IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Veera mulla on ollut fiilikset aika huipussa ennen molempia IVF hoitoja. Sen takia tiputus olikin varmaan niin kova kun ekasta napsahti puhdas nega. Js nyt ennen tätä tokaa aloitusta olin myös ihan fiiliksissä kun vaihdettiin naikkarilta dextraan ja oli heti alusta tekemisen meininki!
Ne oli ne PAS:it naikkarilla mitkä sitten sai uskon hiipumaan pikkuhiljaa, niitäkin kertyi sen 6 kpl ilman pienintäkään onnistumista.

Kop kop mä voin katsoa listan kuntoon kun olen koneella. En edes viime kerran omaa plussasta laittanut listaan, niin kovin se harmitti. Ehkä tilastollisesti sekin olisi hyvä laittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Noista fiiliksistä oli ollu puhetta. Mä yritän olla aina maalaamatta pilvilinnoja mutta sitten aina kun siirrossa oltu niin innostun ja ajattelen että nyt onnistutaan ihan loppuun asti ja saadaan vauva syliin asti mutta sieltä taivaista tiputtu tähän mennessä joka kerta ja lujaa :( Mutta silti yritän olla positiivinen! Mullahan noita plussia tullut neljästä siirrosta ja kuus siirtoa tehty eli oon hyvinkin pessimisti vaikka plussan tikkuun saisin.

Jes, hymiö se aamulla putkahti eli torstaina siirtoon nro 7!! Periaatteessa vois ottaa sulaa ja kattoo blastoks asti mutta oon ens lauantaina töissä niin ei viitti olla pois.

Aivan loistava tämä plussapuhuri täällä! Toivottavasti kenenkään teistä ei tartte tulla tälle puolen takas (y)
 
Henrietta onnea hymynaamasta, mahtavaa että se tällä kertaa tuli just niinku pitikin :love::love:
Miten sulla muuten ne kemialliset on mennyt, tai siis miten testit tummunut ja miten/milloin lähtenyt haalenemaan? Oletko kuin aikaseen testannut?
Toivottavasti tällä kertaa ei testi haalene ollenkaan ;) (y)

Edit: jos käy niin poistan ihmisiä sitten tuosta varsinaisest nimilistasta kun kukin tuntee onnistumisen vahvistuneen. Unohdinkohan mä ketään? kauhea puhuri täällä nyt on ollut :eek:o_O
 
Viimeksi muokattu:
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään :)

ananias # 2011 # ensimmäinen #
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI
Ellae
# toinen # siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
epplu
# 8/2011 # toinen(eka luomu) # selittämätön # 1.IVF
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä) #
flow^ # 6/13 # ensimmäinen # pco, selittämätön #
Haave79 # 2/2012# ensimmäinen # selittäm./endo? # 3.IVF/ICSI
hannuliini# 8/11# ensimmäinen # pco/endo # 1.IVF
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio/siittiöt #
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI/2.PAS
Hilippa
# 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt # 2. ICSI/1.PAS
ilo2010
# kesä 2012 # toinen # PCO # 1.IVF
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo # 2.IVF/2.PAS
Jännää
# 1/2015 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt #
Liljeby # 6/2013# ensimmäinen # lievä endo poistettu, selittämätön #
Mandala # yli 2v. yhteensä # ensimmäinen # johtimet poistettu # 2.IVF / 1.PAS
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön/vähän endoa #
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen # 2.IVF
patsuli
# 2010 # ensimmäinen # endo/siittiöt # 5.ICSI
Retikka
# 2012 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI/1.PAS
Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön # 1.IVF/3.PAS
Sarah85
# 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön # IVF
Tintti_76
# 6/12 # 1. lapsi # huonot munasolut #
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön # 5.ICSI
Untuvikko80
# 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet # 5.IVF/ICSI
kop kop
# 2009 # toinen # vähäiset/huonot siittiöt # 1.IVF/ICSI/2.PAS
empuska
# ensimmäinen # selittämätön #
Neeeuska # 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF
Hillerihiiru
# 2012 # ensimmäinen # toinen munatorvi poistettu + siittiöt # 4.IVF/ICSI
JONPA77
# 2005 # ensimmäinen #
nans # toinen # PCO + siittiöt # 1.IVF
kiia-s # 2011 # ensimmäinen # PCO # 1.IVF
leona_ # 10/2013 # ensimmäinen # selittämätön/endo? # 1.IVF/2. PAS
Veera_M
# 2013 # ensimmäinen # ikä/kohonnut FSH # 1.IVF
grey83
# 2015 # ensimmäinen # monitekijäinen # suoraan 1.IVF
Mari32
# 2012 # ensimmäinen # siittiöt/endo# 4.ICSI
Lottainen
# 2011 # toinen # munatorvi tukossa # 1.IVF
Aanis
# 2013 # toinen #epäsäännöllinen kierto/myöhäinen ovis # 1.IVF
maljakko
# 1.IVF/1. PAS

Piinailijat: :whistle:
Mari32

Plussanneet 2014: :love:

Heinäkuu 2014
Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti
1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto (geneettinen keskeytys)
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Plussanneet 2014: :love:
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS (kkm rv15)
Helmikuu 2015
EukkoI 1.ICSI 1.PAS (ei tuoresiirtoa, 2 alkion PAS)
Hedelmiina 1.IVF
RiiMini 5.ICSI (kemiallinen)
Hertta2015 1.ÍVF 1.PAS
Tuutunen80 2.IVF
Maaliskuu 2015
Zoona 2.IVF
Viiva84 2.IVF
Fibbis 3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta 2.ICSI (km/kkm?)
Havina 2.ICSI
Läiti 1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015
Saga76 1.IVF 2.PAS (km)
Riimini 5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es- 1.ICSI
Kesäkuu 2015
Sofi12 3.ICSI
Bonniemoi
Lauriska

Heinäkuu 2015
Läiti - luomu
Elokuu 2015
Mandala 2.IVF (kem)
Viljonkka_ 1.IVF 2. PAS (km)

Syyskuu 2015
iinukka_ 2.IVF
kop kop 1.IVF/ICSI /2.PAS
Kesäheinä-78
Mandala 2.IVF / 1.PAS
Aanis 1.IVF


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Viimeksi muokattu:
Mandala, mä oon alottanu testaamisen joskus pp 7 alkaen. Mulla ne viivat on vahvistunu ihan ok mutta sitten hcg on ollu jotain 120 luokkaa niin oon sillon jo arvannu että menee syteen kun mulla siinä keskeytyneessä raskaudessa hcg oli yli 300. Sitten joskus 5 viikolla digi on sanonu jo ei raskaaana ja sit alkanu menkat pian.

Kyllä sulla nyt menee hyvin!! (y)
 
Yök näitä PAS:n ja hormoniladtin jälkeisiä kuukautisia... Endometrioosista huolimatta nämä on ehdottomasti pahempaa...

Kk alkoi hivenen myöhässä tällä kertaa, ja jotta PAS osuisi mun lomaviikolle, se tulis kp 15. Lieneekö liian aikaisin, klinikan tavoite olisi 20 +/- 3 pv. Toisaalta limakalvo oli jo viimeksi 9mm jo kp 9 eikä siitä miksikään muuttunut siinä reilussa viikossa (viime PAS kp.20).

Monesko kp teille tehty PAS?
 
Heh, täällähän hiljeni kertarysäyksellä kun niin iso plussatuuli puhalsi..;)

Täällä odotellaan menkkoja alkavaksi jotta hoitokierto käynnistyisi..oo tainnut ikinä oottaa menkkoja näin kovin.:ROFLMAO:

Grey onko menkat siis kipeemmät vai?

Oliko Mandalalla tänään The Testipäivä?

Niistä fiiliksistä.
Jep, eka IVF alkaa vihdoin 4 vuoden tahkoomisen jälkeen, niin arvatttavasti toiveet ja odotukset vastoin järkeä on todella korkealla. Varmaan osuu vielä omaan nilkkaan.

Mukavaa viikkoa kaikille, plussat vahvistukoot, kiinnittymiset tarrautukoot jne.(y)
 
Voi mikä plussa aalto täällä on pyyhkäissyt! Harmi vain että itse tipuin siitä kyydistä. Onnea odotukseen kaikille!
grey mulla oli progynova ja lugesteron ja lopetin ne viime maanantaina ja menkat Alko nyt lauantaina. Itseasiassa nämä eivät ole ollenkaan niin kivuliaat kuin yleensä omat menkat. Ei oikeastaan tunnu yhtään mitään. Mutta kun menkat alkoi niin tuli tosi isoja jotain riekaleita tai klönttejä. Sori ällöttävää:sick: mulle tehtiin tämä viimeisin lääkkeellinen pas kp 18

Harmittaa ihan sikana kaikki edelliset siirrot joihin meidän kaikki alkiot tuhlattiin. Ne oli ajankohdaltaan ihan väärin ajoitettu joten eivät varmaan siksikään onnistuneet. Toki voi olla jotain muutakin...
Toisin kuin tämä lääkkeellinen oikein ajoitettu meinasi jopa onnistua..
Vieläkin mietityttää tosin se mun plussa että oliko se viallinen testi vai mitä...
Miten te maksatte nuo yksityisen käynnit jotka olette sillä puolella kun ovat kuitenkin aika kalliita? Pitääkö sinne maksaa koko summa heti vai miten se menee?

Tähän kiertoon ajattelin tehdä ihan omia hedelmöityshoitoja syömällä letroja ja pistämällä pregnylin ovulaation aikaan:whistle: eihän kukaan ole sanonut etteikö se ihan kotonakin voisi onnistua. . Niinpä Varmaan, saahan sitä aina toivoa (y)

Ja onnea henrietta hymynaamasta !!
 
Veera M *hug*, voi ei. Jaksamista sinulle

Rusina Viljanokka täällä hei *heiluttaa*. Meidän aikataulut menee niin, että seuraavista menkoista aloitan zumenonit. Mutta sehän tässä onkin jännittävää, että milloinkohan menkat mahtaa tulla. Km-vuoto kesti n. 2 viikkoa ja nyt on hiipumaan päin. Tästä varmaan ainakin kuukausi menee ennen menkkoja ja mun kropan tuntien 2. Sain kyllä reseptin primolutteihin, mutta haluaisin kropan toimivan tässä kohtaa. Saa nähdä, jaksanko odottaa...

henrietta hienoa, että hymy bongattu.

flow muakin alkoi kiinnostaa tuo ajankohta-asia...

Mandala
, tosi hyvältä sun rivi näyttää. Koita nauttia ajasta, edes vähäsen. Jookosta?

Voin yksinäni täällä höpistä, olen niin iloinen kun moni sai plussan. Jee! Toivottavasti me muut tullaan perässä..
 
Minäkin täällö vielä roikun ja odotan kovasti hoitojen alkavan. Ylihuomenna olisi tiedossa se kuvaus ja enää viikko niin tiedän hoidon aikataulun lopullisesti toihon mukaan. Tuli myös viime viikolla soitettua tyksiin ja päästä vähän purkaamaan tätä omaa päätä jonnekin kun tuntuu et on vähän väliä tunteet jotenkin pinnassa. Tänään tuli aika ja yllätyin kun se on jo viikon päästä.. olis kiva tietää jos joku on käynyt psykologilla puhumassa näistä hoitojen tuomasta ahdistuksesta et mitä siel tapahtuu..
 
Grey mulle tehtiin just tähän tuoreimpaan PAS:iin siirto kp20 kun kyseessä oli 5päiväinen alkio.

Veera mitä on käynyt??? harmittaa sun puolesta nyt kovin jos ei punktioon päästy :(

flow usein se voi olla just pienestä kiinni, ja varmasti tuo ajoitus voi olla hyvinkin se teidän pieni juttu! Meidän klinikalla lääkäri tähdensi sen, että tällä hoitomenetelmällä saadaan ajoitus aivan nappiin, mikä onkin todella tärkeää pakastetun alkion siirroissa. En edes käyttänyt ovistikkuja kotona, niinku naikkarilla, vaan lääkkeellä sitten pohjustettiin tilanne.

Me päätettiin ottaa sellanen luottotili tuonne yksityiselle. Sitä voi sitten maksella kerran kuussa tai vaikka kerralla kaiken pois. Vaikka omat säästöt menikin tuoresiirtoon niin on se sellainen hyvä turvaverkko takana näitä PAS:ja silmällä pitäen. Tottakai voi myös maksaa aina hoidon kerrallaan suoraan klinikalle. Eli mulla eka lasku oli 2800eur sisältäen koko IVF:n tuoresiirtoineen ja pakastuksineen. Nyt tästä ekasta PAS:sta tuli 1000eur sisältäen myös ne viime rundin 2kpl verikokeet.

Viljonkalle menkkatuulia puhaltelen :whistle: toivottavasti alkaa pian tai saat lääkkeillä aikaseksi. Siitä sitten uuteen nousuun ja suoraan plussanneisiin, eiks je?! :love:

hannuliini en ole itse kuullut miten se psykologin luona menee, mutta toivottavasti auttaa! ja tsemppiä vielä sinne magneettikuvaukseen.

Milloins Marin testipäivä muuten on? Miten siellä menee?

Tänään oli mun mielestä virallinen testipäivä, eli pp10, vaikka viime kerralla se taisi kyllä olla pp11, noh kuka noita laskee. Tein aamulla digin kuten tein viimeksikin samana päivänä ja se sanoi 2-3 (viimeksi sanoi 1-2)! Vaikka olin tätä hartaasti toivonut niin kyllä silti yllätyin :eek: Onhan tästä pitkä matka vielä, ja voihan se todellakin päättyä erittäin huonosti, mutta päätin vähäsen nauttia tuosta digistä. Ja keskiviikkona menen pp12 ekaan verikokeeseen niinku viimeksikin.
 
  • Tykkää
Reactions: Timjami77
Flow, säästin rahat etukäteen hoitoja varten. Mahdollista ovat myös käteinen, luottokortti tai klinikan oma joustotili. Jotkut ottavat myös pankista lainaa. Itse ajattelin mennä olemassa olevilla rahoilla, ja sitten kun rahat loppuu, on aika lopettaa hoidot ja alkaa (opetella) nautiskelemaan nykytilanteesta.

ON: Ultrassa näkyi 16 follia: 1 kpl 22mm, 1 kpl 20mm, 4 kpl 18mm, 4 kpl 16mm, 2 kpl 14mm ja loput pienempiä. Eilen viimeiset Menopur- ja Orgalutran-piikit! Tänään klo 22:00 irroituspiikiksi Ovitrelle ja torstaina klo 10:00 punktio! Tuoresiirto tiistaina! JEIJEEE!!
 
Onnittelut vielä kaikille plussanneille!! Valitettavasti (mutta ei yllättävästi) plussajuna jätti mut kyydistä..pp12 (punktiosta laskettuna) ja kauheet menkkakivut jyllää, eilen näky jotai hailuraa vielä testissä, tän aamun testi oli jotenki viallinen..testasin siis pregnylin näkymistä jo vkonlopukin eli viiva tasasesti haalistunut siitä..kaipa mää vielä ylihuomenna muodon vuoksi uudestaan testaan mutta kyllähän tuom nyt jo pitäs alkaa kunnolla näkymään jos ois jotain tapahtunut..takki tyhjä.

Onnea teille matkaan joilla nyt alkaa tapahtumaan hoidoissa!

*muoks: virallinen annettu testpäivä tais olla Pe, en kyllä ymmärrä miten se sillon vasta vois olla..eli 2vko siitä kun siirrettiin 1päivän alkio..ja menkatkin mulla kyllä alkanut aina ennen testipäivää lugeista huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:
Voi Mari, haleja!!! :cry:

Mulla lyö ihan tyhjää enkä nyt muista miten toimittu mutta millon ootte alottanut luget jos pas tehty luonnolliseen kiertoon? Mulla on sellainen muistikuva että oon alottanut ne siirron jälkeen illalla? Iski paniikki ettei niitä vielä pitäis alottaa jos siirto torstaina?

Hyvältä saaliilta kuulostaa Nans!!
 
Onnea siirtoon henritetta(y)(y)(y) Ja Hannuliinille vielä kuvaukseen onnea matkaan erikseen!

Pakko laittaa teille kuva tästä aamun oudosta testistä, vaikka huono onkin..eli levitti punasta testille mutta sen vieressä näkyy jotain hailuraa viivaa joka on vähän vino..en tiedä näkyykö ees tässä, mutta livenä kyllä. Kaikenlaisia testejä sitä voi tullao_O

http://aijaa.com/Nzf4h7

Saiskohan tästä vielä paremmin selvää...

http://aijaa.com/pNjSnA
 
Viimeksi muokattu:
Mari voi itku miten meni :( :cry: Olettetko puhuneet uudesta hoidosta vielä?
Onpa tuo testi kummallinen tosiaan! :eek:

Henrietta mulla nyt kun oli blaston siirto perjantaina niin maanantaina piti aloittaa luget.
Mutta jee siirtoon, oikein kovasti onnea :love:

nans hyvä saalis teillä! toivotaan oikein monta munasolua ja saman verran alkioita!! :) (y)
 
Onnea matkaan Lottaisellekin! Ja kiitos sulle ja henrietalle kommenteista..juu kyllä siinä on viiva, näkyy livenä selvemmin. Ei mulla ollu enää testejä, piti mennä hakemaan ja sanoin miehelle että aamulla sitten uus, mutta se pisti mut saman tien hommiin vaikka koitin kyllä selittää että nyt ei ainakaan päivällä mitään näy:X3: mutta kyllä siihen tooosi haamunen tuli..mies ei kyllä nähnyt:cool: ite kyllä sen verran monta negaa tehny elämäni aikana etten niitä haamuja kyllä näe jos ei niitä siinä ole..eli huomisaamua odotellessa... Se pirulainen pieni toivon kipinä koittaa nostaa päätään..
 

Yhteistyössä