Jostain pitäisi saada vertaistukea (uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen)

Jotkuhan pysyttelee rauhanyhdistyksellä vaik olisivat sisimmässään ateisteja?

 

Lestadiolaisille Hakomaja

Mä sain ihan hirveesti apua tuosta osoitteesta, kun asiat ahdisti lestadiolaisuudesta eron jälkeen vielä monta vuotta. Vuosien päästä sain kuulla tuosta sivustosta, ja kun aikani pyörin tuolla sivustolla, luin juttuja ja keskustelin, alkoi helpottaa! Suosittelen lämpimästi!

 

Ei sitä tarvi ateistiksi tulla että jättää lestadiolaisuuden. Sydämen uskon voi sitli säilyttää vaikka lahkosta lähteeksin.

 

Niin... näitä juttuja olen minäkin näin tässä vanhemmalla iällä kovin paljon miettinyt. Lapsia on siis jo opiskelemassa, ja vielä neljä koululaista kotona. Eipä sitä aikaa ole liiemmälti ollut että olisi alkanut ihmettelemään. Kuitenkin nyt kun joku aika sitten kun alkoi tulla julkiseksi että on näitä lasten hyväksikäyttö juttuja, se kauhistutti ja sitten tuli muutakin mieleen. Mutta keski-ikäisen on vaikeampi tehdä ratkaisuja kuin nuoren. Minulle kolahti tämä pohdinta...

Miksi edelleen tunnustan uskoani? Miksi en pane näille omassa elämässään virheettömille (niin kuin he kuvittelevat) hoito- ja vahti”pyhimyksille” kovan kovaa vastaan ja sano suoraan että -”nyt riitti”. Miksi?

Siksi, koska on liian paljon siteitä näihin vl-ympyröihin. Valtaosa omista lapsistani tunnustaa vl-uskoa. Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen. En usko jaksavani kantaa sitä kuormaa.

Että lähipiirissä romahtaa, jos lähtisi. Mitähän siitä lapset sanoisi, ja tulisiko turvattomuutta heillä?

Uskovainen mies: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen | Omat polut © – etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia

 

>> Lestadiolaisille Hakomaja

[QUOTE="Vieras";25141286]Mä sain ihan hirveesti apua tuosta osoitteesta, kun asiat ahdisti lestadiolaisuudesta eron jälkeen vielä monta vuotta. Vuosien päästä sain kuulla tuosta sivustosta, ja kun aikani pyörin tuolla sivustolla, luin juttuja ja keskustelin, alkoi helpottaa! Suosittelen lämpimästi![/QUOTE]

Yhdyn suosittelijoihin. Sivustolla on valtavasti tietoa ja ite oon tykännyt chatista.

 

Minä olen neljän lapsen äiti ja kieltänyt uskoni vasta aikuisena, perheellisenä. Samoin teki mieheni.

Se päätös oli elämäni vaikein, mutta samalla elämäni helpottavin ja ihanin päätös. Irtautumisprosessi oli pitkä ja pelottavakin, mutta kasvattava ja valmistava uuteen tilanteeseen. Kun on ikänsä kuulunut yhteisöön, mikä pistää sanat suuhun, mikä kertoo, mitä tehdä ja miten reagoida, muutos on valtava.

Halusimme olla vapaita, irti velvollisuuksista ja vailla huolta lastenkin osalta. Minä en missään tapauksessa halunnut lapsillemme samaa kasvatusta, kuin meillä oli ollut. Halusin normaalin, tavallisen lapsuuden ilman seuroihin, pyhäkouluihin, päiväkerhoihin ja raamattuluokkiin repimistä. Meidän molempien kokemus nimittäin on ollut, että nuo kaikki oli pakkoa ja ikävää. Jumalanpelosta yms. puhumattakaan.

Ei se ollut helppoa, mutta yllättävän kätevästi se kuitenkin kävi. Minun vanhemmat sietää meitä, mutta suhtautuvat varauksella ja pitävät välimatkan ja säätelevät sen itse haluamallaan tavalla. Miehen vanhemmat jätti meidät. Kuulemma viemme heidät hautaan epäuskoisina elämällä. Ovat jo eläkkeellä ja varhaisvanhuuteen tavallaan kuuluvat vaivat ovat kuulemma meidän syytä. Ihan hiustenlähdöstä pallolaajennukseen asti.

Osa tuttavista jätti, mutta ei me kai ystäviä oltukaan, kun ei omina itsenämme heille enää kelvattu. Samoin sukulaiset. Ei me heille mitään merkitty, koska jäimme kuin vanhat lapaset yks kaks.

Oma elämäntapa ja arvot säilyi, emme juuri juo, emme harrasta viihtellä oloa, meillä on hyvä parisuhde ja elämä menee ihan tavallisen mukavasti. Lapset kasvaa ja joka päivä tulee mieleen jossain vaiheessa, että olen niiiiin onnellinen, kun en enää ole lestadiolainen.

 

Ei sitä tarvi ateistiksi tulla että jättää lestadiolaisuuden. Sydämen uskon voi sitli säilyttää vaikka lahkosta lähteeksin.

Just näin!
En halunnut enää uskoa tiettyjen sääntöjen mukaan, vaan haluan, että minulla on omanlainen usko - uskon siis Jumalaan. Mutta en siihen, että taivaaseen pääsee vain tietyn uskonlahkon väki. Miettikää siis tuota: joka uskontokunta sanoo, että VAIN meillä on taivaspaikka, muilla ei.... no siis hei, miten se on mahdollista.. ihanaa aivopesua! : /

 

Hei, ap!

Samojen asioiden kanssa olen kamppaillut useamman vuoden ja tämä kamppailu on samalla ollut myös osa eroprosessiani. Minulla on lapsia sekä kuljen itse neljättäkymmenettä ikävuotta. Tässä vaiheessa olen tilanteessa, jossa odotan sopivaa hetkeä kertoa luopumisestani läheisilleni. Se ei tule olemaan heille helppoa. Olen suvun ensimmäinen luopuja. Olen päättänyt pitkien itseni syyllistämisjaksojen jälkeen hyväksyä sen, että minä en ole vastuussa muiden tunteista ja että minun ei tarvitse elää elämääni siten kuin muut haluavat minun sitä elävän. Kun aika kuluu, kypsyy ajatus lähtemisestä valmiiksi ja asian tunnustaminen sanoin tuntuu välttämättömältä ja ei enää niin pahalta. Itse olen kertonut asiasta jo kaikista läheisimmille ystävilleni, jotka ovat vl-uskossa. Heiltä olen saanut tukea ja lohduttavaa olkapäätä ja todellista ystävyyttä. Voimia sinulle, ap ja meille kaikille näiden kipeiden asioiden läpikäymiseen!

 

Hei, ap!

Samojen asioiden kanssa olen kamppaillut useamman vuoden ja tämä kamppailu on samalla ollut myös osa eroprosessiani. Minulla on lapsia sekä kuljen itse neljättäkymmenettä ikävuotta. Tässä vaiheessa olen tilanteessa, jossa odotan sopivaa hetkeä kertoa luopumisestani läheisilleni. Se ei tule olemaan heille helppoa. Olen suvun ensimmäinen luopuja. Olen päättänyt pitkien itseni syyllistämisjaksojen jälkeen hyväksyä sen, että minä en ole vastuussa muiden tunteista ja että minun ei tarvitse elää elämääni siten kuin muut haluavat minun sitä elävän. Kun aika kuluu, kypsyy ajatus lähtemisestä valmiiksi ja asian tunnustaminen sanoin tuntuu välttämättömältä ja ei enää niin pahalta. Itse olen kertonut asiasta jo kaikista läheisimmille ystävilleni, jotka ovat vl-uskossa. Heiltä olen saanut tukea ja lohduttavaa olkapäätä ja todellista ystävyyttä. Voimia sinulle, ap ja meille kaikille näiden kipeiden asioiden läpikäymiseen!

Suuret kiitokset tästä että jaat omaa kokemustasi... sanasi lohduttavat juuri nyt minua, pitkälle samassa tilanteessa elävää jo keski-ikäistä ihmistä. Olen ns. lapsuuden uskovainen, mutta jo vuosia sitten löysin itseni epäilijän paikalta. Tilanteeni on hyvin ristiriitainen ja välilä olo on umpikujassa. Tämä on hyvä ketju, kiitos kaikille...

 

Ei sitä tarvi ateistiksi tulla että jättää lestadiolaisuuden. Sydämen uskon voi sitli säilyttää vaikka lahkosta lähteeksin.

Juuri näin. Pitäisi erottaa usko ja uskonto toisistaan. Itse en lestadiolaisuutta sen paremmin tunne kuin että lähdin ystäväni mukaan seuroihin, kun pyysi. Kyselin siellä tupakalla sitten sellaisia kysymyksiä, joihin eivät osanneet vastata. Veivät mut sitten papille(?) juttelemaan, enkä häneltäkään mietteisiini vastauksia saanut. Johtuen kai juuri siitä, että suhtaudun niin skeptisesti ihmisen luomiin uskontoihin ja niistä johtuviin rajoituksiin.

Helvetin pelosta: pelkäätkö sitä kysyvä joutuvasi helvettiin, koska rikot uskonnon sääntöjä? Kuka on luonut uskonnon säännöt, ihminen vai jumala?

Yksi kysymys, jonka papille esitin, oli; pääsevätkö Jeesuksen opetuslapset taivaaseen, vaikkeivät lestadiolaisia olleetkaan (lestadiolaisuus on tullut paljon sen jälkeen). Tähän ja moneen muuhun kysymykseen en saanut minua tyydyttävää vastausta. Eli pointti; edes papit tai uskonnon perustaneet eivät oikeasti tiedä mitään, he päättävät asioista mielivaltaisesti. Itsekin voi uskoa ilman uskontoa. Tai olla uskomatta. Miten vaan.

 

Juuri näin. Pitäisi erottaa usko ja uskonto toisistaan. Itse en lestadiolaisuutta sen paremmin tunne kuin että lähdin ystäväni mukaan seuroihin, kun pyysi. Kyselin siellä tupakalla sitten sellaisia kysymyksiä, joihin eivät osanneet vastata. Veivät mut sitten papille(?) juttelemaan, enkä häneltäkään mietteisiini vastauksia saanut. Johtuen kai juuri siitä, että suhtaudun niin skeptisesti ihmisen luomiin uskontoihin ja niistä johtuviin rajoituksiin.

Helvetin pelosta: pelkäätkö sitä kysyvä joutuvasi helvettiin, koska rikot uskonnon sääntöjä? Kuka on luonut uskonnon säännöt, ihminen vai jumala?

Yksi kysymys, jonka papille esitin, oli; pääsevätkö Jeesuksen opetuslapset taivaaseen, vaikkeivät lestadiolaisia olleetkaan (lestadiolaisuus on tullut paljon sen jälkeen). Tähän ja moneen muuhun kysymykseen en saanut minua tyydyttävää vastausta. Eli pointti; edes papit tai uskonnon perustaneet eivät oikeasti tiedä mitään, he päättävät asioista mielivaltaisesti. Itsekin voi uskoa ilman uskontoa. Tai olla uskomatta. Miten vaan.

Mielenkiintoinen kokemus ollut sinulal! Kuinkahan moni lestadiolainen on itse koskaan asettanut samoja kysymyuksiä liikkeen opettajilel/puhujille? Onkohan tapana keskustella ja kysellä?

Todella erikoista että edes liikkeessä papin koulutuksella toimiva henkilö ei osannut selittää lestadiolaisuuden teologiaa.

 

Just näin!
En halunnut enää uskoa tiettyjen sääntöjen mukaan, vaan haluan, että minulla on omanlainen usko - uskon siis Jumalaan. Mutta en siihen, että taivaaseen pääsee vain tietyn uskonlahkon väki. Miettikää siis tuota: joka uskontokunta sanoo, että VAIN meillä on taivaspaikka, muilla ei.... no siis hei, miten se on mahdollista.. ihanaa aivopesua! : /

Tasan tarkkaan samaa mieltä.

 

Jotkuhan pysyttelee rauhanyhdistyksellä vaik olisivat sisimmässään ateisteja?

Minusta tuli ateisti | Omat polut © – etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia

 

Muitakin vaihtoehtoja on valittavana kuin ateistiksi ryhtyminen.

 

tässä tulee taas mieleen, että missä kritiikki meidän valtionuskontoa kohtaan. Ev. lut. kirkko sääntelee päiväkodista asti kaiken, kaikenlainen kritiikki koetaan loukkaavana. Valtionuskonto on kuitenkin pahin kaikista uskonnon muodoista, koska se on automaattisesti lähes kaikilla. Siihen verrattuna lestadiolaisuus, Jehovan todistajat tai mikä muu on pikkujuttu. Mutta KUKAAN ei kritisoi kirkkoa. Itselläni ei ole kirkosta muuta kuin negatiivista sanottavaa. Ja on todellinen häpeä länsimaiselle demokratialle, että 90 % ihmisistä antaa automaattisesti lapsensa liitettävän kirkkoon, jonka historia on täynnä verta, noitavainoja ja omien suosimista.

 

Suvussa on nainen, joka rakastui, erosi lahkosta, liittyi kirkkoon ( että sai äänestää ), meni maistraatissa naimisiin, sai kolme lasta, jotka kastettiin, on onnellinen ja iloinen ihminen, aviossa ollut nyt yli 30 vuotta. Vanhempansa kuolleet, kaikkien sisarusten kanssa pitää yhteyttä.

 

[QUOTE="Mummeli";25299300]Suvussa on nainen, joka rakastui, erosi lahkosta, liittyi kirkkoon ( että sai äänestää ), meni maistraatissa naimisiin, sai kolme lasta, jotka kastettiin, on onnellinen ja iloinen ihminen, aviossa ollut nyt yli 30 vuotta. Vanhempansa kuolleet, kaikkien sisarusten kanssa pitää yhteyttä.[/QUOTE]

Säälittävä tarina! Että piti oikein liittyä kirkkoon. Että te olette tekopyhiä kaikki, kun valtionkirkko muka on se oikea. Ettekö te oikeasti näe, minkälaista riistämistä ja alistamista se on harjoittanut - ja harjoittaa edelleen. Johan tämäkin tyhmä kommentti sen todistaa: ihminen on kunnollinen vasta, kun eroaa lahkosta JA LIITTYY evlut kirkioon! (Mikä ihmeen äänestysjuttu; kirkkovaaleihin jäsenyys vaan vaikuttaa; mutta niin on kirkko aivopessyt 90% suomalaisista, eikä kukaan siitä valita)

 

mä olen eronnut helluntailaisuudesta n. 15 vuotta sitten. yllättävän koville se otti enkä edelleenkään ole täysin sinut niiden asioiden kanssa. paljon jäi haavoja, vihaa ja katkeruutta vaikka onhan se tietenkin jo laantunut matkan varrella. mutta ikinä en anna anteeksi sitä, mitä tekevät nuorille, herkässä elämäntilanteessa oleville, epävarmoille raakileille. enkä sitä, miten julkisesti nöyryyttivät ja kohtelivat minua kuin paskaa. jospa vain voisi pyyhkiä tietyt vuodet elämästään...

Mä olen kans eronnut hellareista. Uskon kyllä edelleen, mutta omalla tavallani. Käyn eräässä toisessa seurakunnassa, jossa ei ole ahdistava ilmapiiri. Sinne ei liitytä, eikä siellä olla jäseniä kuin vapaaehtoisesti, jos siltä tuntuu. Ketään ei painosteta mitenkään.

 

Mun mielestä aika raaka meininki jos kaikki hylkää jos eroaa seurakunnasta. Eihän se ole edes Raamatullista. Siellähän sanotaan että kohtele lähimmäistäsi niinkuin itseäsi haluat kohdeltavan. Ilmeisesti nämä hylkääjät haluaa sitte että heidätkin hylätään jos tekevät joskus saman.

Mutta, mun neuvoni on se, että lähtijän kannattaa etsiä itselleen uusia ystäviä sellaisista jotka on lähteneet saman seurakunnan piiristä pois ja/tai muista jotka ei kuulu kyseiseen yhteisöön. Kun tuntee ihmisiä sen yhteisön ulkopuolellakin niin lähteminen ja sen jälkeinen elämä on helpompaa. Ei ole ihan yksin jos käy niin että suku ja läheiset on niin kuspäisiä että hylkäävät. Mä vaan suuresti ihmettelen että millainen on esim äiti joka hylkää lapsensa sen takia että tämä ei halua uskoa samalla tavoin kuin hän? :O eikö oman ajattelun ja päätösvallan käyttäminen ole sallittua niissä piireissä vai? Itse kun ajattelen niin, että omat lapseni saavat aikanaan itse tehdä päätöksensä oman vakaumuksensa suhteen ja me tuemme heitä, oli se päätös sitten mikä hyvänsä.

 

Käyn eräässä toisessa seurakunnassa, jossa ei ole ahdistava ilmapiiri. Sinne ei liitytä, eikä siellä olla jäseniä kuin vapaaehtoisesti, jos siltä tuntuu. Ketään ei painosteta mitenkään.

Vapaakirkko? Oli ihan tuntematon juttu mulle ennen kuin synnärillä tapasin yhden vapaakirkkolaisen 'hihhulin', hyväntahtoisen sellasen. Toi kyllä auringon melko ankeeseen osastopäivään

 

mä olen eronnut helluntailaisuudesta n. 15 vuotta sitten. yllättävän koville se otti enkä edelleenkään ole täysin sinut niiden asioiden kanssa. paljon jäi haavoja, vihaa ja katkeruutta vaikka onhan se tietenkin jo laantunut matkan varrella. mutta ikinä en anna anteeksi sitä, mitä tekevät nuorille, herkässä elämäntilanteessa oleville, epävarmoille raakileille. enkä sitä, miten julkisesti nöyryyttivät ja kohtelivat minua kuin paskaa. jospa vain voisi pyyhkiä tietyt vuodet elämästään...

Kuulostaa ikävältä, mutta sen on pakko olla aika seurakuntakohtaista. Olen itsekin ex-hellari, uskovaisesta perheestä, mutta en tunne mitään katkeruutta entistä seurakuntaani kohtaan. Minulle se oli kuin koti, paikka jossa pidettiin hauskaa, jossa minusta välitettiin, jne. Kukaan ei painostanut tai uhkaillut, enkä kokenut ilmapiiriä tai opetuksia ahdistavina. Uskon vieläkin omalla tavallani Jumalaan, ja joskus jopa kaipaan takaisin, mutta olen tosi maallistunut ja haluan elää "syntistä" elämää. Osa perheestä ja ystävistä on uskovaisia, eikä kukaan ole mua hylännyt.

Ehkä minulla kävi tuuri kun sain olla osana juuri sitä yhteisöä. En pysty oikein samaistumaan lestadiolaisiin tai jehovantodistajiin, tai niihin ex-helluntailaisiin joilla on tosi huonoja kokemuksia. Jotenkin helluntaiseurakunta edustaa mulle vieläkin jotain vilpittömän hyvää ja rehellistä. Mun käsityksen mukaan se on näistä uskonnollisista lahkoista kuitenkin avoimin, tasa-arvoisin ja vähiten kontrolloiva, eikä siellä palvota ihmisiä.

 

Ei välttämättä liity aiheeseen mut itse ex vl:nä olen huomannut että ei se uusien ei vl kavereiden saaminen oo niin helppoaa jo senkin takia kun lapsena ja nuorena on opetettu että ei saa olla kaverina muita kuin vl:iä. Jotenkin se on sit jääny alitajuntaan niin kuin tuolla joku sanoi ja kyllä se syö itsetuntoa kun on menettänyt kaikki "vl kaverinsa" ja oma perhekin hylkää. Sekin lisää vaikeutta tutustua uusiin ihmisiin kun ajattelee vieläkin olevansa "erilainen", niin kuin mulla ainakin uskovaisena oli tapana ajatella.

Nyt noin 6 vuotta mennyt kun erosin vl:stä ja kaikki vanhat vl kaverit ovat tajunneet että en aio enää kääntyä takaisin, ovat hekin vähitellen yksi kerrallaan "hyljänneet" mut ja perheeni.
Vanhempani pitävät yhteyttä harvoin kai vain siitä pakosta etteivät halua saada leimaa että ovat hyljänneet lapsensa. Ja silloinkin harvoin kun perheeni kanssa kotona käydään, saadaan osaksemme kummallisia "surumielisiä" katseita ja erilaista kohtelua.

Tämä ei varmaan tuntuisi niin pahalta jos vain itse joutuisin kärsimään tästä, mutta pieni lapseni jää ilman isovanhempiaan, tätejä ja setiään. Hän ei varmaan vanhempana osaa ymmärtää sitä miksi hän ei ole yhtä tärkeä ja rakas isovanhemmilleen kuin nämä muut lukuisat lestadiolaiset lapsenlapset. Ja toivottavasti hän ei saa sitä koskaan tietääkään.

Itse olen saanut jonkin verran apua psykologilla käymisestä. Vertaistukea ei ole mullakaan ollut.

 

Ei välttämättä liity aiheeseen mut itse ex vl:nä olen huomannut että ei se uusien ei vl kavereiden saaminen oo niin helppoaa jo senkin takia kun lapsena ja nuorena on opetettu että ei saa olla kaverina muita kuin vl:iä. Jotenkin se on sit jääny alitajuntaan niin kuin tuolla joku sanoi ja kyllä se syö itsetuntoa kun on menettänyt kaikki "vl kaverinsa" ja oma perhekin hylkää. Sekin lisää vaikeutta tutustua uusiin ihmisiin kun ajattelee vieläkin olevansa "erilainen", niin kuin mulla ainakin uskovaisena oli tapana ajatella.

Nyt noin 6 vuotta mennyt kun erosin vl:stä ja kaikki vanhat vl kaverit ovat tajunneet että en aio enää kääntyä takaisin, ovat hekin vähitellen yksi kerrallaan "hyljänneet" mut ja perheeni.
Vanhempani pitävät yhteyttä harvoin kai vain siitä pakosta etteivät halua saada leimaa että ovat hyljänneet lapsensa. Ja silloinkin harvoin kun perheeni kanssa kotona käydään, saadaan osaksemme kummallisia "surumielisiä" katseita ja erilaista kohtelua.

Tämä ei varmaan tuntuisi niin pahalta jos vain itse joutuisin kärsimään tästä, mutta pieni lapseni jää ilman isovanhempiaan, tätejä ja setiään. Hän ei varmaan vanhempana osaa ymmärtää sitä miksi hän ei ole yhtä tärkeä ja rakas isovanhemmilleen kuin nämä muut lukuisat lestadiolaiset lapsenlapset. Ja toivottavasti hän ei saa sitä koskaan tietääkään.

Itse olen saanut jonkin verran apua psykologilla käymisestä. Vertaistukea ei ole mullakaan ollut.

Miten saatetaan olla noin julmia. Hylätään suvussa kasvava pienni lapsi ja katkaistaan yhteydet. Ovatko kaikki lestadiolaiset yhtä kamalia?

Lämmin myötätuntoni sinulle. Toivon että löydät ystäviä esim. harrastusten kautta. Elämä kannattaa elää nyt, ja tässä, Hyvää uutta vuotta sinulle!

 

Voi miten ymmärrän sinun tuntemuksiasi! Oma tie on rankka ratkaisu, mutta se kannattaa, ehdottomasti.

Katsokaa kaikki hyvät keskustelijat tämä ohjelma, ei ole pitkä ja on hyvä:

Uskonnon uhrit | Ykk

Minua alkoi itkettää kun tätä katsoin. Itse olen jättänyt lestadiolaisuuden 28-vuotiaana, ja siitä on nyt yli 5 vuotta. Rankkaa, rankkaa on ollut, mutta en yhtään kadu ratkaisuani.

Voimia kaikille! Päivä alkaa sittenkin paistaa ja mikään ei voita sitä suunnatonta riemullista vapauden tunnetta jonka lähtemiestä saa sydämeen...

Olipas Paljon oimia teille kaikille eronneille tai sitä suunniitteleville.
Kova on kohtalo eronneilla Jehovilla, nuori jää aivan yksin. Vaatii paljon voimia ja sisua kehitellä uudet ystävät ja tutut, kaikki.

 

Ei sitä tarvi ateistiksi tulla että jättää lestadiolaisuuden. Sydämen uskon voi sitli säilyttää vaikka lahkosta lähteeksin.

Niin totta, se sydämen usko ja moraali, vaikka et kuuluisi mihinkään ryhmään, uskoa voi yksinkin.
Joitakin voi ahdistaa vaikkapa kirkossa käynti. Siellä on ne vakikäyjät ja vilkitellaan toisilleen, huomaatko, olen täällä taas. Uusia katsotaan kummeksuen.