Joulukuun toivevauvat 2012 *MEIDÄN KUU!!!*

Täällä yksi malttamaton kärvistelijä lisää. Mitään synnytykseen viittaavaa ei ole. Mutta olo on muuten tukala, sillä olen ollut nyt flunssassa 1,5 viikkoa ja loppua ei näy. Nenä on vallan ihan tukossa, kurkku kipeä ja ääni poissa.

Virtsankarkailusta täällä on ollut puhetta ja mulla niistäminen ja yskiminen saavat aikaan lirahtelun.

Seuraava riesa tuli tänään, sillä esikoisella todettiin kihomadot. Mieskin sai varoiksi matolääkkeet, mutta mulle ei suositeltu. Täytyy nyt vaan toivoa, ettei mulle tule niitä ja että saadaan madot pois ennen kuin vauva tulee kotiin. Lisäksi pitää puunata ja jynssätä kämppä täysin. Ei olisi kyllä sellaiseen voimia.

Kotikäynneistä. Turussa terkka oikein mainitsi etukäteen, että ei häntä varten mitään tarjoiluja.

Joku mainitsi maidonnousun aiheuttamat hormonihuiput. Olinkin kokonaan unohtanut tuon vaiheen, kun itkemistä ei saanut lopetettua. Meillä myös mies oli ihan paniikissa, että onko vauvalla jokin hätänä. Voisinkin varoittaa häntä tällä kerralla etukäteen.

Huomenna pääsee neuvolaan valittamaan ja ihmettelemään.

Onnea kaikille synnyttäneille!

Valivali Kiri 38+3
 
Onnea pikkuisista Enny, nis ja Annah81! :heart:

Voi että kun naureskelin täällä noille sisätutkimusjutuille! :LOL:

Toivottavasti nyt pääsisitte tositoimiin, joilla jo olot tukalat ja lähtö mielessä! :)

Tsempit yöperhoselle osastolle ja muille, joilla oli mahdollinen käynnistys nyt edessä! :)

Täällä ei mitään uutta... Neuvolassa tänään käyty ja kaikki ok.

Pepsimax 38+5
 
mameliini ei mullakaan oo ollu ku muutamia oikeesti kipeitä supistuksia, mut silti oli sisäsuu sormelle auki..

luppi arvaa vaa tuliko mulla tänää paniikki ku en ollu mitään kassia itelleni pakannu ja tänne piti jäädä?! :D ukolle vaan lista kouraan ni tuli sielt melkeen kaikki mitä toivoinki.. Luojan kiitos oon pakannu vauvan kotiutumisvaatteet!! :)
 
  • Tykkää
Reactions: luppi ja Mameliini
Tosi paljon kivempaa valittaa porukalla, eli kiitos kaikille kun jaksatte myös avautua :saint:

Tänään neuvolassa ehkä ainoa lohdutus, että SF mitta pudonnut sentin, mikä viittaisi, että poika on pudonnut alemmas lähtökuoppiin, (vaisu) jeee! Eilen huomasin myös ensimmäistä kertaa kipua/painetta nivusissa, olisiko sekin joku merkki?? Ja eilen illalla alkoi myös menkkakipuilu, mikä jatkui yölläkin, liekö jotain esi-supistelua(?). Toivossa hyvä elää..

Täällä olisi myös toivottu 121212 synttäripäivää, mutta 131212 sopisi myös, tai miksipä ei 141212 eli täsmällisesti LA, vink vink vatsaan ;)

BoB rv 39+5
 
Heips.. mä en oo juuri tänne aluun jälkeen kirjoitellut, lukenut oon kyllä viikottain. Ilmoitan nyt kuitenkin että meille syntyi pikkumies 28.11.12 rv 38+5 (käynnistys rd:n takia) Poika painoi syntyessään 3570g ja 50cm pitkä. Mukavasti täällä lähteny arki rullaan vaikka kovasti on kädet täynnä töitä kun meillähän edelliset muksut on tyttö 5v. poika2v. jatyttö 1-v. kolkme siis vielä vaipoilla :D tsemppiä teille jotka vielä vauvaa odottelette syntyväksi ja onnea teille muille jo vauvautuneille.

tv.ikuinenkuumeilija ja pikkumies
 
heissan..

koitan tässä nyt pikasesti kertoa synnytyksestä jotain..
Kiirusta on pitänyt arki neljän poitsun kanssa joten ei ole ehtinyt istahtaa koneelle kunnolla..

Eli mullahan sillon supisteli epäsäännöllisesti jo torstain ja perjantain välisenä yönä eli 29-30pv välisenä yönä ja samate sen 30pv koko päivän supistusten välin ollen n. 5-30min ja oli jo kipeitä..
Sitten sillon 30pv yöllä soitin jo oulaisiin että kannattasko mun tulla näytille kun niitä oli kestänyt jo niin pitkään niitä epäsäännöllisiä kipeitä supsituksia.. Käskivät käymään näytillä että pääseehän sieltä pois jos ei lähe eteneen..
No.. Ottivat pitemmän käyrän ja tutkivat niin olin 3cm auki.. antoivat kipupiikin persaukseen ja käskivät saliin pötkötteleen jos sais nukuttua ku olin jo kaks vrk valvonu..
Niin oltiin joskus 2aikaan yöllä siellä oulaisissa ja sitte 4aikaa alko jo tulla 10min välein säännöllisesti ja joskus puol6 alko tulla 5min ja alle supistuksia. Sillon tais tutkia ja olin 5cm auki..
Sitte otin jo lämpöpussin selkään ku supistukset meni niin kovasti selkään..
kärvistelin ja supsitukset koveni ja koveni ja tutkittiin niin 6cm auki.. sitte alko taas koveta ja pyysin kohdunkaulanpuudutetta (saliin ei saanut edes ilokaasua ja oli vain suihku ja lämpöpussi apuna) Jonka sainki melkein heti mutta mitään vaikutusta sillä ei kyllä ollut supistuksiin tai mihinkään.. Käyrällä jouduin makoilla ja kyllä alko olla tuskaa.. Kävin sitten suihkussa jonkun aikaa rentoutumassa ja sitten kohta tulivatkin kahtoon ja yllätys yllätys olinki 9cm auki ja kätilö alko laitella jakkaraa lattialle valmiiks ja sano että muutama supsitus enää kärvistellä niin saa punnata..
No jakkaralle päästyä kätilö kokeili kohdunsuuta ja oli enää pieni reuna siellä jota koitti yhden supistuksen aikana kiertää sieltä pään taaksen. Sen supistuksen aikana kätilö sanoi jo että tämähän tulee täältä itestään.. sen jälkeen tais olla kaks tai kolme supistusta niin vauva oli ulkona. Synnytys tuntu oikeastaan tosi helpolta vaikka kipeä toki olin kun ei mitään lievitystä ollut ja supistukset tosi kipeästi selkäänki.. sotaruhjeita ei tullu kummepia mutta yhtä naarmua huulesta paikkas kolmella tikillä.
Synnytyksen kestot 1vaihe 5h 5min 2vaihe 7min 3vaihe 6min Niin ja syntyi 9.52
Pidempi oli siis kun edellinen mutta voisin sanoa että helpoin kaikista 4 synnytyksestä ja silti oikeastaan melkein kipein..

Sen huomasin että se oikea hengitys on ihan huippu lievitys!!!
Tosin viimesest supistukset oli jo niin hirveitä että en pystyny hengitystä tasottaan vaan huohotin ihan hulluna ja meni kädetki ihan oudoiks, alko pistellä ja jäykisty..

Mutta.. Voin sanoa että tää ei ollu viimenen ;) Eli mieli muuttui taas ja ajattelen taas sitä suurperhettä =D Vaikka sellaseksi kai meidät jo luokitellaankin kun 4lasta.. ehkä kaks vielä voisin ajatella ;)

Poika on aivan ihana kiltti ja rauhallinen. Hymyilee melkein koko ajan ja itkenyt ei ole kunnolla ku pari kertaa. Nälissään on sellasta yninää ja vaipanvaihdossa vain ynisee eikä itke =)
Keltainen poika oli, mutta ei noussut niin korkealle että olis valoon jouduttu, eli varmaan tuo pari päivääkin mahassa vaikutti siihen että maksa oli vähän enemmän kehittynyt.
Velipojat on olleet ihan myytyjä vauvasta ja melkein tappelua kuka saa pitää sylissä ja tahtoisivat syöttää vauvalle pumpattua maitoa =)
Imetys sujuu hyvin ja maitoa riittää, poika syö yöllä n. 2,5-3tunnin välein ja päivisin myös n 3tunnin välein.
Kiirusta tosiaan riittää arjessa, mutta onneksi on nuo mummut ja papat auttamassa.

ristiäiset on jo varattu ja nimi valittu ja kolmannesta nimestä piti ihan maistraattiin soitella ja vielä kastavalta papilta varmsitaa että sopii.. Nimeksi tulee pojalle Valte Johannes Elliam.. Valte on miehen papan nimi ja tuo Johannes miehen toinen nimi ja Elliam on minun bongaama netistä. niitä vain tosiaan ei ole kastettu yhtään niin piti selvitellä..


Onnittelut kaikille muillekkin jo jakautuneille ja tsempit niille jotka vielä kärvistelee massun kanssa! Pian on teidänkin aika ja se palkinto on niin ihana odotuksesta että ei sanoin voi kuvailla!!!

Nyt pitää taas kiitää... Jos ens viikolla jo lähtis pojan kaa jouluostoksille =)

Vaavimasu ja valonpisara Valtsu <3
 
  • Tykkää
Reactions: Mameliini
Hui pari päivää pyörähti kauhealla vauhdilla! Menispä muutenkin kärsimättömän aika nopeasti... Tosin jonkun pitäis tehdä kaikki keskeneräiset asiat. :D

Onnea tyttösistä nopnop, Silti Onnellinen, ja poikasista Enny, nis, Annah81 ja ikuinenkuumeilija! :flower:

Ja onnea vauvoista kaikille muillekin, jos nyt joku unohtui listasta. Näitä vauvauutisia satelee täällä kovasti!

Vaavimasu ja muut: ihanaa kuulla synnytyskertomuksia! Kiitos niiden jakamisesta. Itsellä pyörii synnytys ihan koko ajan mielessä, joulu tuppaa tänä vuonna jäämään pahasti kakkoseksi vaikka ihanaa että se tulee! :xmas:

jouluvauva: tuntuu tosiaan että moni täällä jo nauttii vauva-arjesta, vaikkei kuu vielä puolessakaan. Siinä taitaa alussa olla vauvan lisäksi lähinnä nukkuminen mielessä tän palstan sijaan, tai ainakin itsellä käynyt niin kahden ekan lapsen kanssa. :eek:

marial78: sama la, 3. lapsi, ja sun nimimerkin vuosiluvun perusteella itsellä sama syntymävuoskin! Et kai vielä oo syntynyt joulukuussa (itse joulukuun lapsi)? Ois jo aika huippu! Paikkakunta ja synnäri sentään tais olla eri. :D Mulle sanottiin ultrassa että vauva on aika pullea, mutta pää tais olla hitusen isompi. Tosin on isäkin aika "isokuupaista" mallia. Kiinnittivät huomiota kun sisarukset hoikempaa sorttia. Mulla tuli lähete sokerirasitukseen, mutta arvot oli tosi hyvät, eli vauva muuten vaan saanut hyvin ravintoa. Ei kai tuosta tarvii olla kauhean huolissaan, kaikki vauvat erilaisia. Synnytystapaa varten ne sitä varmaan arvioi, mutta jos siitä ei ollut mitään puhetta niin en kantais mitään huolta. :hug:

tombatar ja avantasia: kiitokset toivon valamisesta epäkypsässä tilanteessa! Ehkä nää vauvelit yllättää ja lähtis syntymään piakkoinkin. :whistle:

Vadelmanlehtiteetä oon itse kittaillut useampiakin kupillisia päivässä. :p Se voimistaa kohtulihasta ja mulle ainakin aiheuttaa lisää supistuksia. Tokassa raskaudessa join vadelmanlehtiteetä kun kuulin että se kannattaa, ja toinen synnytys oli yli puolet nopeampi, tehokkaampi ja kivuttomampi kuin esikoisen. Toivottavasti samalla kaavalla menis nytkin, kunhan sairaalaan vaan ehditään ajoissa.

Imetyksestä: itsellä ainakin aina alussa "takunnut" kovastikin maidonnousun ja vauvan rinnalle laiton kanssa, mut homma ollut lopulta kaiken vaivan arvoista! Imetys tuntuu olevan eri kerroilla erilaista kun vauvatkin erilaisia, ja esikoisen kohdalla homma on vielä uutta sekä vauvalle että äidille. :) Oman kokemuksen mukaan imetys on aina muuttunut pikku hiljaa tosi, tosi helpoksi ja oon onnellisena huokaissut ettei tarvii lähteä maitoa lämmittelemään, varsinkaan yöllä. Tsempit kaikille. Toivon että kolmosen kanssa vaan menis yhtä hyvin. Tuli mieleen et itselle kullanarvoisia vinkkejä oli imetystukilistan sivuilla: Imetystukilista.net ja imetyksen tuki ry:n sivuilla: Imetyksen tuki ry

Kiitokset kaikille vauvautuneille ja vielä kärvisteleville tsempeistä ja tsemppiä samoin muille odotukseen, ja vauva-arkeenkin. =) Neuvolassa mulle esikoista odottaessa sanoi että synnytys on se ensimmäinen vuori jolle kiivetään. Ja sieltä sitten näkee ne seuraavat vuoret, jotka onkin sitten yllättävän korkeita nekin. Eli lasten kanssa sitä jaksamista ja voimia välillä tarvitaan toden kanssa, vaikka ihania elämän sulostuttajia ja kullannuppusiahan nuo ovat! :heart:

Tuli mieleen kaikille kärvistelijöille: jos ei millään malttais odottaa synnytyksen käynnistymistä, niin ehkä auttaa se tieto että itsellä ainakin esikoisen käynnistetty synnytys tuntui miljoona kertaa rankemmalta kuin pikkukakkosen luonnollisesti käyntiin lähtenyt synnytys, ja samaa oon tutuilta kuullut et käynnistetty synnytys on usein kivuliaampi ja rankempi. Mutta ei sitäkään kannata pelätä, ja lopputuloshan on ihan mahtava pikkuinen käärö sylissä. Joten ei kai sitä auta tässä kuin maltillisesti odotella...

Malttamaton Tupuna ja Boitsunpallero 37+5 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea taas vauvautuneille! :) tammikuulle ei tätä menoa jää yhtään :D

Meillä on niin kiltti vauva, ettei täällä mitään päiväunia tarvita. Päivällä syö kolmen tunnin välein, yöllä neljän tunnin. Öisin herätetään syömään, tyttö nukkuisi ties miten pitkiä pätkiä. Pieni kun on, on ruokailut kuitenkin pidettävä säännöllisinä. Painoa oli kuitenkin tullut lisää neuvolan kotikäynnillä.

Kotikäyntiin meni tunti. Puhuttiin asiaa ja asian vierestä. Kahvia ei tarjoiltu. Vauva punnittiin ja katsottiin läpi ja mun hakaset poistettiin. Ei tuo käynti muuta sisältänyt.

Oma olo on jo hyvä. Tänään lähdin jo kauppaankin, eikä kipuja ole. Olo on parempi kuin loppuraskaudesta nyt 8vrk sektiosta. Vielä en mitään raskaita asioita tee, mutta ei niitä vielä saakkaan tehdä. Onneksi mies on kotona ;) herkkuhimo ja ruokahalu muutenkin on pienentynyt kummasti ja kilot karisee. Mahdun jo omiin vaatteisiini ihan hyvin, vaikka kiloja on vielä vähän jäljelläkin. Kaikenkaikkiaan painoa on lähtenyt 7kg viikossa, eli lähtöpainoon on vielä 8kg. Tavoitteena saada niistä 6kg pois, pari kiloa saa jäädä. Kunhan tästä vielä pääsee lenkille, niin eiköhän ne loputkin lähde :)

Pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä mahakkaille!
 
Tupuna Olenpa olen joulukuun tai oikeastaan joulun lapsi itsekin (25.12 synttärit) =)

tänään täällä viikkoja 37+5 ja olo on eka päivää todella tukala!!Olen itse aika pienikokoinen ja sf mitta vaan kasvaa,tänään nlassa oli 34.Sisään- ja uloshengitys alkaa tuntua tosi vaikeelta kun pistää =( Muutenkin hieman etova olo koko ajan..Vanhempi lapsi on onneks päivisin koulussa ja nuorempi vielä tarhassa ollut tällä viikolla, joten oon ottanut sellasia parin tunnin päikkäreitä =) Tänään pakkailin jo hieman sairaalakassia, uudet imetysliivit pitäs vielä ens viikolla käydä ostamassa,muutenpa kaikki onkin jo aika lailla valmista.

Marial ja tyttövaavi
 
tulin vaa nostaa pinoo, ei mitään uutta täälläkään, ehkä pahaolo vaan- mut johtuu roskaruuasta, et oli liikaa rasvaa ja nyt närästää ja suola turvottaa.. mut mitäpä sitä ei laskisi synnytysoireeksi :D
 
No niin, nyt ekaa kertaa ehdin edes hetkeksi koneen ääreen kun vaavi nukkuu isänsä sylissä (joka myös nukkuu :))

Ensimmäiseksi, onnea kaikille vauvautuneille!!! :flower:Hirveä määrä tekstiä tullut enkä ehdi lukea kaikkea, mutta tsemppiä myös kärvistelijöille paljon!

Päivitin nyt etusivun listan, marrasvauvoja tuli sittenkin aika monta! Ja kuten olen tehnyt heti ekan vauvauutisen tultua, vauvautuneet ovat vain syntyneitten listassa, ja odottajien listassa ovat jäljellä siis kärvistelijät. On teitä aika monta vielä, mutta uskon että tuntuu siltä että kaikki muut ovat jo synnyttäneet.

Synnytyskertomusta rustaan myöhemmin kun on enempi aikaa (ja kun pystyn ajattelemaan synnytystä, joka oli aika karsea), nyt tuo ukkeli viihtyy niin tiiviisti tissillä että ei ole toivoakaan päästä muuta kuin pissalle. Mies tuo mulle safkat imetystuoliin... ja joo, unet on jääny aika vähäisiksi. Mutta on tuo pikkumies kaiken vaivan arvoinen! Hän joutui olemaan teholla matalien glukoosiarvojen ja infektion takia 3,5 vrk, ja sit vielä 1,5 vrk tavisosastolla ennen kuin päästiin kotiin. Nyt kuitenkin on kaikki hyvin ja itsekin olen toipunut synnytyksestä tosi nopeasti. Toki paikat on vielä arat mutta olo on paljon parempi kuin viimeisillään raskaana oli. Painoa jäi 21kilosta 10kg laitokselle, ja toivon loppujenkin lähtevän nopeasti. Imetys on kyllä lähtenyt tosi hyvin käyntiin.

No juu, nyt pitää lähteä sairaalaan hakemaan poitsulle viimeinen antibioottiannos :) Toivottavasti tänne tulee pian paljon lisää vauvauutisia! Päivittelen listaa taas kun ehdin.

Rödluvan ja ukkeli kohta 7 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuna
Onko mussa joku vika kun mulla ei oo yhtään kiire saada tuota masukkia ulos?? :p minun puolesta saa ihan tulla vasta ens vuonna. Vielä on kaikkee tekemistä ja touhuumista vaikka tänään hoksasinkin että on jo kohta kuukausi äippälomaa takana. Mihin ihmeeseen se aika on oikein vilahtanu??

Pitäskö mun ruveta trokaamaan teille kärvistelijöille lääkkeitä? :D *hysh* paljastan teille salaisuuden, mulla on siitä toisesta keskenmenosta, kun lääkkeillä tyhjennys tehtiin kotona, niitä Cytotec:jä tuolla lääkekaapin perukoilla... Eli siis niitä samoja nappeja joilla sitä synnytystä käynnistellään :D :D

Himmu & X (jolla ei oo vielä yhtään kiire) 38+3
 
HimmuW täällä ollaan samoilla linjoilla. :wave: :D Ei mitään kiirettä täälläkään, enkä tosiaan panisi pahakseni, vaikka pysyttelisi tuolla vielä ensi vuoteen. Mutta kuten aikaisemminkin olen sanonut, on tällä omalla hyvällä voinnilla varmasti vaikutuksensa asiaan. Vaikkakin sitä huomaa, että tukalammaksi alkaa tämä oma olokin käymään, että ehkä olenkin kohta teidän muiden kärvistelijöiden joukossa... :LOL: Mutta nyt tuntuu tältä. Ja toisaalta taas, olisi ihana saada pikkuinen pian syliin! <3
 
Hyvää huomenta!

Kukas tänään saapi oman pikkuisen syliin? :)

Minä se en taida ainakaan vielä olla, vaikka miehen kanssa eilen illalla siitä puhutiinkin, että tänään olisi hyvä päivä synnyttää kun viikonloppu tulossa :)
Eilinen menikin joulukorttiaskartelujen puitteissa. Hieman myöhässä ajatellen sitä halvempaa postitusta, mutta onneksi noita lähetettäviä ei montaa ole. Enempi kortteja annetaan suoraan tai kuljetellaan ohikulkumatkoilla postilaatikohin.
Illalla kuultiinkin sitten ikäviä uutisia, että yksi vanhus suvusta oli päivän aikana luonnollisesti nukkunut pois. :( Ikää oli jo reilusti 90, mutta pilke silmäkulmasta löytyi aina. Todettiin miehen kanssaa, että on varmaan ollut liian tasainen vuosi takana, kun näin "tapahtumarikkaana" elellään loppuvuos. Syöpä korjasi yhden sukulaisen viikko sitten ja toisella vielä läheisemmällä taistelu samaa pirua vastaan alkaa ensiviikolla kun leikkaavat. Ihanan positiivisen ajattelutavan omaa tämä jälkimmäinen, vaikka tottahan syvällä sielussa pelottaa varmasti.
Omat vanhempani myös menehtyneet syöpään, niin valitettavan tuttu pirulainen on se syöpä. Onneksi tänä päivänä vaihtoehtoja hoidon suhteen on jo useampia kun kasvain ajoissa vaan löydetään.

Mutta nyt hieman iloisempiin ja kaikkia meitä muita enempi koskettaviin juttuihin :)
Onkos teillä muilla vauvamasuilla ollut/tullut jo omaa säännöllistä unirytmiä?
ja onko rytmi pysynyt vielä vauvautumisen jälkeen?

Minusta tuntuu, että olen nyt viime viikon heräillyt siinä 5aikoihin ihan pirteänä ja typy masussakin alkaa silloin helumaan.
Vaikka kuinka koittaisin vielä nukkua, niin unesta ei enää saa kiinni. Päikkärit onkin sitten heti tiedossa kun esikoisen saa kouluun. |O
Nytkin muut nukkuvat tyytyväisenä. Kävin vain laittelemassa ovia kiinni, niin eivät herää minun kukkumisiin.

Katsotaas jospa tänään päivällä jaksaisi lähteä hieman jouluostoksille. Joku puhuikin niistä viimehetken vimmoista ennen synnytystä tehdä asioita, niin minulla tuntuu olevan pakkomielle saada ne pari hassua pakettia hankittua. Esikoiselle omansa ja kummilapselle toinen, mies saa hoitaa loput. :xmas: niin ja jospas sitä miehellekin jotain pientä hankkisi joulupukin säkkiin. Vieläkun keksisi mitä se olisi. Periaatteessa aikuisille ei lahjoja osteta, mutta onhan se jotain jokaiselle oltava niin saa lapsikin huomata että o aikuisetkin kilttejä olleet vuoden aikana ;)

-Nuusku & Typy 37+5
(esikoinen synty ilman ennakkovaroituksia = lapsivesien menolla 37+6, jaiks! ;) )
 
Viimeksi muokattu:
Nuusku meillä pojalla oli jo masussa sellanen rytmi,et aamusta oli hiljasempi ja illasta sit ryskäs ja valvo. no niin on sit nyt ulkopuolellaki :p
eilen tosin oli tankkauspäivä. pikku pätkiä nukku ja koko ajan tissillä : / meinas tää mamma väsähtää,ku ei pienen pientä lepohetkee ollu...

mun pitäis jostain kaivaa mun maidonkerääjä. heruttaa niin paljo syötettäessä,et vois ottaa ihan talteen,jos joskus tulee sellanen tarve. nyt ku on pakkastaki,nii saa pihalle jäätymään laittaa. meillä kun ei oo tällä hetkellä pakastinta :mad:

ei mullakaan muuten ois ollu kiire masusta eroon,mut se pirun verenpaine alko taas nousta,sai koko ajan olla huolissaan vauvan voinnista!

mä se tänä aamun keksin poijalle nimen ja se sopii sille ku nenä päähän! meinasin liikutuksesta ihan tirauttaa pari kyyneltä :whistle:

no ny toi taapero on syliin kapuamas. sillon jotain asiaa :confused:
 
nuusku mä en ainakaan ole tänään lähdössä omaa vauvaani hakemaan :-(

(.) ei mitään oloja...eilen aamulla tuli ihan vähän veristä limaa ja aamupäivästä oli muutenkin sellainen olo, että lähtö voisi tulla, mutta siivouksen, uunin ja maton pesun ym jälkeen olo normalisoitui jälleen. Illalla kävin koirien kanssa lenkilläkin, mut ei mitään tuntemuksia yöllä muuta kun että taas heräsin valvomaan klo 3.30-6.30 niin kuin joka ikinen yö nykyisin. Miten hemmetissä voin olla näin kärsimätön?!? Ymmärtäisi, jos olisi 1.lapsi kyseessä, mut kun on kolmas jo. Ehkä johtuu siitä, että mies aloitti lomansa tänään ja menee hukkaan vauvanhoidon kannalta, jos vauva ei ala tulemaan. No sovin veljen vaimon kanssa, että tytsyt lähtee sinne hoitoon la-su niin lähdetään miehen kanssa hoitamaan jouluostokset kuntoon, syömään, leffaan ja rentoutumaan kotiin KAHDESTAAN koko illaksi ennen vauvan tuloa. Ja voisihan sitä käydä synnyttämässäkin ;-) huomisesta klo 8 alkaen pääsee Lohjalle uusiin tiloihin synnyttämään ja oleilemaan vauvan kanssa. Kaveri on osastolla töissä ja kehui uusia tiloja! Pötsi tältä aamulta:



 
Viimeksi muokattu:
Huomenna poksuu 38+0!!! :attn:

marial78: no aika lähekkäin synttärit, 28. päivä mulla! :) Hauska nähdä miten lähelle kolmannen lapsen synttärit osuu omia. Jotenkin toivon että menis eri päivälle, mieluummin useamman päivän heitolla ettei pojan tarvitse vanhempana "kärsiä" samasta synttäripäivästä äidin kanssa. :D Vaikka kai se vois olla ihan hauska sattumakin jos niin menis.

Kiitos tsempityksestä *Pihla* ja Rödluvan!

Rödluvan: ihanaa palvelua sulla kun ruoatkin tulee valmiina eteen. :)

Himmu W: Kunnioitettavan maltillisesti sä jaksat suhtautua! Joo cytotec kuulostaa hyvältä. :D No joo, mulle sopisi yksi annos pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä! Kiitos. :D

Nuusku82: voi, tsemppiä sinne ja toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin! Sulla jännät ajat viikkojen suhteen esikkoon verrattuna. Mulla unirytmi on kääntynyt myös tosi aikaiseksi. Tosin nyt simahdan jo 19 jälkeen ja hyvässä lykyssä herään 1-3 aikaan yöllä pirteänä ja ihmettelen että mitäs nyt sitten keksis! Jotkut yöt oon yrittänyt lepäillä silmät kiinni vaikka uni ei tule. Toisinaan jos olo on tosi pirteä, oon noussut ylös ja käyttänyt ajan hyödyksi. Yksi yö siivosin kissan vessan klo 03 yöllä... Viime aamuyöstä laitoin 4:55 lasten kotihoidon tuen hakemuksen kelaan. :D Oli unohtunut ja pienet nyt kotona. Esikoinen kun syntyi niin rytmi vaihtui mahassa olleesta, oli ihan omat rytmit, ja kauhean työn takana saada pieni ymmärtämään että yöllä nukutaan. Sama juttu oli toisen kanssa.

malttamaton: jotain sentäs tapahtuu! Toivotaan että synnytys lähtis pian käyntiin!

omaa napaa: olo vaihtelee päivän mukaan. Pari päivää sitten oli loistofiilis. Sitten taas pari huonosti nukuttua yötä välissä ja nyt mahan koko taas ahdistaa ja tuntuu siltä että syntyispä jo, vaikka heti! Vauvalla tuntuu olevan myös ahdasta. Tosin arvion mukaan isokokoinen boitsu kyseessä ja itse taas pienempää mallia. Hyvä yhdistelmä. :mad: Tuntuu välillä et jos ei synnytys kohta alakautta tapahdu niin maha poksahtaa muuten vaan.

Tänään ekaa päivää kotona yhdessä lasten kanssa. Takana valvottu aamuyö ja supistuksia, mutta kai tää tästä. Kahvin voimalla. Tänään neuvolakin. :)

Tänään iski yhtäkkiä se tietoisuus et nyt kun on lasten kanssa mammalomalla niin samassa tilanteessa olevia äitejä ois kiva nähdä ja saada vertaistukea. Kyselin facebook-ryhmän peräänkin, toivottavasti sinne vielä pääsis.

Toivottavasti tääkin pino tai joku uusi vastaava pysyis toiminnassa niin voi vaihtaa myöhemminkin kuulumisia vauva-arjesta teidän kanssa!

Meillä esikoinen totesi napakasti että on kivaa olla lapsi kun jouluna saa lahjoja. Yritin selittää että kyllä aikuisetkin saa mutta vaan vähän vähemmän. Esikko siihen että: "Nii-iin, kun te ette oo ollu niin kilttejä!" Kyllä taas sai nauraa vedet silmissä! :LOL:

Nimiasiasta: mä olen kohta ihan hermoraunio kun ei olla keksitty nimeä pojalle. :headwall: Monta hyvää ehdotusta on mut ei mitään mikä kolahtaisi että tää se nyt on! Ehkä se nimi tulee sitten mieleen kun boitsun näkee. :heart:

Hups, tulipas rustattua. Pitkästä virsi kaunis... Mukavaa päivää ja malttamaton ja muut malttamattomat: synnytystuulia kaikille ja jaksuja mahakkaille ja vauvallisille! :wave:

Tupuna ja Boitsku 37+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä myös vielä yhdessä kasassa eikä oo kyllä sellanen olo ollenkaan, että tästä synnyttämään lähdettäs vielä moneen, moneen päivään :D Yliaikaskontrolli on 28.12 ja oonki asennoitunu, että tuonne asti mennään. Olo on kyllä ahterista, supistelee säännöllisen epäsäännöllisesti, puristaa ja kiristää, mutta mitään tosiaan suurta ei oo tapahtunu. Olkoot nyt sitten tuolla lämpimässä mahassa ja tulee sitte käynnistettäessä. Neuvolatäti vaan keskiviikkona totesi, että voi voi kun hän ei voi muuta tehdä kun voivotella. Onneks tuota akkaa ei tarvi nähdä hetkeen kun jäi lomalle ja ens viikolla meen toiselle terkkarille.

Ja voi ärsytys kun kaikki on alkanu kyseleen, että joko, joko vauva on syntyny ja onko millaset fiilikset, että josko kohta tulis... Jopa fb:ssa sellaset kyselee joitten kanssa en oo oikeestaan muuten tekemisissä. Muutaman kerran sitte sanonukin, että kyllä mä ilmotan sitten kun vauva on maailmassa ettei tarvi kysellä :D Oma äiti saa kyllä kysellä ja isäkin ja vaikka muutama hyvä ystävä, mutta että sellasetkin tosiaan joitten kanssa ei muuten oo niin tekemisissä. Äitin kanssa sovinki, että se ilmottaa noille yli-innokkaille sukulaisille kun mä ilmottelen lähteväni sairaalaan tai oon vauvan saanu ni ei tarvi mulle asti soittaa.

On tässä odottamisen jatkumisessa hyväkin puoli.. Näillä näkymin pääsen miehen kanssa huomenna sen työpaikan jouluruokailuun :D :D saa syödä ilmatteeks hyvää ruokaa :D ja ehkä ens viikolla vielä pääsen kaverin pojan joulujuhlaan, jonne mut pyydettiin.

Nyt tarvii lähtee tuonne lumipyryyn kävelylle ja jos kaupassa kävis samalla. Mukavaa viikonloppua jokaiselle ja tsemppiä niille, jotka lähtee synnyttämään. Ja tietysti onnea myös jakautuneille :)

Jabadaba77 ja 39+5
 
Tupuna mullahan oli jo nimi keksittynä ennen synnytystä,mut se meni vaihtoon. jotenki ei vain sopinu pojalle ollenkaan.
tän mä löysin ku selasin ortodoksien (ollaan kuitenki ev.lut.) nimiä. eipä ihan varppina sit joka toinen oo saman niminen :LOL: siis nimi löytyy kyllä ihan normi kalenterista,mut ei oo hypänny aiemmin silmiin...

Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin miesten nimistä – Wikipedia

pitänee vain miehellä hyväksyttää nimi. en kyllä ihan helpolla luovuta :kieh:

 

Yhteistyössä