Helmikuun helmiäiset 2016 *elokuussa*

Fiona-: kuten huomaat, et ole ollenkaan yksin ajatustesi kanssa! :) Itsellänikin välillä tulee sellainen elämänloppufiilis, kun "joutuu" luopumaan omasta vapaudesta. Johan tässä kakskasia kolkutellessa on aikakin, mutta silti välillä mietin, mihin tässä on oikeen ryhtymässä.

Olen tottunut matkustelemaan vähintään kerran vuodessa jossain vähän kauempana, ja toivon saman jatkuvan pienenkin kanssa. Se on paljon asenteestakin kiinni miten vauvan kanssa uskaltaa matkustaa. Noh, ehkä taloudellinen tilanne tulee muuttumaan sen verran, että reissuja tulee tehtyä vähän harvemmin. Mutta kuitenkin, on meillä ensi kesälle jo tiedossa Etelä-Eurooppaan lomamatka.

Noista baarikäynneistä olen jo päässyt eroon muutenkin, en kaipaa humalaisia äijiä tai ahdasta tanssilattiaa. Tämän sanottuani totean kuitenkin, että aion ehdottomasti vauvan saavuttua silti käydä viihteellä, vaikka vaan muutaman tunnin kerrallaan. Täytyy antaa aikaa itselle, jotta itse jaksaa antaa aikaansa lapsille.:X3:

Minulla ei ole tuo paino vielä noussut yhtään, ja nyt mennään 14+0. Pahoinvointi on kyllä varmasti osasyynä, ja muistaakseni paino alkaakin nousta vasta toisesta kolmanneksesta eteenpäin. Tänään on kolmas päivä oksentamatta jihuu!:LOL: Eikä tuo mahakaan ainakaan omasta mielestä vielä näy, tutut luulevat näkevänsä kun tietävät, mutta itselläni on vaan koko ajan sellainen turvonnut olo, kohtu vaan tuntuu jos selvemmin alavatsassa.

Ammateistakin viime viikolla kyseltiin, olen koulutukseltani BBA, suomeksi sanottuna tradenomi, mutta koulutuksen kävin englanniksi. Mutkien kautta olen päätynyt vesi ja ympäristöalan insinööritoimiston laskuttajaksi ja assistentiksi. Siistiä toimistohommaa siis numeroiden parissa.

Huomenna onkin tiedossa ensimmäinen lääkärikäynti. Jo tässä on kaikenlaista vaivaa tullutkin, niin pääsee saamaan vastauksia ja apuja. Alkaisi jo se seesteinen keskiraskaus ja tulisi se nätti vauvamaha!:confused:

sitruunapippurina 14+0
 
  • Tykkää
Reactions: Fiona-
Puuh.tänään jatku taas koulu.kylläpä tuntu pitkältä tuo 7km pyörämatka :D opiskelumotivaation toivon löytyvän jostain pikapuolin..
minä opiskelen siis kätilöksi
(eli mulla lukee synnytystoiveissa että ei opiskelijoita ku tiiä kuka tuttu sieltä pölähtää paikalle :D )
 
IMN
Se on paljon asenteestakin kiinni miten vauvan kanssa uskaltaa matkustaa.
Tässä kiteytettynä se mitä minä yritin kymmenellä lauseella kertoa :D Ja vauva-aikakin on lyhyt, isomman kanssa on jo helpompaa :)

Mun seesteinen keskiraskaus on tainnut jo alkaa :rolleyes: Pahoinvointia ei enää juurikaan ole, ehkä osittain siksi kun oon jo tottunut syömään pieniä annoksia tihein aikavälein. Ruokahalu on kyllä edelleen suuri, mutta siihen on auttanut ruokavalion muuttaminen. Esimerkiksi aamupalaksi ei enää riitä leipä ja jogurtti, vaan oon vaihtanut runsaskuituisiin muroihin ja kreikkalaiseen jogurttiin. Väsymystä kyllä on edelleen.. Uusina - tai ennemminkin pahentuneina - oireina ovat närästys ja päänsäryt.
Mutta kyllä näiden liikkeiden tuntuminen entistä selkeämmin kuittaa kaikki muut vaivat ja kolotukset :love:
 
ja kannattaa huomioda että vauvan kanssa matkustaminen on halpaa varsinkin lentokoneissa ;)

mää oon tehny pienten kans reissuja euroopassa ja ihan etelä-Afrikkaan asti on lennetty 8kk kanssa.ihan mukavaa hommaa ja nimenomaan perhelomia. Erikseen on sitten ne rentoutumislomat joilla on vain minä ja minun mielihalut :Dja niistä minä nimenomaan haaveilen Sillon ku seinät meinaa kaatua päälle
 
Olipas paljon luettavaa... Pitänyt seurata yu:n mm-kisoja niin ei oo ehtinyt palstalla. ;)

Meillä on luovuttu turvaistuinpallista, kun pituutta ollut noin 130cm.

Ja tuosta omasta ajasta... Tavallaan oon saanut sitä viime aikoina takaisin, kun mukelot on kasvaneet. Nyt se taas katoaa hetkellisesti. Mutta nyt on monta apukättä, kun kuopuksen syntyessä oli kolme pientä, nuorimmat vuoden ikäerolla. Eli sillä lailla ehkä nyt helpompaa. Riippuen tosin ihan vauvasta.

Oon matkustellut ulkomailla yks tenava mukana. Laatuaikaa :) Ja kertaalleen miehen kanssa kahdestaan. Koko perheellä sitten kotimaassa.
 
Voi että ootte ihania! Oikeesti ei tartte paljon sanoa, että olo helpottaa. <3

Huvittavinta tässä on se, että en oo mikään matkustelija, mun arki on rutinoitunutta ja viihdyn kotona. Eli ulospäin kuulostaa täydelliseltä vauvan tuloa ajatellen. Kai ne on siis pelkoja, jotka purkautuu tälleen että "ahdistaa kun en voi matkustaa enää yksin jenkkeihin" - ööö en oo koskaan edes halunnu sinne? :D Ihmismieli..

Mullakaan ei oo paino noussu vielä. Alamaha on vähän sellanen turvonnu ja kohtu tuntuu kovana, mut vaatteet päällä ei näy mitään. Ruuat alkaa maistua vähän paremmin, mut makee ei mee edelleenkään, sokerista tulee oksettava olo. Oudot unet jatkuu. Ja närästää muakin! Sitä vaivaa ollu tosin aiemminkin. Rennietä yritin ottaa ja voi järkytys minkä makusta, piti kakoen sylkee pois :D Tällasta tänne.

Miten teillä muilla lapsen tulo vaikuttaa asuntoasioihin? Riittääkö nykyisessä tilaa?
 
  • Tykkää
Reactions: girahvi
IMN
Fiona Kiva että piristyit :) kyllä asiat aina järjestyy omalla painollaan.

Minäkin koitin esikoista odottaessa (miehen tädin painostamana..) rennietä närästykseen ja oksensin kuusi tuntia sen jälkeen. Ja jälleen oltiin tiputuksessa.. en oo sen jälkeen uskaltanut ees kokeilla :D

Meillä on tällä hetkellä n. 100 neliön 4h+k+khh+s erillisellä wc:llä ja saattaa kuulostaa hullulta että tää käy jo kolmannen lapsen kanssa pieneksi.. Lasten makuuhuoneet vaan on niin pieniä ettei niihin ainakaan kauaa kahta lasta mahdu. Ja jälleen sukupuolikysymys; tyttö ja poika vaatii kuitenkin jossain vaiheessa omat huoneet. Kahden tytön kanssa ei niinkään ois ongelmaa. Vaan eipä tän pitänytkään loppuelämän asunto olla, jossain vaiheessa aletaan myymään kun siihen on aikaa ja energiaa (tai kun on pakko.. :rolleyes:).
Päällimmäisenä mua nyt stressaa tuon auton käyminen pieneksi.. varsinkin kun miestä ei yhtään tunnu kiinnostavan autonvaihto :mad:
 
musta tuntuu että mun mahassa ei oo minkäänlaista eloa.mää muistelen et sen kohdun Pitäis jo tuntua semmosena kovana pallona näillä viikoilla niin ei mulla tunnu yhtään mitään :/ eikä tuolta kukaan ilmoittele itsestään.tosi epäilevänä kyllä meen sinne ultraan torstaina.
rv nyt tasan 13

meillä on tässä 84 neliötä.vessoja on kaks ja makkarit hyvänkokoisia.neliö siis.ei olla ihan heti muuttamassa.hyvin mahtuu.ja vuokralla asumisen etuja että heti voi vaihtaa ku huvittaa ;)
 
Närästys, on uusi ja erittäin inhottava vaiva! Mulla se on välillä niin kovaa, että selkäpuolta polttaa o_O

Asunto, meillä on uusi omakotitalo, joka on miehen rakentama. 165m2 on meillä ja periaatteessa 5makkaria. Yks yläkerran makkaria on sellanen oleskelutila. Täällä on siis tilaa, vaikka huonejako mietityttääkin, että miten sen saa joskus järkeväksi :D tytöillä on omat huoneet, meillä iso makkari ja yläkertaan jää enää tuo oleskelu/telkkuhuone. Sitä mietinkin, että mihin tämä yks laitetaan sitten joskus. Alakerran makkari tuntuu liian pitkän matkan päässä olevalta :rolleyes:

Maalis, mulla on harvasen päivä samoja ajatuksia. Oon ollu tuntevina liikkeitä, mut kerran pöivässä eikä edes joka päivä, niin jotenkin panikoin, että masussa ei oo enää elämää. en oo edes uskaltanu doppleria kokeilla, jos ei sydänäänet löydykkään :unsure:
 
Meillä on tää 69neliön kolmio. Ihan kakka ku on näin pieni, joten meillä käy tila pieneksi tässä. Toki vauvahan nukkuu meidän makkarissa hetken. Mutta silti, isompaan pitäs vaihtaa. Nyt vaan kannata tätä myydä, kun on ikkunaremontti tulossa.

Mulla ei oo mitään oloja raskauden suhteen. Ei liikkeitä, ei närästystä eikä kunnon mahaa. Onneksi doppleri on kotona niin voi tarkistaa papusen olemassa olon jos siltä tuntuu. Ei tälläne oireettomouuskaan oo kivaa.

Tämä päivä oli suoraansanottuna ihan perseestä ja jos tämä olo ei laannu, niin äääääärettömän kiva mennä diabeteshoitajan luo kun sekin on ihan turha. Esikoisen ajalta kaikki liput ja laput tallessa.
 
Maalis: Mulla ainakin alkanu vasta pari päivää sitten tuntua kovana tuo kohtu. Ja nyt tosiaan tasan 14vk. Oonkin sitä ihmetelly et mikä tää homma on. :D ilmeisesti ihan normaalia.

Fiona: Täällä kans ootetaan esikoista ja oli mullaki jonkun aikaa sitten samoja ajatuksia. Vaikka oon niin kauan tätä vauvaa toivonu niin silti ahisti ihan hirveesti. Eikä auttanu että mietti positiivisia puolia. Ahisti vaan hirveesti se vapauden menetys. Ja kyllähän tuo ajoittain pelottaa et miten sitä selviää sitten käytännössä näistä asioista.
Oon kuitenki lohduttautunu sillä, että vauva-ajan pystyy tekemään omia hommia kun se ei kaipaa huomiota niin paljon ku pikkulapsi. Että kerkiää vaikka sukkaa kutoa. :) Ja lapsi opettaa sitten siihen arkeen. Alkaa nähä mitä se tarvii.

Mulla olis ollu eilen lääkäri(neuvola?). Unohdin aivan täysin ja heräsin turhan myöhään. Lähin kuitenkin käymään juoksu jalkaa siellä, vaikka tiesin etten sinne kerkeä. Sain sitten ajan ensiviikolle. Tajusin siinä, kun lääkäri sanoin että viikkoja on silloin lääkäriin mennessä jo 15+3, että ollaan jo lähempänä 4 kuukautta. :O sehän on jo lähes puoliväli. Nopeasti aika menee.
Girahvi 14-0!
 
no niin, nyt kun pääsin valittamasta niin sieltähän se aamulla löytyi :D kohtu oliki paljon ylempänä ku ajattelin eikä niin pieni ku muistelin jostain esikoisesta, yllätys yllätys :D eli oli joku kaks tai kolme sormenleveytttä navan alapuolella. näköjään se löytyypi aamulla helpoiten mulla siis. ei pitäny kyllä hakea yhtään, siinä se oli, iso ku mikä eli mulle tulee varmaan joku jättimaha :/

girahvi mulla on kaks "pikkusta" ja hyvin oon ehtiny sukkia kutoa ;) Ja on se kyllä jännä miten siinä kiireisimmässäkin vaiheessa (mulla ainaki sillon ku lapset oli 1v ja 4v) se alkaa se 2 tunnin "vapaa" illasta olemaan just sopivasti. eipä sitä kauempaa omia juttuja jaksaiskaan tehdä :D eri elämäntilanteissa eri juttuja.
mullaki meni nyt esikoinen kouluun niin kyllä sitä huomaa että nopsaa se pikkulapsi aika meni, nyt tulee kaverit ja muut, eihän sitä tyttöä pian enää edes näe kotona!
 
täällä vissiin kerättiin vaan voimia ku nyt on ollut ihan mahdoton myörinä <3 säikähdin vaan vähän ku yhdessä kohtaa liikkeitä tuntu kahdessa eri kohdassa mutta pistin sen epäselvemmän Sitte ilmakuplaksi :D mutta tosiaan,ihan kunnon kääntyilyä :) jospa nyt jo alkaisi tuntua päivittäin eikä ultrassakaan paöjastuisi mitään tavallisuudesta poikkeavaa.vielä 2 päivää!
 
IMN
Maalis Kiva että liikkeet alkoi tuntua ja kohtukin löytyi! :D Etköhän sääkin pääse torstaina huokaseen helpotuksesta :)
Meillä on kans esikoinen (pian 6v) alkanut tän kesän aikana liikkua kavereiden luona tässä lähipihoilla.. Tuntuu niin kauhealta "luovuttaa" se mun oma pikkuvauva kavereillensa :LOL: Kuinkahan vaikeeta mulle tulee olemaan päästää tuo poika vuoden päästä kouluun :ROFLMAO:

Meillä on kans omankin makkarin suhteen ongelma.. Vauva toki tulee aluksi meidän huoneeseen niin pitkäksi aikaa että yöt menee edes vähän paremmin. Mutta mua ärsyttää aivan suunnattomasti että tää huippukiva järjestys pitää vaihtaa, jotta saadaan pinnasänky ja vauvanvaatelipasto mahtumaan.. En ees oikein tiedä että miten päin kääntelen kaikki huonekalut kun pitää olla sängystä suora näkymä telkkariin, työpöydän pitää olla telkkarin alapuolella, pinnasängyn lähellä sänkyä, miehen pitää nukkua oven puolella.. Voihan fengshui tän mun perfektionismin kans :LOL:

Mun ihottuma tuntuu vaan pahenevan koko ajan. Kutittaa, kutittaa, kutittaa ja varsinkin iltaisin kutittaa :mad: Mulle puhkesi atooppinen ihottuma kuopusta odottaessa, hellitti hieman imetyksen jälkeen ja nyt nähtävästi taas paheni. Kaula, rinta ja niska on täynnä sellaista pientä kuivaa näppylää ja sitten tuollaisia punaisia ihottuma-alueita on taipeissa ja jaloissa. Jospa tää taas tästä, rasvailu kun ei ainakaan näytä auttavan..

Nyt aattelin alkaa tutustua hoitoalustavalikoimaan :p Päätettiin nyt ettei enää oteta tuota hoitopöytää käyttöön, vaan pistetään se myyntiin ja laitetaan kodinhoitohuoneen tasolle pelkkä hoitoalusta. Muuten voisin sen hoitopöydän ottaa käyttöön, mutta.. se fengshui :LOL:
 
Voi taivas varjele, täällä ärsytys kynnys on kyllä ihan huipussaan. Miehellä oli tarkoitus olla lomaa tämä ja ens viikko, mutta hän oli sit mennyt lupaamaan että tekee vanhemmilleen autotallin, eli ekan viikon oli tarkoitus mennä siihen ja toisella viikolla piti lomailla perheen kanssa. Mut nyt sit eilen sanoi ettei välttämättä saa valmista tällä viikolla. Eikä siinä mitään, mutta sanoin jo aika päiviä sitten ettei varmasti saa viikossa valmista ja kuinka kävi. Viimeiset lomat ennen talvea, ja nekin melkein kokonaan töissä. :mad:.

No huomenna vien esikoisen hoitoon anoppilaan ja menen itse auttamaan ystävää remontin jälkeisessä siivouksessa. Jotain kivaa puuhaa ettei kaikki päivät mee kahden pojan kans kotona :).
 
IMN
Tähkä Meilläkin on miehellä menossa viimeinen kesälomaviikko ja ärsyttää kauheasti kun pitää vieläkin lähteä veljen kans kalaan ym. kun ite tahtosin vaan ottaa tän ajan rennosti.. mutta toisaalta, minähän oon "lomalla" koko ajan :rolleyes: torstain voisin kyllä pyhittää kokonaan itselleni ja lähteä kierteleen kauppoja.. jjos vaikka vihdoinkin löytäisin niitä munkin silmää miellyttäviä pikkuvaatteita :D

Kauhea närästys taas päällä :sick:
 
PRS
Mä kans ihan unohdan välillä koko raskauden. Vatsa kyllä pömpöttää ja välillä huono olo mutta siinä se. Pistää kans miettimään onko kaikki hyvin, maanantaina onneksi lääkärineuvola. Viimeksi ei sydänääniä löytynyt ku istukka edessä mutta toivottavasti nyt löytyy ettei tarvii panikoida :confused:
Meillä 110 neliötä, omakotitalo, joten hyvin mahdukaan vaikka parin lapsen kanssa tänne :)
 
Mä tunnen oloni myös niin ei raskaaksi kuin vain voi. Toki oidempään liikkuminen alkaa supistaa, mutta jos vain hengailee rauhassa nii eipä paljoo oo raskaana olevan naisen oloja :D

Kävin tänään siellä diabetes kätilön luona. Meni vajaa 30 min. Ehkä taas yks turhin käynti, mitä vaan voi olla. Toki jos ois ollu eka lapsi kyseessä niin sit hyödyllinen. Kehui kuinka oon uskollisesti sormenpäät mustana mitannu joka päivä sokerit 5x. Nyt saan kuulema laskea että joka toinen päivä seuraavan viikon ja sitten lasketaan 2x viikossa loppu ajan. Hohhoi.

Taidampa painua sänkyyn tästä

Nassuressu ja papu 16+2 :)
 
Joo eikä siinä mitään vaikka lupautu sen autotallin tekemään, mut mies on ollut ihan äärimmäisen kiukkunen joka ilta kun on tullut kotiin. Kun ei ole sitä omaa aikaa rauhoittua. Ja mies on väsynyt, sen huomaa joka ilta juuri mm. siitä kun hän on kovin kiukkuinen:(. Siksi ehkä tuo ylimääräisen työn ottaminen ärsyttää minua, kiukku purkautuu sit tietenki aina minuun.

Illalla hän suuttui vietävästi kun pyysin häntä laittamaan pojalle iltapuuron mikroon samalla kun teki itselleen iltapalaa. No hirveän puhinan ja tiuskinnan saattelemana hän sen teki, jonka jälkeen moitti minua laiskaksi.. Luulin ettei nyt niin suuri vaiva olisi ollut laittaa puuroa samalla kun itse häärää keittiössä, mut olin väärässä.

Iltapuuron teosta asiat sit paisu ja paisu, nyt mies nukkuu sohvalla:whistle:. Ja minä tietenkin hormonihuuruissa itkenyt silmät päästä kun kaikki tuntuu menevän päin *sitä jotain minne päivä ei paista*
(n):D.

Mut josko sitä nyt menis itseki nukkumaan, toivottavasti huomenna on parempi päivä täälläpäin ainaki.(y)
 
IMN
Kuulostaa niin tutulta tuo asioiden paisuminen! :D meillä oli tänään meneillään kolmas maailmansota kun poika oli jättänyt muutaman legon lojumaan huoneensa pöydälle.. mies jaksoi mäkättää niistä pojalle niin kauan että kohta jo kaikki riideltiin keskenämme. Paitsi tuo pienineiti joka vaan tomerana sanoi että "isi ja *pojan nimi* kiukuttelee" :rolleyes: en tiiä mikä tota meiän ukkoa niin väsyttää että on pinna noin kireellä, liekkö kuukauden loma on hälle jo liikaa :D

Ainiin. 8 mile sai itkemään. Kuusi kertaa :D hormonit :love:
 
Jaha, täällä näkyy pyykiessä aamulla verta. Ei näköjään tullut seesteistä raskautta tästäkään eikä verenvuodolta säästytty. Onneksi olen niin tottunut tähän jo aikaisemmilta raskauksiltani ettei tämä järkytä ihan kamalasti. Toki nytkun hematoomaa ei ole näkynyt niin vuodolle ei ole automaattisesti syytä ja pelottaa sen puolesta. Taidan soittaa neuvolaan ja kysyä mikä sen nyt voisi aiheuttaa, Sykkeet pääsen kuulemaan perjantaina, en vain tiedä miten jaksan odottaa päivän.

Onko muilla ollut vuotoja tässä vaiheessa rv15+?
 
IMN
Käsittääkseni jos verta ei tule ihan valumalla eikä siihen liity kipuja niin huolta ei ole :) mulla on kohdunsuu tosi herkkä vuotamaan ja sisätutkimusten tai seksin jälkeen vuotaa varmasti jonkin verran. Kannattaa tietenki ottaa seuraavalla neuvolakäynnillä puheeksi tai jos vuoto ei meinaa loppua niin heti yhteyttä johonkin.

Täällä on taas aamupäivä mennyt pinna kireellä.. tytöllä tuli vähän taantumaa tuossa pottailussa ja oli aamulla pissannut ja kakannut huoneensa lattialle. Voiko ihanammin päivä enää alkaa.. viikon pari meni jo paremmin mutta nyt ei taas potta kauheesti kiinnosta. Tytöllä ei siis päivävaippaa oo ollut yli vuoteen ja silti vieläkin pistää hanttiin. Eikä siis ole kiinni siitä etteikö olisi valmis potalle kun selvästi handlaa homman sillon ku huvittaa. Alkaa tällä mammalla jo usko loppua (n)

Tänään poksuukin jo 17+0! Reilut neljä viikkoa rakenneultraan :)
 
Mulla ei oo ikinä itellä ollu mitään vuotoja raskaudessa, mutta kavereilla on ollu. Mä varmaan saisin slaagin, jos alkas vuotaa jotain. Mutta kaikki vuodot kai ilman kipuja tai suurempia hyytymiä on normaaleja. Toki kannattaa kysellä neuvolasta jos ei ala mennä ohi.

Mä odotan sitä kivaa pesänrakennusviettiä. Nyt kämppä on kyllä ku pyörremyrskyn jäljiltä. Ja siivoominen tuntuu kyllä turhalta, kun tuo poju on aika... Kerkeevä? :cautious: Jospa hän kohta painelis päiväunille, niin sais jotain aikaseksi. Heräsi tänään vasta puoli 10 aikaan :whistle:
Hän on ihana pusupoika kyllä, toivottavasti ei ala kauhean mustasukkaiseksi kun vauva tulee. :unsure:

(.) Täällä ei edelleenkään liikkeitä, ei raskausfiilistä, ei mitään. Tosi hermoja raastavaa tälläinen. Vaikka toki, parempi olla oireeton ja että jaksaa touhuta ipanan kanssa. Jospa rakenneultraan mennessä jo ees vähän tuntis liikkeitä :love: Rakenneultraan enää 3viikkoa ja 6 päivää. Äkkiä menee aika onneksi.

Nassuressu ja papunen 16+3 (jo) :love:
 
Närästystä oli paljonkin mulla ihan alkuraskaudessa. Rennietä söin paljon. Sitten lopetin teen juonnin kokonaan ja aloin juomaan piimää niin närästys helpotti.

Liikkeitä tuntui jo pari viikkoa sitten selvänä. Nyt taas ei aivan yhtä selviä liikkeitä ole tuntunut. Jotakin kuitenkin, mikä ei normaaliksi suolen toiminnaksi sovi. Kaipa tuolla jokin on elossa... :)

Itkuisuutta on parina päivänä ollut. Ei tartte paljoa sanoa poikkipuolista sanaa niin kyynelet virtaavat. Vaikka itsekin tietäisi, että on ihan merkityksetön juttu.

Sisustaminen olis täälläkin mielessä. Meillä on kans noin 70 neliöinen kolmio. Tänne olis vauvan kanssa syytä mahtua ainakin pari vuotta. Makuuhuone pitää vaihtaa, jotta saadaan vauva samaan huoneeseen. Nyt on sängyn ympärillä 30 cm tilaa molemmin puolin. Aivan toimiva ratkaisu, kun ollaan oltu kahdestaan, mutta ei sinne vauvalle mahdu edes koppaa. Onneksi tuo kämpän toinen makuuhuone on vähän isompi niin täytyy vaan sieltä joistakin huonekaluista hankkiutua eroon. En oikein ole sisutamistakaan uskaltanut tarkemmin suunnitella ennen rakenneultraa. Samoin kaikki hankinnat odottaa rakenneultraa. Siihen on on vielä 5 viikkoa jäljellä. Toki töiden alettua viikot on menneet vauhdilla eteenpäin. En silti jaksaisi odottaa...

TuleJo 15+6.
 

Yhteistyössä