**Huhtihiput Helmikuussa 2008**

Meillä on kummit valittu ja pyydetty. Minun paras ystäväni, jonka kummeja me myös olemme, alkoi kanssa itkemään onnesta ja joka kerta nähdessä juttelee masulle, että kummitäti täällä odottelee kovasti ;) Vauva sai jouluna jo ensimmäisen lahjankin häneltä. Toinen kummi on miehen paras kaveri, joka on kanssa innoissaan, mutta enemmän kyllä luotetaan tämän minun kaverin apuun. Kolmantena ja sylikummina on miehen pikkuveli. Häntä en olisi halunnut, mutta mies oli aika ehdoton tästä. Ehti silloin viimeksi pyytää sille vauvanalulle joka meni kesken, joten hän heti varovaisesti kysyi kuultuaan raskaudesta, että voisiko hänestä tulla tämän vauvan kummi, kun viimeksi kävi huonosti. No mitä tuohon voi vastata, muuta kun tottakai...

Olen niin kateellinen teille, jotka saatte olla kotona. Ulkona on niin ihana auringonpaiste, että tekisi mieli karistaa tämän konttorin pölyt jaloista ja lähteä kotiin. Mieskin on siellä flunssasena koirien kanssa.

Olenko muistanut kertoa, että myös meidän toisesta koirasta on tulossa isä? Vähän olen kateellinen kantavalle nartulle, raskaus kestää vain 60 vrk:tta ja pennut ovat syntyessään n 70g! Pennut sai alkunsa tammikuun 17 ja laskettuaika on maaliskuun 15. Sama kun meidän ensimmäisen vauvan laskettuaika olisi ollut ja myös sama mikä tulevan isäkoiran syntymäpäivä on =)
 
Huomenta!

Anu, :hug: sinne. Miten kuulostaakin tutulta tuo tilanne. Tuntuu, että miehen on muutenkin vaikea ymmärtää, että lapsen kanssa oleminen on yleensäkin jos nyt ei rankkaa niin ainakin jatkuvaa valppaana olemista. Meillä on itkuja aiheuttanut viikonloppujen vietto, mulle ne olisivat ihana hengähdystauko kahdestaan lapsen kanssa vietetyn viikon jälkeen, aikaa yhdessä koko perheen kanssa. Kuitenkin Janne tuppaa ajattelemaan, että mähän saan olla kotona, nukkua niin myöhään kuin poika antaa, nähdä kavereita jne. ja lisäksi Janne on apuna illalla. Niinpä olisi hänen kohtuullista päästä joskus viikonloppuisin esim. valokuvausretkelle :/ Mutta kun illat menevät tosi usein siihen, että J istuu tietokoneen ääressä ja käsittelee kuviaan, melkein parempi olisi kun ei olisi siinä nostamassa verenpainettani mitääntekemättömyydellään. :| Totta on, että Janne hoitaa joskus noin kerran viikossa illalla Anttoa, kun mulla on jotain menoa, mutta hyvin paljon useammin vielä mies itse on myöhään poissa työkiireiden tai jonkin muun menon takia. Voihan kiukku. No mutta tänään hän tulee työmatkalta ja on sitten pari viikkoa lomalla. Ja pianhan on isyysvapaakin =) Mua muuten nyt kun alkuun päästiin hermostuttaa myös se, että Janne kerskuu mun kuullen kavereilleen, miten hänellä on niin ja niin paljon lomaa tän vuoden aikana, pitää isäkuukauden silloin ja silloin eli suunnitellut kaiken niin, että kesälomat ovat pitkät ja isyysvapaat ajoittuvat hyviin kuvausaikoihin :kieh: Kun ei ole kysymys lomasta vaan vapaasta, joka käytetään perheen kanssa olemiseen! Ei siitä tarvii kerskua ja lisäksi mun mielestä nuo asiat sovitaan yhdessä mun kanssa (vaikka en olekaan menossa töihin isäkuukauden ajaksi).

Niin muuten, selailin nettiä ja niin se näyttäisi olevan, että koko vuorokausisatsin joudun siihen marjaämpäriin keräämään. Jos jätetään sitten suuremmat sosiaaliset riennot sunnuntailta sikseen. :/

Flunssaakin tuntuu pukkaavan :(

No jos tulee valivalia niin jotain kivaakin: taas tasaviikkoja koossa! =)

Perjantaisin terveisin Kalenteri, Paapau ja viikot tasan 33 :heart:
 
Oho, olikin välissä tullut tekstiä... Oon aina niin hidas lähettelemään. Kiitoksia kaikille keruutsempityksistä! :p

Vuotaraaputin, kiva kun meni synttärit hyvin! =) Pakko kysyä, voiko jonkun nimi oikeasti olla Kissanminttu? Onpa hauska nimi!
 
Lyy
PulltiBois: Minäkin olisin voinut periaatteessa ottaa palkkakauden tämän kuun loppuun ja siitä kuusi kuukautta taaksepäin. Ajattelin kuitenkin tehdä ihan loppuun asti ja laskettaa sen vasta sitten, tiedä vaikka olisi vielä ylitöitä tässä joutunut tekemään ;)

Vielä olisi 3 viikkoa ensi viikosta laskien ja sit jään lomailee...mut nyt syömään...

Moikka!

Lyy ja poitsu 30+2
 
Neuvolakuulumisia:
Pissa: ok
RR 110/80
Painonnousu: 1025g/viikko,
sf-mitta: 30cm
sykkeet: n.127
liikkeet: +
Tuo painon nousu hirvittää, nyt yhteensä 8 kiloa tullut, turvotusta kyllä tosi paljon...
Mulla iho tosi kuiva, kutiaa joka puolelta, sappi ja maksakokeet otettu n. kuukausi sitte ja ne oli okei!Käski soitella jos kutina pahenee...
MUlla joskus parin-kolmen viikon päästä aika synnärille pelkopolille ja vauvan painoarviointiin!

Itkuherkkyydestä ollut puhetta: Mä taa eilen illalla ja yks päivä itkeskelin, meiän enkelipoika ollu niin mielessä, huomenna tulee 9 kuukautta kun menetimme pikkusen...Muutenkin itku tosi herkässä!
Täällä myös flunssaa!!!
Hauskaa viikonloppua kaikille!

anri&vauveli rv 33+5
 
Huomenta täältäkin;-)

Tänäänhän on jo paljon tekstiä tullut :hug:

Malttamaton; teillä on sitten enempikin näitä onnellisia perhetapahtumia lähitulevaisuudessa :flower:

Raskausmyrkytysoireista:
Kenellä on ollut joskus moinen? Tässä olen funtsinut, voisiko tämä painonnousu johtua siitä... Kotivaaàn mukaan nyt kahden viikon aikana paino on noussut 3 kg, vaikken varmasti ole syönyt yhtään enempää kuin aiemminkaan.. Tuntuu kuin koko kroppa olisi aivan turvoksissa, ja eilisen ja tämän päivän ollut armoton päänsärky vielä kaiken kukkuraksi... Tänään on onneksi neuvola iltapäivästä, mutta jotenkin pahaa pelkään.. Ellei johdu siitä, sitten on pakko alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa näistä syömisistään... Ylimääräiset mitä on tullut syötyä on ollut kyllä enempikin hedelmä- ja jogurttiosastoa, eli tuntuu vähän käsittämättömältä tuollainen viikkosaldo... :/

Mutta ihanaa ja aurinkoista aamupäivää kaikille toivotellen

Dooris ja Väinö 33+2
 
Kalenteri, kyllä voi olla :D

ihan vaan sitä että Anu, mulla ois tuossa "ylimääräinen" limenvihreä siksak-pipo vauvalle, lankana on 100% bambu. eli se on pehmoisempaa kuin silkki ja vieläpä antibakteerinen. haluatko sen? mulla on lankaa sen verran että saan kyllä omallekin pojalle tehtyä.
 
moi taas, kiitos kaikille haleista, ne tulee tarpeeseen. ja vuotaraaputin, pipo kelpaa tottakai, kiitos! :hug: mä en osaa siitä kirpparista vieläkää sanoa mitää mutta laitan sulle tekstaria huomenna jos pääsen. pitää vielä harkita sitä uintiakin...... mä en siitä raaskis jäädä pois ku poissaoloja tulee muutenki sairastelun ja reissujen takia. tänä vuonna päästy vasta 3-4 kertaa uintiin.
 
Toivottavasti Kalenteri ei sitä valkuaista ole kertynyt sitä yli kolmea grammaa. Itselleni on tuo pissan keräys tuttua esikoisen ajoilta, en saanu kolmeen viikkoon pissiä normaalisti pönttöön. No onneks siihenkin tottui.

Doris kyseli raskausmyrkytyksestä, minullahan se oli pahana esikoista odottaessa, minulla ensimäinen oire oli verenpaineen nousu ja turvotus jota oli paljon ylävartalossa, monet minulle sanoivatkin, että onpas mun kasvot turvonneet. Toivottavasti turvotuksesi on jotain muuta kun myrkytykseen liittyvää :hug:

Kummeista
sen verran, että ollaan entisiä hyviä naapureita pyydetty ja he olivat onneksi ihan innoissaan asiasta. Toista ystävä pariskuntaa tekis mieli pyytää, mutta heille on tullut viimeisen vuoden sisään jo 2 kummilasta niin en tiedä pitäiskö miettiä jotain toista vaihtoehtoa.

Tuntuu olevan flunssaa paljon liikkeellä, kaikille vaan kovasti voimia ja pikaista paranemista! Minulla tauti ollu jo kohta 3 viikkoa päällä ja eilen piti taas käydä lääkärissä kun epäilin poskiontelotulehdusta, kun olo on niin tukkoinen ettei ikinä ennen ole ollu ja lisäksi sain tytöltä silmätulehduksen, eipä ole kiva sekään vaiva. Meillä on tyttökin ollu tuon saman kolme viikkoa jo kipeä ja hän sai toisen antibioottikuurin eilen, toivottavasti alkais helpottamaan että päästäis tutustumaan tämän uuden kodin lähitienooseen ja naapureiden lapsiin. Alkaa seinät kaatua kohta päälle. Tosiaan kuun vaihteessa ollaan muutettu ja ollaan mietitty mitähän uudet naapurit meistä ajattelee kun ei koskaan olla ulkona ja viime viikolla kun 2 kertaa piti tytön kanssa lähteä yötä myöten sairaalaan, jos vaan joku on nähny niin pitää meitä varmaan ihan hulluina kun lasta liikutetaan vaan yöaikaan.

Minulle on tullut tässä viime viikon aikana yksi aika kurja vaiva, nimittäin yöhikoilu. Onko teillä muilla vastaavaa? On niin inhottavaa kun petivaatteet kostuu heti kun hetken on nukkunut ja onpa kiva kömpiä yöllä vessareissun jälkeen sinne kosteaan petiin :x

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
ei oo totta, katosi koko viesti :kieh: |O

lyhyesti siis uudestaan.
kipeenä ollaan täällä, kuumetta ja järkky flunssa. :ashamed:
ei paljon naurata kun mieskin koko v-lopun töissä ja pojat kotona 24h tämän sairaan äidin kanssa.
taitaa dvd:t huutaa kilpaa täällä junior kanavan kanssa kyllä lähipäivät. niin saan edes hetken oltua makuullaan.. tai toivossa on ainakin hyvä elää..

anri voimia menetykseen :hug: :ashamed:

Lyy mä tiedän etten tule tekemään päivääkään ylitöitä enään. olen tarpeeksi tehnyt ja sillä yritän äippärahaa korottaa. nyt riittää-
epäilen että ihan loppuun asti edes olisin töissä, on aika hurja paikka..
viimeiset lisät ennen ä-loman alkua saan juuri tämän kk viimeinenpäivä joten siihen on hyvä keskeyttää puolen vuoden tulot :D

kalenterille pissa rikasta v-loppua. kuulostaa koko touhu kyllä aika "hullulta". B)

malttamaton meillä ihan sama yhden kummin kanssa, ehdittiin häntä jo pyytämään edelliselle vauvalle joka meni kesken- jotenkin koin että jos olisin hänet vielä hetki sitten halunnut kummiksi niin miksi en nytten?!?


joten tälle tytölle tulee sitten 4 kummia vaikka pojilla vaan 2 molemmilla.
mies yleensä tarkka tällaisista asiaoista, haluaa että jokainen lapsi on tasa-arvoinen JOPA tälläisen asian kanssa :D :whistle:
kuten myös että tarjoilu ristiäisissä piti olla yhtä hyvä kuopuksella kuin esikoisellakin..
joten ei parane tinkiä niistä ruokavuorista ellei halua miehen vihaa päälle :LOL: :LOL:
joten tytölle tulee varmasti samanlaiset- niistä turha edes puhua *nauraa* :saint:

mutta nyt on mentävä maate, kuuma tee naamaan ja peiton alle.. on tää elämää kyllä. ihan vit.tuttaa suoraan sanottuna, muutenkin kömpelö olo mahan kanssa ja voimat pois aikaajoin ja nyt vielä tälläinen sänky- kunnossa olo :ashamed: :snotty:

t. pulttis ja tyttö huomenna tasan 30 (ihanaa) :heart:
 
..Onpa monet jo kysyneet kummit lapselleen. Itse olen niin taikauskoinen, että hoidamme asian vasta lapsen syntymän jälkeen. Kummit on kyllä mietitty jo valmiiksi.

Joku kyseli raskausmyrkytyksestä. Itsellä ei ole kokemusta, mutta ainakin perhevalmennuksessa sanoivat, että ensimmäiset oireet ovat verenpaineen nousu ja turvotus, jolloin asiaa aletaan yleensä hetimmiten tutkia.

Turvotusta ei ole itselläni ollut vielä kovin paljoa, ehdin kuulema vielä kokea sen useaan kertaan ennen h-hetkeä, sanoi neuvolatäti. Tätin mielestä vähäiseen turvotukseen ovat luultavimmin mulla olleet apuna suuri, juotu päivittäinen vesimäärä sekä suolan välttäminen. Sipsejä ym. en ole syönyt aikoihin, kun pelkkä ajatuskin etoo. Huomenna tosin ajateltiin käydä pizzalla, joten aiva saletisti sormet on kuin nakit su-aamuna! Niin, onhan niitä luontaisiakin nesteenpoistokeinoja, kuten ananaksen, mansikoiden ja mustikoiden syöminen.
 
Heissan vaan kaikille pitkästä aikaa! En oo joutanut/jaksanut :ashamed: kirjoitella piiittkiiin aikoihin.
Tämän kuun alussa jäin töistä pois "kesälomalle" ja hyvä niin, en olis töissä enää jaksanut ollakkaan. Oli se sellaista viimeisillä voimilla punnerrusta ja illat meni sitten torkkuen. Nyt huomattavasti pirteämpi olo.

Tosin en tiedä teistä mutta mä alan oleen jo aikasta täynnä tätä mahaa ja tätä olotilaa. Jotenki tuntuu että koko ajan ahdistaa ja puristaa. Närästää 24h/vrk eikä mikään auta. Tyttö painaa tuonne oikealle puolelle kylkiluiden alle koko ajan...aarghhh |O
Supistelee vähän väliä (ei kipeästi) ja tyttö heiluu/potkii/muljuaa...maha on niin pinkeä, että jos neulaa näyttäis se poksahtais... :LOL:

Anteeksi nyt ihan hirveästi tämä purkautuminen ja turhanpäiväinen valitus mutta hieman ehkä helpotti :saint:
 
Voi olla, että olette jo aiheesta keskusteelltkin tai jossain on oma ketju aiheelle, mutta kysyisin silti miten te joilla on jo useampia lapsia, olette toimineet sitten kun uusi perheenjäsen kotiutuu?? Esikoisellehan se on melkoinen muutos, kun äiti onkin yhtä äkkiä kiinni vauvassa. Muutenkin on uhmakausi menossa ja esikoispoika on sellainen äidin poika. Öisinkin tulee keskeen nukkumaan.
Parhaat neuvot otetaan avosylin vastaan. :heart:
 
Meil on kummeista sen verran puhuttuna /kysyttynä et miehen paras kaveri (lapsuudesta lähtien ) on kysytty, ja sovittu (itseasiassa tässäkin just niin et kerittiin kysyä jo edelliselle, joka meni kesken) muuten mies sano et saan vapaat kädet kummien suhteen.. :D

Maanantaina ois neuvola ja nyt tarttee sit koittaa viikonloppu syyä innokkaasti rautaa (hb ollu huono) ja välttää kaikkee lihottavaa .. jos sitä vaakaa sais hieman huijattua
:LOL:
 
Heippa jälleen;-)

Neuvolassa käyty. Vielä ei näkynyt virtsassa mitään, verenpaineet tosin nousseet, eli sovittiin, että menen ensi viikon puolivälissä mittauttamaan ne vielä uudelleen. Paino on tosiaan noussut 1,3 kg/vk, vaikken ole edes syönyt mitään hyvää, liekö sitten miehen mussuttamat suklaat tarttuneet minuun.... Tosin tuo täti sanoi, että turvotus voi olla ihan väliaikaistakin, eli saattaa hävitä itselläänkin :whistle:

Dacapo:
Samat fiilikset alkaa olemaan täälläkin... Olo on kuin norsulla, jätkä punkeaa ja potkii minkä kerkiää (ei silti, hyvä että potkii;-) , ja kävelyllä käyntikin alkaa olemaan enempi vitsi kuin oikea lenkki, no saahan siellä ainakin raitista ilmaa :LOL:

Kummeista:
Me koitettiin välttää tuota ristiinkummitsemista, jonka jälkeen kummien valinta olikin sitten jo helppoa.. Miullakin kun on jo 3 omaa kummilasta ja miehellä 1 sekä lisäksi vielä yksi yhteinen, onkin sitten jo lähin kaveripiiri käytetty.. :LOL: Jäljelle jäi oikeastaan enää kaksi ystäväpariskuntaa, joita sitten pyydettiin, ja näin ollen kukaan ei voi edes loukkaantua =)

Dooris ja Väinö 33+2
 
Kummeja ei olla vielä kysytty, on kyllä mietitty jo ennen ku tulin raskaaksi et kenet kysytään. Esikoista odottaessa tuli kysyttyä jo raskausaikana, mut nyt ei ole tuntunut kiireelliseltä ja ehkä odotetaan siihen et vauva on maailmassa.

Meillä kyllä tulee ristiin kummit jos suinki siis suostuvat. Kyseessä on miehen sisko ja sen mies, ollaan heidän 5-vuotiaan esikoisensa kummeja. Meillä vaan on se ku halutaan perheestä kummit (ja et on vakipariskunta kummina) niin ei jää muita jäljelle.. Tai no miehellä olis kyllä yksi veli jo siinä iässä et on vakituinen nainen, mutta heillä itselläki on tulossa vauva ja just kesäkuun alussa eli ei pääsis ikinä ristiäisiin + ku en oo tätä veljen naista tavannut ku vissiin 2 kertaa lyhyesti niin ei tunnu hyvältä pyytää kummiksi lähes ventovierasta.. Niin ja oma veli puolisoineen on esikoisen kummeja ja siskoni ei kuulu edes kirkkoon saati että olis puolisoa... Miehellä on onneksi 3 pikkuveljeä että jos me se 4 lasta tehdään/saadaan niin eiköhän niistä sit lopuillekki muksuilla kummit saada! :whistle:
 
Terveisiä äippäpolilta!

Suoraan omaan napaan: Oltiin tänään siellä kasvukontrollissa. Pojun painoarvio oli 2,1kg. Päämitta näytti menevän yläkäyrällä mutta vatsanympärysmitta normaali eli ei sittenkään kai kauheen isoksi kasva. Mulla kuitenkin uusi aika kolmen viikon kuluttua.
Jouduin myös juoksemaan verikokeissa kun suvussa olleiden hyytymistekijäongelmien takia ne halutaan sulkea pois mun kohdalta. Tuloksia saan vasta sitten ensi käynnillä.

Kohdunsuu oli vähän pehmentynyt ja kanavaa jäljellä 2cm, johon lääkäri samaan hengenvetoon tokaisi, että ei mitenkään ennakoisi ennenaikaista synnytystä.

Verenpaineet oli 140/95... ne kun on olleet ennen raskauttakin kovin korkeat eli lääkäri epäili mun sairastavan verenpainetautia. Kiva näin 25-vuotiaana :| Painonnoususta ( nyt jo yli 20kg ) sain kauheesti noottia mikä ei tuntunut kauheen kivalta. Ei kuulema tarvisi enää yhtään tulla lisää! Ja kuten tiedätte oon ressannut kovaa nousua jo koko raskauden ja yritän joka päivä taistella tuon syömisen kanssa. Herkuttelutkin oon jättänyt 1 krt/vko mutta kai mun annoskoot on sitten jotain järkyttävää kun järkevällä syömiselläkin saan itseäni näin paljon lihotettua. En tiiä, oon ihan rikki :'(

Tilsu 32+0
 
Heips!

Kummeista oli puhetta.. Meillä ei oo vielä aavistustakaan ketä pyydettäis. Lähipiiri on jo käytetty tyttöjen kummeina. Molemmilla on 4. Jotenkin pelottaa, ettei tälle kolmannelle löydykään kummeja :'(


Sally Carrera Meillä oli pieni lahja varattuna "vauvalta isosiskolle", kun tuli katsomaan sairaalaan uutta tulokasta. Isompaa/isompia sisaruksia täytyy tietysti huomioida paljon myös kotona. Omien vauvakuvien katselu ja vauva-ajasta puhuminen, hoitojutuissa auttaminen, äidin kanssa kahdenkeskistä aikaa, jne. on yleensä helpottanut. Mustasukkaisuutta esiintyy varmaan kaikissa perheissä, lapset vaan osoittaa sen niin eri tavalla. Meillä tuo esikko oli 2v kun kakkonen syntyi ja uhma pahimmillaan. Se oli kaikille todella rankkaa aikaa. Nyt toivottavasti menee paremmin, kun tytöt on niin "isoja" jo.
Mikäli esikoisen nukkumisjärjestelyjä on tarpeen muuttaa, niin se on syytä tehdä hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää, eli nyt viimeistään. Muuten lapsi kokee, että vauva syrjäyttää hänet ja siitähän ei seuraa mitään hyvää.

Ja mikä tärkeintä: isommille sisaruksille täytyy kertoa ja näyttää kuinka rakkaita ovat edelleenkin, vaikka perheeseen on tullut uusi vauva ja äidillä menee vauvanhoitoon paljon aikaa.



Faerie ja poitsu 32+5


Meinasi unohtua; anrille :hug: :'(
 
Tilsu:
Älä välitä :hug: :hug: Itsekin olen saanut kerättyä nyt sitten jo 14 kiloa, ei kanssa paljon naurata, mutta pääasia kai, että tiedän syöneeni terveellisemmin kuin ennen raskautta konsanaan, ja vauvan synnyttyä on vain otettava itseään niskasta kiinni :hug: Vielä me tytöt täältä noustaan, eikös juu :hug: =)

Dooris ja Väinö 33+2
 
Täältä kanssa Tilsulle :hug: Kohtalotovereita ollaan siis. Mulla ei ihan vielä sitä 20 kiloa, mutta eiköhän sekin mene jossain vaiheessa rikki. Mutta taisit olla aika hoikassa kunnossa ennen raskautta, muistanko oikein? Ja joka tapauksessa toisilla vaan tulee painoa raskauden aikana eikä sille mitään mahda. Itse syön herkkuja mutta en mitenkään enemmän kuin ennen raskautta, jolloin paino ei siitä tykännyt mitään - nyt sitten kaikki kertyy. Vaan sama oli esikoisestakin (josta tosin tuli vain joku 17 kg, lähtöpaino nykyistä 5 kg enemmän), ja muutaman kuukauden päästä se oli samalla herkkudieetillä karissut. :eek: Sen jälkeen ajattelin, että mun elimistö ilmeisesti vain tarvitsee nämä kaikki kilot nyt tässä raskausvaiheessa, vaikka kyllähän se pahalta tuntuu, kun puntarin lukemat sen kuin kohoavat. :ashamed:

Poika nukahti päiväunille enkä ole ihan satavarma, että olisi ehtinyt tapansa mukaan nielaista :ashamed: purkan sitä ennen... En kyllä varovasti suuta kaivelemalla mitään löytänyt. Nyt sitten neuroottisesti kyttään, että hengittää ja kaikki ok. :|

Ei kun hommiin taas sitten! :wave:
 
Kalenteri kuulostaapa kivalta toi ämpäriin pissiminen.Kaikkea sitä ihminen joutuu tekemään hyvän asian puolesta!!Kunhan et sitte kaatua sen tonkan kanssa minnekkään terppakeskuksen tai vastaava pihalle.Olishan se tyylikäs näky istua keltasen lätäkön keskellä ja väittää,että ei tässä mitään virtsankarkailuvahinkoa oo käyny :LOL: Anteeksi,mulla vaan on vähän vilkas mielikuvitus :ashamed: Ei tosiaan mitään kivaa ja aika rajottavaa tollanen virtsankeräily!
Kummeista sen verran,että meillä on ihan sama tilanne kuin Faeriella.Miehellä tosi pieni suku, eikä sisaruksia.Joten pakostakin tulee ehkä jopa samoja kummeja,kun tytöllä.Ja mun pikkuveljen avokki on ihan peestä ja mun äiti on sitä mieltä,että jos pyydän pikkuveljeä niin sitä pirttihirmuakin olis pakko pyytää :kieh: Siinä ihmisessä ei oo muuta vikaa, kun että pitää meidän perhettä suunnilleen ei yhtään minään!!Mun ja siskon lapset ei saa mitään huomiota,mutta sen sisaruksien kakarat otetaan jatkuvasti hoitoon ja käytetään millon missäkin kekkereissä.Ja pikkuveljeä viedään kun pässiä narussa :LOL: Jää vaan eno aika vieraaksi lapsille :( No ne on vielä niin nuoriakin,mutta edestään löytää..vali vali :ashamed: Eli jäljelle jää mun isosisko ja sen mies,taas!!Mutta ne välittää oikeesti näistä meidän muksuista,jo tästä ekasta ja myös tulevasta!Kavereissa ei oikein ole sellasia ehdokkaita ja kun ei nekään oo pyytänyt mua,kun jokaisella on suuri suku ja omista ja miesten sisaruksista saa jo monet kummit.Ja kaikilla tuntuu olevan jo paljon kummilapsia tai sitte just tulossa tai syntynyt vauva.

Painonnoususta mulle ei oo paljon tullu 8 kg,mutta mun kaveri saa kohta vauvan ja lihonut 20 kiloa.Pointti onkin se,että monelle jää jo 10 kiloa laitokselle tai sitten kotona alkaa paino tippua silmissä,niinkuin mun toisella kaverilla,joka sai kaks viikkoa sitten vauvan
ja nyt paino tippuu 1 kg/per päivä!!Oli loppuajan tosi turvoksissa ja verenpaineet koholla,eikä tosiaan ollut herkuttellut tai syönyt suolasta.Ja vettä yritti ryypätä ihan hulluna!
Kun sitten taas mulla, jolla ei niin paljoa tullut painoa,niin ei kyllä jäänyt laitoksellekkaan mitään!!Eli yhtä nopeesti viimeksikin saatiin karistettua kilot takas lähtöpainoon.Kyllä se on niin yksilöllistä ja just niinkuin Kalenterikin jo kerkes kommentoimaan!!
Mulla vaan on kokoajan ihan täys olo ja vatta pinkeenä ja supistelee.Toi Da Capon
kommentti oli erittäin osuva myös tänne!
 
Tilsu mitä se tarkoittaa että vauvan pää kasvaa yläkäyrillä mutta vatsanympärys ei? onko sulle määrätty vielä tutkimuksia/lääkkeitä paineitten takia? mä kävin Mineaa odottaessa kaikki testit läpi ja verenpainetautihan se oli, mutta lääkitys aloitettiin vasta nyt raskaana. ja ne kilot kerkeette kyllä tiputtaa sitten synnytyksen jälkeen! luultavasti helpostikin lähtee jos imetätte, ei siitä nyt kannata yhtään stressata!
itellä ois suunnitelmissa alkaa laskemaan imetyspisteitä sitten, siis painonvartijoiden mukaan.

ja mitähän vielä oli... niin, Sally kyseli esikoisesta. meillä on tytölle lahja jonka vauva antaa sitten laitoksella, lisäksi on tosi nätti "isosisko"-paita jonka tyttö saa sitten sekä pojalle body "isin poika"-painatuksella. vaatteista ei isäkään tiedä :whistle:
sitten on sellainen pieni laukku missä on tarroja, ihania kyniä, pinnejä jne mitä voi hypistellä ja tutkiskella kun äiti imettää tai voi katsoa DVD:ltä suosikkiaan jos haluaa. kovasti tyttö jo hoitaa nukkejaan, eli otetaan myös mukaan vauvan hoitoon, saa mm valita minkävärinen vaippa vauvalle laitetaan jne. sellaista on jo harjoiteltu ja tyttö tykkää :heart:

anu mä nyt kuitenkin piipahdan Lizkossa, otan sen pipon mukaan jos sinne eksyt. jos et niin katotaan myöhemmin.

käytiin Minean kanssa diabeteshoitajalla (Minea on DiPP-tutkimuksessa) ja jestas että tyttö oli nätisti. ei tullut itkua edes kun verinäyte otettiin. oli äiti ylpeä. mutta toi kävelymatka sai kyllä toisiin aatoksiin, sen verran pisti supistamaan. ja nyt pitäisi jaksaa ilta touhottaa lainalapsien kanssa, mutta mun sisko lupasi tulla apuun :heart:
 
Hei taas!

Nyt on sit talo siivottu ja pyykit pesty :D
Kummeista ollu puhetta. Meillä on jo päätetty ja kysyttykin ja ovat suostuneet. Sylikummi on miehen veli ja kaks muuta kummia on miehen ystävä ja mun lapsuuden hyvä ystävä :heart:
Joo kyl sitä painoa on tullut tännekin Tilsuko se siitä valitteli et on tullu painoa?. Mulle on tullut jo 13kg. Et kyl täältä löytyy muitakin ja kyl me keritään ne sit vauvojen syntymän jälkeen pudottamaan pois :hug: Esikoisesta tuli 15kg. jos en ihan väärin muista jaq tokasta 20kg. vai menikö yli :eek:
Mut nyt laittamaan päälle mies tulee kohta töistä ja sit kauppaan.
Mukavaa viikonloppua :wave: Mä varmaankin notkun täällä palstalla huomisen päivän, ku mies on töissä. Muuten meillä on kone melkein joka viikonloppu kiinni ;) Pitää vähän rajoittaa lasten netin käyttöä ;)

Baby dream ja "Topi" 30+4
 
Heippa!

Viimeinen työpäivä ohi :heart: , hieman kyllä haikea tunnelma jättää ne ihanat työkaverit sinne.. Mut ainahan mä pääsen siellä käymään.. Sitä kiirettä ei kyllä tuu ikävä..

Mä lähden nyt Ouluun käymään viikonlopuksi eli sellanen neljä tuntia istumista autossa tänään ja sunnuntaina.. Saa nähdä montako kertaa pitää pysähtyä.. Siskon nuorimmainen tyttö täyttää vuoden jo, vaikka tuntuu että vastahan se synty.. Aika menee nopeaa..

Mukavaa viikonloppua mammoille... :hug:

sh07 rv 30+1
 
Kiitos kaikille tsempistä ja kommenteista! Kyllä mä itse uskonkin, että paino sitten tippuu. Kyllähän sen eteen pitää jonkin verran töitäkin tehdä mutta yhdessä sitten tiputellaan! Painoindeksi oli mulla 25 ennen raskautta joten aika tuhdissa kunnossa tunnen kyllä olevani.

Vuotaraaputin Mun mielestä se menee niin, että jos vatsanympärys kasvaa kamalasti niin siihen voi vaikuttaa juuri raskausdiabetes ja kova sokerinsyönti. Pään ympärysmittaan ei voi mitenkään itse vaikuttaa eli ilmeisesti terve mutta isopäinen poika?! Painoarviokaan ei mennyt ihan taivaisiin, koska vatsanympärys meni keskikäyrällä. Varmuuden vuoksi mua kuitenkin kontrolloidaan sillon 35+0 taasen.
Verenpaineesta taidan joutua lisätutkimuksiin. Nyt ne ottavat muiden verikokeiden yhteydessä myös jonkun toksemia kokeen?! Kyselin sitten että onko tässä myrkytys tulossa niin sanoi, että pelkkä korkea paine ja turvotus ei riitä vaan silloin olisi myös proteiinit plussalla. Eli toivottavasti ei tuu.
 

Yhteistyössä