ei mitenkään. Jos ei vaan kiinnosta niin ei kiinnosta.

Onko teidän mielestä normaalia, että erillään vietetyn viikonlopun jälkeen tänään taas tavatessamme, kumpikaan ei vaivaudu/kykene/ole kiinnostunut sen vertaa, että kysyisi toiselta "mitä kuuluu, mitä teit?". Minä voin rehellisesti sanoa että minua eo kiinnosta mitä mies teki viikonloppuna. Tiedän missä oli ja kenen kanssa, mutta toisaalta, nuokin asiat ovat minulle ihan sama. Miestä ei kiinnosta (?? en tiedä, hän ei avaudu) mitä minä tein viikonloppuna, mitä minulle kuuluu. Minä en koe tarvetta kertoa.

Olemme siis hiljaa.

Ja näin kaikki jatkuu.

Tai että miehen sukulaisia putkahtaa paikalle illalla, mies ei sanallakaan sanonut että ovat tulossa (tiesi kyllä). Keittelen kahvit, esitän iloisesti yllättynyttä.

Ihan tällainen normaali kanssakäyminenkin on vaikeaa. Kun ei vaan kiinnosta!!!!!!

No mitäs Sä kahveja keittelet, jos ei kiinnosta. Ootko vähän tyhmä? Etkö osaa puhua vai onko pää muuten vaan pehmentynyt? Herää todellisuuteen jo!!! Mielenvikaista kiusata moisella teeskentelyllä muita ihmisiä, jos itseäsi tahdot kiusata niin älä muita siihen vedä! Vastaavia tapauksia on Suomi täynnä!! Huomaa että on kaikki tuotu nenäneteen valmiina, kun ei minkäänlaista kekseliäisyyttä tai oman aloitteellisuutta mihinkään. Kanna ittes roskiin!!

 

Mitä tarkoitat, että tasa-arvo ei ole ainoa mahdollisuus? Jos pariskunnasta toinen ei vaikka osallistu kotitöihin, niin miksi sen toisen pitäisi vain hyväksyä asia ja ajatella, että onhan sitä mahdollista elää niinkin. Kaikki mahdollisuudet ja kaikki vaihtoehdot eivät ole hyviä. Jos tietää, ettei ole onnellinen epätasa-arvoisessa suhteessa, niin silloinhan sellaiseen ei kannata jäädä.

Siksi koska se tasa-arvo on feministisestä keskustelusta poimittu ainoa oikea kaikkeen ja jos poiketaan, kuuluu kapinoida. Elämä kun ei mene niin ja elämä ei voi olla niin täydellistä, että kaikki on kaikille yhtä helppoa ja yhtä paljon. Monikin on onnellinen epätasaarvoisessa suhteessa, kunhan ei tee siitä numeroa. Itseasiassa sen numeron tekeminen siitä saattaa tehdä onnettomaksi.

Moni mies ei tee kotitöitä ja sitä ei saa tekemään niitä kirveelläkään. Toki voi vaihtaa jos ei miellytä, mutta muuten hyvä mies on turha heittää pois, jos sattuu olemaan laiska ja saamaton yksilö. Netti ja nämä palstat on tehneet ihmisistä oman elämän arvostelijoita. Pitää olla kuten sillä parhaimmalla tai ei kelpaa.

Terveisin feministimamma, joka kannattaa tasaarvoa, mutta vähemmänkin täydellisessä elämässä voi olla onnellinen. Jos et ole onnellinen, mieti oletko onnellisempi eronneena. Älä eroa siksi, koska puoliso ei tee niinkuin sinä tahdot tai haluat vasn siksi, ettet ole onnellinen.

 

Siksi koska se tasa-arvo on feministisestä keskustelusta poimittu ainoa oikea kaikkeen ja jos poiketaan, kuuluu kapinoida. Elämä kun ei mene niin ja elämä ei voi olla niin täydellistä, että kaikki on kaikille yhtä helppoa ja yhtä paljon. Monikin on onnellinen epätasaarvoisessa suhteessa, kunhan ei tee siitä numeroa. Itseasiassa sen numeron tekeminen siitä saattaa tehdä onnettomaksi.

Moni mies ei tee kotitöitä ja sitä ei saa tekemään niitä kirveelläkään. Toki voi vaihtaa jos ei miellytä, mutta muuten hyvä mies on turha heittää pois, jos sattuu olemaan laiska ja saamaton yksilö. Netti ja nämä palstat on tehneet ihmisistä oman elämän arvostelijoita. Pitää olla kuten sillä parhaimmalla tai ei kelpaa.

Terveisin feministimamma, joka kannattaa tasaarvoa, mutta vähemmänkin täydellisessä elämässä voi olla onnellinen. Jos et ole onnellinen, mieti oletko onnellisempi eronneena. Älä eroa siksi, koska puoliso ei tee niinkuin sinä tahdot tai haluat vasn siksi, ettet ole onnellinen.

Jos ei ole tyytyväinen suhteessa, jossa toinen ei tee osuuttaan kotitöistä, niin eihän silloin se mies ole "muuten hyvä mies". Vai voiko sinusta mies muka käyttäytyä ihan miten sattuu ja vedota aina siihen, että jos tätä tai tuota huonoa puolta ei lasketa, olen kuitenkin ihan mukava mies?

Kotitöiden tekeminen on kuitenkin ihan perusasia. Tosi kummallista, että vielä nykyisin joku ehdottaa, että sietäisi miehen laiskuutta ja saamattomuutta jopa tilanteessa, jossa miehen käytös selvästi häiritsee naista! Sellainen kotitöiden teettäminen pelkästään toisella on silkkaa hyväksikäyttöä.

Tietysti kaikkea on mahdollista sietää ja kaikki on mahdollista hyväksyä, mutta en kyllä käsitä, mitä järkeä siinä on. Jos ei koskaan ajattele mitään, ei tietysti mikään ala häiritäkään. Niinpä ei tule "tehtyä numeroa" asioita. Miksi sitten välittää toisen pettämisestä, väkivallasta, huumeiden käytöstä, holtittomasta rahankäytöstä tai nimittelystäkään? Jos tyyppi on "muuten ihan kiva", ja jos yhteiselo kuitenkin onnistuu, jos kärsivä osapuoli hyväksyisi vaan tilanteen eikä tekisi asiasta numeroa.

 

Ap täällä ....
Itse en todellakaan koe, että olisi velvollisuuteni kehittää jostain kiinnostusta miestäni kohtaan. Miten sellainen edes kehitetään? Olen aikoinaan ollut hänestä kiinnostunut - enää en. Miten tuollaista voi pakottaa!? Ei mitenkään. Jos ei vaan kiinnosta niin ei kiinnosta.

Muistatko naimisiin mennessäsi luvanneesi pysyä yhdessä sekä myötä- että vastamäessä? Vai ovatko sinun lupauksesi yhtä tyhjän kanssa? Rikotko lupauksesi aina, kun ei enää huvita pitää niitä? Eivätkö sinusta sinun omat lupauksesi velvoita sinua yhtään mihinkään? Kyllä sen kiinnostuksen voi kehittää, edelleen, et ole niin avuton tuuliviiri, että sinulla ei olisi mitään mahdollisuutta vaikuttaa omiin tunteisiisi. Sitä varten on parisuhdekursseja, psykologeja, jne.
Tai ehkä sitten tosiaan olet ajopuu ja tuuliviiri, jonka lupaa kaikenlaista ilman pienintäkään aikomusta pitää kiinni lupauksistaan.

 

Et ole kiinnostunut miehestäsi, mutta et muistakaan miehistä. Et kaipaa intohimoa tai jännitystä. Olet väsynyt. Kuinka kauan tämä tilanne on kestänyt ja mites muut elämänalueet? Oletko mistään muistakaan asioista innostunut ja kiinnostunut?

Minulle tulee nimittäin mieleen, että ehkä sinun kannattaisi ensin suunnata lääkärille. Yleinen haluttomuus ja väsymys voi olla merkki jostain terveysongelmasta, esim. masennuksesta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai alkaviin vaihdevuosiin liittyvistä oireista. Ja olisihan se tyhmää erota, jos oikea lääke pahoinvointiisi olisikin jokin ihan muu.

Mörköäidin ehdotus tilapäisestä asumuserosta on minusta lapsia kohtaan todella väärin. Hän on sitä joskus aiemminkin esittänyt välivaiheeksi lapsiperheen erotessa, mitä minä en voi käsittää. Lapseton pariskunta voikin tuollaista kokeilla, mutta lapsia ei altisteta millekään ollako vaiko eikö olla -leikeille. Lasten vanhemmat yrittävät yhdessä asuen ja lasten elämän vakaana pitäen niin kauan kuin toivoa on ja kun sitä ei ole, erotaan selvästi ja pysyvästi. Ero on lapsille muutenkin vaikea, mutta jos pitää vielä sen jälkeen mahdollisesti jopa vuosia toivoa vanhempien yhteenpaluuta ilman selkeää ratkaisua, lapset eivät pääse vanhempiensa eroa käsittelemään ja siitä yli. He eivät voi edes lopputulokseen vaikuttaa mitenkään, joten ei ole reilua kiusata heitä epävarmalla tilanteella. Lisäksi vielä mahdolliset koulujen ja kaveripiirin vaihdokset, jotka joutuu sitten kokemaan tuplaten ja ihan turhaan, jos vanhemmat löytävät vielä yhteisen sävelen ja asumiserokokeilun jälkeen palaavat yhteen. Omaa aikaa voi olla tarve ottaa kun parisuhteen tulevaisuutta miettii, mutta se ei edellytä erilleen muuttoa ja lasten elämän sotkemista.