Huhtikuun hurmurit 2017 *lokakuussa*

Voi onpa kiva kuulla ammattilaisen mielipide noista harkkasupistuksista, kiitos Pippuri! Minuakin ne on vähän mietityttäneet, varsinkin saunassa niitä on tuntunut. Mulla viime raskaudessa sauna toimi todellakin "ässänä" aiheuttaen loppuvaiheessa joka kerta supisteluja ja suolen tyhjenemistä :geek: Mukava kuulla että ei pitäisi olla syytä huoleen.

Viikon päästä tuleekin kaksi vuotta siitä kun viimeksi meni lapsivedet :ROFLMAO: Mieletöntä päästä kokemaan se kaikki vielä uudestaan!

Bosch 14+0 pokspokspoks :love:
 
Ihania ultrauutisia ja tsemppiä niille jotka odottaa vielä ultraa!

Mä en ole koskaan ennen ottanut influenssarokotusta, mutta tänä vuonna ajattelin sen ottaa ensimmäisen kerran ihan varmuuden vuoksi.

Nimistä sen verran, että meillä olisi pojalle aika varma nimi jo keksittynä, mutta tytölle vaan pari ideaa. Onneksi tässä on aikaa vielä keksiä :)

Mulla alkoi lauantaina sellainen epämääräinen vihlonta tuolla alhaalla joka jatkui myös eilen. Voisin kuvitella, että tämä olisi ihan normaalia, mutta pitää varmaan silti seurailla miten etenee. Onko muilla ollut tällaista?

Reese 12+4
 
Onnea Joiku kaksosuutisista! Varmasti kyllä menee aikaa tottua ajatukseen. :)

Vihlontaa mulla ei ole ollut, mutta eiköhän se ole normaalia kuitenkin. Palelua sen sijaan on lähes jatkuvasti (muistaakseni joku muukin sanoi palelevansa :D), ja väsyttää melkein enemmän kuin alkuraskaudessa. :sleep:

Laskeskelin tässä just, milloin voisin aloittaa äitiysloman (n. 5 kk päästä), kun on näin maanantain kunniaksi työmotivaatio huipussaan :ROFLMAO: En tosin ole vielä töissä edes kertonut raskaudesta, kaipa sitä kohta voisi...

fabula 12+0 (poks! ja toinen kolmannes :love:)
 
Voi miten ihania ultrakuulumisia täällä ♥ Niitä on kiva lueskella omaa odottaessa :)

Meillä saisi töissä sen influenssarokotteen, mutta en oo oikeen vielä osannut päättää, haenko sen vai en.. Mies oli loppuviikon saikulla kovan räkäflunssan takia ja tietenkin mäkin nyt sain sen.. Kävin tänään lääkärissä ja määräsi kolme päivää saikkua. Aika karsea olo, kun ei voi buranaakaan syödä ja ostin apteekista vääriä panadoleja - ei näköjää comp käykään raskaana. Onneksi lääkäri oli mukava ja sanoi, ettei flunssat haittaa ollenkaan raskaana vaan päinvastoin, vauvan pitää jo vatsassa tottua erilaisiin tauteihin äidin kautta ja kerryttää vastustuskykyä. Kuulemma se on vaan hyvä, jos tulee vähän enemmänkin flunssia ja sanoi että se on myös imettäessä tärkeää. Helpotti tietää :D
 
Mun mielestä THL:n sivuilla suositellaan ottamaan influenssarokote, koska jos sen saa, niin saattaa olla vaaraa vauvalle ja se myös kai suojaa vauvaa syntymän jälkeen ettei sairastu heti.
Mä ajattelin sen kyllä ottaa kun niin näppärästi töissä saa.

rolliakka82 ja 14+1
 
Juu influenssa on asia erikseen, mutta normaalit flunssat on kyllä tosiaan hyviä vauvan vastustuskyvyn kehittymisen kannalta. :)

Onnea Joikulle tuplista! :love:

Minttumar & mini 12+3
 
Höh papuprinsessa, parane pian siispä :)
Rokotteesta ei olla minulle missään puhuttu enkä varmaan otakaan :)

Minulla niitä repäisy, vihlasu tai miksikä niitä kutsutaan tulee myös, Varsinkin nyt kun yskä on. Muuten jos teillä tulee yskää ja kun yskänlääkettä ei ole tutkittu onko siitä haittaa raskaudessa, niin apteekkari suositteli Pharysol hunajasuihketta. Autto mulla tosi paljon! (selvisin viime yön heräämättä yskään).

Mulla masu on todella huomattava jo, raskausleggarit jo käytössä.

Oskama & papana 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: papurinsessa
Paljon taas keskutelua tullut tänne :)

Himona täällä on viili ja mandariinit! Yritän silti rajottaa, ettei tulis vauvalle allergioita, kun on liikaa saanut jotain tiettyä ruoka-ainetta. Lisäks niin oudolta kun se itestä tuntuukin, mulla on lihan himo!! Ja oon ollut yli 4v kasvissyöjä.o_O Oon antanut nyt periksi, koska tuskin nää himot ihan hatusta temmattuja ainakaan aina on, joten vauva vaan tarttee lihaa kasvaakseen.

Influenssarokotetta en ainakaan tällähetkellä ajatellut ottaa. Ikinä en ole ottanut, enkä koe nytkään tarvetta (varsinkaan kun en tee töitäkään nyt).

Pahoinvointia täällä edelleen vaikka viikkojen puolesta olis saanut jo helpottaa. Lähinnä kylläkin silloin, kun ruokailuväli venähtänyt liian pitkäksi. Eli 2-3h tankkaus jatkukoon. (y)

Onko muut tehnyt vielä hankintoja vauvalle? Me käytiin miehen kanssa nt-ultran jälkeen sillon ostamassa body ja sukat. Lisäks mulla on noi vanhat varastot, joita on vauvahuuruissani keräillyt jo monta vuotta. :love: Vaunut kopan ja kaukalon kanssa me saadaan (!!) kumitytön perheeltä ja kaikista pienimpiä vaatteita mennään tulevan mummon luokse katsomaan jossan vaiheessa. :)

Mollama & Jantteri 15+1
 
THL:n suosituksen mukaan raskaana olevat kuuluu riskiryhmään, joka saa ilmaiseksi influenssarokotteen. Ilmaisen rokotteen saa myös raskaana olevan lähipiiri. https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/kausi-influenssarokote/raskaana-olevat En vaan itekään tiedä että mitä kautta rokotukseen pitäis varata aika, kun eivät työterveydessä näitä riskiryhmien ilmaisrokotuksia hoida. Ennen en oo ottanu rokotusta, mutta nyt aattelin että vois ottaa, kun esikoinen kantaa niin paljon tauteja tarhasta kotiin...

Harjoitussuppareita tulee mullakin, varsinkin jos on kova pissahätä niin mahan jännittäminen aiheuttaa myös supistelua. Edelliselläkin kerralla oli noita pitkin raskautta, mutta eivät missään vaiheessa aiheuttaneet mitään. Kyllähän ne silti hieman mietityttää aina ja paras apu mulla ainakin on lepo.

Kerrottiin lauantaina 3v. esikoiselle raskaudesta, kun se kiipeilee niin mielellään mun päällä esim. sohvalla, eikä oikeen meinaa uskoa kieltoja. Ihana kun se oli heti ihan varma että sieltä on tulossa pikkusisko, eikä uskonut olenkaan että saattaa se olla velikin... Onkohan sillä jotain salaista tietoa asiasta? :D Nyt se on joka päivä jossain vaiheessa kyselly että joko se vauva on tullu pois mahasta. Pitkä talvi tulossa... ;)

(EDIT Lisäyksenä vielä että esikoinen on siis itse poika, niin siksi on jotenkin hellyttävää että se puhuu nyt koko ajan pikkusiskosta...)
 
Viimeksi muokattu:
En olekaan täällä pitkään aikaan kirjoitellut. Mutta mut voi poistaa listoilta, nii en siellä pyöri. Kkm todettiin tosiaan 6.10 nt-ultrassa, kehitys oli loppunut rv9+4.

Ihanaa odotuksen jatkoa teille ❤
Minä parantelen itseni fyysisesti (sain kohtutulehduksen) ja henkisesti ja siirryn kuumeilijoihin.
 
Pikaista toipumista Kapsukka! Ja osanottoni!

Meillä tulee tällä viikolla täyteen 15 raskausviikkoa. Kohtahan tässä jo jäädään äippikselle. :D Jotenkin tämä toinen raskaus menee kuin siivillä ja tuntuu oikeesti siltä, että kohta jäädään äippälomalle jo. Vaikka meneehän tässä vielä aikaa.. :ROFLMAO:

Maha kasvaa ja suolaista tekee mieli... Kamala miten sitä suolaista tekeekin mieli. Hyvä etten välillä itkua väännä kun ei ole mitään upporasvassa tehtyä herkkua tarjolla. Onkohan mulla joku suolan puutostila?

Pitää varmaan välillä pysähtyä nauttimaan tästä raskaudesta ihan tietoisesti ettei vaan sujahda ohi. (y)
 
Onko muilla masut ruvenneet kasvamaan jo? Musta tuntuu että alkuraskauden turvotuksen laskettua ei ole juuri mitään tapahtunut, iltaisin turvottelee mutta päivisin spottaan ehkä juuri ja juuri vähän enemmän pyöristynyttä muotoa. Kai se joillain sitten pompahtaa yhtäkkiä myöhemmin esiin...

Ei joka päivä, mutta lähes joka päivä se vatsanpohjan kutittelu tuntuu voimakkaasti. En ole 100% varma, mutta uskon että ne on pikkuisen liikkeitä. Kestää 5-15 min ja sitten rauhoittuu hetkeksi, kunnes alkaa uudestaan. :sneaky:
 
Mulla on ainakin edellisestä raskaudesta jäljellä mahaa sen verran, että senkin takia näkyy jo, mutta tossa viikolla 13 pompsahti kyllä yhtäkkiä esille aika paljonkin. Nyt taas vähän rauhoittunut, mutta kyllä jo selkeästi näkee, että raskaana ollaan.
 
Mulla on maha kasvanut jo jonkin verran, vaikka olenkin vasta viikolla 12 (tai 13 ultran perusteella). Selvemmin erottuu aina iltaa kohti, kun tulee turvotusta, mutta kyllä sen aamullakin jo alkaa huomata. :) Tai siis itse huomaan ja mies huomaa, tuskin kovin moni ulkopuolinen vielä pelkän mahan perusteella mitään arvaisi. Tai niin mä ainakin toivon :whistle::LOL:

fabula 12+1
 
Kapsukka: Olen pahoillani, todella paljon voimia ja tsemppiä jatkoa varten ♥ :( Parempia vointeja

Mä olen jo aloittanut nuo vauvahankinnat ja ostanut kirppailta muutaman vauvan vaatteen sekä lidlistä jotain vauvakamaa. Ihana mummi oli jo bongannut alennuksesta halvan pinnasängyn ja mennyt sellaisen ostamaan jo varastoonsa. Aika suloinen hän on :D

Mulla maha alkoi pömpöttämään jo varmaan kuudennella viikolla ja pömpötys pahentunut koko ajan... Olin vähän kerännyt painoa ennen raskaakis tuloa, niin lantiolle alkoi tulemaan arpia ja nyt kun tuli raskaus perään niin voi jessus miten tuo arpien tulo on maksimoitunut! Rasvailen ihoa iltaisin vaikka se ei taida oikein auttaa... Olen muuten huomannut vatsan kasvusta, että se turvotus vaihtelee kamalasti ja mahan koko vaihtelee myös sen mukaan. Kuitenkin maha alkaa koko ajan pömpöttämään ylempää ja ylempää ja nyt se alkaaki pyöristymään jo heti rintojen alta kohti alavatsaa.

Mulla oli alussa kamalia maitotuotehimoja, mutta nyt se on vaihtunut päinvastaiseen.. Juusto ällöttää ja meinaan oksentaa sen takia. Enemmänkin herkut maistuu ja ruoka ällöttää. Tähän asti en ole kärsinyt lainkaan pahoinvoinnista, mutta nyt 12. raskausviikolla pahoinvointi on ilmestynyt kuin tuhkatuulesta. Koko ajan ällöttävä olo ja varsinkin ruokaillessa meinaan välillä oksentaa kesken kaiken.

Alavatsaan on vieläkin välillä nippaillut.. Etenkin kyljelleen ollessani. Eilen makasin selälleni, kun tunsin yhtäkkiä aivan alavatsalla keskellä hassua kuplintaa, mikä kesti vain hetken. Eihän se vielä mitään vauvanliikettä voi olla, mutta kummallinen tunne se oli ja ei ole koskaan mitkään vatsapörinät tuossa kohtaa pörisseet. :D

Apua, ultraan tasan viikko! Perästä tullaan mutta tullaan kuitenkin. Siinäkin mielessä jännä päivä, että silloin "julkistan" asian myös tuttaville
 
Minä aion ottaa influenssarokotteen vaikken ole koskaan sitä ottanut. Esikoista odottaessa sairastuin influenssaan ja se oli niin kamala tauti etten sitä toiste halua raskaana sairastaa. Onneksi sain silloin Tamiflu-kuurin joka auttoikin tosi nopeasti, mutta oli kyllä kamalimmat kolme päivää ikinä!
Mekin käytiin ostoksilla nt-ultran jälkeen: body, housut ja myssy tarttuivat matkaan. Lisäksi tilasin netistä toisen bodyn, housut, neuletakin ja college-haalarin. Voi vitsi miten pieniä koon 50 vaatteet onkaan, vaikea uskoa että esikoinen käytti niitä pari kuukautta :) loput hankinnat saa odottaa rakenneultraa. Toki jos sieltä on jälkeen poika tulossa, ei mitään periaatteessa tarvita.
Mulla on vihdoin hellittänyt se jatkuva pahoinvointi ja väsymys. Tilalle on tosin tullut oksentelu yhtäkkiä aamupalan yhteydessä ja hampaiden pesun yhteydessä yökköily/oksentaminen. Edes pahimman pahoinvoinnin aikaan ei ollut hampaiden pesussa ongelmaa, nyt aivan yhtäkkiä tuli oksennus kun pesin takahampaita. Samoin jotkut yllättävät sattumat ruuissa tai ihan vaan se kun joku yskii oikein kurkun pohjasta saa yökkämään Ensi viikolla ois hammaslääkäri ja tässä pohdin että pystynkö sinne menemään...
Tatjanal+tyyppi 13+3
 
Maha täälläkin alkanu vähä pömpöttää. Välillä päivän mittaan tulee myös turvotusta joten sitten tuo maha vasta pömpöttääkin ihan kunnolla.
Mulla on sellanen halvimmasta päästä oleva dopleri jolla en viimeks kuullu kuin vasta joskus 20rv:lla äänet.
Tänä aamuna ajattelin kokeilla ja löysin sen verran nopeen sykkeen tuolta mahasta että tuskin se omani on.
Helpottavaa kuulla, tässä ollu jo nii pitkä aika ultrasta ja ensi viikolla vasta neuvola.
Liikkeitä en oo tuntenu ollenkaan. Niitä odotellessa.
Viime yönä näin unta että olin jo synnyttäny ja vauva olikin poika:D oli ihan oudot fiilikset ja mietin siinä että mistähän pojalle vaatteet.

Työnhaku stressaa tällä hetkellä mua hirveesti. En kehtais hakee töitä jotka kestää pidempään, koska kohtahan mun pitää kertoa raskaudesta työnantajalle niin hyvä olis jos sais työtä jotka kestää alle puolivuotta.
Viimeksi mulla loppu työt sopivasti pari kuukautta ennen äitiyslomaa joten ei tarvinnu hermoilla. Just huonoon aikaan jäin työttömäksi mutta nyt vaan on mentävä näin.

Kath 15+3
 
Pahoittelut Kapsukka! :( Pikaista toipumista ja onnea uuteen yritykseen, sitten kun sen aika teillä on. Kannattaa kurkata Keskenmenon jälkeen kuumeilevien ketju Vauvakuume -puolelta, se on ihan loistava vertaistukensa kannalta. <3

Sokerirasitus ohi, ja ei se kyllä mitään nautintoa ollut. Paha olo oli jo ennen kun menin rasitukseen (12h paasto) ja glukoosilitku oli jotain ihan hirveää.. En oo koskaan mitään noin ällöttävän makeeta juonu.. Toivottavasti ei tarviis enää mennä uudelleen myöhemmin raskauden aikana. Oli sen verran inhottava kokemus. :D

Minttumar & mini rv 12+5
 
Kapsukalle suuret pahoittelut :(

Meillä oli tänään nt-ultra ja tällä kertaa vauva vastasi viikkoja 12+5, eli mulle voi vaihtaa lasketuksi ajaksi 21.4.
Niskaturvotukset ja muut oli ok. Down riski oli 1:2894, mitä muilla ollut? Tietysti mulla tekee toi ikä heti paljon (n)
Oli niin suuri helpotus nähdä/kuulla että vauvalla kaikki hyvin, että itku tuli.:love:
Paino on tosiaan tippunut ja käskettiin siihen kiinnittää huomiota. Kilppari testeissä täytyisi kanssa käydä.
 
Pahoittelut Kapsukalle!

Me oltiin koko perhe muutama päivä Ruotsin reissussa, niin ei tänne joutanut. Olipas kiva reissu, vaihtelu virkistää :) kovasti olisi mieli tehnyt ostaa jo vauvalle nature zoon mobile ja vaunulelu, mutta vielä maltoin mieleni.

Alle viikko ultraan, ensi viikon keskiviikkona nähdään meidän pötkylä :) Jos sen jälkeen jotenkin konkretisoituisi vauvan tulo ja raskaus. Ajattelen kyllä päivittäin olevani raskaana, mutta jotenkin en osaa ajatella, että mahassa olisi vauva. Onko muilla ollut tälläistä?

Hampaiden pesu yököttää nykyään täälläkin ja vatsa on tullut jo esiin. Lähtee jo melkein tosta rintojen alta :)
 
minttumar: Voiei, itse olen juuri jännitellyt tuota sokerirasituskoetta, kun mullakin tulossa se parin viikon päästä ja jo pelkkä verikoe oli mulle tarpeeks kamala.

diiduska91: Mä taas välillä edes unohdan olevani raskaana, kun ollut niin oireetonta tähän saakka :D Mulla ultra ensviikon tiistaina, eli aika yhtä kauan saadaan odotella ;D

Tää on tosi outoa, kun netissäkin sanotaan, ettei ole mahdollista tuntea sikiön liikkeitä kuin vasta jostain 15. raskausviikosta alkaen ja ensikertalaisilla ei välttämättä vielä silloinkaan. Silti nyt eilenkin kun istuin sohvalla melkein selälleen ja olin syönyt munkin, rupesi kohdun seutuvilla tuntumaan elohiirimäistä nykimistä ja kuplintaa. Todellakaan ei tuntunut samalta kuin suolenpärinät. Kesti jonkin aikaa niin, että tunsin sitä vähän väliä koko ajan siinä samassa kohtaa. Menin siitä sitten nukkumaan ja selälleen maatessani aina vähänkin liikahtaessani tai vatsaa silittäessäni alkoi se outo kurlutus siinä samassa kohtaa. Vielä tänäänkin tulee välillä noita hassuja tuntemuksia siihen samaiseen kohtaan. Ihan hassua, mitä lie onkaan. Aloin jo miettimään, että onkohan se sittenkin luultua vanhempi tai jotenkin kasvanut kamalan nopeasti isommaksi. Jännittää ensiviikko vieläkin enemmän nyt :D Vaikka voihan se myös liittyä johonkin kasvuun tms.
 
Hihii! Mullahan on pieniä liikkeitä tuntunut jo jonkun aikaa, mutta eilen mieskin tunsi ensimmäiset mahan päälle asti! Ja päivälleen samoilla viikoilla kuin esikoisesta! ;) Kyllä mullakin on olu välillä vaikeeta ajatella että siellä oikeesti on joku, vaikka pahoinvoinnin takia ei raskaus ole unohtumaan päässyt, mutta just kun tässä välissä tulee yli kuukausi ilman neuvoloita, ultria ja sydänäänten kuuntelua. Mutta nyt kun noi liikkeet alkaa olla selvempiä ni helpottaa!

Ja kyllä jotkut väittää tunteneensa liikkeitä jo 12. viikolla, kyllähän vauvat ja äidit on erilaisia, että miksipä se ei voisi olla mahdollista. Enempi minusta tuntuu että noilla ohjerajoilla pyritään siihen ettei kukaan turhaan huolestuisi jos ei liikkeet ala ajoissa tuntumaan, kun joillain menee kuitenkin yli 20. viikon ennen ku tuntuu. (Joskus oon ihmetelly näitä "en tiennyt olevani raskaana ennen kuin synnytin" -tarinoita, että kuin rauhallisia ne vauvat oikein on ollu, kun liikkeitäkään ei oo odottaja havainnut. Esikoinen oli meinaan semmonen potkija, että ei ois mitenkään voinu jäädä huomaamatta!)
 

Yhteistyössä