Joulukuun pikkutontut

Eihän täällä ehdi enää edes käydä! Kännykällä selailen yöllä kun koitan pysyä hereillä kun poikaon tissillä (45min parhaimmillaan..), mutta siinä ei pysty kirjoittelemaan.

Mulla on vieläkin toi epparin parantuminen vaiheessa :mad: Järki meinaa lähteä, tuntuu että elämänlaatu alkaa jo laskea ton takia.
Se siis tulehtui silloin alkuun, samaan aikaan kohtutulehduksen kanssa, ja oli niin kipeä että itketti. Noh, antibioottien jälkeen se tuntui paremmalta ja huokaisin jo helpotuksesta, mutta eihän sitä iloa kestänyt kun pari päivää kun toi tuli taas kipeeksi.
Ihmettelin kun siinä oli sellain kumma myhkyrä muuten parantuneen arven päällä, ja koitin antaa sille ilmakylpyjä jne että se paranisi. Googletin aiheesta ja tein itse diagnoosin, granulaatiokudosta. Se tuli siitä kun yksi tikki hieman aukesi tulehtuneessa ihossa ja tuo kudos sitten kasvoi sihen auenneeseen kohtaan. Joillekkin noita tulee jos haavan reunat ei oo kohdakkain.
Viime viikon alusta asti tää on ollut sitte niin kipeä että kolme buranaa menee päivässä ja siltikin särkee. Kunnalliselle lääkärille sain ajan 23.1... Sanoivat ensin puhelimessa että noi saattaa parantua itsestään, että kannattaako varata lääkäriä. Eli kaksi viikkoa olisi pitänyt vielä kärsiä.
Lopulta varasin eiliselle ajan yksityiselle gynelle, ja onneksi varasin. Ensinnäkään nämä ei kuulemma lähde itsestään ja tää mun on niin iso että sitä ei kannata kokeilla penslata (niitä voi kai niinkin poistaa) vaan leikkaus on ainoa apu mulle. Maanantaina päiväkirurgisessa toi leikataan puudutettuna pois. Sitten se toivottavasti paranisi lopultakin, johan tässä kuukauden on ollut koko ajan kipeä!
Vaikka olen iloinen että vaivaan on tulossa helpotusta niin hieman hirvittää miten pärjätään pojan kanssa kotona kun mies on päivät koulussa, on meinaan kumman hankalaa kun ei voi istua, istumaan nousu makuultakin on aikamoinen haaste.

Muuten kaikki sujuu hyvin, imetys meinasi vähän takuta kun pojallapalaa pinna kun maitoa suihkuaa kurkkuun niin että meinaa hukkua, ja aikamoisia rintaraivareita oli ja välillä lypsin ja pumppasin pulloon, mutta sitten alkoi pelottaa että kohta se halua tissiä enää ollenkaan ja pidin parin päivän imetys-operaation ja keskityin vain imetykseen, maattiin ilman paitoja pojan kanssa navat vastakkain peiton alla ja vaikka mitä imetystukilistan nettisivuilta luettuja kikkoja käytettiin. Auttoi, ja nyt tissi kelpaa hyvin, kerran päivässä on kiukkuisempi hetki, jollain pitää välillä huilata ja odottaa että syömäri rauhoittuu ja yrittää sitten uudelleen. Raivarit liittyy myös iltaisin vaivaavaan mahan kipristelyyn, ilmeisesti mahakipuisuus suihkutissien lisänä on pojalle liikaa.

Yöt nukkuu kohtuu hyvin, yhden neljän tunnin pätkän heti nukkumaan menon jälkeen, sen jälkeen parin-kolmen tunnin pätkiä. Eli kerran tai kaksi yössä syödään. Ja omassa pinniksessään nukkuu, on sivuvaununa mun puolella sänkyä.

Sain kaksplussan kautta muuten ihan oikeankin kaverin, joulukuisten pinosta ollaan lenkkeilty yhden naisen ja hänen tyttärensä kanssa, asuvat sattumalta ihan naapurissa, ihanaa kun on mammaseuraa päivisin! Sattui vielä olemaan tosi saman henkinen. Mulla ei kauheesti kavereita ole ja etenkään sellaisia jotka äippälomailisivat.

Susimieli ja poika 1kk ja 1 päivä
 
Täällä d-vitamiinien anto aloitettu, ja eiköhän pojalla ole maha kipeä :/ tai siis ilmaa on vatsassa, ei tosin huuda mutta ähkii raukka :( Vähän ollaan jumppailtu ja hierottu, niin saa suhteellisen hyvin takaisin yöllä unille.

Meillä nukutaan suurinpiirtein samalla tavalla joka yö. Saan itse nukuttua yhteensä n. 7-9 tuntia yössä, jota pidän ihan riittävänä, päivällä otan päikkärit :) Vauva menee nukkumaan n. 21.00 ja nukkuu yhteen.Tankkaa ja nukahtaa uudelleen yöstä riippuen 2-3 maissa (ähkii tai tuijottelee kattoa tutti suussa) n. 06-07 tankkaa uudelleen ja nukkuu n. 10-11. Eli meillä ei todellakaan tykätä aikasista aamuista, neuvola oli 09.30 ja oltiin ihan poikki :D

Neuvolassa oltiin saatu painoa 3450g (ed. viikko 3300g) ja ei kuulemma ole saanut liikaa ruokaa :) Nälkää ei tosiaan näe, sitä en pelänyt meinaan ollenkaan ettei paino olisi noussut. Poika syö n. 2-4 tunnin välein ja helposti ensin rinnat ja sitten illemmalla lisämaitoa 60-80milliä. Öisin omaa maitoani on selvästi tarpeeksi, koska silloin ei lisämaitoa tarvita, ainoastaan n. 17 jälkeen tuntuu tissien tyhjennyksen jälkeen että kitisee vielä nälkäänsä.

Täällä ei olla vielä uskallettu kauppaan mennä vauvan kanssa kun kaikki pärskii tuolla kaiken maailman tauteja. Olen käynyt kavereilla ja mummoloissa kylässä ja ehkä ensiviikolla (tai sen lopulla) uskaltautuisi jo kauppoihin käymään.

Ristiäiset ovat 12022012 klo 1200 :kieh: ja onneksi sain tädille selitettyä että pidämme vain pienet juhlat :)

Hyyppis+Poju 16vrk
 
Huomenia kaikille :)

Mä oon tosi huono antamaan noita d-vitamiinitippoja, mä siis yksinkertaisesti unohdan ne, joten niitä syödään meillä tosi epäsäännöllisesti :ashamed: Vinkkejä miten ne muistaisi antaa? Isommat söivät pullosta sen verran usemammin, että sinne muisti aina tipauttaa jossain vaiheessa päivää, tälle kun en oo ite kertaakaan pullosta antanut...

Tosi kiva Susimieli, että löytyi ihan oikea kaveri :) Mä oon joskus kanssa nähnyt niitten ihmisten kanssa joihin oon palstalla tutustunut :)

Ja toivotaan, että Susimielen epparikin nyt lähtisi paranemaan kunnolla ja vauhdilla :)

Meillä on nukuttu viime yönä 7 tuntia putkeen! Mä en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että meille tulisi tuollainen vauva, vaikka ei nuo isommatkaan mitään hankalia ole olleet,nukkuneet sen3-4 tunnin pätkissä... Keskimmäinenkin nukkui 9 asti, esikoinen heräs sitten kyllä klo 6.20, mutta osaa käydä ite ottaa itelleen leipää ja lastenohjelmat pelastivat mut ylösnousemiselta, joten täällä ollaan tosi virkeenä :D Se on ehkä ihan hyvä kun isäntä on pilkkireissulla koko viikonlopun...

Ulos pitäisi lähteä ja iltapäivällä tulee yksi kaveri kylään ja mun äiti soitteli ja kyseli, että tullaanko illalla niille saunaan, eli ei tuu kuitenkaan tylsää :)

Hilipatuinen ja Aimo 7vkoa ja 4päivää :)
 
  • Tykkää
Reactions: metsätähti
meillä on alettu valvomaan yömyöhään saakka. Tipi on iltasin levoton ja yötä myöten vaan huuto yltyy, sitten kanniskellaan ja pidetään mahallaan lattialla. onneks sitten kun vihdoin nukahdetaaan niin sitten nukutaankin hyvin ja pitkään. omaan koppaan jos erehtyy laittaa niin samantien alkaa huuto. että viereen on ollu pakko ottaa. kapalointiakin koitettiin mut kaveri vaan hermostuu vaan enemmän. unikoulut kerkee alottaa sitten myöhemmin.

kantoliinan sain neuvolasta lainaan jos vaikka ostais omankin, kun vauva viihtyy ihan hyvin :)

ristiäiset meilläkin 12.2.2012 aika hauska päivämäärä.

Kista & Tipi 4vkoa ja 1 pvä
 
Jotenkin muistan et oisin keskiviikon 2viikkos neuvolan jälkeen kirjottan, mut en näköjään ollutkaan :D

Eli ke käytiin ja neidillä mittaa 3940g(synt. 3618g) ja 53cm (synt.52cm) :) Tissimaidol ollaan pärjätty ja jos tol +300g/vko tahdil mennää ni hyvin pärjätäänkin :D Muutenkin tyttö oikein virkeä ja "jämäkkä" ikäisekseen, kannattelee jo päätä hienosti + seurailee vähän ympäristöä.


Ristiäiset täällä 11.2 klo:12.


Nukkuminen täälläkin säännöllistynyt johonkin "rytmiin" :) Ite saan kans 8-10 tuntia nukuttua, pienet herätykset tietysti välissä mut nukahdan nopeesti sit uudelleen.

Epparihaava täälläkin mietityttää kun noi "seinämän" puoleiset tikit ei tunnu lähtevän + et se on siitä tosi aran olonen ja jotenkin koholla. Voi olla et vielä niin vähän aikaa ettei vaan oo viel keren parantuu. Mulla myös sellanen "patti" siinä arven päällä/ paksua arpikudosta jonku verran. Ärsyttää tollaset! Sektiostakin "toivuin" nopeammin....

Me ollaan käyty pari kertaa kaupassa ja kerran kylässä pikkuisen kanssa, hirveesti en viitti vielä kuskailla joka paikkaan :)

Hirveen nopeeta on kasvuvauhti kyllä pienil täs kohtaa, nyt jo hävin se "vastasyntyneen" olemus....

Mul on käyny kuitenkin toi synnytys vaivaamaan mieltä :/ Ei ihan putkeen mennyt ja virallinen kestokin sen 25h50min ja "epävirallinen" eli supistuksia huimat 88h ilman että tuli sitä yli 10min taukoa väliin... Ei sil sinällään väliä kun lapsia ei oo tarkotus enempää tehdä, mut ois kai toi hyvä käydä läpi jos nyt kävi mieltä painamaan?

Onko mitään vinkkejä millä suojaatte ittenne/sängyn yöllä kun maito suihkuaa joka paikkaan? Nyt menos se vaihe kun joka paikka lainehtii maidosta yöimetyksil. Liivinsuoja ei pidättele toisesta tissist tulvivaa maitoa kun vauva syö toisesta ja sänkykin on sit ihan maidos ku ei vauva saa nieltyä sitä tahtia mitä maitoa tulee :D Onneks tää sit koht tasottuu, mut ärsyttää kun ollaan molemmat vauvan kans+ sänky ihan maidos öisin ja joutuu vaatteit vaihdella keskel yötä.

Astre ja tytsi 2vko3päivää
 
Astre Mulla on vauvan alla froteepyyhe kaksinkerroin ja toiseen tissiin tungen kanssa froteepyyhkeen ottamaan tulvan vastaan. Kivasti tulee pyykkiä, mutta en oo muutakaan keksiny. Pikkuhiljaa alkaa tympäsemään tää maitotulva. Liivit on pakko laittaa pesuun yhden päivän jälkeen ja vaatteet menee vähintään kerran päivässä vaihtoon. Yritän ajatella positiivisesti. Pakastimessa on jo hyvä määrä maitoa varalle :) Maidonkerääjät on kyllä kova sana tällähetkellä!

mä luulen, että pojalla on ilmavaivoja johtuen mun järkyttävästä maitotulvasta :/ Raukka joutuu päästämään otteen useati irti, kun maito suihkuaa. Varmaan raukka nielee sitten ilmaa samalla. Kakka ollut useana päivänä vihreetä ja välillä itkee selvää kipuitkua. Siispä aloin tänään antaa pojalle Kupla Stop-tippoja. Onko kukaan kokeillut noita? Olen purkin saanut tutulta farmaseutilta ja ajattelin kattoa helpottaako pojun olo noilla.

Mango ja Nysä 2vko3pvää
 
Täällä on tänään ulkoiltu raikkaassa ulkoilmassa :) Kylläpä teki hyvää. Ja seppälästä löysin kuudella eurolla farkutsi itselleni :) Jes!

Mä oon tehny noitten d tippojenkanssa niin että Annan ne aamulla 8 aikaa kun poika herää syömään. Ja sitten jatketaan unia. Ja vatsavaivat ajoittuu päiväään eikä yöhön. Kannattaa siis kokeilla :) Täällä se on auttanu kummasti :)
Munki varmaa pitäis pumppailla maitoa pakkaseen pahan päivän varalle mutta oon niin laiska :D Heha.

Ja täällä mennään jo kakkosvaipoillakin. Ykkösvaipat jo niin pienet :( Ja monia vaatteitaki saa jo laittaa pussiin ja kellariin :)
Meilläkin ristiäiset 12.2 :) Heha moni tyttö ja poika saa sillon nimensä :) Kiva päivämäärä tosiaan on.

Baarbi ja poitsu 3vk1pvä :)

Huh onpa aika nopeesti mennyt. Ei oo enään pikkupoika vaan nyt se näyttää jo enemmän vauvalta, kun alkaa naama pyöristymään :)
 
Maitotulva vaatii meilläkin järjestelyjä, froteepyyhe kaksinkerroin alla, liivinsuojaa toiseen rintaan saa välillä vaihtaa kesken imetyksen.. maidonkerääjä on ok, mutta onnistuin sillä makuultaan imettämisen jälkeen kasteleen pariin kertaan koko sängyn kun unohdin sen ja käännyin.. tuhlaustahan toi liivinsuojaan valuttaminen on mutta..

Masuvaivoihin mennään ostamaan cuplatonia, raportoin myöhemmin onnistuuko.

Yöunet alkaa parantua, pisin unijakso on nyt parina viimeyönä pidentynyt jo viiteen tuntiin!
Syö pari kertaa yössä, aamummalla unet on 1,5-2 tunnin jaksoissa.
Nyt juuri nukuttelee syömisen jälkeen ja mamma selaa puhelimella nettiä.

Sain eilen aikaiseksi kutoa pojalle villasukat, ja innostuin kokeilemaan erityylejä, taitaa tulla monet sukat lähiaikoina..:)

Alkaa jännittää huominen epparinkorjaus.. Ajatus puudutuksessa tapahtuvasta operaatiosta ei houkuta, on vähän kammoa... Onneksi mies pääsee mukaan avuksi ja kyydiksi ja on huomisen kotona apuna. Tiistaina on sit vaan pärjättävä tikkien kanssa, hankaloittaa kyllä kummasti olemista ja vauvanhoitoa, pitänee linnoittautua sohvalle päiväksi ja olla siinä kunnes apua tulee iltapäivällä.

Susimieli ja poika 4vk ja 6pv
 
Susimieli kurjaa että eppari vaivaa mutta hienoa että asia korjataan näin pian.
Tosi ihanaa että oot saanut täältä ihan oikean kaverin:)Niitä ei ole koskaan liikaa:)

kaupassa käynnistä meillä poika kävi meidän kanssa vain jouluruoka kaupassa mutta muuten ei ole käyty.Muutenkin meillä kaupassa käynnit hoidetaan käytännön syistä siten että toinen aikuisista käy kaupassa ja toinen on lasten kanssa kotona.
Ja vasta toissa päivänä ekaa kertaa käytiin vauvan kanssa kylässä ja ikää oli silloin 1kk:)

Kista voimia iltalevottoman vauvan kanssa:hug:

Kahlan ihanaa jos teidät vihitään kastejuhlassa:)

Astre kyllä siitä kannattaa jutella ja asia käydä läpi ettei jää ikuisuuksiin kummittelemaan mieleen:hug:
Mulla ei ole nukkuessa kuin pikkarit ja rintsikat joten vaatteet ei onneksi kastu ja mula on harso vauvan ja mun välissä mikä suojaa vauvan yökkäriä.Meidän alla on pussilakana kaksinkerroin ja paksua sijauspatjaa suojaa koko sängyn kokoinen patjansuojus:)

Meillä ei ristiäisistä tai nimestä ole vieläkään tietoa vaikka pojalla on ikää jo kuukauden... no ehtiihän sitä...
Yöt meillä menee mukavasti ja tissillä mutta illemmalla menee maitoa pullosta isoja määriä kun poika alkaa tissillä niin kovasti riehumaan kun maito ei riitä.
Nyt on muutama päivä eletty pelkkää vauva-arkea ensimmäistä kertaa sitten syntymän ja ihanaa tämä on:)Huomenna saankin ihmetellä että miten saan arjen toimimaan ilman miestä ja miten onnistun repeämään joka paikaan yhtä aikaa...hmm...
Sairaalasta kotiutumisen jälkeen ei olla vauvan kanssa ulkoiltu kun täällä on ollut niin kylmä ja tuullut kovasti,mutta ehtiihän sitä taas kun pakkanen lauhtuu.Poika vaan nukkuis niin paljon paremmin vaunuissa ulkona,mutta nenä rohisee vielä varsinkin aamulla ja aamuyöstä niin antaa nyt parantua kunnolla.
Pienimmät kestovaipat jäi meillä käyttämättä tämän sairastelurumban takia mutta ens viikolla meinasin alkaa kokeilemaan kestoja kunhan arkeen saadaan joku järki.


Metsätähti ja pikkumies 1kk2pv
 
Heips, tääkin ilmoittautuu tälle puolelle nyt vasta ekan kerran!
Miedän oma netti on jumissa, joten eipä ole tullut paljoa tietsikalla roikuttua!

Poika on huomenna jo 4 vkoa vanha ja hyvin ollaan toisiimme totuttu :) Ainakin öisin ollaan keretty toisiamme ihan reilusti ihmetellä. Meillä siis unirytmi on täysin hukassa ja valvotut yöt alkaa näkyä ihan reilusti äipän tummina silmänalusina. Poika herättää yön ainaka noin miljoona kertaa, yleensä vaatii tissiä, mutta toisinaan kitisee ihan vaan unissaan ja estää mun nukkumisen sillä...no, ehkä tää tästä jossain vaiheessa...

Nukkumisen lisäksi ongelmia on teettänyt mun sektiohaava mikä on ommeltu ihan väärin. Nyt haava ei vuoda enää kovin paljoa verta ja sektiosta siis kohta kuukausi. Vähän väliä olen joutunut terkkarilla / hoitsulla käydä haavaa hoidattamassa. Mitään sille ei voi tässä vaiheessa tehdä, aika vissiin parantaa. Arpi on aivan kammottavan näköinen ja sen tulen varmaan jossain vaiheessa korjauttamaan.

Nyt en ennätä lukea läpi kaikkia juttuja, joten en sen enempiä mitään kommentoi. Palailen taas paremmalla ajalla :)

miira ja Pikkuherra O.
 
Moikka!

Täällä on koko viikon juossu vieraita, mun vanhemmat oli kattomassa vihdoin pikkusta. Ne näki hänet vasta ensimmäistä kertaa vaikka vauva on kohta 2 viikkoa. Välimatka vähän painaa ja sitten on ollu työesteitä:|

Ens viikon saa varmaan ottaa rauhassa eikä vieraita varmaan enää niin kauheesti juokse. Aion todellakin hyödyntää vauvan nukkumahetket ja nukkua itekkin. Mieskin menee töihin. Hui, miten mä pärjään??!

Huomenna pitäs soitella ekaa kertaa lastenneuvolaan. Täällä jäi kudosta napaan tyngän lähtiessä irti ja siihen laitetaan kuulemma sitten jotain töhnää millä se kudos häviää sieltä. Onko kellään käynyt samanlailla?

Kista, meillä ihan sama juttu iltojen/öiden kanssa. Eilen yritettiin rauhotella poikaa kolmeen saakka yöllä. Haluaa tissiä, mutta saa jostain syystä raivareita siinä imiessä. Päivisin ei sellaisesta tietoakaan. Itkua saattaa kestää tuntitolkulla, tai itku alkaa ainakin jos yrittää laskea sylistä sänkyyn. Rauhoittuu sylissä kyllä. Ensin yöt meni loistavasti ja nukuttiin jopa 6tuntia putkeen, mutta nyt heräillään jatkuvasti. Ja olen ihan uskomattoman väsynyt!

Tekis mieli lähtee kotootakin pikkuhiljaa johonkin, mutta jännittää miten selviän jos poika alkaa itkemään tolkuttomasti jossain ja kaikki syömisten hoitamisetkin vähän mietityttää. Mutta eiköhän noista selvitä.

Poika nukkuu! Nyt itekkin tirsat!

Marciano ja vauveli 12päivää
 
Marciano meillä jäi kanssa napaan sellanen törröttävä kudos ja neuvolassa siihen laitettiin laapiskynää joka on hopeanitraattia joka polttaa sen pois siitä. viime viikolla laitettiin toisen kerran ja ens viikolla neuvolassa terkka saa kattoo et laittaako vielä.

huoh, mulla loppuu ideat kun viime yönä valvottiin aamu 7 ja sillon vihdoin sain pojan 2 tunniks nukkumaan ja sit heräs syömään ja jatko unia hetken verran. D-tipatkin annetaan aamusella ettei olis ilmavaivaa öisin. oon ihan neuvoton ja tuntuu pahalle kun en saa vauvaa nukkumaan. onneks äiti ja anoppi tulee auttaa ihan mielellään.
 
Voimia teille joilla nukkumiset eivät oikein suju. Esikoisen aikaan meilläkin valvottiin paljon myöhempään, mutta toisaalta silloin ei haitannut vaikka nukkui seuraavana aamuna klo 10 tai 11 asti. Meillä vauva menee aika lailla isompien lasten rytmiä mukaillen toistaiseksi. Illasta menee vähän myöhemmin nukkumaan, ja aamusta sitten nukkuu vähän pidempään. Ihan hyvä niin arjen sujuvuuden kannalta.

Mulla taisi tällä viikolla vihfoinkin loppua jälkivuoto! Eihän sitä kestänytkään kuin 5 viikkoa :kieh:. Tosin 4 viimeistä viikkoa olisi pärjännyt melkein 1side/päivä tyylillä, mutta kyllä tuollainen pienempikin vuoto oli rasittavaa (välissä toki oli runsaampiakin vuotoja joitakin päiviä). Ensi viikon perjantaina olisi jälkitarkistus. Katsotaan mitä lääkäri sanoo kierukasta, sellaisen siis aion hommata.

Maitotulvaa ei ole tällä kertaa havaittavissa. Hyvin tyttö tuntuu tyytyvän ja kasvavan omalla maidolla, mutta nyt ei ole ylivuotoja juurikaan ollut ensimmäisen viikon jälkeen. Pumpatakaan ei ole tarvinnut ekan viikon jälkeen, tuntuu että tulisikohan sitä edes? Aiemmilla kerroilla on siis pumpullekin herunut aika hyvin. No, eipä mulla juurikaan ole tarvetta olla vauvasta erossa pidempään (paitsi joululahjaksi saatu luksushoito ja parturi parin kk sisällä). Muuten pystyn käymään kyllä yksin esim. kaupassa.

Harmi kun tuli näin kovat pakkaset. Vihdoinkin alkoi tuntumaan itsestä siltä että pärjäisin näiden kolmen kanssa ulkona. No, jäädään odottelemaan lauhtumisia :)

Poppeliini ja tyttönen 5½ viikkoa
 
marciano, meilläkin jäi napaan joku törröttävä juttu, johon laitettiin laapiskynää myös. Meillä riitti se yksi kerta ja viikon päästä oli kunnossa.

Rota: Tyttö sai viime viikolla rotarokotteen, jonka jälkeen illalla on ollut itkua ja jonkinlaista rintaraivoamista. Yöt on ollut myös ehkä vähän rikkonaisempia kuin ennen. Päiväkäytöksessä ei huomaa mitään eroa ennen ja jälkeen rotan saannin, joten tiedä sitten, johtuuko kiukut rotasta ollenkaan.

Kotoa poistuminen: Me ollaan liikuttu siitä kahden viikon iästä lähtien tosi paljon. Ollaan oltu ulkona, kauppakeskuksissa, kyläilemässä, anoppilassa muutamia päiviä pariinkin otteeseen... Meillä on lisäksi käynyt vieraita aika paljon. On ollut mukavaa, kun ollaan tehty kaikenlaista.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä jäi napatungästä pieni osa napaan, mutta neuvolasta käskivät vaan putsata desinfiointiaineella, ja aika nopeesti se hävisikin.

Voimia niille joiden vauvat valvottaa/nukkuu muuten hassusti :hug:
Meillä nukutaan joka toinen yö todella hyvin ja jokatoinen sitten herätään usemman kerran syömään.

Marciano mietti, että miten hoituu syöttämiset ja kaikki kun lähtee ulos vauvan kanssa. Kyllä ne jotenkin aina menee :) Mulla oli kahdella ekalla aina mukana tuttipullo ja korviketta jota annoin jos olin jossain kaupassa tai pidemmällä vaunulenkillä, kun ei imettämine silloin tuntunut muutenkaan mitenkään aivan kamalan luonnolliselta niin sitten vielä jossain yleisellä paikalla se vasta hirvittikin... Nyt kun kävin itiksessäkin kaverin kanssa kahvittelemassa niin mulla oli sellainen iso äitiysneule jonka sai hyvin suojaksi ja tavalliset kaupassa käynnit vauva on yleensä nukkunut. Korvike ja tuttipullo kulkee kyllä hoitolaukussa, mutta ei oo tullut annettua.
 
rokotuksista kuinka moni aikoo ottaa sen uuden "pneumakokki?" rokotuksen lapselleen? toi tuli ihan nyt sillä esikoinen 1v 10kk ei sitä saanut. Ollaan pohdittu että samoilla rokotuksilla mentäis mitä ed. ettei oteta sitä uusinta kun vielä takaraivossa jyskyttää se sikasekoilu. Olihan tosta Rotastakin vaikka mitä pelottelua mutta hyvin esikoinen sen kesti ja samaa aiotaan antaa myös nytkin.

täällä syödään ja kasvetaan hyvin. Ensi viikolla on lääkärineuvola missä kuulee tuoreemat uutiset ja kasvut! :heart:

ristiäiset on 28.1.2012 missä molemmat kastetaan. Ei ollu pappi viel ton ikästä kastanut mut saadaan sitten nähdä miten käy. Meille annettiin ohjeeksi harjotella kastetta niin ei säikähdä h-hetkellä ja huuda "NOOU!" :D
 
Maitotulva häiritsee täälläkin etenkin öisin. Päivisin on helppo vaihtaa liivinsuojia vaikka tunnin välein, mutta eihän ne yöllä ees pysy kohdillaan. Oonkin välillä käyttänänyt sideharsoa ja masutuubia sitä paikallaan pitämässä niin kuin joku täällä tai Facebookissa vinkkasi.
Lisäksi mun rintakehän ja vauvan pään alla on pehmeä froteepyyhe.

Uniongelmat vaivaat myös. Nimenomaan nukahtamisongelmat. Tyttö alkoi taistella iltaisin nukahtamista vastaan noin viikko sitten ja nyt taistelu on levinnyt myös päivään. Mä nukutan syliin, mutta rinnalle en anna nukahtaa kuin öisin, silloinhan en sitä pysty millään estämään kun nukun kaikki imetykset itsekin.. Sitten kun tuon saa illalla nukahtamaan yöunille niin yöllä ei enää ongelmia nukkumisen kanssa ole.
Joka kerta kun silmät alkaa painua kiinni alkaa itku ja venkoilu. Typerää toimintaa, sillä mikäänhän ei ole niin siistii kuin nukkuminen. :D

Kohta pitäis lähteä neuvolaan, mitäköhän sitä sit tuonne pakkaseen pukis lapselle päälle?
 
Hei, lukemassa olen käynyt, mutta nyt selviän itse vasta kirjoittamaan.

Meidän oli tarkoitus käyttää kestoja, mutta ukkelin reidet oli niin ohuet ettei vaipat istuneet. Eilen taas kokeiltiin ja nyt 4 viikon iässä alkaa jotenkin saada reisistä istuvaksi. Meillä on kärsitty vatsavaivoista vaikkei ole edes d-vitamiineja vielä aloitettu - jäi neuvolakäynnillä keskustelematta niistä, joten pitää sinne soitella. Mahaa kipristelee melko pahasti ja tuntuu että jonkin sortin ummetustakin välillä kun ukko änkää naama punaisena, mutta mitään ei tule. Sitten kun tulee on tavaraa pitkin selkää :) Miten selviätte kestojen kanssa tällaisista pommeista. Juuri siivottiin läjäys ja oli kuorikin melkolailla rötvääntynyt, onkohan vaipat kuitenkin vielä liian löysiä? Meillä on käytössä cuplaton ja maitohappobakteerit, muttei niistä oikein tunnu apua olevan. Korvikkeitakin on kokeiltu tuttelista semperiin ja nan-jauheesta omneoon.
Imetys sujuisi, mutta minulta ei tule tarpeeksi maitoa, joten lisämaidolla mennään. Neuvolassa käskivät annoksia hieman pienentämään kun herra oli painoa saanut niin hyvin. Joten hieman kateellisena luen suihkutissitarinoita :/

Kairi ja ihanuus 3vko6pv
 
Lukemassa käyn päivittäin samalla kun imetän vauvaa mut kirjottaminen yhdellä kädellä on sen verran hankalaa että kirjottaminen jää.

Nukkuminen Vauva nukkuu ihan ok. Herää muutaman kerran yössä syömään mut se ei haittaa kun mä nukahdan heti uudestaan kun tyttö alkaa syömään. Keskimmäinen heräilee vaihtelevasti yöisin. Illat on mun omaa aikaa ja senkin takia nukkumaanmeno venyy helposti ja yöunet on sitten 4-5 tunnin luokkaa. Mut ei mua oikeestaan väsytä päivisin enkä nuku päikkäreitä.

Ristiäiset pidetään jossain vaiheessa kun mies kotiutuu Nigeriasta, luultavasti maaliskuun aikana. Lapset kuuluu miehen kanssa katoliseen kirkkoon joten rekisteröinti menee suoraan maistraattiin.

rokotukset huomenna saadaan rota rokote, esikon aikaan sitä ei ollu ja keskimmäinen ei siihen mitenkään reagoinut. Streptokokista oli keskimmäisen vauva aikaan just tutkimus menossa. Oltais saatu joko streptokokki tai hepatiittirokote. Ei osallistuttu tutkimukseen koska totesin ettei meille varmaan korvalapsia synny ja hepatiitit otetaan ekan Nigerian reissun yhteydessä. Nyt kun se kuuluu rokotusohjelmaan niin otetaan se.

Maitotulvaa ei pahemmin ole, joskus aamulla jos en heti laita rintsikoita päälle niin saattaa paita kastua mut tällä kertaa ei yölläkään tule ylimääräistä vuotoa.

Fantaihana ja prinsessa huomenna 9 vk
 
Moikka taas- kyllä tänne on muka vaikea eksyä kirjoittamaan. No, toisaalta onhan 4 lapessa aikalailla hommaakin toisinaan ettei ihan heti tule kaksplussa mieleen vaikka haluaisinkin useammin käydä.

Susimieli kiva että löytyi samanhenkinen ystävä täältä plussalta. Muutenkin musta äitiseura on ehdottoman tärkeää ainakin itselleni näin vauva-aikana ja vielä parempi jos toisella suurinpiirtein samanlainen elämäntilanne kuin itsellä.
Itse kanssa sain toisen lapsen synnyttyä laitoksella ihanan ystävän joka on myös tätä nykyä 4 lapsen äiti. Minä olen hänen neljännen sylikummi ja hänestä tulee meidän peikon kummitäti- on yksi parhaimmista ystävistäni!!!

Maitotulvaa vain öisin täällä, on siis joka yö. liivien kanssa jotenkin kurja nukkua, niide ja suojien kanssa pysyn joten kuten kuivana mutta imetyspaidalla/topilla olen nyt nukkunut ja viimeistään 3-4 aikaan yöllä tulvin. Päivällä ei ongelmaa, jos suoja puuttuu niin ei paikat kastu kyllä..

Vauvan nukkuminen sujuu täällä yöaikaan kivasti, mutta päivät ongelmia vaikka nukutan samalla tavalla ja samaan paikkaan.. En meinaa päivällä saada tyttöä nukkumaan sänkyynsä, nukahtaa rinnalle mutta kun siirrän sänkyyn niin hetken päästä armoton huuto päällä. Ei rauhoitu ennen kuin otan syliin, joskus tutilla.

Ristiäiset meillä 11.2 joten eipä siihenkään ole enään pitkä aika. pitäisi ruveta suunnittelemaan tarjottavia ja miettiä mitä tilaa/ostaa ja mitä tekee itse. Vieraita tulee n.20 joista useampi lapsia.

ja sitten hyviin uutisiin, varattiin eilen hyvän ystäväni kanssa toukokuulle viikon matka, suuntana Kreeta. Otetaan meidän vauvat vaan mukaan sinne ja muu perhe jää kotiin. Hänellä lokakuussa syntynyt tyttö joten pari kk vanhempi meidän neitiä.. Vähän jännittää että mikä siitä reissusta tulee ;)
Onko joku ollut 4-6kk vauvan kanssa etelässä?
Jos niin miten reissu meni?

Mutta taidan siirtyä pyykinlaittoon kun tyttö nukkuu vihdoin.
- neljäskö ja peikko vähän yli 3 viikkoa :heart:
 
Hei pitkästä aikaa ja onnentoivotukset kaikille vielä vauvoista, nyt meillä kaikilla on omat nyytit kainaloissa:heart:

Meidän ihana prinsessahan siis syntyi 14.12.2011. Edellisenä päivänä sype-käynnillä lääkäri päätti käynnistää synnytyksen unettomuuteni takia ja klo 12 oli ballonki laitettu paikoilleen ja jäin odottamaan osastolle siirtymistä. Normaalisti kuulemma ballongin kanssa mennään kotiin mutta mun oli tarkoitus jäädä osastolle nukkumaan kunnolla yhdeksi yöksi ellei synnytys käynnisty samana päivänä ja hyvä että sain jäädä sairaalaan.

Iltapäivällä alkoi supistella kolmen minuutin välein mutta ei niissä ollut kestoa ja potkua vielä riittävästä ja ne loppuivatkin parin tunnin jälkeen. Puoli seiskan aikoihin illalla alkoi supistella noin viiden minuutin välein ja ne oli jo kyllä kipeitä. Aloin miettiä miehen paikalle soittamista ja suihku alkoi houkutella kovasti. Olin kuitenkin käyrillä kun tunnin ajan oli supistellut ja kas kummaa kun käyrillä taas ne hiipui. Sovin kätilön kanssa että yökkö tuo minulle unilääkkeet enkä enää kävelemällä tilannetta ärsytä sillä enemmän kuin mielelläni nukkuisin edes sen yhden yön kunnolla.

Sain kaksi opamoxia 21.30 ja nukuin peräti 1,5 tuntia jonka jälkeen klo 23 heräsin semikipeisiin suppareihin joiden väli heitteli kaikkea 5-15 minuutin välillä ja totesin että ei tositoimista vieläkään kyse. Soittelin yökölle 2.30 että toisi minulle kipulääkettä että voin jatkaa unia ja sainkin kipupiikin sekä kaksi opamoxia lisää. Taas nukuin 1,5 tuntia ja kello oli vasta hätinä puoli viisi kun taas supistuksia tuli samalla tavalla kun aiemmin, pitivät vähän väliä hereillä kun olivat sen verran kipeitä mutta eiväe niitä oikeita eikä riittävän tiheään vieläkään.

Ennen seitsemää soitin miehelle ja itkin kamalaa yötä joka ei todellakaan antanut voimia vaan oli jotain ihan muuta. Hain aamupalaa ja samantien kun oli jalkeilla supistukset tiheni ja voimistui mutta ajattelin niiden taas loppuvan. Mies toi sairaalakassini, on siis töissä sairaala-alueella, ja sovittiin että käydään yhdeksän aikoihin vielä kahvilla kanttiinissa. Mies tuli uudelleen yhdeksän aikoihin ja olin vielä käyrillä johon piirti jo supistuksiakin, pari oikein kipeää ja muutama heppoisempi eivätkä tulleet vieläkään ihan säännöllisesti vaan vaihtelevin välein. Odotin lääkäriä kierrolle 10-11 aikoihin ja toivoin häneltä saavani avun unettomiin öihin ja kiusaaviin supistuiksiin sillä olin jo melko loppu.

Puoli kymmenen lähdettiin kävellen kanttiiniin ja taas supistukset äityi jalkeilla ollessani mutta en edes jaksanut välejä kellotella. Usein kuitenkin jo tuli ja kipeää teki jo. 9.50 kävelin takaisin osastolle ja mies meni töihin. Kätilö totesi että taidan olla melko kipeä ja tarjosi kipulääkettä. Sanoin käyväni ensin suihkussa ja soitin sitä ennen miehelle noin klo 10.20 että tulee takaisin koska olin kipeä ja lääkärikin tulisi pian. Kätilö yritti tutkia onko ballonki oikessa paikassa vielä ja tuntui olevan. Edelleenkään en ajatellut synnytyksen olevan käynnissä kun ballonkikaan ei ollut vielä tullut pois. Suihkussa tuli pari supistusta ja samassa ballonki tipahti. Kilautin kätilölle että tulee irroittamaan sen jalastani ja samssa mieskin tuli paikalle. Sanoin halauvani vielä suihkuun ja pyysin miestä hieromaan sinne selkääni. Yksi supistus ja käskin miestä soittamaan kätilön paikalle sillä ihan kuin olisi ponnistuttanut. Samalla olo muuttui todella kipeäksi enkä meinannut sängylle päästä. Kätilö tutki ja totesi vain että tämä vauva syntyy ihan kohta, nyt kiireesti saliin ja isä pysyy perässä, ehti sentään pukea farkut takaisin jalkaansa ettei boxereissa käytävillä kuljeskellut:D

Siinä kohtaa vasta ymmärsin että synnytys sitten oli oikeasti käynnissä! Salissa 10.40 otettiin käyrää, sain parissa supistuksessa ilokaasua ja aloitettiin ponnistaminen. Ponnistusvaihe kesti kaksi minuuttia vaikka tuntui iäisyydeltä ja kaunis tyttömme syntyi klo 11.06 :heart: Voi sitä onnen tunnetta kun kätilö sanoi että täällä on pieni tyttö, ihan uskomatonta että neljän pojan jälkeen meidän perheeseen saatiin vielä ihana tyttökin. Koko synnytksen kesto 1h34min ja ponnistusvaihe sen kaksi minuuttia eli tämän takia oli onni että olin jo sairaalassa sillä toimitus oli niin nopea enkä edes ymmärtänyt synnytyksen olevan käynnissä=)

Toipuminen oli itsellä todella nopeaa ja tyttö oikein valloittava ja tyytyväinen vauva. Ristiäisiä vietämme tulevana lauantaina ja nautimme elämästä kovasti. Tässä kohtaa minä kiitän teitä odotusseurasta ja toivotan kaikkea hyvää jokaiselle sillä minun aikani ei tahdo riittää kirjoitteluun=) Käyn kyllä joskus lukemassa kuulumisianne jos jutustelua tällä palstalla jatkatte.

äitsy ja ruusunen reilut 4 viikkoa:heart:
 
Eksyinpäs lopulta minäkin tänne uuteen ketjuun :)

Poika syntyi 29.12. imukupilla pakotettuna ilman kivunlievitystä ja ei voi kyllä sanoa että olis jäänyt miellyttävä muisto tuosta toimituksesta. No onneksi kätilön+lääkärin tohelointi ei aiheuttanut pahempaa kummallekkaan. Poitsu oli kyllä veltto ja sai pisteitä 4/7, mutta onneksi virkisty nopeesti ja kaikki päättyi hyvin. Poika joutui sokereiden romahtamisen vuoksi vielä keskolaan tippaan muutamaksi päiväksi ja sairaalareissu venyi 7 päivän mittaseksi. Mehevä lasku tuli tosta keikasta!!

Kotona kaikki lähteny sujumaan ongelmitta. Poikaa syötettiin keskolassa niin että oli vaan 25 g keveempi ku syntyessään ja viikon aikana kotona oli hankkinu 200 g lisää painoa, että 4 kg alkaa paukkua :D

Onko joku muu luovuttanut maitoa äidinmaitokeskukseen? Tai onko asiasta kokemuksia? Täällä tulee niin paljon että päätin aloittaa mutta heti soitettiin että ei kelpaa ku siinä on aurelia bakteeria joka kuulemma viittaa rintatulehdukseen. Olin aika ihmeissäni ku mitään oireita ei ole ja rinnat on ok. No kokeilen vielä luovuttaa ja jos sitä on edelleen niin lopetan kyllä ku on kuiten työlästä hommaa..

Poitsu nukkuu n. 3h pätkissä ja on todella rauhallinen. Itkenyt ei ole vielä kertaakaan ja tiedän olevani onnekas. Voin vain toivottaa voimia teille jotka taistelette valvomisten ja raivareiden kanssa :hug: Meillä D-vitamiini menny nyt viikon ja ostin sellasia missä on maitohappobakteeri matkassa, en tiedä auttaako mutta ei vatsavaivoja ainakaan vielä ja annan ne aina aamutoimien yhteydessä.

Rokotuksista on kyllä melko epäilevä olo. Vastustan muutenki kaikkien extramyrkkyjen käyttöä ja en ole itelleki ottanu mitään "ylimääräsiä" aikuisiällä. Kai se pitää vaan luottaa et tietävät mitä pistävät : /

Meilläkin muuten ristiäiset 12.2. ja klo 12. En kyllä ajatellut koko numerosarjaa ku vasta nyt :)

Sellasia ensikuulumisia meidän pesästä ;)

Bellaella ja Antsa n. 3 viikkoa :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Astre ja Sokruli
heissan kaikille! sainkin vihdoin lärättyä läpi tätä syntyneiden ketjua! ihanasti onnea kaikille!
meillähän poika syntyi 2.12,aivan siis oikeanan päivänä..:D
Ristiäiset oli 15.1,eli viime sunnuntaina. Pjasta tuli Ugochukwu "ukko" Jayden.

Hirveesti mennyt aikaa siihen että saa itsensä tasapainoon ja arjen jonkinlaiseen halintaan,ja vihdoin,melkein 7 viikkoa synnytyksestä alkaa elämä tasapainottumaan.
Vaihtelevasti tuon lapsosen kanssa mennään,ja se kun nukkuu paremmin niin voi olla varma että joku muu lapsista valvottaa. Univelkaa siis ON!

Onko täällä joku FB-ryhmä?? tai siis FB:ssä? mä olen noita marraskuisiakin seuraillut,kun ne on aktiivisia FB:n puolella..

EevaN ja Pikku-ukko 6 ja puoli viikkoa..:)
 

Yhteistyössä