Huhtikuun Helmet 2011 *** tammikuussa***

olen aivan unohtanut KIITTÄÄ kaikkia myötäelämisestä ja onnitteluista, tahtoo unohtua kaikki asiat ja pääkin jäisi varmaan matkan varrelle, jos ei olisi kiinni kropassa.

poika voi teholla hyvin, lauantaina poistettiin nasaali ja on jaksanut hienosti hengitellä itsekseen <3
eilen tulin tampereelle, ja sain miehenalun ensimmäistä kertaa syliin, kenguruhoitoon.
uskomattoman pieni ja hento, pikkusen inahti välillä ja nukkui tyytyväisesti tutuissa sydämen äänissä rinnan päällä.
vähän on raskasta, kun aina joutuu jättämään joko isoveljet tai sitten pienen tulokkaan.. mutta onneksi tämä on vain pieni hetki elämästä.

heituska ja poika 9 pvää (29+4)
 
heituska On varmasti rankkaa olla erossa aina jostakin perheenjäsenestä. Onneksi aika kuluu nopeaan ja vauva vahvistuu koko ajan. ei mene kauankaan kun olette koko perhe koossa =)
Minulla oli eilen neuvola käynti. Verenpainee edelleen hyvät (122/79). Hemppa oli laskenut 124 (ed. kerran 136) mutta hyvä siis edelleen. Sf 27, keskikäyrällä menee tasaisesti. Sairaslomalle lääkäri laittoi. En tosiaan saa nukuttua lonkkakivuiltani ja päivät olen ihan sippi, joten vajaat pari viikkoa olis nyt tarkoitus kerätä voimia. Lääkäri käski tehdä venyttelyjä, joilla kipuja vois helpottaa, mutta ei kyllä sanonut millaisia venyttelyjä. Eli jos jollakin on antaa vinkkejä niin otan vastaan. Esitietolomakkeet sain myös täytettäväksi synnäriä varten. Vauva oli eilen ihan miten sattuu pokittain mahassa, mutta on nyt taas pyörähtänyt pää alaspäin. Potkut alkaa olla melkosen napakoita.
äizikkä no voi harmi.
nenäverenvuoto mulla oli edellisissä raskauksissa myös jatkuvaa nenäverenvuotoa rv 20 eteen päin. Mutta nyt ei ole ollut. Pakkanen vaan tekee limakalvot kuivaksi, mutta kertaakaan ei ole siis tulemalla tullut verta. Varsinkin tyttöä odottaessa yölläkin heräilin siihen kun alkoi nenä tulvia. Onko se jotenkin sidoksissa hempan laskuun, kun mulla se on ainakin alkanut silloin kun on alkanut olemaan raudan tarvetta. Voihan se olla ihan sattumaakin.
Mutta nyt päivälevolle, kun sitä varten tässä kotona ollaan.
 
heituskaa onnittelinkin jo FB:n kautta, mutta onnea vielä tätä kautta :flower: Hienoa, että kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin!

Milas
noista lonkkakivuista tuli mieleen, että joku aika sitten olin yhden yön vanhemmillani ja tällöin itseänikin kiusasi lonkkakivut nukkuessa, mikä johtui ilmeisesti siitä, että siellä patja oli kovempi kuin kotona. Samoin edellisessä raskaudessa koko mökkireissun ajan nukuin todella huonosti samasta syystä ja tilanne korjaantui heti kun palattiin kotiin, jossa on pehmeämmät patjat (vaikka muuten aika huonot onkin).

Mitäs muuten on ne liitoskivut, joista aika usein näkee mainittavan? Kun lähden lähikauppaa pidemmälle kävelylle, alkaa nivusten alueelle sattua ja mitä pidempään kävelen, sitä enemmän särkee vielä illalla ja yölläkin. Olisiko tämä niitä liitoskipuja vai mistähän mahtaa olla kyse?
 
Heituskalle paljon voimia ja jaksamista tätäkin kautta. Ystävälläni syntyi poika viime kesänä 2,5 kk etukäteen ja oon myötäelänyt heidän elämäänsä paljon. Tänä päivänä kivasti kasvanut reipas poju perheessä :) Onneks tänä päivänä on keinot vaikka mihin!!!

Mä laitan myöhemmin noita neuvola kuulumisia (kävin nyt sillä uudella neuvolatätillä, ja meen kyllä jatkossakin) Olipa kiva käydä ku oikeesti voi lähteä hyvin mielin kotiin.

Selkäsäryt paheni ;( Mulla on yks nikama pois paikaltaaan. Raskaana sitä ei voida naksauttaa takaisin että särkyjä tiedossa... paljon! Päivät menee hyvin kun on liikkeessä mut yöt on tuskaa ;(

Nyt syön grammasta panadolia öitä vasten, ja tarvittaessa loppuun asti. Neuvolalääkäri kirjoitti mulle nyt reseptin panacodiin. Ja apteekkari oli kauhuissaan kun sitä hain.
Tosin öitä varten se on määrätty mut se on aika rankka lääke.
Onko kukaan joutunut käyttää??

Työnantajan kanssa juttelin et lepäilen varmaan perjantain tai maanantain. Et jaksaa töissä taas porskuttaa, tarkoitus on kuitenkin töissä olla loppuun asti et saikkua en erikseen tarvi.

Piakoisin kuulumisiin! :)

nanna80 & viuhti 28 + 5
 
Eilen luin kaikki tekstit ja kirjoitin pitkän pätkän ja eiköhän viesti kadonnut taas!

Ensinnäkin voimia heituskalle ja koko perheelle. Etenkin pienelle pojalle paljon voimia kasvamiseen ja kehittymiseen :heart:

Me ollaan taas vaihteeksi Suomessa, viime torstaina äkkilähdettin asuntoesittelyyn ja tänää meidän tarjous kyseisestä asunnosta hyväksyttiin! JEE, meillä on koti! Joka on kylläkin täysin remontoitava ennen muuttoa. No onneksi kuulemma menee vain pari- kolme vkoa eli siis maaliskuussa pitäisi olla asumiskelpoinen =) Ihana päästä lattiasta kattoon uusittuun kotiin, joka on tehty juuri itseä varten ja oman näköiseksi. Ja pääsee lastenhuonetta laittamaan, ihanaa :heart:

Ruotsiin lähdetään jossain vaiheessa ensi viikolla, kunhan asiat on hoidossa ja koko perhe terveenä. Pikku-Akka oli kuumeessa viime tiistaista sunnuntaihin ja minä sitten sunnuntaista eteenpäin. Nenä vuotaa vettä ja limakalvot huutaa hoosiannaa. Kuumetta ei onneksi kuitenkaan ole.

Neuvola olis 3.2, mutta taidan siirtää seuraavalle vkolle, jotta saadaan täällä kaikki hoitoon. Vauva meuhkaa masussa paljon ja oma olo on hyvä, ei valittamista. Huomenna ajattelin varailla ajan tännekin rv 36 neuvolaan, jännittää oikeen millaista on tulla suomeen neuvolaan ja synnyttämään. Olo kuin odottaisi esikoista. Synnäri pitää varmaan osata jo puhelimessa sanoa. Osaako joku antaa kokemuksia kättäriltä ja naikkarilta? Entä mikä on haikaranpesä?

Nyt mies ja unimatti kutsuu,

Pikkis ja Salamatkustaja 30+4
 
Huomenta!

Mulle kävi kuten äizikälle, eli sokerirasituksessa kaksi arvoa rajaa hipoen yli. Nyt on mittari kotona ja pari päivää olen seuraillut sokereita, ennen ja jälkeen ruokailun. Jotain positiivista on se, että juurikaan muutosta ei tarvi ruokailuun tehdä. Arvot pysyy hyvin rajoissa ihan näillä syönneillä, mihin olen tottunut.

Ainoa harmitus tulee siitä, että nyt ei sitten polikliininen synnytys onnistu. Rd-äitien vauvoilta sokeriarvoja seurataan n. vuorokausi syntymän jälkeen, joten pikainen kotiinlähtö ei onnistu.

P-i-k-k-i-s Minä olen synnyttänyt sekä Kättärillä, että Naistenklinikalla, eikä pahaa sanottavaa kummastakaan. Kättäri on ehkä sellainen "pehmeämpi", ja siellä on enemmän perhehuoneita. Haikaranpesästä löytyy enemmän tietoa täältä Haikaranpesä, osasto 15 ja 5. Sinne piti ainakin ennen ilmoittautua jo rakenneultran tienoilla.

Minä olen viime synnytykset hoitanut Naistenklinikalla. Yksi olosuhteiden pakosta kun oli perussairaus, jonka vuoksi oli riskiraskaus. Tämän seuraavan menen synnyttämään sinne ihan vapaaehtoisesti. Minulle sillä verhojen värillä tai sängyn muodolla ei ole niin väliä, kun en sairaalaan aikonut jäädä asumaan.

Molemmissa sairaaloissa voi olla esim. kätilöopiskelija mukana, mutta siitäkin voi kieltäytyä. Minusta se on ollut ihan mukavaa, kun yksin olen lähtenyt synnyttämään. Ei sitten ole tarvinnut siellä huoneessa yksin viettää aikaa, vaan koko ajan on joko kätilö tai opiskelija seurana.

Täällä reilu pakkaspäivä, joten meidän suunnittelema luistelupäivä on peruttu. Täytyy sitten keksiä jotain muuta.

Scala ja Taimi Itunen poksis rv 30, (jestas kun aika rientää)
 
Viimeksi muokattu:
scala mä seurasin sokereita päivän ja tajusin että arvot ihan liian korkeita omalla ruokavaliolla (ne oli niin korkeita että insuliinia tarvis).. :'(
eli siis pari päivää sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja pyöräytin; ja nyt sokeriton päivä numero kolme alkaa.. vaikeinta oikeastaan on se että en ole oikein ikinä syönyt säännöllisesti (syön vaan silloin kun on nälkä) ja nyt taas siis opettelen rytmiä eilen meni ateriat pitkiks, ja sokerit putos liian alas melkein.. eli nyt siis yritän tänään kovemmin, ja pistän ittellenni ateria muistutuksia.. :|
ja siis lähinnä nyt tarkkailen mitkä aina mulla nostaa sokereita paljon ja miten saada pysymään arvot tasasena.. ja toivon että se rittää, ettei tarvis alkaa insuliinia käyttämään, ja itseä myös kammottaa mahdollinen sairaalaan joutumisen riski (siis osastolle lojumaan ennen vauvaa).. :(
 
Täällä päässä ei kummempia mutta ajattelin tsempata sokereiden kanssa piehtaroiville.

Elikkäs itsekin sain mittarin kotiin ja toista viikkoa nyt mittailen. Yksikään arvo ei ole mennyt yli (vielä)

minullakaan ei oikeastaan ole edes nälkä vaan syön kellon mukaan. MUISTUTTAISIN että maksa alkaa tuottaa sokeria jos et sitä saa ruuasta... esim jos yön aikana paastoa tulee yli 10h. silloin aamun paatoarvo voi olla rajojen yli.

Itse syön 2 tunnin välein. Täysjyvä leipää, juustoa, maitoa, lihaa, kalkkunaleikkelettä, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, salaatteja, ruisnäkkäriä, sokerittomia jugurtteja, ehrmanin rahkaa vispikermalla, pakastemarjoja, omenaa jne

Ja..kröhöm... harrastan yösyöntiä :) yöllä n 2-3 aikaan herään siihen että maha kurisee ja on pakko käydä hörppäämässä jugurttia :)

Vähemmälle on jääneet puurot, peruna, riisi ja banaaniin en ole koskenut ollenkaan. Tavan karkkiin en ole sen koommin koskenut... Mehuja olen juonut pari kertaa viikossa laimennettuna, janojuomana on vesi tai rasvaton maito. Lautasmallia mukaillen.....

Pari kertaa olen ottanut kahvin kanssa tavallisen pullan tai suklaapalan. Nämäkään eivät onneksi ole nostaneet arvoja vaan pysyvät jopa < 6 (1h arvo)

Pomm ja ? 28+3
Paino on pysynyt kotipuntarilla samassa jo jonkin aikaa.....
 
Pomm Minäkin herään yöllä nälkään. Kun siitä th:lle mainitsin ja kysyin, että pitäiskös yölläkin jotain syödä? Th oli melkein pimahtaa ja sanoi, että ei missään nimessä! Aamulla mun paastoarvo on ollut nyt kolme kertaa alle 4, ja päivä alkaa päänsäryllä. Taidan aloittaa minäkin yösyönnit.

Eilen söin vajaan vaniljarahkapurkin välipalaksi. Koko purkissa on hiilihydraatteja 28g, ja sallittu olisi 20g/välipala. Arvo ennen syöntiä 4,1 ja 1h jälkeen 4,3. Jos olisin odottanut sen kolme tuntia seuraavaan ruokaan, olisi verensokeri varmaan ollut jälleen alle 4. Onneksi lähete diabeteshoitajalle on vetämässä, joten voi sieltä sitten kysellä mahdollisesti annoskoosta, jos mun kokoisen ihmisen kärsii sitten syödä vähän enemmän kuin th:n antamissa ohjeissa sanotaan.
 
Scala: No onpa outoa ettei saisi syödä jos on nälkä????:O

Minä olen yrittänyt bongailla kaupasta tuotteita joissa saa olla hiilihydraattia mutta mahdollisimman vähän sokeria. eli tuotteet joissa hiilaripitoisuus on suuri ja tuoteselosteessa lukee vielä että sokeri niin kauppaan jää.

Minulle th ei oikeastaan antanut tarkempia ruokaohjeita(olihan ne lappuset mutta sain sen käsityksen että ne on suosituksia). Olen syönyt melkein kaikkea niinkuin ennenkin (annoskoot kylläkin pienempiä kun ei napa vedä kun syö niin usein). olen liittynyt tuonne Kalorilaskuri sivuille jossa näkee paljonko ateriassa on proteiineja, hiilihydraattia, rasvaa, energiaa jne.... siinä pitää vaan punnita kaikki syötävä joten aika hankala sen puolesta. Seuraan siellä vain ravintoaineita/hiilareita.
 
P-i-k-k-i-s kyselit tosta synnäristä... Mä oon ollu joka kerta naistenklinikalla ja sinne menen nytkin. Kai se on perinnöllistä kun äitikin synnytti meidät kaikki 4(+2 kuollutta) siellä.Ei viitti hyvää vaihtaa.Mulle kyllä sais aika paljon varmaan tapahtuu että voisin sanoo jostain paikasta etten tykänny. Lapsi syntyy ja siel saa jotain ruokaa niin muu ei juuri kiinnosta :D
Kohta on jo helmikuu!!!

NeliApina ja palli-petteri 26+6
 
pomm no mulla tilanteen teki huonoks se että tunti jälkeen ruuan mulla oli arvo joku 8.2-8.5 (siis omalla ruokavaliolla).... eli ihan liian ylhäällä.. siis ihan sen järkeistelin itse että ravistusta tarvitsen ettei sairaala osasto kutsu.. soitin tänään neuvola tätille, ja ilmotin noi luvut ja oli samaa mieltä kun minäkin että ruokavaliolla eteenpäin, kun kuitenkin noi sokerit menee vaan mulla pahemmiks samalla kun raskaus etenee.. :/ ja diabetes hoitsun tapaan nyt sitten parin viikon päästä, ja tietty toiveissa on että saan sokerit ojennukseen ennen sitä, tai muuten tulee varmasti että tervetuloa päivystyosastolle!! mutta nyt kyllä näyttää hyvin toimivan toi ruokavalio, tosin joudun vähän hieno säätämään sitä että se sopii mun elämän rytmiin.. :)
 
Eilen sain hakea äitiyspakkauksen. Pieni itkuhan siinä tuli sitä penkoessa. :heart: En oo vieläkään ihan kunnolla sisäistäny sitä että vauva tulee, ni tällaset asiat aina todentaa sitä jotenki.
Hassusti kyllä nuo koot joissaki vaatteissa. Eräski 60-kokoiseksi merkattu body oli huomattavasti isompi kuin 70-kokoinen. :D Päinvastoin ois pitäny laput olla.

Me lähetään viikon päästä viettämään pieni hotelliloma. Meillä on 5v kihlapäivä sillon, ja kun ei oo oltu missään hotellissa edes hääyönä eikä häämatkalla, ni pitää nyt lähteä ku vielä helposti voi. Huoneessa poreamme ja oma sauna, ahh... :)

Huomenna rv 28. Kai. :D
 
Orion- joo, noissa lastenvaatteissa on yleensäkin paljon heittoa eri merkkien välillä. Eli ei kyllä riitä, että kaupassa katsoo vaan kokolappua vaan täytyy vertailla kokoja muutenkin :)

Mulla on nyt iskenyt joku ihme debis. itkettää, ahistaa...tuntuu, että oon yksin jossain kuplan sisällä enkä pääse pois. Synnytys pelottaa. Nyt sekin sitten alkoi. Olen pitkään saanut pidettyä sen pois mielestä, mutta nyt edellisen kerran kauhukuvat pyörii mielessä...Ja on jotenkin niin yksinäinen olo. En tiiä mikä on. Tuntuu ettei missään näy mitään hyvää :(
 
Heippa kaikille=)!

Siitä onkin aikaa, kun on kunnolla ehtinyt kirjottaa... Oon kyl käynyt lukeen teidän juttujanne...

Jouduin lepoon kivuliaiden supstusten takia. Aika haasteellista, kun on viis lasta ja tuntuu pahalta jättää kaikki hommat miehen harteille, kun kumminkin mies joutuu käymään töissäkin:|

No, tiistaina lääkäri kattoo kohdunsuun, ja katotaan siitä sit eteenpäin... Näillä näkymin kumminkin seittemän viikkoo pitäis ottaa suht rauhallisesti. No, eiköhän tästä kumminkin selvitä...

anna79 ja PikkuKuu 29+4:heart:
 
se ois 30 rv täynnä :heart: vauvan vaate asiat jo aika hyvällä mallilla, harsot hommattu kun tosi halvalla sain vinon pinon niitä =) tuskin niin isolle määrälle edes käyttöä mut meneepä sit vaikka keittiö rättinä jos jää pyörimmään...
poitsu on alkanut potkimaan kykiluita oikein todenteolla, tuntuu olevan voimaa kun pienessä kylässä. viikolla kävin neuvolassa ja kaikki oli kondiksessa, parin viikon päästä taas uudelleen.

minkä verran teillä on tullut painoa koko raskausaikana nyt kun kaikilla tuo 30 viikko alkaa olla lähellä tai jo ylitetty?

mulle on tullu n. 6kg ja olen ihan tyytyväinen ettei enempää kun tuota omaa elopainoa löytyi jo ennestään. joka päivä olen pienellä sauvakävely lenkillä käynyt, liitokset tuntuu kestävän sauvojen kans kävelyä mut ilman ei tarvii pihaa kauemmas lähteä...
jonkinasteista pahoinvointia on alkanut taas tulla pari päivää meni ettei oikein mikään menny alas, paprikaa ja kurkkua oli hyvä narskutella.
vai liekkö henkistä kun tuli läheisen sukulaisen kanssa pienestä väärinkäsityksestä riitaa ja sain samalla huomata mitä hän minusta äitinä ajattelee...:'( mut minä annan piutpaut sellasille ajatuksille!
tänä aamuna oli jo parempi mieli herätä!
nyt vähän huushollia siivoomaan niin pääsee sit päikkäreille :)

mar-i ja poitsu 30+0
 
MAR-I mulla on tullut painoa 11kg kokonaisuudessaan. Samaa tahtia tulee kuin aikaisemmissakin odotuksissa. Kuuluu näköjään kuvioon vaikka syön ihan tavallisesti, ei mitään mässäilyä ja liikunkin mitä liitoskivuilta pääsen. Mulla on myös tuota pahoinvointia. Pitäis syödä hirmu vähän hirmu tiuhaan, mutta eihän se onnistu. Tee tekee huonon olon myös, harmi. Kaakaota pystyy juomaan, muttta en turhaa sokeria tarttis.
Meillä on kans kaikki vauvan vaatteet ja lakanat jo koossa. Samoin kestovaipat alkaa olla kasassa. Pukluharsoja pitää vielä hankkia. Yks takapakki hankinnoissa tuli, kun vanha pinnasänky olikin kylmäsäilytyksessä kärsinyt niin ettei voi enää käyttää : / Se pitää sit hankkia, mutta ei sillä ole kiire, kun laatikossa voi olla alkuunsa. Hoitoalusta ja imetystyyny vielä puuttuu.
Oletteko muut jo pessyt vauvan kamppeet valmiiksi? Minä en vielä ole. Kaappiin olen raivannut vasta tilaa.
 
Milas meidän pinnikselle oli myös käynyt köpelösti varastossa, hankin jo uuden tilalle tai siis käytetyn ja ajattelin maalata sen jollain kivalla "poikavärillä" jahka maalikauppaan jaksan venyä.
joitain kirpparilta ostettuja vaatteita olen pessyt mut hurrautan vielä kaikki koneessa sit lähempänä laskettua, aijemmin olen pessy joskus 36-37rv. sänky pettaillaan samoja aikoja ja sit viel tuuletan petivehkeet ennen uutta nukkujaa kun on kotiuduttu.
mul on kans muutamia kestoja ja ajattelin kuhan pikkuvauva ajasta päästään niin sitten taas ottaudun asialle enemmän. edellisen kans käytettiin ahkerasti vuoden ajan kestoja sit kun lähti hoitoon niin käyttö väheni huomattavasti ja nytpä tuo sälli on jo päivä kuiva ollut kauan. öisin on käytössä housuvaipat en vain ole saanut hankittua harkkahousja yöks, viimekin yönä poika heräs ite puol kolme pissille ja aamulla oli ihan kuiva vaippa.
ompelin ite paljon vaippoja ja imuja, nyt ajattelin kans jos vaan kaavat jostain löytyy. kauhistuttaa vaan se tuleva pyykki määrä: / kiitos ja ylistys meillä on kuivausrumpu, en antas pois enää mistään hinnasta..

juu pahoinvointi tuntuu taas hallitsevan tätä päivää, eka kerran sain syötyä vasta kolmen aikaan sitten aamupalan... no enää maks 9viikkoa jälellä!!
 
Viimeksi muokattu:
Kävin neuvolassa ja saikkua pisti keskiviikolle asti josta katotaa sitte eteenpäi, todennäkösesti sunnuntaille asti pitäs lepäillä ja nii mittailla noita sokereita.. Paastoarvo oli siinä testissä 0,2 yksikköä yli arvojen. hirveen läjän noita piikkejä se lykkäs toho pussii et huhhuh kuinka reikänen sitä on sit viikon jälkee :D
sf oli 28,5cm eli vähä yli käyrien mut ihan ok. Painoo oli tullu reilu 700g/viikko. Ei vissii ois kannattanu ostaa sodastreamia miehelle lahjaksi :D

Valmennukset ois maaliskuun 9. -> viikon välein. Saa nähdä ehtiikö sitä vikalle kerralle ees!

30+5
 
Tervehdys,

täällä alkaa kroppa olemaan aika kovilla. Nukkuminen onnistuu lyhyissä pätkissä ja olo on kun pesismailalla olisi joku huolella käynyt koko kropan läpi. Ja ennen kaikkea KAUHEA VÄSY kokoajan. Viime äitiysloman aloitin kesälomalla ja nyt muistan miksi... Välillä jo ajattelin että oli hölmöä, mutta nyt kun taas joka paikkaa kolottaa, väsyttää ja motivaatio on nolla niin toivoisin että voisi taas jäädä aikaisemmin. Mutta ei vain ole mahdollista tällä kertaa ja sillä sipuli. Hyvä jos pystyn jäädä virallisen äippäloman alkaessa. Huoh. No eiköhän aika kulu, puolitoista kuukautta pitäisi sinnitellä joinkin. Viimeinen työpäivä olisi 11.3 sitä odotellessa. Saa edes jäädä enimmäkseen kotiin. Sitten jännittääkin miten pärjään sellaisen vuosi ja seitsenkuisen pikkuapinan kanssa päivät kun nytkin nostelu tekee jo niin kipeää. Valivalivali... :)

Sokereiden kanssa ei onneksi ole ollut minkäänlaisia ongelmia. *Koputtaa puuta* Olkaa muuten varovaisia niiden "sokerittomien" tuotteiden kanssa. Makeus kun on aiheutettu jollain muulla keinoin ja makeutusaineet saattavat olla aikas myrkkyjä!

Meidänkin pitäisi pikapuoliin miettiä että millainen sänkypolitiikka olisi jatkossa. Esikko kun nukkuu vielä pinniksessä ja olisi sitten lasketun ajan tienoilla vähän vajaat 1v9kk niin kannattaako hänet laittaa jo tavalliseen sänkyyn ja siirtää pinnis tulokkaalle vaiko kuinka tekisi? Toisaalta kun pysyy vielä pinniksessä niin nukuttaminen on tosi helppoa. Ehkä kaivan äippäpakkauksen laatikon esiin ja tulokas saa nukkua siellä aluksi. Saas nyt nähdä. Kuulisin kyllä mielelläni teidän muiden kokemuksia ja näkemyksiä asiasta! Onko poika sitten mustasukkainen pinniksestään jos sen siirtää vasta myöhemmin tulokkaalle, vai kannattaako alkaa pian totuttaa uuteen sänkyyn ja laittaa pinnis hetkeksi piiloon? Apumyva!

Kaukalokin pitäisi ostaa ja käydä vaatteet läpi mutta eiköhän tässä vielä ehdi!

Hyviä vointeja mammoille!

MAR-I: Tuskin on harsoja liikaa! Meillä niitä ainakin kului valtaisa määrä kun käytin apuna imetyksessä, röyhtäytyksessä, hoitoalustalla, kuivaamiseen pyllynpesun jäljeen jne. Ostin itse kirppikseltä kasan, sain lainaan ystävältä ison kasan ja anopilta ison muovipussillisen. Ja siitä huolimatta puhtaiden kasat kävi välillä tosi pieniksi. Toki hoitolaukussa oli aina monta ja yläkerrassa makarissa muutama, puhtaana ja likaisena omat kasansa. Kyllä niitä kuluu! :)
 
anna-79 kurja tuo sinun tilanteesi, varsinkin kun teillä niitä lapsia siinä on jo useampia hoidettavana. Mutta tärkeetä kuitenkin, että pikkuinen saisi vielä rauhassa kasvaa masussa.

maaemo meillä esikoinen oli 1v6kk kakkosen syntyessä ja kakkonen 1v8kk kolmosen syntyessä ja molemmilla kerroilla isompi siirtyi jo ennen vauvan syntymää "isojen lasten" sänkyyn nukkumaan. On ihan tosi, että pinnikseen on helpompi saada nukkumaan, kun sieltä ei niin vain karkailla, mutta meillä on nuo siirtymiset menneet suht kivuttomasti kuitenkin. Jonkun aikaa on ollut sitä, että lapsi ei olisi pysynyt sängyssään kun on kerran itse sieltä päässyt pois. Näin siis meillä ja ihan hyvin onnistui. Nyt kolmonen on vauvan syntyessä n1v3kk-1v4kk, joten voi olla, että tällä kertaa en siirrä poikaa vielä pois pinniksestä ennen vauvan syntymää. On vielä sen verran pieni. Meillä on kuitenkin sellainen rottinkinen vauvan kori, jossa vauva mahtuu nukkumaan ainakin ekat neljä kuukautta. Sitten tuo kolmonenkin olisi jo sen reilut puolitoista vuotias niin toivon että siirtyminen pois pinniksestä onnistuisi ja ei tarvittaisi kahta pinnistä. :) Näin siis meillä. :)

Mulla painoa on tullut tähän mennessä n.6kg. Samoilla linjoilla varmaan kanssa mennään kuin ennenkin, kolmesta edellisestä on painoa tullut koko aikana n.13-14kg. Ehkä nyt vähän vähemmän kuin edellisillä kerroilla tähän mennessä. Mutta ainakin vielä edellisissä olen hyvin päässyt eroon kaikista kertyneistä kiloista, toivottavasti nytkin.

Mä ostin kanssa lisää harsoja, vaikka niitä ennestäänkin jo paljon on, mutta oon kanssa käyttänyt niitä tosi moneen tarkoitukseen. Löysin ihania NameIt:in kuviollisia ja pinkkejä harsoja, joten pakkohan niitä oli ostaa. :ashamed:

Vauvan vaatteita olen myös alkanut pesemään. Niitä kun on tullut hommattua käytettynä ja jotain ostettu uutena alennusmyynneistä. Aluksi ajattelinkin, että jos tulee neljäs poika, niin kuinka hyvin niitä vaatteita olisi edes tarvinnut pestä, kun ovat niin vähän aikaa vasta olleet kaapissa sivussa, mutta pakko myöntää turhamaisuuteni, nyt kun onkin tulossa tyttö, niin en ole oikeastaan mitään sinisiä vaatteita esille ottanut :ashamed: Mutta jos nyt edes kerran saa tyttöä pukea, niin en halua ihan selkeitä poikien vaatteita käyttää. Ja tosiaan, myönnän, olen todellakin turhamainen tässä asiassa... :ashamed::D Toki poikienkin vaatteet ovat edelleen kaapissa tallella, jos sairaalassa sattuukin tulemaan yllätys. :)

Viikot menee hirmuista vauhtia, viikonloppuna meni jo 30 viikkoakin rikki...

Adrianna ja kirpputyttö 30+2 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Maaemo Meillä esikoinen oli 1,3v kun siirtyi "isojen" sänkyyn nukkumaan.Eli pari kuukautta ennen siskon syntymää. Sänky oli seinän ja parisängyn välissä niin ei päässyt tippumaan. Poika tykästyi heti sänkyynsä ja pinnis sai rauhassa odotella uutta asukasta.
 
Neuvolassa ja lääkärissä käyty. :) Kaikki hyvin. Vauvalla painoa 1314g eli ihan hivenen enempi mitä näillä viikoilla keskimäärin, mut eihän se mitään merkkaa, eipä kai siitä voi vielä päätellä mitään syntymäpainosta. :) Ehkä kuitenki mun hyvä vähentää sokerin syöntiä, ihan muuten ku oon syöny sitä todellakin aivan liikaa.
Pikkunen on raivotarjonnassa, tainnu aika vasta kääntyä... :) Saispa se nyt vaikka pysyäki näin päin loppuun asti.
Mulle on painoa tullu n. 4kg.

Nautin raskaudesta ja oon niin kiitollinen siitä, kun on helppoa! Vauva kasvaa hyvin, kaikki on normaalisti, ja mahakaan ei oo vielä ollenkaan pahasti edessä. :)
Selkä tahtoo välillä vähän väsyä, yölläkin kun ei aina löydä hyvää nukkuma-asentoa (keskeltä littuuntunut petari ei auta asiaa...), mut se on pientä ja ohimenevää.

Kuten arvelinki, täälä ei oo mitään perhe/synnytysvalmennusta. Neuvolassa puhutaan asioista, ja sit Oulaisissa on erikseen jotain tilaisuuksia (luento + tutustuminen synnytyssaliin), johon saa mennä. Eiköhän näillä pärjätä. :) Netistäki löytyy asiaa, ja kirjoista.

Orion & rakas typy 28+2
 
Adrianna kuulostaa tutulta tuo vaaleanpunaisen keräily ja sinisen välttely... Mulla oli kans sama juttu(ja on kyl vieläkin vaik tyttö on jo kaks vuotias)neljän pojan jälkeen kaikki siniset ja poikamaiset vaatteet sai jäädä käyttämättä ja mitä enemmän röyhelöö, sitä parempi:D

Voi olla, että sit kun likka saa itte päättää niin vaaleanpunaset vaatteet jää kaupan hyllylle, sen verran on likalla käytetty vaaleanpunasta...

Ittellä olo vähän tasottunu ja supparit pysyny kurissa, kun on itte nyt malttanut levätä, mut tänään kyl pitäs lähtee käymään Ikeassa. Tarvii käydä hakeen likalle vaatekaappi, jotta saadaan lipasto jossa säilytän likan vaatteita vauvan vaatteille... toivottavasti selvitään pikasella käynnillä, ettei supistukset taas lisäänny...

Hyviä vointeja kaikille:wave:!

anna79 ja PikkuKuu 29+6:heart: (huomenna 30 :whistle:, jihuu!)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä