Ihanat vanhan ajan opettajat

  • Viestiketjun aloittaja Peyote
  • Ensimmäinen viesti
Peyote
No meillä 90-luvulla ei tullut yllätyksenä kenellekään. Erikoista, jos nykyään on toisin. Ihan perusasioita, että miehet eivät pidä päähinettä sisällä ja pipoja ja lippiksiä ei pidä naisetkaan. Tätä jankutettiin ekaluokalta asti.
Mun mielestä on sata tärkeempää sääntöä kuin joku pipon pitäminen. Miksei kukaan tajua pipoasian olevan paremmin kuin koskaan? Pitävät sentään pipoja ulkona. Ennenhän piti rangaistuksen uhalla pakottaa nuorille pipo päähän. Pipo päässä ruokailu ei ihan oikeesti aiheuta minkäänlaista käytännön haittaa. Vaikka sen pois ottaminen on hyvä tapa, niin ei se ole todellakaan mikään elintärkeä asia, kuten esimerkiksi se, ettei kaveria haukuta, ettei lyödä ja ettei tönitä. Opettajien kannattaisi keskittyä isompiin ongelmiin, koululaisten nuuskan käyttöön vaikka.
 
noeioomahdollista

Kaipa ideana on, että opitaan noudattamaan turhiltakin tuntuvia sääntöjä elämää varten. Työpaikalla tehdään niinku pomo sanoo, vaikka itsestä tuntuisi miten turhalta. On myös johdonmukaista, että kaikista säännöistä pidetään kiinni, niinhän lakejakin noudatetaan, eli tuomio tulee vaikka ketään ei murhannutkaan teollaan.

Etiketti on osa kulttuuria eli ihan kiva sitäkin käytännössä toteuttaa eikä vaan kirjasta opetella.
 
  • Tykkää
Reactions: Jätkä
-
Ok. Eli siis sä olet katkeroitunut jollekkin opettajalle, koska se haukkui sun vihkoa epäsiistiksi. Nyt sä olet jotenkin kaikkien niiden puolella, jotka aukoo päätään opettajille syystä tai syyttä, koska ne tekee sen mitä sä et itse koskaan uskaltanu.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että ei aina kannata alkaa avautua. Helposti sillä kerjää itselleen vaan lisää ongelmia. Pitää osata valita taistelunsa. Sinä näemmä et osannut.
 
Blue
On minullekin opettajat aikojen varrella tokaisseet yhtä ja toista. Mm. uskonnonopettaja käytävällä ohimennessään sanoi minulle, minun jutellessani ja naureskellessani täysin normaalisti luokkalaiseni pojan kanssa (jota tämä ko opettaja inhosi), että vain vajaaälyiset naureskelevat Timo Savolaisen (tämän pojan) jutuille. Hetkeksi hämmennyin, mutta annoin sen sitten mennä toisesta korvasta ulos.
 
Peyote
Kaipa ideana on, että opitaan noudattamaan turhiltakin tuntuvia sääntöjä elämää varten. Työpaikalla tehdään niinku pomo sanoo, vaikka itsestä tuntuisi miten turhalta. On myös johdonmukaista, että kaikista säännöistä pidetään kiinni, niinhän lakejakin noudatetaan, eli tuomio tulee vaikka ketään ei murhannutkaan teollaan.

Etiketti on osa kulttuuria eli ihan kiva sitäkin käytännössä toteuttaa eikä vaan kirjasta opetella.
Mutta jos siis piposta tehdään näin iso asia, niin miten iso asia tönäiseminen onkaan sen rinnalla? Eihän silloin irtisanominen niin kummallista olekaan jos näin ajattelee. Minusta irtisanominen voi olla vähän liioiteltua, mutta ehkä asiaan liittyy jotain mitä ei tiedetä.
 
-
Mun mielestä on sata tärkeempää sääntöä kuin joku pipon pitäminen. Miksei kukaan tajua pipoasian olevan paremmin kuin koskaan? Pitävät sentään pipoja ulkona. Ennenhän piti rangaistuksen uhalla pakottaa nuorille pipo päähän. Pipo päässä ruokailu ei ihan oikeesti aiheuta minkäänlaista käytännön haittaa. Vaikka sen pois ottaminen on hyvä tapa, niin ei se ole todellakaan mikään elintärkeä asia, kuten esimerkiksi se, ettei kaveria haukuta, ettei lyödä ja ettei tönitä. Opettajien kannattaisi keskittyä isompiin ongelmiin, koululaisten nuuskan käyttöön vaikka.
Ai että käytöstavoilla ei kertakaikkiaan ole mitään merkitystä? Eikös sen pipon voi sitten pitää mummonsa hautajaisissakin ja kirkossa päässä, kun ei siitä mitään haittaa ole kenellekkään?
Oletko koskaan ajatellut, että se pipon tai hupun päästä riisuminen osoittaa kunnioitusta ja arvostusta. Pipo otetaan pois päästä ruokaillessa, koska kunnioitetaan sitä, että se ruoka on siinä nenän edessä????? Ja ilman pienintäkään vaivannäköä?
Ihme kiittämätöntä ja itsekästä ja typerää porukkaa!!!!
 
  • Tykkää
Reactions: rops
"sasa"
Mun mielestä on sata tärkeempää sääntöä kuin joku pipon pitäminen. Miksei kukaan tajua pipoasian olevan paremmin kuin koskaan? Pitävät sentään pipoja ulkona. Ennenhän piti rangaistuksen uhalla pakottaa nuorille pipo päähän. Pipo päässä ruokailu ei ihan oikeesti aiheuta minkäänlaista käytännön haittaa. Vaikka sen pois ottaminen on hyvä tapa, niin ei se ole todellakaan mikään elintärkeä asia, kuten esimerkiksi se, ettei kaveria haukuta, ettei lyödä ja ettei tönitä. Opettajien kannattaisi keskittyä isompiin ongelmiin, koululaisten nuuskan käyttöön vaikka.
Jos kotona ei kukaan vaivaudu opettamaan, että lakki on sisällä pois päästä, niin valitettavasti sekin jää koulun tehtäväksi. Ajat ja tavat muuttuvat, mutta kaikessa ei pitäisi aikuisten antaa periksi teineillä ja lapsille, vaikka väkivaltaan verrattuna olisikin kyse "pikkuasiasta". Pienistä asioista koostuu käytöstavoissakin se iso joki. Liiallinen yksilöllisyyden korostaminen ja salliminen johtaa yhteiskunnassa lopulta siihen, että kukaan ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään ja omista oikeuksistaan. Eli vaikka sinäkin ja teinit nyt vinkuvat, että mitä välii, mutta pohja-ajatus on se, että jokainen haluaisi kerätä tarjottimelleen ne itsestä kivalta tuntuvat asiat ilman velvollisuuksia ja yhteisesti sovittuja normeja. Pieniä tai isoja. Anarkian alku.
 
  • Tykkää
Reactions: Jätkä
Blue
Mutta jos siis piposta tehdään näin iso asia, niin miten iso asia tönäiseminen onkaan sen rinnalla? Eihän silloin irtisanominen niin kummallista olekaan jos näin ajattelee. Minusta irtisanominen voi olla vähän liioiteltua, mutta ehkä asiaan liittyy jotain mitä ei tiedetä.
Piposta ei tehty isoa asiaa, ko poika lähti ruokalasta piponsa kanssa ja se asia oli siinä. Suutaan opettajalle soittavasta oppilaasta, joka ei totellut poistumiskäskyjä, tuli iso asia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
noeioomahdollista
Mutta jos siis piposta tehdään näin iso asia, niin miten iso asia tönäiseminen onkaan sen rinnalla? Eihän silloin irtisanominen niin kummallista olekaan jos näin ajattelee. Minusta irtisanominen voi olla vähän liioiteltua, mutta ehkä asiaan liittyy jotain mitä ei tiedetä.
Ei se pipo olekaan itsessään iso asia vaan se edustaa paljon isompia asioita. Tuohon irtisanomisjuttuun en ota kantaa, pääperiaatteeni on se, että opettaja ei töni oppilaita, piste. Hallittu kiinnipito ja kuljettaminen ok.
 
Blue
Mun mielestä on sata tärkeempää sääntöä kuin joku pipon pitäminen. Miksei kukaan tajua pipoasian olevan paremmin kuin koskaan? Pitävät sentään pipoja ulkona. Ennenhän piti rangaistuksen uhalla pakottaa nuorille pipo päähän. Pipo päässä ruokailu ei ihan oikeesti aiheuta minkäänlaista käytännön haittaa. Vaikka sen pois ottaminen on hyvä tapa, niin ei se ole todellakaan mikään elintärkeä asia, kuten esimerkiksi se, ettei kaveria haukuta, ettei lyödä ja ettei tönitä. Opettajien kannattaisi keskittyä isompiin ongelmiin, koululaisten nuuskan käyttöön vaikka.
Mutta mitäs sitten jos nuuskaa käyttävä oppilas alkaa soittamaan suutaan opettajalle? Unohdetaanko sitten sekin asia ettei vaan tule konfliktia eteen? Missä menee raja että joitain sääntöjä ei tarvitse noudattaa koulussa mutta joitain sitten pitää?
 
reeytrtyrt
Opettaja on tullut esiin ja kertonut oman mielipiteensä ja versionsa, missä lymyilee koulun rehtori?

Mun mielestä koulussa pitäisi saada takaisin opettajien auktoriteetti ja käytöstavat. Pipot ja lippikset ei kuulu päähän kun ollaan sisätiloissa. Ihan perusasioita. Yhteiset käyttäytymissäännöt, joiden mukaan pelataan. Se EI tarkoita opettajien mielivaltaa tai pahoinpitelyjä, vaan nimenomaan YHTEISTEN käyttäytymissääntöjen mukaan toimimista.
Kuka teistä olisi töissä jos työkaverit kohtelis teitä kuten oppilaat kohtelee opettajiaan?

http://yle.fi/uutiset/anna_perho_tyokaverini_laski_sika/6572450
 
Blue
[QUOTE="sasa";28326504]Jos kotona ei kukaan vaivaudu opettamaan, että lakki on sisällä pois päästä, niin valitettavasti sekin jää koulun tehtäväksi. Ajat ja tavat muuttuvat, mutta kaikessa ei pitäisi aikuisten antaa periksi teineillä ja lapsille, vaikka väkivaltaan verrattuna olisikin kyse "pikkuasiasta". Pienistä asioista koostuu käytöstavoissakin se iso joki. Liiallinen yksilöllisyyden korostaminen ja salliminen johtaa yhteiskunnassa lopulta siihen, että kukaan ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään ja omista oikeuksistaan. Eli vaikka sinäkin ja teinit nyt vinkuvat, että mitä välii, mutta pohja-ajatus on se, että jokainen haluaisi kerätä tarjottimelleen ne itsestä kivalta tuntuvat asiat ilman velvollisuuksia ja yhteisesti sovittuja normeja. Pieniä tai isoja. Anarkian alku.[/QUOTE]

Huonon anarkian alku. Tässähän mennään kohta siihen että mihinkään ei voi puuttua...
 
Blue
Opettaja on tullut esiin ja kertonut oman mielipiteensä ja versionsa, missä lymyilee koulun rehtori?

Mun mielestä koulussa pitäisi saada takaisin opettajien auktoriteetti ja käytöstavat. Pipot ja lippikset ei kuulu päähän kun ollaan sisätiloissa. Ihan perusasioita. Yhteiset käyttäytymissäännöt, joiden mukaan pelataan. Se EI tarkoita opettajien mielivaltaa tai pahoinpitelyjä, vaan nimenomaan YHTEISTEN käyttäytymissääntöjen mukaan toimimista.
Kuka teistä olisi töissä jos työkaverit kohtelis teitä kuten oppilaat kohtelee opettajiaan?

Anna Perho: Työkaverini, läski sika | Yle Uutiset | yle.fi
Tähän ollaan menossa kun ns. pikkuasioihin (kuten koulun järjestyssääntöjen noudattamatta jättäminen) ei saa enää puuttua, ja oppilaiden pitää antaa puhua opettajille miten tykkää jos harmittaa.
 
Peyote
Mutta mitäs sitten jos nuuskaa käyttävä oppilas alkaa soittamaan suutaan opettajalle? Unohdetaanko sitten sekin asia ettei vaan tule konfliktia eteen? Missä menee raja että joitain sääntöjä ei tarvitse noudattaa koulussa mutta joitain sitten pitää?
Ei unohdeta. Tarkoitan semmoista, että kannattaa punnita ne asiat, joista aloittaa rähinän ylipäätään. Poistamisoikeus pitää olla opettajalla ehdottomasti ja enemmänkin pitäisi olla puuttumisoikeutta kaikenlaisissa asioissa. Tekotapa vaan pitää olla ennalta sovittu ja semmoinen järkevä, ettei mentäis takaisinpäin kehityksessä sille nolaus tai kolaus linjalle.

Kyllä mä olen sitä mieltä, että tuossa pipotapauksessakin kun kerran oltiin se aloitettu ja saatettu siihen pisteeseen että opettaja käski ja oppilas ei totellut, niin mielestäni opella oli oikeus poistaa oppilas salista. Kun kerran meni jo käskemään että ulos. Hallitummin vaan olisi tehnyt asian.

Yritin oikeestaan sanoa sitä tällä aloituksella, että kyllä moni asia on tosi hyvin verrattuna johonkin epämääräisiin "entisaikoihin". Nykyään ei oppilastakaan saa kohdella kuten eläintä. Ja se on tosi hyvä. Ongelmiahan aina varmasti tulee joka ajassa olemaan ja niitä pitää yrittää ratkaista. Nykyajan kouluissa taitaa rauhattomuus olla se ongelma.
 
"Vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Ääiti;28326448:
Tuo koulukasvatus pitäisi olla niinkuin normaali kotirakkaussuhde perheissä. Ei mitään valvontakameroita, ethän itsekkään kyttää lapsiasi videovalvonnalla vai? Luottamus on tärkeintä että se pysyisi tuola koulumaailmassa.
On opettajia jotka hanskas homman, ei trvitse ääntä korottaa lainkaan ja lapsi tottelee. Meitä on erilaisia kasvattajia niin kotona kuin kouluissa. Sinkkosen Jarin pitäisi pitää opettajille luentoja aiheesta. Kasvatus on psykologiaa ja koulussa tätä perus hyvää kasvatusmallia voidaan käyttää.
No silloin pitäisi kakaroiltakin kieltää filmaamiset!

Mun mielestäni kamerat olis hyvä juttu. Nykyisellään kun vanhemmat eivät usko sen enempää kuin kakaratkaan. Sinäkin kirjoitat, että Sinkkosen pitäis OPETTAJILLE luennoida. Mites vanhemmille? Kotoa se kasvatus lähtee ja jos ei teini-ikään mennessä ole käytöstapoja oppinut, niin ei niitä enää koulu pysty opettamaan. Kyllä nää haistattelijat on jo menetetty!

Sä luotat sokeasti niihin lapsiin ja heidän vanhempiinsa, mutta et lainkaan opettajiin. Missä ihmeessä on kodin vastuu? Missä on luottamus opettajiin ja kouluun? Ei ole olemassa mitään koulukasvatusta mun mielestäni. On kouluopetusta! Mun lapseni on kasvatettu kotona ja kouluun he menevät oppimaan! Valitettavasti kasvattamattomat lapset vievät heiltä sen oppimisen mahdollisuuden. Se on väärin!
 
Blue
Mutta mitäs sitten jos nuuskaa käyttävä oppilas alkaa soittamaan suutaan opettajalle? Unohdetaanko sitten sekin asia ettei vaan tule konfliktia eteen? Missä menee raja että joitain sääntöjä ei tarvitse noudattaa koulussa mutta joitain sitten pitää?
Ja eikö ymmärretä että kyllä niihin isoihinkin ongelmiin puututaan, normaalilla yläkoululla ei mene yhtäkään tuntia niin tetteikä jouduta oppilaille kertaamaan että ketään ei kiusata, hattua ei pidetä ruokalassa, tupakkaa ei polteta yms. Saattaa olla niin että tämä ko tilanne oli tämän oppilaan kymmenes kerta viikon sisään kun häntä on jouduttu ojentamaan, niin isoista kun pienistäkin tilanteista. Ja siinä vaiheessa kun poika AINA vaan soittaa poskeaan vastaan nin kyllähän se oikeasti syö opettajia...
 
opsafjao
olen vähän pöyristynyt koko teidän keskustelusta. että lapsille pitää opettaa et sääntöjä noudatetaan siksi, että joku aikuinen niin sanoo ja että aikuisia pitää totella siks että ne on aikuisia. huh. lait on tän hetkisten päättäjien säätämiä juttuja, jotka muuttuu koko ajan ja ainakin periaatteessa pitäisi ajatella että jokaisella on mahdollisuus niihin vaikuttaa. just tästä sokean auktoriteettiuskon opettamista johtuu mm. se että hyväksikäyttötapaukset on mahdollisia. lapsille ei opeteta ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan (mikä on by the way yksi opetussuunnitelman keskeinen ajatus.... mitenhän toteuttuu:)
 
Blue
Ei unohdeta. Tarkoitan semmoista, että kannattaa punnita ne asiat, joista aloittaa rähinän ylipäätään. Poistamisoikeus pitää olla opettajalla ehdottomasti ja enemmänkin pitäisi olla puuttumisoikeutta kaikenlaisissa asioissa. Tekotapa vaan pitää olla ennalta sovittu ja semmoinen järkevä, ettei mentäis takaisinpäin kehityksessä sille nolaus tai kolaus linjalle.

Kyllä mä olen sitä mieltä, että tuossa pipotapauksessakin kun kerran oltiin se aloitettu ja saatettu siihen pisteeseen että opettaja käski ja oppilas ei totellut, niin mielestäni opella oli oikeus poistaa oppilas salista. Kun kerran meni jo käskemään että ulos. Hallitummin vaan olisi tehnyt asian.

Yritin oikeestaan sanoa sitä tällä aloituksella, että kyllä moni asia on tosi hyvin verrattuna johonkin epämääräisiin "entisaikoihin". Nykyään ei oppilastakaan saa kohdella kuten eläintä. Ja se on tosi hyvä. Ongelmiahan aina varmasti tulee joka ajassa olemaan ja niitä pitää yrittää ratkaista. Nykyajan kouluissa taitaa rauhattomuus olla se ongelma.
Juuri näin, näistä olen täysin samaa mieltä! :)
 
Mulla on ollut vanhan ajan opettaja. Haluaisinko että se opettaisi mun lasta? Kyllä. Mä luulen että moni muukin haluaisi hänet opettajaksi. Opettajan asenne oli se että jokainen oppii perussivistyksen ja käytöstavat. Niinpä me ne sitten opittiin, myös ne lapset joille oppiminen oli hankalampaa. Kertotaulukin tuli opittua meidän luokalla varmasti keskivertoa nopeammin kun kukaan halunnut jäädä tukiopetukseen vääntämään numeroita paperille :D
 
Blue
olen vähän pöyristynyt koko teidän keskustelusta. että lapsille pitää opettaa et sääntöjä noudatetaan siksi, että joku aikuinen niin sanoo ja että aikuisia pitää totella siks että ne on aikuisia. huh. lait on tän hetkisten päättäjien säätämiä juttuja, jotka muuttuu koko ajan ja ainakin periaatteessa pitäisi ajatella että jokaisella on mahdollisuus niihin vaikuttaa. just tästä sokean auktoriteettiuskon opettamista johtuu mm. se että hyväksikäyttötapaukset on mahdollisia. lapsille ei opeteta ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan (mikä on by the way yksi opetussuunnitelman keskeinen ajatus.... mitenhän toteuttuu:)
Sulta on nyt pointti mennyt kokonaan ohi.
 
Peyote
Kamerat voisi olla hyvä sen takia, että voisi aina jälkikäteen selvittää mitä on oikeasti milloinkin tapahtunut. Tuollainen oppilaan tekemä tallenne on huono, koska se on vain pätkä jostain. Kameravalvonta olis opettajia puolustamassa, eikä näinollen oppilailla olis minkäänlaisia perusteita kuvailla mukamas todistusaineistoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Rähinä-Reetta
olen vähän pöyristynyt koko teidän keskustelusta. että lapsille pitää opettaa et sääntöjä noudatetaan siksi, että joku aikuinen niin sanoo ja että aikuisia pitää totella siks että ne on aikuisia. huh. lait on tän hetkisten päättäjien säätämiä juttuja, jotka muuttuu koko ajan ja ainakin periaatteessa pitäisi ajatella että jokaisella on mahdollisuus niihin vaikuttaa. just tästä sokean auktoriteettiuskon opettamista johtuu mm. se että hyväksikäyttötapaukset on mahdollisia. lapsille ei opeteta ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan (mikä on by the way yksi opetussuunnitelman keskeinen ajatus.... mitenhän toteuttuu:)
Huhheliheijjaa. :O Kyllä ihan tavallinen koulun järjestyssääntöjen noudattaminen (=hyvä asia) ja opettajan harjoittama seksuaalinen häirintä (erittäin huono asia) on ihan eri asioita.
 
Yhteistyössä