Huhtikuun hurmurit 2016 *Marraskuussa*

Huomenta taas pitkästä aikaa. Täällä voidaan entistä paremmin, nyt on kolmas viikko kun ei oo mitään pahoinvointioireita eikä suuren suurta väsymystäkään. Edelleen aikasemmin menen nukkumaan, kuin normaalisti menisin, mutta ehkä se on vaan nykyään tavaksi tullut.

Ainoastaan urheilussa oon huomannut, että salilla alkaa alhaalta pistelemään ja välillä sellaista paineentunnetta työpäivän jälkeen. Luulin eilenkin sen johtuvan siitä, kun töistä lähtiessä oli vessahätä ja vasta kotona menin vessaan, mutta paineentunne silti jäi. Salilla liikkeet on pitänyt hieman vaihtaa, kun esim. istuen polkien ei enää tunnu yhtään mukavalta eikä isoilla painoilla voi riuhtoa niinkuin ennen. Muuten kyllä voin oikein hyvin.

Mitään puutumisia tai yöhikoiluja ei ole ollut. Alankin kääntyä tässä vaiheessa siihen, että tää taitaa olla nyt se aika raskaudesta, kun voin hyvin. Täytyy yrittää nauttia tästä ja jännityksellä odottaa tulevaa :) Maha ei edelleenkään ole esillä, sitä odottelen myös innolla.

Nyt oon saanut dopplerillakin kuulumaan sykkeen ja vauvan liikkeetkin. Vielä olisi puoltoista viikkoa neuvolaan ja reilu kuukausi rakenneultraan. Aika m a t e l e e edelleen.. Liikkeitä en ole vielä tuntenut.

pumskeli rv 17+1
 
Kääk! Tänä aamuna vyötärönympärys 105cm..se on 30cm enemmän kuin ennen raskautta..kohtu tuntuu jo tuossa navan päällä..ei siis ihmekään kun miehelleni eilen illalla valitin, että hän saa pikkuhiljaa alkaa toutella että mulla on alapäässä kunnon rämemajava :ROFLMAO: kun ei sinne ole enää mitään näkyvyyttä..ei ihan mene enää toi vatsa sisään..no sohitaan vielä edes vähän sinne päin paikkoja siistimään kun sentään yltää vielä vaikkei näe :D
-Katjuska 19+0! Huomenna jännäpäivä!
 
Huomenta :)

Mullakin rupeaa tämä väsymys jo helpottaa, mutta ei oo iltasin vaikeeta kyllä saada unta :D

Ihanaa muutamalla rupeaa olemaan jo rakenneultra lähellä!:love:

Muistan, ku ite täällä mietin että vielä melkein 1kk rakenneultraan ,mutta nopeesti se aika on menny, ku enää on vaan 11 päivää!:ROFLMAO:
 
Kävin eilen aamulla lääkäri neuvolassa. Oli oikein avartava kerta. Mulla kun on ollut monta kysymysmerkkiä. Ensinnäkin sokeriraaituksen tulokset oli normaalit. Paineet ihan hyvät. Jännitin vaan kovasti eli sen takia oli vähän kotona mittaamiin tuloksiin heittoa. Paino oli pysynyt samana vaikka maha on niin kovaati kasvanut.

Ultralla katsottiin pikkuista ja kaikki oli sillä hyvin. Istukka on etuseinämässä ja liikkeitä odottelen kun ei oo kun pientä kuplintaa aina välillä tuntunut.

Ikävin asia. Mulla pissassa joku bakteeri mikä ei oo normaali pissatulehdus. Sen takia hoitomuotona ei oo muuta vaihtoehtoa kun käydä ottamassa kolmena päivänä kolme kertaa antibiootti suoraan suoneen. Se bakteeri vielä lisää riskiä saada keskenmeno. Toivotaan että seuraava pissa seula olisi puhdas. Se tässä kaikista oudointa on että mulla ei oo minkään näköisiä oireita ollut. Ei kirvelyä tai lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta. Nyt mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.

Jos tulee siinä välissä huolta pikkusesta pääsen tämän kaiken takia varmasti ultraan. Nyt yritän vaan olla pelkäämättä. Mullahan keväinen keskenmeno saattoi johtua tästä oireettomasta bakteerista. Lääkäri ei sen enempää spekuloinut asiaa. Nyt on kuitenkin kaikki menny hyvin tähän mennessä.

Sitten sain samalla hoidettua lääkityksen mun kamalaan närästykseen mikä on vaivannut. Ehkä nyt on helpompi nauttia raskaudestakin. Samalla otin influenssa rokotteen.

Kelaneuvola on 31.12 ja ru on 23.12.

Laitan aamulla masu kuvaa kun nyt alkoi 16+0.
 
Olisi mielenkiintoista nähdä rakenneultra kuvia. Mulla rakenneultra olisi 24.11. Ensi viikolle varasin neuvolan influenssarokotetta varten. Varmaan voisi samalla kysyä josko voisi sydänääniä kuunnella. <3 Kirppu on nyt hirveästi liikkunut tai olen ainakin tuntenut paljon liikkeitä. Tuntuu jotenkin, että raskaus vähän konkretisoitunut sen myötä. Silti toisinaan tultuu hassulta ajatella, että tässä sitä raskaana ollaan ja pikkuinen kasvaa mahassa. :D Pahoinvointi myös helpottanut ja kyllä nyt huomaa, miten se on paljon vaikuttanut kaikkeen. Jaksaa töissäkin paremmin olla ilman sitä hirveää oloa.
 
Joo rakenneultrakuvia vaan kehiin, ne ketkä haluaa niitä näyttää ! :) Me ollaan miehen kanssa tänä viikonloppuna menossa mun vanhempien luo toiselle paikkakunnalle ja kovasti houkuttais pyörähtää Ikeassa vauvajuttuja kattomassa.. tarkotus on sieltå ainakin pinnasänky ja hyllykaappienhuoneeseen hankkia. Mutta toppuutellan vielä innostusta hankintoja tehdö tässä vaiheessa. Silti koen olevani niin aikasessa vaiheessa raskautta. Miten te muut, varsinkin ensimmäistä odottavat, ootteko jo hankkineet lapselle tarvikkeita/vaatteita/juttuja? Rakenneultran jälkeen varmaan kunnolla alan itse miettimään hankintoja, etukäteen kyllä saadaan tuttavan vaunut itellemme.

pumskeli rv 17+2
 
Uuuu, perjantai 13. Ja sopivasti tunnin päästä tippuu avaruudesta wtf-avaruusromu Sri Lankaan :geek: Ei sillä että oikeasti taikauskoinen olisin. :p

Olikos Katjuskan lisäks Ansculla tänään ultra? Kuulumisia odotetaan innolla :geek:
Ja ultrakuviakin tietty jos haluaa laittaa! Esikoisesta sai ihan hauskoja kuvia rakenneultrassa kun näki niin selkeästi varpaat, pippelin, sormet, nenän ym. Ultrattiin mulla senkin jälkeen pienen sf-mitan ja perätilan takia, mutta sitten myöhemmin kohdussa on jo niin ahdasta ettei niissä kuvissa oo mitään nähtävää. Sen vuoksi pitäskin varata se 4D asap tuon rakenneultran jälkeen, että vielä jotain näkee. Auton korjaus vei 700euroa, että pitää vähän laskea onko sittenkään varaa mennä.... :oops:

Marraskuu on minusta vuoden kauhein kuukausi. Aina iskee väsymys, vetämättömyys, laiskuus, ahdistus, synkkyys... Vaikka en jaksa mitään tehdä ja väsyttää niin iltasin tulee valvottua myöhään yöhön ja aamulla pakko jaksaa herätä esikoisen kanssa vaikka töihin menen aina vasta 9-10 aikaan... :sleep: Tulis jo joulu ja lunta! :(

Rakenneultraan 5päivää!
Sad & Papu 19+2
 
Huomenta! Esikoinen laitettu kouluun, ja nyt hetkonen omaa aikaa vapaapäivän merkeissä. Mies tulee sitten kymmenen jälkeen minua hakemaan, ja klo 10.30 on se ultra! Iiiik! Mua jännittää tosi paljon, tietty sekin, että kumpaa sukupuolta oleva vauva siellä majailee..(oma veikkaus on POIKA!) mutta ennenkaikkea se,että onhan kaikki hyvin..aika paljon on ollut tuttavapiirissäkin näitä,että rakenneultrassa on löytynyt jotain häikkää. Silleen kuitenkin luottavaisin mielin olen,kun vauva potkii ja touhuaa kamalasti, Esikoiseni tunsi tänä aamuna ensimmäistä kertaa vauvan potkut, mies on jo tuntenut useamman viikon, mutta lapsi kun ei malta niin pitkää pitää kättä aina masun päällä, mutta tänä aamuna köllöteltiin hetki sängyssä yhdessä niin siinä sitten tuli pikku potkun isoveljen käteen <3

norappi tsemppiä!! Toivottavasti sulla ei ole kamalan pitkä matka ravata sairaalassa..

pumskeli Minä en odota esikoista, vaan toista lasta, mutta esikoisen jäljiltä ei ollut mitään vauvatavaraa jäljellä, (yli 8v ikäero) niin olen kyllä alkanut jo hommaamaa tavaraa. Toisia hirvittää se,että kamalan aikaisessa vaiheessa hommaa tavaraa, mua taas puolestaan hirvittäis jos se kaikki rahanmeno kerääntyis parille kuulle..varsinkin nyt kun on vielä joulukin välissä. Meillä on hommattuna nyt pinnasänky,ja siihen reunapehmuste,hoitopöytä ja alusta, hoitolaukku, sitteri, rintapumppu,pari tuttipuolloa, tutteja, sit ostin sellaiset nännimuotoilijat (ainu medela) koska viimeksi oli imetys hankalaa kun mulla ei ole mitenkään kovin ulkonevat nännit,niin vauvan oli hankalaa saada imuotetta niistä, niin noita muotoilijoita käytän nyt raskausaikana jo..Sit 56&62cm vaatteet on aikalailla hommattu.
Kuitenkin on vielä niin paljon hankittavaa...vaunut,turvakaukalo,amme,itkuhälyytin,vaippoja ym ym..... Ei tälleen matalapalkka-alalla oo varaa hommata kaikkea kerralla. :D

Mulla on kela-neuvola 7.12. jokohan äiityspakkaus tulisi jouluksi..se vissiin tulee monilla tosi nopeasti kun laittaa paperit menemään,,seuraavalla viikolla jo!

-Katjuska rv 19+1
 
Huomenta :)

norppa: kovasti tsemppiä sinne!

Me odotetaan esikoista ja ei olla oikein vielä mitään hankittu :D Jotenkin oottaa, että siellä rakenneultrassa on käyny, nii sitten rupee tekemään niitä hankitoja :)

Joo ultrakuvia minäki haluan kanssa nähdä, tietysti jos muut haluaa laittaa :)
Mulla ois rakenneultraan vielä 10 päivä...no jospa se aika menis nopeesti :D
 
Varmaan mua pidetään hirveenä hippinä, mutta tässä esim uutinen tutkimuksista, joissa todettu että influenssarokotteet voivat aiheuttaa keskenmenoja, vammoja ja kohtukuolemia: http://magneettimedia.com/influenssarokotteet-voivat-aiheuttaa-keskenmenoja/
Yritin myös ettiä linkkiä yhteen laajaan yliopistotutkimukseen jossa oli tutkittu syöpäsoluja ja influenssarokotteita ja niiden vaikutusta varsinkin vauvoihin joiden keho on vielä hauras ja siihen miten ihmisen oma keho ei kykene tuottamaan vasta-aineita influenssarokotusten jälkeen, en vaan nyt löytänyt sitä. Netistähän näitä tutkimuksia löytyy pilvin pimein ja itse ainakin suhtaudun skeptisesti kaikkeen.

Sikainfluenssarokote oli hyvä esimerkki siitä, että kannattaa miettiä tarkkaan mitä piikkejä ottaa itseensä tai lapseensa... Itsekkin olen ottanut rokotuksia, myös lapselleni, mutta esim influenssarokotus on sellainen jota en ottaisi.

Mielestäni aika outoa, että suomalaisille jaetaan hirveät ohjeet mitä perusruokia ei saa syödä raskaana, esim inkivääri joka on täysin luonnollinen ja jota käytetään päivittäin ympäri maailmaa, mutta sitten surutta piikitetään kemiallisia aineita kehoon :cautious: Mutta tosiaan, en sano influenssarokotuksia vaarallisiksi, mutta en myöskään luota täysin niiden turvallisuuteen. "Epäile kaikkea, mistä ajattelet olevasi varma":p
 
Sadeyes: Minä en kans uskaltais ottaa tuota influenssarokotetta tälleen raskaana. Muistan silloin kun minua pidettiin neuvolassa hyvin vastuuntunnottomana äitinä, kun en antanut laittaa lapselleni sitä sikainfluenssarokotetta... onneksi pidin pääni :rolleyes:
 
Magneettimedia samoin kuin mv-lehti eivät ole luotettavia lähteitä hakea tietoa oikein mihinkään asiaan liittyen. Lähdekritiikkiä kannattaa olla.

Itse otan nyt ekaa kertaa raskausaikana influenssarokotteen (joka on siis aivan eri tavaraa kuin sikainfluenssarokote!), koska aiemmat lapset syntyneet joulukuun alkupuoliskolla ja olen kerennyt ottaa rokotuksen aina synnytyksen jälkeen. Nyt se ei ole mahdollista enkä ota sitä riskiä näillä perussairauksilla, että jättäisin rokotteen ottamatta. Jos olisin perusterve, niin en oo varma ottaisinko. Vaikka olenkin ammatiltani th.

Rokotuksiin on hyvä suhtautua varauksella, varsinkin ylimääräisiin pandemiarokotuksiin. Mutta rokoteohjelmaan päässeet rokotukset on hyvin pitkällisesti tutkittuja ja testattuja, eivät ne sinne muuten pääsisi. Ainut jonka olen jättänyt kuopukselle ottamatta on rotavirusrokote. Itse kun olen sitä mieltä, että se on turhake ja osaan kyllä viedä lapseni sairaalaan, jos nestetasapaino alkaa näyttämään huonolta. Ja osasinkin, kun kuopus 3v:na siihen sairastui. Oli niin raju tauti, että puolessa vuorokaudessa meni tosi huonoon kuntoon ja vietti seuraavat 2vrk nestetipassa. Nyt en oo vielä päättänyt miten toimin tämän vauvan kanssa sen rokotuksen suhteen.. Toisaalta hirvittää se, että jos noin raju tauti iskisi esim.vauvalle tai yksveelle. Mutta enköhän mä silti osaisi hoitoon lapsen viedä ajoissa. En tiedä, täytyy miettiä..

Noista ruokarajoitteista oon Sadeyes samaa mieltä, enkä noudata niitä neuroottisesti. Tosin maksaa, homejuustoa ja esim. graavilohta en syö ikinä muutenkaan. En vaan tykkää.

Ultrakuulumisia odotellessa niiltä joilla tänään uä on! :)

vaimo ja vaavi rv 16+4
 
Viimeksi muokattu:
No juu magneettimedia jakaa kyllä sellasiakin uutisia, että oksat pois :D aina tietty katson lähdelinkin ja alkuperäisen tutkimuksen tekijän, tahon ja maan/laitoksen missä tutkimus on toteutettu. En itsekkään ihan niin hysteerinen ole että uskoisin näihin "valtio mikrosiruttaa ihmisiä"-juttuihin :ninja:
Asioita on kuitenkin hyvä tutkia ja miettiä monelta eri kantilta ja käyttää myös maalaisjärkeä! Moni ihminen ei söisi nappia jonka tuntematon kadulla tarjoaa mutta jos lääkäri sanoo että tämä on hyväksi sinulle niin asiaa miettimättä se otetaan. Suomessakin lääkäritkin tekevät hoitovirheitä tuhansittain ja sadat niistä johtavat kuolemaan.

Itsestäni tuli hyvin epäilevä lääkkeiden suhteen kun olin koko ikäni penisiliiniä syönyt suht usein ja yhtäkkiä kuurin ollessa päällä, sain anafylaktisen shokin ja hengen lähtö oli minuuteista kiinni. Ja 2v myöhemmin eräs lääkäri joka kettuuntui päätökseeni kieltäytyä punkteerauksesta, määräsi penisiliini-antibiottia tahallisesti minulle. Oikeudessa sai vain vakavan varoituksen, kovempaa tuomiota ei tullut koska "potilas ei kuollut" (y) Nykyään siis olen hyvin tarkka kun käyn lääkärissä tai otan jotain nappeja/piikkejä.
 
Mä en oo kerenny miettiä koko influessarokotetta:ROFLMAO:
Noista ruuasta maksaa en oo syöny ku en tykkää muutenkaan, mutta sinihomejuustoa söin tuossa yks päivä pitsan päällä.

Voi ihanaa katjuska :rolleyes:
Miten mä jaksan odottaa vielä 10 päivää:ROFLMAO:
 
Mä otan influenssa rokotteen sen takia kun koen itse sen hyväksi. Mulla on vaan positiivistä sanottavaa siittä. Olen muutenkin riskiryhmässä astman takia. Aina kun pikku flunssakin tulee niin ottaa rajusti keuhkoihin sairastaa. Olen kerran sairastanut a-viiruksen ja ei kiitos enään ikinä sitä.

Mä en niin tarkka oo syömisistä. Hulluksihan siinä tulisi kun alkaa niitä liikaa miettimään. Olin kamalan tarkka esikoisen kohdalla ja se alkoi loppua kohden rankkaa. Syön kaikkea kohtuudella ja käytän maalaisjärkeä syömisissä.

Katjuska, hyvin piti sun mietteet pojasta. Onnea sen johdosta ja ihana kuva. Ei oo onneksi pitkä matka terkkuun. Kun avaan ulko-oven nään terveyskeskuksen. Kävelee 2 minuuttia sinne :)

Kiitos tsempeistä kaikille. Nyt on nimikin sille bakteerille. Se on pseudomona.

Tänään tasan 16+0 joten laitan masukuvaa.

 
  • Tykkää
Reactions: Bells ja Pippuri123
norappi: Sullakin aika mukavaa vauhtia tuo maha kasvaa :D hyvä ettei oo pidempi matka terveyskeskukseen :)

Minä tilasin äsken ainukerhon pisteillä Suomileijona pupun, pehmohelistimen, hoitovoidetuubin ja puhdistuspyyhepaketin. Eli noi tulee ilmaiseks siitä hyvästä, kun ostin ainun käsikäyttöisen rintapumpun, parit tuttipullot, nännimuotoilijan,maidon kerääjän ja tutin+tuttinauhan :)
 
  • Tykkää
Reactions: norappi
Heelou! :) nyt on rakenneultrassa käyty, aika oli klo 12, jonka jälkeen kaupam kautta kotiin. Meille ois tulossa TYTTÖ!:love::)
Kaikissa kuvissa näytti tytöltä :)
Kaikki näytti olevan kunnossa, liikkui paljon, haukotteli, venytyeli jalkaansa, heiluttu kättään:love:
Koko vastasi viikkoja, painoarvio noin 391 g ja noin 20 cm pitkä.

Onnee Katjuskallekin onnistuneesta ultrasta ja poikalupauksesta!:)

Mulla ois sit 30.11 Kelaneuvola seuraava jutska. Ihana jos äitiyspakkaus tulis sit pian:rolleyes:
Mukavaa pe päivänjatkoo kaikille!:)
 
Heelou! :) nyt on rakenneultrassa käyty, aika oli klo 12, jonka jälkeen kaupam kautta kotiin. Meille ois tulossa TYTTÖ!:love::)
Kaikissa kuvissa näytti tytöltä :)
Kaikki näytti olevan kunnossa, liikkui paljon, haukotteli, venytyeli jalkaansa, heiluttu kättään:love:
Koko vastasi viikkoja, painoarvio noin 391 g ja noin 20 cm pitkä.

Onnee Katjuskallekin onnistuneesta ultrasta ja poikalupauksesta!:)

Mulla ois sit 30.11 Kelaneuvola seuraava jutska. Ihana jos äitiyspakkaus tulis sit pian:rolleyes:
Mukavaa pe päivänjatkoo kaikille!:)
 
Olipa hankalaa päästä kirjautumaan sisään uudistuksen jälkeen! Koneella ei suju vieläkään mutta nyt yhtäkkiä kännykällä pääsi.

Yöhikoiluja tai puutumisia ei ole ollut eikä enää tarvitse nousta vessaankaan niin usein, mutta nukahtaminen on joskus puun takana kun oma pulssi jyskyttää korvissa, mahassa ja joka paikassa! Jos nukkuu päikkärit, ei saa illalla unta, jos ei nuku, on ihan zombi koska väsymys on jäätävää. Häntäluukipu jatkuu vaihtelevana ja pyöräily on alkanut aiheuttaa symfyysikipua, joten olen lopettanut sen. Influenssarokotuksesta en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä..

Toissapäivänä päästiin pikaisesti ylimääräiseen ultraan h18+0, kaikki hyvin ja sukupuoli saatiin tietää, sulatellaan sitä vielä :D ilmeni että vauva on potkinut koko ajan istukkaa (joka siis etuseinässä), joten ei ihme ettei paria epävarmaa käväisyä lukuunottamatta ole tuntunut mitään. Ultran jälkeen se päätti kuitenkin kääntyä ja keksi virtsarakon potkimisen ilon, ja nyt muuten tuntuu ja varmasti! Masu on myös menneen viikon aikana pullahtanut ulos niin, ettei mene enää sisään :barefoot: rakenneuä on vajaan kahden viikon päästä.

Me ei olla ostettu vielä yhtään mitään. En halua laittaa satoja euroja tavaroihin ennenkuin vauvalla on edes jotain mahdollisuuksia selvitä hengissä jos se syntyisi (en kuitenkaan pystyisi käyttämään niitä mahdolliselle "seuraavalle" jos tämä ei selviäisi), joten ennen viikkoa 24 ostetaan tuskin muuta kuin ehkä joku söpö vaate jota hypistellä. Ja 24 tulee täyteen jouluna, joten varmaan joulun jälkeisistä aleista yritetään tehdä löytöjä ja säästää rahaa. Onhan tässä huhtikuuhun aikaa. Jollain pinniksellä nyt ei edes ole kiire kun viereen otetaan nukkumaan kuitenkin. Äitiyspakkaus tuskin ehtii joulupostin seasta aatoksi meille vaikka se olisikin ihanaa. Kaveri tilaa itselleen kaikki ilmaiset boxit ja muut, katson ne läpi kun se saa ne ja päätän sit mitä tilaan alkuvuodesta meille ;)

Tänään RV 18+2!
 
Heelou! :) nyt on rakenneultrassa käyty, aika oli klo 12, jonka jälkeen kaupam kautta kotiin. Meille ois tulossa TYTTÖ!:love::)
Kaikissa kuvissa näytti tytöltä :)
Kaikki näytti olevan kunnossa, liikkui paljon, haukotteli, venytyeli jalkaansa, heiluttu kättään:love:
Koko vastasi viikkoja, painoarvio noin 391 g ja noin 20 cm pitkä.

Onnee Katjuskallekin onnistuneesta ultrasta ja poikalupauksesta!:)

Mulla ois sit 30.11 Kelaneuvola seuraava jutska. Ihana jos äitiyspakkaus tulis sit pian:rolleyes:
Mukavaa pe päivänjatkoo kaikille!:)
 
Onnea kaikille ketkä tyttö- tai poikalupauksen ovat saaneet :) Itse odottelen sinne kuukauden päähän, että pääsen rakenneultraan!:)

Pääsimpä sanomasta ettei oo ollu puutumista!! Parina aamuna nyt herännyt et molemmat kädet on puuduksissa... Helposti myös puutuu jos sohvalla on samassa asennossa pitkään. Eilisen ja tän päivän on taas tiiviisti saanu ravata vessassa,, et jokohan tää rallikin alkaa :D
Närästys on myös päivän sana. Mua ei väsytä öisin, voisin varmaan valvoa koko yön kunhan saisin iltapäivällä nukkua! Mut sit jos taas nukun päivällä niin heräämisen jälkeen närästää aivan kamalasti :( Oisin kyllä toivoinut että oisin vielä hetken säästynyt tältä..

Hankintoja meidän ei kauheasti tarvii tehdä tän kakkosen kohdalla. Turvakaukalo+telakka,sähkökäyttöinen rintapumppu ja ne "nänninkohottajat" koska viimeksi imetyksen kanssa oli ongelmaa kun vauva ei saanut kunnon otetta :/
 

Yhteistyössä