IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

ilo2010 Aivan upea follimäärä sinulla! Tsempit punktioon!(y)
Love Suuret pahoittelut sinulle :(

Tällä oli eilen eka uä. Lääkäri laskeskeli folleja 15 ja tuumaili, ettei ylimääräistä nestettä näkynyt. Kaikin puolin tällä hetkellä tilanne hyvä :) Lääkäri mielellään ultraa vielä perjantaina, koska olen ensikertalainen. Arveli tosin, että maanantaina olisi punktio, mutta varmennetaan se vielä perjantaina. Eilen alkoi myös Orgalutranin pistäminen ja se vasta onkin kenkkumaista ainetta! Saan siitä pistosalueen ympärille nyrkinkokoisen kuumottavan, kutisen, kirvelevän ja turpean ihoreaktion :confused: Onneksi se on asettunut muutaman tunnin jälkeen.

En eilen tullut tänne kirjoittamaan kuulumisia, koska pää oli liian lujilla:unsure: Kipu ja väsymys yhteistuumin katkaisi melkein henkisen selkärangan... Tänään on ollut fyysisestikin parempi päivä ja henkisesti on ollut jo senkin puolesta helpompaa, kun otin loppuviikon töistä saldovapaata. Työmotivaatio on ollut jo pitkään missä lie ja työt on ollut :poop:, joten totesin, ettei mun ole pakko nyt olla siellä. Mieskin on lomalla, joten jospa sitä jotakin pientä tekisi yhdessä :barefoot:

Supermoonista: mä reagoin aina täysikuuhun unihäiriöinä! Yleensä silloin on vaikea nukahtaa ja saatan herätä kesken unien ilman mitään syytä. Olen siis kuuhullu o_O Muita vaikutuksia en ole huomannut.
 
Lohduttavaa kuulla että muillekin tulee katkeria fiiliksiä (miksei täällä voi olla sellaista PELKKÄÄ sydän -emojia kun ei tähänkään sovi tuo helkkarin hymynaama millä on sydän poskella ja se on ainoa sydänjuttu!!Suuret on ongelmat, mutta niin usein laittaisin sen pelkän sydämen<3)

Vilijonkalle onnittelut kyytiläisestä ja tsemppiä piinapäiviin! (y) Nyt onkin taas useampi jännitettävä!

Ja jep Domi... Jossai kohtaa mäkin ajattelin että ohhoh, ompas oma mieli ja koko palstan mieli kerrankin positiivinen ja kerrankin sateli myös enemmänkin niitä positiivisia uutisia tänne! Nooh, se ilo ei kauaa kestänyt. nyt ollaan vähän niinkuin "back to the basics", valitettavasti :(
 
Onnea Vilijonkka kyytiläisestä! Ja kiitos kommenteista miesnäkökulmaan, samoin Siidalle. Siinäpä se onkin, kun oma miehenikin kantaa kaiken muun lisäksi murhetta siitä, että tämä kaikki saa aikaan niin fyysistä kuin psyykkistä kipua minulle. Ei ole helppoa sitä kaikkea kannatella harteillaan ja ymmärrän hyvin, että välillä tekisi mieli jättää koko leikki kesken. Vaan askel kerrallaan ja ensin taas ultraan kysymään, aloitetaanko tikkuleikkejä tässä kuussa lainkaan.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.# 3.ICSI?
another # 3/2015 # 2. # PCOS #1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#4.IVF/ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI
icsi mamako#2015#1.#siittiöt#2.ICSI
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
marrasmai #2015#1#selittämätön#3.ICSI

MaiMei#07/14 #2.# alhainen AMH, ikä # 2.IVFI/3.PAS
mishala #2016#1.#mies steril.#1.IVF/1.PAS
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS (ei tuoresiirtoa)
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt # 5.IVF/ICSI
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä# 3.IVF
Siida #?#2.# siittiöt 1.ICSI/8.PAS
Talvi82 #-08# 1.#selittämätön#1.IVF/2.PAS
Toiveikas81 #2014 #1.#endo/siittiöt#1.ICSI/2.PAS
Toivo2016 #3/13 #1.#pco#3.IVF/2.PAS
Valois #2013#1.#matala amh, kork.fsh(POF-ep.)#2.IVF
Vilijonkka_ #2012 #1.#monta syytä#2.IVF/ICSI/1.PAS
Xienna #1/14#2.#siittiöt# 1.IVF/1.PAS



Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
KuuBe 20.11 (3pv/9.11)
Siida 2.12 (3pv/12.11)

Vilijonkka_ 30.11 (3pv/16.11)

Plussat 2016: :love:
Kesä:
piipa85 2.IVF (2x5pv)
CherryPie85 3.IVF (2pv)
Xesca 1.ICSI/1.PAS (kkm)
ilo2010 2.IVF/1.PAS (km)
IirisL 1.IVF/1.PAS (5pv)
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (2x5pv)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Ensinnäkin lämmin kiitos myötätunnosta - on se vaan jännä miten paljon se lohduttaa, varsinkin kun se tulee sellaisilta ihmisiltä jotka tasan tarkkaan tietää miltä tämä tuntuu. Kiitos siitä, ihanat! :love:

Vilijonkalle onnea kyytiläisestä ja erikeepperiä matkaan! :) Ilo2010:lle tsemppiä puntioon, hurja saalis tulossa! Jantzun tilanne kuulostaa myös tosi hyvältä. Mitenkäs marrasmain punktio meni?

Bridge, kiva kuulla sustakin! Millainen tilanne sulla nyt hoitojen suhteen? Muhun ei superkuu ole vaikuttanut, mutta muhun nyt ei vaikuta juuri mikään - hormoneistakaan en ole saanut mitään oireita. :confused:

Me ollaan toistaiseksi oltu miehen kanssa tosi yksimielisiä hoitojen jatkamisesta. Kummallakaan kun ei ole ennestään lapsia ja sellainen "nyt on viimeiset hetket käsillä" -fiilis leijuu koko ajan ilmassa. Olen kyllä miettinyt, mitä sitten jos/kun toinen haluaisi jo luovuttaa ja toinen vielä jatkaa. Nyt ei tosin ole vielä puhuttu jatkosta tämän viimeisimmän hoidon jälkeen, katsotaan nyt tuleva PAS ensin. Haluan kuitenkin pitää jatkon avoimena ihan jo senkin takia, että muuten paineet ainoan alkion suhteen on potenssiin sata, jos tietäisi että tämä on absoluuttisesti viimeinen mahdollisuus...
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
love- voi ei!!! :cry: Olen niin pahoillani.

Vilijonkkalle onnittelut kyytiläisestä ja pitkää pinnaa piinailuun! :)

Hyvältä kuulostaa Siidan tuntemukset myös (y)

Roxannelle tsempit ja rutistukset, olipa ikäviä uutisia. :( Jospa kuitenkin se yksi sitkeä sissi sitten... Toivotaan parasta.

ON. En uskaltanut tänne eilen kirjoitella, että 13 follia saatiin, kun osa oli selvästi raakoja ja pelko oli kova että hedelmöittyykö yksikään. Punktio oli taas aivan järjettömän kivulias maksimilääkkeistä huolimatta, kun mun munasarjat on jotenkin hankalassa asennossa ja vänkkyrät niin joutui lääkäri sieltä oikein runnomaan ja kaivelemaan. :censored: Kipu oli hirveä vielä pari tuntia punktion jälkeen, mutta iltaa kohden helpotti lopulta aika nopeasti. Tänään ollut jo ihan ok, eikä pahaa turvotusta, niin että saatoin hyperiltä säästyä tällä kertaa.

Seitsemän lopulta hedelmöittyi, joka on mahtava tulos siihen nähden että aluksi näytti tulevan kaksi. Perjantaina sitten siirtoon jos on siirrettävää. Koska punktio oli tiistaina, eikä klinikka tee siirtoja sunnuntaisin, siirretään automaattisesti kolmipäivänen ja loput (jos jää) pakkaseen.

Kiinnostavaa oli se, että lääkäri ehdotti ettei siirrettäisi tuoresiirrossa nyt sitä kaikkein parasta alkiota. Tämä siksi, että kun joutuu piikittämään tosi suurilla annoksilla (eikö myös Roxannella sama?), voi kohdun limakalvo "edistää" vähän ja olla vähän väärässä kehitysvaiheessa alkion ikään nähden.
 
Itse jos lähtisin nyt stimulaatioon niin en varmasti haluaisi tuoresiirtoa myöskään. Siinä stimulaatiossa kuitenkin mennään munasolujen maksimointi edellä, kohtu ja sen olotila jää kakkoseksi. Ainakin mun klinikalla PAS siirroissa on onnistumisprosenttikin korkeampi juuri tuon oikean ajoituksen takia. Onhan se ikävää, että joutuisi odottamaan lisää, mutta voi kyllä olla täysin sen arvoista!
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
Marrasmai, onnittelut upeasta saaliista! :) Toivottavasti kaikki alkiot lähtevät pirteästi jakautumaan ja saatte hyvin porukkaa pakkaseenkin.

Olipas mielenkiintoinen tuo näkemys tuoresiirrosta! Mullahan on myös ollut aina isot hormoniannokset ja puntiot vielä myöhäisillä kierron päivillä, ja kuinka ollakaan, yksikään tuoresiirto ei ole tuonut plussaa. No, voihan se toki johtua ihan muustakin, mutta pistää kyllä miettimään... (Ihanaa, nyt mua ei enää harmita niin paljon se, että joudutaan tässä hoidossa tekemään kallis pakastus ja sulatus yhdelle ainoalle alkiolle :D)
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
Kiitos kaikille tuesta ja pahoitteluista! :)

Tsemppiä ja pitkää pinnaa piinailuun Vilijonkalle, sekä paljon sitä liimaa ja kunnon ohjeet jotta kaveri kinnittyy! (y)

Ihmeen hyvin on palautunut tästä tapauksesta. Fyysisestihän oli tosi "helppo", vuosin viikko sitten ilman kipuja näkljään kaiken pois. Kohtu oli täysintyhjä ultratessa joten kaikki "ok". Henkisesti ollut vähän rankempaa, mutta jotenkin kuitenkin samanlaista kuin muutenkin negakierrot. Kaipa se on juuri se ettei siihen osannut uskia ennenkuin sen itse näkee. No enpä nähnyt.

Meillä mies ei aiemmin ole juuri ottanut kantaa, mutta tämän jälkeen tuumasi että eiköhän tää ollut tässä. Jos ei kerta onnistunut nyt niin on se turha edes yrittää. Olin ihan että wooooot? Ja sit alko se stop tykkänään, meillä on yks vielä pakkasessa sekä kaksi hoitoa vielä mahdollisuus tehdä. Että nyt ei todellakaan luovuteta, koska meille on saavutus jos nähdä kaksi viivaa testissä. Tietää että jotain on edes tapahtunut, että kroppa edes jollain tapaa on kunnossa ja mukana hommassa.

Nyt vaan ajatukset eteenpäin ja vähäksi aikaa muualle ja seuraavaa siirtia kohti. Kyllä tästä suosta on vielä noustava. Ja en nyt halua mainostaa tai pahoittaa kenenkään mieltä enkä ilkeillä sun muuta, mutta me ollaan kuitenkin sen verran nuoria vielä et meillä on "aikaa" edetä sit vaikka vähän hitaammin..

Kaikille isot halit ja tsempit eteenpäin! (y)
 
Vilijonkka, mulla oli viimeksi sama, sain oikein mittakipon mukaan että pissaa olikse nyt 1,5dl vai 2dl, sen kanssa sitten sähläsin siellä vessassa ja mietin että on nyt tämäkin... Ekassa siirrossa olin unohtanut koko asian ja jouduin puol tuntia kittaamaan vettä klinikalla, tuossa tokassa sit pidin asiasta näköjään liiankin hyvää huolta... Oli kuulemma vielä sen veskinkin jälkeen melkein liian täynnä! Ja hassuinta on, että ei mulla mielestäni ollut mikään erityinen hätä...

Oma napa on se, että menkat ei meinaa millään ilveellä alkaa. Viime kierrossa - tai siis edelleen tässä samassa - hoito peruttiin, kun luonnollisessa mutta tuetussa kierrossa ei limis kasvanut tarpeeksi. Oma lääkäri lomalla, niin se toinen sanoi, että tuskin tulee omaa ovistakaan, primot vaan kehiin. No, 0-ultrassa viime pe oli kuitenkin iso keltarauhanen eli oma ovis oli sittenkin tapahtunut. Mutta milloin, niin ei mitään hajua. Mä lopetin tikuttamisen siihen aiempaan ultraan, eikä meillä petipuuhiakaan ollut sitten. Oletan, että ovis oli ainakin viikkoa myöhemmin kuin normaalisti, koska menkat on nyt viikon myöhässä. VOI KUN alkaisivat nyt, että päästäis tekee tää yks siirto hyvissä ajoin ennen joulua! Synarela on käytössä, inhoan sitä. Viimeisen primolutin otin 10 päivää sitten.
 
lovelle pahoittelut -yritys kuitenkin hyvä... Marrasmailla hieno saalis! MaiMei, tsemppiä menkkojen odotteluun, tylsää, tiedän.

Oma napa kävi juuri ultrassa. Folli kasvanut noin 25milliin, limis 7mm eli Synarela ei tosiaankaan ole toiminut. Kuitenkin päänsäryt, unettomuus, mielialat viittaa kuulemma selvästi siihen että estrogeenit alhaalla. Nyt Primolutit joilla pitäisi saada aikaan vuoto, Synarela rinnalla koko ajan ja parin viikon päästä ehkä sit uudesta kierrosta pistämään. Aika hasardia koko homma.
 
Huh...nyt ei voi keskittyä mihinkään...tissejä vohloo ja etovaa oloa, sekä erilainen nälkä ja kakka ei huilaa. Ja mikä parasta...testi on vahvistunut hiukan. Äh...miten mää pärjäisin järjissäni Pp6

Ihan hirveesti voimaa ja tsemppiä naiset❤
 
  • Tykkää
Reactions: love-
Kiitos kaikille tsempeistä.

Ja ihanaa maimei, että en ole ainut joka ei osaa pissata/olla pissaamatta :p. Tsemppiä menkkojen odotteluun, tiedän tunteen kun tuntuu kaikki pitkittyvän.

domi kiitti listan päivityksestä.

marrasmai hieno tulos. Tsemppiä huomiseen siirtoon :love:

siida eikä, vähän jännää!!! Voi kumpa.... Katsoinkin listasta, että sulla tosi myöhään virallinen testipäivä, johtuuko pregnyl-tuesta?

jantzu onneksi huomenna ultra, niin saat selvyyden.

salamaT no kylläpä sulla on nyt vastoinkäymisiä. Toivottavasti pääset pian uuteen kiertoon.

(.) PP1 ja lugeista tuttu päänsärky.
 
Murmeloinen: Varmaan.ihan Tk:n kautta lähetteellä. En oikein osaa neuvoa. Minä jouduin muutama vuosi sitten sairaalaan komplikaation vuoksi ja siellä sain sanottua, että kärsimme lapsettomuudesta. Minua hoitanut ihana lääkäri teki lähetteen.

Onnea matkaan❤
 
Voi Salama kyllä on ikävää kun ei nyt keho vastaa lääkkeisiin niinkuin pitäisi <3 Tsemppiä.
Siida wau.. eikun lisää väriä viivaan (y)
Jantzu hyvä että on käynti tänään, en osaa sanoa tohon mitään, mutta jos tulisi limakalvoilta tai jotain.. varmaan se siellä selviää.
Maimei ompas monta päivää jo odotuttanut primojen jälkeen. Eihän ne tietty sillon tuu ku tahtos..
Täällä kp1. Eilen illasta alotteli vuotoa, mutta kai se tänään vasta virallisesti on eka päivä. Polin soittoaika näin pe just sen verran myöhemmin että tuskin kerkeän soittaa kun olen jo töissä ja jos joku parin min väli jää niin eihän nyt suoraan läpi pääse. Ja pitäs kuitenkin varmaan ma tai ti käydä jos niin kun viimeksi kp5. alkaa menopur (n) piti sit just sen yhden päivän pitempi olla ton luteraalivaihees, että meni hankalaks :mad:
 
Viiva on haalistunut eilisestä...onkohan nämä oireetkin vain suuren toivon aikaan saamia tuntemuksia. Eka itkut on itketty. Pienen pieni toive on, että sieltä olisi vain pregnyl nyt kokonaan poistunut, mutta kyllä on taas isolla nuijalla littanaksi lyöty olo :(
 
Siida mä kuulin että Pregnyl voi saada viivan vahvuudet seilaamaan eestaas ilman että se tarkoittaa mitään, mulla kans Pregnyl-tuki ja testaaminen ainakin ekan kahden viikon aikana ehdottomasti kielletty (joopajoo...). Että eipä luovuteta siellä!

ON. Eilen oli jakautunut kuusi, tänään kaikki seitsemän. Mutta mutta.. Kaksi hyvälaatuista ja viisi vähän känkkyrää oudosti jakautuvaa. Toki tämä on näistä kolmesta hoidosta paras tulos, mutta toki olisin toivonut useampaa hyvää alkiota. Kahteen olkeen vain pakastettiin, yhteen kaksi (1 hyvä + 1 kohtalainen) ja yhteen neljä (kaikki aika rupuja). Eli taitaa niissä mun soluissakin jotain häikkää olla, eikä vain siittiöissä. :(
Keskusteltiin lääkärin ja biologin kanssa ensin että jos siirrettäisiin ne kaksi hyvää nyt suoraan, mutta lopulta päädyttiin yhden hyvän siirtoon, kun jouduin piikittämään niin suurella annoksella Gonalia monta päivää, niin limakalvo voi olla hieman väärässä vaiheessa ja se voi vähän huonontaa kiinnittymismahiksia. Tukihoitona siis Pregnyl 1500IU x 7 joka toinen päivä, Gonapeptyl maanantaina, ja Crinone 2xpv.

En saa nyt puhelimella eri väriseksi tätä tekstiä, mutta tänään siirretty siis 1x3pv alkio, testipäivä 2.12. (Verikoe 7.12.). :)
 
Joo, kyllä tämä taisi olla vaan jotain "yritystä" kiinnittyä, aikaisista päivistä huolimatta...tiiän että oon taas naulaamassa arkkua hyvissä ajoin kiinni, mutta aiemminkin on nyt jo näkyny selvemmin jos on tapahtumassa jotain. Hain PC:n ja juuri ja juuri on jotain silmin nähtävää siinä, eli tiistaisen pregnylin jämät....kolme päivää se pikku annos näkyy, eli saattaa vielä näkyä. Kun itsensä tuntee ja kropan tietää, niin kyllä tää aika selvä peli on. Mää nyt hiljenen joksikin aikaa ku ei pää nyt kestä muuta. Tiiän, että tämä kuulostaa itsekkäältä, mutta ei minusta nyt ole mihinkään :(

Parempaa onnea teille❤
 
Siida ei nyt vielä voi heittää kirvestä kaivoon! Tunnistan kyllä tunteen, mutta tosi varhaiset päivät vielä.

Marrasmai onnittelut kyytiläisestä :). Ja älä sinäkään lannistu, ei ne luokitukset kaikilla merkkaa.

(.) Pp2 ja aamuyöllä heräilen, vaikka yleensä nukun tosi hyvin.

Ihanaa viikonloppua naiset :love:
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai

Yhteistyössä