Todella mielenkiintoista!
Ihmiskunta elää hyvin mahdollisesti jonkun muun luomassa simulaatiossa, sanovat johtavat tiedeihmiset – mitä siitä pitäisi ajatella?
Kuvittele tietokoneen näyttö, jolla näet möykkyisen kaksiulotteisen tien. Sellaisen, jonka voisi kuvitella yksinkertaiseen tietokonepeliin.
Tietä pitkin ajaa vasemmalta oikealle auto, joka koostuu vain renkaista ja niitä yhdistävästä runkopalkista.
Auto keikahtaa aina välillä nurin tien hurjista epätasaisuuksista. Silloin se aloittaa alusta, tien vasemmasta päädystä.
Joka kerta, kun auto aloittaa alusta, tietokoneohjelma muuttaa auton rakennetta. Se käyttää siihen niin kutsuttua geneettistä algoritmia.
Algoritmi saattaa kasvattaa yhtä rengasta tai vaikkapa pidentää runkopalkkia. Ohjelma tekee muutoksia tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Se laittaa joka kerta muistiin, millaisilla renkailla ja rungolla auto pääsi pisimmälle. Algoritmi jalostaa hyviä muutoksia pidemmälle ja unohtaa sellaiset muutokset, joiden jälkeen auto kaatui heti alkuunsa.
Kun simulaatio on ollut päällä esimerkiksi vuorokauden, auto on ajanut tietä vaikkapa 10 000 kertaa. Sinä aikana geneettinen algoritmi on – ilman ihmisen apua – kehittänyt renkaiden ja rungon yhdistelmän, jolla auto saattaa päästä epätasaisella tiellä hyvinkin pitkälle.
(Kuten saatoit huomata, geneettinen algoritmi jäljittelee sitä, miten eliölajit kehittyvät selviytymään evoluutioteorian mukaisesti.)
Näin tällaisen tietokonesimulaation opiskellessani Aalto-yliopistossa. Sittemmin olen ollut vakuuttunut, että meitä ihmisiä ei välttämättä ole olemassa tavalla, jolla itse ajattelemme olevamme olemassa.
Sen sijaan saatamme elää simulaatiossa, jonka joku on joskus käynnistänyt – ja joka saattaa joskus loppua.
Selvennän hiukan.
Ajattele, mitä tiedämme maailmankaikkeuden synnystä: Kaikki alkoi äärettömän tiheästä pisteestä, joka räjähti. Tieteilijät eivät tiedä tai edes väitä tietävänsä, mitä sitä ennen oli, koska sitä ennen ei ollut aikaa.
Myöskään tietokonesimulaation sisäisessä maailmassa ei ole mitään, ennen kuin joku käynnistää simulaation.
Tiks, päälle.
”Ohjelma, luo möykkyinen tie ja sitä kulkeva auto”, voimme komentaa näppäimen painalluksella.
Miksei joku muu olisi voinut komentaa: ”Ohjelma, luo universumi joka noudattaa näitä ja näitä lakeja.”
Ai että mitä lakeja?
No, kuten tiedämme, maailmaamme säätelevät matemaattisilla kaavoilla ilmaistavat fysiikan lait.
Sellaiset kuin suhteellisuusteorian E = mc^2, Ohmin laki U = RI tai dynamiikan laki F = ma.
Myös tietokonesimulaation tehnyt ohjelmoija määrittelee, millaisia lakeja simulaation kappaleet noudattavat. Jos simulaatiossa eläisi tarpeeksi kyvykäs olio, se voisi havainnoida ympäristöstään näitä lakeja – kuten Albert Einstein, Georg Simon Ohm ja Isaac Newton ovat tehneet löytäessään yllä mainitut lait omasta maailmastamme.
Entä meitä ympäröivä materia sitten? Parhaan tietomme mukaan se koostuu rajallisesta määrästä alkuaineita, molekyylejä, atomeita ja kvarkkeja.
Tietokonesimulaation näytöllä maailma puolestaan koostuu esimerkiksi rajallisesta määrästä monikulmioita ja pikseleitä.
Ehkä simulaation luoja on halunnut selvittää, millaisilla fysikaalisilla elementeillä ja lainalaisuuksilla ohjelma synnyttää universumin, joka laajenee juuri sopivalla nopeudella. Tai sitten hän on halunnut tietää, millaisilla alkuasetuksilla jossain maailman kolkassa alkaa syntyä elämää. Sellaista, jota omalla maapallollamme on ajan kuluessa kehittynyt vedystä.
Ei kun kokeilemaan, luoja ajattelee. Yhä uusia käynnistyksiä ja simulaatioita.
Maailmankaikkeutemme on ollut olemassa noin 13 miljardia vuotta. Ehkä se aika kestää simulaation ulkopuolella vain sikäläisen sekunnin osia.
Ihminen voi myös olla tällaisessa jonkun muun luomassa simulaatiossa täydessä sivuosassa.
Olemme mikroskooppisia bakteereita universumin yhdessä nurkassa. Sellaisia, joita luoja ei välttämättä ole edes huomannut.
Ainakaan tässä yhdessä simulaation ajossa numero 14 501, jossa elämääkin sattui syntymään.
Elin yllä kuvattujen ajatusten kanssa hetken suhteellisen yksin, koska en sattunut törmäämään simulaatioajatteluun satunnaista scifielokuvaa lukuun ottamatta.
13 viime vuoden aikana yhä useampi johtava tiedeihminen on kuitenkin kertonut uskovansa meidän elävän merkittävällä todennäköisyydellä jonkinlaisessa simulaatiossa.
Esimerkiksi Mars-matkoja ja Tesla-sähköautoja työstävä Elon Musk uskoo meidän elävän hyvin mahdollisesti simulaatiossa. Hän tukee omaa järkeilyään vertauksella tietokonepeleihin.
Musk on muistuttanut, että 40 vuotta sitten videopelien huippua edusti Pong-niminen pingissimulaattori, jossa valkoinen neliö kimpoilee ruudulla kahden mailan välissä.
30 vuotta myöhemmin, meillä oli Sims. Se on peli, jossa pelaaja ohjailee ihmishahmoja arkielämää mukailevassa elämäsimulaattorissa.
Nyt, vuonna 2016, seikkailemme peleissä uskomattoman realistissa kolmiulotteisissa maailmoissa. Miljoonat ihmiset pelaavat samaan aikaan, ja pelien taso paranee joka vuosi.
Jos kehitys jatkuu, ihmiskunta voi hyvin todennäköisesti kehittää ja käynnistää seuraavien satojen, tuhansien tai satojentuhansien vuosien aikana omaksi viihteekseen tai kiinnostuksekseen simulaatioita, jotka vastaavat elämää, jonka nyt koemme.
Miksi sitten eläisimme tällaisessa simulaatiossa nyt, jos sellainen luodaan vasta tulevaisuudessa?
Tätä on pohtinut ensimmäisten joukossa Oxfordin yliopiston professori Nick Boström, joka esitti kuuluisassa kirjoituksessaan vuonna 2003, että vähintään yksiseuraavista väitteistä on tosi:
1) Ihmiskunta kuolee sukupuuttoon ennen kuin pääsemme sellaiselle kehityksen tasolle, jolla kykenemme luomaan realistisia simulaatioita menneisyydestämme.
TAI
2) Jos sivilisaatio yltää tällaiselle tasolle, se ei halua syystä tai toisesta simuloida menneisyyttään. Tämä voi johtua esimerkiksi eettisistä syistä: simulaatioiden sisällä koettu kärsimys tuntuu aidolta.
TAI
3) Elämme juuri nyt lähes varmasti simulaatiossa.
Boström ei sano, että kaikki kolme väitettä ovat tosia. Hän sanoo, että mainitut kolme kohtaa sulkevat toisensa pois ja kattavat kaikki eri vaihtoehdot, joten ainakin yksi niistä on pakolla totta.
Meillä ei ole tarkkoja keinoja arvottaa vaihtoehtoja keskenään, joten jokaiselle kohdalle on luontevaa antaa suhteellisen merkittävä todennäköisyys. Boströmin henkilökohtaisen hiha-arvion mukaan elämme juuri nyt simulaatiossa noin 20 prosentin todennäköisyydellä.
Hänen ajattelunsa pohjaa siihen, että jos simulaatioita ikinä minkään sivilisaation historiassa kehitetään, vaikkapa vasta 100 000 vuoden päästä, niitä voidaan ajaa miljoonia kertoja. Jos näin tehdään, on matemaattisesti ajateltuna paljon todennäköisempää, että elämme jossain noista tulevaisuudessa käynnistetyistä miljoonista simulaatioista, kuin siinä yhdessä ja ainoassa todellisuudessa, jota ei ole simuloitu.
Simulaatioajatus on saanut niin merkittävää kannatusta, että joukko maailman johtavia fyysikoita ja filosofeja kokoontui keväällä keskustelemaan siitä New Yorkin luonnonhistorialliseen museoon.
Puhetta johti yksi maailman arvostetuimmista fysiikan kansantajuistajista, yhdysvaltalainen astrofyysikko Neil deGrasse Tyson.
Hänen arvionsa sille, että elämme jonkin toisen olevaisen luomassa simulaatiossa?
50 prosenttia.
Tyson päätti keskustelun hurjaan havaintoon:
Jos elämme tietokonesimulaatiossa, olisi mukavaa, ettei ohjelmistossa oleva bugi kaataisi sitä.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Ainakin käsillä on yksi parhaista järkiperusteista sille, että jonkinlainen luoja voi olla olemassa.
Hän voi tarkkailla meitä ja viihdyttyä – tai olla täysin tietämätön ihmisistä. Hän voisi teoriassa vaikuttaa elämäämme, tai sitten hän on luonut tarkoituksella tutkimusmielessä simulaation, johon ei voi tehdä ulkopuolelta muutoksia sen yhden kierroksen aikana.
Muuten väitän, että jos luoja ei puutu huomenna peliin tai simulaatio kaadu bugiin, niin sinulle ja minulle on melko yhdentekevää, elämmekö simulaatiossa.
Ajattele, että istut huomenna sohvalla, ja näkökenttääsi ponnahtaa hologrammimainen ikkuna, joka sanoo:
“Elät simulaatiossa. Paina OK jatkaaksesi."
Painat OK. Ikkuna häviää.
Joidenkin päivien tai viikkojen alkujärkytyksen jälkeen – mikä elämässäsi muuttuisi?
Juhani Mykkänen on startup-yrittäjä ja vapaa kirjoittaja. mykkanen@gmail.com Snapchat: mykkanen
Ihmiskunta elää hyvin mahdollisesti jonkun muun luomassa simulaatiossa, sanovat johtavat tiedeihmiset – mitä siitä pitäisi ajatella?
Kuvittele tietokoneen näyttö, jolla näet möykkyisen kaksiulotteisen tien. Sellaisen, jonka voisi kuvitella yksinkertaiseen tietokonepeliin.
Tietä pitkin ajaa vasemmalta oikealle auto, joka koostuu vain renkaista ja niitä yhdistävästä runkopalkista.
Auto keikahtaa aina välillä nurin tien hurjista epätasaisuuksista. Silloin se aloittaa alusta, tien vasemmasta päädystä.
Joka kerta, kun auto aloittaa alusta, tietokoneohjelma muuttaa auton rakennetta. Se käyttää siihen niin kutsuttua geneettistä algoritmia.
Algoritmi saattaa kasvattaa yhtä rengasta tai vaikkapa pidentää runkopalkkia. Ohjelma tekee muutoksia tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Se laittaa joka kerta muistiin, millaisilla renkailla ja rungolla auto pääsi pisimmälle. Algoritmi jalostaa hyviä muutoksia pidemmälle ja unohtaa sellaiset muutokset, joiden jälkeen auto kaatui heti alkuunsa.
Kun simulaatio on ollut päällä esimerkiksi vuorokauden, auto on ajanut tietä vaikkapa 10 000 kertaa. Sinä aikana geneettinen algoritmi on – ilman ihmisen apua – kehittänyt renkaiden ja rungon yhdistelmän, jolla auto saattaa päästä epätasaisella tiellä hyvinkin pitkälle.
(Kuten saatoit huomata, geneettinen algoritmi jäljittelee sitä, miten eliölajit kehittyvät selviytymään evoluutioteorian mukaisesti.)
Näin tällaisen tietokonesimulaation opiskellessani Aalto-yliopistossa. Sittemmin olen ollut vakuuttunut, että meitä ihmisiä ei välttämättä ole olemassa tavalla, jolla itse ajattelemme olevamme olemassa.
Sen sijaan saatamme elää simulaatiossa, jonka joku on joskus käynnistänyt – ja joka saattaa joskus loppua.
Selvennän hiukan.
Ajattele, mitä tiedämme maailmankaikkeuden synnystä: Kaikki alkoi äärettömän tiheästä pisteestä, joka räjähti. Tieteilijät eivät tiedä tai edes väitä tietävänsä, mitä sitä ennen oli, koska sitä ennen ei ollut aikaa.
Myöskään tietokonesimulaation sisäisessä maailmassa ei ole mitään, ennen kuin joku käynnistää simulaation.
Tiks, päälle.
”Ohjelma, luo möykkyinen tie ja sitä kulkeva auto”, voimme komentaa näppäimen painalluksella.
Miksei joku muu olisi voinut komentaa: ”Ohjelma, luo universumi joka noudattaa näitä ja näitä lakeja.”
Ai että mitä lakeja?
No, kuten tiedämme, maailmaamme säätelevät matemaattisilla kaavoilla ilmaistavat fysiikan lait.
Sellaiset kuin suhteellisuusteorian E = mc^2, Ohmin laki U = RI tai dynamiikan laki F = ma.
Myös tietokonesimulaation tehnyt ohjelmoija määrittelee, millaisia lakeja simulaation kappaleet noudattavat. Jos simulaatiossa eläisi tarpeeksi kyvykäs olio, se voisi havainnoida ympäristöstään näitä lakeja – kuten Albert Einstein, Georg Simon Ohm ja Isaac Newton ovat tehneet löytäessään yllä mainitut lait omasta maailmastamme.
Entä meitä ympäröivä materia sitten? Parhaan tietomme mukaan se koostuu rajallisesta määrästä alkuaineita, molekyylejä, atomeita ja kvarkkeja.
Tietokonesimulaation näytöllä maailma puolestaan koostuu esimerkiksi rajallisesta määrästä monikulmioita ja pikseleitä.
Ehkä simulaation luoja on halunnut selvittää, millaisilla fysikaalisilla elementeillä ja lainalaisuuksilla ohjelma synnyttää universumin, joka laajenee juuri sopivalla nopeudella. Tai sitten hän on halunnut tietää, millaisilla alkuasetuksilla jossain maailman kolkassa alkaa syntyä elämää. Sellaista, jota omalla maapallollamme on ajan kuluessa kehittynyt vedystä.
Ei kun kokeilemaan, luoja ajattelee. Yhä uusia käynnistyksiä ja simulaatioita.
Maailmankaikkeutemme on ollut olemassa noin 13 miljardia vuotta. Ehkä se aika kestää simulaation ulkopuolella vain sikäläisen sekunnin osia.
Ihminen voi myös olla tällaisessa jonkun muun luomassa simulaatiossa täydessä sivuosassa.
Olemme mikroskooppisia bakteereita universumin yhdessä nurkassa. Sellaisia, joita luoja ei välttämättä ole edes huomannut.
Ainakaan tässä yhdessä simulaation ajossa numero 14 501, jossa elämääkin sattui syntymään.
Elin yllä kuvattujen ajatusten kanssa hetken suhteellisen yksin, koska en sattunut törmäämään simulaatioajatteluun satunnaista scifielokuvaa lukuun ottamatta.
13 viime vuoden aikana yhä useampi johtava tiedeihminen on kuitenkin kertonut uskovansa meidän elävän merkittävällä todennäköisyydellä jonkinlaisessa simulaatiossa.
Esimerkiksi Mars-matkoja ja Tesla-sähköautoja työstävä Elon Musk uskoo meidän elävän hyvin mahdollisesti simulaatiossa. Hän tukee omaa järkeilyään vertauksella tietokonepeleihin.
Musk on muistuttanut, että 40 vuotta sitten videopelien huippua edusti Pong-niminen pingissimulaattori, jossa valkoinen neliö kimpoilee ruudulla kahden mailan välissä.
30 vuotta myöhemmin, meillä oli Sims. Se on peli, jossa pelaaja ohjailee ihmishahmoja arkielämää mukailevassa elämäsimulaattorissa.
Nyt, vuonna 2016, seikkailemme peleissä uskomattoman realistissa kolmiulotteisissa maailmoissa. Miljoonat ihmiset pelaavat samaan aikaan, ja pelien taso paranee joka vuosi.
Jos kehitys jatkuu, ihmiskunta voi hyvin todennäköisesti kehittää ja käynnistää seuraavien satojen, tuhansien tai satojentuhansien vuosien aikana omaksi viihteekseen tai kiinnostuksekseen simulaatioita, jotka vastaavat elämää, jonka nyt koemme.
Miksi sitten eläisimme tällaisessa simulaatiossa nyt, jos sellainen luodaan vasta tulevaisuudessa?
Tätä on pohtinut ensimmäisten joukossa Oxfordin yliopiston professori Nick Boström, joka esitti kuuluisassa kirjoituksessaan vuonna 2003, että vähintään yksiseuraavista väitteistä on tosi:
1) Ihmiskunta kuolee sukupuuttoon ennen kuin pääsemme sellaiselle kehityksen tasolle, jolla kykenemme luomaan realistisia simulaatioita menneisyydestämme.
TAI
2) Jos sivilisaatio yltää tällaiselle tasolle, se ei halua syystä tai toisesta simuloida menneisyyttään. Tämä voi johtua esimerkiksi eettisistä syistä: simulaatioiden sisällä koettu kärsimys tuntuu aidolta.
TAI
3) Elämme juuri nyt lähes varmasti simulaatiossa.
Boström ei sano, että kaikki kolme väitettä ovat tosia. Hän sanoo, että mainitut kolme kohtaa sulkevat toisensa pois ja kattavat kaikki eri vaihtoehdot, joten ainakin yksi niistä on pakolla totta.
Meillä ei ole tarkkoja keinoja arvottaa vaihtoehtoja keskenään, joten jokaiselle kohdalle on luontevaa antaa suhteellisen merkittävä todennäköisyys. Boströmin henkilökohtaisen hiha-arvion mukaan elämme juuri nyt simulaatiossa noin 20 prosentin todennäköisyydellä.
Hänen ajattelunsa pohjaa siihen, että jos simulaatioita ikinä minkään sivilisaation historiassa kehitetään, vaikkapa vasta 100 000 vuoden päästä, niitä voidaan ajaa miljoonia kertoja. Jos näin tehdään, on matemaattisesti ajateltuna paljon todennäköisempää, että elämme jossain noista tulevaisuudessa käynnistetyistä miljoonista simulaatioista, kuin siinä yhdessä ja ainoassa todellisuudessa, jota ei ole simuloitu.
Simulaatioajatus on saanut niin merkittävää kannatusta, että joukko maailman johtavia fyysikoita ja filosofeja kokoontui keväällä keskustelemaan siitä New Yorkin luonnonhistorialliseen museoon.
Puhetta johti yksi maailman arvostetuimmista fysiikan kansantajuistajista, yhdysvaltalainen astrofyysikko Neil deGrasse Tyson.
Hänen arvionsa sille, että elämme jonkin toisen olevaisen luomassa simulaatiossa?
50 prosenttia.
Tyson päätti keskustelun hurjaan havaintoon:
Jos elämme tietokonesimulaatiossa, olisi mukavaa, ettei ohjelmistossa oleva bugi kaataisi sitä.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Ainakin käsillä on yksi parhaista järkiperusteista sille, että jonkinlainen luoja voi olla olemassa.
Hän voi tarkkailla meitä ja viihdyttyä – tai olla täysin tietämätön ihmisistä. Hän voisi teoriassa vaikuttaa elämäämme, tai sitten hän on luonut tarkoituksella tutkimusmielessä simulaation, johon ei voi tehdä ulkopuolelta muutoksia sen yhden kierroksen aikana.
Muuten väitän, että jos luoja ei puutu huomenna peliin tai simulaatio kaadu bugiin, niin sinulle ja minulle on melko yhdentekevää, elämmekö simulaatiossa.
Ajattele, että istut huomenna sohvalla, ja näkökenttääsi ponnahtaa hologrammimainen ikkuna, joka sanoo:
“Elät simulaatiossa. Paina OK jatkaaksesi."
Painat OK. Ikkuna häviää.
Joidenkin päivien tai viikkojen alkujärkytyksen jälkeen – mikä elämässäsi muuttuisi?
Juhani Mykkänen on startup-yrittäjä ja vapaa kirjoittaja. mykkanen@gmail.com Snapchat: mykkanen
