Joulukuun 2016 muruset <3

Mun mies oli kans ekassa raskaudessa niin kuin en edes olis raskaana eikä halunnut koskea masuun eikä oikeastaan edes puhua asiasta. Oli varmaan niin peloissaan uudesta elämänvaiheesta.
Toka lapsi oli vähän vahinko (pelattiin varmoilla päivillä), sillon mies suhtautu jo vähän paremmin ja sillon tällöin kyseli joko vauva on alkanut potkia.
No nyt sitten kun päätettiin yhdessätuumin kolmosesta niin mies on koko ajan kysellyt, että joko on oviksen aika ja oviksen jälkeen kysynyt joka päivä onko jo jotain tuntemuksia raskautumisesta. Laskeskeli jo koska äippäloma alkaa.. Ja silittelee koko ajan masua ja höpöttelee "sitten kun meitä on viisi.." :D Että hitaasti on tuo munkin mies lämmennyt raskausasioissa :D

Mä muuten luin tuosta foolihaposta, että se pitäis alottaa jo kolme kuukautta ennen raskautumista, että siitä sais täyden hyödyn. Vaikuttaa jotenkin punasoluihin jotka uusiutuvat kolmen kuukauden välein. Mä alotin raskausvitamiinit jo viime syksynä kun alettiin alustavasti puhumaan yrityksen aloittamisesta. Ja viime kierrossa alotin extrana 5mg:n foolihapon.
 
Syön foolihappoa ja D-vitamiinia.
Ne onkin kohta ainoita juttuja, mitä saan veden lisäksi alas, koska ongelmana on jatkuva nälkä kera vaikean ruokahaluttomuuden. Järkyttävä pahoinvointi ja ihan kaikki ruoat sekä juomatkin tuntuu mahdottomilta :sick:
Tänään sain väkisin alas yhden ruisleipäpalan ja puolikkaan kiivin (n)
Nyt yritän imeskellä mehujäätä...
 
Mulla käytössä monivitamiini. Oon niin huono nielemään tabletteja, että tuo yksi on ihan riittävästi. Välillä saatan ottaa lisäksi kalsiumia, kun käytän vähemmän maitovalmisteita.

Kunnon flunssa vaivaa, ja se vetää olon naatiksi, mutta mitään raskausoireita ei edelleenkään ole.

Meillä mies ihan positiivisella mielellä odottelee toista lasta. Vuoden alussa annettiin mahdollisuus pikkukakkoselle, mutta ilmeisesti esikoisen imetys vaikutti, ja tärppäsi vasta kun kokonaan lopetettiin.
 
Mä oon varmaan ainoa, joka ei oo kertonu miehelle :D mulla ei oo tästä vielä kauheen luottavainen olo et pysyy sisällä ja tiiän et se on vaikeempi pala muehelle, kuin mulle. Enkä mä ees kauheesti oota sitä vatsan silittelyä ja lässytystä. Mun on kauheen hankala ymmärtää miks raskauden myötä muut ihmiset ottaa oikeudekseen koskea mun mahaan, etenkin vaikka kiellän.

Oloja ja fiiliksiä ei oo vieläkään sen kummallisempia. Rinnat on astetta aremmat.

Kaikki muut on säilytetty esikoiselta, paitsi turvaistuin. Ja meillä olis tuon esikoisenkin istuin menossa vaihtoon, niin tulee kyl nyt tosi pienille tuloille kaks istuinta kalliiks :/ voi olla et turvakaukalo pitää ostaa käytettynä ja säästää sit siihen seuraavaan istuimeen rahaa. Niin paitsi jos tuleekin poika ja lähes kaikki vaatteet menee vaihtoon O.O

5+4?
 
Hei taas...:)

Poppie: Mäkin oon sitä varhaisultraa miettinyt. Koskaan aiemmin en ole ollut, mutta nyt jotenkin on niin epäuskoinen olo... etenkin kun on niin vähän mitään oireita...:confused: Varmistus oli tässä kotaa kiva. :) Yritän silti malttaa mieleni...

Anianna: Tervetuloa ja onnea plussasta!!!:love: Nyt toivotaan tarrasukkia matkaan pikkuiselle.:love:

Toukokuinen: Voi.....mäkin haluun ostaa jonkun vauvanvaatteen.:love: Se olis kyllä ihanaa. Mulla kun isommat lapset on jo niin isoja, niin ei taida olla paljoakaan vauvanvaatteita tallella. Meillä on entuudestaan kolme ja pojalle jotain kyllä löytyy, mutta jos oliskin tyttö, niin ihan uusiksi menisi kaikki.

Vitamiinit: Monivitamiini ja d-vitamiini.

Miss_piggy: Onpa tylsää jos ei mies yhtään osaa innostua vauvan tulosta. :unsure: Jospa hän vaan tarvii vähän aikaa sopeutua tilanteeseen... tsemppiä! Ja hitaastihan noi miehet tuntuu näihin raskaushöpötyksiin pääsevän sisään. :D

Omaanapaa: On niin oireeton olo. Äskenkin kun olin lasten kanssa lenkillä, niin välillä jopa unohdin koko asian. Jotenkin toivoo, että tulis jotain oireita...niin olis varmempi olo tästä. Käytiin vanhempieni luona tuossa lenkkireitin varrella ja olisi niin tehnyt mieli jo kertoa... mun on niin vaikea salata tätä uutista!!!:love: Huomenna onkin ensimmäiset pyöreät viikot. :D

Zipi 4+6
 
Ymmärrän salaamisen tuskan Zipi. Odotetaan nyt varhaisultraan reilu viikko ja kerrotaan sitten vanhemmille. On aika jännittävää! Minunkin on tehnyt mieli jo kertoa kaikille, mutta haluan varmistaa kaiken olevan hyvin ainakin tässä vaiheessa. Olen monelle hyvälle kaverille jo kertonut, koska heiltä saa tukea oli mikä oli.

Harmi juttu miss piggy, ehkä miehesi tarvitsee vielä sulatteluaikaa. Voi olla, että kun homma etenee niin siitä se iloksi muuttuu!
 
  • Tykkää
Reactions: Zipi
Mulla ei ole mitään hinkua kertoa kellekkään. Mulla on aika huonot välit vanhempiini, molemmista lapsista kertonut vasta aika myöhään. Ja melkein kaikki kaveritkin ovat lapsettomia urasuuntautuneita kolmekymppisiä, osa veloja joita ei pahemmin kiinnosta raskaushöpinät. Yhdellä kaverilla on kaksi pientä lasta, mutta hän on koko ajan niin väsynyt, ettei varmaan edes ymmärtäisi tai muistaisi jos sanoisin olevani raskaana :D Pitäs varmaan hankkia uusia kavereita :p Mutta eipä siinä, leijun tyytyväisenä omissa raskaushuuruissa kenenkään tietämättä <3
Aatelkaa, jos kaikki menee hyvin niin meillä kaikilla on mahdollisesti Jouluun mennessä pienet tonttunyytit sylissä, voiko parempaa lahjaa toivoa <3
 
Mulla on kyllä aika luottavainen olo tähän raskauteen. Se vaisto on nyt kaks kertaa sanonut et kaikki ei ole hyvin ja eipä ollutkaan, mut nyt on jotenkin erilainen olo. Tästä ehkä eniten kuitenkin oireita :) mä olen ihan loppu. Vajaa tunti ni pääsen töistä kotiin, salaa nytkin pidän pienen tauon kun olen juossut hikihatussa koko hiton illan!

Mun tekis kans mieli kertoa kaikille.. Aika monelle olen kyllä jo kertonut, mut en kuitenkaan kaikille. Ultra on ens viikon maanantaina, mä niin odotan sitä. Pitkä viikko edessä ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Zipi
Tervetuloa taas uusille mukaan!! Tarrasukkia kaikkien pienokaisille (y)

Täällä on alkanut aivan järjetön väsymys ja jonkin verran enemmän huonovointisuutta :sick: viluttaakin koko ajan :confused: samanlaista kuin edellisestä joulukuusesta vuonna 2002 ;)

Miehelle en ole kertonut edelleenkään plussasta(n) ihan hirmu vaikeeta, kun siitä koko ajan huokuu sellainen "onnellisuus" siitä, että mä olen siirtynyt vauvahaaveista muihin haaveisiin (n) sano siinä sit toiselle, että niin muuten, aloitetaanpas taas alusta :ROFLMAO:

MimSe ja oliskohan se 5+4
 
miss_piggy
Meillä on vielä seki ku mies on pitkäaikaistyötön...tuo omat ongelmansa ja riitansa suhteeseen kun kuntosaliharrastus tuntuu välillä olevan työnhakua ja omaa perhettä tärkeämpi.
 
Heippa naiset! Eilen jo teinkin se digin, ja kyllä seuraavat viikot 2-3 näkyi. :) Olen todella iloinen, pelotti nimittäin että raskaus ei etene. Koskahan sitä uskaltaisi tehdä kolmannen, jotta viikot 3+ näkyisi? Nyt siis plakkarissa 4+4 tai 4+5.

Joku kysyi vitamiineista. Mä syön tällä hetkellä Minisun Mama-vitamiineja, lisä-D:tä ja raskausomegaa. Multivitamiinia olen syönyt jo yrityksen aloituksesta eli viime syyskuusta, joten foolihapot pitäisi olla kunnossa.

Ruokavaliosta. Tarkastin THL:n suositukset ja niitä olen yrittänyt noudattaa, yllättävän hankalaa! Tänäänkin brunssilla sai kyllä pohdiskella ihan henkilökunnan kanssa mitä saa syödä! Kahvia olen vähentänyt normaalista 2-3 kupista, kahteen juontikertaan ja niin, että jätän kupin yleensä kesken, jolloin en ylittäisi sitä onko se nyt 3 dl rajaa päivässä. Herkkuja en ole syönyt koko viikkona (tarkoitus olla aika tiukalla linjalla) paitsi tänään brunssilla pienen palan kakkua ja äsken hieman haamurahkaa. :) Terveellisistä elämäntavoista myös liikuntaa ja aktiivisuutta olen koittanut pitää silmällä, tosin jumppaan ehdin tällä viikolla vain kahtena päivänä. Onkos muut mammat liikunnallisia?
 
Hirmusesti onnee kaikille plussista ja toivotaan että päästään loppuun asti! :love:

Minä syön raskausajan monivitamiinia. Siinä ainaki apteekin tyypin mukaan pitäs olla kaikki tarpeellinen niin ei tarvii montaa eri pilleriä vedellä.

Ei tuo minunkaa mies hirveesti näytä innostuneisuutta raskauden suhteen vaikka onnellinen siitä onki. Ollaan puhuttuki siitä, ei se vaan osaa samalla tavalla näyttää innostumista mitä ite ja se on mulle okei. Tiedän kuitenki että pikkukakkonen hirmusen toivottu on ja molemmat siitä omalla tavalla intoillaan. Toki aina välillä tulee silittelemään masua ja vähän puhelee, kuulemma enemmän aikoo puhella vauvalle kuha maha kasvaa ja pikkunen siinä samalla.

Haluaisin jo kertoo kaikille tästä raskaudesta! Koululla oon opelle maininnu siitä samalla kun tehtiin opintojen suunnittelua mutta muuten ollaan pidetty hiljaiseloa. Sovittiin kuitenki että ennen ultraa ei kerrota siitä, sillon ku ollaan jo varmemmilla viikoilla. Ei vaan jaksais odotella enää!

Pikkukakkonen 6+6
(Jos nyt oikeesti oon oikein osannu tän laskun hoitaa + neuvolan antamiin viikkoihin on luottamista mennään jo noin pitkällä!)
 
Viime raskauden aikana söin ainakin c:tä, b:tä, d:tä, maitohappobakteeria, foolihappoa, sinkkiä ja jotain muuta oli vielä mutten muista mitä :). Nyt en ole vielä foolihappoa ottanut käyttöön mutta nuo muut on jokapäiväisessä käytössä
 
Nipsunen kiva kun sait jo 3+ lukeman! :) Tiedän, että ovulaatio oli joko 22. tai 23. päivä, mutta luulen, että kiinnittyminen saattoi olla vasta DPO 10 veripisaroista päätellen. Eli siksi luulen, että 3+ ei tulisi testiin vielä parin päivän päästä. Mutta josko viikon päästä koittaisin. Yritin laskeskella noita hormoonimääriä ja se voisi niiden puolesta tulla seuraava lukema vasta kun 6+0 jälkeenkin...
 
Huomenta kaikille!:love:

MimSe: Tsemppiä miehelle kertomiseen. Ootko hänelle yhtään valitellut oloja, että jos hän alkaisi itse asiaa aavistella sen myötä... ei tulisi sitten niin kovana shokkina ja osaisi asiaan sitten suhtautua mukavammin, kun asiasta kerrot?:love: Ja jossain vaiheessa kyllä tottuu ajatukseen..:)

miss_piggy: Tsemppiä arjen haasteisiin miehen kanssa.

Kielokukka: Onnittelut raskauden etenemisen varmistuksesta. :) Aloin itekkin miettimään, että pitäisikö vielä digi hankkia...mutta taidan jättää väliin, etten alkaisi liikaa stressaamaan.:):ROFLMAO: Minäkin yritän vähän katsoa, mitä suuhun laitan, mutta jostain kumman syystä tuntuu parin tunnin välein että täytyy syödä..:cautious: Minä kanssa yritän ylläpitää liikuntaa arjessa mukana. Jumpat on kyllä vähentynyt niin, että enää yhdessä jumpassa käyn viikottain. Sen lisäksi on jooga ja kuntosali kerran viikossa molemmat. Lenkkeillä koitan aina viikonloppuisin.(y)

Minun mies sitä vähän on miettinyt tämän neljännen raskauden kohdalla, että miten vanha hän on nyt ja mitä sitten kun lapsi täyttää 18. Minullekin tuumasi, että ollaankohan me liian vanhoja. Yhteistuumin sitten kuitenkin todettiin, että ei olla, koska minun iässä toiset saa vasta ensimmäisenkin.:D Sitä hän jännittää, että meneekö kaikki hyvin ja mitäs sitten jos ei menekkään. Toisaalta on sitä mieltä, että raskaus on ihana asia. Se meitä vähän mietityttää, että kun muut lapset ovat jo vähän isompia, että miten tämä pieni nyt sitten viihtyy, kun ei ole leikkikaveria.. Perjantaina illalla kun testi oli tehty, kysyi kuitenkin kun nukkumaan oli menty, että pitäisikö uutista vähän juhlistaa... U know.;) :love: Hienosti on ottanut raskauden.

Omaa napaa: Join aamulla sen n.3dl kahvia ja nyt närästää. Voi kun kello menisi jo eteenpäin, että voisin soittaa neuvolaan...:love: Ihan malttamaton olo ja oon alkanut varhaisultraa miettiä, kun nämä viimeiset 2päivän menkat vähän mietityttää...ja mua on närästänyt jo vähän pidempään ja se on ollut mulla aina raskausajan vaiva. Tokihan toisia ihmisiä närästää muutenkin. Pieniä nippailuja kohdun alueella, arat nännit ja tuo närästys on edelleen ainoat oireet.:) Tänään on vapaapäivä. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!!

Ai niin...tänään on ensimmäiset pyöreät viikot.:love:

Zipi 5+0
:love::love::love::love::love:
 
Huomenta ja aurinkoista viikon alkua kaikille :)

Vitamiineista: oon muutaman viikon ottanut monivitamiinia juomana. Sisältää myös foolihappoa. Kahdessa aikaisemmassa raskaudessa en ole syönyt mitään, eikä niistä ole edes neuvolassa ollut puhetta. Vaikka kyllähän nuo muksut silti ihan normaaleja on :LOL:

Epäuskoinen olo on edelleen vaikka pahoinvointi on alkanut ja pahenee päivä päivältä. Onko teillä mitään kikkoja helpottaa oloa?

Viikon päästä tarkastusultra rv 6+5. Oikeastaan vain mahakipujen takia että onko pikkuinen oikeassa paikassa, mutta kovasti elättelen toiveita että näkyisi myös jo pienet sydänäänet :love:

Pähkinä ja pirpula 5+5
 
miss_piggy
Mää toivon että tää raskaus menis ilman mitään oireita. Pojasta en tosiaan oksentanu kertaakaan mutta etoi kovasti, nyt vois seki jäädä pois, kiitos vaan. Käytin varmaan pari kk edellisessä raskaudessa aamusta iltaan pahoinvointirannekkeita. En tiedä auttoiko mutta töissä pystyin sillon olla ja jopa hinkata kakkamonsterin valtaamia vessanpönttöjä yökkimättä (olin leirintäalueella töissä ja aamuvuoroon kuului vessojen siivous kahvilatöiden ja majoituksen hoitamisen lisäksi).
 
;) :) :):):)Täällä kärsitään pahoinvoinnista, joka kestää koko päivän. Illalla pari viimeistä tuntia on helpommat. Ärsyttävintä siinä on, kun oksennusta ei tule vaikka tuntuu että tulisi. No, toivottavasti loppuu parin kuukauden päästä. En malta odottaa, että saan kertoa raskaudesta muille, tosin jännittää muiden reaktiot. Kahdelle ollaan jo kerrottukin. Ajattelin kuitenkin paljastaa raskauden aikaisintaan ultran jälkeen. Tosin mulla on kauheita vaikeuksia saada pysymään tää salassa, kun pahoinvointia hankala selitellä. Itse syön kalsiumia ja jotakin monivitamiini- ja hivenainevalmistetta, joka sisältää myös foolihappoa 500 (ug?), onkohan sitä riittävästi ? Selkä ollut parina iltana nyt kipeä ja rinnat arat jo kauan. Ihana kun mies tykkää huolehtia ja kyselee vointia vähän väliä. Pari viikkoa ollut voimakkaita menkkakipuja. Aluks oli voimakkaampia mitä nyt. Lyhytkestosia kramppeja n. 10 kertaa päivässä. Huolestuttaa vähän, onkohan ihan normaalia? Neuvolakin vasta loppukuusta. Yhteensä oon tehnyt kolme raskaustestiä, kaks liuskaa ja yhen digin viikko sitten. Liuskoissa toinen viiva oli haalea. Digiin tuli viikko sitten 2-3. Oonkohan edes raskaana, jotenkin niin epätodellinen olo. Oispa huippua, jos ois jo iso maha, jossa pikkunen potkuttelis :) keskenmenon pelko on suuri, mutta toivotaan parasta että pikkunen sais jouluna jo olla kainalossa kotona! Tulipa pitkä, mutta jonnekkin oli pakko saada avautua tunteista.
Ihanaa odotusaikaa kaikille! :)
 
Varmaankin itsekin tänne täytyy ilmoittautua kun viikon olen jo lueskellut tätä palstaa :love: Viime keskiviikkona sain vahvan plussan kp 37/31, laskettu aika olisi 7 joulukuta. Vauva on kovasti toivottu ja yritystä on takana vuosi. Yhden keskenmenon koin viime syksynä rv 6 ja nyt ''pelottaa'', että pikkuinen ei selviytyisi, vaikka tiedän, että sille ei mitään itse mahda kun keskenmenoriski on kuitenkin melko suuri ennen rv 12 :( Nyt on neuvola-aika varattuna 2.5 saa nähdä miten jaksan kärvistellä sinne asti, puhumattakaan ensimmäiseen ultraan...

Onko muilla ollut rv 5 jo kamalaa pahoinvointia? Itse en tahdo saada mitään ruokaa alas, ainoat asiat mitä tekee mieli on mehujää, appelsiinit ja perunamuusi + keitetyt porkkanat :LOL:

Onnea kaikille odottajille :)
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82

Yhteistyössä