Heinäkuun Hellemasut 2015

Meinaa pelkopeikko nostaa päätään, mutta lupasin miehelle että nautin nyt tilanteesta ja suren vasta myöhemmin jos tarvis on. Tein tänään aamulla testin ja edellisen testinhän tein siis toissapäivänä ja viiva ei ole tässä välissä vahvistunut lainkaan. Kaapissa odottaa vielä gigi, jonka teen vasta maanantaina kun pisimmänkin kierron mukaan menkkojen olisi pitänyt alkaa. Mutta siinä on siis edelleen viiva :heart:
 
Halaukset huonoja uutisia saaneille ja onnittelut puolestaan uusille tulokkaille :)

Mulla loppu oireet nyt kokonaan. Tissit ei oo kipeet, eikä enää mahakaan. Alkaa jo pelottaa että kaikki ei oo kunnossa. Kotona on yksi liuskatesti vaan ja teen sen vielä huomenna jos olisi viiva vielä tummempi. Esikoisesta selvisin vähillä oireilla, mutta en muista, että ne olisivat kokonaan loppuneet.

Mietin juuri samaa, että miten muut ovat päässeet noihin hcg-mittauksiin? Vuodon takia vai aiempien keskenmenojen vai ihan vain pyytämällä? En tiedä kestänkö tässä tilanteessa sittenkään odottaa sitä np-ultraa.

Me ollaan kerrottu parille läheiselle ystävälle. Isovanhemmat eivät vielä tiedä. Töissä kerron vasta aikaisintaan kun on np-ultrassa käyty.

Neuvolaan koitan soittaa ensi viikolla jos töiltäni ehdin. Nyt on onneksi uusi mukava neuvolatäti joten kiva mennä. Mietin, että jos meneekin nyt kesken niin sitten varasin ajan turhaan jne :D Tyhmää joo, mutta minkäs teet..

Fb-ryhmään en ainakaan vielä ole tulossa. Eli neIHM turistaan me täällä ainakin sit kahdestaan :D
 
Huomenta. Onhan täällä muitakin oireita miettiviä. Ei ole kivaa.. minulla kyllä sitä pahoinvointia on edelleen mutta mietin että oisko tää lieventyminen johtunut siitä että kahvi on jäänyt kokonaan jo päiviä sitten? Kun koko aika heikko olo mutta ei tosiaan nii jäätävä ku alkuviikosta ja sillo kahvi oli kuvioissa. Ja oon pyrkinyt olemaa liikkeessä, voisko sekin auttaa?

Kiva että kaikki ei siirry faceen tai suljettuihin ryhmiin =)

Nelli & tiitii 6 + 5
 
Mulla ei tuo kahvi oo ainakaan vaikuttanu millään tavalla oloihin. Tosin juon vaan sen yhen kupin päivässä enää. Eipä kyllä muutenkaan ole vielä pahoinvointia tullu (koputtaa puuta :D )...

Ja toistaiseksi minäkään en oo vielä fb ryhmään liittymässä :)
 
Oho, onpas tänne tullut paljon kirjotuksia :) Itseänikin alkoi mietityttää, että onkohan kaikki kunnossa.. Oireina ovat vielä iltaa kohden voimistuvat repäisykivut ja todella arat rinnat! Kokoajan kuitenkin pyörii mielessä "entäs jos, entäs jos", vaikeaa yrittää rentoutua ja nauttia hetkestä! Varhaisultra on jo varattu, mutta mietin että jos aikaistaisinkin sitä ihan mielenrauhan takia.. noh, katsotaan!

Tabasco ja mölli 5+4
 
Hei, tänään plussattu 2.IVF tuoresiirron jälkeen. 3+4 siis tänään. LA 28.7. esikoinen tilauksessa, mulla ikää 31 ja synnäri LKS

Aikaisessa toki ollaan, mutta pompin sitten pois jos kesken menee. Meillä hoitojen vuoksi varhaisultra tulossa joka tapauksessa 6-7 viikolla.
 
Äsh, kirjoittelin pitkät pätkät ja koneen pentele meni lähetettäessä tilttaamaan. :kieh:

No pääpointit lyhykäisyydessä olivat onnea ja tervetuloa uusille!
Ja tsemppejä oireiden puutteen tai niiden lieventymisen takia huolestuineille! Toivottavasti huolet ovat turhia ja kaikki pikkuisilla hyvin :)

Niin ja FB-ryhmään liittyisin itsekin sitten vähän myöhemmin :)

Mariiii & 4+3
 
Sen verran paljon tullut uusia että ajattelin päivitellä etusivun listaa ajan tasalle. Toivottavasti EX4 bongaa tämän päivittäessään etusivua :) Jos joku jäi puuttumaan tai tiedoissa muokattavaa, ilmoitelkaa.


Heinäkuun Hellemasut 2015





1.7
EX4--Kuudes--40--OYS
Marie82--Toinen--32--?
Pompelo--Viides--28--?
Vannila--Kolmas --29--TAYS
Annuu--Esikoinen--25--TYKS
jammailen--Esikoinen--24--?
Tahti90--Esikoinen--24--TYKS

2.7
Aali--Kolmas--29--OYS
Riinanen--Viides--43--TAYS
hentokuiskaus--Esikoinen--24--TAYS

3.7
Bodeguero --Toinen-- 36--PS
Amy2--esikoinen--30--?
Winny--esikoinen--27--TAYS
Tariina--Toinen--28--K-PKS
Frustiina--Toinen--32--??

4.7
crea--Neljäs--25--SAS
Mar Mar--Esikoinen--25-EKKS
KeepGoing--Neljäs--29--JS

5.7
kaalimaankakara--Toinen--32--TYKS
Riikkunen--Kolmas--28--PKKS
Yllätysäippä--Kuudes --39--OYS
Nannanas--Neljäs--32--PHKS
Ricardina--Esikoinen--30--JS

6.7
NelHM--Viides--32-KYS

7.7
Lillian-83--Neljäs--31--TYKS
Almond--Neljäs--24--?
Nalle Luppis--neljäs--35--K-PKS

8.7.
handed--Toinen--33--JS

9.7.
HappyFeet--Toinen--??--TAYS

10.7
Susunasu--Kolmas-- 26--KYS
Udafina--Esikoinen-30--??

11.7.
anNa87--Toinen--27--??

14.7
Nemmee--esikoinen--22--TYKS
Lumilin-- esikoinen--25--TYKS
samour_--Esikoinen--30--JS

15.7
Saratin--Toinen--29--KOS
Tabasco1--Esikoinen--27--KOS

18.7.
Zzara--Toinen--25--??

19.7.
Zeni--Neljäs--30--PHKS
Aatoel--Kolmas--??-KOS
Pajunkissa-85--Kolmas--29--??
inppa--Esikoinen--24--OYS

21.7
An79--Kolmas--35--Satks

22.7.
Mariiii--Esikoinen--24--??
SalVe--Kolmas--31v.--KOS

23.7.
{Anskutin}--Toinen--31v--TAY

28.7.
Cassis--Esikoinen--31--LKS

??
UmmIman







SYNNYTYSSAIRAALAT
JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
IAS = Iisalmen aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala

Päivityspyynnöt punaisella; Laskettu-aika, Nimimerkki, kuinka mones, ikä, synnytyssairaala
 
  • Tykkää
Reactions: Zeni ja An79
Täälläkin oireet lievenemään päin, edelleen etoo ja huimaa, mutta ei mitään alkuviikkoon verrattuna. Voiskohan johtua tosta kahvin poisjäämisestä tosiaan... hmm...

Siirsin varhaisultraa viikolla lähemmäs, ei vaan voi odottaa :D
 
Täällä nyt laskujeni mukaan 4+6, ja myös täällä ihmeen oireettomana mennään edelleen :eek: Kun on kolmatta kertaa raskaana, ja kaksi edellistä kertaa menneet aika saman kaavan mukaan (huono olo rv 11 asti heti plussasta eteenpäin) niin väkisinkin tulee mietittyä onko kaikki hyvin kun ei ole huono olo niin ollenkaan! Samaa olen miettinyt kuin Saratin, että voisikohan sitä mitenkään onnistua pääsemään mitaamaan hcg -arvoja muuten kuin yksityisellä...? Joka tapauksessa haen tänään tai viimeistään huomenna testin, ja katson kuinka on vahvistunut.

Fb -ryhmään liityn mielelläni, mutta todennäköisesti vasta np -ultran jälkeen :)
 
Onpa täällä paljn juttu luistanut! Kiva! Minä myös mielelläni pysyn täällä kirjoittelemassa, en ole alkuunkaan tässä kohtaa innostunut siirtymään faceen tai suljettuun ryhmään, joten kiva, jos täällä keskustelu jatkuu :)

Kovin oireetonta on olo täällä! Se on ärsyttävää ja huolestuttavaa, vaikka voi olla ihan normaaliakin. Olen koittanut muistella ekaa raskautta, taisin kyllä siitäkin olla tässä kohtaa melko lailla oireeton. Tekisi munkin mieleni käydä ostamassa vielä uusi digi ja katsoa, kasvaako viikot. EHkäpä sen teenkin, mutta jos jaksaisi odotella loppuviikon puolelle, että pitäisi tulla 3+, vai millä viikoilla se pitäisi? En ehkä kahta kehtaisi tehdä, kun ovat kuitennii sen verran tyyritä.

Meinasin tällä alkavalla viikolla varata varhaisultraa sitten seuraavalle viikolle. Millä viikoilla olette käyneet varhaisultrassa, mihin sitä suositellaan? Neukkukin pitäisi jonnekin varailla, ajattelin eka käydä varhaisultrassa ja varata sitten.

Stressailin täällä niitä työpaikan pikkujouluja, ne oli eilen, ja kohtuullisen hyvin selvisin! Tilailin alkoholittomia drinkkejä, niin periaatteessa kukaan ei tajunnut mitään. Koitin aina mennä yksin tiskille, mutta kerran sattui yksi hyvä työkaveri sitten tulemaan huomaamattani mun perässä tiskille ja kuuli juuri mun tilauksen. Ihmetteli kauheesti, että mitä mä jotain virvokkeita tilailen.. :D Nooh, toivottavasti tosiaan ei tyypit tajunnut.

Jahas, nyt on tuhannen taalan paikka alkaa siivoamaan, kun mies ja esikoinen poissa kotoa! Joten rattoisaa lauantaita kaikille kanssaodottajille :)

Vielä onnentoivotukset uusille! <3

Zzara 5+0 POKS!!
 
Täällä kamala väsy ja siivouspäivä. Ei ollenkaan hyvä yhdistelmä. Nyt kun pms jäi uupumaan, niin ei tullu sitä siivouspuuskaa ollenkaan :D Tuntuu et voimat on ihan loppu. Mä taas muistin et vihaan alkuraskautta (väsymys, pelot ja epävarmuus). No sitä ihanaa keskivaihetta odotellessa on vaan kärsittävä tää alku.
 
Minäkin taidan liittyä tänne, vaikkakin todella epävarmoin fiiliksin..Jospa täältä sais kunnolla vertaistukea tähän tilanteeseen.

Taustaa lyhyesti..Meillä on kaksi lasta, v. 2008 syntynyt tyttö ja tän vuoden kesäkuussa syntynyt poika. Kakkosen yritys oli pitkä ja tuskaisa. 3,5 vuotta yritystä, 3 perättäistä keskenmenoa eikä raskautuminenkaan ollut helpoimmasta päästä. Ennen pysyvää tärppiä sai pettyä kuukausi toisensa jälkeen, yli vuosi kerkesi 3. keskenmenostakin kulua.

Nyt sitten kävi niin, että imetys loppui meillä lokakuun syyskuun lopussa kun poitsulla oli ikää 3 kuukautta, ja mulla tuli ensimmäiset menkat lokakuun alussa. Suureksi yllätykseksi olen nyt tiettävästi raskaana! Ei todellakaan suunniteltu mitään tämmöistä. Yhdestä ainoasta kerrasta. Tämö tuntuu tosiaan aika ristiriitaiselta asialta vieläkin, vaikka onhan tätä jo tullut sulateltua pian kaksi viikkoa. Suurta pelkoa minulle aiheuttaa se, että molemmat aikaisemmat lapset syntyneet sektiolla ja nyt viimeisimmästä on kulunut vasta noin 4,5 kuukautta. En ole rohjennut vielä olla yhteydessä minnekään. Ajattelin ensin käydä yksityisellä ultrassa varmistamassa onko tuolla masussa edes elämää. Minusta kun tuntuu etten edes ole oikeasti raskaana..mitään oireitakaan siihen suuntaan ei kertakaikkiaan ole! Uskon sisimmässäni että raskaus on mennyt kesken heti alkujaan tai sitten se on tuulimuna. Noh, nähtäväksi jää!

Oon jatkanut testailuja ekasta haaleasta plussasta asti päivittäin..viivat on hitaaaaaasti vahvistuneet. Digin tein toissapäivänä ja se näytti 2-3 viikkoa,mitä itse pidän liian vähäisenä tuloksena. Olisi pitänyt jo näyttää sen 3+! Olen suunnilleen laskenut laskurilla lasketun päivän ja se kai olisi 12.7.

Tosiaan siis varovarovasti liityn joukkoonne ja jos aavistukseni käyvät toteen niin poistun takavasemmalle.

Mun rivi menis näin: MiNalo-kolmas -29 -OYS
 
Tervehdys MiNalo :) pidellään peukkuja, että on vaan hitaasti hormonit nousussa.

No pieniä pelkotiloja mäkin sain aikaiseksi. Mun mielestä mun valkkari tuoksahti vereltä ( samalta kuin ennen menkkoja) no sit sain jonkun mielenhäiriön ja mittasin lämmöt. Ne on romahtanut. Sain siis tällä typeryydellä pelkotilan itselleni aikaiseksi :(
 
  • Tykkää
Reactions: MiNalo
Tein äsken early detectionin testin (kalliimpaa en raaskinut ostaa) ja tosi vahva viiva siihen piirtyi :) Ehkä tässä nyt täytyy vaan uskoa, että todella olen raskaana ja nauttia tästä oireettomuudesta!

Tsemppiä kaikille epävarmuudessa eläville, kun tästä ekasta kolmanneksesta selviää niin kaikki on jo "selkeämpää" <3
 
  • Tykkää
Reactions: {Anskutin}
Minalo, sain myös digitestiin 2-3 kun kuukautisten mukaan 5+1. Oli illalla, ja aika laimeesta tehty. Ajattelin olla asiasta stressiä repimättä, mulla kun ei oo ovulaatiostakaan ihan tarkkaa tietoa. Liuskat on kyllä hienosti vahvistunu. Tuskin pystyt testaamalla selvittämään mikä on plussan tämän hetkinen tilanne tai tulevaisuus. Mulla tuore km myös vahvasti mielen päällä, mutta yritän nyt kaikkeni että saan rentouduttua ja rauhoituttua. Aika näyttää! Tsemppiä.

An79 nenä irti pöksyistä! Oliko valkkari selvästi veristä ( ruskeaa tms.) vai vaan haisi sille? Ja onko noi lämmöt nyt kovin varma tieto mahd.keskenmenosta? Mulla ainakin pysy korkeella vaikka elämää ei ollutkaan. Voi kumpa voisin siirtää meijät kaikki ajassa eteenpäin pois tästä epävarmuuden suosta...
 
  • Tykkää
Reactions: MiNalo
EX4
Päivitän etusivun listan tänään yöllä tai huomenna!


Murhetta on riittänyt koko viikon, keskiviikkona SAIRAALALTA soitettiin kun olin töissä juuri kahvitauolla.. Esikoisemme oli joutunut autokolariin kaverinsa kanssa..
Siinä paniikissa soitin pomolle ja kaahasin sairaalalle.
Tyttö oli saanut lievän aivotärähdyksen ja käsi olo murtunut. Pääsi aamulla pois sairaalalta.
Noita tilanteita pelkään kun lapselle tapahtuu jotakin. Turvavyöt onneksi ol kummallakki.


EX4 7+4
 
Pari kysymystä ois teille. Kysymys1: värjäättekö hiuksia raskausaikana? Mun hiukset vaatis ehdottomasti väriä, mutta alko mietityttään onko värjäys ok?
Kysymys2: Liikutteko kuten ennenkin? Mulla jumppakortti loppunu ja mietityttää ostanko uuden. Onko korkeasta sykkeestä haittaa vauvalle?

Olo on ku ois ekaa odottamassa ;)

Nalle Luppis 6+4 <3
 
Viimeksi muokattu:
Nalle Luppiksen kysymyksiin:

Aion värjätä hiuksia raskaana ollessa, niin kuin olen värjännyt aiemmissakin raskauksissa eli n. 6 viikon välein. Itse käytän ihan kaupan värejä, mutta kampaamoissa on ymmärtääkseni käytössä myös sellaisia virallisesti raskausaikana sallittuja värejä :)

Liikuntaa aion harrastaa lähinnä kävelylenkkien muodossa, viime aikoina ei ole tullut muutenkaan käytyä salilla/jumpissa (vaikka olisi kyllä pitänyt!). Aiemmissa raskauksissa lopetin jumpissa käynnin aika alussa, oli niin väsynyt ja huono olo. Myöhemmin en sitten enää jotenkin uskaltanut mennä, vaikka ymmärtääkseni liikunnasta raskaana on ehdottomasti enemmän hyötyä kuin haittaa (ellei tule supistuksia tms.).
 
Illan ratoksi vielä sängyssä puhelimella tulin kurkkimaan, onko tänne tullut uuta juttua. Odottelen miestä treeneistä kotiin.

Näin viime yönä muuten jotain random seksiunta :D tekeeköhän hormonit temppujaan! Mutta tuli mieleen, miten teillä seksi näin alkuraskaudesta, kun ei enää tarvi yrittää? Onko vähentynyt vai? Meillä on kyllä ollut ihan selvä tauko nyt, täytyy ehkä viritellä vielä jotain, ennen kuin pahoinvointi alkaa kunnolla, sitten voi olla hieman hiljasta joka tapauksessa..

Nalle luppiksen kysymyksiin: Aion värjätä hiuksia sen mitä tarve vaatii, mutta en yhtään "ylimääräistä". Ehkä siis kolmisen kertaa raskauden aikana. Eilen kävin pitkästä aikaa kampaajalla, joten nyt taas hetken pärjäilee. Ja liikunnasta, sitäkin aion oman fiiliksen mukaan harrastaa, pääasiassa kävelylenkkejä (juoksu jäänee kyllä jo alkuunsa) ja kuntosalia. Sykkeen kohoaminen on ihan ok, tosin varsinkaan loppuraskaudesta ei nyt mitään maksimisykeharjoittelua ehkä kannata tehdä.

Mukavaa lauantai-iltaa sinne!

Zzara 5+0
 
Voimia ja :hug: Neydalle ja Myrtille!
Ja EX4: Onneksi ei pahemmin lapsellesi käynyt, varmasti on säikäyttänyt.. :(

Minäkin mielelläni ihan vain tähän pinoon kirjoittelen! :wave:

Oireista ja oireettomuudesta: Itselläkin välillä käy mielessä, että onko kaikki hyvin, kun oireet taas lievempänä ollut. Joinakin päivinä on ollut ihan kunnon etova olo, mut nyt taas parina päivänä vaan vähän närästystä. Ja no.. maha kyl turpoo iltaa kohden ihan kuin ois jo puolessa välissä raskaana. :D Yritän ottaa rennosti ja jos kesken menee, niin siihen ei voi itse vaikuttaa.. : / Toivottava vain, että kaikki menisi hyvin. Samoin kuin toivon teille muillekin joilla on samoja fiiliksiä!

Hiusten värjäilystä: Kyl mie meinasin värjätä raskausaikanakin. Minä kun käyn kampaajalla jopa ruhtinaalliset kolme kertaa vuodessa. :D

Liikunnasta: Varmaan ihan omien tuntemuksien mukaan voi liikkua. Voihan sitä tietty neuvolasta neuvoja kysyä tuohonkin asiaan. Hyötyähän siitä liikkumisesta vaan on. Itsellä meinaa vaan vähän turhakin vähälle jäädä. :ashamed: Lähinnä hyötyliikkuen työmatkat ja sit koiran lenkitykset, mitkä ei enää kovin pitkiä oo meijän vanhuksen takia.

Mut jospas sitä yrittäisi taas unta lähteä etsimään. Sen oon huomannut nyt, että uni tulee illalla nopeesti. Aiemmin saattoi hyvinkin venähtää yli puolenyön ennekuin uni tuli, mut nyt saattaa lamppu sammua jo heti kymmenen jälkeen. :D Osaltaan tietty voi vaikuttaa kun lopetin säännöllisen yötyön vasta pari viikkoo sitten. Että otappa taas selvää ja tee rätinki. :D

-Susunasu 6+1
 
Samour joo joo...koitan olla nuuskimatta :D vuoto ei onneksi ole mitenkään "värillistä" tai ylipäätään sitä ei juurikaan edes tule. Kuiva kausi vaivaa ennemmin. No mut kävi miten kävi... ei ole minun käsissäni nämä asiat. Mulla on yksi km ja parit kemialliset taustalla, joten kai ne vähän tuolla taustalla kummittelee.

EX4 onneksi ei pahemmin käynyt. Varmasti säikäytti kunnolla :(

Hiuksia ajattelin värjätä, mutta en kovin usein. Omaan aika herkän päänahan, niin pitää muutenkin koittaa pärjätä vähemmällä värjäyksellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Kuumeilija87
MiNalolle osu tuol kuumeilupuolella silmiin tuo testailu -ketju. Tää taitaa olla sulle ehdottomasti se parempi puoli. Ollaan täällä kaikki samalla viivalla ja varmaan jokaisella vähän niitä pelkoja on. Tuolla kuumeilupuolella moni haluaa nähdä ne viivat testissä ja varmaan se voi monia ärsyttää. Jaksuja tilanteeseen ja täällä sä voit rauhassa murehtia.
 
  • Tykkää
Reactions: MiNalo
EX4: Tuollainen säikäyttäis kenet vain, onneksi ei käynyt pahemmin...

Hiusten värjäys: Aion värjätä edelleen n. 6-8viikon välein juurikasvun, niin kuin olen tehnyt kahdessa aiemmassakin raskaudessa. Kaupan väreillä oon värjännyt ja vaikutusaikaa hieman lyhentänyt, ettei altistus olisi niin pitkä.

Liikunnasta: Mulla sali/tuntiliikuntakortti on, mutta alavatsaa alkaa siellä olevien aerobisten tuntien jälkeen jomottelemaan, joten varmaan irtisanon sen. Olen jatkanut liikkumista kävellen koiran kanssa ulkona ja kotona jumppaillen 8kg kahvakuulan kanssa ja muutenkin lihaskuntoa ylläpitäen. Toki noi suorien vatsalihasten tekeminen pitää jättää sitten pois jossain kohtaa...Mun on pakko pitää tuosta selästäni huolta, koska muuten ilmoittelee ikävänä iskias särkynä, kun on välilevyn pullistuma selässä. Oireet pysyneet pois töissä, kun lihaskuntoa pitänyt yllä, mutta raskausaikoina on aina loppua kohden kipeytynyt todella kipeäksi selkä : / Varsinkin esikoisen raskausaikana, kun tuli raskausmyrkytys ja olo oli kaamea ja turvonnut, niin liikunta jäi ja sen kyllä huomasi...

Seksistä:Täällä puuhailtu suhteellisen tavalliseen tapaan, vähemmän kuin yrityksen aikana, mutta kuitenkin. Varovaisemmin ollaan otettu kuitenkin. Aiemmissa raskauksissa seksiä on ollut koko raskauden ajan, varsinkin keskiraskauden aikana, kun alun pelko keskenmenosta on ohi ja iso vatsa ei ole vielä tiellä :rolleyes: Itse haluamme olla edelleen nainen ja mies eikä vain isä ja äiti ja näin kumpikin voi paremmin ja parisuhde voi myös hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä