Ihanat vanhan ajan opettajat

  • Viestiketjun aloittaja Peyote
  • Ensimmäinen viesti
Peyote
Ei ennen opettajille sanottu vastaan. Juu ei. Mä en ymmärrä vanhanajan opettajien hehkutusta ollenkaan. Mun vanhempien kouluaikana opettajat oli lähestulkoon hirviöitä.

Äiti jäi luokalleen äidinkielestä, koska opettaja ei tykännyt siitä. Äiti suoritti ehdot täysin pistein. Opettaja oli sanonut, että tytöt eivät saisi pitää lettejä koska se on lapsellisen näköistä. Nimitti äitiäni aina pakanatytöksi kun kuuli ettei äitiä i ollut kastettu. Äitini perhe ei kuulunut kirkkoon.

Isälläni oli useita opettajia jotka löivät oppilaita. Isä sanoo että pelkäsi, varsinkin naisopettajia, koska ne löivät ja huusivat. Väkivalta oli sellaista, että opettaja saattoi lyödä oppilasta korvalle niin että oppilas lensi sen voimasta.

Ette kai te tuollaista toivoisi lapsillenne?
 
Ei.

Minun parhain opettajani hiljensi jo käytävällä kaikki pulinat. Hän tunsi oman arvonsa. Luokassa hän paukautti nahkaisen salkkunsa pöydälle ja esitti ensimmäisen syvällisen kysymyksen. Usein se oli "nouseeko aurinko huomenna?"

Jos et ollut hiljaa ja kuunnellut, puhunut vain omalla vuorollasi, sä lensit pihalle, sait poissaolomerkinnän ja kun tarpeeksi niitä tulee, et pääse läpi, saat paskan numeron vaikka koe menisi hyvin ja jos opettaja suostuu poissaolojen korvaamiseen, se on työlästä ja miljoonasti helpommalla olisit päässyt pitämällä suusi kiinni.

Se oli hyvä opettaja. Kysyä sai ja hän vastasi. Mutta nulikkamaista urputtamista ja päänaukomista, muiden häiritsemistä hän ei suvainnut. Häirikkö sai jatkaa vinkumistaan yksin käytävässä.
 
"sasa"
Ei ennen opettajille sanottu vastaan. Juu ei. Mä en ymmärrä vanhanajan opettajien hehkutusta ollenkaan. Mun vanhempien kouluaikana opettajat oli lähestulkoon hirviöitä.

Ette kai te tuollaista toivoisi lapsillenne?
Siinä välissä on aika paljon vaihtoehtoja. Ei nykykäytäntökään ole mistään kotoisin, että jotkut yksittäiset häiriköt voivat häiritä koko luokan opettamista kuukausikaupalla. Sen verran pitäisi rotia olla, että oikeat häiriköt saadaan pihalle luokasta/koulusta vaikka sitten niskaperse-otteella. Ja oikeus takavarikoida kännykät yms. jos niitä käytetään opetuksen häirintään esim kuvaamalla videota, kuuntelemalla musiikkia tms.

Jos joku oppilas on niin pihalla, kuinka koulussa käyttäydytään eikä vanhemmat välitä, niin pihalle vain.
 
Entisaikoina saattoi olla aika kieroutuneita tapauksia. Esim. niin että ala-asteella luokassa oli 2 oppilasta, josta toinen opettajan lapsi. Opettaja nöyryytti tätä vierasta lasta päivittäin, repi vihkoja kappaleiksi, ym. ym. Koulunjohtaja oli tämän opettajan aviomies. Nöyryytetystä lapsesta tuli koulukiusaaja ylemmillä luokilla.

Toisaalta sitten oli tiukempia opettajia joita myös kunnioitettiin, ja joista pidettiin myöskin.
 
huohhhhh
Häiriköt ja kiusaajat kuriin! Opettajaa pitää kuunnella ja kunnioittaa, myös luokkatovereita. En halua lapsilleni luokkaan "muruja", jotka aikovat tappaa ja kiusaavat kamalilla asioilla...
 
Peyote
Sadisteja opettajia on olemassa vielä nykyäänkin. Silloin kun otsikoihin nousee joku opettajan ja oppilaan välinen kahakka, kannattaa muistaa, että ei me oikeesti olla oltu näkemässä mitä siellä on tapahtunut. Puolin ja toisin.
 
"vieras"
Vanhan ajan opettajilla oli auktoriteettia ja lapsetkin oli kasvatettu silloin, että opettajia totellaan. Niin yläasteella kuin lukiossakin oli sellaisia opettajia, joiden ei tarvinnut kuin sanoa kerran, niin ne pahimmatkin tarkkisluokkalaiset tottelivat.

Lukiossa oli yksi naisopettaja, jota monet jopa pelkäsivät, en tosin ymmärrä miksi. Etenkin ne, jotka eivät olleet hänen oppilainaan. Hänellä oli kyllä kunnolla auktoriteettia lyhyestä varrestaan huolimatta. Me, jotka olimme hänen oppilaitaan, opimme, että hänellä on lämmin huumoritaju ja hän osasi opettaa.
 
Riippuu kuinka vanhanajan....

Omat opettajani, tai ainakin suurin osa (peruskoulu ja lukio kyseessä) olivat kunnon opettajia. Ansaitsivat kunnioituksensa, eivät sietäneet häiriöitä. Omasivat auktoriteettia, ei noiden tarvinnut kuin katsoa, niin oppilaat olivat kunnolla. Mun aikana (aloitin peruskoulun -74) ei minun nähteni tai tietoni mukaan opettajat kurittaneet fyysisesti. Eikä noiden tarvinnut minkäänmoiseen fyysiseen käsirysyyn ryhtyä, kun ei ollut nykyajan mukaisia häiriökäyttäytyjiä. Oli toki häirikköjä, vaan ihan eri maata ne oli silloin.
 
Peyote
Ei kai tässä mennä toiseen ääripäähän...ei tässä näiden viikkojen kurikeskustelussa kukaan kai toivo mitään hermoheikkoja, kiivasluonteisia ja mielivaltaisia opeja? :)
Mielestäni toivoo. Yksikin esimerkiksi kommentoi että pienemmän pitää oppia ettei urputa isommalleen. Ja moni kommentoi siihen tyyliin, että selkäänkin olisi tämä oppilas ansainnut. Kun halusi pipoa pitää.
 
Blue

No tottahan se on että vanhempia pitää kunnioittaa ja heidän käskyjään pitää kuunnella, eikä saa alkaa soittamaan suutaan vastaan (ja jos on tarve olla eri mieltä, aikuisetkaan eivätole aina oikeassa, niin silloinkin asia pitää hoitaa fiksusti).

Lisäksi pitää noudattaa sekä koulun jörjestyssääntöjä että etikettiä siitä että ruokaillessa ei pidetä päähinettä.
 
"vieras"
Kyllä nykyopet on paljon inhimillisempiä kuin silloin kun itse olin koulussa. Mä jouduin parin open silmätikuiksi , olin hiljainen ja häiriötön mutta aina kun pärjäsin kokeissa niin väitettiin että lunttasin. En luntannut!
 
Mielestäni toivoo. Yksikin esimerkiksi kommentoi että pienemmän pitää oppia ettei urputa isommalleen. Ja moni kommentoi siihen tyyliin, että selkäänkin olisi tämä oppilas ansainnut. Kun halusi pipoa pitää.
No jaa, nämä on sitten varmaan netissä niitä kärjistävimpiä kirjoituksia kaikista sadoista viesteistä tähän keskusteluun liittyen.
"Sasa" totesi hyvin tässä ketjussa että ääripäiden välissä on paljon eri vaihtoehtoja. Mukava, pitkäpinnainen ja reilu pitää open olla, mutta tiukka kuri pitää olla.

Pitää ottaa huomioon myös oppilaiden erilaisuus. Kaikkiin ei ne parhaimmat metodit vaan koskaan uppoa, joidenkin kohdalla joutuu valitettavasti turvautumaan semmoisiin maltillisiin voimakeinoihin.
 
Peyote
No tottahan se on että vanhempia pitää kunnioittaa ja heidän käskyjään pitää kuunnella, eikä saa alkaa soittamaan suutaan vastaan (ja jos on tarve olla eri mieltä, aikuisetkaan eivätole aina oikeassa, niin silloinkin asia pitää hoitaa fiksusti).

Lisäksi pitää noudattaa sekä koulun jörjestyssääntöjä että etikettiä siitä että ruokaillessa ei pidetä päähinettä.
Mutta jos oppilas jättää etiketin noudattamatta, niin voiko opettaja aikuisena myös jättää sovitut toimintamallit noudattamatta ja nostella oppilaita seinille? Minusta ei. Minusta nuoren käytös on tässä paljon ymmärrettävämpää.
 
"vieras"
[QUOTE="sasa";28326346]Siinä välissä on aika paljon vaihtoehtoja. Ei nykykäytäntökään ole mistään kotoisin, että jotkut yksittäiset häiriköt voivat häiritä koko luokan opettamista kuukausikaupalla. Sen verran pitäisi rotia olla, että oikeat häiriköt saadaan pihalle luokasta/koulusta vaikka sitten niskaperse-otteella. Ja oikeus takavarikoida kännykät yms. jos niitä käytetään opetuksen häirintään esim kuvaamalla videota, kuuntelemalla musiikkia tms.

Jos joku oppilas on niin pihalla, kuinka koulussa käyttäydytään eikä vanhemmat välitä, niin pihalle vain.[/QUOTE]

Mutku häirikköjä pitää ymmärtää, niillä on niin vaikeaa, etenkin jos ovat mamuja, jne...
 
Blue
Mutta jos oppilas jättää etiketin noudattamatta, niin voiko opettaja aikuisena myös jättää sovitut toimintamallit noudattamatta ja nostella oppilaita seinille? Minusta ei. Minusta nuoren käytös on tässä paljon ymmärrettävämpää.
Ei tietenkään saa. Mutta opettajalla on oikeus poistaa oppilas muita häiritsemästä jos ei tottele toistuvia kehoituksia. Siihen en ota kantaa että käyttikö ko opettaja liikaa voimaa tai arveluttavia keinoja, koska sitä ei tiedä virallisetkaan tahot vielä. Mutta koko tilannetta ei olisi syntynyt jos tämä oppilas ei kerta toisensa jälkeen häiriköisi koulussa. Voin taata ettet sinäkään ymmärtäisi tätä oppilasta enää jos oma lapsesi joutuisi päivästä toiseen kärsimään koulussa tämän edesottamuksista.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Mun mielestä jokasessa koulussa sen koulun tapakulttuuri ja järjestyssäännöt pitäisi kirjata ylös ja tiedottaa selkeästi uusille oppilaille, vaikka syksyllä. Eli oppilaat tietäisivät että millaisesta käytöksestä seuraa mitäkin.
Jollain lailla tuntuu, että tuo ruokasalista poistaminen tuli oppilaille vähän yllätyksenä...en tiedä.
 
"sasa"
Mutta jos oppilas jättää etiketin noudattamatta, niin voiko opettaja aikuisena myös jättää sovitut toimintamallit noudattamatta ja nostella oppilaita seinille? Minusta ei. Minusta nuoren käytös on tässä paljon ymmärrettävämpää.
Mihin vedetään raja ymmärtämiseen ja sormien läpi katsomiseen? Koska ihmisluonteeseen kuuluu ominaisena se, että rajoja yritetään venyttää ja kokeilla mitä kaikkea saakaan tehdä. Koska häirikölle osoitetaan konkreettisesti, että homma ei käy? Soitetaanko poliisit paikalle? Annetaanko häirikön loputtomiin haistatella ja solvata?

Maailmassa pitää osata kunnioittaa ohjeita, sääntöjä ja niiden valvojia. Vaikka olisi kuinka teiniangsti päällä.
 
Peyote
Minäkin muistan ala-asteelta opettajan, joka soitteli pianolla aina väärin ja kun virhesointu sattui, hän ärjäisi yhdelle luokan pojista. Tämä toistui useita kertoja musiikkitunnin ajan, jokaisella musiikintunnilla. Tämä nimenomainen poika, niin, kyllä hän oli häirikkö. Uskon että hänellä oli jotain neurologista, mikä saattoi selittää asiaa. Ei hän apuja saanut ikinä, pelkkää huutoa opettajilta. Kiusasi muita oppilaita, minua ainakin, mutta häntäkin kiusattiin julmasti. Opettaja tapasi aina kaikin tavoin tätä poikaa nöyryyttää. Minuakin kolasi luokan edessä huutamalla että vihkoni on sotkuisempi kuin pojilla, niin että aloin itkeä.

Aloin vihata tätä opettajaa. Ei olis tullut mieleenkään totella. Murrosikä ja kasvava hormonimäärä kai osaltaan aiheutti, että mä tunsin ihan hallitsematonta raivoa sitä äijää kohtaan. En koskaan tehnyt mitään, en edes pahemmin uhmannut, mikä on ihme. Tunnen vieläkin koko ruumiissani sen tutun raivon ja halveksunnan kun muistelen tätä opettajaa. Kouluaikainen kiusaaminen oli hänen luokallaan pahimmillaan ja uskon että hän omalla käytöksellään antoi esimerkkiä ja loi huonoa ilmapiiriä.

Kuulin taannoin että kyseinen opettaja on dementoitunut, on vieläkin poikamies. Tunsin ihan suunnatonta katkeruutta siitä, että miksi hänelle suodaan sellainen lahja että hän saa olla muistamatta kaikkea pahaa mitä on tehnyt.
 
Peyote
Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;28326418:
En yhäkään ala keltaisen lehdistön omaan tyyliinsä antamien "tietojen" mukaan muodostaa minkään sortin mielipidettä tapahtuneesta.
Tosi vaikee oikeesti tietää mitä siellä on tapahtunut.
 
Ääiti
Tuo koulukasvatus pitäisi olla niinkuin normaali kotirakkaussuhde perheissä. Ei mitään valvontakameroita, ethän itsekkään kyttää lapsiasi videovalvonnalla vai? Luottamus on tärkeintä että se pysyisi tuola koulumaailmassa.
On opettajia jotka hanskas homman, ei trvitse ääntä korottaa lainkaan ja lapsi tottelee. Meitä on erilaisia kasvattajia niin kotona kuin kouluissa. Sinkkosen Jarin pitäisi pitää opettajille luentoja aiheesta. Kasvatus on psykologiaa ja koulussa tätä perus hyvää kasvatusmallia voidaan käyttää.
 
noeioomahdollista
Mun mielestä jokasessa koulussa sen koulun tapakulttuuri ja järjestyssäännöt pitäisi kirjata ylös ja tiedottaa selkeästi uusille oppilaille, vaikka syksyllä. Eli oppilaat tietäisivät että millaisesta käytöksestä seuraa mitäkin.
Jollain lailla tuntuu, että tuo ruokasalista poistaminen tuli oppilaille vähän yllätyksenä...en tiedä.
No meillä 90-luvulla ei tullut yllätyksenä kenellekään. Erikoista, jos nykyään on toisin. Ihan perusasioita, että miehet eivät pidä päähinettä sisällä ja pipoja ja lippiksiä ei pidä naisetkaan. Tätä jankutettiin ekaluokalta asti.
 
Blue
Minäkin muistan ala-asteelta opettajan, joka soitteli pianolla aina väärin ja kun virhesointu sattui, hän ärjäisi yhdelle luokan pojista. Tämä toistui useita kertoja musiikkitunnin ajan, jokaisella musiikintunnilla. Tämä nimenomainen poika, niin, kyllä hän oli häirikkö. Uskon että hänellä oli jotain neurologista, mikä saattoi selittää asiaa. Ei hän apuja saanut ikinä, pelkkää huutoa opettajilta. Kiusasi muita oppilaita, minua ainakin, mutta häntäkin kiusattiin julmasti. Opettaja tapasi aina kaikin tavoin tätä poikaa nöyryyttää. Minuakin kolasi luokan edessä huutamalla että vihkoni on sotkuisempi kuin pojilla, niin että aloin itkeä.

Aloin vihata tätä opettajaa. Ei olis tullut mieleenkään totella. Murrosikä ja kasvava hormonimäärä kai osaltaan aiheutti, että mä tunsin ihan hallitsematonta raivoa sitä äijää kohtaan. En koskaan tehnyt mitään, en edes pahemmin uhmannut, mikä on ihme. Tunnen vieläkin koko ruumiissani sen tutun raivon ja halveksunnan kun muistelen tätä opettajaa. Kouluaikainen kiusaaminen oli hänen luokallaan pahimmillaan ja uskon että hän omalla käytöksellään antoi esimerkkiä ja loi huonoa ilmapiiriä.

Kuulin taannoin että kyseinen opettaja on dementoitunut, on vieläkin poikamies. Tunsin ihan suunnatonta katkeruutta siitä, että miksi hänelle suodaan sellainen lahja että hän saa olla muistamatta kaikkea pahaa mitä on tehnyt.
Melkoisia kaunoja sinäkin kannat itsessäsi. Sälytit siis kaikkien opettajien huudot pojalle tämän opettajan niskaan, ja kannat samaa hallitsematonta raivoa ja katkeruutta edelleen häntä kohtaan? Ohhoh...
 
Yhteistyössä