Hei taas pitkästä aikaa! :wave:
Kiitos kaikille onnitteluista.
Omalta osaltani lähetän myös paljon onnentoivotuksia muille vauvautuneille. :hug:
Perjantaina kotiuduimme siis kätilöopistolta, ja hyvin on kotona sujunut. Vauva nukkuu ja syö hyvin, eikä turhia kitise. Yöt menee 3-4 syötöllä ja niiden välissä tyttö nukkuu hyvin. Alussa suostui vain nukkumaan meidän sängyssä vieressäni, mutta nyt nukkuu jo lähes aina syöttöjen välissä omassa sängyssä. Aamulla tulee sitten meidän viereen ja siihen jää kunnes noustaan ylös. Näin on hyvä, sillä itselläni on selkä niin julmetun kipeä, ja yöllä pitäisi päästä pyörimään paljon ettei aivan jumitu ja taju lähde...
Päivisin tyttö jaksaa jo jonkun verran valvoa syöttöjen välissä, ja silloin saakin mammalta (mamma, koska puhun tytölle ruotsia.
) ja iskältä paljon hellyyttä ja "lässytystä".
On se niin ihana. :heart:
Koirammekin suhtautuu pienokaiseen tosi hyvin! Alussa oli kovin ihmeissään ja juoksi kokoajan tutkimassa missä vauva on jos kuului pientäkin ähinää. Nyt ei paljoa välitä, mutta välillä tulee rauhallisesti haistelemaan tyttöä. Makkariin ostimme turvaportin, mutta ei sitä ole vielä paljon tavittu kun koira nukkuu kiltisti ja rauhassa sängyn jalkopäässä eikä häslää. Jos on levoton yö tai jos vauva nukkuu paljon vieressäni niin sitten laitetaan koira olkkariin ja turvaportti kiinni.
Tässä vielä vähän
synnytyskertomusta:
Tiistaina 5.2 koitti se kauan odotettu päivä. Kello 6.30 lähdimme ajelemaan kohti kätilöopistoa, sillä tänään oli lapsemme määrä syntyä. Pienokaisemme oli nököttänyt kohdussa pylly alaspäin jo pari kuukautta, eikä suostunut syntymään alakautta ennen laskettua aikaa, siispä saimme sektioajan viikolle 40+2.
Kun saavuimme kätilöopistolle otettiin minulta ensin verikoe, ja sen jälkeen saimme siirtyä potilashuoneeseen odottamaan leikkausta.
Huoneessa vauvasta otettiin käyrää vajaa puoli tuntia ja se näytti hyvältä. Sen jälkeen vain odoteltiin...
Noin 10.30 oli vihdoin vuoromme. Jännitti kovasti kun lähdin kätilöiden saattelemana kävelemään kohti leikkuria. Mies jäi vielä huoneeseen odottelemaan, ja hän tulisi sitten kätilön kanssa perässä leikkuriin.
Leikkaussalissa henkilökunta esitteli itsensä, ja sen jälkeen sain kavuta leikkauspöydälle. Tärisin jännityksestä.
Ensin laitettiin kanyyli käteen ja tippa valumaan. Sitten kyljelleen ja spinaalin laitto. APUA. Selkä pestiin ja sitten pistettiin ihoa puuduttava pikki. Tuntui pieni nipistys. Sitten itse spinaali... Auts ja yök, tuntui inhottavalta! Piikki ei heti löytänyt oikeaa paikkaa ja anestesia lääkäri yritti ainakin kaksi kertaa pistää. Tunsin kun rustot paukkui ja jaloissa tuntui kuin olisi saanut sähköiskun. Lopulta onnistui ja jalat rupesivat puutumaan. No, ei se niin kamalaa ollutkaan.
Seuraavaksi laitettiin katetri, verenpainemittari olkavarteen, happisaturaatiomittari sormeen ja ekg(?) lätkät rintaan.
Sitten mies ja kätilö tulivat paikalle, vihdoinkin.
Rintojeni kohdalle kiinnitettiin lakana, ja sitten alkoi leikkaus...
Tunsin kokoajan kun mahaani paineltiin, venyteltiin ja kaivettiin. Tuntui omituiselta mutta ei tietenkään sattunut. Tärisin ja jännitin, kohta näemme lapsemme!
Vihdoinkin kello 11.33 kohdusta nostettiin pieni nyytti. Tyttö. Vauvaa vilautettiin meille kankaan yli ja sen jälkeen hänet vietiin kuivattavaksi. Samassa kuului kova parkaisu ja silmäni täyttyivät kyynelistä.
Pian vauva tuotiin kapalossa rinnalleni, ja siinä saimme sitten miehen kanssa ihastella tätä ihanaa tyttöä. Kyyneleet kiilsivät molemmilla silmissä ja vain tujotimme ja suukotimme tyttöä. Hän on täydellinen!
Sitten mies, kätilö ja vauva lähtivät kohti osastoa ja minä jäin kursittavaksi. Oli kamalaa jäädä ilman vauvaa, mutta oli lohduttavaa tietää että mieheni kanssa hänen on hyvä olla, ja osastolla tyttö pääsisi isänsä iholle köllimään.
Minua ommeltiin kasaan n. 20-30 min, ja sen jälkeen jouduin heräämöön pariksi tunniksi.
Kahden maissa pääsin viimein rakkaitteni luokse, sain tytön rinnalle ja tyttö sai maitoa. Tästä se sitten alkaa, uusi ihana erilainen elämä...
