* Hoidot KYS 2011 *

Kiitos onnitteluista! Onnea tarvitaan.

Edellisellä sivulla kysyttiinkin meidän hoitohistoriaa..ja sehän on tosi kirjava: clomeja, inssejä ja IVF/ICSI-hoitoja, ja tämähän oli nyt se viimeinen IVF. Tuossa nyt siis ne viralliset hoidot, lisäksi siis kaikenlaiset poppaskonstit, asiantuntijat ja luontaishoidot. Me olemme erittäin onnekkaita, että ensimmäisestä IVF:stä syntyi tällä hetkellä uhmaikä-vaiheessa oleva poika ja nyt tästä viimeisestä alkoi raskaus, jonka suhteen olimmekin jo luovuttaneet. Luomusti ei 8 vuoden aikana tapahtunut mitään. Outoa sinänsä, että pahin lapsettomuuskriisi iski vasta lapsen syntymän jälkeen, en osaa sitä selittää mitenkään mutta näin kävi.
Nyt jälkikäteen kun selailin epikriisejä huomasin, että kun ollaan saatu paljon soluja, ne ovat olleet huonoja/raakoja ja kun vähän, alkiot olleet 1-2 luokkaa. Olin itsekin tosi pettynyt kun kuulin tässäkin hoidossa 4:stä solusta, joista kolme hedelmöittyi mutta laatu se ratkaisee. Edellisessä hoidossa (jossa paras määrä) saatiin 16 solua, joista 5 hedelmöittyi, 2 jakaantui mutta kosahtivat alkuunsa. Eli laatu korvaa määrän?
Nuo jenkkiohjeet, joita kirjoittelin mielenkiinnosta aiemmin, ovat todellakin ihan höpöjä. Rikoin lähes jokaista ohjetta, erityisesti sokerin suhteen. :D Kyllä se varmaan on niin kuten meille sanotaan, että ei voida vaikuttaa siihen, alkaako raskaus vai ei, kaikki riippuu siitä solusta ja limakalvon vastaanottavaisuudesta.

Minulla alkoi työt kun hoidot alkoivat ja oli tosi raskasta ja kiireistä, ja kun nuo hikoilut ym.perusoireet alkoivat eikä menkkajuilintoja ollut, olin ihan varma että pieleen meni. Ei sitä kyllä voi koskaan tietää. Vieläkään ei ole mitään oireita, nännit ehkä vähän kipeät.
Mutta mikä olikaan hcg tulos? Melkein 500! Eli saattaa olla kaksoset tulollaan kun vertaa esikoiseen (joka otettiin vasta päivä myöhemmin) jolloin hcg jotain 200... Eli reilusti tuplaantunut. Tammikuun alkuviikolla on ultra missä nähdään..onhan se mahdollista että molemmat alkiot ovat kiinnittyneet (mahdollisuushan oli vain 4%). Välillä on tosi pelonsekaiset fiilikset, välillä paremmat..Katsotaan kuinka käy.

Voimia teille kaikille hoidoissa jaksamiseen ja toivon sydämeni pohjasta paljon onnistumisia! Luomuraskautuminenkin on aina mahdollista!

Ps. Minulla olisi Clearbluen dig. ovistestejä (yhdessä pak. 7 testiä) kaksi avaamatonta pakettia sekä kolme viikkonäytöllistä raskaustestiä. Voisin niitä myydä jos joku olisi kiinnostunut... Viestiä voi laittaa vaikka sivuston kautta.
Harmi kun avaamaton Gonal-F:kin jää nyt kaappiin ihan turhaan :/

Pps. Tuosta teeman ohjelmasta vielä, siinä pitää antaa mennä korvien ohi asiaa, mutta ydinasia on juuri se ajatusten ohjaaminen sinne tavoitteen toteutumisen suuntaan. Ei siis JOS-ajatuksia vaan KUN!
 
Anastasija: Mites sen teidän hoidon kanssa kävi? Soititko polille?

Kultaa: No hienoa, että laittavat asioita silläkin tavalla tärkeysjärjestykseen, että pääsitte jonon ohi tuolla syyllä. :) Ei tarvitse niin kauaa odotella.

Nuppu: Hyvä, että hyperi ei hyökännyt päälle. :) Ja kiitos, pitää muistaa pyytää siihen saikkulappuun eri koodi. Viimeksi nimittäin pidin kesälomia hoitojen aikana, ettei tarvinnut töissä selitellä. Nyt en kuitenkaan haluaisi uhrata lomiani siihen.

Ciram: Kyllähän ne muiden raskausuutiset kirpaisee joka kerta, jos joku on raskautunut vahingossa ja itse tahkoaa onnistumatta vuosikausia... Mutta varmasti se kaikki katkeruus unohtuu sitten, kun oma raskaus saa alkunsa...

Tillis:
Ihania kuulumisia! Ihan hurjaa, jos siellä molemmat onkin tarranneet kiinni ja te saatte tuplaperheenlisäystä. :) Ja mukava kuulla näitä onnistumistarinoita ja mitä kaikkea niiden takana jo on. Näillä saadaan ehkä muillekin niitä "KUN"-ajatuksia. :)

ON: Tilliksen toitottamaa KUN-ajattelua yritän ylläpitää siitä huolimatta, että testasin negatestin tänään, kun en malttanut odottaa. Poliltakin soittelivat maanantaina ja toukokuun loppuun olisi meidän hoito sitten ajoittumassa. Ahdistaa kyllä aika paljon se rahanmeno taas noihin hoitoihin. Ei olisi oikeastaan edes varaa laittaa uudestaan samaa summaa, mutta kun ei haluta odottaakaan pidempään. Meillä hajosi auto joku aika sitten ja se kaatoi budjetin hetkellisesti taas kokonaan. Mutta pitää yrittää vaan säästää jostain sivuun tuon hoidon verran.

Marjana
 
Tillis: Onpas kyllä kivasti noussut! Jospa, jospa :)

Marjana: :D En edes soittanut koko polille. Mikäpä kiire sen kystan ultrauksellakaan on, kun ei sitä inssiä tähän kiertoon kuitenkaan saataisi.
Sain kaverilta tietoa, että poli on auki, mutta labra ei.
Voi harmi, tuota rahan menoa. Itekkin miettinyt, miten sitä sitten on varaa joihinkin älyttömän kalliisiin lääkkeisiin. Tymää, kun meidän lapsenteosta revitään hirveää hintaa ja toiset saa sen ilmaiseksi yk1:stä.
 
Viikko on kulunut siirrosta ja tuntemuksia on, mutta ei mitään mikä ei selittyisi lääkkeistä. Olen kovasti lisännyt tätä KUN-ajattelua, mutta pelkään sitä testipäivää. Haluaisin niin kovasti olla raskaana... Vauvauutisia satelee ja viimeisin tuli joulukortissa ihan puskista. Kaiken kukkuraksi työkaveri olettaa minun olevan kantavana, sillä yhden keskustelun lomaan sanoi kommentin, että "-mikähän se tuolla sinun vatsassa kasvaa. Menin niin hämilleni, etten edes heti älynnyt koko asiaa. Sivuutin sen vaan sujuvasti huomiotta. Piinaa, yhtä piinaa...
 
Moi kaikille! :)
Mä olen täällä kuumeisesti päivittäin käyny kattoo et miten teillä menee, olisko pivityksiä, mut ei mitään?!

Joten mitä kuuluu, miten on hoidoissa käyny?




voit soittaa ainaki numeroon 017172718
 
Päivitystä:

Olen ollut niin ihmeissäni tähän astisen elämäni suurimmasta joululahjasta, että en oikein tiedä miten päin olisin. Pelon sekaisen onnellisuuden keskellä päivitän tilanteen;
Me saimme plussan :heart:

En ole ikinä koskaan saanut raskaustestiin haamun haamua, en edes viivan paikkaa ja tästä hoidosta tuli plussa. Oli sellainen tunne että uskaltauduin jopa testaamaan ennen testipäivää ja vähän aiemminkin ja ihan säikähdin kun testiin piirtyi se hailakka viiva. Ajattelin vain, että pregnyl se vielä kummittelee..
Viiva kuitenkin vahvistui ja virallisena testipäivänä sain hyvän plussan ja veritestistä myös.

HCG-arvo on kuitenkin sen verran korkea (1234), että hoitaja pelotteli myös monirakkularaskaudesta... Tuplathan siellä voi tietenkin myös olla kun kaksi alkiota siirrettiin... :eek:
Ensi viikolla on uusi veritesti varmuuden vuoksi, mutta nyt koitan nauttia tästä raskaudesta jota en ole koskaan kokenut.

Toivotan teille kanssasisarille tsemppiä jatkoon ja parempaa vuotta 2013. Toivottavasti se on onnen vuosi! :flower:

Nuppu ja tähdenlennot :heart: :heart:
rv 4+5
 
Hurjan ihanaa Nuppu :heart: Oon vähän väliä käyny täällä kattomassa mitä sulle kuuluu ja oon tooosi onnellinen sun puolesta :) Nyt eikun vaan pitkää pinnaa odotteluun!!! Sitä nimittäin tarvitaan ;)

Lila ja Pikkulainen 17+4

P.s tsemppiä ja plussatuulia myös muille, olette monesti ajatuksissa!
 
Voi Nuppu onnea sylintäydeltä!!! Minäkin odottelin jo uutisia ja jo luulin ettei ole tärpännyt kun mitään ei alkanut kuulua. Ihanaa!

Itse olen kyllä sitä mieltä, että tuo hcg arvo viittaisi kaksosiin enemmän kuin rypäleraskauteen. Minä olen alkanut uskoa, että vaikka kaksi siirrettiin, että olisi yksi tarrannut ja kiinnittynyt vaan aikaisemmin kuin esikoisen kohdalla. Hirveän epäuskoinen olo raskaudesta on, oireet on hyyyyyyyvin vähäisiä (tiedä vaikka johtuisi Lugeista), kuin huijaisin vaan kaikkia. Ensi viikon lopulla onkin sitten eka ultra, sinne saakka pitää vielä jännittää...
 
Onnea hirveesti Nuppu! Mahtavaa :D ihana kuulla hyviä uutisia.

Täällä mennään rv 14. Uskomatonta. Tein viimevuonna uudenvuodenlupauksen että vuodesta tulee hyvä vuos ja niin se loppuviimein tuli <3

Hyvää uuttavuotta kaikille! Toivottavasti kaikille muillekin tulee hyvä vuos.
 

Yhteistyössä