*Helmikuun Hehkeät 2011, TAMMIKUU*

Heippa pitkästä aikaa tännekkin :)

Onnea vauvaantuneille :heart:

Itellä olis vielä viikko laskettuun aikaan, ei tosin oikein merkkiäkään siitä että olis syntymässä. Ollaan saunottu usein, seksiäkin on ollu, kävelyllä käyty...no, mulla ei niin hoppua ole saada vauvaa syliin, tulkoon sitten kun on itse siihen valmis :)
Oma olo on hyvä, onhan se ollut koko raskauden ja tuntuu melkein että vaan paranee loppua kohden. Sf-mitta on 29, kasvukontrollissa käyty viimeksi tällä viikolla, kasvaa omaa tahtiaan ja 2800g oli ultran painoarvio. Syntymäpainoarvio 3200g paikkeilla.

Kaikki alkaa olee valmista vauvaa varten, jopa ristiäismekko on hankittuna. Että nyt vaan se tärkein sitten puuttuu :)

Tsemppiä kaikille, kohtahan se on sitten meidän kuu, jippii!!! :)
 
Tohon liikelaskentaan vielä...Niin voi olla että ymmärsin sitten terkkarin sanat jotenkin väärin...Ettei sitä 10 liikettä sitten tule joka tunti. Jotenkin vaan sain sellasen käsityksen, kun vielä erikseen ihmettelin, että mitä jos vauva nukkuu justiin kun aloitan laskemisen...
Niin ja vielä lisäksi hän sanoi, että jos tulee sellainen tilanne, että pitää alkaa laskemaan niitä liikkeitä, niin juo tai syö jotain sokeripitoista ja käy kyljelleen makaamaan, ja vaikka vielä käsi mahan päälle...Eli jos tollasilla ohjeilla saisi sitten sen 10 liikettä ihan koska tahansa?
Olipas sekavaa, tajuskohan kukaan mitä tarkoitan? :D

Huomenna olisi sitten neuvolalääkäri...Ihan kiva tietää hiukan vauvan kokoa, vaikkakaan täällä ei ultralla sitä tehdä. : / Ja onhan se ihan mukava tietää, onko kohdunsuulla mitään tapahtunut. Vaikka tuskin on. En ainakaan usko. Niin hyvin täällä ollaan vielä jakseltu. :)

May, 36+1
 
Onnea vauvan saaneille :flower:

Ei täälläkään kyllä joka tunti 10 liikettä tule, mutta vain kahdesti olen huolestunut liikkeiden puutteesta, tosin kyllä ne on kummallakin kerralla sitten tulleet sieltä... Sen verran hiljaisempi kaveri ollut masussa koko odotusajan, että en ole osannut huolehtia :)

Ihanaa kuulla siniziin kuulumisia, toivottavasti saisitte pienen kotiin ja vauva-arki pääsisi käyntiin ihan kotona :)

Commanderilla on kyllä kinkkinen tilanne anopin kanssa, inhottavaa tuollainen päällepäsmäröinti :mad: voimia sinne!

ON: Täällä on nyt vihdoin nukuttu jo kaksi normaalia yötä, ihottuma alkaa olla poissa, ihanaa! Olo on paljon parempi kun yöunet on yhteinäisemmät ja vaikka heräilen yöllä jokaiseen kyljen kääntämiseen, niin nukahdan pian takaisin :)

pokemoni & myttynen 36+5
 
Hips hei!

Onpas olo. Jo ties vaikka mnesko päivä menossa niin että hermo palaa pienemmästäkin asiasta. Ei yhtään kivaa, mihinkään ei uskalla mennä ja ketään ei uskalla tavata kun saatan kilahtaa ihan mitättömästä asiasta.esim.eilen kun paistoin letuja, niin meinasi koko paistinpannu lentää jorpakkoon kun ei letun kääntäminen onnistunut. Onko muilla tälläistä "oiretta" tullut??

Devilii ja Möttis 39+4
 
Deviili kyllä täälläkin on kireyttä ilmassa enemmän kun ennen.. Hermostun helposti, mut kyl mä silti ilonen oon suurimmaks osaks. Kuitenkin enemmän nyt kiristelee : / Kai se tää väsymyskin vaikuttaa kun noi yöt on niin hankalia..

mitään ei omaan napaan nyt kuulu.. tylsää odottelua vaan :(

Jane & Viltsu 39+5:kiss:
 
kääkkis
Devilii: Viimeinen kuukausi on ollut itsellä juurikin tuota : / Neuvolassa sanoi, että kuuluu loppuodotukseen, kun valmistautuu alitajuisesti synnytykseen, jossa tarvitsee juurikin näitä "raivotauti-hormoneja" :D

Täällä paheni taas kurkkukipu, mikä ei tässä vaiheessa kyllä tippaakaan tervetullut juttu :( Odottelu jatkuu ja huomenna taas poksahdetaan.

kääkkis ja "osku" 40+6
 
May: Juuri noin se liikelaskenta, eli joka tunti ei tule 10 liikettä (pienihän nukkuu pitkiäkin pätkiä), mutta liikelaskenta tehdään niin, että asetutaan paikalleen ja yritetään saada se 10 liikettä tunnissa (tai 5 puolessa tunnissa, ohjeistettiin synnäriltä). Jos ei tule, niin sitten sokeripitoista juomaa tai ruokaa ja uusi yritys. Jos ei sittenkään vielä tule tarpeeksi, soitto synnärille! Näin opastettiin siis KYSin synnärillä keskiviikkona, vaikka meillä ei kyllä ole liiketarkkailuun tarvetta ollut. Sain sieltä myös tarkkailukaavakkeen siltä varalta, jos vauva rupeaa vaisummaksi.

Meillä myös mahatautia ja flunssaa perheessä, niin itsellä kuin kaikilla muillakin. Mies on kuumeessa...Jos ei parane nopeasti, ei pääse sektioon, mikä harmittaa mua ihan vietävästi! Ja tietysti tässä mietityttää, että jos oma nuha ja yskä ei parane, siirtääkö ne sektiota? Pinna on niin kireällä ja voimat lopussa, että en kerta kaikkiaan kestä ajatusta siitä, että vielä pitäisi jaksaa pidempään odottaa. En jaksa tehdä mitään, nukahtelen koko ajan ja on vähän "masentunut" olo. Mikään ei oikein huvita, lasken vaan päiviä leikkaukseen. Ja anteeksi, tämä varmasti ärsyttää niitä, jotka on yliajalla tai on muuten pitkä aika vielä synnytykseen, mutta mulla on oikeasti aivan kamala olo.

Tiistaina ois viimenen neuvola ilman vauvaa, torstaina labrat leikkausta varten ja perjantaina sitten sairaalaan lähtö. 5 kokonaista päivää siis enää, toivottavasti.

Commander ja Pepe 37+3
 
Onnea jo vauvan saaneille! :heart:

commander77 Minä en kyllä alkaisi anopin pillin mukaan pomppimaan :D Kiva tietää että muillakin on "masennus" päällä, olin niin yllättynyt tästä minun olo tilasta: koko ajan haluttaisi nukkua ja mikään ei jaksa kiinnostaa. Ulos lähteminenkin tuntuu ylivoimaiselta.

Ja tähän päälle vielä tuo synnytyspelko :|

Onneksi pitäisi kai loppua synnytykseen, sitten tuleeki itkun täyteinen 2 viikon baby blues :D Kyllä on miehellä kestämistä! ;)

Deviili Mulla on onneksi tuo kilahtaminen loppunut nyt loppuraskaudesta, nyt vaan suru puserossa.

Liikelaskennasta olen käsittänyt että pitää tulla ainakin 50 liikettä tunnissa?? :confused:
 
Tuli sitten eilen käytyä keskussairaalassa.
Puolenpäivän jälkeen eilen tajusin, että tää taapero mun masussa ei oo liikkunut koko päivänä paljo mtn. Yritin liikelaskentaa saada aikaseksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Join sitten mehua, menin makuulle sänkyyn ja yritin tökkiä pikkusta. Jotain pienen pieniä liikkeitä tuli pari- kolme puolessa tunnissa. Ajattelin että odotellaan nyt vielä. Illalla sitten soitin synnärille ja sanoivat että tulla näytille. Menin ja otettiin sitten 40min käyrää. Sanoivat että joo, kaikki hyvin, liikkuu hyvin. Aloin sitten itekki tuntea liikkeitä siinä ne vyöt mahalla ollessa.
Sen jälkeen lääkärille joka ultrasi ja sanoi että tässä vaiheessa voi olla hyvinkin niin että tämä kaveri masussa ei ole hereillä kun kerran-kaksi vuorokaudessa. Ultran mukaan taapero liikkui niinkun mikäkin mutta mä en vain tuntenut ite noita liikkeitä. Lekuri totesi että oon ilmeisesti tottunut oikein kunnon potkuihin niin noita vähän hentoisempia en enää tunne ollenkaan :D
...että sellanen tarina tällä kertaa..

Kaikki siis onneksi kuitenkin hyvin :)

Sasuma ja taapero 36+1 :kiss:
 
Sasuma hyvä että huolestuit turhaan :) onneks tollaset tilanteet kuitenkin pääsee nopeesti tarkistaan :)

Tää mamma painuu takas pehkuihin.. Heitin vaan ukon töihin et pääsen katsoon kaveri pientä tyttöä ensimmäistä kertaa :) :heart:
Huomenna alkaakin sit meidän kuu :O:)

Jane & Viltsu 39+6:heart:
 
Huomenta ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Tällä viikolla syntyykin sitten useampi vauva :heart:

Mulla oli hermo la niin kireällä, että otin ja lähdin koiran kanssa reippaalle lenkille ku oli niin ihana ilma. Kerkesin kävellä vaan joku pari kilometriä reippaasti, kun iski kauhea vatsakipu ja oli ihan pakko taas pysähtyä, kun joka askeleella sattui. No se meni onneksi ohi ja jatkoin lenkin loppuun, mutta se sit kostautu illalla ku paikat oli niin kipeet, että luulen et tää poika joko alko kiinnittymään tai jotain muuta vastaavaa ja yöllä heräsin kipeisiin supistuksiin jotka meni kyllä nopeesti ohi. Nyt on ollu siitä lähtien kipuja vattassa ja on vaikeempi kävellä :/ Onneks tänään on se äippäpolilla käynti niin saapi tietää onko kaikki kunnossa, liikkeitä kuitenkin tuntuu vielä niin hyvin, mutta noi kivut ihmetyttää :/

Tulen sit illemmalla kertomaan meidän pojan koko arviota sun muuta :)

Mielialan vaihteluita on mullakin, mutta enemmän on itkuisuutta, kun raivoamista :)

Jaksaako joku huomenna aloittaa meidän kuun päivityksen? :heart: se on vihdoin kohta täällä ja tätä on odotettu :D

Happynow ja pikkumies 36+4 :kiss:
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta! :)

Apua, huomenna on jo helmikuu! :heart:

Devilii: Täällä sama, että hermot kireällä ja pinna palaa jokaisesta pikku asiasta. :( Kärsivällisyys on ihan nollassa... Ja itkettää taas helpommin kuin vielä vähän aikaa sitten.

Eilen illalla menin typeränä lukemaan yhtää vanhaa kirpparilta ostamaani Vauva-lehteä, jossa oli juttu kohtukuolemasta. Ilta meni sit sitä itkiessä... Ja sit tuli miehenkin kanssa riideltyä, ja mietin että vauva vaistosi ja kuuli meidän riidan, ja mitenhän se siihen vaikuttaa... Ootteko muut pohtineet, miten riitely vaikuttaa masuvauvaan? Raskauden alussa me riideltiin aika paljon, mutta onneksi se on loppua kohden vähentynyt. Mut sit kun riidellään niin kyllä räiskyy ja kunnolla. Vaavi-parka :'(

sasuma: Hyvä, että kävit tarkistamassa tilanteen sairaalassa, on se aina parempi ja saa itselleen mielenrauhan. :) Ja hyvä että kaikki oli ok!

Omaa napaa: Eilen n. klo 14 aikaan rupesi tuntumaan oikein kunnon menkkamaisia kipuja alavatsalla. Ne hellitti hetkeksi, mutta jatkui illlemalla uudestaan ja sit tajusin lopulta, että ne taisivat olla ihan supistuksia. Vatsa meni kovaksi ja kouristi silleen aaltomaisesti ihan niin kuin ois kuukautiset. Noita tuntemuksia tuli ehkä 2-3 tunnin ajan enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Ajattelin jo toiveikkaana, että näinkö se synnytys mulla kertaheitolla käynnistyy, mutta sitten ne tuntemukset loppuivat kuin seinään... No, ehkä tuolla alakerrassa jotain ainakin tapahtuu. :)

Tänään jos kävis vaikka kaupungilla katsomassa imetysliivejä ja imetyspaitoja...

~ Merve ja masupoika 38+0 POKS!!! :heart:
 
Liikelaskenta On tosiaan joko 10 liikettä vähintään joka toinen tunti tai sen 5 puolessa tunnissa. Ei vauvan missään nimessä kokoaikaa pidäkään möyriä ja se 50 on ainakin tälle mukelolle sula mahdottomuus... Ja näillä viikoilla ei enää kaikkia liikkeitä tunne pingottuneella mahanahallaan, vaan avuksi tarvitaan silmiä näkemään möyrintä ja käsiä tuntemaan se. Eilen kirkonpenkissä istuessani huomasin tämän hyvinkin todeksi. Maha heilui puolelta toiselle, mutta tunsin vatsanahallani vain murto-osan liikkeistä. Se vaan on niin pinkeänä, että ihan pienet kosketukset eivät enää tunnu.
 
Happynow: Mä päivittelen näitä odotuspuolen sivuja niin kauan, että kaikilla helmiksillä on nyytti sylissä; vaikka olisin itse saanut vauvan aiemmin.

Liikelaskenta: Asiaan on tullut perehdyttyä joka raskaudessa ja kyllä se 10 liikettä tunnissa riittää. Ja jos tosiaan ei ekalla tunnilla tule sitä vaadittua niin sit ylös kävelemään hetkeksi, lasillinen mehua ja sit taas kylelteen laskeskelemaan seuraavaksi tunniksi. Jos ei sittenkään niitä liikkeitä tunnu tarpeeksi niin soitto synnärille :)

Merve: Ei ne riitelyt vauvaan juuri vaikuta. Meillä ainakin riitely puhdistaa ilmaa ja siltä osin oma olo paranee. Stressaaminen on tietenkin asia erikseen, jos sitä pidempään jatkuu muttei sekään hetkellisesti vahinkoa aiheuta. Normaalisti voi siis elellä riitoineen ja iloineen; mielummin tietenkin naurua kehiin :) Ja niin ku joku sanoikin niin näin loppuraskaudesta hermot alkaa olemaan kireällä väsyn yms takia ja se on ihan normaalia. Koitetaan jaksaa vielä tää loppuaika, vaikka itse olisin myös valmis pyöräyttämään neidin maailmaan heti :D :heart:

Sasuma: Hyvä, että kaikki oli hyvin :)

ON: Täällä ollut olon puolesta varsin seesteinen viikonloppu, mutta viime yönä ja nyt aamulla on suppareita sitten taas ilmennyt. Harmi vaan ettei ole säännöllisiä, joten eipä tässä tarvii hötkyillä. Vkl:na tuli koti puunattua ja nyt on vauvan pinniskin pedattu :)
Eilen illalla huomasin, että jalat on turvonneet entisestään: nilkat, pohkeet ja polvet on ihan muodottomat :/ Oon yrittäny pitää jakolja ylhäälä ja juoda paljon, mutta ei vaikutusta. Viime viikon neuvolassa oli tullut painoa reippaasti yli kilo viikossa, johon terkkari vaan totes, että turvotusta on paljon. Onneksi verenpaine ja pissa oli kuitenkin puhtaat; toivottavasti on myös huomenna.
Heräsin aamulla sisustusvimma päällä ja kohteena on alakerran aula; katsotaan mitä kivaa keksin miehen pään menoksi :D

Huomenna onkin sitten helmikuu!

Mami ja Nasu 38+5
 
Huomenta(joo-o!) tammikuun viimeiseen päivään! :wave:

Commander :hug:

Kiva, Tytöt, että jaksat pitää meistä häntäpään tulijoistakin huolen! :)

Meillä oli miehen kanssa harvinainen vapaailta ja -yö, kun tyttö lähti ensimmäiselle kaveriyökyläilylleen! Iso tyttö :heart:
Kaikkihan tuosta tietenkin otettiin irti, mutta ilo loppuikin sitten kun leffaa katsellessa alkoi supistamaan oikein kunnolla. Mies hieman hermostui, alkoi lataamaan kameran akkua ja pakkaamaan jo sairaalakassia, mutta jotenkin tuntui ettei se tästä vielä vaikka supistuksen aikaan suunnilleen apua aloin ulvomaankin :D Aamuyöhön asti kesti ja sitten loppui, hyvä niin. Ei ole kiirettä. Vaikka kamala väsymys vaivaa ja hermotkin alkavat loppua kohden hieman kiristyä, kuten monella muullakin..Mutta ei meillä ole valmista vielä! :D

Ylihuomenna olisi sitten ultra heti aamusta, sitä odotellaan kovin :heart: Perjantaina neuvolassa oli kaikki paremmin kuin hyvin joten innolla mennään. Vauva oli kääntynyt oikeinpäin kuten tiesinkin, tosin lauantaina punki itsensä vielä poikittain - huomasi kai itsekin ettei ole kauhean mukavaa, kesti pari tuntia ja kiepsahti takaisin. Mutta kyllä teki kipeää:x

Niin, huomenna sitten se meidän kuu! Innolla odotellaan lisää vauvauutisia :D

-Ankka & Bebécito/a 36+1-
 
Hip hei!

Ihaa kuulla etten ole ainoa jolla vaikeuksia pitää hermot kurissa, vaikka myönnänkin sen että voimakkaan tempramentin omistan, mutta kyllä tämä silti on aika ärsyttävää.

ON: Täällä aamulla herilin siihen kun tuli muutama kunnon supistus, mutta ne menivät sit ohi ja jatkoin nukkumista. Huomenna olisi neuvola ja keskiviikkona olisi se virallinen päivä, mutta uskon että yli menee että heilahtaa. Tänään olisi tiedossa mieen kanssa kaupunkireissu, käydän kirkkoherranvirastossa selvittämässä kastamis asiota ja sit mennään syömään..

Näin täällä siis edetään
Devilii ja Möttis 39+5
 
Riitely ei sinällään vaikuta vauvaan, mutta mulle sano joskus vanha neukkutäti, että jos riitelette niin kannattaa muistaa äänentaso. Et huutaminen ei kauheen hyvästä vaaville oo..
Ite kyllä korotan tosi helposti ääntä, et kyllä on vauva saanu kuulla miltä äiti kuulostaa huutaessakin:D mutta muuten kyllä riidellään tosi vähän et meiän riidat on sellanen parin minutin kestosia missä mä yleensä moosaan ukolle :D:D:D se on vähän huono riiteleen, mikä ei haittaa yhtään mua, koska mä oon tosi hyvä riiteleen. ;)

Tällä viikolla voi tosiaan alkaa vauvoja sateleen maailmaan :) On niin monilla ollu jo suppareita sun muita tuntemuksia.. Mulla tulee itellä ehkä 1-2 kertaa päivässä sellanen selänpoltto, joskus myös ottaa vähän mahasta ja tulee aina samalla vähän huono olo. Mut mahan kiristystä en oo kyl vieläkään huomannu. Kaippa tää käynnistyy kun sitä vähinten oottaa ja heti kunnolla :) *hope so*

Jane & Viltsu 39+6
 
Kitrus: Mulla on kaksi lantiomitoista raja-arvoisia ja taustalla kaksi hätäsektiota, joten siksi nyt edessä suunniteltu sektio. Ei tule alakautta missään tapauksessa.

Kilu: Justpa näin. Mikään ei huvita, se uloslähtö varsinkaan. Tämä sohvanurkka on mun kotina varmaan 90 % valveillaoloajasta...Nyt varsinkin, kun on vielä kipeenä kaiken lisäksi.

Mulla on maha niin kipeä, että vauvan liikkeetkin sattuu. Vaikea sitten sanoa, mistä johtuu; jatkuvista supistuksista, mahataudin poikasesta vai mistä. Mutta kyyneleet tulee välillä silmiin, kun tuntuu varsinkin seisaaltaan niin pahalta. Supistukset on niin napakoita, että välillä ihan oksettaa, mutta ei tarpeeksi napakoita käynnistääksen synnytystä. Väli vaihtelee, mutta keskimäärin vartin välein mennään nyt. Onneksi mieskin on kipeenä ja jäi täksi päiväksi kotiin, nukutaan vuorotellen ja hoidellaan lapsia vuorotellen. Huomiseksi en saa apuja mistään, mutta pitää vaan yrittää pärjätä. Onneksi on kerhopäivä, eli lapset on tässä vaan aamun. Mun äiti tulee sitten ke ja to avuksi ja anoppi kai sitten torstai-illaksi. Yäk. Mutta kai se vaan pitää kestää...

Monella on alkanut olla supistuksia ym. tuntemuksia näin helmikuun koputellessa ovelle. Kohta niitä vauvoja alkaa "sataa" :)

Commander ja Pepe 37+4
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa ja onnea kaikille joiden pienokaiset ovat syntyneet!!

Meidän poitsu syntyi 25.1.2011 eli pikkasen etuajassa tultiin :)
Kiireellisellä sektiolla (2 kertaa synnytys pysähtyi täysin) tuli 3680g ja 50 cm poitsu maailmaan.
Naikkarilla vietettiinkin sitten kokonaiset 5 päivää, itsellä nousi tulehdusarvot yli 300. Perjantaina päästiin kotiin kattavan lääkearsenaalin ja verenohennuspistosten kanssa.
Lauantaina pitikin sitten lähteä takaisin päivystykseen kun sektiohaava rupesi hulauttelemaan verta.
Muuten täällä menee ihan kivasti :)

Minnis ja Dude :heart:
 
Onnea Minnis!!

Riitely: Ei se vauvalle haitaksi ole, jos sitä tapahtuu kohtuudella. Jos taas äiti on kokoajan stressaantunut ja kiukkuinen, niin se saattaa vissiin sitten jo vaikuttaa asiaan. Mutta siis ihan "normi" riitely ja stressi ei mun tietääkseni mitenkään ole haitallista. :)

Mitäkön haittoja siitä on jos hemppa painuu liian alas? Muuta kuin väsymys...Pitääkin mennä Googlettamaan asiaa. Nimittäin mulla on hemppa tämän päivän neuvolatulosten mukaan vaan pikkuisen yli 100. Kiva.

May, 36+2
 
Bom
Paljon onnea Minnis poikavauvasta!! :flower:

Liikkeistä: valvoin yöllä monta tuntia, koska kaveri vain myllersi siellä mahassa. Hän aloitti joskus klo 23.30 ja sitä kesti sinne 03.00 asti. Minusta tuntui, että hänellä oli kyllä koko tanssisarja hallussa ja tuli ainakin se 50 liikettä tunnissa. Hän varmaan viihtyy hyvin siellä yksiössä ja ei ole mitään aikomusta tulla ulos. Olen tehnyt koko viikonlopun kaikki mahdolliset shoppailurumbat ja siivomiset, koiralenkkeilyt - eikä tunnu missään. |O

Neuvolakäynti tänään meni vanhan kaavan mukaan. Ei mitään uutta. Paineet edelleen alhaiset, muuten kaikki hyvin. Minun painossa oli 600 g lasku verrattuna viime viikon käyntiin. Vauvan painoarvio sai taas uuden numeron: 3200 g (viime kerralla oli 2700 g). :D Terkkari ei saanut masukin päästä otetta ja hän ei sitten osannut sanoa, onko vauvan pää kiinnittynyt. :confused: Täti kysyi, että haluaisinko ultraan. Sinne sitten mentiin ja vilkuteltiin vauvalle. Ei siitä mitään muuta hyötyä ollut, kuin että näin, että kyllä siellä mahassa vielä ollaan.

Ihanaa, postisetä toi tänään kauan odotetun imetystopin. Voi että kesti. Tilaus Englantiin lähti jo 30.12. :O

Voika hyvin! :)

Bom ja masukki 39+4
 

Yhteistyössä