IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

marrasmai: En minä ainakaan muuta pistänyt kuin pregnylin irroituspäivänä. Hui, sulla kohta punktio❤ Ihana kun sun kroppa on jaksanut rutistaa lisää folleja!

Meillä jäi kaikki isänpäiväsuunnitelmat toteuttamatta kun tyttö kuumeessa. No, nyt onkin sitte tullu keskittyä itseeni ärsyttävänkin paljon. Gonapeptyl pistetty...tässähän se, ihmettä odotellessa aika matelee.

Aivan ihanan lahjan sait miehellesi antaa Sphinx. Meillä oli myös kaks vuotta sitten testipäivä viikkoa ennen isäinpäivää ja hääpäivälahjaksi saatiin onnellisia varhaisultrauutisia❤
 
Lämpimät onnittelut Sphinx! Mahtava isänpäivä teillä! Onnea myös Toive! Menestyksellistä siirtymisestä toiselle puolen :love:

Omaa: Neljäs pistos Gonalia juuri laitettu. Jotain kehossasi tapahtuu! (y) Eilen päivällä alkoi kotitöitä puuhatessa tuntua ensimmäisen kerran painetta ja jomotusta alavatsalla. Tänään kävin aamulla salilla tekemässä kevyehkön treenin ja nyt tuntuu, ettei se ehkä ollut hyvä idea, sillä iltaa kohden olen saanut melko hyvän turvotuksen ja kivun alavatsalle :unsure: Pitänee hidastaa tahtia nyt totaalisesti... Miten olette hoitojen aikaan pystyneet harrastamaan liikuntaa? Olen aina ollut herkkä lääkkeille ja hyvin todennäköisesti reagoin herkästi myös näihin hormoneihin. Toivottavasti en liian herkästi (n) Tiistaina on ensimmäinen ultra, jota odotan melko jännittyneenä! (y)
 
Marrasmai, hienoa et follit on sittenkin lähteneet kasvamaan. Mulla on vähän sama tilanne eli joudun aina piikittelemään pitkän aikaa hevosannoksilla, vaikka pienikokoinen olenkin. Mutta kyllä sit ennemmin tai myöhemmin alkaa aina tapahtua. Jarrupiikistä: jos oot pistänyt sen aina iltapäivällä/illalla, ei irrotuspistoksen päivänä enää tarvita jarrua. Aamupistäjille kai suositellaan yhtä jarrupistosta vielä irrotuspäivän aamuna. Tsemppiä ja onnea matkaan, toivottavasti tiistaina tulee iso ja laadukas saalis! (y)

Jantzu, lykkyä tykö, toivotaan että ultrassa näyttää hyvältä! :)

Liikunnasta: mulle on aina sanottu klinikalla, et omien tuntemusten mukaan voi mennä. Itse oon yleensä harrastanut liikuntaa vielä aika lähellä punktiota, esim. viime sunnuntaina kävin salilla kun ke oli punktio. Puntion jälkeen oon sit ottanut noin viikon verran rauhallisemmin (korkeintaan reipasta kävelyä). Voi olla et kannattais himmailla vähän pidempäänkin, onhan tässä kuitenkin aina munasarjakiertymän riski, kun munasarjat on raskaat ja turvoksissa... Ja ilman muuta kannattaa hidastaa tahtia, jos tulee yhtään kipuja tms.
 
Huhhuh...pakko purnata ku ihan järkky turvotus päällä ( . ) Nyt kun on muuten ollu vähän hoikemmassa kunnossa, eikä mahaa ollu ollenkaan, niin nyt näytän ihan raskaana olevalta. Mieskin oli ihan että hui kamala :D tänään pistin gonapeptylin sekö pikku annoksen pregnyliä...tuo pregnyli on turvottanu vähän jo irrotuspiikistä lähtien, mutta tuo gonapeptyl teki kyllä hirveen turvotuksen ja huonon olon muutenkin...oksettaa. Ei mun mielestä aiemmin oo tullu noista tällasta reaktiota, mutta nyt on tosi huono olo yäk :( Jospa huomiseksi helpottais.
 
(.) Jaahas, en oikein tiedä mitä ajatella... Olen aina ollut sitä mieltä että ovistestit on ihan hanurista ja edelleen tunne vaan vahvistuu. Eilen liuskatesti kirkuvan punainen, vahvempi kuin kontrolli mutta digi vasta vilkkui.. Digi vilkkui vielä tänäänkin aamulla ja viiva taas lähti haalistumaan. Nyt tänään ultrassa kirjattiin että testi eilen + ja siltä kuulemma näytti. Nyt pelkään että se ei vielä ollutkaan plussa ja siirto menee sen takia pieleen!!
Aina ennen sanottu että vain digiin voi luottaa, nyt sanottiin että viivatestit parempia :eek:. Yritä tässä sitten olla rennoin mielin...
No joka tapauksessa folli oli 22 mm ja just ovuloitumassa, limis 7,3 mm (jee, mulle hyvä). Keskiviikkona siirto, joko yks tai kaks riippuen miltä näyttää.

Nyt viisaat kanssasisaret... miten tarkkana teillä on oviksen kanssa oltu???
 
Vilijonkka: Minulle lääkäri haukkui nimenomaan noi vilkkuvat uudet digitestit, ku itsekin sen kanssa säädin ja polillekkin siitä purnasin, että se vaan vilkkuu ja vilkkuu. He sanoi, että se vanha oli paljon luotettavampi...se joko oli selkeä hymy tai ei mitään ja niihin pystyi paremmin luottamaan. Toisilla se lh pitoisuus nousee korkeammalle ku toisilla ja näissä uusissa se korkeamman pitoisuuden skaala on kapeampi kuin vanhoissa....selitinköhän ollenkaan ymmärretysti. Ja onhan kierrotkin erilaisia ei ne pitoisuudet ole aina yhtä korkeita, vaikka ovis tapahtuisikin.

KuuBe: Miten menee? Ollaanko me toistaisesti ainoita piinailijoita? Piina sen kun syvenee ja alavireisyys sitä myöten....pp4
 
Viimeksi muokattu:
Aika palata viimeisen hoidon merkeissä linjoille. Piikitystä Menopurilla ja orgalutranilla takana 8pv. eilen ultra jossa folleja oli paljon, yli 30 laskettiin ja loput pienet jäi laskematta. kapasiteettiä siis ainakin löytyy, vaikka edellisten punktioiden tulos itse munasoluja sisältävien follien osalta on lopulta ollutkin aika mitätön. No keskiviikkona pregnyl ja Perjantaina siis se punktio. Siirto joko ma/ti akselilla. Että sitten taas piinaillaan ja ilmoittelen sen the päivän:)
Onnea hirmuisesti plussanneille ja jänniä hetkiä piinailijoille ja iso halaus epäonnen kohdanneille. samassa veneessä kaikki mennään (y)
 
Viimeksi muokattu:
Hengissä ollaan pikku kirjottelutauon jälkeen. Mulla nyt pp 6 ja alun innostuneisuus on jo huomattavasti laskenut. Sunnuntaihin mennessä alkoi kipuilu rauhottua ja sen jälkeen ollut vaan ajoittaista nippailua ym. pientä. Tämä kun on eka luomukiertoon tehty siirto ja vaan Lutinus tässä tukena, niin ei ole oikein vertailupohjaa. Katotaan nyt, mitä tästä seuraa. Saapa nähdä uskallanko sunnuntaina testata tai tarvitseeko edes. Muuten on kyllä yllättävän levollisesti mennyt tämä piinailu.

Pitkää pinnaa Siidalle piinailuun :) Olen seurannut sinun taivalta näissä hoidoissa ja todella toivon, että epäonnistumiset olisi nyt takanapäin.
 
Sori omanapapikapäivitys:

Mä palailen kohtapuoliin listalle. Huomenna soittelevat verikokeen tulokset vielä, mutta ultrassa kohtu tyhjä ja munatorvessa "näkyi jotain". Huomenna selviää lähdetäänkö jatkotutkimuksiin vai ei. Näillänäkymin siis vissiin kemiallinen oli tämä raskaus.
 
love- Olipa kyllä harmillinen juttu. Minä en kyllä usko kemialliseen, kun noinkin pitkälle oot päässy positiivisin testein, mutta olisko sitte yrittänyt kiinnittyä väärään paikkaan, mutta surkastunut itsekseen pois? No jospa nyt vain kunnolla hoituisi luonnollisesti kokonaan ja pääsisitte hommassa eteenpäin. Voi kuinka harmittaa, miksi tämän pitää olla näin raadollista touhua :(

Kuube! Kiitos tsempeistä :) Monenlaista on matkalle mahtunut...suurta iloa ja onnea ja sitte niitä syviä vesiä, mutta tällasta tämä on monen muunkin kohdalla ollut...ei niin helppoa, mutta ajattelen, että jospa nämä kaikki tapahtuneet olisi mua ihmisenä kasvattamassa. Mehän piinaillaan ihan samoissa ❤ minä ajattelin tässä loppuviikolla alkaa testaamaan. Tänään vielä pistän pienen annoksen pregnyliä ja jos sitä torstaina tai perjantaina vois jo odottaa jotain näkyväksi. Mikäli vanhat merkit paikkaansa pitää ja vatsatuntemuksiin on luottamista, niin jotain mielestäni tapahtuu. Yks kunnon repäsykipu oli toissayönä ja elokuussakin ne alko ihan heti kun kiinnittyminen tapahtui. Myös sellasta ovulaatiomaista kipua on ollu pari päivää, sekä vihlomista joka on aiemminkin ollu merkki kiinnittymisestä/kiinnittymisyrityksestä. Jää nähtäväksi olenko tulkinnut oikein taas itseäni.
 
Viimeksi muokattu:
Siida sehän piti viel mainita et lääkäri ei ainakaan maininnut että olisi ollut kiinnittymisyritystä. Ja testithän lähti haalenee heti kun vuoto alkoi.. ja tänä aamuna olikin jo nega. Et olihan tää hyvin arvattavissa/tiedettävissä. Ens vuonna sitten paremmalla onnella, en usko että keretään ennen joulua siirtoon :)

EDIT: Ei tarvitse huomiseen odottaa. Hcg arvo verikokeessa 8. Viikon päästä uusi verikoe kumminkin. Eli olisiko kiinnittynyt kumminkin mutta mennyt sitten kesken?
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä mun mielestä kemiallinen yleensä haalenee jo heti alkuunsa pois, näin mulle on 2kertaa käynyt. Pp8 ja pp9 ollu ihan selkeät viivat ja kun menkat on alkanu, päivää myöhässä, on näkyny vielä hailakja haamu...mun mielestä kemiallinen on tuollainen, että ei juurikaan siirrä menkkoja ku päivän tai kaksi ja siksi normaali nainen ei sitä edes ehdi huomata jos ei testaa. Alkuraskauden km mun mielestä sullakin on ollu, kun kerran niinkin paljon oli menkat myöhässä ja hyytymäistä vuotoa...on sinne jotain materiaalia ehtiny kertyä :( Onneksi hcg on laskenut noin hyvin. Yritä päästä vielä ennen joulua uudelleen...voi kun ehtisit! Jos kohtu on siisti ja muuten olo ookoo, niin kohtu voi olla vastaanottavaisempi kiinnittymisyrityksen jälkeen. Mutta voimia paljon! Henkinen puoli palautuu usein paljon hitaammin kuin fyysinen. Aina sitä niin ehtii toivoa ja toivoa :(
 
  • Tykkää
Reactions: love-
Love, olen tosi pahoillani. :cry: Toivottavasti ei olisi kohdunulkoinen ainakaan, mutta toki tuo alhainen hcg viittaa siihen ettei mitään enää ole tekeillä. Kovasti voimia ja tsemppiä tulevaan! Kyllä siellä varmasti kiinnittymisyritys on ollut, mutta syystä tai toisesta alkion kehitys ei ole jatkunut pidemmälle.

Täälläkään ei ole kovin hyviä uutisia: me saatiin lopulta vain yksi blastokysti tästä viimeisimmästä hoidosta. Vielä eilen eli 5. päivän aamuna kaikki neljä alkiota oli hengissä, tosin vähän hitaasti jakautuneita. Mutta tänään siis vain yksi oli jatkanut eteenpäin, muiden kehitys oli pysähtynyt. :( Viimeksi saatiin kolmesta alkiosta kaksi blastoa ja nyt neljästä yksi, joten eipä tämä uusi hoitomuoto ainakaan meille tuonut parempaa laatua. Mutta tulipahan sekin kokeiltua.
 
Suuret pahoittelut ja halaukset love- :cry: Tuo tarinasi kuulosti kovin tutulta omaan syyskuiseeni nähden (ainakin muistaakseni se olit juuri sinä:oops: kuka kovasti samankaltaista tarinaa täällä on viime aikoina kertonut). Mullahan plussa oli selkeä pp10-pp13, mutta sitten pp14 vähän haaleampi ja siitä sitten alkoi viiva haaleta vaikka vielä erottuikin. pp 17 ei viivaa enää juurikaan ollut, mutta tuosta vielä 4-5 päivää sain odotella vuotoa.

Voi Roxanne, hirveä pettymys ei sitä käy kieltäminen :( eikä varmasti yhtään auta sanat "ehkä tämä on juuri se teidän sissi" joten taidan jättää sen sanomatta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei se auta kuin toivoa parasta ja sitä mahdottomaltakin tuntuvaa <3

Mulla ei vieläkään oikein mitään kunnollista omaa napaa, tylsää! Ens maanantaina lääkäri jatkoista, vihdoin. Viime päivinä on ollut jotenkin tosi katkera fiilis, vaikka tossa välissä jo hyvin pääsinkin katkeruudesta eroon... Mutta sieltä se vaan tuli takaisin :unsure: Kaikki raskaanaolevat ottaa päähän, tutut ja tuntemattomat :D Kappas kun Räikkösenkin rouva söpösti odottaa toista pienellä ikäerolla...Kappas kun työpaikalla se yli nelikymppinen työkaveri onkin yhtäkkiä maha pystyssä. Väkisinkin aattelee että on se nyt kumma kun et itte onnistu kolmekymppisenä raskaaksi tulemaan vaikka valmiita alkoita tuikataan sun kohtuun. Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan, joskus vaan tää katkeruus nostaa päätän! :unsure:
 
Siida niin mähän olen viimeksi arponut ovistestien kanssa silloin insseissä eli joskus vajaa kolme vuotta sitten. Silloin suositeltiin digiä, mutta en edes tiedä oliko tuollaista vilkkuvaa silloin. Silloin tein ihan normaaleja digejä ja teen tästä lähinkin enää vain niitä.

Roxanne voihan p***. Onpas kurjaa että kato tapahtui noin viime metreillä. Ei kyllä lohduta, mutta voihan se yksi olla teidän ihme. Tsemppiä kuitenkin passin odotteluun.

love- EI!!! Lämpimiä ajatuksia sinun suuntaan. Toivottavasti toipuminen (fyysinen) tapahtuu nopeasti.

ilo tervetuloa taas mukaan.

AJ just viime viikolla samasta 'tuskasta' raapustin. Tiedän niin mistä puhut... Välillä ihan sinut asian kanssa, mutta toisinaan taas kaikki raskausjutut iskee suoraan sisimpään.

Tuosta biokemiallinen ja varhaisesta keskenmenosta on täällä ollut aiemminkin juttua. Itseäni hämmästytti kun lääkäri viimeksi sanoi, että sinullahan on taustalla yksi biokemiallinen ja yksi tuulimunaraskaus. Jotain siinä sitten sanoin, että luulin että varhainen keskenmeno... Lääkäri sanoi että ei luokitella keskenmenoksi kun raskautta ei ole ultrassa todettu. Mulla kuitenkin hcg oli yli 500 ja vuoto oli runsasta, kivuliasta ja kesti yli 2 viikkoa! No oli miten oli... ei tästä sen enempää.

(.) Edelleen pelottaa että jos huominen siirto tehdään kuitenkin liian aikaisin... no tällä mennään ja jännitetään että miten sulatus on sujunut. Huomenna siis tukevasti raskaana, jos kaikki menee nappiin. Ajattelin jättää huomenna jumpan väliin ettei pikkuinen heti pelästy pomppimista. Torstaina sitten uskaltaa jo jumpatakin (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Se on näköjään purjehtinut kauas pois se positiivisuuspilvenreuna joka täällä vähän aikaa sitten pyörähti! Pahoittelut kaikille joille tullut taas :poop: niskaan!
Kyllä on hämmästyttävää tämä ihmisen kyky "positiiviseen ajatteluut", piip. Siis nythän kykenin jo saamaan ärsytyksen siitä kun tajusin että tämän seuraavan (huomenna alkavan) kierron (pas:in) jälkeen tulee taaaaas vällikierto, sen saakutin joulutauon (joka oli ainakin viime vuonna täällä varmaan ainakin kk), tai jopa pahimmassa tapauksessa kaks! Kuten huomaatte luotto onnistumiseen on tosi kova... eli ei ole.. miksi sitä ees sit menee sinne siirtoon, varmaa kun niitä nyt siellä sattuu olemaan.. pöh.
Joo ei kai niitä kaksoishormooni, tai mitä onkaan (välkkyvät ovistestit) kai kauaa ole ollut, itsellä ei kokemusta. Ja mullahan tosiaan sama käsitys tossa biokemiallinen/varhainen km asiassa kun Vilijonkalla, mutta kuten sanottu, taitaa vaihdella...
Vilijonkka tsempit siirtoon (y)
 
Love- Pahoittelut ja voimia!

Roxanne: Ikävä kato käynyt ihan lopussa, mutta onneksi on edes yksi sitkeämpi alkio.

Vilijonkka: Tsemppiä siirtoon


Joo se on niin kurjaa, kun julkkistenkin raskausuutisista tulee hetkeksi katkera olo, vaikkei ne vaikuta omaan elämään mitenkään. Muistuttavat vaan niin kovasti omasta tilanteesta. Mulle tulee jopa sellaisista telkkariohjelmista ja elokuvista, missä on raskauksia karvas maku suuhun ja pyrinkin välttelemään niitä. Ja tällä viikolla työkaverista tuli toista kertaa isä tässä puolentoista vuoden aikana. Me ollaan miehen kanssa tehty ensimmäistä lasta jo kaksinkertainen aika ja kuinka pitkälle tämä vielä jatkuukaan vai onnistutaanko koskaan..

Meillä on ensi viikolla PAS, jos mitään ikäviä yllätyksiä ei tule. Kävin eilen ultrassa ja ovis vaikuttaa tulevan loppuviikosta eli siirto ei onneksi osu viikonlopulle. Ny teen ovistestejä ja odottelen lähipäivinä plussaa.
 
Ihana isänpäivä teillä, Sphinx - onnea! Pahoittelut lovelle ja tsemppiä pettymykseen Roxannelle. Ja hienoa Siida, että tutkimuksia tehdään, kun sitä jo aiemmin toivoit :)

Täällä on ollut vähän masennusta ilmassa ja jopa mietintää, pitäisikö pitää tauko ennen viimeisen alkion siirtoa. Vaan sitten laskeskelin, että jos pitäisi taukokierron, seuraava ovis osuisi todella isolla todennäköisyydellä joulun pyhiin... Mies on puolestaan heittänyt pyyhkeen kehään ja on sitä mieltä, että kolmaskin yritys tuottaa pelkän pettymyksen ja surua, ja mitä sitä pitkittämään. Siispä varasin kontrolliultran perjantaille.

Miten teidän muiden miehet suhtautuvat ajatukseen useammista hoitokierroksista? Me sovimme alunperin yhdestä icsistä, mutta nyt kun viimeinen alkio on vuorossa, kyselin varovasti mieheltä, että vieläkö on sitä mieltä, että yritys oli tässä. Yllätyksekseni ei täysin tyrmännyt toista kierrosta, mutta toisaalta miettii, kuinka monta pettymystä kestää, kun mitään lupausta onnistumisesta ei ole ja rahatkin siinä samalla valuu kankkulan kaivoon.

Ja mitä tulee noihin muiden raskauksiin, niin meillä on viimeisen viikon kääntynyt telkkarissa kanava ja yksi tuore kirjaostoskin saanut kyytiä kesken lukemisen, kun mies ei kestä aihetta yhtään. No, eipä ne itsestäkään kivalta tunnu, joten ymmärrän kyllä reaktiot :-(
 
Viimeksi muokattu:
Hei naiset, tuli tuossa mieleen, että onko teillä supermoon vaikuttanut mitenkään kroppaan?
Itsellä oviksen jälkeen ei lainkaan kipuja munasarjassa, joka on outoa. En tiedä, johtuneeko kuusta vai mistä. Jospa olisin raskaana ;)
 
Päivitin puhelimella edellisen eli vielä vähän täydennän :). Nauratti klinkalla kun ohjeena on mennä rakko täynnä, niin nyt olikin sitten liian täynnä :oops:. Ei kuulemma enää näkynyt kunnolla ja piti käydä vähän lirauttamassa. On se prkle sentään kumma.. Tähän asti olen tiennyt, että en osaa tehdä lapsia, mutta en näköjään osaa enää säädellä pissaamistakaan ilman lääkärin määräystä :p:D. Kuulin lisäksi, että meillä onkin 3 alkiota samassa orressa eli ei ilmeiseti kovin lupaavia. Tämä ei siis ollut niistä mikään, mutta kunhan kyselin että miten pakastettu.

xienna Meillä mies on asian suhteen aika paljon rauhallisempi. Uskon kyllä että saisin hänet vielä kolmanteen hoitoon suostuteltua, mutta hän on huolissaan mun jaksamisesta. Mä olen tässä aika hyvin kaikki pitkittyneet keskenmenot ja huperstimulaatiot saanut eli mies ollut peloissaan, kun olen joutunu kärsimään. Ehkä siippa vielä suostuis yhteen yritykseen, jos tämä ei tuota tulosta. Sitä kyllä pitäisi yhdessä pohtia, että jaksetaanko... Pettymykset olen ottanut paljon kovemmin, mies järkevämpi tässä tilanteessa.
Hyvä näistä on tosiaan keskustella ja yhdessähän näissä hoidoissa ollaan ja päätökset pitää tehdä sen mukaan. Tsemppiä teille.

bridge mä en ole koskaan tunnistanut kuun vaikutuksia, enkä osais sanoa että olis kroppaan vaikuttanut.

PP0 ja tänään meinasin jo ostaa testejä... :cool:
 
Vilijonkka❤ Ihana sinä :) En oo kyllä kuullut että rakko voisi olla liian täynnä :D näköjään näinkin, mulla taas yhdessä siirrossa valiteltiin, että ei oo tarpeeksi täynnä ja meinas laittaa takasin odotteleen ja olis ottanu muutaman siihen väliin...no sain sitte kuitenki sen alkion kyytiin, kun oli sellanen tilenne, etten voinu jäädä odotteleen. mulla on aina ollu siirto helppoja ja hyvin se meni silloinkin. Tais tyttö syntyä just siitä siirrosta ❤ Ja ihan hirmuisesti sulle onnea ja hyvää piinaa!!! Käy ostaan testejä...oon minäkin jo testannu ku pregnylin poistumista seuraan ja sitte haluan heti tietää tapahtuuko mittään. Eilen pistin viimeisen piikin. Tuo pikku annos on juuri ja juuri testissä näkynyt.

Meillä myös mies enemmän säälii mua. Ollu niin monta mutkaa matkassa ja nimenomaan kun lopputulemasta ei voi tietää, mikä se on. Tuleeko sitä lasta, vai jääkö käteen pelkkää surua. Hän kyllä kovasti toivoo toista, niinkuin minäkin, mutta mitä siitä yrittämisestä joutuu henkisesti maksamaan sekä fyysisesti. Me saatais julkisella vielä kaksi hoitoa.

Mulla on niin paska fiilis.....eipä kauaa kestänyt rauhallisempi olo. Oireet on poissa kaikki ja ainoastaan maha on pallo ja hermo ihan hullun tiukalla.....äh, en tiiä mihin juoksisin, just semmonen olo, että vois hävitä huitsin kuuseen ja mielellään vielä paikkaan, missä joku palvelis kaikki nokan eteen valmiiksi :D Vähä huono yhtälö ku tili tyhjä...tuli vähän tehtyä huonekaluostoksia :eek:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä