Huhtikuun hurmurit 2017

Hassu kysymys, mutta kytätäänkö teitä lähipiirissä? Mä olen nyt tän viikon aikana törmännyt siihen, että pienellä paikkakunnallamme mun juorutaan olevan raskaana, kun en nykyään enää juo mitään. Sakki kyttäämällä kyttää, onko esim. illanistujaisissa lasissa mehua vai prosentteja.. Ja kasvaako vatsa jo!? Mieheltäni jo kaksi kysynyt asiasta. Ja multakin asiaa on kysytty. Miksi ihmeessä? Eikö se ole jokaisen oma asia? Ja aikanaan kerrotaan ihan varmasti. Itselleni ei tulisi mieleenkään mennä moista keneltäkään utelemaan.
 
Huomenta!
Mie jo kurkkailen tänne varovasti. Tänään aamusta tehty haalea plussa, ja nyt kp 25/28-30.
Taustalla tuulimunat 02/16 ja 05/16, joten aika varovaisin mielin vielä tästä plussasta(n)

Minut voisi lisätä kuitenkin listalle 27.4/hymynaama95/20v/JS/1.lapsi

Neuvolaan soittelen varmaan sitten kun menkat on oikeasti myöhässä :ROFLMAO:
Varhaisultran varaan syyskyyn lopulle, mulla on vaan pakko saada varmuus ettei taas ole kyseessä tuulimuna.
 
Moikka! Taidan tulla tänne mukaan, mikä onni ❤

Testin tein muutama päivä sitten ensimmäisen kerran, hailu viiva näkyi!
Tässä nyt kuitenkin jännitetään rakenneultraan saakka, sillä yksi lapsistamme oli täysin terveeksi tutkittu siihen mennessä, silloin kuitenkin todettiin hyvin vakavia ongelmia sydämessä ja jouduimme keskeytykseen 21+6 viikoilla...

Tämän kierron jälkeen oli tarkoitus ottaa ehkäisy käyttöön, sillä meillä on häät ensi heinäkuussa ja olisi mahdollinen laskettu aika mennyt niin lähelle, joten mikäli tämä nyt jatkuu hyvin, niin kaikki meni juuri niin kuin toivoimme ❤

Tinttimaija 27v/17.4./Tyks/4.lapsi
 
Itsekin mietin että milloin kertoisin raskaudesta, kun ei voi tietää jos tulisikin vielä keskenmeno. Enkä sit halua kertoa et ei meille tulekaan vauvaa. Ehkä sitä jollekin voisin jo kertoa, haluaisin. Viim siinä vk 8-10 vois kertoa osalle. Töissä en halua kertoa ku vasta myöhemmin. Vanhemmille ajateltiin taas kertoa ns. Synttärilahjana. Tavallaan helpottaisi jos sais vaa kertoa. Kerran joutunut jo kieltäytyy juomisesta ja illanviettoja on tulossa lisää..Et jotain syitä sit juomattomuuteen pitäisi keksiä.

Myös urheilu mietityttää. Harrastan kovasykkeistä joukkuelajia ja pelejään ois tässä. Ensimmäisen kolmanneksen saa varmaan harrastaa jos on tottunut, mut sykkeet nousee ylös helposti. Normaalistikin sykkeet nousee maksimiin pelatessa. Mutta nyt erityisesti..levossakin tuntuu et syke on korkeampi. Myöhemmin myös kontakti / kaatumisriski tulee isommaksi, ni pitää lopettaa kisaaminen. Mutta nyt taidan vielä jatkaa vähän aikaa. Tarkkaile vaan oloa, niin eiköhän kaikki mee hyvin. Mitä mieltä te olette? Missäköhän vaiheessa parempi vähentää? Vaikeaa! Sitä pohtii kokoajan et onkohan sykkeen nousulla väliä näin alussa, jne. Kuitenkin raskaus menee kaiken edelle..

Trillian laita laskutuksi ajaksi vaikka se 20.4. Jotain sinnepäin se vois olla :)
 
Mäkin oon tehnyt viisi testiä tässä raskauden aikana ihan vain nähdäkseni, että viivat tummenee. Ja kyllähän ne tummenivat. Nyt rv 5+4 ja vihdoin viivat tummat joten minäkin olen tyytyväinen enkä enää luultavasti testaa.

Me kerrotaan muille vasta varmaan nt-ultran jälkeen. Parhaalle kaverille olen asiasta kertonut miehen lisäksi. Mut o kyllä hankala pitää asia itsellä kun toisaalta haluaisi huutaa asian kaikille ja iloita! Mut ehkä maltetaan vielä siihen asti, että varmasti tiedetään siellä olevan joku :love:
 
Täälläkin olisi yksi huhtikuisen odottaja! :) Useampi testi jo tehty, joten kai se pitää vaan uskoa. Jännittävää!!

Oireina ollut tähän asti lähinnä aivan jäääätävä väsymys.... ja pientä pahoinvointia myös aamuisin ja iltaisin. Muutoin olo on tosi normaali, mitä nyt pään sisällä myllertää ja kauheasti pohdituttaa, miten sitä sitten pärjää kahden kanssa ym :rolleyes:

Listalle tiedot: 17.4./Heliaana/28v./hys/2.lapsi

Laitan vielä viestiä FB-ryhmästä!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä myös yksi varovaisen innostunut. Eilen ja tänään saatiin tikkuun haalea mutta kuitenkin aivan selkeä viiva. Ekasta yrityskierrosta tärppäsi, kun ehkäisy jätettiin pois ajatuksella "voi mennä kauankin" :) Itseäni alkoi epäilyttää maanantaina tullut ihan pieni ruskea vuoto pyyhkiessä, ikinä ei ole ollut vastaavaa. Menkkoja odotin alkavaksi huomenna. Lisäksi nuhaa, aivastelua, etovaa oloa, hengästymistä sekä turvonneet ja arat rinnat. Nettilaskurin mukaan, viimeisten kuukautisten perusteella la olisi 23.4.17 :) Ensimmäinen tulossa <3 saa lisätä listalle ja kunhan uskallan, niin pyydän lisäämään myös fb-ryhmään :)

23.4./kamno/27/TYKS/1.lapsi
 
Viimeksi muokattu:
Varovainen joukkoon liittyminen.
Viikko sitten tehty ensimmäinen plussa ja nyt pitäis kasassa olla 5+0.
Miehellekään en oo vielä kertonu...

Mielelläni liityn faceryhmään. Naamattomat ja nimimerkkikeskustelut ei kauheesti innosta :)

16.4/isabel 32/31/kos/2.lapsi
 
Viimeksi muokattu:
Friid Varmaan ite kuulostella, mikä tuntuu hyvältä. Mulla itellä tosiaan alko tuntua pahalta jo ihan alussa. Lisäks mun lajissa on suuri kaatumis vaara ja sykkeet nousee väistämättä lähelle maksimia, joten senkään puolesta oli pakko jäädä tauolle heti.. Harmi sinällään, koska mullakin olis kausi ollut nyt syksyllä parhaimmillaa, mutta ensivuonna sitten. :)
 
Itsekin mietin että milloin kertoisin raskaudesta, kun ei voi tietää jos tulisikin vielä keskenmeno. Enkä sit halua kertoa et ei meille tulekaan vauvaa. Ehkä sitä jollekin voisin jo kertoa, haluaisin. Viim siinä vk 8-10 vois kertoa osalle. Töissä en halua kertoa ku vasta myöhemmin. Vanhemmille ajateltiin taas kertoa ns. Synttärilahjana. Tavallaan helpottaisi jos sais vaa kertoa. Kerran joutunut jo kieltäytyy juomisesta ja illanviettoja on tulossa lisää..Et jotain syitä sit juomattomuuteen pitäisi keksiä.

Myös urheilu mietityttää. Harrastan kovasykkeistä joukkuelajia ja pelejään ois tässä. Ensimmäisen kolmanneksen saa varmaan harrastaa jos on tottunut, mut sykkeet nousee ylös helposti. Normaalistikin sykkeet nousee maksimiin pelatessa. Mutta nyt erityisesti..levossakin tuntuu et syke on korkeampi. Myöhemmin myös kontakti / kaatumisriski tulee isommaksi, ni pitää lopettaa kisaaminen. Mutta nyt taidan vielä jatkaa vähän aikaa. Tarkkaile vaan oloa, niin eiköhän kaikki mee hyvin. Mitä mieltä te olette? Missäköhän vaiheessa parempi vähentää? Vaikeaa! Sitä pohtii kokoajan et onkohan sykkeen nousulla väliä näin alussa, jne. Kuitenkin raskaus menee kaiken edelle..

Trillian laita laskutuksi ajaksi vaikka se 20.4. Jotain sinnepäin se vois olla :)

Mä harrastin edellisessä raskaudessa koripalloa vielä viikolle 25. Tai ihan siis pelasin.
Naisten 10:n juoksin 2pv ennen laskettua.

Kyllä ne sykkeet saa nousta kuhan itelle ei tuu huono olo. Lapsi saa aina ekana hapen ja vasta sit äiti ☺
 
  • Tykkää
Reactions: Friid
Eipä menny ihan suunnitellusti tuo äidille kertominen, menin viemään kakkuvuokaa sen luokse ja sen mies oli ulkona tupakilla niin äiti että mee kaveriksi sinne. No minä sitten että emmää kun oon lopettanu tupakoinnin, no äiti sitten ihan tyynenä kysyy että no ootko raskaana. Mitäpä siinä tilanteessa kieltämäänkään enää, olisin toki halunnut vähän pidemmälle odottaa kertomista :LOL: Oli kyllä ihan innoissaan ja taisi siinä parit onnenkyyneleetkin tulla, ensimmäinen lapsenlapsi hänelle. :X3:
 
Heippa! Täällä varovainen ilmoittautuminen mukaan, eilen illalla tein testin. Olisin ehdottomasti kiinnostunut tulemaan facebook-ryhmään mikäli sellainen on jo tehty/on tulossa. :)

Tiedot voi lisätä listaan: 23.4 / Nelisa / 25 / TYKS / 5.lapsi
Lasketusta ajasta ei ole vielä täysin varmuutta, mutta aika lähelle tuota ilmoitettua varmaan menisi, mikäli kaikki menee hyvin ja pieni pysyy matkassa. :)
 
Huh koko viikonloppu mennyt nukkuessa ja SYÖDESSÄ. Iha järkkyä miten voi kokoajan tehd mieli syödä.. Viime raskaus meni oksentaessa rakenneultraan saakka, niin oon ihan puulla päähän lyöty kun ei vieläkään oo etova olo ollut.
Varasin tuonne neuvolaankin ajan (5.9) ja samalla päätin että en varhaisultraan mene. Eikös ekalla neuvolakäynnillä jo vähän kuunnella ja pitäisi jo ihan hyvin kuuluakkin kun yli rv 7?
 
Täällä taas oli hirveetä paniikkia. Kerroinkin aiemmin siitä tuhruvuodosta ja siitä että silti raskaus löydettiin oikeasta kohtaa ja elossa oleva sikiö, tai niin elossa mitä niillä viikoilla ollaan. Tällöin kerrottiin että joillain vaan tulee ruskeeta tuhrua, ja huolestua pitää vasta jos vuoto muuttuu kirkaaksi ja tulee kovia mahakipuja.

Noh, se tuhruttelu jatku 5päivää, noin joka toinen päivä vähän ruskeeta tuhrua. Kunnes sitten eilen ilalla jäätäviä mahakramppeja, en saanu nukuttua yhtään kun koski ja ei ollu kotona panadolia. Aamulla valahti vessanpönttöön kirkkaan punasta verta vähän ja kivut jatku.

Marssin suoraan päivystykseen. Sisätutkimus, kohdunsuu kiinni ja kohtu kasvanut. Emättimessä ruskeaa vuotoa, joka ei suoraan valunut kohdusta.

Kipujen takia (ja anelun) pääsin ultraan. Sieltä se löyty 5+5viikkoja vastaava alkio JA syke. Näin sen itekkin! (Menkoista ois 6+2, mut arvelinkin sen olevan pienempi ku tiesin hedelmöitysajankohdan).

Istukka kuulemma vuotaa. Tai ultrassa siinä näky jotain hyytymiä jotka vuotaa taas kohta. Kuulemma se on normaalia tai sitten kertoo huonosta raskaudesta. Se lääkäri oli v*tun ärsyttävä. Mitään ei saanu kysyä kun vastaus oli aina "EI VOI TÄSSÄ VAIHEESSA TIETÄÄ MITÄ TAPAHTUU, ENKÖ JUURI NIIN SANONUT!!!!"

Hcg 12204, noussut siis kahdenpäivän takaisesta 6820 kuulemna ihan hienosti, vaikka ei ihan tasan tuplaantunut. Oli huolissaan sykkeestä joka oli hiljainen, mutta näkyi. Kuulemma voi johtua siitä että vasta alkanut sykkiä tai siitä että kohta menee kesken. Mahakivut kuulemma saattaa selittyä osittain sillä että ultrassa näkyi ilmaa suolistossa, ei päässyt ultraamaan toista munasarjaa ollenkaan ku ilmaa oli eessä.

Entiiä, huono maku jäi tosta lääkäristä ainakin. Oli niin hirvee että ois tehny mitäeli lyyä turpaan kun vastaili niin ilkeesti kaikkeen mitö kysyin. Vaikka tiedän että alkuviikoilla kaikki on epävarmaa, mutta lohduttavaa oli se, että alkio on kasvanut viidessä päivässä ja nyt jo näkyy syke. Lohdutti myös tietää, että vuoto ei johdu alkiosta vaan siitä istukasta. Mutta sekin voi olla kuulemma huono asia.

Hirveetä epätietoisuutta Onneksi tilannetta seurataan ja tiistaina pääsen sille aiemmalle kivalle lääkärille ultraan katsomaan onko alkio jatkanut kehitystään/ onko istukassa vielä hyytymiä.
 
En nyt ees muista että kuttuko se niitä "hyytymiks" vai mikskä. Mutta jokatapauksessa istukasta se vuoto tulee. Oiski huonosti kiinnittynyt? Joku rako? En tiedä. Aarghhhhgsösbzbdbdb
 
Tsemppiä rriude, kuulostaa tosi piinaavalta tilanteelta. :( Tuo epätietoisuus on varmasti pahinta ja miten kurjaa, että tossa tilanteessa joku lääkäri on kohdannut sut noin ammattitaidottomasti. Täällä on kaikki peukut pystyssä, että juttu selviäis lopulta parhain päin.

Itellä on alkanut se uskomaton väsymys nostaa päätään, meinasin tänään nukahtaa pystyyn keskellä päivää, kun luin esikolle kirjaa. Hirvittää, miten jaksaa päivät touhuta pienen kanssa, jos tää pahenee..

Toinen ikävä oire joka on myös tuttu viime raskaudesta on myös ilmaantunut jälleen, nimittäin krooninen v*tutus. Oon tosi kiukkunen koko ajan ilman syytä ja se on älyttömän kuluttavaa. Huoh. Onko muilla?

Hei sellasta ehdottelen vielä, että laitettaisko aina postauksen loppuun tieto että millä viikoilla mennään? Osa on niin laittanutkin. Musta se on kiva, kun lukee teidän oireita ja kuulumisia, niin tietää vähän millä viikoilla mennään eikä tartte aina etusivulta luntata. :)

Ehdottelee norbba ja hämis 5+1
 
rriude, miten ankea lääkäri! Hienosti on munkin mielestä hcg noussut ja onneks pääset pian kivemmalle lääkärille taas!

Mä elättelen toiveita raskausoireiden alkamisesta :LOL: ikään kuin tänä aamuna ei toinen kahvikupillinen maistunut enää niin hyvältä ja ikään kuin se vähän jopa ällöttäisi.. toivossa on hyvä elää ;)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

kenke+Maisa 5+2
 
Eilen tehty toinen raskaustesti, jossa viiva hiukan edellistä testiä tummempi. :love: Viime kierron kemiallinen ja viivojen vahvistumattomuus kummittelevat vielä päässä, niin aion testata niin kauan parin päivän välein, kunnes viivat tasavahvat. Oireita ei nyt juuri ole, ellei aamuvirkkuutta ja lievää pahaa oloa lasketa. :D

minttumar & mini 4+2
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä rriude, kuulostaa tosi piinaavalta tilanteelta. :( Tuo epätietoisuus on varmasti pahinta ja miten kurjaa, että tossa tilanteessa joku lääkäri on kohdannut sut noin ammattitaidottomasti. Täällä on kaikki peukut pystyssä, että juttu selviäis lopulta parhain päin.

Itellä on alkanut se uskomaton väsymys nostaa päätään, meinasin tänään nukahtaa pystyyn keskellä päivää, kun luin esikolle kirjaa. Hirvittää, miten jaksaa päivät touhuta pienen kanssa, jos tää pahenee..

Toinen ikävä oire joka on myös tuttu viime raskaudesta on myös ilmaantunut jälleen, nimittäin krooninen v*tutus. Oon tosi kiukkunen koko ajan ilman syytä ja se on älyttömän kuluttavaa. Huoh. Onko muilla?

Hei sellasta ehdottelen vielä, että laitettaisko aina postauksen loppuun tieto että millä viikoilla mennään? Osa on niin laittanutkin. Musta se on kiva, kun lukee teidän oireita ja kuulumisia, niin tietää vähän millä viikoilla mennään eikä tartte aina etusivulta luntata. :)

Ehdottelee norbba ja hämis 5+1

Ihan pakko vaan tohon vatutukseen kommentoida, että ai kauhee :D Niin järjetön ketutus koko ajan, että kyllä on miehellä kestämistä! Ja itelläkin ärsyyntynyt olo siitä, kun järjellä ajatellen tajuaa, että eipä tässä nyt mitään erityisen v*tuttavaa ole tapahtunut ja varsinaista syytä ei oikein ole, mutta... ARGH!

Eli siis kauhea v*tutus ja siihen päälle itkuherkkyys, avot :) Lohdutin eilen miestä, että ei tätä toivottavasti kauaa kestä. Hän naurahti, että niin, 9kk. Eei toivottavasti sentäs!

Viime raskauden ajan olin kuitenkin pääosin rauhallisempi ja tasaisempi kuin normaalisti ;) joten toivoa on vielä..

Heliaana, 5+1
 
Tsemppiä rriude, toivottavasti kaikki on kunnossa! Tollaset lääkärit on kyllä niin syvältä, itsellekin osunut muissa asioissa vastaavia kohdalle...

Heh, mahtaakohan mullekin jossain vaiheessa iskeä ketutus päälle :DToivottavasti ei, kivempi olla tälleen pää pilvissä mitä nyt, hymyilyttää koko ajan. :love:
Eikä yhtään pysty keskittymään töihin, kun ajatukset pyörii vaan vauvajutuissa :ROFLMAO: Oireita en ole pahemmin huomannut, mitä nyt tissit on vähän isommat ja herkät, olo hiukan "krapulainen" ja reagoin hajuihin herkemmin. Mutta kai sitä näissäkin on näin aluksi. :)

fabula & puolukka, 4+4
 
Yhteistyössä