Helmikuun helmiäiset 2016 *heinäkuussa*

IMN
Surusilmät Mulla on iho aivan kauheessa kunnossa! Tosi rasvainen ja pientä näppyä siellä täällä. Tyttöä odottaessa näytin ihan murrosikäiseltä kun isot finnit tuli röykkiöinä ohimoilta poskille.. nyt onneksi on enimmäkseen vaan otsalla sellaista hormoninäppyä.
Tytön odotus vei muutenkin kauneuden :D tukka oli rasvainen, tosin paksumpi ja hiki haisi hirveälle. Myös atooppisesta ihottumasta oon kärsinyt siitä saakka.

Mun olot sukupuolesta on nyt jotenkin sekaisin (n) aluksi olin ihan varma että poika on tulossa, mutta nyt oireet on ihan edellisten odotusten yhdistelmä. Pojan odotuksesta tuttuja oireita pahoinvointi, selkäkipu ja suolaisen himo ja tytön odotuksesta nää "kauneusongelmat", makeanhimo, turvotus ja ientulehdukset. Hmm..
 
IMN
Kohdun tuntuminen on melko yksilöllistä. Häpyluun alta sen tuntee helposti vaikkei olisi raskaanakaan. Mulla on eteenpäin kallistunut ja nousee todella nopeasti esiin, ja nytkin tuntuu jo n. 3-4 sormenleveyttä navan alapuolella. Eli turha kommentti, en siis tiedä :D
 
ok.ainakaan mitään ylimääräistä ei oo tiellä ku paino oli tasan 50kg ku äsken punnitsin.tää hedelmät+jugurttilinja pitää kyllä kilot kurissa...

noh,kahdessa Eka raskaudessa painoa tuli aina lähemmäs 15kg että ihan hyvä jos vähän vähemmällä nyt selviäis :D tosin ne lähtee kyllä imettämällä hujauksessa että kaikille ensikertalaisillekin tiedoksi että nyt (ja imettäessä)on ainutlaatuinen mahdollisuus mussuttaa surutta pullaa :D
 
Mulla olisi tänään iltapäivällä luvassa ne seulontaverikokeet, ensi viikolla sitten np-ultra. Jännittää tosi paljon. :eek:
Asiaa ei auta, että tulen huonovointiseksi verta nähdessäni ja olen pökräillyt noihin verikokeisiin tasaisin väliajoin.

Yritin eilen ja toissapäivänä kuunnella sydänääniä sillä tilaamallani dopplerilla mutta en löytänyt, vaikka neuvolassa ne kuului. Yritän järkeillä itselleni, että se neuvolan laite tod. näk. oli hieman tehokkaampi mutta silti huoli alkaa nousta. :(
 
Kovasti paljon on viikonlopun aikana tapahtunut, niin täällä keskustelussa kuin omassa arjessakin.

Meillä alkoi perjantaina kylppäriremontti, ja koska remppaamme talon ainoan vessan, muutimme evakkoon miehen vanhempien luo heidän ollessa kesän ajan mökillä. Vielä ei ole saatu kerrottua kenellekään raskaudesta, yllättävän vaikeaa möläyttää koko juttua. Itsellekin tämä ensimmäinen raskaus on niin uutta ja outoa, että en tiedä jaksanko kaikille selittää vuorollaan vointia ja miten on mennyt.

Pahoinvointi väheni loppuviikosta tosi paljon; hyvä vaan, kun piti roudata kamoja ja kissat uuteen osoitteeseen, mutta eilen sunnuntaina se palasi taas jäädäkseen. Äsken herätessä oli hetken hyvä olo, mutta sitten taas alkoi yököttää. Nyt taistelen jogurttia alas ja toivon, etten kohta ryntää oksentamaan. (rv 8+0)

Itse olen muuten aika kova stressaamaan kanssa kaikkea, ja pohdiskelen asioita paljon mielessäni. Tämän raskauden kanssa en kuitenkaan osaa (vielä) stressata, kun sen eteneminen ei ole itsestä kiinni. Toki yritän syödä terveellisesti ja liikkua jaksamisen mukaan, mutta jos tämä nyt menee vielä kesken, niin tuskinpa siihen voisi itse mitenkään vaikuttaa.

Jotenkin olen päättänyt vaan ottaa päivän kerrallaan, kuunnella kehoa ja painaa mieleen miltä tuntuu milloinkin. Pahoinvointi on kuitenkin merkki siitä, että istukkahormonia erittyy, ja pahoinvoinnin väheneminen taas merkki siitä, että elimistö tottuu tähän "uuteen" tilaan.

Toivoisin kuitenkin, ettei tämä pahenisi tästä liikaa. Minulla nimittäin on lievä oksentamisen pelko. En tiedä onko tämä ihan tavallista, mutta itseäni alkaa pelottaa aina jos oksettaa, alan jopa itkeä ja täristä jos joudun halailla pönttöä. En ole siis vielä raskauden takia oksentanut, sillä yritän välttää sitä viimeiseen asti. Jotenkin oksentaminen vaan sattuu ja on niin inhottavaa. Olenkohan ainut?

Mitäs muuta? Meillä on tasan viikon päästä ensimmäinen neuvolakäynti, aika on mennyt kyllä nopeasti tähän asti. Toivottavasti päästäisiin jo pian sinne rauhalliseen keskiraskauteen, ja pahoinvoinnit ja finnit häipyisivät. Nyt koitan alkaa raahautua töihin..
 
Lista päivitetty!

Kuusamon reissusta kotiuduttiin eilen. Hyvin meni matkat, kun ei tehnyt pahaa. Talviturkkikin tuli käytyä tiputtamassa järveen. Sitä ei kyllä olisi tarennut tehdä ilman saunaa.

Sitruunapippurina Et ole ainoa, joka pelkää oksentamista. Mulla on pari tuttua, jotka pelkäävät sitä myös. Toivottavasti et joudu nyt raskaudessa oksentamaan, jos olokin on jo helpottamaan päin!

Karhukopla Kyllähän neuvolan doppleri on tehokkaampi ja tädillä enemmän kokemusta löytää sydänäänet. Eiköhän siellä ole kaikki hyvin! :love:

Maalis15 Ihanat sukat! Mulla on nyt tarkoitus neuloa itse jotain pientä vauvalle. En ole koskaan oikein neulonut, mutta nuo näyttää niin söpöiltä, että tekee mieli kokeilla, osaisko itse! :)

Pitäisi jaksaa alkaa pesemään reissussa tullutta pyykkiä. Vielä ei jaksaisi alkaa pyörittämään arkea.

Kiehinen 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: karhukopla
IMN
Luin neuvolan ohjeistusta ja noin oli kuin muistelinkin. Tässä ohjeistuksessa lisäksi lukee että np-ultra tehdään rv 10+0 - 13+6, mieluiten aikaisintaan 12+0. Eli ei kai nuo rv13 ajat olekaan liian myöhään o_O mullakin on vasta 13+2. Näissä on tainneet suositukset muuttua sitten viime raskauden..
 
Kiehinen juu, kyllä kaikki varmastikin on hyvin mutta jotenkin kai kumminkin oletin, että olisin nuo äänet itsekin löytänyt jo kun ne neuvolassakin niin hyvin kuului. Ei auta, kun testailla vaikka loppuviikosta uusiksi. :)

Juu, eli ihan kuten IMN muistelikin, niin seulontaverikokeet otetaan tosiaan 9+0-11+6 välissä.
Ihmettelen, että mulle tuo np-ultra laitettiin jo ensi viikon alkuun, silloin kasassa 11+2.

Omaa napaa: eilen oli kyllä kummallinen päivä. Aamulla kävin ensimmäistä kertaa salilla piiiiiitkästä aikaa. Tein tunnin spinningin ja olo oli ihan hyvä sen. Kävin koirienkin kanssa pitkällä kävelylenkillä kotiin päästyäni ja otin sitten päikkärit sen jälkeen.
En tiedä mitä tapahtui mutta kun heräilin niin koko loppupäivä/ilta menikin sitten oksennellessa. Missään asennossa ei ollut hyvä olla ja vaan huippasi ja oksetti kokoajan. Nyt taas on onneksi ihan hyvä olo, toivottavasti jatkuukin tälläisenä :)
 
IMN
karhukopla Ymmärsin noista papereista niin että tarkin mittaustulos saadaan rv12 eteenpäin, mutta mittaus on mahdollinen myös aiemmin :) päivistähän tuossa kuitenkin vain puhutaan ja tosi pienistä mittayksiköistä. Vielä kolmisen vuotta sitten täälläkin suositus oli rv10-12+6
 
Hyviä ultrakuulumisia! Kaikki on niinkuin pitää ja viikot täsmää. Sydän löi. Oli niin helpottavaa nähdä se. Nyt minä aijon nauttia raskaudestani täysin rinnoin, koskaan aikaisemmin en ole sitä pystynyt tekemään. <3

Perjantaina intoa täynnä ekalle neuvolakäynnille!

Ss ja Piilokas rv 9+2
 
Tässä kun olen taas itsekseni pohtinut, niin ehkä parempikin jos poikaystävä häipyisi kuvioista kun välillä tämä suhde on muutenkin ollu yhdenlaista vuoristorataa. Ja paljon on ollu semmonen olo, että minulla ei ole tilaa hänen elämässä, eikä hän sitä ole valmis minulle tekemään niin miten sitten kävisi vauvan kanssa. No, täytyy koittaa saada hänet puhumaan asioista, se kun yleensä luonnistuu vain humalassa ja loppujen lopuksi niistä keskusteluista hän ei muista sanaakaan :unsure:
Toki meidän suhteessa on paljon hyvääkin, mutta tilanne on nyt pakottanut puntaroimaan asioita vähän laajemmalla skaalalla

Koitin varata aikaa neuvolaan, mutta äitiysneuvolan tätillä oli sijainen tämän päivän ja kalenteri aivan täynnä... Eli odottelen että sieltä minulle huomenna soitellaan.

Omien laskujen mukaan tänään olisi tasan rv 10+0 :love:

Nyt kokeilin vau.fi-sivuston LA-laskuria, ja päiväksi tuli 9.2.2016 kun edellisen mukaan LA olisi 6.2
 
Mulla kaks tyttöä ja kumpikaan ei vieny mun ulkonäköä :D iho, hiukset ym. Oli ihan normaalit. Tämäkin raskaus näyttää jstkavan samaa linjaa noin niinku suurinpiirtein. Jännityksellä odotan povataanko meille tyttöä vai poikaa.

Täällä toinen luonnonoikku, ekassa raskaudessa mun raskauskilot tippu 5vkossa ja tokassa pikku hiljaa itekseen. Imetys ei vaikuttanut millään lailla kumpaankaan, vaikka vuoden imetin. Eli ei niitä kiloja kannata siinä uskossa hamstrata :D

Karhukopla, tälläkin pienoinen paniikki, kun en oo saanu dopplerilla ääniä kuuluviin :confused: toivotaan, että pikkuisilla on kaikki hyvin.

Surusilmä, onnea hyvistä uä kuulumisista! :love:

Alan jo pikkuhiljaa väsymään tähän väsymykseen. Olis niin ihana touhuta päivisin, mut ei. Pakko ottaa ne tunnin päikkärit, että jaksaa iltaan asti. Eilen olin reipas ja kävin pesemässä mattoja. Joku toinen päivä pitäis jaksaa jatkaa hommaa.

Ens viikon nt-ultraa odotan kuin kuuta nousevaa, että saan tietää masuasukin tilanteen.
 
Heippa, jokohan itse uskaltaisi liittyä mukaan :), viikkoja tällä hetkellä omien laskujen mukaan 7+4, eli laskettu aika menee helmikuun loppuun. Tosin esikoinen syntyi 19 päivää etuajassa, saa nähdä kuinka tämän kanssa käy jos sinne saakka päästään :).
Kierto on ollut epäsäännöllinen, koska imetän esikoista, huomenna olis ultra, jossa tarkistetaan viikot ja eka neuvola. Tosin tiedän koska ovulaatio on tapahtunut niin ultra vähän ehkä turha, täytyy keskustella vielä sitten terveydenhoitajan kanssa asiasta.
Oloja ei ihmeemmin ole, väsymys ja sillointällöin painovointia, esikoisen aikana pahoinvointi alkoi vasta viikolla 13.
 
IMN
http://kaksplus.fi/threads/masukuvia-alkupuoliskolta-eli-raskausviikkoon-20-asti.1046009/page-85
Laittelin taas masupäivitystä tonne kun on tällä hetkellä niin mukavan pinkee pallo :) Turvotus näyttäis väistyneen ainakin suurimmaksi osaksi.

Minä kans oon väsynyt tähän väsymykseen! Alkaa jo kotikin näyttää siltä ettei ketään kehtaa kutsua käymään.. Petivaatteet vaihtamatta, ruokapöydän alla biojäteroskis, viikko sitten pestyt pyykit kuivumassa, pölyt pyyhkimättä ja vessat pesemättä. Ei vaan jaksa. Yleensä oon koko ajan hääräämässä jotakin, joten tää on kyllä ihan maksimaalista väsymystä.. Toissapäivänä otin kahden, eilen kolmen tunnin päikkärit ja nyt sohva vetää taas puoleensa. Siinähän muutenkin päivät nykyään kuluu. Sen verran jaksan nousta että lapset saa ruokaa ja muun tarvitsemansa. En ees muista millon viimeks oltais oltu näin kauan kotona! Kolmas vuorokausi näiden seinien sisällä, vaikka yleensä käydään lähes päivittäin jossain. Tuntuisi hirveän vaivalloiselta laittaa naamakin kuntoon.. Torstaiaamuna viimeistään on pakko nousta heti aamusta labraan ja todennäkösesti lähden samana päivänä vielä muksujen kans mökille. Siellä saa sitten nukkua kun äiti passaa..

Eilen oksensin (muistaakseni) ekan kerran tälle kierrokselle.. Ei ees ollut huono olo tai mitään, mutta yhtäkkiä vain tuntui että jokin pyrkii ylös. Ihme homma.

Anteeksi tällainen valitusvirsi, mutta tällä hetkellä on päällimmäisenä sellainen "mihin helvettiin oon taas itteni laittanu" -fiilis. Mieskin vaan sanoo että "sellaista se on olla paksuna" :mad: Aijaa, sinäkös sen tiedät..

IMN 10+6
 
Mulla kanssa ihan sellanen olo että tää raskaus vie ulkonäön, iho tosiaan pahempi kun teinivuosina koskaan! Myös maksaläikkiä nenän päälle ilmestyny, mutta voi olla ihan vaan auringostakin. Mä en oikeestaan ollenkaan käytä meikkiä, mutta tarvii alkaa harkitseen että pahimpia vähän piilottelis, kuitenkin tällähetkellä aulaemäntänä töissä.
Toinen mikä kauhistuttaa on lähtevien hiusten määrä, joka on normaaliin ainakin tuplaantunut, oon kohta ihan kalju :(

IMN, mikä ihana vauvamasu :love:
Mäkin haaveilen tän turvotuksen laskusta, omista housuista vaan kollarit mahtuu enää päälle, mutta vauva pyöreyden sijaan näytän vaan siltä että olisin lihonu reilusti :unsure: No, jos tässä viikkojen kuluessa tilanne vähän muuttuis.

Wendys & booris 9+0
 
Heipparallaa pitkästä aikaa :)

On se hyvä että jotain muutakin väsyttää, tämä on ihan kauheeta kun ei pysy silmät auki. Luulin jo jossain välissä väsymyksen helpottaneen mutta mitä hullua. No päikkärit nukun aina kun pystyn :)

Naama on alkanut kukkia ja iho rasvottuu hurjasti, tietysti heti ajattelin että tyttö vie kauneuden äidiltään :D

Parin viikon päästä onkin nt-ultra, menisi aika nyt äkkiä sinne asti :)

Se onkin taas jo 10+2 , loppujen lopuksi aika menee äkkiä :love:
 
Mullakin on ihan hirveä iltaturvotus :oops: Aamuisin on ihan söpö pikkukummuntapainen jota ei silleen huomaa. Illasta näytän sellasesta merestä nousseelta valaalta rv40+++.

Täällä ei ehdi oikeen ajatella raskautta hirveästi, viikot vierii eteenpäin. Meille tuli kesäkuun alussa berninpaimenkoiranpentu ja sen kanssa menee päivät ihan vilinällä. Omaa rytinää tuo 8v "koiravanhus" ja tuo 3v poika. Ihanaa että päivät hurahtaa nopsaan. :)
 
Heti kun valittaa vähäsen, niin oireet alkaakin hävitä. Tänään jo toinen aamu, kun ei ole ollenkaan aamulla huono olo. :)

Viime yönä tosin heräsin noin tunnin nukkumisen jälkeen tosi koviin menkkakipuihin. Aiempaan kokemukseen verrattuna nämä kivut tuntuivat selvästi alaselässä poltteena. Käpystelin ympäri taloa mehulasi kädessä kunnes selkä vähän rauhottui. Meni varmaan taas sellainen 20min, että pääsin takaisin nukkumaan.:confused:

Väsymys vaivaa kyllä edelleen kovasti (rv 8+2), ja ne tunnin päikkärit on ihan must joka päivä. Ja noi finnit, siis selkä ja hiusraja on täynnä, eikä mikään meikki niitä enää peitä.:devil: Tää on jo vähintään yhtä paha kuin teininä. Onneksi en taida olla ainoa.:barefoot:

Maha on aamuisin ihan ok pieni, ja iltaa myöten turpoaa kyllä, mutta ei mun maha ole yhtään niin hieno kun IMN:n.(y) Tosin tuunkin pari viikkoa jäljessä.
 

Yhteistyössä